Kirjavinkkaus, osa 2

 Kuten olen edellisen kirjavinkkaukseni johdannossa todennut, en ole eläessäni lukenut paljon kirjoja. Se ei todellakaan ole mikään ylpeyden aihe. Sen sijaan tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä, että jäätyäni eläkkeelle peruskoulun rehtorin virasta vuoden 2019 alusta olen pyrkinyt siihen, että minulla on aina kirja luettavana ja huolehdin siitä, että kirja myös kohtuullisessa ajassa tulee luetuksi. Toki olen samalla sisimmässäni tuntenut, kuinka tieto luo tuskaa. Toki jo rehtoriurallani työvuosien myötä sen huomasin. Asiat näyttäytyivät päivä päivältä enemmän sekäettä-asioina, kun ne aloittaessani olivat olleet pikemminkin jokotai-asioita. Onneksi mentorina tehtävänäni ei olekaan snoa mentoroitavalle, miten - ja vain siten - hänen tulee toimia.

Tässä blogitekstissäni esittelen lyhyesti kaksi äskettäin lukemaani ja varsin hyödyllisiksi kokemaani kirjaa.

Markus Talvion ja Ulla Klemolan kirja "Toimiva vuorovaikutus" sisältää kolme osaa. 

Ensimmäisessä osassa kerrotaan, mitä on sosioemotionaalinen oppiminen - siis tunne- ja vuorovaikutustaidot - ja sen viisi osa-aluetta: minätietoisuus, itsensä johtaminen, sosiaalinen tietoisuus, ihmissuhdetaidot ja vastuullinen päätöksenteko. 

Kirjan toinen osa esittelee toimivan vuorovaikutuksen työkaluja, joita ovat mm. aktiivinen minän kuunteleminen, minäviestit ja kuuntelun taidot. 

Kirjan kolmas sisällöllinen kokonaisuus on otsikoitu osuvasti ja mielestäni myös armollisesti: "Sosioemotionaalisessa oppimisessa asenne ratkaisee".

Tähän liittyen poimin kirjan johdannosta kaksi harhaluuloiksi nimettyä yleistä uskomusta, jotka ammutaan alas heti kirjan alkulehdillä: Ensinnäkin toteamus "kemiat eivät kohtaa" on yksi tavallisimmista arkikielen väitteistä, jonka sisältö ei saa tukea tieteestä. Toinen harhaluulo on, että käytännön työ kehittää tekijänsä vuorovaikutustaitoja.

Yhdyn täysin psykologian tohtori Kirsti Lonkan sanoihin tästä kirjasta. Hän suosittelee tätä kirjaa lämpimästi kaikille ihmisille, jotka haluavat kehittää tunne- ja vuorovaikutustaitojaan. "Meistä ihan jokaisen pitäisi koko elämänsä ajan pyrkiä kehittymään näissä asioissa. Kukaan ei ole täydellinen, mutta harjoittelemalla voi aina oppia uutta. Hyvä vuorovaikutus takaa työhyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämisen koulusta aina eläkkeelle asti."

"Positiivinen johtaminen - johda paremmin opetus- kasvatusalalla" on kirjan nimenä erittäin houkutteleva. Kukapa päiväkodin johtaja tai rehtori ei haluaisi johtaa paremmin! Kirjan on kirjoittanut FM, KT Sanna Wennström, joka on toiminut opetus- ja ohjaustyössä sekä opetuksen ja oppilaitosten kehittämistehtävissä vuodesta 2005 lähtien. Hän valmentaa oppilaitosten johtoa, henkilöstöä ja työyhteisöjä innostumaan, onnistumaan ja voimaan hyvin työssä. Siihen itsekin pyrin ja siksi tähänkin kirjaan tartuin.

Tässä erinomaisessa kirjassa jossain määrin minua häiritsee se, että kirja pyrkii myymään erilaisia oheistuotteita lisensseineen - kirjan 373 sivua eivät riitä.

Mielestäni positiivisen johtamisen aatetta ei kukaan voi itselleen omia.

Rohkenen siis edelleen rakentaa mentorointini positiivisen johtamisen aatteen varaan. Se rakentuu - kuten tämäkin kirja asian esittää - myönteisistä tunteista ja ilmapiiristä, vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä ja vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden hyödyntämisestä. Nämä asiat tuottavat myönteisiä käytänteitä koulun tai päiväkodin arkeen. Toisaalta myönteiset käytännöt tuottavat näitä asioita.

Suosittelen ehdottomasti tätäkin kirjaa.

Vasaran vasaran luovutus Mirjalle ja Eevastiinalle

 

Eevastiina Miettinen ja Mirja Huoso

Elokuussa 1991 aloitin työni Vasaramäen koulun rehtorina. Tiesin työhöni kuuluvan monenmoista ja paljosta olin vielä tietämätön. Yhden erityisen tehtävän tiesin - nimenomaan Vasaramäen kouluun kuuluvan: Vasaran vasara –perinteen jatkaminen.

Kun työntekijä jää eläkkeelle, hänelle luovutetaan Vasaran vasara. Jokainen vasara on omansa näköinen. Ei ole kahta samanlaista. Materiaalina on yleensä koulumäen mänty. Vasaran vartena oli pitkään karttakeppi – juuri se, jota vasaran saaja oli käyttänyt. Jossain kehityksen vaiheessa karttakeppi ei enää kuulunut luokkahuoneen ensisijaiseen varustukseen ja vasaran varreksi jouduttiin etsimään modernimpi ratkaisu - sen kuitenkin tuli kulloinkin ilmentää vasaran saajaa.

Kun Vasaramäen koulu vuonna 2009 tavallaan perustettiin uudestaan – kun meistä tuli yhtenäiskoulu – tämä traditio jäi pois. Uusi tilanne merkitsi muutoinkin luopumista, itse kullekin merkityksellisten asioiden uudelleen tarkastelua ja erilaisten näkemysten yhteen sovittamista. Yhteisen yhdessä saavutetun hyödyn ja onnistumisen ilon aika oli vasta myöhemmin.

Niinpä – jossakin vaiheessa totesin, että aika oli taas otollinen Vasaran vasaralle.

Neljäskymmenesneljäs Vasaran vasara.

Sinulle, Mirja.

Kiitokseksi työstäsi Vasaramäen koulussa.

Tällä kertaa vasara on Hannu Fäldenin luoma. Vasaran pää on myrskyn irrottamasta, mutta talteen otetusta, koulumäen männyn oksasta. Vasaran vartta koristaa ketjusilmukka – viitaten toisaalta kiinnostukseesi käsityö-oppiainetta kohtaan, toisaalta vasaran luojan rajallisiin mahdollisuuksiin toteuttaa ideaansa: kuvata sinun taaksesi jättämää pitkäaikaista työyhteisöäsi, jonka positiiviseen toimintakulttuuriin toit oman tärkeän panoksesi.

Neljäskymmenesviides Vasaran vasara. 

Sinulle, Eevastiina. 

Kiitokseksi työstäsi Vasaramäen koulussa.

Tälläkin kertaa vasara on Hannu Fäldenin luoma. Vasaran pää on myrskyn irrottamasta, mutta talteen otetusta, koulumäen männyn oksasta. Vasaran vartena on nokkahuilu – viitaten erityisiin ansioihisi musiikki-oppiaineen opettajana, mutta ennen kaikkea kaikille oppilaille avoimen kuoron ohjaajana.

Edustamasi arvot ja ihmiskäsitys ovat vahvasti edustettuina Vasaramäen koulun toimintakulttuurissa - sellaisena, kun minä saan sitä muistella.

Kun taas keväällä maaliskuun 26. päivänä - Wanhan Vasaran päivänä - opettajat oppilaineen kokoontuvat Lehmuksen saliin olosuhteiden niin salliessa, uskon heidän laulavan Vasaran syntymäpäivälaulun, mihin he varmasti saavat halutessaan apua sinulta. 

Nousiaisissa 11. päivänä syyskuuta 2020

Jyrki Välimäki

Vasaramäen koulun rehtori 1991-2019

Rehtorit mentoreina, osa 2

Rehtorit mentoreina -ryhmä kuvassa vasemmalta oikealle: Timo Tuusvuori, Jyrki Välimäki, Anne Alho, Timo Kalske ja Seppo Ryösä ( Kuva: Jarno Tauvo )

Kirjoitin ensimmäisen kerran Rehtorit mentoreina -ryhmästä viime lokakuussa, kun lukuvuoden 2019-2020 käynnistyttyä kunnolla myös ryhmämme oli päässyt käynnistämään rehtorivalmennukset osana Varsinais-Suomen #Paraskoulu -hanketta.

Tyypillistä valmennussuhteen käynnistymiselle oli ollut rehtorin oma halu kehittyä niin ammatissaan kuin ihmisenä muutoinkin - tulla paremmaksi itsekseen.

Joidenkin valmennussuhteiden käynnistymisen taustalla oli ollut rehtorin esimiehensä kanssa käymä kehityskeskustelu, jonka yhteydessä esimies oli tarjonnut rehtorille mahdollisuutta saada mentori.

Valmennus aloitettiin aina keskustelulla rehtorin esimiehen kanssa. Tavoitteena oli hahmottaa laajemmin perusopetuksen tila kunnassa ja kuulla, millaisia tavoitteita esimies asetti alkavalle valmennukselle.

Sen jälkeen mentori sopi tapaamisen rehtorin kanssa. Ensimmäisessä tapaamisessa tärkeää oli esittäytyminen. Mentori halusi kuulla rehtorin kertomana "koulunsa tarinan". Jo tässä vaiheessa mentori halusi kuulla rehtorin omat odotukset alkavalta valmennussuhteelta. 

Ensimmäisessä tapaamisessa mentori pyrki kuvaamaan rehtorille alkavaa prosessia.Tärkeää oli myös puhua siitä, mitä valmennus ei ole. Valmennus ei esimerkiksi ole työnohjausta. Sovittiin käytännön järjestelyistä. Hyväksi tapaamisrytmiksi osoittautui tapaaminen kolmen viikon välein. Aina tästä ei voitu pitää kiinni.

Tapaamisten määrä vaihteli - samoin kuin yksittäisten tapaamisten kesto.

Ensimmäisten tapaamisten tärkeä teema on omassa valmennustyössäni Unelma koulusta. Annoin rehtorille tehtäväksi kirjoittaa tai muutoin kuvata, millainen on hänen unelmansa. Tämä voitiin toteuttaa esimerkiksi kuvittelemalla tilanne, jossa rehtori on jättämässä koulun ja hänelle pidetään läksiäisjuhlassa puhe. Millainen se puhe olisi? Mitä hän toisaalta silloin haluaisi kuulla omasta koulustaan ja osuudesta siihen?

Unelmaa saattoi lähestyä myös arvioimalla koulun nykytilaa perinteisen nelikenttäanalyysin avulla. 

Mentorintiprosessissa siis nykytilan arvioinnin kautta määritellään unelma, jota kohti edetään tavoitteiden avulla. Etenemistä tavoitteiden suuntaan arvioidaan säännöllisesti ja sovitusti. 

Mentoroinnilla pyritään koulun toimintakulttuurin kehittämiseen.

Tärkeä elementti Rehtorit mentoreina -prosessissa on mentorin käyttämä aika koulun arjessa. Mentori osallistuu mm. oppitunneille, välitunneille, koululounaalle ja henkilöstöpalavereihin, jos tämä henkilöstölle sopii. Kulkiessaan koulussa ja toisaalta tutustuessaan koulun virallisiin ohjeisiin ja toimintatapoihin - esimerkiksi näitä asioita koskevaan painettuun materiaaliin -  hän hahmottaa koulun toimintakulttuuria.

Toimintakulttuurin kehittämiseen tulisi kouluyhteisön osallistua mahdollisimman laajasti. Rehtorivalmennuksesta osalliseksi tulee varsinkin koko koulun opetushenkilöstö. 

Niinpä päättyneen lukuvuoden aikana jokainen mentori omissa kouluissaan haastatteli opetushehnkilöstöä - joko otannalla tai varmistaen, että jokainen tulee kuulluksi; riippuen koulun koosta. Itse toteutin osittain tämän kuulemisen kirjallisen kyselyn avulla.

Kyselyjen ja haastattelujen tarkoitus oli siis antaa koko opetushenkilöstölle mahdollisuus mentorin kanssa tai mentorille pohtia koulunsa nykytilaa, mutta samalla myös unelmoida koulusta, jollaiseksi henkilö haluaisi oman koulunsa kehittyvän.

Kyselyssä tai haastattelussa pohdittiin mm. koulun johtamista, ilmapiiriä, viestintää, arvoja, tavoitteiden asettamista ja aiheita, jotka pitäisi syvällisemmin käsitellä henkilöstön kanssa.

Mentori kokosi kyselyn vastauksista tai haastatteluista yhteenvedon, jonka hän sitten kävi läpi koulun rehtorin kanssa. Rehtori ja mentori sopivat, milloin ja miten yhteenveto käytäisiin läpi henkilöstön kanssa.

Yhteenveto tarjosi mahdollisuuden henkilöstölle rehtorin johdolla kirkastaa yhteinen visio ja asettaa ensimmäiset tavoitteet, jotka saavutettuaan koulu olisi lähempänä tuota visiota.

Viimeisenä vaiheena mentorointiprosessissa on mentoroinnin arviointi keskustellen. Keskusteluun osallistuvat rehtori, hänen esimiehensä ja mentori. Mentorointitapaamisista laaditut muistiot ja em. yhteenveto johdattavat keskustelua.

Vain osa lukuvuoden 2019-2020 aikana käynnistämistämme mentorintiprosesseista ehti lukuvuoden loppuun mennessä tähän pisteeseen; varsin moni prosessi jatkuu vielä elokuussa. Jo päättyneisiinkin prosesseihin sisältyy lupa - jopa toivomus - olla yhteydessä mentoriin, mikäli tarvetta koulussa tähän ilmenee. 

"Kiitos rinnalla kulkemisesta, kannustavista sanoista ja olemassa olemisesta." oli kirjoitettu korttiin, jonka sain eräältä rehtorilta toistaiseksi viimeisen tapaamisemme lopuksi. Jos minut oli näin koettu, oli se juuri sitä, mihin olin pyrkinytkin.

Elokuussa käynnistyy myös uusia mentorointiprosesseja. Mukaan tulee mm. kuntien varhaiskasvatusyksiköiden esimiehiä, mikä eräällä tavalla on meille mentoreillekin uudenlainen tilanne, mutta jonka koemme mielenkiintoisena ja inspiroivana haasteena.

Kirjavinkkaus

En ole eläessäni lukenut paljon kirjoja. Kannesta kanteen lukemani kaunokirjallisuus on nopeasti lueteltu. Sain rehtoriurani aikana jonkin verran käsiini inspiroivaa ammattikirjallisuutta, mutta ongelmana oli löytää lukemiselle riittävästi aikaa ja otolliset olosuhteet. Työaikana siihen ei ollut mahdollisuutta. Ja kun työn ja vapaa-ajan rajapinta oli kovin hämärä, ei aikaa lukemiseen ja lukemansa pohtimiseen oikein löytynyt.
Sen sijaan jäätyäni eläkkeelle peruskoulun rehtorin virasta vuoden 2019 alussa olen pyrkinyt siihen, että minulla on aina kirja luettavana ja huolehdin siitä, että kirja myös kohtuullisessa ajassa  tulee luetuksi.
Vaikka oppilaitosjohdon mentorointityöni onkin omaan kokemukseeni perustuvaa rinnalla kulkemista, koen kuitenkin, että jokainen päivä, jonka olen poissa koulun arjesta, on omiaan vieraannuttamaan minut koulun johtamisesta.
Niinpä lukemalla oppilaitoksen johtamista tukevaa ja kehittävää kirjallisuutta pyrin pitämään yllä omaa ammattitaitoani.
Tässä blogitekstissäni esittelen lyhyesti muutamia kirjoja, jotka olen lukenut jäätyäni eläkkeelle.

Timo Kultanen on filosofian tohtori ja valtiotieteen maisteri. Tunneälyn lisäksi hän on tutkinut laajasti erilaisten johtajien toiminta- ja käyttäytymistyylejä sekä erilaisten ihmisten johtamista. 

Timo Kultanen on Rehtorit mentoreina -tiimimme valmentaja. Vaikka meillä kaikilla on oma tyylimme toteuttaa yhdessä kehittämäämme mentorointiprosessia, luettuamme "Esimies ongelmien aiheuttaja ja ratkaisija " -kirjan ja siitä käymiemme keskustelujen ansiosta onnistuimme löytämään prosessiimme yhteisen punaisen langan. Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti.

Thomas Eriksonin kirja "Idiootit ympärilläni - kuinka ymmärtää muita ja itseään" tuntui olevan kirja, joka on luettava, jos kerran aioin kehittää itseäni lukemalla. Nyt kuitenkin tätä kirjoittaessani huomaan, että lukemiseni on aikanaan pysähtynyt kirjan sivulle 202. Noin sata sivua olisi vielä kirjaa jäljellä... 

Kirja kertoo erilaisista käyttäytymismalleista, jotka kirjoittajan mukaan perustuvat siihen, että meidät voidaan karkeasti jakaa neljään eri ihmistyyppiin, joita kirjassa kuvataan värein: punainen, keltainen, vihreä ja sininen tyyppi. 

Pyrin löytämään itselleni ryhmän, mutta löysinkin piirteitäni useammasta eri ihmistyypistä. Samoin kävi, kun muistelin ihmisiä, joiden kanssa olin kokenut työssäni sosiaalisia konflikteja, joiden ratkaisemiseen kirja tarjoaa välineitä. Eri ihmistyypeille viestittäessä tuli käyttää tiettyä kirjassa kuvattua koodia.

Pelkäänpä, että en palaa tähän kirjaan.

Outi Ampujan kirja "Hyvä hiljaisuus" oli ensimmäinen eläkeläisen hankintani. Vaikka ikävöinkin koulun ilmapiiriä, oppilaita ja koulun henkilökuntaa, ajattelin, että tämän päivän koulusta puuttuu tietynlainen hiljaisuusosaaminen - kyky kuunnella hiljaisuutta. Nyt minulla oli tässä suhteessa enemmän aikaa itseänikin kehittää. Hiljaisuus vähentää stressiä, auttaa jaksamaan ja tarjoaa onnen kokemuksia.

Aina hiljaisuutta ei ole helppoa kestää. Joskus sosiaalinen hiljaisuus on jännitteistä tai yksinäisen kodin hiljaisuus ahdistaa. Hiljaisuus kutsuu meitä läsnäoloon, kohtaamaan sisimpämme ja viihtymään itsemme kanssa. Se on pehmeä puskuri itsen ja maailman vaatimusten välillä.

Suosittelen tätä kirjaa.

Pekka Järvisen kirja "Ammatillinen käyttäytyminen - tie onnistumiseen" on minusta erinomainen jokaisen asiantuntijayhteisön perusteos. Työhteisöillä tulisi olla aikaa systemaattisesti käydä kirjan sisältämät teemat yhdessä läpi. Kirja opastaa, miten erilaisuutta voidaan hyödyntää ja ammatillista käyttäytymistä kehittää niin johtamistyössä, henkilöstön vuorovaikutuksessa kuin koko organisaation toimintakulttuurissakin. Ammatillinen käyttäytyminen takaa organisaation ja yksilön menestyksen.

Resilienssi tarkoittaa psykologiassa psyykkistä palautumiskykyä. Se on ominaisuus, jota on toisilla yksilöillä ja yhteisöillä enemmän kuin toisilla. Siinä missä yksi selviää monista vaikeista vastoinkäymisistä, toiselle pienikin koettelemus voi olla liikaa.

Luin aikanaan Ben Furmanin "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus", joka sai minut pohtimaan samaa teemaa. Koin tuon kirjan silloin henkilökohtaisesti hyvin voimauttavana. 

Soili Poijula on psykologi, psykoterapeutti ja tutkija, joka on kirjoittanut useita kriisiin ja traumaan liittyviä tietoteoksia.

Kirjassa esitellään paljon resilienssiin liittyvää kansainvälistä ja kansallista tutkimusta, jota lukiessani muistan tarkkaavaisuuteni herpaantuneen.

Tämä on ihana kirja. Tämä on kuin elämänohjeista koottu runokirja. Kirja muodostaa ikäänkuin tarinan: kun kaikki alkaa, kun teet muutoksia, kun johdat ihmistä, kun asiat eivät suju, kun sinut haastetaan, kun väsyttää ja vituttaa, kun johdat johtajaa ja kun johdat itseäsi.  Suosittelen.

Muistan edeltäjäni rehtori Markku Vähä-Mäkilän muna evästäneen:"Muista Jyrki, on kahdenlaisia töitä: ne, jotka täytyy hoitaa ajallaan ja ne, jotka aika hoitaa."

Tahtomattakin tulin tuota ohjetta noudattaneeksi rehtorin työssäni, mutta siitäkin huolimatta muistan tuskan, jonka aiheuttivat työn pirstaleisuus, kiire, ajanpuute ja  riittämättömyyden tunne. 

Kirja "Järki töihin! - Parempien työtapojen kehittämisopas" sisältää kattavan kokelman käytännön menetelmiä, joilla on mahdollista tuoda hallinnantunnetta takaisin kiireisen ja stressaavan arjen keskelle.

Saatesanat tähän Daniel H. Pinkin kirjaan "Milloin? - Oikealla hetkellä toimimisen taito" on kirjoittanut Alf Rehn, joka toteaa mm., että me ihmiset emme aina ole hyviä tunnistamaan omia ajankäyttöön liittyviä ominaisuuksiamme. Lisäksi hän kirjoittaa:"Dan on siitä erinomainen kirjoittaja ja ihminen, että hän tiedostaa myös omat vajavaisuutensa. Häntä kiinnostaa, mitä voimme oppia ajoituksesta - siitä milloin aloittaa ja milloin lopettaa, siitä milloin on tauon paikka ja milloin on aika pistää iso vaihde päälle."

Kirjoittaja keskittyy ajankäyttöä koskevaan tutkimustietoon, mutta esittää sen helposti lähestyttävällä tavalla. Tämä kirja kannatti lukea.

Tätä Alf Rehnin kirjaa "Johtajuuden ristiriidat - Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma" olen tarvinnut pyrkiessäni jättämään taakseni oman rehtoriurani aikana kokemani henkilökohtaiset epäonnistumiset ja epäreiluiksi kokemani minuun kohdistetut projisoinnit. Toisaalta tämä kirja on opettanut minua olemaan itselleni armollinen - näin jälkikäteen. Jokaisen rehtorin tulisi lukea tämä ymmärtääkseen työnsä paradoksaalisuuden.

Tällä hetkellä luen Maaret Kallion tuoretta kirjaa "Voimana TOIVO". Alkusanat on päivätty 13.1.2020. Hämmästyttävä ajoitus suhteessa tähän pandemiaan, jota nyt elämme ja hengitämme.

Luen tätä kirjaa hyvin hitaasti - korkeintaan luvun kerrallaan; kahdesta neljään sivua. Monet virkkeet pitää lukea useaan kertaa ja jäädä sitten ilmaisua pohtimaan. Monet käsitteet ja kuvaukset ovat minulle sanoina uusia, vaikka samalla ilmiöinä arjessa kohtaamiani. Tämä ei ole helppo kirja, mutta tämä on helpottava kirja. Toivossa on hyvä elää. Suosittelen sydämestäni.

Jääkiekkoihmeestä 40 vuotta : Kun Yhdysvallat kaatoi Neuvostoliiton olympiakaukalossa. Punakoneen kipsiä ihmeteltiin Leijonienkin riveissä.

Näin otsikoi Helsingin Sanomat lauantaina 22.2.2020 juttunsa, jossa toimittaja Riku Teiskonalahti kertaa, mitä tapahtui Lake Placidin olympialaisten 1980 jääkiekkoturnauksessa, jonka voitti nuori USAn joukkue, mitä pidettiin ihmeenä:"Miracle on Ice". Ja sitä se varmasti olikin. Haastateltavanaan hänellä on ollut nyt 66-vuotias Jukka Porvari, Lake Placidissa Suomen joukkueen paras pistemies ( 4+7 ).

Juttu kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä: Jääkiekkoihmeestä 40 vuotta

Sensaatiomainen voitto voittamattomana pidetystä Neuvostoliitosta ei vielä merkinnyt USA:lle olympiakultaa. Viimeisessä ottelussaan sen piti vielä voittaa Suomi, joka taas pelattuaan tasan 3-3 Ruotsin kanssa tavoitteli ensimmäisiä ns. arvokisamitalejaan.

Tästä keskusteltiin Gatorade Arenalla Turussa 17.2.2020 meille turkulaisille varsin murheellisen TPS - HPK -ottelun toisella erätauolla. Olin aikeissa kysellä kuulumisia klassikkoveljeltäni vuosikymmenten takaa: Pasi Virralta - amerikkalaistuneelta kiekkoveteraanilta. Hän oli ottelun TPS-alumnipelaaja yhdessä veljensä Tepon kanssa.

Kuitenkin sain tyytyä jo äitini minuun istuttamaan rooliin:"Sinulla on kaksi korvaa ja yksi suu. Käytä niitä siinä suhteessa." Keskusteluun liittyivät nimittäin kovat kiekkomiehet vuosien takaa: Robert "Bobby" Lamoreux ja Jukka Koskilahti, joista jälkimmäinen oli mukana Suomen joukkueessa Lake Placidissa.

Bobbi Virta, Bobby Lamoreux, Pasi Virta ja Jukka Koskilahti


                                                                                         
Pasi ihmetteli, miksei Reijo Leppänen pelannut tuossa ottelussa USA:ta vastaan. Herb Brooks - USA:n legendaarinen valmentaja - oli kuulemma varoittanut joukkuettaan Suomen joukkueen vaarallisuudesta - erityisesti Reijo Leppäsestä, jota hän piti kisojen parhaana pelaajana.

Kukaan tuohon keskusteluun osallistuneista ei tiennyt syytä "Pärren" poissaoloon tuosta ottelusta.
- Harmi. Yleensä Reijo Leppänen istuu juuri parin metrin päässä paikasta, jossa keskustelimme. Nyt tiesin hänen olevan kotonaan kuntoutumassa polvileikkauksesta.

Myöhemmin soitin Reijolle ja hän muisteli olleensa USA-ottelusta poissa loukkaantumisen vuoksi: hän oli saanut jääkiekkokielellä ilmaisten  "alaraajavamman" Ruotsi-ottelussa.

Pasi Virran antaman vihjeen innoittamana etsin käteeni John Gilbertin kirjoittaman kirjan "Herb Brooks: The Inside Story of  a Hockey Mastermind". Luku 32 on otsikoitu "FINNISH FINISH". Se alkaa valmistautumisella Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen otteluun...

Gilbert kuvailee, kuinka hän oli hyvin läheltä seurannut Suomea läpi koko turnauksen ja kuinka hän oli hyvin vaikuttunut näkemästään pelaajien lahjakkuudesta, nopeudesta, pelin luvusta ja kyvystä tehdä maaleja.
Hän muistuttaa Suomen voittaneen Kanadan ja johtaneen ottelua Neuvostoliittoa vastaan vielä viisi minuuttia ennen peliajan päättymistä 2-1. Vaikka hän sanoo keskustelleensa useiden pelaajatarkkailijoiden kanssa, jotka ylistivät Valeri Harlamovia, Vladimir Krutovia, Mats Näslundia ja Stastnyn veljeksiä, hän kuitenkin itse oli eniten vaikuttunut Reijo Leppäsestä, jolla oli viisi maalia ja neljä maaliin johtanutta syöttöä tilillään viidestä pelatusta ottelusta.
"Keskustellessani muiden kanssa siitä, kuinka hyvä Leppänen on, keskustelun aiheeksi nousi myös Tapio Levo, Suomen paras puolustaja", Gilbert kirjoittaa. "Leppänen on *)"smooth" ja *)"polished" kolmikymppinen, Levo taas 24-vuotias. Heidän kokemuksensa tekee heistä merkittävän osan vaarallista Suomen joukkuetta, jossa on mukana mm.  Jari Kurri ja Reijo Ruotsalainen - joille kummallekin voi ennustaa pitkää NHL-uraa."
"Kerroin näkemyksistäni Herb Brooksille, mutta hän oli jo varsin tietoinen siitä, kuinka hyvä Suomi oli - vaikka pelaajat eivät niin vakuuttuneita olleetkaan."

USA:ta vastaan kahden erän jälkeen Suomi johti ottelua 2–1 Porvarin ja Mikko Leinosen maaleilla. Mutta päätöserässä Yhdysvallat teki kolme maalia ja varmisti olympiakullan. Tappiosta sisuuntunut Neuvostoliitto ryöpytti viimeisessä pelissä Ruotsia maalein 9-2 ja oli hopealla. Ruotsi vei pronssin ennen Suomea.

Mitä jos Reijo Leppänen olisikin pelannut?

    
*) Näiden sanojen oikein tulkitsemiseen tarvitsen ystävääni Okke Ahlqvistia, joka tiettävästi tätä tarkoitusta varten on juuri nyt pakkaamassa laukkujaan Thaimaassa.

Vaikuttavuutta pohtimassa Opetushallituksessa

EU-ohjelmien koordinaatio -yksikön päällikkö Mika Saarinen avasi tilaisuuden.

On panelistien vuoro: kehitysjohtaja Liisa Metsola Live-opistosta, projektikoordinaattori, eTwinning-lähettiläs Tiina Sarisalmi, Jyrki Välimäki ja Keravan nuorisopalvelujen johtaja Jari Päkkilä

Osallistuin - kolmen muun tilaisuuteen kutsutun ulkopuolisen lailla - keskiviikkona 4.12. Opetushallituksen sisäiseen Vaikuttavuusaamiaiseen, jota varten olin jo klo 8 astumassa sisälle virastoon. Kyseessä oli Oppiminen ja kansainvälistyminen -päätoiminnon tapahtuma, jonka teemana oli valtionavustusten ja kansainvälisesti rahoitettujen hankkeiden vaikuttavuuskysymykset.

Mika Saarisen avattua tiliasuuden Marjaana Kopperi kertoi Masterclass-koulutuksesta ja Keihittämisrahoitusprosessin uudistaminen -vaikutusohjelmasta. Sen jälkeen tilaisuuden koordinaattori opetusneuvos Anita Varsa kertoi Vaikuttava Erasmus+ -raportista, joka kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa:

https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/vaikuttava-erasmus-vaikuttavuusajattelun-nykytilanne-ja

Tämän jälkeen oli paneelikeskustelun vuoro. Meidän oli määrä keskustella onnistuneen hanketoiminnan edellytyksistä ja samalla nostaa esiin ideoita toiminnan kehittämiseksi.

Itse pyrin keskustelussa tuomaan esille enisijaisesti toimijan näkökulman. Näen itseni teeman suhteen  lähinnä kokemusasiantuntijana. Näin olin valmistautunut keskusteluun:

Mitä ajattelen valtionavustusrahoituksen ja EU-rahoituksen vaikuttavuudesta?

• Kaikille avoimet hankkeet eivät ylipäätään olisi mahdollisia ilman näitä rahoituskanavia.
• Organisaatioiden ensimmäisissä hankkeissa päästää yleisesti vahvaan vaikuttavuuteen: uusi ennenkokematon toimintaympäristö, kulttuurinen oppiminen, varsin pysyvien ystävyys- ja kollegasuhteiden syntyminen - vain joitakin saavutettavia asioita mainitakseni. Kansainväliseen toimintaan mukaan lähteminen voi tuoda myös pitkän opettajauran notkahdukseen kaivattua boostia; työhön löytyy uutta motivaatiota. Vaikka itse hanketyö tuottaisi vähän konkretiaa organisaation arkeen, toimijoilla on vahva tunne siitä, että oppimista on tapahtunut.
• Vaatimustason tulisi kasvaa organisaation seuraavissa hankkeissa, varsinkin jos organisaatiosta hankkeeseen osallistuvat samat henkilöt. Usein kuitenkin jäädään mukavuusalueelle, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että hankeyhteistyötä jatketaan samojen organisaatioiden kanssa. Kuitenkin kriittisyys lisääntyy. Osallistuja samalla ulkoistaa itsensä - hän näkee, että joku muu on päättänyt hankkeesta. Hän on pettynyt tuloksiin eikä ainakaan tunnista hankkeen vaikuttavuutta, jos tuloksena ei ole mitään konkreettista.
• Vaikuttavuuden arviointia tulee hankeorganisaatioissa harjoitella.
• Hankkeisiin olennaisesti kuuluvien liikkuvuuksien - siis matkojen - jälkeen tapahtuu ymmärrettävän helposti "ulos puhallus": Se oli siinä! Juuri silloin tekemisen eli varsinkin levitystoimien omassa organisaatiossa pitäisi alkaa. Ymmärrän kyllä, että ruohonjuuritasolla päiväkodissa, peruskoulussa ja lukiossa hanketyö - vaikka se kuinka hyvin pyrittäisiin niveltämään muuhun arkeen - tapahtuu muun arjen pyörittämisen ehdoilla. 
• Vaikuttavuutta tukee, jos organisaatiossa karsitaan kehittämishankkeita ja keskitytään koko koulun voimin tiettyyn tai tiettyihin hankkeisiin.  Yksikön johdon rooli korostuu tässäkin asiassa.
• Muistelen erityisellä lämmöllä OPH:n KOMPPI-hanketta, jossa sain olla mukana oppimassa kehityskumppanuutta. Hankkeeseen osallistui toistakymmentä suomalaista oppilaitosta, joilla kullakin oli kumppani jossakin kehittyvässä maassa. Hanke oli hyvin läpi viety prosessi, johon sisältyi verkoston tapaamisia ja toinen toisilta oppimista. Saimme Vasaramäen koulussa aikaan elokuvan Lauran ja Fadumon tarina ja voimia käynnistää hankkeen jälkeen OPH:n ja World Visionin kanssa kehityskumppanuus kenialaisen Chepyuanin koulun kanssa. Nyt tuo kumppanuus on osa kummankin koulun arkea.

Minkälaisena näen hankerahoituksen merkityksen suhteessa perustoimintaan ja arkipäiväiseen kehittämiseen?

• Jos eteen tulee mielenkiintoinen mahdollisuus, sille on todennäköisesti löydettävissä oikeutus opetussuunnitelmasta tai omassa työssä kehittymisen vaatimuksista. Nämä yhteydet ja vaikutukset on vain pystyttävä yksilöimään. Tämä on erityisen tärkeää henkilölle, joka innostuu helposti. Kuten minulle.
• On vielä parempi, jos tarve kansainväliseen hanketoimintaan tai ammatilliseen täydennyskoulutukseen kumpuaa päiväkodin tai koulun arjesta. 
• Tällainen oli esimerkiksi kolmivuotinen Erasmus+ -hanke Preparing Young Student/Athletes for Transitions, johon Vasaramäen yläkoulu äskettäin osallistui. Samaan aikaan koulu on ollut mukana Suomen Olympiakomitean urheiluluokkakokeilussa. Yhtä lailla koin oman osaamiseni kannalta perin hyödyllisiksi eurooppalaiset Youth in Action -ohjelman koulutukset, joissa perehdyin mm. non-formaalin oppimisen käsitteeseen aikana, jolloin pohdimme koulussamme vaihtoehtoa toimimattomaksi kokemallemme 10-luokalle keinona ehkäistä koulupudokkuutta ja syrjäytymistä.
• Hankkeista on mahdollista saada tukea opetussuunnitelman toimeenpanossa eli koulun toimintakulttuurin muutoksessa. Tämä toki edellyttää valmiutta tulla ulos PISA-vankilasta ja tietynlaista nöyryyttä.
• Hankkeiden avulla on mahdollisuus tarkastella omaakin organisaatiota välimatkan päästä. Tällöin voi jopa nähdä enemmän kuin mitä koulun arjessa on mahdollista havaita.
• Hankkeita arvioitaessa lienee keskeistä, miten hanketyö on onnistuttu niveltämään koulun usein jäykkiin rakenteisiin niin, että koko yhteisö pääsee osalliseksi hankkeesta. Tottakai on huomioitava organisaatioiden kokoerot ja aiempi kokemus vastaavista hankkeista. Tärkeää on arvioida, miten kussakin hankeorganisaatiossa ollaan tietoisia kumppaneiden hanketyöstä ja miten tapahtuu kumppanien välinen oppiminen.

Minkä tyyppisten haasteiden ratkaisemiseen hankerahoitus sopii parhaiten?

• Koulut ovat hyvin löytäneet nämä: Euroopan laajuiset ja globaalit haasteet, kuten Euroopan Unioni ja demokratia - ihmisten mahdollisuus vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon ja oman elinympäristönsä tilaan, ympäristöasiat, terveelliset elämäntavat, syrjäytyminen - koulupudokkuus, inkluusio, radikalisoituminen... 

Mitä toivon Opetushallitukselta, jotta erilaiset rahoitusinstrumentit tukisivat parhaalla mahdollisella tavalla koulutuksen ja nuorisotoiminnan kehittämistä?

• Olen itse kaivannut tukea jo päättyneiden hankkeiden tulosten levitykseen - hankkeiden, jotka olen kokenut poikkeuksellisen onnistuneiksi. Tällaisia levitystoimia voisivat olla opetushenkilöstölle suunnatut täydennyskoulutuskurssit tai näitä lyhyemmät seminaarit. Toistaiseksi olen nähnyt taloudelliset riskit siksi suurina, että en ole uskaltanut ryhtyä asiassa käytännön toimiin.

Rehtorit mentoreina, osa 1

Kuvassa on Rehtorit mentoreina -ryhmä vasemmalta oikealle: Timo Tuusvuori, Jyrki Välimäki, Anne Alho, Seppo Ryösä ja Timo Kalske. ( Kuva: Jarno Tauvo )

OPH:n pitkälti rahoittamassa Varsinais-Suomen Paraskoulu# -hankkeessa Rehtorit mentoreina -ryhmä kokeilee ja kehittää mallia, jossa vast'ikään eläköityneet pitkän uran tehneet rehtorit toimivat mentoreina tämän päivän rehtoreille.

Mentorointiprosessin suunnittelu alkoi kuluvan vuoden alussa, mutta nyt - vuoden pimeimpänä aikana - mentorointiprosessit ovat käynnistyneet hankekunnissa ja niiden ylläpitämissä kouluissa. Kaikki hankekunnat eivät tosin vielä ole ehtineet mukaan, mutta aikaa tähän on vielä. 

Hankekunnat ovat Raisio, Kaarina, Parainen, Mynämäki, Naantali, Paimio, Sauvo, Lieto ja Uusikaupunki.

https://www.facebook.com/paraskoulu/

Varhaiskasvatusyksikköjen johtajien ja perusopetuksen rehtorien työn tukeminen ja kehittäminen on hankkeen tavoitteista se, mihin me mentoroinnilla pyrimme.

On hyvä, jos ennen mentorointiprosessin käynnistämistä käytössä on kunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusyksiköissä  toteutetun laajan auditoinnin tulokset. Näin on hankekunnista Raisiossa.

Toisaalta Raisiossa toteutetun auditoinnin kysymyksistä olemme koonneet lyhyen, tiiviin kysymyssarjan, jota hyödynnämme mentoroinnin ensimmäisessä vaiheessa: tavatessamme mentoroitavan henkilön esimiehen. Näin saamme mentoroinnin kannalta arvokasta tietoa - kokonaiskuvan varhaiskasvatuksen ja koulunpidon tilasta kunnassa.

Laila Mäkelä, toimialajohtaja, Liedon sivistyspalvelut

Näemme, että jatkossa Kunta 10 -tutkimuksen - tai jonkin vastaavan laajan kunnassa toteutettavan tutkimuksen - tulokset voivat toimia mentoroinnin lähteinä.

Ensimmäisessä tapaamisessa mentoroitavan rehtorin kanssa on tärkeää luoda yhteinen näkemys siitä, mitä mentorointi on ja mitä se ei ole.

Sen on tarkoitus olla kokemukseen perustuvaa rinnalla kulkemista - ei työnohjausta. Tarkoitus ei ole antaa ratkaisuja vaan auttaa ratkaisujen löytämisessä.

Mentoroinnin aluksi haluan kuulla rehtorin kertomana "oman koulunsa tarinan". Sen jälkeen on mahdollista täydentää tarinaa hyödyntämällä edellä mainittua kysymyssarjaa. 

Rehtorilla on hyvin usein mielessä teemoja, joista hän haluaa keskustella tulevissa mentorointitapaamisissa. Nämä kirjataan ylös. 

Minulla - kuten edeltäjällänikin Vasaramäen koulussa - oli tapana aloittaa kevätjuhla ja -kahvipuheet sanoilla "Minulla on unelma koulusta" ja päättää puheeni sanoihin "Tunnen, että olemme nyt lähempänä tuota unelmaa." Siinä välissä piti uskaltaa sanoa unelmansa ääneen. On oppilaitten, näiden vanhempien ja henkilökunnan oikeus kuulla tämä.

Minusta on tärkeää, että rehtorilla on unelma koulusta, tietynlaisesta koulusta. En usko, että yksikään rehtori on sitä vielä täysin saavuttanut. Mutta että on jotakin, jota kohti kulkea.

Siksi - ihan mentorointiprosessin alussa tiedustelen rehtorilta, millainen on hänen unelmansa - koulusta. 

Sitten yritän olla hänelle avuksi.

Tässä blogissa tulen jatkossa kuvaamaan mentorointiprosessin etenemistä.

Kouluvaarin rooli rehtorin näkökulmasta

Maanantaina 23.9. Kouluvaarit ry järjesti seminaarin Turun seudun kouluvaareille m/s Viking Amorellan kokoustiloissa. Seminaarin yhteydessä juhlistettiin myös yhdistyksen 15-vuotista taivalta. Tässä yhteydessä tosin on todettava, että kouluvaari-toimintaa on ollut alueella jo 20 vuotta, mutta itse yhdistys perustettiin vuonna 2004 - ensin Tukivaarit-nimellä.

Minua oli vastikään eläkkeelle siirtyneenä rehtorina pyydetty mukaan kertomaan oma näkemykseni kouluvaarin roolista koulun arjessa.

Muistan Suikkilan koulun johtajan Jukka Kangaslahden esitelleen aikanaan juuri käynnistynyttä kouluvaaritoimintaa meille rehtoreille ja koulunjohtajille. Pian Vasaramäen koulukin sai omat kouluvaarinsa, Kalevi Aallon ja Kari Kaasalaisen, jotka olivat mukana koulumme arjessa syksystä 2006 kevääseen 2017.

Kuvassa ovat vasemmalta oikealle Tauno Huhtala Kouluvaarit ry:stä, minä, Kalevi Aalto ja Kari Kaasalainen. Vietettiin vuotuista Vasaramäen yhtetenäiskoulun syntymäpäivää  - tällä kertaa liikunnan merkeissä Kupittaan jäähallissa 1.4.2016. Kouluvaarit ry luovutti viirinsä 70 vuotta täyttäneelle Kalevi Aallolle.

Kalevi ja Kari toteuttivat kouluvaarin tehtäväänsä 1.-2. vuosiluokkien oppilaille tarjoamassaan viikottaisessa teknisen käsityön työpajassa, mikä oivallisesti tuki käsityön opetussuunnitelman toteutumista alkuopetuksessa.
On tärkeää, että kouluvaarit voivat hyödyntää erityisosaamistaan ja toimia koulun arjessa mielekkääksi katsomallaan tavalla. Uskon näin tapahtuneen Kalevin ja Karin kohdalla.

Edellä mainitun teknisen käsityön työpajan lisäksi Kalevi ja Kari aktiivisesti osallistuivat erilaisiin koulun teemapäiviin ja tapahtumiin.

Kalevin ja Karin luovuttua kouluvaariudesta Vasaramäen koulussa, sen Lehmuksen yksikkö sai Alpo Jaakkolasta  uuden kouluvaarin. Hänkin oli luonnollisesti läsnä tuossa seminaarissa.

Varsin monet lait ja asetukset säätelevät koulun toimintaa; erityisesti toin esityksessäni esille peruaopetuslain 2§:n, joka määrittelee perusopetuksen tavoitteet:

Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Läsnäolollaan kouluvaarien on mahdollista tukea koulun henkilöstön rinnalla oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyten, mikä siis perusopetuslain mukaan on koulun tärkein tehtävä.

Arvoilla tarkoitetaan jotain toivottua asiaa, suotavaa käyttäytymistä tai päämäärää. Arvot ohjaavat ihmisten ja ihmisryhmien käyttäytymistä. 
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuodelta 2014 on määritelty peruskoulun arvot, joiden tulee ohjata kaikkia koulun työntekijöitä - myös kouluvaareja omassa roolissaan.

Näen kouluvaarit arvokasvattajina. 

Hyve on eettisesti ja moraalisesti arvokas luonteenpiirre. Hyve oli keskeinen käsite erityisesti antiikin moraalifilosofiassa eli etiikassa. Hyveen vastakohta on pahe.

                           

Hyvien tapojen välittäminen ja opettaminen oppilaille on tärkeää, mutta meidän ei pidä ohjata lapsia ja nuoria ulkokultaiseen käytökseen, vaan meidän on ennen kaikkea kasvatettava heissä hyveitä ja vahvistettava kunkin sydämen sivistystä.

Tässä kuvassa ( Peterson & Seligman, 2004 ) on kuusi keskeistä hyvettä ja kuhunkin lukeutuvat luonteenvahvuudet:

Löysin kouluväen - siis myös kouluvaarien - tueksi vielä rehtorina toimiessani hyvän oppaan hyveiden edistämiseen:

Tässä Huomaa hyvä! -kirjassa ( Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen, 2016 ) vahvistetaan koulun tehtävää olla lisäämässä maailmaan hyvää sekä olla opettamassa taitoja, jotka palvelevat yksilöä, yhteisöä ja koko yhteiskuntaa. Minkään asian opettamisesta ei ole hyötyä, jos osaaminen ei tule käyttöön, jos lapsella tai nuorella ei ole rohkeutta tai sinnikkyyttä valjastaa tietojaan yhteiseksi hyväksi tai jos itsesäätely puuttuu siten, että ensimmäinen takaisku saa hänet takajaloilleen. Hyvä koulu on paikka, jossa on tilaa akateemisen sekä taito- ja taideaineiden osaamisen lisäksi luonteen kasvamiselle. 

Lukuisat tutkimukset osoittavat, miten hyvinvoiva ja vahvaluonteinen ihminen menestyy muita todennäköisemmin eri elämänalueilla. Vahva luonne ennustaa onnellisuutta.

Kirja perustuu positiiviseen pedagogiikkaan, jonka tavoitteena on tuoda jokainen oppija yhä enemmän tietoiseksi omista kyvyistään, jottei kukaan koulunsa päättänyt kokisi, ettei ole hyvä missään. Koulun tehtävä on auttaa lapsia ja nuoria tavoittamaan oma potentiaalinsa sekä kirkastamaan jokaisen vahvuudet.

Tämä ei tarkoita latteaa,  merkityksetöntä hymistelyä, vaan todellisiin havaintoihin perustuvaa vahvuuksien tietoista esiin nostamista.

Luonteenkasvatus on ennen kaikkea taito-opetusta. Maltillisuus ja sinnikkyys, näkökulmanottokyky ja huumorintaju ovat opittavia taitoja. Luonne on osa persoonallisuutta; toisen osan muodostaa temperamentti eli synnynnäinen tapa reagoida eri tilanteissa. Vastasyntyneellä on siten temperamenttinsa, jonka hedelmöityksessä saadut geenit ja tapahtumat kohdussa ennen syntymää hänelle antavat. Luonne muovautuu perimän, kokemusten ja kasvatuksen vuoropuheluna. Meistä kukaan ei synny sen paremmin rehellisyyden kuin itsehillinnänkään mestarina, vaan näitä taitoja on tietoisesti kasvatettava. Sana tietoinen on tässä tärkeä. Luonteen taidoissa kehittyminen ei voi olla oheistuote muun kokemuksen kyljessä vaan itsessään opetettava ja opittava alue, jolla eteneminen pohjustaa maaperää muulle etenemiselle. Päämääränä on kasvattaa meistä kustakin parempi versio omasta itsestämme.

Huomaa hyvä! -kirjaan olennaisena kuuluvat toimintakortit, joissa esitellään 26 luonteenvahvuutta. Kortit toimivat oivana apuna luonteenvahvuuksien nimeämisessä ja harjoittamisessa. 

Tästä seurasikin  puheenvuoroni toiminnallinen osuus, kun seminaarissa läsnäolleet kouluvaarit pyrkivät löytämään paikalle levittämistäni korteista itseään kuvaavan luonteenvahvuuden. 

Harjoitusta seurasi vilkas keskustelu.

Todettakoon vielä, että seminaarin lopussa uudet kouluvaarit esiteltiin. Olin silloinkin estradilla....

Eläkkeellä

Eilen oli kesäkuun ensimmäinen päivä; lauantai - lukuvuoden päätöspäivä. Ensimmäistä kertaa en ollut puhumassa, en toisaalta Vasaramäen alakoulusta yläkouluun siirtyville enkä toisaalta peruskoulunsa päättäville.

Varmaankin olisin puhunut Leijonien innoittamana unelmista. Olisin puhunut siitä, että mahdotonkin voi olla mahdollista. Olisin puhunut siitä, että hyvä joukkue on enemmän kuin osiensa summa - ja siitä, kuinka Leijonajoukkueen jäsenet pelasivat enemmänkin toisilleen kuin itselleen.

Lopuksi olisin siteerannut Saksan joukkueen suomalaista päävalmentajaa, Toni Söderholmia: "Jääkiekon syvin olemus on Luojan kiitos vielä olemassa."

Pitämäni puheet julkaisin aina tässä blogissani, kun jossain vaiheessa päätöspäivää koulutalo hiljeni ja jäljellä olimme vain minä ja ulkona liehuva Suomen lippu.

- Mitä sinulle kuuluu? Miten saat aikasi kulumaan? Nämä kysymykset minulle esitetään kohdatessani  ihmisiä, joihin sain tutustua pitkän työurani aikana. Ensimmäinen kysymys on ehkä parasta, mitä ihmisten välinen vuorovaikutus voi tarjota. Toinen kysymys taas on aivan luonnollista esittää vastikään eläkkeelle jääneelle.

Minulle kuuluu hyvää ja saan aikani kulumaan oikein hyvin. Arkiaamuisin olen pyrkinyt olemaan jo heti seitsemältä Kupittaan urheiluhallin ulko-ovella välttääkseni vihjailut iltavuoroon tulijoista, joiden kohteeksi joutuu jo vartinkin myöhästyttyään.

Tuon varttuneen väen aamukerhon jälkeen alan sitten - juodessani päivän järjestyksessään toiset aamukahvit - pohtia, miten hyödyntäisin pitkää työuraani; sen mukanaan tuomaa kokemusta, tietoja ja taitoja.

Pohdintani on johtanut jo käytännön toimiin ja toiminimeni EduCoOperationin kautta olen saanut ja saan olla monessa mukana.

Ryhmä Pullman - englanninkieliseltä nimeltään New Tricks - on brittiläinen rikossarja. Siinä rikoksia ratkoo ryhmä jo eläkkeelle jääneitä poliiseja. Sarjan suomenkielinen nimi tulee ryhmän esimiehen Sandra Pullmanin mukaan. Sarjassa Pullmanin ryhmä ratkoo vanhoja, aikanaan selvittämättömiksi jääneitä rikoksia, usein uusien esiin tulleiden löydösten aktivoimana.

Tuo suosikkisarja tuli mieleeni, kun yhdessä kahden jo laillani eläkkeellä olevan kollegani, Seppo Ryösän ja Timo Tuusvuoren kanssa lähdimme hahmottelemaan Rehtorit mentoreina -toimintamallia tukemaan nykyistä ja tulevaa koulujen johtoa - kulkemalla heidän rinnallaan jonkin matkaa koulun arjessa. Tärkeitä teemojamme ovat mm. sujuva arki, hyvinvointi, vuorovaikutus, onnistumisen organisointi, muutoksen johtaminen ja toimintatapojen selkiyttäminen.

Myöhemmin ryhmäämme liittyi vielä Timo Kalske.

Kyllästin puuöljyllä kotimme ulkokalusteita. Ehdin jo laittaa siveltimen pois, kun satuin katsomaan käsittelemääni tuolia hieman eri suunnasta. Havaitsin, että eräät sen osat olivat jääneet käsittelemättä. Ei auttanut kuin ottaa sivellin uudelleen esille. Ja ennen kuin seuraavan kerran luovuin siitä, katsoin tuolia vielä uudesta kulmasta ja taas havaitsin työssäni korjattavaa. Lopulta työni oli valmis.

Koulun johtamisen kannalta on tärkeää, että rehtorin on mahdollista - niin halutessaan - tarkastella koulun ilmiöitä eri näkökulmista ja näin laajentaa omia näköalojaan.

Kokenut mentori on oivallinen apu tässä.

Mentorointi on ihmisläheinen, juuri tämän ajan työväline. Tämän päivän työyhteisöissä korostetaan tiimi- ja yhteistyötä, erilaisuuden johtamista ja kohtaamista sekä osaamisessa vuorovaikutustaitoja, kokemuksen vaihtamista ja verkottumista. Mentori auttaa yksilöä kasvamaan kokonaisvaltaisesti ja pidemmällä aikavälillä, niin työntekijänä kuin ihmisenäkin.

Meistä neljästä jokaisella on takanamme pitkä uran peruskoulun rehtorina. Olemme valmiit tuomaan kokemuksemme, osaamisemme ja ja hallussamme olevan hiljaisen tiedon koulujen rehtorien käyttöön.

Lopuksi. Goethea lainaten:"Jos kohtelet ihmistä sellaisena kuin hän on,  hän pysyykin sellaisena, mutta jos kohtelet häntä niin kuin hän olisi se, joka hänen pitäisi olla ja joka hän voisi olla, hänestä tulee suurempi ja parempi ihminen."

Hyvää alkanutta kesää kaikille!

Vasaramäen yhtenäiskoulu on nyt 10-vuotias

Turkulaisessa Vasaramäen kansakoulussa, osoitteessa Lehmustie 7, koulutyö käynnistyi 1.9.1953. Peruskoulu-uudistuksen myötä vuodesta 1976 koulu toimi ala-asteen kouluna tarjoten opetusta 1.-6. vuosiluokille.

Kupittaan yhteiskoulun uudessa koulurakennuksessa Syreenikuja 1:ssä käynnistyi kansakoulun jälkeinen keskikoulu- ja lukio-opetus vuonna 1957. Vuonna 1962 valmistui koulun laajennusosa: ns. lukio-siipi. Peruskoulu-uudistuksen myötä koulun nimeksi tuli Kupittaan koulu, joka tarjosi opetusta 7.-9. luokille. Samassa rakennuksessa toimintansa  aloitti peruskoulu-uudistuksen yhteydessä myös Kupittaan lukio.

Vuonna 2009 Vasaramäen ja Kupittaan koulut yhdistettiin. Kun päätös tästä oli tehty, koulujen opettajat kokoontuivat yhteen Kakskerran Sinappiin lauantaina 4. päivänä huhtikuuta.

Moni varmasti pelkäsi muutosta, koska siihen liittyi paljon epävarmuutta. Jotkut ehkä näkivät muutoksessa mahdollisuuden. Kaikki varmasti ajattelivat:"Miten tämä muutos vaikuttaa minun työhöni?"

Paikalla oli myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedottaja. Myös Turun Sanomat oli edustettuna. Lainaankin tässä ts.fi -sivustoa:

Sinapin leirikeskuksen sali oli muutettu kirkoksi. Sulhasena toimi Vasaramäki ja morsiamena Kupittaa.

Edessä oli alttari ruusuineen ja olipa siihen laskettu kupit ja vasarakin.

Kuten kunnon juhlaan sopii, niin valmisteluja tehtiin vielä viime tinkaan, ja tilaisuus pääsi alkamaan vasta akateemisen vartin myöhässä.

Mendelssonin häämarssi soi kauniisti ja ihan oikea pappi Petri Laitinen Henrikin seurakunnasta oli saapunut paikalle.

- Ei täällä ole hääparia ollenkaan, ja liiton merkit eli kupit ja vasara ovat jo valmiina, ihmettelee pappi.

- Ai niin, olenpa minä hajamielinen. Häät pidettiin jo aamulla. Anteeksi, että myöhästyitte, kuittaa Laitinen odottaville vieraille.

Samassa saliin astelevat kuningas ja kuningatar.

- Valtakuntaamme on kohdannut suuri onni, toteaa kuningas.

- Niin, syntymä on aina suuri ihme ja suuri mahdollisuus. Kunpa kaikki nyt vain menisi hyvin, pohtii kuningatar.

Ja siinä valtakunnan todistaessa nousee kakusta lintu. Lapsi on syntynyt.

- Kaikki on nyt niin uutta ja erilaista, miettii kuningatar.

Papin mielestä tulokkaalle pitäisi kuitenkin saada nimi. Samaan aikaan Pahatar saapuu raivoissaan loitsuja sadatellen.

- Otsakurttuja, piinaavia ennakkoluuloja, rehtorin hikeä ja kesken loppuneita kalapuikkoja, nainen uhoaa.

Pappi ei lannistu, vaan hellyttää Pahattaren kauniilla laulullaan.

- Kuka on se nyytti, joka Sinapissa ensi kerran rääkäisee. Se on se Vasaramäen koulu, laulaa Laitinen.

Näin häät muuttuivatkin yllättäen nimenantojuhlaksi, ja uusi koulu sai nimen.

Juhlan jälkeen alkoi yhtenäiskoulun rakentaminen - ala- ja yläkoulun opettajat yhdessä. Joidenkin oli helpompi tarttua työhön tuon nimenantojuhlan virittäminä. Joitakin juhla taisi entisestään hämmentää, kun tamperelainen Aamulehtikin meitä turkulaisia juhlasta kuultuaan pilkkasi. 

Koulu toimisi edelleen kahdessa eri kiinteistössä. Ne kuitenkin nimettiin uudelleen tukemaan yhtenäistä perusopetusta. Vasaramäen koulutaloa alettiin kutsua Lehmustien yksiköksi eli Lehmukseksi ja Kupittaan koulutaloa Syreenikujan yksiköksi eli Syreeniksi.
Yhtenäiskoululle piti pian saada yhteinen tunnus - logo. Oppilaat ryhtyivät sitä suunnittelemaan. Useista ehdotuksista valituksi tuli 5b-luokan oppilaan Ida Lundin ehdotus.

Opintiehen on kuulunut ja kuuluu edelleen erilaiset risteykset. Myös nivelvaiheiksi niitä koulukielellä kutsutaan.
Aivan kuten tuo Syreenikujan yksikön viitta Hippoksentiellä välillä osoittaa ties minne, on noissa mainitsemissani risteyksissä viitoitus välillä epäselvä. Olemme täällä Vasaramäessä pyrkineet vuosien saatossa sitä kehittämään.
Ensimmäiseen risteykseen tullaan siirryttäessä esiopetuksesta ensimmäiselle luokalle.
Lapsille, joille tämä risteys oli erityisen hankala, meillä oli vuoteen 2012 alkuluokka, jossa oli mahdollista vielä yhden lukuvuoden ajan valmistautua jatkamaan opintiellä eteenpäin.
Seuraava haastava risteys on kun siirrytään kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle. Yhtenäiskoulussa suurelle osalle oppilaista risteys tuntuu varsin selvältä ja turvalliselta: koulurakennukset ovat tutut, on samoja opettajia niin ala- kuin yläkoulussa, sama rehtori, tuttu terkkari, kuraattori ja psykologi. Monelle meidän oppilaistamme tämä risteys on  edelleen outo ja jännittävä, kun risteykseen tullaan eri kouluista - kuka mitäkin reittiä.
Meillä on myös oppilaita, jotka ovat tulleet tähän risteykseen toisesta maasta - ehkä kokonaan ilman kokemusta mistään koulusta tai kokemuksen ollessa ainakin hyvin vähäinen - osaamatta suomen kieltä. Näitä nuoria varten meillä on jo useamman vuoden ajan ollut tarjota valmistavaa opetusta omissa opetusryhmissä.
Seuraava risteys on yhdeksännen luokan jälkeen.
Päättötodistus on matkalippu seuraavaan oppilaitokseen. Ilman päättötodistusta jääminen on meillä perin harvinaista, mutta sen sijaan yleisempää on se, ettei oppilas pääse saamallaan päättötodistuksella siihen oppilaitokseen, mihin hän haluaisi. Joskus taas on niin, ettei oppilaalle ole vielä tuohon risteykseen tultaessa selvinnyt, mihin hän haluaisi seuraavaksi opintietään jatkaa.
Näitä oppilaita varten kehitimme YsiPlus-luokan - mielestämme perinteistä kymppiluokkaa huomattavasti edistyneemmän lisäopetusmallin - jota saimme toteuttaa valitettavasti vain kahden lukuvuoden ajan.

Suomessa on 25 koulua, jotka saavat käyttää Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiat-logoa. Vasaramäen koulu on yksi noista kouluista. Ainoana Turun kouluista meillä on sen edellyttämät yläkoulun urheiluluokat. Aikanaan niin ala- kuin yläkoulussakin käynnistetystä liikuntapainotteisesta opetuksesta on yhtenäiskoulun myötä jalostunut valtakunnallisesti merkittävä kokonaisuus, josta ovat ammentaneet oppia myös eurooppalaiset yhteistyötahomme.

Vasaramäen koulu on kansainvälinen koulu. Meillä on mahdollisuus hyödyntää kotikansainvälisyyttä, kun varsin monen oppilaan vanhemmat tai isovanhemmat ovat tulleet Suomeen  jostakin muusta maasta. Toisaalta olemme aktiivisia hyödyntäen erilaisia Euroopan Unionin kouluille rakentamia ohjelmia.
Eikä toiminta rajoitu Eurooppaan. Onhan meillä kumppanikoulumme Kenian Mogotiossa.

Lopuksi luen runon, jolla haluan korostaa jokapäiväisen yhteistyön ja yhdessä tekemisen merkitystä. Runon on kirjoittanut Kirsi Kunnas.

Joutsen, hauki ja rapu

Vaikka olisi kuinka paljon voimia,

ilman yhteistyötä ei voida toimia.

Yhteistuumin löytyy aina apu.

Kerran joutsen, hauki ja rapu

ryhtyivät kuormaa kiskomaan.

Hiki hatussa - kuten sanotaan -

mutta kuorma ei liikahtanutkaan! 

Kas, kun joutsen veti ylös pilviin, 

hauki alas veteen ja rapu taakse -

niin mikä eteen?

Kuka teki oikein?

Väärin meni keltä?

Kukapa sitä sanomaan.

Kuorma oli näyttänyt kevyeltä,

mutta on yhä paikoillaan!

Tämä on puheeni Vasaramäen Yhtenäiskoulun 10-vuotisjuhlassa Kupittaan Urheiluhallissa  perjantaina huhtikuun 5. päivänä 2019.