Rehtori ja oppilasarviointi

 

Eilinen Helsingin Sanomat uutisoi Turun hovioikeuden tuominneen rehtorin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rehtori oli omavaltaisesti muuttanut opettajan - vastoin tämän tahtoa - oppilaille antamia arvosanoja - arvatenkin ylöspäin. Rehtori itse myönsi, että hän oli muuttanut 16 oppilaan arvosanaa. Kyseessä lienee ollut perusopetuksen päättöarviointi, vaikka uutisessa puhutaankin päätösarvioinnista.  Rehtori toimi väärin. Arviointivastuu on ao. opettajalla. Rehtori kertoi muuttaneensa oppilaiden arvosanat vastaamaan pidemmän aikavälin keskiarvoa, koska opettajan antamat arvosanat olivat poikenneet merkittävästi aiemmasta. Rehtori perusteli toimintaansa sillä, että oppilaat olisivat joutuneet epätasa-arvoiseen asemaan. Rehtori on koulussaan oppilaiden asianajaja - pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä. Nyt ilmeisesti pää ei pysynyt kylmänä. En tiedä, kuinka paljon hän oli keskustellut arvioinnista kyseisen opettajan kanssa ja millainen keskustelukulttuuri ko. koulussa ylipäätään on.

Muistaakseni perusopetusasetuksen mukaan opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jättämistä koskevan päätöksen tai päättöarvioinnin uusimista on huoltajan pyydettävä kahden kuukauden kuluessa tiedon saamisesta. Uudesta arvioinnista päättävät koulun rehtori ja oppilaan opettajat yhdessä. Tämän lain kohdan olemassaolo olisi viime kädessä pakottanut ratkaisukeskeiseen keskusteluun.

Koko uutisjutun voi lukea vaikka Rexit mentoroi -ryhmän FB-sivulta https://www.facebook.com/rexitmentoroi

Muistan, ettei päättöarvioinnista aina oltu omassa koulussanikaan yksimielisiä joidenkin oppilaiden kohdalla - varsinkin, jos oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin oli liittynyt erityisen paljon yksilöllisiä ratkaisuja, tukitoimenpiteitä ja oppilashuoltohenkilöstön aktiivista osallistumista. Saattoi olla niin, että oppilas oli opettajan toivomuksesta opiskellut enimmän aikaa erityisopettajan kanssa opetusryhmänsä ulkopuolella, mutta erityisopettajan kykyyn arvioida oppilasta ei luotettu, koska "se olisi ollut väärin muita oppilaita kohtaan". Ei myöskään ollut aina täysin selvää, miten oppilaan aiempi opiskelu ja arvosanat tuli ottaa huomioon päättöarvioinnissa. Siitähän tässäkin oikeusjutussa ilmeisesti on pohjimmiltaan kysymys.

Tullessani vastuulliseksi myös 7.-9. vuosiluokkien koulusta, yläkoulussa oli arviointikokous-käytäntö. Jokaista väli- ja lukuvuosiarviointia edelsi aina koko opettajakunnan yhteinen arviointikokous, joka varsinkin oppilaiden käyttäytymisen arvioinnin osalta  saattoi sisältää inkvisition piirteitä.  Kärjistäen voisi sanoa, että jopa samana päivänä tapahtunut opettajan oppilaan taholta kokema huono käytös saattoi kokouksessa aiheuttaa "käytöksen alennuksen".  Eri oppiaineiden arvioinnin osalta kokoustraditiolla todennäköisesti haluttiin valvoa arvioinnin yhteismitallisuutta, mihin voimassa olevat päättöarviointia koskevat valtakunnalliset ohjeet eivät kuitenkaan antaneet riittävää tukea. Lisäksi käytäntö altisti opettajia puhumaan "sivu suunsa".  

Luovuin siis arviointikokous-traditiosta varsin pian.

Opetushallitus on nyt tarkentanut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden arviointiosuutta valmistelemalla päättöarvioinnin kriteerit kaikkiin oppiaineisiin arvosanoille 5, 7 ja 9. Myös aikaisempia arvosanan 8 kriteereitä on täsmennetty. Uudistetut kriteerit otetaan kouluissa käyttöön 1.8.2021 ja niitä sovelletaan ensimmäistä kertaa 9.-luokkalaisten päättöarvioinnissa keväällä 2022.

Päättöarviointi on kokonaisarvio sille, miten oppilas on saavuttanut eri oppiaineille asetetut tavoitteet peruskoulun aikana. Oppilasta arvioidaan sen osaamisen perusteella, jota hän on osoittanut vuosiluokilla 7–9. Uusissa päättöarvioinnin kriteereissä kuvataan, mitä osaamista oppilaalta edellytetään arvosanan 5, 7, 8 tai 9 saamiseksi.

Opetushallituksen varsin tuore perusopetuksen päättöarviointia koskeva tiedote on luettavissa tästä.

Kuka lohduttaisi rehtoria?

 

Kuvassa on Tove Janssonin pieni Nyyti Nyytiäinen, joka asuu yksin pienessä talossaan. Hän pelkää, sillä ulkona tallustelevat pelottavat hemulit. Mörkö ulisee. Hän päättää lähteä matkaan, mutta on koko ajan aivan yksin, koska ei uskalla puhua kenenkään kanssa...

Opetushallituksen tiedote Sivistysalan johtajat saavat tukea muilta johtajakollegoilta ja henkilöstöltään 15.12.2020 käsittelee OPH:n, Sivistystyönantajien ja Kuntaliiton teettämää kyselytutkimusta syksyllä 2020. Kyselyyn oli saatu vastaukset 1600 johtajalta ja esimieheltä. Vaikka vastaajista vain osa toimii varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa - mentoritiimimme toiminta-alueella - tutkimus on tutustumisen arvoinen: Alan johtajat ja esimiehet saavat tukea erityisesti muilta vastaavassa asemassa olevilta sekä henkilöstöltään. Myös omalta esimieheltä koetaan saatavan tukea. Johtajat ja esimiehet kokevat tarvitsevansa oman osaamisensa kehittämistä erityisesti muutoksen johtamisessa ja kriisijohtamisessa. 

Seuraavassa käsittelen johtajan tukiverkoston elementtejä hyvin lyhyesti - ikäänkuin johdannoksi tuleville blogikirjoituksille ja mentorointitapaamisille; jokainen elementti ansaitsee omansa.

Edellinen johtaja - mentori

Rehtoriurani alussa kaipasin ja sain paljon apua edeltäjältäni. Koin, että hän oli aina valmis auttamaan ja rohkenin kääntyä hänen puoleensa, kun tunsin tarvitsevani apua tai uskon vahvistusta. Edellytyksenä tietenkin oli varsin yhteneväinen visio siitä, mihin suuntaan koulua tulee ohjata. Jaoimme arvot, jotka olivat työmme perusta. Hän oli mentorini.

Toiset johtajat - kollegiaalinen tuki

Pian saman kunnan sisällä joukko rehtoreita löysi erityisesti toisensa. Meitä oli viisi. Olimme llukumääräisesti isossa varsin konservatiiviseksi kokemassamme rehtorikunnassa  nuoremmasta päästä, mutta tätäkin enemmän toistemme löytämiseen vaikuttivat erilaiset kehittämispyrkimyksemme. Ristimme ryhmän NuReksi - nuoret rehtorit. Yhteiset kokoontumisemme olivat minulle tärkeitä. Kuitenkin muistan kokeneeni arvojemme erilaisuuden tässäkin ryhmässä. Tämän vuoksi ryhmästä ei välttämättä ollut arjen ongelmieni ratkaisijaksi, koska en halunnut luopua arvoistani, jotka ohjasivat valintojani - vaikkakin jättivät minut välillä pulaan.

Kaiken kaikkiaan koin saavani varsin vähän tukea muilta rehtoreilta samassa kunnassa urani aikana. Apua olisi varmasti ollut tarjolla, mutta en osannut sitä hyödyntää.

Yhtenäiskoulussa parhaimmillaan rehtori ja apulaisrehtori voivat muodostaa toimivan työparin, jossa 1+1 on paljon enemmän kuin kaksi. Pääsin itsekin tästä kokemuksesta osalliseksi.

On suuri merkitys sillä, miten yksiköiden rehtoreita ja johtajia ikäänkuin joukkueena valmennetaan ja huolletaan. Yhteiset tilaisuudet ovat arvokkaita, eikä niitä saa siksi hukata epäolennaisuuksiin, vaikka ne tuntuvatkin turvallisilta.

Yksikön henkilöstö

Koulun henkilöstöltä koin toki saavani tukea, minkä luotettavuus perustui kulloinkin siihen, miten paljon tai vähän luottamusta nautin. Luottamus muodostuu luotettavuudesta, avoimuudesta, kyvykkyydestä ja myötätunnosta. Johtotiimien hyödyntämisessä en koe koskaan täysin onnistuneeni. Edistystä toki tapahtui. Aluksi olin johtotiimin kokouksissa grillattavana ja kuulusteltavana. Koin palaverit ahdistaviksi. 

Pitkällä urallani koin kuitenkin kehittyneeni tässäkin - kun henkilöstö antoi siihen tilaisuuden; koin johtotiimin myönteisellä tavalla sparraavan minua ja jakavan vastuuta tavoitteiden saavuttamisesta kanssani.

Oppilaat

Varsinkin kun yksinäisyyden tunteeni oli erityisen ahdistava, mutta usein myös valmiiksi hyväntuulisena hyödynsin oppilaan koulupäivän aikaisia siirtymistilanteita - välitunnin alkamista ja päättymistä -  kädet taskussa johtamiseen käytävillä ja koulun aulatiloissa kysellen oppilaitten kuulumisia. Lounaalla menin mielelläni oppilaitten viereen. Jaoin arvostusta, empatiaa ja hyväksyntää ja sain sitä itsekin.

Huoltajat

Koen, että voin pää pystyssä kohdata heistä jokaisen näin jälkeenkin päin, tervehtiä ja kysellä kuulumisia. Tunnistan vielä kasvot, en toki kaikkien. Muistan nimet, en toki kaikkien. Mutta on tärkeää, että juuri ne, jotka muistaa, uskaltaa kohdata. Sain valtavasti tukea huoltajilta, vaikka joidenkin kohdalla yhteiseen matkaan osui haasteita - isojakin. Vanhempainyhdistys oli oiva työkalu keskustelun kanavoimiseksi. Vanhempainiltojen jälkeiset vanhempien piirit koulun pihalla vähenivät; myös tärkeät asiat tulivat keskustelluiksi. Keskustelua varten kehitettiin erilaisia käytäntöjä. Kehitettävää toki jäi. Kun kouluun kohdistettiin ulkoista uhkaa, vanhemmat olivat rehtorin ja koulun tukena, kun rehtorin itse piti olla kunnan virkamiehenä hiljaa.

Johtajan oma esimies

Saattaa olla niin, että koulun hyvä johtaminen näyttäytyy sivistystoimen hallinnossa pullon henkenä, joka on pian saatava takaisin pulloon ja korkki kiinni. "Vähempikin kehittäminen riittäisi" -tyylinen viestintä kouluun päin on omiaan vähentämään positiivista ilmapiiriä, innostusta ja työn imua.

Sivistystoimen johtajan, varhaiskasvatus- ja perusopetusjohtajan  on oltava pedagoginen visionääri ja hänen tulee olla kommunikoinnissaan ja käyttäytymisessään esimerkki johdettavilleen.

Tärkeää on, että työrauhan ollessa uhattu koulussa ja konfliktin kriisiytyessä, esimies on jämäkästi yksikön johtajan tukena. Ollessani rehtori pääsin tällaisesta tuesta osalliseksi.

Ammattiyhdistys, työsuojelusta vastaava henkilö jne.

En päässyt osalliseksi tuesta tältä suunnalta. Toisaalta en enää näe painajaisia tilanteista, joissa en ole ollut läsnä, mutta joissa nämä tahot ääneen arvioivat minua ja toimintaani kuulematta minua.

Ystävät, harrastukset

Jossain vaiheessa urani ehtoopuolella aloin käydä Kupittaan urheiluhallin kuntosalilla arkiaamuisin ennen töihin menoa. Tutustuin joukkoon hurmaavia eläkeläisiä, joiden kanssa jutustelu kuntoilun lomassa antoi voimaa päivän koulutyöhön.

Vaikka rehtorin työ oli enemmänkin elämäntapa, toimin jääkiekkotuomarina ja -toimitsijana, missä tapaan ihmisiä koulumaailman ulkopuolelta. Siitä oli ja on edelleenkin apua. Onnistuakseen noissa tehtävissä on suljettava pois mielestä kaikki muu -  työ ja siihen liittyvät huolet. On keskityttävä peliin. 

Vaimo, tyttäret, lapsenlapset

Vaimoni Eija on luokanopettaja. Rehtorina toimiessani testasin useimmat ideani, kirjeeni, viestini ja puheeni hänellä. "Et näin voi sanoa. Tämän opettajat ymmärtävät siten, että..." sai minut aina ensin pettymään häneen, mutta myöhemmin arjessa aina kiitin häntä itsekseni ja kotona ääneen. 

Omat lapset eivät varmasti olleet ammatissani toimimisen edellytys, mutta kyllä heistä oli valtavasti apua yleisesti lasten ja nuorten ymmärtämisessä. 

Kun nyt olen toiminut mentorina varhaiskasvatuksessakin, koen, että yhdessäolo kolmen päiväkoti-ikäisen lapsenlapseni kanssa on lisännyt ymmärrystäni - puolin ja toisin.

Koira

Edesmennyt australianterrieri Romeo ja sen seuraaja Kassu ovat olleet mentoreitani pitkillä kävelylenkeillämme. Olemme käyneet läpi kouluasioita välillä niin, että kotiin päästyämme minun pitää oikein pohtia vastausta vaimoni kysyessä missä kaikkialla kiersimme. Nykyään voi surutta puhua koiralle jopa ääneen, kun hands free -tekniikka on kohtaamillamme ihmisillä niin yleistä.

Kirjallisuus

Löysin itse kirjat vasta jäätyäni eläkkeelle rehtorin virastani. Hyvän ammattikirjallisuus on avuksi oman ja yksikön toiminnan reflektoinnissa ja kehittämisessä. Hyvä kirjallisuus avartaa näkemyksiä ja pakottaa katsomaan asioita ja ilmiöitä eri kulmista. Kirjoja lukemalla on mahdollisuus edistää omaa ja sitä kautta oman yhteisön hyvinvointia.