Varmaankin olisin puhunut Leijonien innoittamana unelmista. Olisin puhunut siitä, että mahdotonkin voi olla mahdollista. Olisin puhunut siitä, että hyvä joukkue on enemmän kuin osiensa summa - ja siitä, kuinka Leijonajoukkueen jäsenet pelasivat enemmänkin toisilleen kuin itselleen.
Lopuksi olisin siteerannut Saksan joukkueen suomalaista päävalmentajaa, Toni Söderholmia: "Jääkiekon syvin olemus on Luojan kiitos vielä olemassa."
Pitämäni puheet julkaisin aina tässä blogissani, kun jossain vaiheessa päätöspäivää koulutalo hiljeni ja jäljellä olimme vain minä ja ulkona liehuva Suomen lippu.
- Mitä sinulle kuuluu? Miten saat aikasi kulumaan? Nämä kysymykset minulle esitetään kohdatessani ihmisiä, joihin sain tutustua pitkän työurani aikana. Ensimmäinen kysymys on ehkä parasta, mitä ihmisten välinen vuorovaikutus voi tarjota. Toinen kysymys taas on aivan luonnollista esittää vastikään eläkkeelle jääneelle.
Minulle kuuluu hyvää ja saan aikani kulumaan oikein hyvin. Arkiaamuisin olen pyrkinyt olemaan jo heti seitsemältä Kupittaan urheiluhallin ulko-ovella välttääkseni vihjailut iltavuoroon tulijoista, joiden kohteeksi joutuu jo vartinkin myöhästyttyään.
Tuon varttuneen väen aamukerhon jälkeen alan sitten - juodessani päivän järjestyksessään toiset aamukahvit - pohtia, miten hyödyntäisin pitkää työuraani; sen mukanaan tuomaa kokemusta, tietoja ja taitoja.
Pohdintani on johtanut jo käytännön toimiin ja toiminimeni EduCoOperationin kautta olen saanut ja saan olla monessa mukana.
Tuo suosikkisarja tuli mieleeni, kun yhdessä kahden jo laillani eläkkeellä olevan kollegani, Seppo Ryösän ja Timo Tuusvuoren kanssa lähdimme hahmottelemaan Rehtorit mentoreina -toimintamallia tukemaan nykyistä ja tulevaa koulujen johtoa - kulkemalla heidän rinnallaan jonkin matkaa koulun arjessa. Tärkeitä teemojamme ovat mm. sujuva arki, hyvinvointi, vuorovaikutus, onnistumisen organisointi, muutoksen johtaminen ja toimintatapojen selkiyttäminen.
Myöhemmin ryhmäämme liittyi vielä Timo Kalske.
Kyllästin puuöljyllä kotimme ulkokalusteita. Ehdin jo laittaa siveltimen pois, kun satuin katsomaan käsittelemääni tuolia hieman eri suunnasta. Havaitsin, että eräät sen osat olivat jääneet käsittelemättä. Ei auttanut kuin ottaa sivellin uudelleen esille. Ja ennen kuin seuraavan kerran luovuin siitä, katsoin tuolia vielä uudesta kulmasta ja taas havaitsin työssäni korjattavaa. Lopulta työni oli valmis.
Koulun johtamisen kannalta on tärkeää, että rehtorin on mahdollista - niin halutessaan - tarkastella koulun ilmiöitä eri näkökulmista ja näin laajentaa omia näköalojaan.
Kokenut mentori on oivallinen apu tässä.
Mentorointi on ihmisläheinen, juuri tämän ajan työväline. Tämän päivän työyhteisöissä korostetaan tiimi- ja yhteistyötä, erilaisuuden johtamista ja kohtaamista sekä osaamisessa vuorovaikutustaitoja, kokemuksen vaihtamista ja verkottumista. Mentori auttaa yksilöä kasvamaan kokonaisvaltaisesti ja pidemmällä aikavälillä, niin työntekijänä kuin ihmisenäkin.
Meistä neljästä jokaisella on takanamme pitkä uran peruskoulun rehtorina. Olemme valmiit tuomaan kokemuksemme, osaamisemme ja ja hallussamme olevan hiljaisen tiedon koulujen rehtorien käyttöön.
Hyvää alkanutta kesää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti