maanantai 7. kesäkuuta 2010

Leila Välimäki 80 vuotta 3.6.2010




Rakas Äiti.Hyvä Juhlaväki.
Ihan aluksi tunnen tarvetta puhua politiikkaa.
Perinteinen vähäosaisten puolesta puhuva vasemmistopuolueiden aina näihin päiviin saakka omima aate on kriisissä.
Vähäosaiset ja yhteiskunnasta syrjäytyneet ovat syrjäytyneet myös äänestämisestä ja se kansan osa, jota aiemmin pidettiin työväenluokkana ei enää itse katso siihen kuuluvansa, vaan on ryhtynyt sekin sättimään verotaakkaansa.
Vasemmistopuolueiden vastaus tähän muutokseen vie viimeisetkin aatteen kannattajat: veturinkuljettajasta on tullut jarrumies.

Kuitenkin on niin, että kun tekniikan tohtori Simo Laakson kanssa – me kaksi Kunnallissairaalantien kaksikerroksisten talojen poikaa – siemailemme ansaitusti perjantai-iltana brandyä Kustavissa ennen saunaa, me samalla kuitenkin tiedostamme, että ilman perinteistä sosialidemokratiaa emme tässä olisi.

Mutta pelkkä yhteiskunnan tuki ei olisi riittänyt. Tarvittiin matkan varrella aimo annos tahdonvoimaa, joka on mahdollistanut tavoitteiden saavuttamisen.

Kodin tuella on ollut valtava merkitys. Minun ja Jarin tapauksessa se on rajoittunut Äitimme tukeen – Annu-mamman osuutta toki unohtamatta. Äitimme kasvatus on ollut puhtaasti – kuten tunnettu kasvatustieteilijä J.A. Hollo kasvatuksen määrittelee – kasvamaan saattamista.

Sitä voisi kaiketi kutsua vapaaksi kasvatukseksi, mutta se ei kuitenkaan ole sama kuin kasvattamatta jättäminen – kuten usein luullaan.

Siinä vapauksien kautta opitaan kantamaan vastuuta niin itsestä kuin muista ja huolehtimaan velvollisuuksista, joita ihmiselle tulee elämän eri rooleissa.

Tämä kasvatustyyli sopii lapselle ja nuorelle tai ei sovi. Minulle kasvatuksen kohteena se on sopinut, vaikkei elämä aina ole ongelmatonta ollutkaan.

Kuitenkin – esteitä elämänpolullani on varmasti ollut murto-osa siitä, mitä äitini on pitänyt ylittää.

Mielestäni äitini on tehnyt jo tähän mennessä merkittävän elämäntyön

Se olemme Jari ja minä. Meidän ei ole tarvinnut kilpailla äidin huomiosta tämän kodin ulkopuolisen uran tai muun kiinnostuksen kohteen kanssa. Me olemme hänen elämäntyönsä.

Ja se on kesken.


Rakas Äiti.

Haluan meidän kaikkien läsnäolijoiden puolesta onnitella sinua 3.6. 2010 80-vuotismerkkipäiväsi johdosta ja toivottaa voimia taisteluun niin pieniä kuin isojakin arjen harmeja vastaan. Näitä aiheuttavat mm. kuriton kissa, kohollaan olevat mattojen reunat ja kynnykset ja liian kiireiset poikasi.

Hyvä Juhlaväki.

Sydämellinen kiitos läsnäolostanne.


Naantalissa 6.6.2010


Jyrki Välimäki

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Puhe henkilökunnan ja koulun yhteistyötahojen yhteisessä kahvitilaisuudessa 3.6.2010



Kuva ensimmäisestä Uuden Vasaran juhlasta


Hyvät Ystävät.

Uuden Vasaramäen koulun ensimmäinen lukuvuosi on pian päättymässä. Tässä uudessa tilanteessa haluan kuitenkin perinteitämme kunnioittaen pitää puheen. Vuosien varrella olen usein käyttänyt puheeni runkona kulunutta lukuvuotta ikään kuin koulun yhteisten tapahtumien ketjuna – jokaisen tapahtuman kohdalla – kuin perustellakseni sen oikeutusta – linkittänyt sen opetussuunnitelmaan tai johonkin hankkeeseen, johon olemme menneet mukaan. Mitä sitäkin olen pyrkinyt perustelemaan opetussuunnitelmalla.

Olen pyrkinyt vakuuttamaan, että kaikki perinteisten oppituntien ulkopuolinen tekeminen, joka äkkiseltään voi tuntua ylimääräiseltä, onkin tapa toteuttaa opetussuunnitelmaa.

Nyt kuitenkin tunnen olevani tilanteessa, jossa tuo kuvaamani tapa rakentaa puhe ei enää toimi.

On tapahtunut niin paljon. Liian paljon puheen rungoksi. Yhden kirjan ainekset on tässäkin kuluneessa lukuvuodessa. Siitä tulisi tiivistunnelmainen romaani täynnä tunnetta: niin muutospelkoa kuin -rohkeuttakin, niin onnistumisen iloa kuin pettymyksen tunnetakin, jännitystä, väsymistä, energiaa, niin iloa uuden luomisesta kuin turhautumistakin, niin ennakkoluuloja kuin avointa suhtautumista, uteliaisuutta.

Yhden tapahtuman haluan kuitenkin vielä palauttaa mieleemme. Se on ensimmäinen Uuden Vasaran juhla, jota vietimme Kupittaan urheiluhallissa 19.3.2010. Vaikka useimmat edellä kuvaamani tunteet olivat läsnä juhlaan valmistautumisessa, jäi juhlasta valtavan hyvä olo. Se vei yhteistä asiaamme enemmän eteenpäin kuin mitkään muut toimenpiteemme kuluvan lukuvuoden aikana.

Vasaran juhlan yhteydessä julkistettiin Vasaramäen koulun uusi logo. Sen on suunnitellut 5b-luokan Ida Lund. Logossa ovat kuvattuina toisaalta syreenin ja lehmuksen lehdet, toisaalta iso ja pieni oppilas - käsi kädessä.

Vasaran juhlasta tulee perinne. Se pyritään jatkossa ajoittamaan mahdollisimman lähelle huhtikuun 4. päivää, jota pidetään Uuden Vasaramäen koulun syntymäpäivänä.

Edelleenkin Lehmuksessa vietetään vuosittain Wanhan Vasaran juhlaa - mahdollisimman lähellä maaliskuun 26. päivää, joka oli 55 vuotta Vasaramäen koulun syntymäpäivä.
Tänä vuonna - ensimmäisessä Wanhan Vasaran juhlassa - juhlasalin luku 55 vaihdettiin luvuksi 56. Itse luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä. Tällä kertaa se lankesi 6b-luokan Aku Heinälle.

Toimimme siis kahdessa yksikössä – Syreenissä ja Lehmuksessa.

Täällä Lehmuksessa jatkuu ”hiljainen peruskorjaus”: jo aiemmin osittain saneerattua 1. kerrosta uusitaan mm. ilmanvaihdon osalta ja 2. kerroksen luokat uusitaan kokonaan. Peruskorjauksen on määrä jatkua tulevina kesinä, kunnes koko rakennus on peruskorjattu.

Olen tästä hyvin kiitollinen.

Syreenin tilanne on miltei lohduton. Peruskorjaukseen tähtäävät toimenpiteet ovat käynnistyneet, mutta koko prosessi tuntuu aivan liian hitaalta. On vaikea uskoa, että koulunpitoa voisi siellä jatkaa, jos ei aikatauluun saada radikaalia muutosta.

Olen kuitenkin tyytyväinen yhteistyöhön kiinteistöjemme kunnossapidosta vastaavien henkilöiden kanssa. Sydämellinen kiitos siitä teille. Edellä kuvaamani ongelma on kuitenkin sellainen, johon me emme pysty ratkaisevasti vaikuttamaan.

On muutoinkin kiitosten aika. Olen tähän tilaisuuteen kutsunut yhteistyötahojemme edustajia.
Yhteistyötahojen edustaja on aikamoinen sanahirviö. Ehkä käytän sanaa Ystävä tästä lähtien.

Hyvät Ystävät. Sydämellinen kiitos lukuvuonna 2009-2010 Vasaramäen koulun hyväksi tekemästänne työstä, lämpimistä ajatuksista, tuesta ja rinnalla kulkemisesta.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Mamma mia, here I go again!



Kuva 7.-9. luokkien kevätjuhlasta, jossa mm. valinnaisen musiikin ryhmä esitti kaksi Abban kappaletta

REHTORIN PUHE 7.-9. LUOKKIEN KEVÄTJUHLASSA 3.6.2010



( Taustalla soi Hill Street Blues -sarjan taustamusiikki ja rehtori kävelee estradille. )

Tänä lukuvuonna – aina kun minulla on ollut mahdollisuus tarttua mikkiin ja käyttää tämän Syreenin yksikön keskusradiota – olen aloittanut lähetyksen tuolla äsken kuullulla Hill Street Bluesin tunnusmusiikilla. Hill Street Blues on legendaarinen poliisisarja, joka kertoo ylikuormitetun poliisiaseman kuumeisesta arjesta ja henkilöstön ihmissuhteista riemuineen ja murheineen.

Lukuvuosi on taas päättymässä. Sitä juhlimme kahdella merkittävällä, ainutkertaisella tapahtumalla: pian alkavalla kevätjuhlalla ja huomisella kevätkirkolla tai käynnillä moskeijassa. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa lauantaiaamuinen todistusten jako.

Sen jälkeen on vuorossa kesä, jolloin voi tehdä monenlaista, mihin lukuvuoden mittaan ei ole mahdollisuus. Itse haluaisin joskus kokeilla golfia. Siitä ei voi tulla minulle harrastus, koska se käsitykseni mu-kaan vie liikaa – niin aikaa kuin rahaakin. Mutta minua viehättää siinä sen tasoitusjärjestelmä.
Golfin tasoitusjärjestelmän avulla voidaan laskea kuinka hyvin pelaaja on pelannut kierroksen omiin taitoihinsa ja omaan tasoitukseensa nähden.
Tasoitusjärjestelmän avulla golfissa eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään. Siis periaatteessa kuka tahansa lajin harrastaja voisi kilpailla Tiger Woodsin kanssa.

Lukuvuoden päättymisen merkiksi jaetaan tässäkin koulussa lukuvuositodistukset, 9. luokan oppilaille ne ovat peruskoulun päättötodistukset. On oppilaita, joita heidän poikkeuksellisen hyvän todistuksensa ansiosta muistetaan vielä stipendillä tai muulla huomionosoituksella. Sen he ovat ansainneet. Se on vaatinut heiltäkin työtä, eivätkä he ole saaneet mitään ilmaiseksi.

Kuitenkin – haluan olla rakentamassa tähän kouluun tasoitusjärjestelmää, jonka avulla – kuten golfissa – eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään – kukin omiin taitoihinsa ja tasoitukseensa nähden.

Tulee mieleen J. Karjalaisen kappale Sankarit:” Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarimiehet, joita koko valtakunta arvostaa? Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarinaiset, jotka tosi työstä palkintonsa saa? Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän - ihan jokainen.”
Minun on vaikea uskoa, että joku epäonnistuisi tahallaan. Aina ei kuitenkaan tulos ole sellainen, että siihen voi olla tyytyväinen. On hyvä, että jää parannettavaa. Silti – jos pyrkii tekemään parhaansa – on sankari. Juuri tänään on aika tätä korostaa.

Hyvä 9. –luokkalainen. Sinä erityisesti olet tänään sankari. Sinulle haluaisin vielä sanoa jotakin. Vertaan yläkouluaikaasi otteluun, jossa on ollut kolme erää – näinhän on mm. jääkiekossa. Tulin peliin mukaan sen kolmanteen erään. Tässä mielikuvassa sinä olet pelaaja, opettajasi valmentajia – entä minä? Joku voisi tarjota minulle managerin roolia – saisin siemailla hallin yläparvella arvokkaassa seurassa kuohuviiniä. Rooli ei sovi minulle. Halusin vetää hokkarit jalkaan ja tulla jäälle - olla tuomari.

Aluksi minusta tuntui vaikealta päästä peliin sisään.
Joitakin pelitilanteita pohdin vielä pitkään. Varmasti tein virheitä, mutta olen aika varma, etten yhtään sellaista, joka olisi vaikuttanut ottelun lopputulokseen. Eniten pohdin tilanteita, joissa aivan varmasti olin oikeassa – tilanteissa, joissa säännöistä ei voi joustaa. Siitä huolimatta saattoi joku tulla haastamaan, eikä ymmärtänyt tulla vastaan, vaan teki pelistä vaikean niin itselleen, minulle, valmentajille kuin joukkueelleenkin. Pelaajalla oli puutteellinen pelisilmä. Ilman sitä ei pärjää – ei missään.

Mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että yhteinen sävel oli löytymässä. Alkoi tuntua hyvältä olla osa tätä peliä, joka kuitenkin nyt sitten on päättymässä.


Hyvät Ysit. Te muodostatte joukkueen, joka selvisi jatkoon! Onneksi olkoon.