Annalle ja Juha-Matille heidän hääpäivänään 20.11.2021 Kauhavan Kortesjärvellä

Onnekas ja onnellinen Hääpari, Anna ja Juha-Matti.

Hyvät Häävieraat.

Tiedän toki oikeaoppisen hääpuheen noudattelevan tiettyä kaavaa. Hyvässä puheessa on neljä pääkohtaa: hääväen puhuttelu, koukuttava aloitus, itse ”pihvi” sekä tunnelmaa kohottava, mieleenpainuva lopetus.

Päätän kuitenkin olla noudattamatta tässä puheessani mitään kaavaa, kun huomaan, ettei tuo Annan ja Juha-Matin yhteinen taivalkaan - ruotsinlaivalta tähän hääjuhlaan - välttämättä mitään yleistä kaavaa noudata.

Anna ja Juha-Matti.

Aina Lähdettyämme Turusta ja ajettuamme 350 kilometriä - sillä edellytyksellä, ettemme ole välillä eksyneet - käännymme tieltä n:o 63 ensin Rintalantielle ja sitten pian Palojärventielle. Varsin pian näemme horisontissa talonne, joka etenkin näin vuoden pimeimpänä aikana kauniisti valaistuna toivottaa meidät jo kaukaa tervetulleiksi.

Meistä tuntuu siltä, että matka Turusta tänne on paljon lyhyempi kuin matka täältä Turkuun.

Elämänne talo - tai tupa, kuten täälläpäin on tapana sanoa. Nyt se on valmis. -Ai niin, pihassa riittää vielä tekemistä… Ja muutoinkin tekemistä talossa tulee riittämään, jotta se pysyy kunnossa ja on teidän ajan myötä muuttuvia tarpeitanne vastaava.

Avioliittoa - tai parisuhdetta yleensäkin - voi verrata talon rakentamiseen; vain sillä erotuksella, että mitään avaimet käteen -ratkaisua ei ole olemassa: kaikki on rakennettava itse.

Perusta on avioliitonkin rakentamisessa erityisen tärkeä. Siihen te, Anna ja Juha-Matti , olette kohtuullisen hyvin varanneet aikaa, jonka kuluessa olette saanee apuvoimiakin: Väinön ja Elsan.

Tänään olemme saaneet ja saamme viettää häitänne. 

Edelleen tuota talon rakentamisen kielikuvaa hyödyntäen: tämä päivä tarkoittaa, että yhteinen rakennustyönne on edennyt niin pitkälle, että talonne on muuttovalmis, mutta näette siinä samalla yhteisen ikuisuusprojektin, johon olette valmiit sitoutumaan: talo, jossa on hyvä olla, mutta jonka keskeneräisyydestä te kumpikin olette tietoisia ja haluatte yhdessä ponnistella sen eteen. 

Samuli Putro on lauluunsa ”Älkää unohtako toisianne” sisällyttänyt mm. nämä viisaat sanat:

”Kun arki on taipuva Itseään toistamaan, keksikää poikkeuksia. Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia. Kun olette hauraita, olette vahvoja - kallion kaltaisia.Luottakaa itseenne, elämän kyytiin Ja nauttikaa matkasta.”

Elämäni matka, Elämäni talo, elämäni mies, elämäni nainen, elämäni loikka, elämäni siirto, elämäni ratkaisu, elämäni rakkaus, elämäni valinta, elämäni … biisi.

Elämäni biisi - kaikkihan te tiedätte tuon suositun televisioformaatin.

Pyysin, Anna, sinua nimeämään, mikä voisi olla olla Juha-Matin ”Elämäni biisi” ja sinua, Juha-Matti, vastaavasti nimeämään, mikä voisi olla Annan ”Elämäni biisi”

Päädyitte samaan kappaleeseen. 

Kun sinä, Anna, ensimmäisen kerran olit käymässä Kauhavalla, te menitte siellä Haloo Helsinki -yhtyeen keikalle. Ja sitten Keskiselle ostamaan yhtyeen levyn.

Rakkaus on tahditon.

Se ei ilmoita: "Nyt mä saavun.”

Mut sen sydän joskus tahdissa on.

Se hiljaa säikäyttää ja kuiskaa: "Sä oot mun"

Tähänkö taas tultiin,

vaikka en tahtonutkaan vielä irroittaa

jalkoja pinnasta maan.

Rakasta, rakasta, rakasta mua!

Eilen vielä päätin elää ilman sua.

Hei anna jo mennä!

Anna jo mennä!

Anna jo mennä!

Tartu mun vapauteen.

Rakastan, rakastan, rakastan sua.

En todellakaan tiennyt; tää voi tältä tuntua.

Hei anna jo mennä.

Tartun sun otteeseen.

Rakkaus on uskoton.

Se siirtyy laulusta ja kirjasta toiseen.

Se usein kuolee mutta elossa on.

Se iskee yhtälailla mieheen ja naiseen.

Et rakkautta voi hämätä, se saapuu hiljaa huutaen

ja varmistaa, että valmistautunut en.

Rakkaus ei oo sokea.

Se ei aina vaan osaa katsoa,

kenen luokse kannattaa saapua.

Tämän puheeni pohjustukseksi mainitsin hyvän hääpuheen kaavan. Kaava neuvoo minua aloittamaan puheeni siten, että muistelisin Annan isänä sitä päivää, jona ensi kerran tapasin Juha-Matin.

En sitä kuitenkaan kokenut luontevaksi tavaksi aloittaa puhettani. Sen sijaan yritän näin puheeni lopuksi ilmaista, miten onnellisia me, Eija ja Jyrki, olemme siitä, että te, Anna ja Juha-Matti, löysitte kerran toisenne; että saimme sinut Juha-Matti ja sinun perheesi osaksi meitä ja meidät osaksi sinua ja perhettäsi.

Kohottakaamme malja hääparille!

Ei yksi mies...

 

Ernest Hemingway kirjoitti yritteliään salakuljettajan koskettavan tarinan Kirjava satama, jonka alkuperäinen nimi on To have and have not. Teos pohtii kuolemaa, väkivaltaa ja kuinka pitkälle ihminen voi pärjätä yksin. Kirjan päähenkilö Harry Morgan on kova, klassinen Hemingway-sankari, joka salakuljettaa rommia, aseita ja ihmisiä Kuubasta Floridaan suurlaman aikaan. Hän ottaa myös paljon riskejä rannikkovartioston harhaluotien ja ennalta-arvaamattomien salajuonien muodossa. Se on kuitenkin ainoa tapa saada maha täyteen ja olla oman itsensä herra.

Miltei kirjan lopussa - 15. luvussa  - Hemingway kuvaa lyhyen johdannon jälkeen tulitaistelussa pahoin haavoittuneen Harry Morganin ja hänet veneestään löytäneiden miesten vuoropuhelua:

Rannikkovartioston kutteri hinasi Queen Conchaa riuttojen ja särkkien väliin ruopattua kapeata väylää pitkin. Vartioalus keinahteli kevyen pohjoistuulen vuorovettä vasten nostattamassa aallokossa, mutta valkoinen vene liukui hinausköydessä kevyesti ja sulavasti.

"Tämä käy hyvin, jollei tuuli kasva myrskyksi", sanoi vartioaluksen kapteeni."Se ottaa aallot oikein sievästi. Robby osasi totisesti rakentaa kunnon aluksia. Saitko mitään selvää hänen höpinästään?" "Ei siinä mitään järkeä ollut", perämies sanoi."Hän on ihan sekaisin."

"Kaipa hän kuolee", kapteeni sanoi."Maha ammuttu auki sillä tavalla. Luuletko, että hän tappoi kuubalaiset?"

"Vaikeata sanoa. Kysyin häneltä, mutta hän ei tajunnut, mitä minä puhuin. Pitäisiköhän taas mennä haastelemaan hänen kanssaan?"

"Mennään katsomaan", kapteeni sanoi.

Jättäen ohjauksen toisen perämiehen haltuun he menivät ohjauskopin takana olevaan kapteenin kajuuttaan. Harry Morgan maksi siellä rautaputkilavitsalla. Hänen silmänsä olivat suljetut, mutta hän avasi ne, kun kapteeni kosketti hänen leveitä hartioitaan. 

"Kuinka voit, Harry?" kapteeni kysyi. Harry katsahti häneen sanomatta sanaakaan.

"Voisimmeko tehdä jotakin hyväksesi, Harry?"

Harry Morgan katsahti kapteeniin.

"Ei hän kuule puhettasi", perämies sanoi.

"Harry", kapteeni kysyi jälleen, "haluaisitko jotakin?"

Hän kastoi pyyhkeen vesikannuun, joka oli telineellä lavitsan vieressä, ja painoi sen Harry Morganin rohtuneille huulille, jotka olivat aivan kuivat ja mustuneet. Silmät kapteeniin suunnattuina Harry Morgan alkoi puhua:

"Ihminen", hän sanoi.

"Niin", kapteeni sanoi."Jatka vain."

"Kun mies on yksin", Harry Morgan sanoi hyvin hitaasti, "hän ei pysty mihinkään, ei onnistu, ei kykene, ei voi selvitä."

Hänen puheensa keskeytyi. Kasvoilla ei näkynyt vähäisintäkään ilmeen häivettä.

"Jatka vain, Harry", kapteeni sanoi rohkaisevasti. "Sano meille, kuka sen teki. Kuinka se tapahtui, Harry?"

Yksinäinen mies", Harry sanoi katsoen nyt häneen silmin, jotka kapeina viiruina pistivät esiin leveistä, korkeiden poskipäiden reunustamista kasvoista. Hän yritti lausua, mitä ajatteli.

"Neljä miestä", kapteeni sanoi auttaakseen häntä alkuun. Sitten hän jälleen kostutti Harryn huulia puristaen pyyhettä niin, että muutama vesipisara valui huulien väliin.

"Yksi mies", Harry oikaisi, pysähtyen sitten.

"Hyvä on, yksi mies", kapteeni sanoi.

"Yksi mies", Harry sanoi jälleen, lausuen sanat ilmeettömästi ja hyvin hitaasti. "Niin kuin asiat nyt ovat, niin kuin ne jatkuvat, ei voi mitään, ei pysty mihinkään."

Kapteeni katsahti perämieheen ja pudisti päätään. "Kuka sen teki, Harry?" perämies kysyi.

Harry katsahti häneen.

"Älkää pettäkö itseänne", hän sanoi.

Kapteeni ja perämies kumartuivat hänen ylitseen. Nyt hän sanoisi sen.

"Aivan kuin yrittäen ajaa toisen auton ohi mäessä. Kuin Kuuban tiellä olevassa mäessä. Millä tiellä tahansa. Missä tahansa. Aivan samalla tavalla. Tarkoitan, että sellaista kuin kaikki nyt on. Sellaiseksi kun kaikki on tullut. Hetken se kyllä käy laatuun. Jos on onnea. Mutta yksi mies."

Jälleen hän keskeytti. Kapteeni pudisti päätään perämiehelle. Harry Morgan katsoi ilmeettömästi. Kapteeni kostutti jälleen huulia, joista jäi pyyhkeeseen verisiä merkkejä.

"Yksi mies", Harry sanoi katsoen vuoroin kumpaakin. "Yksin ei mies voi mitään. Ei kukaan yksin voi."

Hän vaikeni taas.

"Kuinka tahansa, yksin ei ole mitään mahdollisuuksia."

Hän sulki silmänsä. Kesti kauan, ennen kuin hän sai sanotuksi kaiken, ja hän oli tarvinnut koko elämänsä oppiakseen sanomaan mitä halusi.

Aikanaan rehtoriurani alku oli hankala. Jo valintani Vasaramäen koulun rehtoriksi herätti vastustusta. Muistan ensimmäisessä johtamassani henkilöstöpalaverissa lukeneeni ääneen edellä olevan katkelman. Halusin siten ilmaista käsitykseni siitä, miten tulisin työyhteisöä johtamaan. 

Vuosien saatossa uskoni vahvistui: "Yksin ei mies voi mitään. Ei kukaan yksin voi." 

Mihin tarvitaan mertarantaa?

Kuvassa C Moren studioisäntiä ja -emäntiä sekä lähetyksissä mukana olevia asiantuntijoita

"Monien ihmisten kohtalona tämän päivän työelämässä on jäädä entisten mielikuviensa ja tarinoidensa vangiksi ja menettää lumovoimansa muiden silmissä." 

Tämä lainaus Pauli Juutin ja Antti Vuorelan kirjasta Johtaminen ja ja työyhteisön hyvinvointi mielestäni konkretisoituu, kun television välityksellä seuraan meneillään olevia ja huomenna päätökseen saatettavia jääkiekon MM-kisoja.

Ennen ottelun alkua peliin valmistaudutaan studiossa - huolella itsekin otteluun valmistautuneen studioemännän tai -isännän johdolla. Hänen studiovieraillaan on kaikilla joko pitkä pelaaja- tai valmentajaura tai kummatkin jo tässä vaiheessa takanaan. Paikan päällä Riikassa on Sami Kapanen, joka arvioi peliä ennen sen alkua sekä mahdollisuuksiensa mukaan pelin aikana; mm. ns. power breakien aikana. Ottelun erätauoilla ja ottelun jälkeen näiden kaikkien asiantuntijoiden asiantuntemusta hyödynnetään. 

Otteluja selostaa selostaja.  Pysyäkseen pelin ja ottelulähetysten kehityksen mukana hänen tulisi systemaattisesti kehittää itseään ja kehittyä ammatissaan.  Pelkkä hehkuttaminen ei enää riitä. Vallankin - kun vuosien saatossa varsinkin Suomen peleissä - selostuksessa valtaa saa negatiivisuus ja tappion maalailu. Tällöin selostus ei ole enää edes harmitonta taustaääntä; tekee mieli hyödyntää kaukosäätimen MUTE-näppäintä, minkä tehdessäni taas menetän kaiken pelistä ja sen olosuhteista aiheutuvan äänen.

Selostajan pitäisi opetella lukemaan peliä. On ihan mahdollista, että vaikka on vuosia seurannut otteluita, ei kuitenkaan ymmärrä pelin lainalaisuuksia, esimerkiksi taktiikkaa. Silloin pitäisi nöyrtyä, kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja saada heiltä oppia.

Kun esimerkiksi Sami Kapanen analysoi kesken ottelun peliä, selostaja ei juuri liity dialogiin - ei ota Samin kommenteista ns. koppia - vaan jatkaa tämän jälkeen omaa monologiaan.

Selostajan pitäisi tuntea jääkiekon pelisäännöt. Mitä selostaja esimerkiksi tarkoittaa, kun hän hyvin usein toteaa pelaajaa rajusti koukittavan? -Onko kyseessä hänen mielestään koukkaus-säännön  (sääntö 146) rikkominen? Maallikon mielestä kyse on useimmiten normaalista mailahäirinnästä, mikä ei täytä em. säännön tuntomerkistöä.

Jos rangaistusaitioon komennetaankin yhden sijaan kaksi tai useampia saman joukkueen pelaajia, selostaja on useimmiten "ulkona" tilanteesta.

Ihmettelen kovasti, mihin selostajaa tarvitaan. Onko katsojan kannalta olennaista, mikä ketju tai kentällinen nyt juuri on kentällä tai kenellä juuri nyt on kiekko mailansa lavassa? Pelin koko ajan nopeutuessa tehtävä sitä paitsi tuntuu mahdottomalta.

Miksei asiantuntijoiden osaamista hyödynnetä pelin käydessä? EHT-turnauksessa mm. näin on. Selostajan rinnalla on asiantuntija.

Ennen kaikkea halusin kirjoittaa siitä, miten vaarallista on omassa työssään jämähtää paikalleen. Jokaisella tulisi olla halu, nöyryys ja mahdollisuus - tähän tarvitaan usein rehellinen toinen ihminen -  reflektoida omaa työosaamistaan, nähdä omat sokeat pisteensä ja löytää tavat kehittää omaa ammattitaitoaan.

Paras ratkaisu ei ole se, että tehtävät vain ykskaks loppuvat.

Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi

 

Ostin tämän kirjan käsikirjastooni, jota huolella täydennän. 

Kirjan nimi linkittyy vahvasti työhön, jota nykyään teen: mentoroin päiväkotien ja perusopetusyksiköiden johtajia kulloinkin työyhteisöt huomioiden ja työntekijöitä kuullen. 

Näen, että nämä prosessit kaipaavat tuekseen yksilö- ja työyhteisötyönohjausta. Tämä näkymä ohjaa minua näissä kirjavalinnoissa.

Muistan kirjan toisen kirjoittajan, Pauli Juutin, Heinolan kurssikeskuksesta. Osallistuin rehtorien koulutusohjelmaan joskus 90-luvun alkupuolella. Kurssin vetäjä Mikko Salonen oli värvännyt tuekseen Pauli Juutin Johtamistaidon Opistosta yhteen kolmesta Heinolassa toteutetusta lähiopetusjaksosta. Tämäkin saattoi vaikuttaa valintaani.

Kirjan Johdanto-luvussa todetaan, että me nykyisin elämme asiakaskokemuksia korostavaa mielikuvien ja sosiaalisen median aikaa.

- Monien ihmisten kohtalona onkin jäädä entisten mielikuviensa ja tarinoidensa vangiksi ja menettää lumovoimansa muiden silmissä. Tätä jäin pohtimaan - vallankin, kun tänä päivänä kokonaisen organisaation  - esimerkiksi yksittäisen koulun - maine ja mielikuva ihmisten silmissä on samalla sen menestyksen mitta. 

Johtamisessa autoritaarisuuden tilalle on laajalti tullut asioiden johtaminen - management. Se painottaa sääntöjen noudattamista  ja hallinnollisia ohjeita. Asioiden johtamisessa uudet ideat ovat vaikeuksissa, sillä menestys mitataan oikein tekemisen ja numeroiden valossa. Valvonta on innovointia tärkeämpää. Syystäkin johtamisen asiantuntijat ovat ihmetelleet sitä, ”minne ihmisten johtajat ovat menneet?””Missä on siis inspiroiva, keskusteleva ja uusia suuntia etsivä johtaminen?”

Tämän jälkeen Pauli Juuti ja Antti Vuorela ovat ryhmitelleet ajatuksensa seuraavien laajempien teemakokonaisuuksien alle:

• Työskentelyä tukeva johtaminen
• Työyhteisön ihmissuhteet ja ilmapiiri
• Henkilöstön osaaminen ( ja sen kehittäminen )
• Työn sisältö
• Ihmisen omat elämäntavat
• Keskustelevan ja voimavaroja antavan esimiestyön keinoja sekä
• Työhyvinvointia tukeva johtaminen

Jaottelu sopii mielestäni hyvin pohjaksi temaattiseen valmennukseen, työnohjaukseen ja mentorointiin.

Kirja puhuu paljon keskustelevasta johtamisesta. Samalla se puhuttelee. Hyvä johtaja - esimerkiksi päiväkodin johtaja tai perusopetuksen rehtori - on kuvattu siten, kun olen kuullut työnohjaaja-koulutuksessani kuvattavan hyvää työnohjaajaa: oppimisen, reflektion ja dialogin merkitys korostuu.

Oppivassa organisaatiossa on tilaa tunteille ja niistä keskustelemiselle, sillä kokemukset rakentuvat tunteiden varaan ja osaaminen rakentuu kokemusten varaan. Oppiva organisaatio on mitä suurimmassa määrin kokemusten työstämiseen perustuva organisaatio.

Hyvässä tunneilmapiirissä käsitellyistä keskusteluista jää osallistujille inhimillisyyttä korostava hyvä olo.

Vain sellainen työyhteisö, jonka jokainen jäsen on valtuutettu itse kehittämään toimintoja, voi saada kaikkien voimavarat käyttöönsä.

Jokainen ihminen haluaa varmasti itse kaikkein eniten onnistua työssään. Yhtä lailla jokainen tarvitsee onnistuakseen tukea. Ihmisten työsuoritusten tukemisesta onkin tullut esimiehen työn keskeisin  sisältö ja menestystekijä.

Ihmiset ovat hyviä ongelmien ratkaisijoita, mutta huonoja tottelemaan käskyjä. He alistuvat pakon edessä, mutta heidän ajatuksiaan ei voi kahlita. ”Alistuneen työntekijän hampaankoloon kertynyt kuona pyrkii jossain muodossa ulos.”

Kirja vahvistaa käsitykseni liian autoritäärisen johtamisen seurauksista: työyhteisöstä katoaa oma-aloitteisuus ja työnilo. Tilalle tulee silmänpalvonta ja pelokkuus sekä suosion tavoittelu.

Ristiriitojen esiintyminen työyhteisössä ei ole ongelma. Sen sijaan ongelma syntyy, jos ristiriitojen taustalla olevia erilaisia näkökulmia ei kyetä käsittelemään.

Kirja hyödyntää vertauskuvia ja samalla rohkaisee lukijaansakin hyödyntämään metaforia ja tarinoita. Mm. hyvin toimivaa organisaatiota verrataan jazz-bändiin. Tästä näkökulmasta esimiestyötä kuvataan valmentavana johtamisena, valmentamisena, valtauttamisena (empowerment) ja mentorointina.

Esimiehen tehtävä on luoda yhdessä työntekijöiden kanssa mielekäs mielikuva yhdessä toimimisen perustaksi. 

Valtavana oivalluksena ja löytönä pidän toteamusta, että ”se valta, mikä annetaan tietojen, suhteiden ja ja asiantuntemuksen nimissä muille, ei häivy itseltä, vaan kasvaa koko yhteisössä”. Perusperiaate näissä johtamistyyleissä on, että esimies onnistuu, jos hänen vastualueensa ihmiset onnistuvat. Ja päinvastoin.

Ajankohtainen arjen esimerkki lienee TPS:n valmentaja Raimo Helminen valmennusryhmineen äskettäin päätökseen saatetun liigakauden osalta. Tätä Raipe ainakin toistuvasti - vaikka varsin vähäsanaisesti - korosti varsin onnistuneen kauden aikana ja sen jälkeen; valmentaja on palvellakseen joukkuetta.

Työnilo, työn hallinta ja innovatiivisuus kulkevat käsi kädessä. Jokainen ihminen on luova ihminen. Muiden tuki auttaa  luovuutta puhkeamaan kukkaan. Ihmiset tekevät työtä muiden ihmisten keskellä ja muille ihmisille.

Luovaa työyhteisöä johdetaan rakkaudella. Uudet ajatukset eivät pääse esille muutoin kuin turvallisessa ja suvaitsevassa ilmapiirissä.

Kun puhutaan hiljaisesta tiedosta ja taidosta, tarkoitetaan juuri sitä syvällistä osaamista, joka syntyy, kun henkilö tietoisesti reflektoi omia kokemuksiaan sekä kun alitajunta niitä muokkaa.

Mikäli henkilöt yhdessä etsivät sanallisia ilmaisuja syvällisille työkokemuksilleen, he voivat jakaa omasta sisimmästään jotakin toisille. Näin myös yhteisö voi oppia. Oppiva työyhteisö on siis ennen muuta erilaisuutta hyödyntävä ja kunnioittava, koska juuri toisen ihmisen kokemusten sanoittaminen auttaa muita näkemään hänen näkökulmansa ja siihen liittyvää syvällistä viisautta.

Työyhteisöä kehitettäessä tulisi pyrkiä keskustelemaan sellaisista asioista, joista työyhteisössä aikaisemmin ei ole saanut tai voinut keskustella. Tämä edellyttää avoimuuden ja luottamuksen lisäämistä sekä sellaisen rakentavan hengen luomista, jossa turvallisin mielin voidaan tarkastella omaan toimintaan liittyviä kipeitäkin kohtia.

Keskeistä on, että esimies tunnistaa oman vastuunsa työyhteisön jatkuvan kehittämisen käynnistäjänä ja ylläpitäjänä.

Koen, että Pauli Juutin ja Antti Vuorelan kirja Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi on kannesta kanteen arvokasta tekstiä itselleni itseni kehittämiseen ja eteenpäin jaettavaksi. Olen tässä kirjoituksessani surutta lainannut kirjan tekstiä, mutta sisimmässäni pyrin vain laittamaan hyvän kiertämään. Paljon jäi vielä lainaamatta - sellaista, minkä lukiessani olin erityisesti alleviivannut tai sivun reunaan huutomerkillä varustanut. Suosittelenkin tämän blogin lukijaa itse perehtymään ko. teokseen. Toivon, että kirjoitukseni on tähän innostanut.

Läsnä koulun arjessa

 

Luokkalätkää ohjaamassa Lokalahden koululla

Perjantaina helmikuun 19. päivänä sain olla mukana Lokalahden koulun talviliikuntapäivässä. Olin onnistunut myymään LUOKKALÄTKÄn osaksi päivän monipuolista ohjelmaa.

Turussa olen ollut järjestämässä perusopetuksen 1.-3. luokille LUOKKALÄTKÄ-tapahtumaa yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton ja paikallisten jääurheiluseurojen kanssa  vuodesta 2003 aina rehtorin virasta eläköitymiseeni saakka - ja senkin jälkeen. Tapahtuman tarkoitus on osoittaa, ettei jääkiekko ole kovin vaikeaa. Osallistua voi vaikka luistelutaito olisi vielä kovinkin puutteellinen ja jääkiekkomaila kädessä ensimmäistä kertaa. Tapahtumaa varten kerätty varustepankki on nykyään Varissuon jäähallissa, josta saatoin viedä Lokalahdelle lainaksi maalivahdin varusteita ja pelipaidat.

Parasta päivässä oli kuitenkin todeta kuinka innoissaan oppilaat osallistuivat kaikkeen, mitä päivä kokonaisuudessaan heille tarjosi. Opettajat ja ohjaajat olivat täysillä mukana ja laittoivat itsensä likoon. He lukivat hienosti yllättävätkin tilanteet; olivat joustavia ja auttoivat toisiaan. Rehtori johti tapahtumaa esimerkillään. Ottelut saatiin pelatuiksi suunnitellusti, vaikka joukkueiden jäälle saaminen oli meille aikuisille varsin hikistä hommaa - etenkin maalivahtien varustaminen. Tapahtuma toteutettiin kaikilla mausteilla - kuitenkin turvallisesti; tunnelmaa nostattivat rytmikäs musiikki, asiantunteva kenttäkuulutus ja reippaat cheerleaderit. Huolto pelasi: minulle tuotiin grillimakkaraa ja pillimehua nuotiopaikalta, kun näytti siltä, että tiivis ohjelma ei sallinut lounastaukoa.

Rexit mentoroi -prosessiin kuuluu olennaisena osana mentorin läsnäolo koulun arjessa. Arki on joskus tällainenkin - tavallista juhlavampi. On myös arkisempi arki, johon olen myös saanut viime viikkoina tutustua toimimalla Lokalahden koulun jokaisessa luokassa opettajan sijaisena, kun siihen on ollut tarvetta. Olen tästä mahdollisuudesta ollut todella onnellinen. Vaikka olen viettänyt varsin paljon aikaa tuossa koulussa jo aiemmin mm. vieraillen oppitunneilla ja seuraten opetusta ja ohjaamista, se on kuitenkin autokauppa-termiä käyttäen jossain määrin jäänyt "renkaitten potkimiseksi" sen rinnalla, mitä opettajana toimiminen on antanut. 

Tuntuu hyvältä, kun iltapäivällä koulusta lähtiessäni parkkipaikalla oppilaitten vanhemmatkin jo iloisesti tervehtivät. Olkoonkin, että se on jotakin, mikä on kyläkoululle ominaista: vahva yhteisöllisyys.

Rehtori ja oppilasarviointi

 

Eilinen Helsingin Sanomat uutisoi Turun hovioikeuden tuominneen rehtorin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rehtori oli omavaltaisesti muuttanut opettajan - vastoin tämän tahtoa - oppilaille antamia arvosanoja - arvatenkin ylöspäin. Rehtori itse myönsi, että hän oli muuttanut 16 oppilaan arvosanaa. Kyseessä lienee ollut perusopetuksen päättöarviointi, vaikka uutisessa puhutaankin päätösarvioinnista.  Rehtori toimi väärin. Arviointivastuu on ao. opettajalla. Rehtori kertoi muuttaneensa oppilaiden arvosanat vastaamaan pidemmän aikavälin keskiarvoa, koska opettajan antamat arvosanat olivat poikenneet merkittävästi aiemmasta. Rehtori perusteli toimintaansa sillä, että oppilaat olisivat joutuneet epätasa-arvoiseen asemaan. Rehtori on koulussaan oppilaiden asianajaja - pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä. Nyt ilmeisesti pää ei pysynyt kylmänä. En tiedä, kuinka paljon hän oli keskustellut arvioinnista kyseisen opettajan kanssa ja millainen keskustelukulttuuri ko. koulussa ylipäätään on.

Muistaakseni perusopetusasetuksen mukaan opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jättämistä koskevan päätöksen tai päättöarvioinnin uusimista on huoltajan pyydettävä kahden kuukauden kuluessa tiedon saamisesta. Uudesta arvioinnista päättävät koulun rehtori ja oppilaan opettajat yhdessä. Tämän lain kohdan olemassaolo olisi viime kädessä pakottanut ratkaisukeskeiseen keskusteluun.

Koko uutisjutun voi lukea vaikka Rexit mentoroi -ryhmän FB-sivulta https://www.facebook.com/rexitmentoroi

Muistan, ettei päättöarvioinnista aina oltu omassa koulussanikaan yksimielisiä joidenkin oppilaiden kohdalla - varsinkin, jos oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin oli liittynyt erityisen paljon yksilöllisiä ratkaisuja, tukitoimenpiteitä ja oppilashuoltohenkilöstön aktiivista osallistumista. Saattoi olla niin, että oppilas oli opettajan toivomuksesta opiskellut enimmän aikaa erityisopettajan kanssa opetusryhmänsä ulkopuolella, mutta erityisopettajan kykyyn arvioida oppilasta ei luotettu, koska "se olisi ollut väärin muita oppilaita kohtaan". Ei myöskään ollut aina täysin selvää, miten oppilaan aiempi opiskelu ja arvosanat tuli ottaa huomioon päättöarvioinnissa. Siitähän tässäkin oikeusjutussa ilmeisesti on pohjimmiltaan kysymys.

Tullessani vastuulliseksi myös 7.-9. vuosiluokkien koulusta, yläkoulussa oli arviointikokous-käytäntö. Jokaista väli- ja lukuvuosiarviointia edelsi aina koko opettajakunnan yhteinen arviointikokous, joka varsinkin oppilaiden käyttäytymisen arvioinnin osalta  saattoi sisältää inkvisition piirteitä.  Kärjistäen voisi sanoa, että jopa samana päivänä tapahtunut opettajan oppilaan taholta kokema huono käytös saattoi kokouksessa aiheuttaa "käytöksen alennuksen".  Eri oppiaineiden arvioinnin osalta kokoustraditiolla todennäköisesti haluttiin valvoa arvioinnin yhteismitallisuutta, mihin voimassa olevat päättöarviointia koskevat valtakunnalliset ohjeet eivät kuitenkaan antaneet riittävää tukea. Lisäksi käytäntö altisti opettajia puhumaan "sivu suunsa".  

Luovuin siis arviointikokous-traditiosta varsin pian.

Opetushallitus on nyt tarkentanut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden arviointiosuutta valmistelemalla päättöarvioinnin kriteerit kaikkiin oppiaineisiin arvosanoille 5, 7 ja 9. Myös aikaisempia arvosanan 8 kriteereitä on täsmennetty. Uudistetut kriteerit otetaan kouluissa käyttöön 1.8.2021 ja niitä sovelletaan ensimmäistä kertaa 9.-luokkalaisten päättöarvioinnissa keväällä 2022.

Päättöarviointi on kokonaisarvio sille, miten oppilas on saavuttanut eri oppiaineille asetetut tavoitteet peruskoulun aikana. Oppilasta arvioidaan sen osaamisen perusteella, jota hän on osoittanut vuosiluokilla 7–9. Uusissa päättöarvioinnin kriteereissä kuvataan, mitä osaamista oppilaalta edellytetään arvosanan 5, 7, 8 tai 9 saamiseksi.

Opetushallituksen varsin tuore perusopetuksen päättöarviointia koskeva tiedote on luettavissa tästä.

Kuka lohduttaisi rehtoria?

 

Kuvassa on Tove Janssonin pieni Nyyti Nyytiäinen, joka asuu yksin pienessä talossaan. Hän pelkää, sillä ulkona tallustelevat pelottavat hemulit. Mörkö ulisee. Hän päättää lähteä matkaan, mutta on koko ajan aivan yksin, koska ei uskalla puhua kenenkään kanssa...

Opetushallituksen tiedote Sivistysalan johtajat saavat tukea muilta johtajakollegoilta ja henkilöstöltään 15.12.2020 käsittelee OPH:n, Sivistystyönantajien ja Kuntaliiton teettämää kyselytutkimusta syksyllä 2020. Kyselyyn oli saatu vastaukset 1600 johtajalta ja esimieheltä. Vaikka vastaajista vain osa toimii varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa - mentoritiimimme toiminta-alueella - tutkimus on tutustumisen arvoinen: Alan johtajat ja esimiehet saavat tukea erityisesti muilta vastaavassa asemassa olevilta sekä henkilöstöltään. Myös omalta esimieheltä koetaan saatavan tukea. Johtajat ja esimiehet kokevat tarvitsevansa oman osaamisensa kehittämistä erityisesti muutoksen johtamisessa ja kriisijohtamisessa. 

Seuraavassa käsittelen johtajan tukiverkoston elementtejä hyvin lyhyesti - ikäänkuin johdannoksi tuleville blogikirjoituksille ja mentorointitapaamisille; jokainen elementti ansaitsee omansa.

Edellinen johtaja - mentori

Rehtoriurani alussa kaipasin ja sain paljon apua edeltäjältäni. Koin, että hän oli aina valmis auttamaan ja rohkenin kääntyä hänen puoleensa, kun tunsin tarvitsevani apua tai uskon vahvistusta. Edellytyksenä tietenkin oli varsin yhteneväinen visio siitä, mihin suuntaan koulua tulee ohjata. Jaoimme arvot, jotka olivat työmme perusta. Hän oli mentorini.

Toiset johtajat - kollegiaalinen tuki

Pian saman kunnan sisällä joukko rehtoreita löysi erityisesti toisensa. Meitä oli viisi. Olimme llukumääräisesti isossa varsin konservatiiviseksi kokemassamme rehtorikunnassa  nuoremmasta päästä, mutta tätäkin enemmän toistemme löytämiseen vaikuttivat erilaiset kehittämispyrkimyksemme. Ristimme ryhmän NuReksi - nuoret rehtorit. Yhteiset kokoontumisemme olivat minulle tärkeitä. Kuitenkin muistan kokeneeni arvojemme erilaisuuden tässäkin ryhmässä. Tämän vuoksi ryhmästä ei välttämättä ollut arjen ongelmieni ratkaisijaksi, koska en halunnut luopua arvoistani, jotka ohjasivat valintojani - vaikkakin jättivät minut välillä pulaan.

Kaiken kaikkiaan koin saavani varsin vähän tukea muilta rehtoreilta samassa kunnassa urani aikana. Apua olisi varmasti ollut tarjolla, mutta en osannut sitä hyödyntää.

Yhtenäiskoulussa parhaimmillaan rehtori ja apulaisrehtori voivat muodostaa toimivan työparin, jossa 1+1 on paljon enemmän kuin kaksi. Pääsin itsekin tästä kokemuksesta osalliseksi.

On suuri merkitys sillä, miten yksiköiden rehtoreita ja johtajia ikäänkuin joukkueena valmennetaan ja huolletaan. Yhteiset tilaisuudet ovat arvokkaita, eikä niitä saa siksi hukata epäolennaisuuksiin, vaikka ne tuntuvatkin turvallisilta.

Yksikön henkilöstö

Koulun henkilöstöltä koin toki saavani tukea, minkä luotettavuus perustui kulloinkin siihen, miten paljon tai vähän luottamusta nautin. Luottamus muodostuu luotettavuudesta, avoimuudesta, kyvykkyydestä ja myötätunnosta. Johtotiimien hyödyntämisessä en koe koskaan täysin onnistuneeni. Edistystä toki tapahtui. Aluksi olin johtotiimin kokouksissa grillattavana ja kuulusteltavana. Koin palaverit ahdistaviksi. 

Pitkällä urallani koin kuitenkin kehittyneeni tässäkin - kun henkilöstö antoi siihen tilaisuuden; koin johtotiimin myönteisellä tavalla sparraavan minua ja jakavan vastuuta tavoitteiden saavuttamisesta kanssani.

Oppilaat

Varsinkin kun yksinäisyyden tunteeni oli erityisen ahdistava, mutta usein myös valmiiksi hyväntuulisena hyödynsin oppilaan koulupäivän aikaisia siirtymistilanteita - välitunnin alkamista ja päättymistä -  kädet taskussa johtamiseen käytävillä ja koulun aulatiloissa kysellen oppilaitten kuulumisia. Lounaalla menin mielelläni oppilaitten viereen. Jaoin arvostusta, empatiaa ja hyväksyntää ja sain sitä itsekin.

Huoltajat

Koen, että voin pää pystyssä kohdata heistä jokaisen näin jälkeenkin päin, tervehtiä ja kysellä kuulumisia. Tunnistan vielä kasvot, en toki kaikkien. Muistan nimet, en toki kaikkien. Mutta on tärkeää, että juuri ne, jotka muistaa, uskaltaa kohdata. Sain valtavasti tukea huoltajilta, vaikka joidenkin kohdalla yhteiseen matkaan osui haasteita - isojakin. Vanhempainyhdistys oli oiva työkalu keskustelun kanavoimiseksi. Vanhempainiltojen jälkeiset vanhempien piirit koulun pihalla vähenivät; myös tärkeät asiat tulivat keskustelluiksi. Keskustelua varten kehitettiin erilaisia käytäntöjä. Kehitettävää toki jäi. Kun kouluun kohdistettiin ulkoista uhkaa, vanhemmat olivat rehtorin ja koulun tukena, kun rehtorin itse piti olla kunnan virkamiehenä hiljaa.

Johtajan oma esimies

Saattaa olla niin, että koulun hyvä johtaminen näyttäytyy sivistystoimen hallinnossa pullon henkenä, joka on pian saatava takaisin pulloon ja korkki kiinni. "Vähempikin kehittäminen riittäisi" -tyylinen viestintä kouluun päin on omiaan vähentämään positiivista ilmapiiriä, innostusta ja työn imua.

Sivistystoimen johtajan, varhaiskasvatus- ja perusopetusjohtajan  on oltava pedagoginen visionääri ja hänen tulee olla kommunikoinnissaan ja käyttäytymisessään esimerkki johdettavilleen.

Tärkeää on, että työrauhan ollessa uhattu koulussa ja konfliktin kriisiytyessä, esimies on jämäkästi yksikön johtajan tukena. Ollessani rehtori pääsin tällaisesta tuesta osalliseksi.

Ammattiyhdistys, työsuojelusta vastaava henkilö jne.

En päässyt osalliseksi tuesta tältä suunnalta. Toisaalta en enää näe painajaisia tilanteista, joissa en ole ollut läsnä, mutta joissa nämä tahot ääneen arvioivat minua ja toimintaani kuulematta minua.

Ystävät, harrastukset

Jossain vaiheessa urani ehtoopuolella aloin käydä Kupittaan urheiluhallin kuntosalilla arkiaamuisin ennen töihin menoa. Tutustuin joukkoon hurmaavia eläkeläisiä, joiden kanssa jutustelu kuntoilun lomassa antoi voimaa päivän koulutyöhön.

Vaikka rehtorin työ oli enemmänkin elämäntapa, toimin jääkiekkotuomarina ja -toimitsijana, missä tapaan ihmisiä koulumaailman ulkopuolelta. Siitä oli ja on edelleenkin apua. Onnistuakseen noissa tehtävissä on suljettava pois mielestä kaikki muu -  työ ja siihen liittyvät huolet. On keskityttävä peliin. 

Vaimo, tyttäret, lapsenlapset

Vaimoni Eija on luokanopettaja. Rehtorina toimiessani testasin useimmat ideani, kirjeeni, viestini ja puheeni hänellä. "Et näin voi sanoa. Tämän opettajat ymmärtävät siten, että..." sai minut aina ensin pettymään häneen, mutta myöhemmin arjessa aina kiitin häntä itsekseni ja kotona ääneen. 

Omat lapset eivät varmasti olleet ammatissani toimimisen edellytys, mutta kyllä heistä oli valtavasti apua yleisesti lasten ja nuorten ymmärtämisessä. 

Kun nyt olen toiminut mentorina varhaiskasvatuksessakin, koen, että yhdessäolo kolmen päiväkoti-ikäisen lapsenlapseni kanssa on lisännyt ymmärrystäni - puolin ja toisin.

Koira

Edesmennyt australianterrieri Romeo ja sen seuraaja Kassu ovat olleet mentoreitani pitkillä kävelylenkeillämme. Olemme käyneet läpi kouluasioita välillä niin, että kotiin päästyämme minun pitää oikein pohtia vastausta vaimoni kysyessä missä kaikkialla kiersimme. Nykyään voi surutta puhua koiralle jopa ääneen, kun hands free -tekniikka on kohtaamillamme ihmisillä niin yleistä.

Kirjallisuus

Löysin itse kirjat vasta jäätyäni eläkkeelle rehtorin virastani. Hyvän ammattikirjallisuus on avuksi oman ja yksikön toiminnan reflektoinnissa ja kehittämisessä. Hyvä kirjallisuus avartaa näkemyksiä ja pakottaa katsomaan asioita ja ilmiöitä eri kulmista. Kirjoja lukemalla on mahdollisuus edistää omaa ja sitä kautta oman yhteisön hyvinvointia.