Sinulle, Kari.
Elokuussa 1991
aloitin työni Vasaramäen koulun rehtorina. Tiesin työhöni kuuluvan monenmoista
ja paljosta olin vielä tietämätön. Yhden erityisen tehtävän tiesin - nimenomaan
Vasaramäen kouluun kuuluvan: Vasaran vasara
–perinteen jatkaminen.
Kun työntekijä
jää eläkkeelle, hänelle luovutetaan Vasaran vasara.
Jokainen vasara
on omansa näköinen. Ei ole kahta samanlaista. Materiaalina on yleensä koulumäen
mänty.
Vasaran vartena
on joko karttakeppi – toivon mukaan juuri se, jota vasaran saajakin on käyttänyt
– tai jokin muu modernimpi ratkaisu; sellainen, joka ilmentää vasaran saajaa .
Kun Vasaramäen
koulu vuonna 2009 tavallaan perustettiin uudestaan – kun meistä tuli yhtenäiskoulu
– tämä traditio jäi pois.
Uusi tilanne
merkitsi muutoinkin luopumista, itse kullekin merkityksellisten asioiden
uudelleen tarkastelua ja erilaisten näkemysten yhteen sovittamista.
Yhteisen yhdessä
saavutetun hyödyn ja onnistumisen ilon aika oli vasta myöhemmin.
Niinpä –
jossakin vaiheessa totesin, että aika oli taas otollinen Vasaran vasaralle.
Kolmaskymmeneskahdeksas Vasaran vasara. Sinulle, Kari.
Kiitokseksi
työstäsi Vasaramäen koulussa.
Niin paljon
hyvää kuin opinkin edeltäjältäni – opin myös jotain varsin arveluttavaa:
”On tehtävät,
jotka tulee hoitaa ajallaan ja on tehtävät, jotka aika hoitaa.”
Sinä, Kari,
hoidit kaikki tehtävät ajallaan, käytännössä heti – olivat ne sitten rehtorin
näkökulmasta mielekkäitä tai turhanpäiväisiä; jälkimmäisten lisääntyessä ns.
kehityksen myötä uhkaavasti.
Tapasi toimia
itse ensin opettajien sijaisena ja vasta toissijaisesti turvautua koulun
ulkopuoliseen apuun on ollut poikkeuksellinen ja samalla osoitus siitä, että
opettaminen ja nuorten kanssa toimiminen on sinulle läheistä.
Olet ollut aina
läsnä ja henkilöstösi saavutettavissa.
Se on
esimiehessä jotakin, jonka arvon todella ymmärtää vasta, kun sen on menettänyt.
Vasaramäessä 3.
päivänä marraskuuta 2015
Jyrki Välimäki
Vasaramäen
koulun rehtori
