Sain viime viikolla viettää kaksi päivää Chepyuan Primary School -koulussa Kenian Mogotiossa yhdessä opettaja Hanna Moilasen sekä turkulaisen Maija Törmän kanssa. Ryhmäämme kuuluivat myös Liisa Koponen, eläkkeellä oleva kotitalousopettaja Outokummusta sekä Ulla Tervo Suomen World Visionista.
Hanna Moilanen on päättyneen lukuvuoden aikana tehnyt elokuvaa yhdessä yläkoulun kuvaviestinnän ryhmän oppilaiden kanssa. Elokuvassa kuvataan suomalaisen 2. vuosiluokan pojan elämää ja saman ikäisen kenialaisen pojan elämää. Tätä varten Hanna Moilanen keräsi kuvamateriaalia vierailumme aikana. Elokuvan tekeminen jatkuu syyslukukaudella 2015, jolloin elokuvan on myös määrä valmistua.
Maanantaina 25.5. Lehmuksen yksikössä oli Kunnon päätös -tapahtuma. Samaan aikaan me olimme siis kumppanikoulussamme. Kunnon päätöksessä alakoulun oppilaat juoksivat tai kävelivät noin kolmen kilometrin lenkin tuvittain pitäen mielessään oman tupansa erityishyveet. Lohikäärmeiden hyveisiin kuuluu mm. auttavaisuus. Kuulemani mukaan se näkyi tapahtumassa siten, että isompi oppilas auttoi pienmpää, kun tältä alkoi usko loppua. Keniassa näimme, kuinka oppilaat kävelivät kouluun useiden kilometrien päästä nuorimpien oppilaiden ollessa neljävuotiaita.
Kunnon päätöstä edelsi varainkeruu. Oppilaat ja koulun henkilökunta saivat lahjoittaa rahaa Chepyuan Primary School -koululle. Rahaa kertyi yhteensä 255 euroa. Koulun väki Mogotiossa halusi, että raha käytetään englannin ja swahilin kielisiin kirjoihin.
Veimme mukanamme myös osan Lehmuksen yksikköön ensi lukuvuotta varten saaduista välituntivälineistä: palloja, hyppynaruja ja twistejä. Meillä on niitä nyt vähemmän, mutta se ei meitä haitanne, kun tiedämme, miten paljon nuo välineet tuottavat iloa kumppaneillemme.
Opettaja Hanna Moilanen oli tuonut kumppanikouluumme Lehmuksen yksikön oppilaitten tekemiä kasvokuvia. Hän antoi saman tehtävän kumppanikoulumme oppilaille. Tätä varten olimme ottaneet mukaamme Suomesta väriliituja, piirustuspaperia ja peilejä.
Lehmuksen yksikön 6a-luokka lahjoitti lauantaina 30.5. 300 euroa Chepyuan Primary School -koululle. Tälle rahalle on kyllä käyttöä. Olen yhteydessä koulun rehtoriin ja kysyn, mitä he haluavat, että tuolla summalla hankitaan.
Suunnittelemme käynnistävämme monivuotisen pedagogisen hankkeen teemanamme Life Skills - elämisen taidot - yhdessä Chepyuan Primary School -koulun kanssa. Tähän hankkeeseen kutsumme koko Lehmuksen henkilökunnan,oppilaat ja heidän vanhempansa. Tähän asiaan palaan, kun lukuvuosi 2015-2016 käynnistyy.
Koko Lehmuksen väelle, kaikille alakoulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen haluan nyt toivottaa oikein hyvää kesää!
Jyrki Välimäki, rehtori
Kuvat: Ulla Tervo, Suomen World Vision