tiistai 20. joulukuuta 2016

Syyslukukauden päättyessä 20.12.2016



Tänään tiistaina joulukuun 20. päivänä oli viimeinen koulun kolmesta kuusijuhlasta, kuusijuhla 7.-9. luokka-asteille ja VALMO-ryhmille. Viime viikolla oli juhla 1.-3. luokka-asteille ja juhla 4.-6. luokka-asteille.
Yllä oleva kuva on tältä aamulta. Kuusijuhlan jälkeen joulupukki on nukahtanut Lehmuksen näyttämölle. 1.-6. vuosiluokat tulevat pian ja herättävät hänet perinteiseen tapaan Joulupukki, joulupukki -laululla.

Syyslukukauden alussa eräs viime lukuvuoden 9. luokan oppilas kävi piipahtamassa Syreenin ala-aulassa. Kävin varsinkin 9. luokan keväällä hänen kanssaan useita kasvatuksellisia keskusteluja, joista koen ainakin itse oppineeni paljon.
Kysymykseeni "Mitä kuuluu?" hän vastasi hetken pohdinnan jälkeen:"Joskus käy niin, että jonkun asian tai henkilön merkityksen ymmärtää vasta, kun tämän on menettänyt."

Näin siis lukuvuosi alkoi.



Viime perjantaina sain Assin, Kristiinan, Jukan, Hannun ja Tommin kanssa osallistua Turun Seudun Urheiluakatemian yläkouluseminaariin, johon urheiluakatemian omien valmentajien lisäksi osallistui edustajia useista paikallisista urheiluseuroista sekä totta kai edustajia yläkouluista. Se, että meitä edusti peräti kuuden hengen ryhmä, kuvaa tavallaan asemaamme tässä seudullisessa toimijajoukossa.

Ohjelma koostui useista lyhyistä – tai ainakin lyhyiksi tarkoitetuista – alustuksista keskustelua virittämään. Alustukset olivat erittäin inspiroivia. Palaan tässä ex-ammattilaisjääkiekkoilijan, nykyään urheilupsykologina toimivan Tuomas Grönmanin esitykseen sisäistyneestä motivaatiosta. Hänen käsityksensä sisäistyneestä motivaatiosta perustuu laajoihin motivaatiotutkimuksiin. Niiden mukaan motivaation edellytyksiä ovat tunne siitä, että kuuluu ryhmään, kyvykkyyden tunne ja autonomisuuden kokemus; kokemus vapaudesta ja siitä, että jossain määrin saa vaikuttaa omiin 
asioihinsa. 

Rehtorina pohdin esitystä kuunnellessani, olenko omalla toiminnallani – omilla valinnoillani -  mahdollistanut tai mahdollisesti jopa edistänyt noita kolmea motivaation edellytystä keskuudessamme.

Muutama ajatus tuosta ensimmäisestä: tunne siitä, että kuuluu ryhmään. Toivon, että jokainen on löytänyt oman ryhmänsä mihin kuulua. Joskaan en pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Isoja ryhmiä, johon kuulua ovat 1.-6. luokkien henkilökunta ja 7.-9. luokkien henkilökunta. Vähän pienempi ryhmä, mihin kuulua on VALMO-ryhmien henkilökunta. Yläkoulun toimiessa myös täällä Lehmuksen yksikössä, osa arvatenkin kokee vielä kuuluvansa ryhmään yläkoulun opettajat Lehmuksessa.

Entä sitten kuuluminen ryhmään Vasaramäen koulun henkilökunta…

Kun aikoinaan tehtiin päätös Vasaramäen koulusta yhtenäisen perusopetuksen kouluna, päätöksen vieminen arkeen tuntui erityisen haastavalta – jopa keinotekoiselta, koska toimimme kahdessa eri rakennuksessa.
Muihin turkulaisiin yhtenäiskouluihin verrattuna kuitenkin meillä ainakin osa opetuksesta toteutetaan yhteisessä kiinteistössä: täällä Lehmuksessa.
Olemme saaneet huomata, että tämän asian näkeminen voimavarana ei sittenkään aina ole helppoa, vaikka tiedämme, että arjen yhtenäisyys on enemmän kuin mikään yhdessä toteutettu teemapäivä.

Uuden opetussuunnitelman mukaisen toimintakulttuurin laadukas käyttöönotto on perusopetuksen yhteinen tälle lukuvuodelle ylhäältä päin vyörytetty tavoite. Vaikka tuntijaon ja oppisisältöjen osalta 7.-9. luokilla on tietty siirtymäaika, tuo tavoite velvoittaa meistä jokaista.
Näin puolessa välissä lukuvuotta ei ole mahdollista arvioida tavoitteen saavuttamista, mutta havaintoni
koulun arjesta tukevat näkemystäni; olemme edenneet tavoitteen suuntaisesti.
Olemme lisäksi yhdessä asettaneet toiminnallemme omia tavoitteita, mutta etenemistä niitä kohti arvioimme tammikuun ensimmäisissä palavereissa.

Sain edeltäjältäni, rehtori Markku Vähä-Mäkilältä, joulutervehdyksen. Päätän tämän puheenvuoroni lukemalla teille osan tuosta upeasti graafisesti toteutetetusta tervehdyksestä.

Hyvä Ystävä,
uhkaavia pilviä kertyy yhteiselon taivaalle. Keskinäinen torailu ja pelko tulevasta tuntuvat lisääntyvän. Saman aikaisesti eletään kuitenkin suurten juhlien aikaa. Reformaation merkkivuoden avajaisia vietettiin Turun Tuomiokirkossa lokakuun viimeisenä sunnuntaina, joten juhlavuotta jo eletään.
 Tuomaanpäivänä syttyvät sitten valot Tuomiokirkon eteen pystytettyyn kuuseen ja jouluaaton koittaessa täyttyy Vanha suurtori väen paljoudesta. Suomen Turku julistaa joulurauhan koko maahan ja kaikkeen maailmaan.
Vuosi 2017  on Suomi 100 -juhlavuosi. 
Toivottavasti juhlavuodet hälventävät huoliamme ja tuovat iloa ja toivoa elämäämme. 
Joulurauhaa Sinulle ja läheisillesi. 
Turun Koivulassa joulun alla 2016

Markku

Tähän en keksi enää mitään lisättävää. 


Tämä oli puheeni  Vasaramäen koulun henkilökunnan perinteisessä Arkean tarjoamassa joulukahvitilaisuudessa, johon perinteisesti vain osa henkilökunnasta osallistui... ne joulukiireet...


lauantai 17. joulukuuta 2016

Nairobin slummissa


Palattuamme Mogotiosta Nairobiin saimme vielä viettää päivän  Korogochon slummissa. Vierailimme koulussa, jota World Vision ja sen aktiiviset kummit ovat tukeneet.


 Koulusta avautuu näkymä yli slummin kattojen.




Huolimatta siitä, että oli lauantai koulu oli täpötäynnä lapsia - niin kouluikäisiä kuin kuin varsin pieniäkin kouluun ja meihin siellä vieraileviin tutustumassa olleita.




Kollegani - koulun rehtori - opetti meille laulun, jota sitten lauloimme yhdessä.



 Kouluvierailun jälkeen tutustuimme slummin nuoriin, joilla on uskomaton kyky laittaa kokemansa hyvä kiertämään. Kun he olivat päässeet jaloilleen aivan uskomattoman karuista lähtökohdistaan huolimatta, he olivat ottaneet tehtäväkseen tukea niitä nuoria ja nuoria aikuisia, jotka heidän laillaan olivat nyt tuen tarpeessa.


Tutustuimme Joyceen, joka johti nuorten työllistämishanketta. Nuoret aikuiset esittivät meille yritysideansa.






Marraskuussa Joyce ja hänen kollegansa Thomas vierailivat Vasaramäen koulussa ja Joyce mm. tapasi kahdeksannen luokan Nuori Yrittäjä -kurssin oppilaat ja kuuli heidän liikeideansa. Tämän jälkeen hän vielä esitteli Korogochossa vetämänsä ohjelman Nuori Yrittäjä -kurssin ohjaajille, Tiina Nyrhiselle ja Eeva Himbergille.






Joyce ja Thomas Lehmuksen Kenia-nurkkaan tutustumassa.

Valokuvat: Mikko Nupponen


 



















sunnuntai 6. marraskuuta 2016

LIFE SKILLS -hanke käynnistyi

Vasaramäen koulun ja Kenian Mogotiossa toimivan Chepyuan Primary School -koulun kehityskumppanuushanke LIFE SKILLS on saanut taloudellista tukea Opetushallitukselta. Tämä avustus on erittäin tärkeä, mutta sen lisäksi tarvitaan Vasaramäen koulun ja koulun ylläpitäjän, Turun kaupungin, rahoitusta sekä ennen kaikkea koulun eri tavoin hankkimaa muuta rahoitusta. Olemme mm. myyneet vanhoja opetuskuvatauluja kolmessa eri huutokaupassa, joiden yhteen laskettu tuotto kohosi 7000 euroon.

18.- 20.10. 2016 Vasaramäen koulun delegaatio teki vierailun Chepyuanin koululle. Vuoden 2017 loppuun kestävän LIFE SKILLS -hankkeen ensimmäinen  teema on Schools on the Move - Liikkuvat koulut. Teema linkittyy vahvasti Suomessa yhteen valtioneuvoston kärkihankkeista: lisätä tunti päivässä liikuntaa koulun arkeen. Turku onkin mukana vahvalla otteella kansallisessa LIIKKUVA KOULU -ohjelmassa.

Keniassa liikkuminen on vielä elämisen taito. Meillä elämän yleinen helppous on vieraannuttanut meidät arkiliikunnasta.  Lasten ja nuorten liikunta on - jos sitä on - aikuisten organisoimaa ja perustuu aikuisten mahdollisuuteen kuljettaa lastaan liikunnan suorituspaikoille.


Mogotiossa ei ketään tuoda kouluun. Kouluun tullaan kävellen - pitkienkin ja hyvinkin vaivalloisten matkojen päästä.
Assi Koskelainen ja Marko Mäenpää olivat valmistautuneet opettamaan ja ohjaamaan tanssin, liikuntaleikkejä ja pelejä. Toimintapäiväksi osui valtakunnallinen vapaapäivä. Siitäkin huolimatta kaikki oppilaat tulivat innokkaina kouluun osallistuakseen tähän toimintaan.



Veimme koululle erilaisia välineitä: merkkikartioita, joilla pelialueen voi jakaa pienempiin alueisiin, joukkuenauhoja, jotka auttavat peleissä erottamaan joukkueet toisistaan, pillejä opettajille, jotta ei tarvita keppiä, erilaisia palloja.

Veimme myös paljon hammasharjoja. Niitä riitti lähes jokaiselle. Kiitos kaikille Vasaramäen koulussa hammasharjalahjoituksen tehneille. Jätimme koululle lisäksi rahaa 50 euroa, jotta myös ilman hammasharjaa nyt jääneet saisivat pian omansa.


Chepyuanin koulu on tehnyt kahdesta huoneesta yöpymistilan niille oppilaille, jotka tulevat hyvin kaukaa kouluun. Vasaramäen koulu on merkittävästi osallistunut ja tulee osallistumaan sänkyjen hankintaan näihin tiloihin.

Sängyt valmistetaan eräässä pajassa Mogotion kylässä. Paja työllistää jo kymmenen henkeä. Koska opettajainhuone on varsin rujo ja sekainen, pyysin tuosta pajasta tarjouksen metallirakenteisesta hyllystöstä opettajainhuoneeseen. Olisi tärkeää, että tuellamme hankitut kirjat saisivat kunnon hyllyn, jossa niitä säilytetään.

Vierailu Mogotiossa ja usean World Vision -kummilasten kotona sekä Chepyuanin koululla vietetty aika olivat vain osa Kenian matkaamme - toki tärkein osa.

Kuitenkin oppimisen ja ihmisenä kasvun kannalta vierailu Korogochossa, yhdessä Nairobin slummeista, oli taas merkittävä. Tästä vierailusta kerron seuraavassa blogissani.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Huutokauppa Vasaramäen koulussa, osoitteessa Lehmustie 7, lauantaina 24.9.2016 klo 13.00-

Lauantaina 24.9. klo 12.30-13.30 huutokaupataan Vasaramäen koulussa, osoitteessa Lehmustie 7, vanhoja opetuskuvatauluja, joista useimmat ovat 1950-luvulta. Kouluhan aloitti toimintansa vuonna 1953. Huutokaupasta saadut varat tulevat Vasaramäen koulun ja Kenian Mogotiossa toimivan Chepyuan Primary School -koulun yhteisen LIFE SKILLS -hankkeen hyväksi. Hanke on saanut rahoitusta myös Opetushallitukselta.


Hankkeen tavoitteena oleva kehityskumppanuus on eräs maailmankansalaisen tärkeistä osaamisalueista. Koulussa tarjoamme lapselle ja nuorelle ensimmäiset eväät, joiden avulla he oppivat pohtimaan, miten erilaiset olosuhteet ja kulttuuri vaikuttavat ihmisiin. Samalla oppilaille aukeaa kysymys siitä, mitä kehitys oikeastaan on ja mitä se voisi olla. Hankkeemme tarjoaa lapsille ja nuorille kokemuksia tasa-arvoisista ja toivottavasti myös vastavuoroisista kohtaamisista yli kieli-, kulttuuri- ja katsomusrajojen.
Avoimuus ja ennakkoluulottomuus ovat lähtökohtamme, mutta ymmärrämme, että tarvitaan myös tilannekohtaista ja usein kriittistäkin harkintaa. Näitä taitoja, tahtoa ja aktiivisuutta tarvitaan kehityskumppanuudessa globalisoituneessa maailmassa.

Kuluvan lukuvuoden teema hankkeessa on LIIKKUVA KOULU, mikä viittaa
Liikkuva koulu –ohjelmaan, joka on hallituksen kärkihanke. Siinä keskeisenä tavoitteena on lisätä liikettä koulupäiviin ja niiden yhteyteen. Kaikki Turun peruskoulut pääsevät toteuttamaan edelleen tätä tärkeää tavoitetta parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Kenian Mogotiossa liikkuminen on life skill - elämisen taito. Meiltä se on katoamassa, osittain jo kadonnutkin. Kehityskumppanimme avulla ehkä löydämme tuon elämisen taidon uudestaan ja toivomme kaikkien turkulaisten peruskoulujen  hyötyvän näin LIFE SKILLS -hankkeestamme jo tänä lukuvuonna.

Lisätietoja huutokaupasta ja LIFE SKILLS -hankkeesta: rehtori Jyrki Välimäki, puh. 0504323680, jyrki.valimaki@turku.fi


Tämä sivun kuvataulut ovat vain esimerkkejä myytävistä kuvatauluista.





tiistai 23. elokuuta 2016

Lukuvuoden 2016-2017 alkaessa






Lukuvuosi 2016-2017 on nyt käynnistynyt oppilaitten ja koulun henkilökunnan osalta. Henkilökunnassa on tapahtunut vain vähän muutoksia.

Mia Tannerin siirryttyä Luostarivuoren kouluun Syreenikujan yksikön kotitalousopettajana on aloittanut Emma Hjort. Marika Salmen siirryttyä opettajaksi Vehmaalle, olen palkannut valtion tasa-arvoa edistävällä erillisrahoituksella Susanna Pesosen.  Syreenikujan yksikön VALMO-ryhmien kolmesta koulunkäynnin ohjaajasta kaksi on vaihtunut. Ljudmila Gnap-Käyhkön lisäksi avustajina toimivat Radostina Ivanova ja Paula Kettunen. Tuuli Virtanen on palannut hoitovapaalta. Biologian, maantiedon ja kemian opetuksen ohella hän toimii 8c-luokan luokanvalvojana.


Noudatamme nyt uutta opetussuunnitelmaa. 1.-6. luokkien osalta tuo opetussuunnitelma on astunut voimaan kaikilta osin. Yläkoulun osalta uusi tuntijako ja oppiaineiden uuden tuntijaon mukaiset oppisisällöt astuvat voimaan seitsemänsillä luokilla elokuussa 2017, kahdeksansilla luokilla elokuussa 2018 ja yhdeksänsillä luokilla elokuussa 2019. Kuitenkin kaikkein olennaisin - uuden opetussuunnitelman henki, joka on kuvattu sen luvuissa 1-12 - on astunut voimaan myös yläkoulun osalta.


Kaikille turkulaisille peruskouluille on nyt asetettu tälle lukuvuodelle yhteinen tavoite: uuden opetussuunnitelman mukaisen toimintakulttuurin laadukas käyttöönotto.


Jotta tämä toteutuu Vasaramäen koulussa, olemme lisäksi asettaneet itsellemme tavoitteeksi yhteissuunnittelun ja -työn lisäämisen. Erityisesti tämä tulee näkymään oppilaan tarvitseman tuen järjestämisessä, monialaisissa opinnoissa ja valinnaisaineissa.


Omien tavoitteidemme muotoilu on vielä kesken. Yksi tavoitteistamme on kuitenkin tarkkuuden, huolellisuuden, sitoutumisen ja tietynlaisen ryhdikkyyden vahvistaminen koulun arjessa.


Lähtökohtana on yhteinen vastuu ja huolenpito jokaisen hyvästä ja turvallisesta koulupäivästä.


Turku on saanut lukuvuodeksi 2016-2017 Suomen suurimman avustussumman koskien OKM:n Liikkuva koulu –ohjelmaa. Kyseessä on hallituksen kärkihanke, jossa keskeisenä tavoitteena on lisätä liikettä koulupäiviin ja niiden yhteyteen. Kaikki Turun peruskoulut pääsevät toteuttamaan edelleen tätä tärkeää tavoitetta parhaaksi katsomallaan tavalla.


Toimintaa toteutetaan vahvasti kaupungin toimialojen välisenä yhteistyönä ja mukana prosessissa ovat eri sidosryhmät ja verkostot. Liikunnallisen harrastustoiminnan järjestämisessä yhteistyötahoina ovat muun muassa seurat.


Tavoitteemme on olla aidosti liikkuva koulu. Koululiikunnan ohella kehitämme koulun liikuntaa. Pyrimme löytämään koulupäivän rakenteisiin mahdollisuuksia liikuntaan: toiminnallisia työtapoja eri oppiaineiden opetukseen, liikunnallisia välitunteja ja oppituntien jälkeistä liikuntakerhotoimintaa.

Olemme kansainvälinen koulu.

Kotikansainvälisyyden ohella hyödynnämme tehokkaasti Euroopan Unionin eri ohjelmia.
Yhdessä National Sport School Malta -koulun ja kyproslaisen Pascal Greek School -koulun kanssa käynnistämme kolmivuotisen PREPARING YOUNG STUDENT-ATHLETES FOR TRANSITIONS. SHARING METHODOLOGIES IN EDUCATIONAL SETTINGS –hankkeen. Tavoitteena on tukea nuorta urheilijan polulla - varsinkin valmistautumisessa erilaisiin muutoksiin.
Opetushallituksen koulujen kansainvälistymiseen suunnatuista määrärahoista myös alakoulumme LIFE SKILLS –hanke saa rahoitusta. Kyseessä on kehityskumppanuushanke Kenian Mogotiossa toimivan Chepyuan Primary School –koulun kanssa.
Täksi lukuvuodeksi olemme saaneet CIMOlta rahoitusta myös KOHTI UUDISTUVAA KOULUA –hankkeeseen. Tavoitteena on vahvistaa uuden opetussuunnitelman edellyttämää toimintakulttuurin muutosta yhteistyössä Kanadan Albertasta olevan Dr Donald Massey School -koulun kanssa.

Hyvää alkanutta lukuvuotta 2016-2017!