Sain vaimoni Eijan kanssa osallistua matkalle Keniaan yhdessä neljän muun - Liisa Koposen, Sune Lehkosen, Kaija Leinosen ja Risto Salmisen - Suomen World Visionin työtä siellä aktiivisesti tukevan kummin kanssa. Minulle matka oli jo kolmas, Eijalle ensimmäinen.
Torstaina 14. helmikuuta kokoonnuimme aamiaisen jälkeen Nairobin majapaikkamme Grace House Resortin puutarhaan tavataksemme World Vision Kenyan edustajat ja kerrataksemme heidän johdollaan turvallisen matkan edellytykset ja kummilapsen tapaamiseen liittyvät säännöt.
Vierailu slummissa on aina koskettava, omaa ajattelua ja arvomaailmaa ravisteleva kokemus, joka tarjoaa kävijälle henkisen kasvun tukiopetustuokion. Vierailimme Korogochon slummissa toimivassa TBA-koulussa, missä koulun johtaja Rosemary opettajineen tekee uskomattoman hyvää työtä.
Koulun ilmapiiri on positiivinen, iloinen ja lämmin - kävijääkin voimauttava.
Vierailimme naisten talossa. Talossa työskentelevät naiset ovat upea esimerkki siitä, mitä World Visionin kautta saatu ammattikoulutus voi parhaimmillaan saada aikaan. Slummissa asuvien nuorten äitien ja hiv-positiivisten naisten ryhmä on nimeltään Tuinuke - suomeksi "Nouse ja menesty".
Tuinuken perustaja, neljän lapsen yksinhuoltajaäiti Rosemary Awuor pääsi alun perin World Visionin järjestämälle ammattikurssille, josta hän sai lahjaksi ompelukoneen. Kurssin jälkeen hän kokosi viisi naista yhteen. Näiden kanssa yritystoiminta käynnistyi hiljalleen.
Tuinukella on myynnissä varsin laaja valikoima naisten valmistamia värikkäitä laukkuja, pussukoita ja erilaisia koruja.
Tuinuke järjestää valistuskoulutusta hivistä ja aidsista. Samalla nuoret tytöt ovat päässeet tekemään ompelutuotteita omin käsin. Työskentely on yrittäjyyskasvatusta, johon on liitetty myös tietoteknisten taitojen opetusta.
It's a small world after all, osa 1: Myöhemmin samana päivänä tultuamme ulos hotellin viereisestä Yaya Centeristä kohtasin kadulla ystäväni turkulaisen Wali Hashin, freelancer toimittajan, joka juuri tällä hetkellä käy Somaliassa anteeksiantokampanjaa.
Perjantaina 15. päivänä helmikuuta saimme sitten kiittää Grace Housen henkilökuntaa sydämellisen lämpimästä vieraanvaraisuudestaan ja lähteä kohti Mogotiota.
Lähtö viivästyi sovitusta. Kuten aina. Tälläkin kertaa sille oli hyvä syy: halusimme ehdottomasti tavata Samuelin - suuresti ihailemani Mng'aro Mtaani -yrityksen perustajan, hyväntekijän, henkilön, joka arjessaan sananmukaisesti laittaa hyvän kiertämään.
Samuel kiipesi käytössämme olleen auton katolle sitomaan sinne osan matkatavaroistamme; jokaisella kun oli kaksi täyttä matkalaukkua, joissa mm. 60 kiloa kestositeitä jaettavaksi tytöille seuraavien päivien kouluvierailujen yhteydessä.
Vaikka Mogotioon on matkaa Nairobista vain alun toistasataa kilometriä, perille pääsy ottaa aikansa liikenneruuhkien vuoksi. Saavuimme perille majapaikkaamme Lomaniraan illan suussa.
Seuraavana aamuna tapaisimme Päiväntasaajalla kummilapsemme...
It's a small world after all, osa 2: Matkalla Mogotioon pysähdyimme perinteisesti Nakuru-nimisessä kaupungissa. Siellä tapasimme ystäväni Mika Rantasen, turkulaisen opettajan, joka pyrkii työllistämään itsensä paikallisessa yliopistossa. Hän oli tilannut minulta deodorantin ja pitihän se toimittaa perille.
Lauantaina 16. päivänä helmikuuta tapasimme siis kummilapsemme ja hänen äitinsä. Olimme koonneet kummilapsellemme reppuun kaikenlaista, mitä olimme arvelleet hänen tarvitsevan. Tämä oli jo huomattavasti helpompaa, kun olin tavannut hänet kahdesti aiemmin. Perheelle olimme tilanneet pahvilaatikollisen ruokatarvikkeita.
Tapaamiseen oli varattu runsaasti aikaa. Ehdimme riittävästi jutella ja hymyillä - hymy on näissä tapaamisissa ymmärryksen kannalta vieläkin tärkeämpää kuin englanti - ja katsella valokuvia Suomesta. Tapaamisen jälkeen kävelimme Päiväntasaajalta - alla kuva eräänlaisesta monumentista, maapallosta, jota voi pyörittää - me kummit ja kummilapset ja heidän perheensä World Visionin toimistolle, jossa meillä oli yhteinen lounas.
Sunnuntaina 17. päivänä helmikuuta osallistuimme jumalanpalvelukseen Lomaniran kirkossa. Täällä jumalanpalvelusten parasta antia on afrikkalainen musiikki. Me suomalaiset lauloimme Suvivirren. Pappi puhui hyvin, mutta tälläkin kertaa hän olisi minun puolestani voinut vähän tiivistää esitystään. Aaltopellillä katettu kirkko alkoi auringon jo noustua olla tukalan kuuma. Holiversin, World Visionin mainion työntekijän, simultaanitulkkaus swahilisita englantiin oli kokemisen arvoinen.
Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuimme majapaikkaamme lounaalle yhdessä World Visionin Mogotion toimiston väen ja kyläpäällikön kanssa.
Myöhemmin illalla tapasin Chepyuan Primary -koulun rehtorin Jacksonin Lomanirassa. Vaihdoimme kuulumiset ja keskustelimme seuraavasta päivästä, jolloin meidän oli määrä vierailla koulussa...
Maanantaina 18. päivänä helmikuuta vierailimme siis Chepyuanin koulussa. Tämä koulu on Vasaramäen koulun yhteistyö- ja kummikoulu.
Vähän ennen koululle saapumista pysähdyimme tapaamaan kylän väkeä, joka ylpeänä esitteli varsin uutta aurinkoenergialla toimivaa vesipumppua.
Vesiputki on vedetty kulkemaan Chepyuanin koulun aidan viertä. Keskusteltuani rehtori Jacksonin ja koko opettajakunnan kanssa tulin siihen tulokseen, että he haluavat sijoittaa Vasaramäen koulun oppilaskunnan keräämän 550 euroa vesiputkeen vedettäväksi tuosta päälinjasta koulurakennuksen vieressä olevaan World Visionin lahjoittamaan vesisäiliöön.
Pyysin järjestettäväksi opettajainkokouksen ja pyysin saada osallistua siihen kuullakseni, miten koulun arki opettajien mielestä tällä hetkellä sujuu. Kuvasin rooliani linkiksi Vasaramäen koulun ja Chepyuanin koulun välillä. Olin kiinnostunut kuulemaan heidän ajatuksiaan yhteistyöstä ja myös heidän toiveensa mahdollisen taloudellisen tuen osalta.
Välitän nämä ajatukset Vasaramäen koulun oppilaille ja henkilökunnalle - edelleen eteenpäin koulun vanhempainyhdistykselle välitettäviksi - osallistumalla jo perinteiseen Lehmuksen yksikön Kevätpäivän tasaukseen 20.3. klo 10.00.
Minulla oli myös tuomisina matkalaukullinen tavaraa Vasaramäen koulun Lehmuksen yksikössä toteutetun keräyksen ansiosta. Oli lippalakkeja, pikkuautoja, hammasharjoja, kyniä jne.
Chepyuanin koulussa on paljon kehitettävää - myös sellaista, mikä ei maksa mitään. Esimerkkinä voisin mainita, että näkemistäni Kenian kouluista se on ainoa, jossa opettajat vielä ohjaavat oppilaita ruotuun piiska kädessä...
Nämä polkupyörät ovat jo aiemmin Vasaramäen koulun Chepyuanin koululle lahjoittamat.
Tiistaina 19. päivänä helmikuuta lähdimme aamulla Mogotiosta kuljettajanamme Tiitus kohti Ng'oswetia, jossa en ollut koskaan ennen käynyt.
World Visionin toimistolla kohtasimme Samsonin, Joycen, Bonyfacen, Ruthin ja Pikku-Tiituksen - erotuksena saman nimisestä varsin raamikkaasta kuljettajastamme. Joyce esitteli World Visionin ohjelmaa tuolla alueella, mikä oli minulle tärkeää tämän minulle uuden kokonaisuuden hahmottamiseksi.
Keskiviikkona 20. päivänä helmikuuta vierailimme Muskutin koululla, joka toimii varsin lähellä World Visionin toimistoa.
Muskutin koulusta sain erittäin myönteisen vaikutelman. Vierailu oli koulun toimesta hyvin organisoitu, mikä vahvisti ensivaikutelmaa hyvin johdetusta koulusta. Koulu on outokumpulaisen Kummun koulun kummikoulu ja halusin näin tilaisuuden tullen toimia näidenkin koulujen yhteistyön tukena. Kutsuin kaikki opettajat kokoon ja pyysin heitä kertomaan oma näkemyksensä koulunsa vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisista uhista sekä toisaalta mahdollisista vielä käyttämättömistä voimavaroista.
Keskustelun pohjalta laadin raportin, jonka toimitan Kummun kouluun Outokumpuun.
Torstaina 21. päivänä helmikuuta vierailimme Munyekin koululla.
Tämä koulu teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Huolimatta varsin vaatimattomista ulkoisista puitteista - jos ympäröivää kaunista Kenian luontoa ei lasketa mukaan - koulussa oli ihanan lämmin ja myönteinen ilmapiiri. Keskustelimme ulkona aurinkokatoksen alla. Tämä oli heidän opettajainhuoneensa. Toimme koululle mm. jalkapallon ja minä sain tehtäväkseni organisoida jalkapallon pikaturnauksen. Pienemmät oppilaat ottivat heti käyttöönsä tuomamme hyppynarut, joita saattoi myöhemmin hyödyntää, kun opetin, kuinka pelataan polttopalloa. Kunniaksemme järjestettiin myös juoksukilpailuja - olimmehan seudulla, josta Kenian kaikki parhaat juoksijat ovat kotoisin.
Munyekin koulu on lietolaisen Taatilan koulun kummikoulu. Olen sopinut vierailustani Taatilan koulun opettajainkokouksessa 13.3. kertoakseni sanoin ja kuvin kokemuksistani tässä heidän kummikoulussaan.
Majoituimme Ng'oswetissa Sego Safari Lodgessa.
It's a small world after all, osa 3: Eräänä iltana olin istumassa majoituspaikkamme kahvilan pöydässä, kun tarjoilija tuli höpöttämään korvaani: "Rudisha." Ja hän näytti takanani istuvaa miestä. En ymmärtänyt. Vähän myöhemmin googletin tuon sanan ja sain selville, että takanani oli istunut David Rudisha, juoksija, 800 metrin maailmanennätyksen haltija, olympiavoittaja, kaksinkertainen maailmanmestari.... Mutta ei istunut enää. Yhteinen kuva jäi ottamatta.
Perjantaina 22. päivänä helmikuuta vierailimme pienellä maatilalla, jollaisten perustamisen tukeminen on ollut osa World Visionin Ng'oswetin ohjelmaa.
Vierailun jälkeen meille tarjottiin vielä lounas World Visionin toimistolla. Sitten olikin aika lähteä ajomatkalle yli vuorten Eldoretiin, josta lensimme takaisin Nairobiin.
Kouluvierailujen yhteydessä Liisa Koponen ja Eija pitivät aina oppitunnin koulun vanhemmille tytöille ja vierailumme vuoksi kouluun tulleille oppilaitten äideille. Oppitunnin aiheena oli naisten kuukautiset ja kestositeet. Tavoitteenamme on, etteivät tytöt joutuisi jäämään koulusta pois kuukautisten takia. Koska Liisan ja hänen Suomeen rakentamansa verkoston tekemät kestositeet ovat varsin työläät viedä Keniaan, hänen tavoitteensa oli löytää kustakin vierailun kohteena olevasta koulusta tai koulua ympäröivästä yhteisöstä ompelutaitoinen henkilö, joka alkaisi tuottaa näitä siteitä ja myisi niitä sitten edullisesti yhteisössään. Tätä varten hän oli laatinut ompelukaavat ja ohjeet, joilla helposti pääsisi työn alkuun. Niin Chepyuanin kuin Muskutin ja Munyekin kouluiltakin tällainen Liisan kaipaama henkilö löytyi!
