I do believe in fate.

Sir Alex Fergusonin pitkän ja menestyksekkään uran salaisuus

"Uskon kohtaloon" tai "Luotan onnettareen."  Jotenkin noin ymmärrän tuon sir Alex Fergusonin lausuman kääntyvän suomeksi.

Etsin ja löysin netistä kokoelman sir Alex Fergusonin ajatuksia. Hänen uskomattoman pitkä - 27 vuotta kestänyt -  ja menestyksekäs ura Manchester Unitedin managerina saa minutkin pohtimaan hänen salaisuuttaan.

Useimmiten jo muutaman vuoden jälkeen - vaikka menestyskin olisi ollut kohtuullinen - manageri vaihdetaan: koetaan, että managerilla ei enää ole annettavaa joukkueelle - eväät on syöty ja tämä valmentaja yksinkertaisesti ammennettu tyhjiin.
Saati jos menestystä ei joukkueelle tule. Silloin valmentajan vaihdos voi tulla hyvinkin nopeasti.

Sir Alex Fergusonin ura oli siis tässä suhteessa poikkeuksellinen.

En löytänyt siihen selitystä hänen sanomisistaan. Ehkä tuossa - I do believe in fate - on jotain sinne päin, mutta lopulta kuitenkaan 27 vuoden menestystä ei voi selittää kohtalolla tai onnettarella.

Englantilainen kollegani sanoi yhdeksi sir Alexin menestyksen salaisuuksista sen, että hän hyvin tarkkaan kuunteli seuran kannattajia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Mitä voin häneltä oppia?

Olen ollut Vasaramäen koulun rehtorina nyt 23 vuotta. On varmasti niin, että olen pärjännyt jokseenkin hyvin  johtaessani tätä koulua, johon sen oppilaat ja heidän vanhempansa ovat olleet enimmäkseen tyytyväisiä.
.
Kuitenkaan sillä, mitä olemme johdollani saavuttaneet tähän mennessä, ei ole merkitystä, kun arvioidaan menestystämme tänään - puhumattakaan huomisesta.
 
Yhteinen visio on välttämätön koulun kehittämisen lähtökohta. Se on yhteisymmärrys suurista linjoista pedagogiikassa ja koulun toimintakulttuurissa.

Tämä sir Alex -pohdintani johtuu siitä, että yritän löytää eväitä saavuttaakseni hänen virkavuotensa, kun välillä tuntuu, että puristan hammastahnaputkea väärin.

En voi omassa joukkueessani sir Alexin tavoin heittää ketään kengällä saadakseni tämän yhteisen visiomme taakse. On tyydyttävä muihin keinoihin.

Mikä on kouluyhteisöille ominaista?

Syyskuussa Tulevaisuuden peruskoulu -verkoston käynnistämisseminaarissa  Opetusministeriössä Helsingissä  Tampereen Yliopiston Helena Rajakaltion esitys teki minuun suuren vaikutuksen.  
Hänen mukaansa koulun toimintakulttuuria kuvaa pikemminkin moninaisuus kuin  yhtenäisyys: On erilaisia koulutussukupolvia, erilaisia tehtäviä, erilaisia ihmiskäsityksiä ja näkemyksiä koulusta, kasvatuksesta, yhteiskunnasta ja tulevaisuudesta. Kehittäminen vaatii kykyä kohdata erilaisuutta, moniarvoisuutta ja vaikeasti määriteltäviä arvosidonnaisia asioita.

Kehittäminen vaatii yhteistä aikaa ja paikkaa - mahdollisuutta vuorovaikutukseen, jonka tuloksena saamme yhteisiä ideoita ja ajatuksia käytännön toiminnan kehittämiseksi.

Tuon yhteisen ajan mahdollistaminen on erityisesti minun tehtäväni, mutta se on huomattavasti helpompaa, jos yhteinen aika koetaan oman työn kannalta tärkeäksi.

KOPS 2016

On käynnissä opetussuunnitelman uudistamisprosessi: OPS2016. Uudet opetussuunnitelmat astuvat siis voimaan vuonna 2016.
Turun kaupunki on lähtenyt paikallisesti hyvin organisoidusti mukaan - niin myös meidän koulumme. Saan itse osallistua apulaisrehtori Kari Salmisen lailla OppivaOPS -koulutukseen, mihin osallistuvat myös kummankin yksikön KOPS-opettajat: Lehmuksesta Aino Holmén ja Syreenistä Leena Risti.

Aina kulloinkin koulutuksessa oppimamme tuomme kouluun tavoitteenamme saada aina koko opettajakunta osalliseksi siitä, mitä itse olemme saaneet oppia.

Painopiste on koulun toimintakulttuurin kehittämisessä.

Oppilaat ja heidän vanhempansa on tärkeä saada prosessin eri vaiheisiin mukaan.

Lauantaina lokakuun 25. päivänä vietimme Lehmuksessa Kodin ja koulun päivää, jolloin vanhemmilla oli mahdollisuus tutustua opetussuunnitelmaprosessiin, oppilashuoltohenkilöstöön ja Lehmuksen yksikön omaan kehityskumppanuushankkeeseen kenialaisen koulun kanssa.

Eivätkö yläkoulun oppilaiden vanhemmat tosiaankaan ole kiinnostuneita lapsensa koulusta?

Viime tiistaina olin toimitsijatehtävissä viereisellä Marli Arenalla A-juniorien jääkiekko-ottelussa TuTo - KooVee. Pelaajat tuossa ikäluokassa ovat 17-19 -vuotiaita.

Yksi tuomareista oli koulumme entinen oppilas - Niklas Narvanmaa. -Olisitko ikinä uskonut? hän kysyi minulta. -Miksen olisi, vastasin. Uskon hänellä olevan hyvät edellytykset edetä tuomariuralla.

 Ottelun kuluessa ehdin laskea ottelun katsojamäärän. Päädyin lukuun 107.

Paljon oli katsojien joukossa tuttuja: useimmat heistä pelaajien vanhempia, isovanhempia ja tyttöystäviä.

Havaintoni on ristiriidassa sen suhteen, mitä usein kuulen sanottavan, kun koulu haluaa avata ovensa yläkoulunsa osalta oppilaitten vanhemmille. - Ei vanhempia kiinnosta. Eivät ne tule, sanotaan.

Jos vieä tuossa iässä olevan pojan joukkueen runkosarjan peli saa vanhemmat ja isovanhemmat tulemaan halliin palelemaan kahdeksi ja puoleksi tunniksi, niin eikö tosiaan koulu saa heitä yhtä lailla liikkeelle?

Lauantai 28. helmikuuta tulee olemaan yläkoulun oppilaille koulupäivä. Rohkaisen yläkoulun väkeä haastamaan itsensä, oppilaansa ja näiden vanhemmat järjestämällä tuo päivä Kodin ja koulun päivän hengessä.

Hyvät Vasaramäen koulun opettajat ja muut koulussamme työtä tekevät aikuiset. 

Hyvät Ystävät, jotka seuraatte koulun toimintaa sivusta ja tuette meitä kukin oman asemanne mahdollistamalla tavalla.

Kiitos kuluneesta syyslukukaudesta. Rauhallista ja rauhoittavaa Joulua.

Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Tämä on puheeni Vasaramäen koulun henkilökunnan ja koulun sidosryhmien edustajien yhteisessä kahvitilaisuudessa perjantaina joulukuun 19. päivänä 2014 Lehmuksen juhlasalissa.