Koulut kehityskumppaneina - Vasaramäen koulun Lehmuksen yksikkö ja Chepyuan Primary School Kenian Mogotiossa

Kuva: Sune Lehkonen

Lehmuksen yksikössä vietettiin Kodin ja koulun päivää lauantaina 25.10.2014. Päivän ohjelma oli kolmijakoinen. 

Oppilaat vanhempineen osallistuivat koulurakennuksen sisälle järjestettyyn hyvinvointikierrokseen, jonka pysäkeillä oli mahdollisuus tavata terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi ja erityisopettaja. Oli toiminnallisia tehtäviä ja myös meneillään olevaan opetussuunnitelmaprosessiin osallistumista.

Juhlasalissa esiteltiin uutta kehityskumppanuutta Lehmuksen ja ja Kenian Mogotiossa toimivan Chepyuanin koulun välillä. Asiantuntijavieraanamme oli vasaramäkeläinen terveyskeskuslääkäri Maija Törmä, joka toi terveiset kumppanikoulustamme.

Luokassa opettajalla oli mahdollisuus oppilaitten ja näiden vanhempien läsnä ollessa ottaa esille haluamiaan ajankohtaisia asioita.

Tässä blogissa haluan kertoa tuosta kehityskumppanuustoiminnasta yhdessä hankkeen käynnistämisessä vahvasti mukana olleen opettaja Eevastiina Miettisen kanssa:

"Hanke sai alkunsa vajaa vuosi sitten joulun alla, kun meillä oli joulujuhlien sijasta oma Kauneimmat joululaulut –tilaisuus Henrikinkirkossa. Siellä kerättiin varoja Suomen Lähetysseuran kautta kehitysmaiden koululaisten hyväksi, ja näimme siellä videon afrikkalaisesta kuulovammaisten lasten ja nuorten koulusta. 

Mieleemme juolahti silloin, että olisi mukava saada oma kummikoulu jostain maasta, jossa tarvittaisiin apua. Ryhdyimme joulun jälkeen kyselemään muutamilta järjestöiltä kummikoulua, mutta sellaista ei ollut saatavissa – ainoastaan yksittäisiä kummioppilaita.

Meistä tuntui vähän hassulta, että 300 oppilaan koululla olisi vain jokunen yksittäinen kummilapsi. Olimme jo luovuttaa, kunnes saimme tietää World Vision –järjestöstä, johon olimmekin heti yhteydessä. Toimintamalli, jollaista haimme, ei ollut myöskään heille tuttu, mutta työntekijä, jolle soitimme, kiinnostui ajatuksesta heti ja järjestössä ryhdyttiin räätälöimään meille omaa toimintamallia. 

Näin tämä sitten alkoi. Nyt osallistumme Mogotion alueen hankkeeseen ja meillä on tuolla alueella ystävyyskoulu. Tätä koko Lehmuksen yksikköä osallistavaa hanketta koordinoi Kenia-tiimi, johon kuuluvat Aino Holmén, Eevastiina Miettinen ja Anita Zenger.

Ajatuksenamme on, että voimme saada paljon apua köyhä maan lapsille ja omat oppilaamme ja  me aikuiset opimme näkemään maailman asioita vähän toisella tavalla kuin mihin meillä on täällä omassa toimintaympäristössämme mahdollisuus. Tällainen ymmärrys on tärkeää, jotta maailmaa saataisiin edes hivenen verran paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.  Lasten ohjaaminen tällaiseen ajatteluun on hyvä aloittaa jo varhain. Lisäksi opimme antamaan enemmän arvoa niille asioille, mitä meillä on, kun näemme kuinka vähällä monien ihmisten on tultava toimeen."

Kuva: Sune Lehkonen

Juhlasalin yhteyteen oli rakennettu Kenia-piste.

Esillä oli kopiot piirustuksista, joita koulumme oppilaat olivat kumppanikouluumme lähettäneet. Esillä olivat myös kaikki kirjeet, jotka kumppanikoulumme oppilaat olivat vastauksiksi piirustuksiimme ja yhteiseen kirjeeseemme lähettäneet.

Kenia-pisteessä  oli keräyslippaat, joihin oli mahdollista halutessaan laittaa rahaa hanketta varten. Oli myös lelukirppis, jossa saattoi tehdä ostoksia hankkeen hyväksi. 

Kuluvalla viikolla - samoin kuin ensi viikolla -  oppilaat aivan erityisesti osallistuvat kotona kodin askareisiin. Jos vanhemmat  haluavat maksaa näistä töistä vielä hieman palkkaa, on oppilailla mahdollisuus lahjoittaa tuo palkka Mogotion asukkaiden hyväksi. 

Tai jos perheessä on tapana suoda lapselle karkkipäivä, lapsi voi halutessaan luopua esimerkiksi yhdestä karkkipäivästä ja antaa hankkeeseen sen rahan, jonka olisi käyttänyt muuten karkkeihin.

Kirjamessuilla

Kuva: Päivi Hovila

Perjantaina 3.10. osallistuin Turun Kirjamessuilla paneelikeskusteluun, jonka teemana oli "Onko nykykoulu muinaisjäänne?"

Kanssani keskustelivat luokanopettaja Maarit Korhonen ja opettaja ja tietokirjailija Sari Markkanen. Kysymyksiä meille esitti Mili Kaikkonen.
Maarit Korhonen on kirjoittanut pamfletit Herää, koulu! ja Koulun vika? ( Into Kustannus) ja Sari Markkanen kirjan Tipsu ja oivallusten opus ( Basam Books).

En liiemmin valmistautunut tilaisuuteen. Toisaalta ajattelin, että  olin valmistautunut siihen 34 vuotta - siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran menin töihin Vasaramäen kouluun.
Kuitenkin aivan tilaisuuden alla tietynlainen ramppikuume iski, kun huomasin, etten osaa vastata tuohon kysymykseen muutoin kuin "on ja ei".

Otin tuekseni FT Helena Rajakaltion luennolla "Yhteisvoimin kohti uudistuvaa peruskoulua" 12.9. tekemäni muistiinpanot. Luento oli osa Opetusministeriön käynnistämää Tulevaisuuden peruskoulu -verkostoa, johon myös Vasaramäen koulu on liittynyt.

Meihin on iskenyt tietynlainen PISA-paniikki, kun kansainvälisessä PISA-vertailussa olemme menettäneet asemiamme.
Minä en ole tässä suhteessa peruskoulusta huolissani. Olen sen sijaan huolissani siitä, että PISA tietyllä lailla rappeuttaa peruskoulua, kun sen mittaamat asiat jättävät varjoonsa kaikkein tärkeimmät peruskoulun tehtävät: kasvatuksen moraaliin ja hyvän yleissivistyksen - parhaan lääkkeen niin rasismiin kuin populismiinkin.
Meidän tulee kasvattaa nuoria ymmärtämään ja muuttamaan maailmaa.

Koulun tärkein tehtävä on luoda uskoa! Kyynikon paikka ei ole koulu. 

Uudistamistarvetta peruskoulussa on paljon. Uudistamisessa kouluyhteisöllä itsellään on kaikkein keskeisin rooli. Melkeinpä kaikki kouluyhteisön ulkopuoliset syyt, joiden sanotaan estävän koulu uudistamisen, ovat tekosyitä.

Mutta...

Kouluyhteisössä vaikuttavat sitä samanaikaisesti rakentavat ja hajottavat tekijät. Niinpä koulun toimintakulttuuria kuvaa pikemmin moninaisuus kuin yhtenäisyys: on erilaisia koulutussukupolvia, erilaisia tehtäviä, erilaisia ihmiskäsityksiä ja näkemyksiä koulusta, kasvatuksesta, yhteiskunnasta -  tulevaisuudesta.

Kehittäminen vaatii kykyä kohdata erilaisuutta, moniarvoisuutta ja vaikeasti määriteltäviä arvosidonnaisia asioita.


Mitä esimerkiksi on tasa-arvo koulun arjessa? -Se, minkä toinen kokee tasa-arvoa edistäväksi, on toisen mielestä eriarvoisuutta lisäävää - tai tasapäistävää.

Kehittäminen vaatii yhteistä aikaa ja paikkaa, jotta vuorovaikutukselle on todellinen mahdollisuus. Näin yhteiset ideat ja ajatukset saadaan käytännön toiminnan kehittämiseksi.

Olemme juuri laatimassa uutta opetussuunnitelmaa, joka on määrä ottaa käyttöön vuonna 2016. Uudistamisen painopiste on nimenomaan koulun toimintakulttuurin kehittämisessä.

Maarit Korhonen on huolissaan siitä, että nykykoulu kadottaa otteensa suureen määrään oppilaita, jotka eivät saa riittävästi tukea ja huomiota järjestelmässä, jossa yksilö hukkuu ryhmään.

Jaan tämän huolen.

Myös Vasaramäen koulussa on tultu tilanteeseen, jossa opettaja ei enää selviydy työstään yksin. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä.

Martti "Eno" Määttänen

Martti Vasaramäen koulun itsenäisyyspäivän juhlassa 2007

 

Sain suruviestin. Eno on poissa. Vielä keväällä hän osallistui koulumme 60-vuotisjuhliin, mutta pian sen jälkeen vakava sairaus otti hänestä otteen ja lopulta mursi hänet.

Lasta kunnioittava, ystävällinen, mutta luja, lapsen erilaisuudelle sopivasti tilaa antava aikuinen.

Martti oli oppilailleen tällainen.

Jo klassisena pidettävän J.A. Hollon määritelmän mukaan kasvatus on kasvamaan saattamista, kasvamisen tielle sattuvien esteiden poistamista, suotuisien olosuhteiden luomista itsestään tapahtuvalle kasvamiselle.

Mielestäni Martti toteutti tätä ajatusta loistavasti.

”Työtä ja iloa – työn iloa!” on Vasaramäen koulun tunnuslause – jo vuosikymmenten takaa.

Sen tarkoituksena on kannustaa oppilasta kokemaan hyvän olon tunnetta siitä, että hän on tehnyt työtä, jopa raatanut  - voimiensa äärirajoilla  - ehkäpä ylittänyt itsensä:; ponnistellut kohti tavoitetta, jonka sitten on saavuttanut.

Ihailin Enon kykyä tehdä tuosta koulumme tunnuslauseesta totta.

Hän teki sen  hyvin vähäeleisesti.

 
Toukokuussa 2008 minulla oli kunnia luovuttaa Enolle Vasaran Vasara - järjestyksessään kolmaskymmenesviides. Perinteen mukaisesti vasaran sai, kun jäi koulustamme eläkkeelle.
 

Jokainen vasara on ollut omansa näköinen. Ei ole ollut kahta samanlaista. Materiaalina on koulumäen honka.

Vasaran vartena on joko karttakeppi – toivon mukaan juuri se, jota vasaran saajakin on käyttänyt – tai jokin muu modernimpi ratkaisu; sellainen, joka ilmentää vasaran saajaa.

Martti viljeli huumoria ja häntä on paljolti kiittäminen siitä, että itsekin olen rohjennut sitä tekemään työssäni.

Niinpä Turun kaupungin vaakunalla varustettu aito chippendale -haarukka – juuri se, mitä Eno aina lounaalla käytti - oli oiva valinta hänen vasaransa varreksi.

Haluan välittää Martin omaisille osanottomme heidän suureen suruunsa.
 
Koko Vasaramäen koulun puolesta, Martin muistoa kunnioittaen

Jyrki Välimäki, rehtori

Vasaramäen koulu on ollut yhtenäiskoulu nyt viisi vuotta

1.8.2009 alkaen Vasaramäen koulu on tarjonnut perusopetusta kattaen koko yhdeksänvuotisen perusopetuksen.
Lukuvuodesta 2013-2014 tarjonta on täydentynyt äskettäin maahan muuttaneille ja lähellä oppivelvollisuusiän päättymistä oleville nuorille suunnatulla perusopetukseen valmistavalla opetuksella. Samoin elokuussa 2013 käynnistettiin perusopetuksen jo suorittaneille suunnattu lisäopetus: YsiPlus.
Vastaavasti lukuvuoden 2011-2012 päättyessä jouduimme luopumaan koululykkäyslapsille kohdennetuista alkuluokistamme.

 4.4. 2009 järjestimme yhteistyössä Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän kanssa yhteisen tilaisuuden Vasaramäen alakoulun ja Kupittaan yläkoulun henkilöstölle Kakskerran Sinapissa. Nukketeatterille kirjoitetun tarinan välityksellä kummatkin koulut liitettiin toisiinsa.

Seurakuntayhtymän tiedotteesta pääset muistelemaan tuota tilaisuutta.

Vaikka koulujen yhdistämisen valmistelussa koko henkilöstö oli mukana - muistan pääluottamusmies Ari-Pekka Elomaan kuvanneen prosessia esimerkillisesti hoidetuksi - yhtenäiskoulua myös vastustettiin. Tämä oli tietenkin ihan luonnollista - jo senkin takia, että päätös merkitsi Kupittaan koulun lakkauttamista. Moni varmasti tunsi asemansa uudessa tilanteessa uhatuksi, kun yhteisestä valmistelusta huolimatta oltiin kuitenkin "hyppäämässä tuntemattomaan".
Näin jälkikäteen ajateltuna oli myös ihan luonnollista, että edellä kuvattu koulujen vihkiäistapahtumakin herätti vastustusta henkilöstön joukossa.

Yhtenäiskoulun pedagogista ja hallinnollista rakentamista olen halunnut verrata talon rakentamiseen ja olen pyrkinyt pitämään tuota mielikuvaa esillä. Puhuin prosessin alussa viiden vuoden rakennusurakasta, jossa talon perustan  rakentamiselle tuli varata riittävästi aikaa.

Toimintaa tuli alusta asti voida jatkuvasti arvioida ja olla valmis tarkistamaan "talon piirustuksia" ja tarvittaessa tekemään korjauksia.
Eräässä koko henkilöstön palaverissa joku totesikin kaikin tavoin sattuvasti, etten  ollut onnistunut mitään "Frontside Ollieta" esittämään, mutta ajattelin, että vasta viiden vuoden kokemuksen jälkeen on reilua arvioida yhtenäiskoulun idean toteutumista ja siinä samassa omaa onnistumistani koulun rehtorina.
Nyt on siis arvioinnin aika.

Arvioin nyt sitä, miten yhtenäiskoulun idea on toteutunut. Nämä ovat omia ajatuksiani, jotka kuvaavat sitä, miten itse olen muutoksen kokenut.  On selvää, että asiat voi kokea toisin kuin mitä minä olen kokenut.

Itselleni yhtenäiskoulu on joka päivä täyttä totta. Vaikka työhuoneeni on vain toisessa yksikössä ja työajastani suurin osa kuluu siis Lehmuksessa, teen koko ajan töitä koko yhtenäiskoulun hyväksi. Tämä työ on mitä suurimmassa määrin arjen asioiden ennakointia ja niistä tiedottamista, oppilaiden ja henkilökunnan kohtaamista ja kuuntelua ja osallistamisprosessien valmistelua ja johtamista.

Meillä on yhteiset arvot.
Prosessin alkuvaiheessa määrittelimme arvot, joiden tulisi ohjata toimintaamme. Arvot kirjoitettiin dialogin muotoon.
Näiden viiden vuoden aikana emme ole riittävän tietoisesti peilanneet arjen valintojamme suhteessa noihin arvoihin.

Meillä on yhteinen julkisivu.
Kun alakoulun oppilaan huoltaja avaa www-sivumme, hän ei klikkaamalla oikein siirry alakoulun sivuille. Kun yläkoulun oppilaan huoltaja avaa www-sivumme, hänen ei tarvitse erikseen klikata jotakin päästääkseen yläkoulun sivuille. Meillä on yhteneväinen tiedotus ulospäin.

Koska toimimme kahdessa yksikössä, meillä on yhteinen opettajainhuone Moodlessa. Sieltä löytyy myös joka viikon tiedote, joka on koko henkilöstölle yhteinen.

Yhtenäiskoulussamme myös henkilökunnan on mahdollista työskennellä kummassakin yksikössä. Tätä on pystytty hyödyntämään vuosi vuodelta yhä paremmin.
Opetuksessa aineenopettajien erityisosaamista on tuotu alakouluun ja luokanopettajien erityisosaamista yläkouluun. Milloin yksittäisen opettajan täystyöllistyminen on ollut mahdotonta vain ala- tai yläkoulusta, on voitu yhtenäiskoulun sisällä tehdä tämän hyväksi ratkaisuja.
Ihmisten jatkuvuuden periaate - mikä on oppilaan näkökulmasta erittäin tärkeä - koskee myös opetusta tukevaa muuta henkilöstöä. Meillä on yhteinen psykologi ja yhteinen kuraattori. Arkea Oy:n siistijät, kiinteistönhoitajat ja keittiöhenkilökunta pelaavat hyvin ja joustavasti yhteen; jopa ruoka Lehmuksen yksikköön tuodaan nyt Syreenin yksiköstä.

Kummankin yksikön tiloja käytetään joustavasti hyväksi eri-ikäisten oppilaiden opetukseen ja oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnin edistämiseen.

Yhtenäiskoulussamme on mahdollisuus hyödyntää koulun käyttöönsä saamaa kokonaisresurssia joustavasti.
Tämä voi joidenkin mielestä olla arveluttavaa: Ei kai vain alakoululle tarkoitettua rahaa valu yläkouluun? Ei kai vain yläkoululle tarkoitettua resurssia valu alakouluun?
Myönteiset omakohtaiset kokemukset yhtenäiskoulun eduista lisäävät ymmärrystä ja ovat omiaan hälventämään näitä epäluuloja.

Olemme luoneet yhtenäiskouluumme oppilaille ja heidän vanhemmilleen merkitykselliset siirtymäriitit.

Siirtymäriitteihin luen tavan, jolla informoimme esiopetusikäisten vanhempia ja otamme toukokuussa vastaan seuraavan lukuvuoden koulutulokkaat.
Siirtymäriitteihin luen tavan, jolla kuudennen luokan oppilaat tutustuvat Syreenikujan yksikköön ja tavan, jolla lukuvuoden lopussa jättävät Lehmuksen yksikön.
Siirtymäriitteihin kuuluu peruskoulun päättävien juhla maljoineen ja juhlapuheineen.

Meillä on lukuvuosittain ainakin yksi yhteinen juhla, johon osallistuu koko yhtenäiskoulu.

Ala- ja yläkoulun liikuntalinjat tekevät yhteistyötä.
Viiden yhtenäiskouluvuoden aikana liikuntalinjatoiminta on kokenut suuria muutoksia, etenkin yläkoulun osalta, jossa pyrkimyksenä on pikemminkin urheiluvalmennuksen ja koulunkäynnin yhdistäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Liikunnanopettajien panos on keskeinen, mutta se ei riitä. Tarvitaan jokaisen henkilökuntaan kuuluvan panos ja senkin lisäksi vielä toimiva koulun ulkopuolinen yhteistyöverkosto.

Meillä on yhteinen opetussuunnitelmaprosessi.
Meillä on arjessa haasteita; mm. isot erot oppilaiden välillä niin tiedoissa kuin taidoissakin, mikä korreloi motivaation ja sen puutteen kanssa. Oikeanlaisen ja riittävän oppilaan tuen kohdentaminen on vaikeaa, kun rahaa tähän tarkoitukseen tuntuu olevan liian vähän ja koulun arki liian kiireinen monimutkaisine opetusjärjestelyineen, mitkä vaikeuttavat oppilaan ja opettajan kohtaamista.

Varsinainen pedagoginen läpimurto on vielä tekemättä. Sitä mm. edellä kuvatut haasteet huutavat.
Yhtenäiskoulun pedagogiseen kehittämiseen tarjoaa oivan tilaisuuden meneillään oleva OPS16-prosessi: vuonna 2016 voimaan tulevan uuden opetussuunnitelman laadinta.

Olen ilmoittanut koulumme mukaan Opetushallituksen kehittämiskouluverkostoon, jossa kukin koulu valitsee kehittämiskohteekseen jonkin seuraavista teemoista:1.oppilaan oppiminen, 2.henkilöstön osaaminen, oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointi ja 4. johtaminen.

Toivon lukuvuoden 2014-2015 alkaessa henkilöstömme löytävän sen yhteisen teeman, jonka puitteissa  alamme tuottaa uusia käytännössä mallinnettuja innovaatioita.

Koulun pedagogisen kehittämishaasteen lisäksi on paljon muita arjen haasteita, joihin kuluneiden viiden vuoden aikana emme ole löytäneet meitä tyydyttäviä ratkaisuja.

Mutta kuinka paljon kaikesta tästä voi sitten laittaa yhtenäiskoulun piikkiin?