Martti Vasaramäen koulun itsenäisyyspäivän juhlassa 2007
Lasta kunnioittava, ystävällinen, mutta
luja, lapsen erilaisuudelle sopivasti tilaa antava aikuinen.
Martti oli oppilailleen tällainen.
Jo klassisena pidettävän J.A. Hollon määritelmän mukaan
kasvatus on kasvamaan saattamista, kasvamisen tielle sattuvien esteiden
poistamista, suotuisien olosuhteiden luomista itsestään tapahtuvalle
kasvamiselle.
Mielestäni Martti toteutti tätä
ajatusta loistavasti.
”Työtä ja iloa – työn iloa!” on Vasaramäen koulun tunnuslause – jo
vuosikymmenten takaa.
Sen tarkoituksena on kannustaa oppilasta kokemaan hyvän olon tunnetta
siitä, että hän on tehnyt työtä, jopa raatanut - voimiensa äärirajoilla - ehkäpä ylittänyt itsensä:; ponnistellut
kohti tavoitetta, jonka sitten on saavuttanut.
Ihailin Enon kykyä tehdä tuosta koulumme tunnuslauseesta totta.
Hän teki sen hyvin vähäeleisesti.
Toukokuussa 2008 minulla oli kunnia luovuttaa Enolle Vasaran Vasara - järjestyksessään kolmaskymmenesviides. Perinteen mukaisesti vasaran sai, kun jäi koulustamme eläkkeelle.
Jokainen vasara on ollut omansa näköinen. Ei ole ollut kahta samanlaista. Materiaalina
on koulumäen honka.
Vasaran vartena on joko karttakeppi – toivon mukaan juuri se, jota vasaran
saajakin on käyttänyt – tai jokin muu modernimpi ratkaisu; sellainen, joka
ilmentää vasaran saajaa.
Martti viljeli huumoria ja häntä on paljolti kiittäminen siitä, että itsekin olen rohjennut sitä tekemään työssäni.
Niinpä Turun kaupungin vaakunalla varustettu aito chippendale -haarukka – juuri
se, mitä Eno aina lounaalla käytti - oli oiva valinta hänen vasaransa varreksi.
Haluan välittää Martin omaisille osanottomme heidän suureen suruunsa.
Koko Vasaramäen koulun puolesta, Martin muistoa kunnioittaen
Jyrki Välimäki, rehtori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti