Mitä sanoa ylioppilaalle - vallankin, kun tämä on oma tytär?

Emme opiskele koulua vaan elämää varten. Non scholae sed vitae discimus. Tämä on latinan kielinen sanonta, jonka alkuperää selvittäessäni päädyin filosofi Senecan moraalikirjeisiin ystävälleen Lucilius Iuniorille.

Senecan lauseessa asiat ovat toisinpäin: "Non vitae sed scholae discimus." Tulkintani mukaan Seneca ei kuitenkaan kuvaa sitä, miten asioiden tulisi olla, vaan sitä, miten hän näki asioiden olevan - noin vuonna 60 jKr.

Meidän siis tulisi opiskella elämää varten.

Valitettavasti formaali oppiminen - jota kouluoppiminen edustaa - on helposti oppimista pikemminkin koulua varten, kun oppijalle jää epäselväksi opeteltavan tiedon tai taidon yhteys elämään. Oppimisesta tulee tuolloin suorittamista ja hyvin monen oppiaineen eteen voidaan lisätä tuo ruotsin kielestä tuttu etuliite pakko.

Käsitys siitä, millaista tietoa ja millaisia taitoja elämässämme tulemme tarvitsemaan, muuttuu koko ajan - sen mukaan millaisena näemme tulevaisuuden. Samoin muuttuu käsitys siitä, miten ihminen parhaiten oppii nuo tarvittavat tiedot ja taidot.

Nykyinen ylioppilastutkinto ei välttämättä vastaa parhaalla mahdollisella tavalla siihen, mitä tulevaisuuden yhteiskunta yleissivistävältä koululta odottaa.

On siis ymmärrettävää, että vahvasti elämään suuntautuneella nuorella on vaikeuksia motivoitua opiskeluun, joka tuntuu opiskelulta koulua - ei elämää - varten.

Koulu nykyisellään ei saa kaikista oppilaista esiin tulosten kannalta suotuista kunnianhimoa.

Erityisesti tästä syystä ylioppilastutkinnon suorittaminen on sangen kunnioitettava saavutus!

Se on osoitus loppuun saattamisen kyvystä. Se on tietynlainen maali, jossa ainakin joksikin aikaa on lupa pysähtyä ja olla itseensä tyytyväinen.

Kun opiskelee elämää varten, tiedosta tulee sydämen sivistystä - henkistä pääomaa. Elämää varten opiskelu on viisauden etsintää. Sanotaan, että Sokrates - toinen antiikin filosofi - oli viisain kaikista, koska hän tiesi, että ei tiedä.

Se on tavalliselle ihmiselle vaikeaa. Kuten Apulannan biisissä sanotaan:"Viisaus ei asu meissä. Ei ratkaisut muuta tietämme. Me luopumaan ei suostuta edes tyhmyydestämme."


On asioita, joissa tarvitaan älyä, tieteellistä erittelevää tutkimusta, joka halkoo asiat poikki ja pinoon. Mutta sitten on sydämen viisautta, se ei halkaise asioita, vaan yhdistää ja näkee suurempia kokonaisuuksia.

Kari Uusikylän mukaan ihmisen eheys on onnellisen elämän kriteeri: se, että uskaltaa ja saa kasvaa omaksi arvokkaaksi itsekseen ymmärtäen samalla kuuluvansa kaiken
olevaisen yhteyteen, menneisiin ja tuleviin sukupolviin.

On myös olemassa viisautta, johon ihmisen järki eikä sydän ylety. Se on Jumalan salattu viisaus. Suurinta viisautta ihmisellä on etsiytyä hänen siunauksensa alle; oppia tuntemaan oma ihmisyytensä Jumalan luomana. Silloin näkee itsensä oikean kokoisena.

Onni ei ole ottamista ja saamista, vaan luomista ja antamista.

Virallisia tuloksia odotellessa ja juhlia varovasti järjestellessä....

Voittajan on helppo hymyillä - Bratislavan tunnelmissa

Seuraavassa Jyrki Välimäen pelaajahaastattelu. Saa nähdä, onko hän oppinut kaikki jääkiekkofraasit...

"Kaveri lähti peliin hyvällä jalalla. Me lähdimme peliin jotenkin pelokkaina. Vaikka Venäjällä olikin nippu maailman luokan tähtiä, voi silti sanoa, että kiekko pomppi heille ja taululla oli ekan erän jälkeen 2-0 heille. Meillä oli kuitenkin vahva usko omaan tekemiseen. Toisessa erässä saimme takaisin pelirohkeutemme ja oman pelillisen identiteettimme, mutta ennen kaikkea muistimme pysyä poissa boksista. Noudatimme etukäteen laadittua pelikirjaamme: loimme painetta vastustajan pakkeihin ja onnistuimme estämään kaverin kontrolloidut hyökkäyksiin lähdöt.Toisen erän jälkeen taululla oli 2-2. Lajunen oli hyvä. Hänellä oli tuoreet jalat ja hän laittoi esimerkillisesti kroppaansa likoon. Kolmannessa erässä meillä oli hyvä ilme, vaikka maalia emme saaneetkaan aikaiseksi, mutta ei saanut kaverikaan - suuri kiitos voittavalle maalivahdillemme: maalin suulle kesken ensimmäisen erän vaihdetulle Teemu Lassilalle.Kolmas erä ja jatkoaika olivat maalittomat. Seurasi huikea voittolaukauskilpailu, jonka Suomi vei Immosen, Koivun ja ennen kaikkea Lassilan onnistumisilla."

Urpo Narvanmaa - Vasaramäen koulun talonmies

Lauantain 23. huhtikuuta Turun Sanomissa oli Urpo Narvanmaan kuolinilmoitus muistokirjoituksineen:

"Näimme voimasi vähenevän,
tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan ja
kiitoksen kaikkein kauneimman."

Nuo sanat kuvaavat hyvin sitä, mitä itsekin Urposta ajattelen. En tosin ole nähnyt Urpoa pitkään aikaan, enkä edes kuullut mitään hänestä. Nuo muistokirjoituksen kaksi ensimmäistä riviä kertovat minulle sen, mitä en pitkän eron vuoksi voinut tietää.

Kun tulin Vasaramäen kouluun opettajaksi lokakuussa 1980, Urpo toimi koulun talkkarina. Tuon aikaisen melko yleisen käytännön mukaan talonmies asui koulun yhteydessä. Uudenmaankadun puoleisessa päädyssä oli hänen ja hänen perheensä koti. Nykyään noissa tiloissa toimii partiopoikalippukunta Kupittaan Henrikinpojat.

Asuinhuoneistoja on oikeastaan kaksi. Vielä ennen Urponkin aikaa, koulussa oli työskennellyt kaksi talonmiestä - toisen vastatessa lähinnä talon lämmityksestä. Koulun pihassa on edelleenkin kolme luukkua, joista saatiin syötettyä mitä ilmeisimmin koksia pannuhuoneeseen.

Urpo oli erinomainen talonmies ja minulle hyvä ystävä. Kun sitten lukuvuoden 1991-92 alusta aloitin rehtorina, Urpo toimi eräänlaisena mentorina - henkisenä tukenani - arjen pyörityksessä, kun välillä, aika rankastikin, asemaani kyseenalaistettiin.

Muistan, kun hän kerran virka-ajan taas jo ajat sitten päätyttyä, mutta työpäiväni edelleen jatkuessa, toi minulle varastonsa kätköistä Aura A IV -pullon. Hän osasi lukea minua.

Urpon aikana paikat pysyivät järjestyksessä ja kunnossa. Hänellä oli aina pieni yleistyökalu taskussaan ja havaitessaan sille tarvetta, hän heti otti sen käyttöön. Hän kulki kiinteistössä silmät auki. Jos sitten henkilökunta oli laiminlyönyt velvollisuutensa kiinteistön tai yhteisen välineistön suhteen, Urpo hermostui ja antoi meille siinä määrin palautetta, että muistimme ainakin jonkin aikaa olla taas huolellisempia.

On aivan käsittämätön ajatus, että tämän päivän talonmieheltämme Kimiltä odotetaan, että hän pystyisi samaan, kun hänen saman työajan puitteissa on huolehdittava myös Rakuunatien päiväkodin kiinteistöstä ja Kupittaan koulukiinteistön talonmiehen ollessa estynyt suorittamasta työtehtäviään, myös siitä kiinteistöstä!

Kiinteistönhoito on ulkoistettu kaupungin kiinteistönhoitoyksikölle. Olemme nyt asiakkaita. Sääli on sairautta. Jos palvelu ei pelaa, pitää valittaa. Käy silti sääliksi Kimiä, joka tekee parhaansa mahdottoman tehtävän edessä.

Talonmiehen tehtävät eivät suinkaan ole vähentyneet Vasaramäen koulukiinteistössä - Lehmuksessa - kuten me nykyään sitä kutsumme.

Päinvastoin.

Vuonna 1953 rakennettu koulurakennus hajoaa käsiin. Tarvittavat kiinteistön isommat korjaustyöt laiminlyötiin usean vuosikymmenen ajan. Nyt sitten korjataan ja talonmiehen rooli on aivan keskeinen näiden prosessien koordinoinnissa. Edelleenkin suurin osa ulkotöistä, kuten lumityöt, täytyy tehdä "käsipelillä".

Päinvastoin kuin luullaan: tekniikka ei ole vähentänyt talonmiehen töitä, vaan se on lisännyt hänen työmääräänsä.

Säästöjen hakeminen tekemällä koulujen talonmiehistä huoltomiehiä on ollut hyvin lyhytnäköistä. Uskallan kyseenalaistaa saavutetut tai saavutettavat säästöt.

On siis väärin nykyistä talonmiestä kohtaan muistella Urpon aikoja, mutta väksisinkin sitä tulee tehneeksi.

Piinaviikko

Alemmassa kuvassa Romeo Nordfjordissa Norjassa kesällä 2010
Ylempi kuva on mökiltä Kustavin Etelä-Vartsalasta


Piinaviikko eli hiljainen viikko palmu- ja pääsiäissunnuntain välillä kertaa päivä päivältä Kristuksen tuskien tien tapahtumia.

Tarkoitus oli tällä kertaa hiljentyä hiljaisen viikon sanomaan mökillä Kustavin Etelä-Vartsalassa.
Lauantaina Romeo sitten kohtasi mökin nurkalla kohmeisen pienen kyyn ja pian selvisi, että kyy oli ehtinyt purra Romeota: kaksi pientä verta vuotavaa haavaa koiran kuonossa.

Pian koira lamaantui. Paniikissa annoimme sille kyypakkauksesta lääkettä, jonka koira hädin tuskin suostui nielemään, vaikka lääke oli kätketty lauantaimakkaraan.
Myöhemmin selvisi, ettei kyypakkauksesta ole hyötyä - päinvastoin siitä voi olla haittaa koiran munuaisille, joihin itse kyyn myrkkykin kohdistuu.

Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille. Pieneläinklinikka Tuhatjalka toimii Turussa, osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 17.
Kehoitettiin viipymättä tulemaan lääkäriin. Siis lähdimme ajamaan Turkuun.
Pieneläinklinikalla tilanne oli lähinnä kaoottinen. Asiakkaita oli paljon - kissoja ja koiria ja näiden huolestuneita omistajia - eikä kaikille riittänyt odotustilassa istumapaikkaa - puhumattakaan hoititiloista: Romeo laitettiin tiputukseen niin, että se istui Eijan sylissä odotustilassa ja tippapussi oli viereisessä naulakossa.

Monen tunnin istumisen jälkeen saimme luvan lähteä. Haimme päivystävästä apteekista lääkärin määräämää särkylääkettä, joka on eräs opiaatti. Farmaseutti muistutti, ettei potilas saa ajaa autoa eikä nauttia alkoholia. Totesin, ettei hän yleensäkään aja autoa.

Tuon ilmeisen pahanmakuisen lääkkeen antaminen on oman bloginsa arvoinen.

Aamuyöstä mökillä tilanne muuttui selvästi huonommaksi. Romeo oli aivan "flaati", lihahyytelö ei mennyt alas ja se aristi vasenta eturaajaansa. Soitin lääkärille, joka sitten kehoittikin meitä tuomaan koiran heille takaisin. Siis lähdimme Turkuun.

Romeo sai lääkäriasemalta oman pienen yksiön - pienen häkin - jossa hän on ollut tähän saakka tiputuksessa.

Nyt on pääsiäisen jälkeinen maanantai ja kello on 20.50.

Olen ollut koko päivän aivan onneton. Koko perhe on ollut sitä.

Pelottaa, kun Romeollakin on varsin vaikea sydämen läppävika ihan niin kuin minullakin oli. Sen vaivaa ei vain voi korjata - pelkästään sitä voidaan lääkitä; joka aamu Romeo saa sydän ja nesteenpoistoläkkeet.

Koiran ja ihmisen välinen suhde on kaksijakoinen ja siksi raastava:

Toisaalta haluan neuvoa kaikkia koiran hankintaa harkitsevia olemaan hankkimatta koiraa, koska aina tulee se päivä, jolloin koirasta on luovuttava, enkä ainakaan minä osaa siihen varautua. Jo pelkkä ajatus tekee minusta lohduttoman.

Toisaalta koira on ihana kaveri. Se tuo omistajansa arkeen niin sanoin kuvaamattoman paljon. Miten paljon olemmekaan saaneet siltä näiden yhdentoista vuoden aikanana!
Siitäkin huolimatta, että se taitaa elää vain itseään varten ja me olemme sille sitä varten, että me viemme sen pitkille lenkeille ja ruokimme sitä.

Nyt pieneläinklinikalta soitetaan. Saamme hakea Romeon kotiin. Sen pää on kuulemma edelleenkin voimakkaasti turvoksissa, mutta lääkäri sanoo - kun kysyn sitä - että Romeo selviää.

Vaikea kuvata, miltä minusta tuntuu. Itken.

Wanhan vasaran juhla 6.4.2011

Wanhan vasaran juhlassa Lehmuksen juhlasalin etuosassa oleva luku muuttuu aina yhtä suuremmmaksi. Nyt tuo luku on 57. On kulunut 57 vuotta siitä, kun Vasaramäen koulu vihittiin juhlallisesti käyttöönsä. Luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä, joka lankeaa jollekin kuudennen luokan oppilaalle.

Tapahtuman yhteydessä lauletaan aina opettaja Eevastiina Miettisen säveltämä ja sanoittama Vasaramäen koulun onnittelulaulu.

Virallinen Wanhan vasaran päivä on 26.3. Tänä vuonna huhtikuu on Vasaramäen koulussa kulttuurikuukausi - osana Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Niinpä tämä perinteinen tapahtumakin oli siirretty huhtikuulle.

Nyt tapahtumalla oli myös erityinen nimi: Hanajaiset. Haluttiin tästä vuodesta jokin pysyvä jälki Vasaramäen kouluun. Niinpä eräitten huoltajien avulla kunnostettiin Lehmuksen aulan suihkulähde, joka on jo pitkään ollut poissa käytöstä. Nyt se taas toimii!

Kun koulu aikanaan - vuonna 1953 - rakennettiin, oli paikallislehden yleisön osastossa harmistunut kirjoitus: "Miksi Vasaramäen koulu rakennettiin niin kauas kaupungista ja keskelle metsää?" Kirjoituksessa kuulemma lisäksi moitittiin sitä kuinka koulusta oli tehty turhan "pramea"; oli mm. oma uima-allas.

Tähän silloinen rehtori Mikko Hirvoila vastasi, ettei kysymyksessä ollut uima-allas, vaan pieni suihkulähde, joka sekin oli lahjoitus, josta merkkinä on edelleenkin suihkulähteen pohjassa kirjaimet YS, jotka tulevat sanoista Yrjänän Sementti.

Keskiviikkona 6.4. oli myös koulun taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyyn oli sitten illalla mahdollisuus tutustua myös oppilaitten vanhemmilla. Taidenäyttelyn avajaisten järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Vaskun Vanhemmat ry - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistys.

Vaikka liikunta on meille Vasaramäen koulussa tärkeää, pidämme yhtä tärkeänä mielen liikettä, kuten arvostamani kollega Martti Hellström sanoo puhuessaan taiteen merkityksestä osana koulun arkea.

Lisää liikuntaa koulupäivään - mutta miten?

Kuva on Vaskun Vanhemmat ry:n - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistyksen - joka keskiviikkoisesta Vaskun Pomppu -tapahtumasta, johon koulun oppilaat ja esikouluikäiset voivat tulla liikkumaan klo 18.00-19.30. Ehtona on, että lapsen mukana tulee myös aikuinen valvomaan toimintaa. Kuva on otettu Halloween-teemaisesta erityispompusta.

Turku-TV:n eilisessä vaalipaneelissa oli aiheena liikunta. En ole nähnyt lähetystä, saati sitten ollut läsnä, mutta kommentoin vaalipaneelia tämän päivän Turun Sanomissa olevan, vaalipaneelia käsittelevän, jutun pohjalta.

Vaalipaneelissa on noussut esille ajatus siitä, että liikunta-nimistä oppiainetta tulisi olla enemmän. Jonkun mielestä sitä pitäisi olla yksi tunti päivässä.
Olen sitä mieltä, ettei liikunta-nimisen oppiaineen määrää lisäämällä saada ongelmia ratkaistua.
Ongelmahan on, että suuri osa lapsista ja nuorista liikkuu hyvin vähän tai ei ollenkaan, mikä on syynä siihen, että tulevaisuudessa terveydenhoito on mitä suurimassa määrin sairaiden ja sairauksien hoitoa.

Olen jopa sitä mieltä, että liikunta-nimistä oppiainetta on tällä hetkellä määrällisesti tarpeeksi. Kouluilla on sitä paitsi jonkin verran liikkumavaraa asian suhteen: ei ole välttämätöntä nykyistenkään säädösten voimassa ollessa opettaa vain valtakunnallisen tuntijaon mukaista minimituntimäärää.

Nyt pitää kiinnittää huomiota opetuksen laatuun.

Opetuksen tulee ensisijaisesti tähdätä siihen, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori omaksuu liikunnallisen elämäntavan.

Nykyinen liikunnan arviointi on tämän kehityssuunnan esteenä.

Ellei liikunnan arvioinnista voida luopua, niin mielestäni liikunnan arviointia tulisi kehittää entistä enemmän oppilasta ohjaavaksi; sellaiseksi, joka todella antaa eväitä lapselle ja nuorelle, jotta tämä omaksuisi liikunnallisen ja terveyttä arvostavan elämäntavan.

Liikunnassa tasoryhmät ovat hyvä ratkaisu kehitettäessä opetusta. Enemmän osaavilta oppiminen - siis se, että oppilas oppii oppilaalta - on kaunis ajatus, mutta käytännössä kuitenkin suuret osaamiserot lamaannuttavat ne oppilaat, jotka eivät vielä omasta mielestään osaa asioita.

Eräässä Pohjois-Karjalan liperiläisessä alakoulussa oppilaat jaetaan ryhmiin RPY - rajun pelin ystävät - ja ERPY - ei niin rajun pelin ystävät.

Meillä Vasaramäen koulussa on kolmannelta luokalta alkaen mahdollisuus hakeutua liikuntalinjalle. Ns. tavallisessa liikunnassa voidaan sitten keskittyä eri asioihin, toisenlaiseen motivointiin ja toisenlaisiin työtapoihin.

Jo tällä koululiikunnan määrällä koulujen liikuntasalit ovat täyteen buukatut koulupäivien ajaksi. Jos liikuntatunteja tulee lisää, opetus tulee järjestää koulun ulkopuolissa liikuntapaikoissa. Tässä suhteessa koulut ovat sijainniltaan hyvin eriarvoisessa asemassa. Ulkoliikunnan varaan voidaan toki rakentaa, mutta jokainen liikuntaa opettava tietää kyllä, kuinka pitkältä varsinais-suomalainen rospuuttokausi tuntuu. Opetuksen laatu kärsii.

Koululiikunnan rinnalle on nostettu uusi käsite: koulun liikunta. Tämä voi olla ratkaisu ongelmaan.

Koulun liikuntaa ja koululiikuntaa yhdistämällä tulisi päästä siihen, että jokainen liikkuisi vähintään tunnin päivässä.


Koulun liikunta on mm. sitä, että kiinnitetään vanhempien kanssa huomio koulumatkoihin. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kulkisi koulumatkansa kävellen tai pyörällä.

Koulun liikunta on myös sitä, että kiinnitetään huomiota välitunteihin, mihin liittyy olennaisesti koulupihojen kehittäminen. Tarvittaessa on uskallettava rikkoa perinteinen oppituntien ja välituntien välinen rytmitys. Oppitunteja yhdistämällä saadaan vastaavasti pitempiä välitunteja.

Ennen kaikkea koulun liikuntaa ovat oppituntien jälkeiset oppilaille tarjottavat aktiviteetit.

Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n yhteinen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Safe and Active Schoolday -hanke ovat tuoneet kouluille lisää mahdollisuuksia iltapäiväkerhojen järjestämiseen; tällä hetkellä ei puhuta enää vain liikunnan lisäämisestä vaan monipuolisesti oppilaan hvyinvoinnin edistämisestä.

Mutta miten toimimme, kun hankkeet päättyvät?

Hankkeiden avulla pyritään löytämään pysyviä ratkaisuja. Kaikille ratkaisumalleille on yhteistä se, että ne maksavat. Iltapäivätoiminnot edellyttävät ammattitaitoista ohjausta. Ohaajana voi toimia koulun edustaja, mutta myös koulun yhteistyötahon, kuten urheiluseuran, edustaja. Mutta kaikki haluavat oikeutetusti korvauksen tekemästään työstä.

Varsinkin yläkoulussa onnistumisen avain on oppilaiden osallistaminen. Yleensä mikään valmiiksi aikuisten toimesta pureskeltu ei kiinnosta. Jollakin tavalla - tämä on vaikeaa - tulisi saada nuoret itse suunnittelemaan ja innostumaan asiasta. Aikuisten tehtävä olisi sitten huolehtia puitteista.

Ja sitten vielä: luonnollisesti Kupittaa on paras vaihtoehto tulevan palloiluhallin sijainniksi.

Vasaramäen yhtenäiskoulu kaksi vuotta 4.4.2011

Tänään piti jo ennen kello kahdeksaa kiirehtiä Kirkkotien terveysasemalle Marevan-kontrolliin, jotta ehtisin ennen yhdeksää Kupittaan urheiluhalliin - kaikki tämä jalkaisin.

Tänään 4.4. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Vasaramäen ja Kupittaan koulut juhlallisesti vihittiin yhtenäiskouluksi ja uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.

Vietimme syntymäpäivää Kupittaan urheiluhallissa yhteisellä liikunnallisella juhlalla.

Liikunta sopiikin hyvin koulumme yhteisen juhlan teemaksi: meillä toimii osana Turun Seudun Urheiluakatemiaa jo kolmannelta luokalta alkava liikuntalinja ja muutoinkin on pyritty kehittämään liikunnan opetusta - myös niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole liikuntalinjalla. Lisäksi olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä koulun likuntaa - ensin Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n Koulut liikkeelle -hankkeessa ja sitten sitä seuraanneessa Turun ja Tallinnan yhteisessä Safe and active schoolday -hankkeessa.

Juhla alkoi monikulttuurisen koulumme tervetulotoivotuksin.Saimme kuulla, miten "Tervetuloa!" sanotaan niillä eri kielillä, jotka ovat koulussamme edustettuina.

Oppilaat esittivät juhlassa omaa osaamistaan; heillä oli mahdollisuus tuoda omaa liikuntaharrastustaan ja -osaamistaan muiden nähtäville. Oli ainakin tanssia, voimistelua, yleisurheilua, skeittailua, salibandya, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Tästä vastasivat lähinnä alakoulun oppilaat, mutta juhla huipentui 9. luokan oppilaiden joukkuevoimisteluesitykseen, joka oli kaunis, mutta samalla hauska esitys.

Oman toipumiseni kannalta oli hyvä todeta, ettei sota sittenkään kaipaa yhtä miestä, vaikka olen ehkä erehtynyt niin luulemaan aiemmin. Jos asiat sujuvat koulussa muutoinkin yhtä jouhevasti kuin mitä tämä juhla sujui - mikä on ilmeistä - saan tosiaan huoletta käydä tämän sairaslomani loppuun.

Juhlan jälkeen minun pitikin sitten kiirehtiä Kupittaan Citymarketiin kahville ja kuuntelemaan eläkeläisten tarinoita. Olen jo sairaslomani tässä vaiheessa onnistunut verkostoitumaan tähän joukkoon...

Terveisiä TYKSistä!

Viime hiihtoloma soi minulle mahdollisuuden todeta, kuinka huonossa kunnossa olin. Puolet lomasta ja päivät loman jälkeen vietinkin sitten TYKSissä. Nyt olen ollut viikon kotona.

Nyt kaikki alkaa olla hyvin. Sydämeni mitraaliläppä korvattiin keinoläpällä ja sydämessä havaitun vajaatoiminnan pitäisi korjautua.

Olen sangen kiitollinen sille Turun kaupungin työterveysaseman terveydenhoitajalle ja lääkärille, jotka ottivat vaivani vakavasti, minkä johdosta hoitoprosessi lähti käyntiin. Olen sangen kiitollinen TYKSissä minua hoitaneille lääkäreille ja muulle henkilökunnalle.

Ihmetyttää valtavasti, että oireet, jotka nyt herättivät huolen, ovat esiintyneet jo vuosia. Sydämen sivuääni on kuulemma ollut synnynnäinen. Kuitenkin oikeaan hoitoon ohajutuminen on lähinnä sattumasta kiinni: että kohtaa oikean henkilön, joka tosissaan kuuntelee - stetoskoopilla ja ilman.

Itse mm. osallistuin kaksi vuotta sitten neljän viikon ASLAK-kuntoutukseen Ikaalisissa,missä yhteydessä lääkäri kuvasi sivuääntä "jännäksi" ja harmittomaksi. Lähinnä ongelmakseni koettiin jumiutunut rintaranka ja lääkkeeksi voimistelu.

Sairaalassa olo on henkisesti raskasta. Hoito on hyvää, mutta henkisten paineiden kanssa sairaalassa potilas on aika yksin. Paineita aiheuttaa epätietoisuus siitä, mikä kuuluu toipumiseen, mikä ei. Potilaita tulee huoneeseen ja potilaita lähtee. Jo leikkauksen kokeneet osaavat rohkaista leikkaukseen valmistautuvia. Keskustelu ja vitsailu potilastoverin kanssa keskellä yötä - kun uni ei tule - helpottaa oloa ja vähentää ahdistusta.

Yöt ovat vaikeita.

Toisaalta. Kun tämä potilastoveri lähtee, olo on entistä alakuloisempi.

Ja sitten oli tuo Japanin katastrofi. Soitin Astalle ja pyysin olemaan yhteydessä Facebookin kautta Hisakoon. Hisako vastasi, että hänen perheellään oli kaikki hyvin.

Alakoulun opettajat olivat itse kukin tehneet minulle kortin. En kyennyt lukemaan niitä ennen kuin kotiin päästyäni.

Eduskuntavaalit lähestyvät. Yksi vaaaliteemoista on työurien pidentäminen. Olen ollut Vasaramäen koulussa töissä lokakuusta 1980. Siis yli kolmekymmentä vuotta. Jos nykyisten säädösten mukainen eläkeikä toteutuu joskus omalta osaltani, olen ollut opettajan ja rehtorin töissä 38 vuotta. Sen saavuttaminen ei tunnu enää itsestään selvältä. Saatika työnteon jatkaminen sen jälkeen.

Sen sijaan että puhutaan työurien pidentämisestä, tulisi huolehtia siitä, että ihmiset pysyisivät työkykyisinä nykyisten säädösten mukaisen ajan.

Moni on ollut huolissaan vuokseni; on nähty, että minulla on liikaa työtä. Työn määrä ei ole mielestäni tervesyriski, kun työ on mielekästä - kun saa tehdä sitä, mitä haluaa.

Valitettavasti rehtorin työ - koulun pito - on tänä päivänä hyvin vahvasti ulkoa ohjautuvaa. Ei ole enää sitä tunnetta, että kapteeni miehistöineen vie laivaa kohti yhdessä sopimaansa satamaa.

Nyt vain yritetään selviytyä arjesta. Päivä kerrallaan.

No. Näitäkin asioita minulla on aikaa pohtia toukokuun 22. päivään saakka. Tuolloin päättynee sairaslomani.

Kotipihoja kehittämään!

Turkulainen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hanke ovat pyrkineet saamaan lisää liikettä koulupäivään mm. koulujen välituntipihoja kehittämällä.

Ajalle tyypillistä on kuitenkin se, että samalla kotipihat ovat hiljentyneet.

Moni aikuinen muistelee lapsuutensa pihaleikkejä ja -pelejä lämmöllä.
Kaveria haettiin kotiovelta ulos leikkimään. Ja pihalla tai esimerkiksi kodin välittömässä läheisyydessä olevassa metsikössä tai läheisellä pallokentällä tai jääkiekkokaukalossa viihdyttiin kauan.

Pihaleikkien säännöt olivat kaikille tutut ja mikä parhainta, näissä leikeissä ei sukupuolella ollut niin väliä.

Jossakin vaiheessa lasten vapaa-ajan käyttöä alettiin vanhempien toimesta organisoida. Pihat ja lähikentät tyhjenivät lapsista, joiden täytyi ehtiä harrastamaan. Sitten tulivat elektroniset pelikoneet, internet ja sosiaalinen media: Enää ei kysytty äidiltä tai isältä:"Voinko mennä ulos?" Nyt kysyttiin:"Saanko jäädä sisälle?"

Tällä kaikella on valtava merkitys koulun sosiaaliseen ilmastoon.

Kun pihapiirin kaverisuhteet puuttuvat, koulupäivän kaverisuhteilla on tällä hetkellä aivan kohtuuttoman suuri merkitys.

Jokaiselle tulisi löytyä välituntia varten kaveri ja jokaisen pitäisi päästä halutessaan välituntileikkeihin ja -peleihin mukaan. Oppilailla ei ole koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää, jolla voisi kompensoida sen, ettei kulunut koulupäivä ollut sosiaalisesti onnistunut.

Lapsella saattaa olla kavereita harrastusten parissa, mutta harrastuksetkin - on joitakin poikkeuksia kuten Nappulaliiga - on organisoitu ylialueellisesti: lasta kuskataan harrastuksen pariin kaupungin keskustaan tai toiselle puolelle kaupunkia. Kaverisuhteet toimivat - jos toimivat - vain harrastamisen ajan.

Usein lähikoulu ei kelpaa. Tämä vaikeuttaa entisestään oppilaan koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää. Kaikki jää koulun varaan.

Kaveritaitojen oppiminen jää varhaiskasvatuksen ja koulun varaan. Kun kaveritaidot ovat puutteelliset, on lapsella riski tulla kiusaajaksi tai kiusatuksi.

Akateemisen oppimisen kannalta pyritään koulussa pieniin opetusryhmiin, mikä taas on riski sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Pienessä ryhmässä on suurempi riski jäädä ilman kaveria kuin isommassa ryhmässä, jossa mahdollisia kaverisuhteita on tietenkin enemmän.

Tästä kaikesta seuraa koulua ahdistava kysymys: "Miksei koulu tee mitään?"

Voimassa olevan perusopetuslain 2§ määrittelee opetuksen tavoitteet:"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana."

Siis oppilaiden ihmisyyteen kasvun tukeminen on mainittu ennen elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ymmärrän tämän niin, että kasvatus menee opetuksen edelle.

Ja kuitenkin. Kasvatuksessa voimme korkeintaan tukea lapsen vanhempia.

Vaikea yhtälö.

Väärinmajan koulun vanhempainillassa

Iglu Näsijärven rannalla, kuva: Jari Majaniemi

Väärinmaja on Ylä-Pirkanmaalla sijaitsevan Ruoveden kunnan itä- ja kaakkoiskulma. Väärinmajalla on oma alakoulunsa: Väärinmajan koulu. 17.2.2011 ilmestyneen Ruovesi-lehden mukaan Väärinmajan kyläkoulu tullaan sulkemaan. Sulkemista perustellaan oppilaiden vähyydellä. Siitäkin huolimatta, että kylätoimikunta kuvaa kotikyläänsä seuraavasti:"Väärinmaja on elävä, virkeä kylä. Täällä kotikonnuillaan moni nuori jatkaa yritystoimintaa pyörittäen."
Kesällä kunnan asukasluku arvioiden mukaan tuplaantuu. Sain luettavakseni tuon Ruovesi-lehden hiihtolomlla hyvien ystävieni mökillä Ruovedellä.

Nyt talvella paukkupakkasten keskellä oli hiljaista. Mökki oli kylmä, kun sinne saavuimmme. Lomamme ensimmäisenä aamuna lämpötila mökin sisällä oli jo himpun verran plussan puolella. Ulkoilua rajoitti kova pakkanen. Oli aikaa perehtyä tarkemmin Ruovesi-lehteen.

Yleisön osastossa oli kirjoitus, jossa eräs paikallisista kirjoitti tuntemuksistaan taannoisessa Väärinmajan koulun 3.-4. -luokan vanhempainillassa. Hän kummasteli sitä, miksi vanhempien suhtautuminen kouluun ja luokan opettajaan oli niin negatiivinen ja ylikriittinen.

Vanhemmat olivat mm. tuoneet illan aikana esiin tyytymättömyytensä sen johdosta, että toisten oppilaiden tekemisiin opettaja puuttuu korjaavasti enemmän kuin toisten oppilaiden tekemisiin.

Opettaja oli puolustautunut selittämällä, että oppilaiden käyttäytymisessä on eroja: toisten oppilaiden käyttäytymistä tulee ohjata enemmän kuin toisten.

Kirjoituksessa pahoiteltiin selvästi tunnistettavaa koulun ja kotien välistä huonoa yhteistyöilmapiiriä. Kirjoittajan mielestä ei ollut ihme, että Väärinmajan koulun opettajat vaihtuvat tuhka tiheään.

Kirjoittaja kaipasi vanhemmilta enemmän positiivista ja rakentavaa otetta.

Me kaikki - myös kaikki Vasaramäen koulun opettajat - olemme sitä mieltä,että oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus on tärkeimpiä opettajan ammatin eettisiä perusarvoja.

Samalla se on myös kaikista opettajan ammatin perusarvoista juuri se, jossa opettajan ammattitaito useimmin kyseenalaistetaan vanhempien taholta: niin Väärinmajassa kuin Vasaramäessäkin.

Joulun alla toteuttamamme tyytyväisyyskysely vahvistaa tämän.

Nykypäivän ja tulevaisuuden peruskoulussa jokaisen tulee saada ponnistella omista ihmisenä kasvun ja oppimisen lähtökohdistaan. Tätä prosessia tukee oppilaan arviointi, jonka tulee olla ohjaavaa.

Tiettyä oppilasta ohjaa toivottuun tietynlainen arviointi, toista oppilasta taas toisenlainen.

Eri tempperamenttityypit tulee huomioida ja nähdä saman arvoisina.

Mutta mikään tempperamenttityyppi ei oikeuta huonoon käytökseen. Siihen on puututtava aina.

Mitä meillä oli ennen kuin meillä oli Wilma?

Joulun alla Vasaramäen koulun oppilaiden vanhemmilla oli mahdollisuus osallistua Wilman välityksellä tyytyväisyyskyselyyn. Saimmekin vastauksia yhteensä 254. Erityisen kiitollinen olen "risuista ja ruusuista" ja kehittämisajatuksista, joita avointen vastausten kautta välittyi. Tässä ja tulevissa kirjoituksissani vastaan saamaamme palautteeseen.

Saimme paljon palautetta koskien Wilmaa - käytössämme olevaa sähköistä reissuvihkoa - ja sen käyttöä.

Vaikka Wilmaa pidetään yleisesti - niin kotona kuin koulussakin - hyvänä kodin ja koulun välisen tiedonkulun työkaluna, on sen käytössä, sitä määrittelevässä etiketissä ja toimintakulttuurissa vielä paljon kehitettävää.

Oppilaan poissaolojen kirjaamisen työkaluna wilma on hyvä ja palvelee mm. oppilashuollon henkilöstöä silloin, kun oppilaalla on poikkeuksellisen paljon poissaoloja.

Oppilasta koskeva negatiivinen palaute - vallankin kun sitä tulee toistuvasti - koetaan kotona ahdistavaksi. Siihen reagoidaan joko niin, että viestejä ei enää lueta tai jos luetaan, koetaan, että koulu kohtelee lasta epäoikeudenmukaisesti eikä muutoinkaan ole tehtäviensä tasolla.

Toisaalta kaivataan postiivista palautetta. Tässä tuntuu olevan eroja opettajien välillä: toiset antavat enemmän postiivista palautetta wilman välityksellä, toiset vähemmän tai eivät ollenkaan.

On ilmeisesti niin, että tähän saakka itsestäänselvinä pidetyistä asioista, kuten hyvästä käytöksestä ja tehtävistään ja välineistään huolehtimisesta, tulee antaa toteutuessaan oppilaalle palautetta.

Wilma ei kuitenkaan ole tuonut opettajan päivään lisää tunteja. Oppituntien valmistelu on edelleenkin hoidettava hyvin ja se vie valtavasti aikaa.

Oppilasta koskeva wilman kautta välitettävä palaute on osa koulun arviointijärjestelmää, jonka tulee olla ohjaavaa: palautteen tehtävänä on ennen kaikkea vahvistaa suotuista käyttäytymistä ja ohjata oppilasta kohti hyviä työtapoja ja oppimistuloksia ja koulun oppilaan käyttäytymiselle asettamia tavoitteita.

Aina, kun koulu antaa palautetta, tulisi pohtia, palveleeko nyt antamani palaute arvioinnin ohjaavuutta. Ohjaako palautteeni oppilasta haluamaani suuntaan? Onko tiedossa ryhdistäytyminen? Vai välirikko kodin ja koulun välillä? -Vain kaksi reagointitapaa mainitakseni.

Vanhemmilla on oikeus tietää, jos heidän lapsensa rikkoo koulun järjestyssääntöjä. Vastaavasti koululla on velvollisuus ilmoittaa vanhemmille,kun näin tapahtuu. On selvää, että isänä tai äitinä on valmis luopumaan tästä oikeudesta, jos näitä ilmoituksia tulee koulusta päivittäin. Opettajallekin negatiivisten viestien säännöllinen lähettäminen on raskasta. Toisaalta hän pelkää, että alkaessaan lähettää niitä valikoidusti, häntä tulkitaan väärin: kun viestit vähenevät, asiat koulussa ovat paremmin.

Tyytyväisyyskyselyn tulosten pohjalta koen tärkeäksi, että taas kerran käymme - vanhemmat ja koulun henkilöstö yhdessä - avoimen keskustelun kodin ja koulun välisestä työnjaosta. Palautteen pohjalta on tulkittavissa, että on jokseenkin epäselvää, kenen vastuulla on se, että oppilas huolehtii kotitehtävistään ja välineistään.

Wilma ei ole oikea kanava ongelmien ratkomiseen. Esimerkiksi arviointiin liittyvät epäkohdat ja koettu koulun kyvyttömyys selvittää oppilaiden välisiä riitoja tai kiusaamista tulee ottaa esille kasvotusten. On järjestettävä tapaaminen, johon kutsutaan asianosaiset. Wilma on siis oiva työkalu ongelman toteamiseen ja pyyntöön järjestää asian suhteen tapaaminen.

Wilman käyttöön liittyvistä uhkakuvista yksi on "vaatimus vastauksen reaaliaikaisuudesta": puolin ja toisin saatetaan lähettää viestejä viime tipassa ja odotetaan vastausta saman tien. On syytä muistaa, ettei koulun henkilöstöllä ole mitään velvoitetta iltaisin lukea wilmaa. On itse asiassa kaikkien etu, että opettajalla on aikaa myös muillekin rooleilleen kuin opettajan roolilleen: monella on mm. koululaisen isän tai äidin rooli.

Wilma-tunnuksia ei huoltaja saa antaa oppilaan käyttöön! Huoltajan tehtävä on kuitata oppilaan poissaolot ja antaa niistä tarvittavat selvitykset. Huoltajan tehtävä on lukea hänelle suunnatut viestit ja tiedotteet. Puutteellinen suomen kielen taito vaikeuttaa tästä tehtävästä suoriutumista. Silloin meidän on yhdessä löydettävä toinen tapa toimia. Mutta se, että oppilas saa huoltajan tunnukset, ei ole oikea tapa.

Aitiopaikalla

SaPKo juhli tasoitusta, Keinänen lähti samalla istumaan kymppiä.
© Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Perjantaina 21.1. käydyssä Mestiksen jääkiekko-ottelussa TuTo menetti taas johtoasemansa - tällä kertaa se oli johtanut ennen kolmatta erää ottelua kahdella maalilla.
Harmistuksissaan Aki Keinänen löi kiekon toiseen päähän kenttää, mistä Stefan Fonselius - toinen ottelun päätuomareista - antoi hänelle kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.
Vaikka tuomari tilanteessa aisti pelaajan tunnetilan, ei hänellä juuri ollut mahdollisuutta joustaa, kun tilanteen näki koko lähes tuhatpäinen yleisö.

Maalituomarina sain todistaa tapahtunutta aitiopaikalta.

Rukan hangilta

Aurinko nousee Rukalla uuden päivän merkiksi. Tosin - kun katsoo kelloon, päivä on jo pitkällä.

On tartuttava tähän hetkeen. Valoisaa aikaa kestää vain hetken. Toki tänään tuo aika on jo enemmän kuin eilen ja huomenna enemmän kuin tänään.

Loppiainen Rukalla - kuin olisi ulkomailla. Kaikkialla kuulee puhuttavan kieltä, jota en ymmärrä: venäläiset lomanviettäjät ovat täällä. Ja heitä on paljon. Paikkallisten mukaan useimmat heistä tulevat uskomattoman väkirikkaalta Pietarin alueelta, mutta on kuulemma järjestetty sen lisäksi useita tilauslentoja myös Moskovasta suoraan Kuusamoon.

Rukan henkilökunta ja muut paikalliset palvelujen tuottajat ovat kovilla. Siinä ei jokaisen koulussa opiskelemasta ruotsin kielestä ole apua. Englannin kielen osaamisesta on apua, mutta ennen kaikkea tarvitaan venäjän kielen osaamista, jota kuitenkin kantaväestöstä kovin harva on opiskellut koulussa.

Nämä matkailijat tuntuvat käyttävän paljon rahaa. Ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Asenteet ovat muuttuneet. Vielä muutama vuosi sitten ei juuri näkynyt venäjän kielisiä opasteita - ehkä korkeintaan joitakin kieltoja ja rajoituksia, joiden taustalla oli nähtävissä ennakkoluuloja Venäjältä tulevia turisteja kohtaan.

Nyt opasteita on: siis suomen ja englannin kielten lisäksi venäjäksi. Tilan puutteen vuoksi on jouduttu usein tinkimään - ruotsi on saanut väistyä.

Pitäisi mielestäni vakavasti harkita kaikkia vaihtoehtoja, joilla voitaisiin lisätä venäjän kielen osaamista Suomessa - vallankin niillä alueilla, missä Suomen ja Venäjän välinen kaupankäynti ja muu vuorovaikutus on osa ihmisten arkipäivää. Tarvittaessa on kyettävä muuttamaan tältä osin valtakunnallista tuntijakoa.

Turussa venäjän tarjoaminen neljänneltä luokalta alkavaksi A2-kieleksi on turhauttavaa. Koko kaupungin tasolla opiskelun on valmis aloittamaan vuosittain vain 1-2 oppilasta.

Pienellekin ryhmälle ollaan toki valmiita opetusta tarjoamaan etäopetuksen keinoin. Etäopetuksesta meillä on erittäin hyviä kokemuksia ranskan kielen osalta.