tiistai 10. toukokuuta 2011

Voittajan on helppo hymyillä - Bratislavan tunnelmissa



Seuraavassa Jyrki Välimäen pelaajahaastattelu. Saa nähdä, onko hän oppinut kaikki jääkiekkofraasit...

"Kaveri lähti peliin hyvällä jalalla. Me lähdimme peliin jotenkin pelokkaina. Vaikka Venäjällä olikin nippu maailman luokan tähtiä, voi silti sanoa, että kiekko pomppi heille ja taululla oli ekan erän jälkeen 2-0 heille. Meillä oli kuitenkin vahva usko omaan tekemiseen. Toisessa erässä saimme takaisin pelirohkeutemme ja oman pelillisen identiteettimme, mutta ennen kaikkea muistimme pysyä poissa boksista. Noudatimme etukäteen laadittua pelikirjaamme: loimme painetta vastustajan pakkeihin ja onnistuimme estämään kaverin kontrolloidut hyökkäyksiin lähdöt.Toisen erän jälkeen taululla oli 2-2. Lajunen oli hyvä. Hänellä oli tuoreet jalat ja hän laittoi esimerkillisesti kroppaansa likoon. Kolmannessa erässä meillä oli hyvä ilme, vaikka maalia emme saaneetkaan aikaiseksi, mutta ei saanut kaverikaan - suuri kiitos voittavalle maalivahdillemme: maalin suulle kesken ensimmäisen erän vaihdetulle Teemu Lassilalle.Kolmas erä ja jatkoaika olivat maalittomat. Seurasi huikea voittolaukauskilpailu, jonka Suomi vei Immosen, Koivun ja ennen kaikkea Lassilan onnistumisilla."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti