Wanhan vasaran juhla 6.4.2011

Wanhan vasaran juhlassa Lehmuksen juhlasalin etuosassa oleva luku muuttuu aina yhtä suuremmmaksi. Nyt tuo luku on 57. On kulunut 57 vuotta siitä, kun Vasaramäen koulu vihittiin juhlallisesti käyttöönsä. Luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä, joka lankeaa jollekin kuudennen luokan oppilaalle.

Tapahtuman yhteydessä lauletaan aina opettaja Eevastiina Miettisen säveltämä ja sanoittama Vasaramäen koulun onnittelulaulu.

Virallinen Wanhan vasaran päivä on 26.3. Tänä vuonna huhtikuu on Vasaramäen koulussa kulttuurikuukausi - osana Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Niinpä tämä perinteinen tapahtumakin oli siirretty huhtikuulle.

Nyt tapahtumalla oli myös erityinen nimi: Hanajaiset. Haluttiin tästä vuodesta jokin pysyvä jälki Vasaramäen kouluun. Niinpä eräitten huoltajien avulla kunnostettiin Lehmuksen aulan suihkulähde, joka on jo pitkään ollut poissa käytöstä. Nyt se taas toimii!

Kun koulu aikanaan - vuonna 1953 - rakennettiin, oli paikallislehden yleisön osastossa harmistunut kirjoitus: "Miksi Vasaramäen koulu rakennettiin niin kauas kaupungista ja keskelle metsää?" Kirjoituksessa kuulemma lisäksi moitittiin sitä kuinka koulusta oli tehty turhan "pramea"; oli mm. oma uima-allas.

Tähän silloinen rehtori Mikko Hirvoila vastasi, ettei kysymyksessä ollut uima-allas, vaan pieni suihkulähde, joka sekin oli lahjoitus, josta merkkinä on edelleenkin suihkulähteen pohjassa kirjaimet YS, jotka tulevat sanoista Yrjänän Sementti.

Keskiviikkona 6.4. oli myös koulun taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyyn oli sitten illalla mahdollisuus tutustua myös oppilaitten vanhemmilla. Taidenäyttelyn avajaisten järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Vaskun Vanhemmat ry - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistys.

Vaikka liikunta on meille Vasaramäen koulussa tärkeää, pidämme yhtä tärkeänä mielen liikettä, kuten arvostamani kollega Martti Hellström sanoo puhuessaan taiteen merkityksestä osana koulun arkea.

Lisää liikuntaa koulupäivään - mutta miten?

Kuva on Vaskun Vanhemmat ry:n - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistyksen - joka keskiviikkoisesta Vaskun Pomppu -tapahtumasta, johon koulun oppilaat ja esikouluikäiset voivat tulla liikkumaan klo 18.00-19.30. Ehtona on, että lapsen mukana tulee myös aikuinen valvomaan toimintaa. Kuva on otettu Halloween-teemaisesta erityispompusta.

Turku-TV:n eilisessä vaalipaneelissa oli aiheena liikunta. En ole nähnyt lähetystä, saati sitten ollut läsnä, mutta kommentoin vaalipaneelia tämän päivän Turun Sanomissa olevan, vaalipaneelia käsittelevän, jutun pohjalta.

Vaalipaneelissa on noussut esille ajatus siitä, että liikunta-nimistä oppiainetta tulisi olla enemmän. Jonkun mielestä sitä pitäisi olla yksi tunti päivässä.
Olen sitä mieltä, ettei liikunta-nimisen oppiaineen määrää lisäämällä saada ongelmia ratkaistua.
Ongelmahan on, että suuri osa lapsista ja nuorista liikkuu hyvin vähän tai ei ollenkaan, mikä on syynä siihen, että tulevaisuudessa terveydenhoito on mitä suurimassa määrin sairaiden ja sairauksien hoitoa.

Olen jopa sitä mieltä, että liikunta-nimistä oppiainetta on tällä hetkellä määrällisesti tarpeeksi. Kouluilla on sitä paitsi jonkin verran liikkumavaraa asian suhteen: ei ole välttämätöntä nykyistenkään säädösten voimassa ollessa opettaa vain valtakunnallisen tuntijaon mukaista minimituntimäärää.

Nyt pitää kiinnittää huomiota opetuksen laatuun.

Opetuksen tulee ensisijaisesti tähdätä siihen, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori omaksuu liikunnallisen elämäntavan.

Nykyinen liikunnan arviointi on tämän kehityssuunnan esteenä.

Ellei liikunnan arvioinnista voida luopua, niin mielestäni liikunnan arviointia tulisi kehittää entistä enemmän oppilasta ohjaavaksi; sellaiseksi, joka todella antaa eväitä lapselle ja nuorelle, jotta tämä omaksuisi liikunnallisen ja terveyttä arvostavan elämäntavan.

Liikunnassa tasoryhmät ovat hyvä ratkaisu kehitettäessä opetusta. Enemmän osaavilta oppiminen - siis se, että oppilas oppii oppilaalta - on kaunis ajatus, mutta käytännössä kuitenkin suuret osaamiserot lamaannuttavat ne oppilaat, jotka eivät vielä omasta mielestään osaa asioita.

Eräässä Pohjois-Karjalan liperiläisessä alakoulussa oppilaat jaetaan ryhmiin RPY - rajun pelin ystävät - ja ERPY - ei niin rajun pelin ystävät.

Meillä Vasaramäen koulussa on kolmannelta luokalta alkaen mahdollisuus hakeutua liikuntalinjalle. Ns. tavallisessa liikunnassa voidaan sitten keskittyä eri asioihin, toisenlaiseen motivointiin ja toisenlaisiin työtapoihin.

Jo tällä koululiikunnan määrällä koulujen liikuntasalit ovat täyteen buukatut koulupäivien ajaksi. Jos liikuntatunteja tulee lisää, opetus tulee järjestää koulun ulkopuolissa liikuntapaikoissa. Tässä suhteessa koulut ovat sijainniltaan hyvin eriarvoisessa asemassa. Ulkoliikunnan varaan voidaan toki rakentaa, mutta jokainen liikuntaa opettava tietää kyllä, kuinka pitkältä varsinais-suomalainen rospuuttokausi tuntuu. Opetuksen laatu kärsii.

Koululiikunnan rinnalle on nostettu uusi käsite: koulun liikunta. Tämä voi olla ratkaisu ongelmaan.

Koulun liikuntaa ja koululiikuntaa yhdistämällä tulisi päästä siihen, että jokainen liikkuisi vähintään tunnin päivässä.


Koulun liikunta on mm. sitä, että kiinnitetään vanhempien kanssa huomio koulumatkoihin. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kulkisi koulumatkansa kävellen tai pyörällä.

Koulun liikunta on myös sitä, että kiinnitetään huomiota välitunteihin, mihin liittyy olennaisesti koulupihojen kehittäminen. Tarvittaessa on uskallettava rikkoa perinteinen oppituntien ja välituntien välinen rytmitys. Oppitunteja yhdistämällä saadaan vastaavasti pitempiä välitunteja.

Ennen kaikkea koulun liikuntaa ovat oppituntien jälkeiset oppilaille tarjottavat aktiviteetit.

Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n yhteinen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Safe and Active Schoolday -hanke ovat tuoneet kouluille lisää mahdollisuuksia iltapäiväkerhojen järjestämiseen; tällä hetkellä ei puhuta enää vain liikunnan lisäämisestä vaan monipuolisesti oppilaan hvyinvoinnin edistämisestä.

Mutta miten toimimme, kun hankkeet päättyvät?

Hankkeiden avulla pyritään löytämään pysyviä ratkaisuja. Kaikille ratkaisumalleille on yhteistä se, että ne maksavat. Iltapäivätoiminnot edellyttävät ammattitaitoista ohjausta. Ohaajana voi toimia koulun edustaja, mutta myös koulun yhteistyötahon, kuten urheiluseuran, edustaja. Mutta kaikki haluavat oikeutetusti korvauksen tekemästään työstä.

Varsinkin yläkoulussa onnistumisen avain on oppilaiden osallistaminen. Yleensä mikään valmiiksi aikuisten toimesta pureskeltu ei kiinnosta. Jollakin tavalla - tämä on vaikeaa - tulisi saada nuoret itse suunnittelemaan ja innostumaan asiasta. Aikuisten tehtävä olisi sitten huolehtia puitteista.

Ja sitten vielä: luonnollisesti Kupittaa on paras vaihtoehto tulevan palloiluhallin sijainniksi.

Vasaramäen yhtenäiskoulu kaksi vuotta 4.4.2011

Tänään piti jo ennen kello kahdeksaa kiirehtiä Kirkkotien terveysasemalle Marevan-kontrolliin, jotta ehtisin ennen yhdeksää Kupittaan urheiluhalliin - kaikki tämä jalkaisin.

Tänään 4.4. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Vasaramäen ja Kupittaan koulut juhlallisesti vihittiin yhtenäiskouluksi ja uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.

Vietimme syntymäpäivää Kupittaan urheiluhallissa yhteisellä liikunnallisella juhlalla.

Liikunta sopiikin hyvin koulumme yhteisen juhlan teemaksi: meillä toimii osana Turun Seudun Urheiluakatemiaa jo kolmannelta luokalta alkava liikuntalinja ja muutoinkin on pyritty kehittämään liikunnan opetusta - myös niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole liikuntalinjalla. Lisäksi olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä koulun likuntaa - ensin Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n Koulut liikkeelle -hankkeessa ja sitten sitä seuraanneessa Turun ja Tallinnan yhteisessä Safe and active schoolday -hankkeessa.

Juhla alkoi monikulttuurisen koulumme tervetulotoivotuksin.Saimme kuulla, miten "Tervetuloa!" sanotaan niillä eri kielillä, jotka ovat koulussamme edustettuina.

Oppilaat esittivät juhlassa omaa osaamistaan; heillä oli mahdollisuus tuoda omaa liikuntaharrastustaan ja -osaamistaan muiden nähtäville. Oli ainakin tanssia, voimistelua, yleisurheilua, skeittailua, salibandya, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Tästä vastasivat lähinnä alakoulun oppilaat, mutta juhla huipentui 9. luokan oppilaiden joukkuevoimisteluesitykseen, joka oli kaunis, mutta samalla hauska esitys.

Oman toipumiseni kannalta oli hyvä todeta, ettei sota sittenkään kaipaa yhtä miestä, vaikka olen ehkä erehtynyt niin luulemaan aiemmin. Jos asiat sujuvat koulussa muutoinkin yhtä jouhevasti kuin mitä tämä juhla sujui - mikä on ilmeistä - saan tosiaan huoletta käydä tämän sairaslomani loppuun.

Juhlan jälkeen minun pitikin sitten kiirehtiä Kupittaan Citymarketiin kahville ja kuuntelemaan eläkeläisten tarinoita. Olen jo sairaslomani tässä vaiheessa onnistunut verkostoitumaan tähän joukkoon...

Terveisiä TYKSistä!

Viime hiihtoloma soi minulle mahdollisuuden todeta, kuinka huonossa kunnossa olin. Puolet lomasta ja päivät loman jälkeen vietinkin sitten TYKSissä. Nyt olen ollut viikon kotona.

Nyt kaikki alkaa olla hyvin. Sydämeni mitraaliläppä korvattiin keinoläpällä ja sydämessä havaitun vajaatoiminnan pitäisi korjautua.

Olen sangen kiitollinen sille Turun kaupungin työterveysaseman terveydenhoitajalle ja lääkärille, jotka ottivat vaivani vakavasti, minkä johdosta hoitoprosessi lähti käyntiin. Olen sangen kiitollinen TYKSissä minua hoitaneille lääkäreille ja muulle henkilökunnalle.

Ihmetyttää valtavasti, että oireet, jotka nyt herättivät huolen, ovat esiintyneet jo vuosia. Sydämen sivuääni on kuulemma ollut synnynnäinen. Kuitenkin oikeaan hoitoon ohajutuminen on lähinnä sattumasta kiinni: että kohtaa oikean henkilön, joka tosissaan kuuntelee - stetoskoopilla ja ilman.

Itse mm. osallistuin kaksi vuotta sitten neljän viikon ASLAK-kuntoutukseen Ikaalisissa,missä yhteydessä lääkäri kuvasi sivuääntä "jännäksi" ja harmittomaksi. Lähinnä ongelmakseni koettiin jumiutunut rintaranka ja lääkkeeksi voimistelu.

Sairaalassa olo on henkisesti raskasta. Hoito on hyvää, mutta henkisten paineiden kanssa sairaalassa potilas on aika yksin. Paineita aiheuttaa epätietoisuus siitä, mikä kuuluu toipumiseen, mikä ei. Potilaita tulee huoneeseen ja potilaita lähtee. Jo leikkauksen kokeneet osaavat rohkaista leikkaukseen valmistautuvia. Keskustelu ja vitsailu potilastoverin kanssa keskellä yötä - kun uni ei tule - helpottaa oloa ja vähentää ahdistusta.

Yöt ovat vaikeita.

Toisaalta. Kun tämä potilastoveri lähtee, olo on entistä alakuloisempi.

Ja sitten oli tuo Japanin katastrofi. Soitin Astalle ja pyysin olemaan yhteydessä Facebookin kautta Hisakoon. Hisako vastasi, että hänen perheellään oli kaikki hyvin.

Alakoulun opettajat olivat itse kukin tehneet minulle kortin. En kyennyt lukemaan niitä ennen kuin kotiin päästyäni.

Eduskuntavaalit lähestyvät. Yksi vaaaliteemoista on työurien pidentäminen. Olen ollut Vasaramäen koulussa töissä lokakuusta 1980. Siis yli kolmekymmentä vuotta. Jos nykyisten säädösten mukainen eläkeikä toteutuu joskus omalta osaltani, olen ollut opettajan ja rehtorin töissä 38 vuotta. Sen saavuttaminen ei tunnu enää itsestään selvältä. Saatika työnteon jatkaminen sen jälkeen.

Sen sijaan että puhutaan työurien pidentämisestä, tulisi huolehtia siitä, että ihmiset pysyisivät työkykyisinä nykyisten säädösten mukaisen ajan.

Moni on ollut huolissaan vuokseni; on nähty, että minulla on liikaa työtä. Työn määrä ei ole mielestäni tervesyriski, kun työ on mielekästä - kun saa tehdä sitä, mitä haluaa.

Valitettavasti rehtorin työ - koulun pito - on tänä päivänä hyvin vahvasti ulkoa ohjautuvaa. Ei ole enää sitä tunnetta, että kapteeni miehistöineen vie laivaa kohti yhdessä sopimaansa satamaa.

Nyt vain yritetään selviytyä arjesta. Päivä kerrallaan.

No. Näitäkin asioita minulla on aikaa pohtia toukokuun 22. päivään saakka. Tuolloin päättynee sairaslomani.

Kotipihoja kehittämään!

Turkulainen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hanke ovat pyrkineet saamaan lisää liikettä koulupäivään mm. koulujen välituntipihoja kehittämällä.

Ajalle tyypillistä on kuitenkin se, että samalla kotipihat ovat hiljentyneet.

Moni aikuinen muistelee lapsuutensa pihaleikkejä ja -pelejä lämmöllä.
Kaveria haettiin kotiovelta ulos leikkimään. Ja pihalla tai esimerkiksi kodin välittömässä läheisyydessä olevassa metsikössä tai läheisellä pallokentällä tai jääkiekkokaukalossa viihdyttiin kauan.

Pihaleikkien säännöt olivat kaikille tutut ja mikä parhainta, näissä leikeissä ei sukupuolella ollut niin väliä.

Jossakin vaiheessa lasten vapaa-ajan käyttöä alettiin vanhempien toimesta organisoida. Pihat ja lähikentät tyhjenivät lapsista, joiden täytyi ehtiä harrastamaan. Sitten tulivat elektroniset pelikoneet, internet ja sosiaalinen media: Enää ei kysytty äidiltä tai isältä:"Voinko mennä ulos?" Nyt kysyttiin:"Saanko jäädä sisälle?"

Tällä kaikella on valtava merkitys koulun sosiaaliseen ilmastoon.

Kun pihapiirin kaverisuhteet puuttuvat, koulupäivän kaverisuhteilla on tällä hetkellä aivan kohtuuttoman suuri merkitys.

Jokaiselle tulisi löytyä välituntia varten kaveri ja jokaisen pitäisi päästä halutessaan välituntileikkeihin ja -peleihin mukaan. Oppilailla ei ole koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää, jolla voisi kompensoida sen, ettei kulunut koulupäivä ollut sosiaalisesti onnistunut.

Lapsella saattaa olla kavereita harrastusten parissa, mutta harrastuksetkin - on joitakin poikkeuksia kuten Nappulaliiga - on organisoitu ylialueellisesti: lasta kuskataan harrastuksen pariin kaupungin keskustaan tai toiselle puolelle kaupunkia. Kaverisuhteet toimivat - jos toimivat - vain harrastamisen ajan.

Usein lähikoulu ei kelpaa. Tämä vaikeuttaa entisestään oppilaan koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää. Kaikki jää koulun varaan.

Kaveritaitojen oppiminen jää varhaiskasvatuksen ja koulun varaan. Kun kaveritaidot ovat puutteelliset, on lapsella riski tulla kiusaajaksi tai kiusatuksi.

Akateemisen oppimisen kannalta pyritään koulussa pieniin opetusryhmiin, mikä taas on riski sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Pienessä ryhmässä on suurempi riski jäädä ilman kaveria kuin isommassa ryhmässä, jossa mahdollisia kaverisuhteita on tietenkin enemmän.

Tästä kaikesta seuraa koulua ahdistava kysymys: "Miksei koulu tee mitään?"

Voimassa olevan perusopetuslain 2§ määrittelee opetuksen tavoitteet:"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana."

Siis oppilaiden ihmisyyteen kasvun tukeminen on mainittu ennen elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ymmärrän tämän niin, että kasvatus menee opetuksen edelle.

Ja kuitenkin. Kasvatuksessa voimme korkeintaan tukea lapsen vanhempia.

Vaikea yhtälö.

Väärinmajan koulun vanhempainillassa

Iglu Näsijärven rannalla, kuva: Jari Majaniemi

Väärinmaja on Ylä-Pirkanmaalla sijaitsevan Ruoveden kunnan itä- ja kaakkoiskulma. Väärinmajalla on oma alakoulunsa: Väärinmajan koulu. 17.2.2011 ilmestyneen Ruovesi-lehden mukaan Väärinmajan kyläkoulu tullaan sulkemaan. Sulkemista perustellaan oppilaiden vähyydellä. Siitäkin huolimatta, että kylätoimikunta kuvaa kotikyläänsä seuraavasti:"Väärinmaja on elävä, virkeä kylä. Täällä kotikonnuillaan moni nuori jatkaa yritystoimintaa pyörittäen."
Kesällä kunnan asukasluku arvioiden mukaan tuplaantuu. Sain luettavakseni tuon Ruovesi-lehden hiihtolomlla hyvien ystävieni mökillä Ruovedellä.

Nyt talvella paukkupakkasten keskellä oli hiljaista. Mökki oli kylmä, kun sinne saavuimmme. Lomamme ensimmäisenä aamuna lämpötila mökin sisällä oli jo himpun verran plussan puolella. Ulkoilua rajoitti kova pakkanen. Oli aikaa perehtyä tarkemmin Ruovesi-lehteen.

Yleisön osastossa oli kirjoitus, jossa eräs paikallisista kirjoitti tuntemuksistaan taannoisessa Väärinmajan koulun 3.-4. -luokan vanhempainillassa. Hän kummasteli sitä, miksi vanhempien suhtautuminen kouluun ja luokan opettajaan oli niin negatiivinen ja ylikriittinen.

Vanhemmat olivat mm. tuoneet illan aikana esiin tyytymättömyytensä sen johdosta, että toisten oppilaiden tekemisiin opettaja puuttuu korjaavasti enemmän kuin toisten oppilaiden tekemisiin.

Opettaja oli puolustautunut selittämällä, että oppilaiden käyttäytymisessä on eroja: toisten oppilaiden käyttäytymistä tulee ohjata enemmän kuin toisten.

Kirjoituksessa pahoiteltiin selvästi tunnistettavaa koulun ja kotien välistä huonoa yhteistyöilmapiiriä. Kirjoittajan mielestä ei ollut ihme, että Väärinmajan koulun opettajat vaihtuvat tuhka tiheään.

Kirjoittaja kaipasi vanhemmilta enemmän positiivista ja rakentavaa otetta.

Me kaikki - myös kaikki Vasaramäen koulun opettajat - olemme sitä mieltä,että oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus on tärkeimpiä opettajan ammatin eettisiä perusarvoja.

Samalla se on myös kaikista opettajan ammatin perusarvoista juuri se, jossa opettajan ammattitaito useimmin kyseenalaistetaan vanhempien taholta: niin Väärinmajassa kuin Vasaramäessäkin.

Joulun alla toteuttamamme tyytyväisyyskysely vahvistaa tämän.

Nykypäivän ja tulevaisuuden peruskoulussa jokaisen tulee saada ponnistella omista ihmisenä kasvun ja oppimisen lähtökohdistaan. Tätä prosessia tukee oppilaan arviointi, jonka tulee olla ohjaavaa.

Tiettyä oppilasta ohjaa toivottuun tietynlainen arviointi, toista oppilasta taas toisenlainen.

Eri tempperamenttityypit tulee huomioida ja nähdä saman arvoisina.

Mutta mikään tempperamenttityyppi ei oikeuta huonoon käytökseen. Siihen on puututtava aina.

Mitä meillä oli ennen kuin meillä oli Wilma?

Joulun alla Vasaramäen koulun oppilaiden vanhemmilla oli mahdollisuus osallistua Wilman välityksellä tyytyväisyyskyselyyn. Saimmekin vastauksia yhteensä 254. Erityisen kiitollinen olen "risuista ja ruusuista" ja kehittämisajatuksista, joita avointen vastausten kautta välittyi. Tässä ja tulevissa kirjoituksissani vastaan saamaamme palautteeseen.

Saimme paljon palautetta koskien Wilmaa - käytössämme olevaa sähköistä reissuvihkoa - ja sen käyttöä.

Vaikka Wilmaa pidetään yleisesti - niin kotona kuin koulussakin - hyvänä kodin ja koulun välisen tiedonkulun työkaluna, on sen käytössä, sitä määrittelevässä etiketissä ja toimintakulttuurissa vielä paljon kehitettävää.

Oppilaan poissaolojen kirjaamisen työkaluna wilma on hyvä ja palvelee mm. oppilashuollon henkilöstöä silloin, kun oppilaalla on poikkeuksellisen paljon poissaoloja.

Oppilasta koskeva negatiivinen palaute - vallankin kun sitä tulee toistuvasti - koetaan kotona ahdistavaksi. Siihen reagoidaan joko niin, että viestejä ei enää lueta tai jos luetaan, koetaan, että koulu kohtelee lasta epäoikeudenmukaisesti eikä muutoinkaan ole tehtäviensä tasolla.

Toisaalta kaivataan postiivista palautetta. Tässä tuntuu olevan eroja opettajien välillä: toiset antavat enemmän postiivista palautetta wilman välityksellä, toiset vähemmän tai eivät ollenkaan.

On ilmeisesti niin, että tähän saakka itsestäänselvinä pidetyistä asioista, kuten hyvästä käytöksestä ja tehtävistään ja välineistään huolehtimisesta, tulee antaa toteutuessaan oppilaalle palautetta.

Wilma ei kuitenkaan ole tuonut opettajan päivään lisää tunteja. Oppituntien valmistelu on edelleenkin hoidettava hyvin ja se vie valtavasti aikaa.

Oppilasta koskeva wilman kautta välitettävä palaute on osa koulun arviointijärjestelmää, jonka tulee olla ohjaavaa: palautteen tehtävänä on ennen kaikkea vahvistaa suotuista käyttäytymistä ja ohjata oppilasta kohti hyviä työtapoja ja oppimistuloksia ja koulun oppilaan käyttäytymiselle asettamia tavoitteita.

Aina, kun koulu antaa palautetta, tulisi pohtia, palveleeko nyt antamani palaute arvioinnin ohjaavuutta. Ohjaako palautteeni oppilasta haluamaani suuntaan? Onko tiedossa ryhdistäytyminen? Vai välirikko kodin ja koulun välillä? -Vain kaksi reagointitapaa mainitakseni.

Vanhemmilla on oikeus tietää, jos heidän lapsensa rikkoo koulun järjestyssääntöjä. Vastaavasti koululla on velvollisuus ilmoittaa vanhemmille,kun näin tapahtuu. On selvää, että isänä tai äitinä on valmis luopumaan tästä oikeudesta, jos näitä ilmoituksia tulee koulusta päivittäin. Opettajallekin negatiivisten viestien säännöllinen lähettäminen on raskasta. Toisaalta hän pelkää, että alkaessaan lähettää niitä valikoidusti, häntä tulkitaan väärin: kun viestit vähenevät, asiat koulussa ovat paremmin.

Tyytyväisyyskyselyn tulosten pohjalta koen tärkeäksi, että taas kerran käymme - vanhemmat ja koulun henkilöstö yhdessä - avoimen keskustelun kodin ja koulun välisestä työnjaosta. Palautteen pohjalta on tulkittavissa, että on jokseenkin epäselvää, kenen vastuulla on se, että oppilas huolehtii kotitehtävistään ja välineistään.

Wilma ei ole oikea kanava ongelmien ratkomiseen. Esimerkiksi arviointiin liittyvät epäkohdat ja koettu koulun kyvyttömyys selvittää oppilaiden välisiä riitoja tai kiusaamista tulee ottaa esille kasvotusten. On järjestettävä tapaaminen, johon kutsutaan asianosaiset. Wilma on siis oiva työkalu ongelman toteamiseen ja pyyntöön järjestää asian suhteen tapaaminen.

Wilman käyttöön liittyvistä uhkakuvista yksi on "vaatimus vastauksen reaaliaikaisuudesta": puolin ja toisin saatetaan lähettää viestejä viime tipassa ja odotetaan vastausta saman tien. On syytä muistaa, ettei koulun henkilöstöllä ole mitään velvoitetta iltaisin lukea wilmaa. On itse asiassa kaikkien etu, että opettajalla on aikaa myös muillekin rooleilleen kuin opettajan roolilleen: monella on mm. koululaisen isän tai äidin rooli.

Wilma-tunnuksia ei huoltaja saa antaa oppilaan käyttöön! Huoltajan tehtävä on kuitata oppilaan poissaolot ja antaa niistä tarvittavat selvitykset. Huoltajan tehtävä on lukea hänelle suunnatut viestit ja tiedotteet. Puutteellinen suomen kielen taito vaikeuttaa tästä tehtävästä suoriutumista. Silloin meidän on yhdessä löydettävä toinen tapa toimia. Mutta se, että oppilas saa huoltajan tunnukset, ei ole oikea tapa.

Aitiopaikalla

SaPKo juhli tasoitusta, Keinänen lähti samalla istumaan kymppiä.
© Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Perjantaina 21.1. käydyssä Mestiksen jääkiekko-ottelussa TuTo menetti taas johtoasemansa - tällä kertaa se oli johtanut ennen kolmatta erää ottelua kahdella maalilla.
Harmistuksissaan Aki Keinänen löi kiekon toiseen päähän kenttää, mistä Stefan Fonselius - toinen ottelun päätuomareista - antoi hänelle kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.
Vaikka tuomari tilanteessa aisti pelaajan tunnetilan, ei hänellä juuri ollut mahdollisuutta joustaa, kun tilanteen näki koko lähes tuhatpäinen yleisö.

Maalituomarina sain todistaa tapahtunutta aitiopaikalta.

Rukan hangilta

Aurinko nousee Rukalla uuden päivän merkiksi. Tosin - kun katsoo kelloon, päivä on jo pitkällä.

On tartuttava tähän hetkeen. Valoisaa aikaa kestää vain hetken. Toki tänään tuo aika on jo enemmän kuin eilen ja huomenna enemmän kuin tänään.

Loppiainen Rukalla - kuin olisi ulkomailla. Kaikkialla kuulee puhuttavan kieltä, jota en ymmärrä: venäläiset lomanviettäjät ovat täällä. Ja heitä on paljon. Paikkallisten mukaan useimmat heistä tulevat uskomattoman väkirikkaalta Pietarin alueelta, mutta on kuulemma järjestetty sen lisäksi useita tilauslentoja myös Moskovasta suoraan Kuusamoon.

Rukan henkilökunta ja muut paikalliset palvelujen tuottajat ovat kovilla. Siinä ei jokaisen koulussa opiskelemasta ruotsin kielestä ole apua. Englannin kielen osaamisesta on apua, mutta ennen kaikkea tarvitaan venäjän kielen osaamista, jota kuitenkin kantaväestöstä kovin harva on opiskellut koulussa.

Nämä matkailijat tuntuvat käyttävän paljon rahaa. Ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Asenteet ovat muuttuneet. Vielä muutama vuosi sitten ei juuri näkynyt venäjän kielisiä opasteita - ehkä korkeintaan joitakin kieltoja ja rajoituksia, joiden taustalla oli nähtävissä ennakkoluuloja Venäjältä tulevia turisteja kohtaan.

Nyt opasteita on: siis suomen ja englannin kielten lisäksi venäjäksi. Tilan puutteen vuoksi on jouduttu usein tinkimään - ruotsi on saanut väistyä.

Pitäisi mielestäni vakavasti harkita kaikkia vaihtoehtoja, joilla voitaisiin lisätä venäjän kielen osaamista Suomessa - vallankin niillä alueilla, missä Suomen ja Venäjän välinen kaupankäynti ja muu vuorovaikutus on osa ihmisten arkipäivää. Tarvittaessa on kyettävä muuttamaan tältä osin valtakunnallista tuntijakoa.

Turussa venäjän tarjoaminen neljänneltä luokalta alkavaksi A2-kieleksi on turhauttavaa. Koko kaupungin tasolla opiskelun on valmis aloittamaan vuosittain vain 1-2 oppilasta.

Pienellekin ryhmälle ollaan toki valmiita opetusta tarjoamaan etäopetuksen keinoin. Etäopetuksesta meillä on erittäin hyviä kokemuksia ranskan kielen osalta.

PUHE VASARAMÄEN KOULUN HENKILÖKUNNAN JA KOULUN YHTEISTYÖTAHOJEN EDUSTAJIEN KAHVITILAISUUDESSA 20.12.2010

Hyvät Ystävät.

Syyslukukausi lukuvuoden 2010-2011 osalta on pian päättymässä. Me olemme sitä päättämässä tällä perinteisellä tilaisuudella, johon te kaikki olette sydämellisesti tervetulleita.

Olemme halunneet korostaa meidän kaikkien hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tärkeitä asioita. Nuo tärkeät asiat olemme koonneet yhtenäiskoulumme toiminta-ajatukseen.

Lukuvuoden alkaessa erityisesti kysyimme: ”Noudatatko?” Halusimme korostaa yhteisten sääntöjen noudattamisen merkitystä. Sitten kysyimme ”Hyväksytkö ja kunnioitatko?” Halusimme korostaa tasa-arvoa. Olemme kaikki erilaisia, mutta saman arvoisia. Myöhemmin kysyimme ”Pidätkö huolta?” Korostimme vastuun ottamista itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme.

Toiminta-ajatuksemme arvojen tuominen määrätietoisesti koulun arkeen jatkuu tammikuussa. Samalla meidän tulee saattaa toiminta-ajatuksemme helpommin ymmärrettävään muotoon.

Vallankin lokakuun alusta lähtien olen viettänyt suurimman osan koulupäivien aikaisesta työajastani Syreenikujan yksikössä.

Lokakuun alussa kävimme Syreenikujan yksikössä keskustelun henkilökunnan rehtoriin kohdistamista odotuksista. Uskon myös täällä Lehmuksessa työskentelevien tuntevan samoin:

Rehtorilta odotetaan paljon. Rehtoria verrataan laivan kapteeniin, joka määrää laivan suunnan, mutta joka kuuntelee miehistöään. Rehtori nähdään arvojohtajana ja koulun pedagogisena johtajana.

Rehtorilta odotetaan fyysistä läsnäoloa. Hänen odotetaan olevan paikalla mahdollisimman paljon työhuoneessaan, kun kysyttävää tulee. Hänen tulee olla tavoitettavissa ongelmatilanteissa koulun arjessa.

Koulussa, joka toimii kahdessa eri yksikössä, fyysisen läsnäolon vaatimukseen on vaikea vastata kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Niinpä meidän tulee kehittää jaettua johtajuutta, selkeyttää vastuunjakoa ja delegoida johtamiseen liittyviä tehtäviä rohkeasti.

Lehmuksen yksikön vastuuopettaja Aino Holmén ja koko yksikön opettajakunta ja muut aikuiset ansaitsevatkin erityiskiitoksen kuluneesta syyslukukaudesta. Näen monen koulun arkeen liittyvän asian menneen täällä eteenpäin ja yhdessä tekemisen toimintatavan entisestään vahvistuneen – rehtorin poissaolosta huolimatta - tai juuri sen takia.

Lämpimän kiitoksen ansaitsevat myös Lehmuksen hiljaisesta peruskorjaamisesta huolehtivat kaupungin virkamiehet. Syyslukukauden alkuun mennessä saimme peruskorjatun toisen kerroksen käyttöömme ja lokakuun alussa myös loput tänä vuonna kunnostetuista tiloistamme: käsityötilat ja tekniset huoltotilat.

Remontoinnin on määrä jatkua taas toukokuussa kolmannen ja neljännen kerroksen osalta.

Syreeniin kuuluu myös hyvää. Henkinen sisäilman laatu on parempi kuin vuosi sitten. Sisäilman laatuun pyritään vaikuttamaan myös teknisin toimenpitein: Ilmanvaihtokanavien perusteellinen nuohous on ollut varmasti hyödyksi. Alkavan joululoman aikana asennettaan osaan luokista tilakohtaisia ilmanvaihtokoneita ja kiinteistössä toteutetaan tehostettu siivous.

Koko koulun yhteinen haaste kevätlukukaudella tulee olemaan tuen porrastusta koskeva 1.1.2011 voimaan astuva perusopetuslain muutos. Laki tuo koulun arkeen käsitteet yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Meidän haasteemme on saada lakiuudistus toimimaan siten, että oppilaamme saavat siitä kaiken mahdollisen hyödyn.

Lopuksi haluaisin lukea otteen arkkipiispa Kari Mäkisen joulutervehdyksestä. Se on julkaistu uusimmassa Kirkko ja Me –lehdessä. Ks. http://nakoislehti.laatulehdet.fi/kirkkojame/2010-11/

Kirje Joulupukille

Hyvät 7.-9. luokkien Oppilaat. Hyvät Opettajat ja muut aikuiset.

Joulupukille kirjoittaminen on osa suomalaista jouluperinnettä. Rohkenen puhua siitä, vaikka tiedänkin, että moni meistä ei kulttuurinsa puolesta valmistaudukaan kanssani samalla lailla joulun viettoon.

Kotona joulusiivousta tehdessäni löysin kolme huonosti kätkettyä joulupukille osoitettua kirjettä. Jokainen kirje noudatti tuttua, toimivaksi koettua kaavaa. Joulupukki nimittäin pitää erityisen paljon kirjeistä, joissa kerrotaan kuulumisia, tarinoidaan siitä, mitä kirjoittajalle ja hänen lähipiirilleen kuuluu. Sitten kerrotaan, kuinka kiltti sitä ollaan oltu. Muutamin esimerkein pyritään pukki vakuuttamaan. Sitten kohteliaan tyylikkäästi esitetään muutamia lahjatoivomuksia. Lopuksi toivotetaan pikaista näkemistä!

Ajattelin itsekin kirjoittaa joulupukille – rehtorina viran puolesta.

Niinpä kirjoitin:

Hyvä Joulupukki!

Meille tänne Vasaramäen kouluun kuuluu hyvää. Olemme pian päättyvän syyslukukauden aikana halunneet korostaa meidän kaikkien hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tärkeitä asioita.

Lukuvuoden alkaessa erityisesti kysyimme: ”Noudatatko?” Halusimme korostaa yhteisten sääntöjen noudattamisen merkitystä. Sitten kysyimme ”Hyväksytkö ja kunnioitatko?” Halusimme korostaa tasa-arvoa. Olemme kaikki erilaisia, mutta saman arvoisia. Myöhemmin kysyimme ”Pidätkö huolta?” Korostimme vastuun ottamista itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme.

Olen tämän syyslukukauden aikana oppinut tuntemaan entistä paremmin koulumme opettajat ja muut täällä töissä olevat aikuiset ja olen saanut paremmin tutustua kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaita. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on aikaa kuunnella ja tulla kuulluksi, sitä paremmin ymmärrän toista ihmistä ja tulen itsekin ymmärretyksi.

Hyvä Joulupukki. Toivon lahjaksi meille aikuisille enemmän aikaa kuunnella toinen toistamme ja ennen kaikkea oppilaitamme ja samalla aikaa tulla kuulluksi.

Elokuussa sain myös monta uutta työkaveria opettajakuntaamme. Samoin noin 100 seitsemännen luokan oppilasta, joista tosin yhtenäiskoulumme ansiosta suuren osan tunsin jo ennestään. Seitsemännen luokan oppilaille kuitenkin kaikki taisi olla aluksi jännittävää – jotkin asiat pelottaviakin – siitäkin huolimatta, että jo keväällä he viettivät yhden kokonaisen päivän täällä.

Hyvä Joulupukki. Olen murheissani siitä, että kaikki oppilaat eivät menesty koulussamme niin hyvin kuin mihin heillä olisi mahdollisuuksia.

Onneksi kuitenkin ensi vuosi on uusi mahdollisuus. Kevätlukukausi antaa mahdollisuuden korottaa arvosanoja ja toivon oppilaittemme ymmärtävän, että me aikuiset täällä koulussa haluamme tehdä kaikkemme auttaaksemme heitä siinä. Mutta jokaisen on kuitenkin ymmärrettävä, että ennen kaikkea hänellä itsellään ja hänessä itsessään on hänen oman elämänsä avaimet.

Vaikka meille tänne Turkuunkin tuli lumi tänä vuonna varsin aikaisin – ja näyttää, että saamme valkean joulun - olemme tottuneet siihen, maisema näin talvella on vuoroin valkoinen, vuoroin musta. Johtuneeko siitä, että meillä on taipumus nähdä asiat usein mustavalkoisesti: Asiat ovat joko hyvin tai huonosti. Meidän pitäisi mielestäni kehittää itsessämme kykyä nähdä noiden kahden vaihtoehdon välisiä vivahteita.
Hyvä Joulupukki, toteutathan taatusti ympäristöystävälliset lahjatoiveemme: positiivista ajattelua ja huumoria? - Omat varantoni näiden luonnonvarojen suhteen ovat juuri nyt melko hyvät, mistä kiitos kuuluu työtovereilleni ja oppilaille: lukuisat yhteiset tekemiset täällä koulussa ja koulun ulkopuolellakin ovat vahvistaneet myönteistä me-henkeä ja antaneet tilaisuuden nauruun – usein hiljaiseen, joskus hyvinkin äänekkääseen.

Koska sinulla, joulupukki, on aattona niin kova kiire, voit jättää tämän lahjasi meidän itsemme toinen toisillemme jaettavaksi kevätlukukauden aikana.
Taidat Joulupukki tulla käymään taa Lehmuksen yksikössä tiistaiaamuna. Kun lähdette reissuun, ajakaa varovasti. Pitäkää turvavälit ja muistakaa, että koulun mäki voi olla liukas!

Lopuksi haluan toivottaa sinulle ja muorille sekä kaikelle Korvantunturin kansalle rauhoittumisen mahdollistavaa joulua, kunhan kiireiltänne sinne palaatte.


Vasaramäessä 17.12.2010

Jyrki Välimäki
rehtori

Vaarantaako TSA - työsuorituksen arviointi - joulumielen?

Joulupukki vierailee aina syyslukukauden viimeisenä koulupäivänä Lehmuksen yksikössä. Niin tänäkin vuonna: hän tullee tiistaina joulukuun 21. päivänä. Koska hän mitä ilmeisimmin on ns. valepukki, herää kysymys: "Kuka hän on?"

Syyslukukauden päättyessä oppilaat saavat väliarvioinnin. Arvioinnin tehtävänä on
ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kuvata, miten oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet.

Numeroarvosana kuvaa osaamisen tasoa.

Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia.
Työskentelyn arviointi on osa kunkin oppiaineen arviointia. Arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet, jotka löytyvät opetussuunnitelmasta eri oppiaineiden alusta.

Numeroarvosana oppiaineissa välitodistuksissa muodostuu oppiaineelle ominaisten työskentelylle asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja oppilaan edistymisestä oppiaineen lukuvuoden sisältötavoitteiden suuntaisesti.

Oppilaan käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset, miten hän ottaa huomioon ympäristön ja miten hän noudattaa sääntöjä.
Käyttäytymisen numeroarviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat ottamalla tasapuolisesti huomioon kaikki käyttäytymistä koskevat tavoitteet.
Käyttäytymiselle on laadittu Vasaramäen koulun tarkennettu kuvaus arviointiasteikolle 5-6,7-8 ja 9-10, jonka perusteella opettajat antavat
numeroarvioinnin.

Numero kahdeksan kuvaa hyvää osaamista. Usein käy kuitenkin niin, että "hyvä osaaminen" ei riitä. Oppilas kokee osaavansa paremmin kuin hyvin. Hyvä osaaminen tuottaa pettymyksen.

Omaa osaamistani ja koko opettajakunnan osaamista on juuri arvioitu TSA-prosessin avulla.
Hyvää prosessissa on ollut se, että siinä ovat tulleet määritellyiksi meidän ammattillisen osaamisemme osatekijät, jotka ovat henkilökohtaiset työtulokset, ammatinhallinta, monitaitoisuus, yhteistyökyky ja kehityshakuisuus. Minulla rehtorina vielä omana osatekijänään johtaminen. Arviointityötä helpottamaan on kunkin osatekijän alle kerätty vielä joukko kysymyksiä, joihin vastaaminen tukee arviointityötä.

Arviointiasteikko on A:sta E:hen. A tarkoittaa "ei kaikilta osin vastaa tavoitteita" ja E tarkoittaa "erinomainen suoritus".

C tarkoittaa "säännöllisesti vastaa tavoitteita". Oppilasarviointiin verrattaessa tämä lienee se numero 8 eli hyvä suoritus. Pitäisi siis olla tyytyväinen: kaikki hyvin. Mutta en ole sitä henkilökohtaisten työtulosteni osalta. Olen itse asettanut itselleni tietyt hyvinkin kunnianhimoiset tavoitteet tässä uudessa haastavassa tilanteessa johtaessani Vasaramäen yhtenäiskoulua ja pyrkien kehittämään niin fyysistä kuin psyykkistäkin toimintaympäristöämme. Näitä tavoitteita en ole jakanut esimieheni kanssa, enkä oikein tiedä, mihin tavoitteisiin viitataan minua arvioitaessa. En pysty kokemaan arviointiani ohjaavaksi enkä myöskään kannustavaksi.

Kyse ei niinkään ole siitä, että en onnistunut saamaan arvioinnin myötä lisää palkkaa, vaan siitä, että pelkkä kirjain C herättää enemmän henkistä levottomuutta aiheuttavia kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Arvatenkin Vasaramäen koulun opettajat, joiden toisena arvioitsijana esimieheni ohella ole toiminut, kokevat samoin.

Tietoisuus siitä, että osa opettajista saa arvioinnin myötä lisää palkkaa, voi heikentää kokonaisuutta ja sen johtamista. Alunperin johtamisen välineeksi tarkoitetusta työsuorituksen arvioinnista on mahdollista tulla johtamista vaikeuttava, työmotivaatiota ja sitoutumista heikentävä kauhistus.

Toisaalta viisaasti käyettynä arviointilomake toimii jatkossa hyvänä työkaluna esimiehen ja alaisen välisissä kehityskeskusteluissa.

Vasaramäen koulun vanhemmat ovat saaneet viime viikkojen aikana vastata Wilmassa avoinna olleeseen asiakastyytyväisyyskyselyyn. Vastaajia oli ennen kyselyn sulkemista lähes 300! Vallankin kyselyn tuottamat "ruusut ja risut" ja "kehittämisajatukset" antavat meille paljon enemmän kuin kirjaimet asteikolla A - E. Palaamme kyselyn tuloksiin heti kevätlukukauden alussa. Kiitos aktiivisuudestanne.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!

Pilli taskuun - lopullisesti!

Turun Jääkiekkotuomarit, jonka jäsen olen ollut kaudesta 1980-81, järjesti taas jääkiekkoerotuomarin peruskurssin saadakseen uusia erotuomareita ja toimitsijoita jääkiekon pariin.

Otin tilaisuudesta vaarin ja laitoin varusteeni kiertoon. Luovutin erotuomarin raitapaidan, housut ja kypäräni kurssin käyneelle nuorelle. Toivottavasti ne sopivat hänelle. Itsekin olin hankkinut tuon paidan ja nuo housut muutama vuosi sitten kierrätyksen kautta: paidan Ojalan Kimmolta ja housut Steffulta. Piti tuolloin uusia asukokonaisuus,kun tunsin itseni reliikiksi ihonmyötäisessä alkuperäisasussani. Jossain vaiheessa oli tullut muotiin käyttää reilun kokoista asua, jonne mahtuu toppauksia alle.

Täst'edes toimin otteluissa toimitsijana sikäli, kun tehtäviä määrätään: eilen olin maalituomarina Mestis-ottelussa TuTo - K-Laser. Kuulemma nämäkin tehtävät jäävät pois, kun Kupittaan halliin saadaan pian tekniikka, joka mahdollistaa sen, että päätuomarit voivat tarkistaa maalit vaihtoaitiossa videolta.

Vuosikymmenet erotuomarina toimiminen on ollut opettavaista. Niin kaukalossa kuin koulussakin toimivat samat periaatteet valvottaessa sääntöjen noudattamista ja pyrittäessä vaalimaan reilun pelin henkeä.

Ensinnäkin on tunnettava säännöt. Sekään ei riitä. On tiedettävä, miten sääntöjä sovelletaan. Sääntökirjan ohella on osattava Case Book, jääkiekon Katekismus. Asioiden ymmärtämistä edesauttaa keskustelu muiden tuomareiden kanssa. On löydettävä yhteinen linja!

On puhallettava vain ne virheet, jotka näkee. Oletusten ja ennakkokäsitysten pohjalta ei pidä toimia. On osattava unohtaa niin omat kuin toistenkin virheet. Toki virheistä pitää pyrkiä oppimaan.

Jokainen peli on uusi mahdollisuus niin sinulle kuin muillekin ottelutapahtumaan osallistuville. Pelaaja ja pelaajan tekeminen ovat kaksi eri asiaa, samoin valmentaja ja valmentajan tekeminen. Sinun tulee tehdä selväksi, ettet hyväksy sääntöjen ja reilun pelin hengen vastaista tekemistä, mutta hyväksyt ihmiset ihmisinä.

Tämä näkyy käyttäymisenäsi kaukalon ulkopuolella: tervehdit, juttelet, kuuntelet, kyselet kuulumisia, mutta ennen kaikkea teet selväksi, että edellisellä ottelulla ei ole mitään tekemistä seuraavan ottelun kanssa. Pyrit kaikin tavoin vahvistamaan itsestäsi kuvaa reiluna ja puolueettomana tuomarina, jolla ei ole ketään kohtaan puolueettomuutta horjuttavia ennakkoasenteita.

Ammattilaisena ymmärrät, että sinun tulee toimia vain järkeäsi hyväksi käyttäen, kun toinen osapuoli saa tuoda tilanteeseen myös tunteensa.

Ennen kaikkea tarvitset pelisilmää, tilannetajua. Aistit toisen osapuolen tunneitilan ja osaat lukea peliä. Pyrit esimerkiksi välttämään luistelemasta juuri rankaisemasi pelaajan vierestä tai hänen joukkueensa vaihtoaition edestä. Vältyt kuulemasta kommentteja, jotka johtaisivat siihen, että sinun tulee antaa lisää rangaistuksia. Sen sijaan annat toiselle osapuolelle aikaa rauhoittua.

Et provosoidu pienestä.

Tärkeää on myös osata myöntää virheensä. Ja osata antaa ne itselleen anteeksi.

Sinun on osattava tehdä yhteistyötä. Kaukalossa tuomareiden kesken vallitsee tietty työnjako - on heitä sitten kaksi tai neljä. On luotettava, että jokainen hoitaa omat tehtävänsä. Jos alkaa epäillä toisen osaamista, käy helposti niin, että ne pelikentän alueet, joita juuri sinun tuli valvoa, jäävätkin valvomatta ja pääsee tapahtumaan rike, joka sinun piti nähdä. Aina et saa seurata kiekkoa, niin jännittävää kuin se onkin.

Maalituomarina seuraan juuri kiekkoa. Maali hyväksytään, jos kiekko on ylittänyt kokonaan maaliviivan ja kun muut hyväksyttävän maalin reunaehdot toteutuvat: maali ei ole siirtynyt paikaltaan, maalivahtia ei ole häiritty, maali ei ole tehty potkaisemalla tai ns. korkealla mailalla...

Mutta voihan käydä niin, että maalituomarinakaan en näe, kun kiekko ylittää maaliviivan. Katson tilannetta läheltä, mutta vain tietystä kulmasta.

Asioiden tarkastelu eri näkökulmista ja eri etäisyyksiltä - välillä kauempaakin - varmistaa mahdollisimman oikeudenmukaisen lopputuloksen.