sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kirje Joulupukille

Hyvät 7.-9. luokkien Oppilaat. Hyvät Opettajat ja muut aikuiset.

Joulupukille kirjoittaminen on osa suomalaista jouluperinnettä. Rohkenen puhua siitä, vaikka tiedänkin, että moni meistä ei kulttuurinsa puolesta valmistaudukaan kanssani samalla lailla joulun viettoon.

Kotona joulusiivousta tehdessäni löysin kolme huonosti kätkettyä joulupukille osoitettua kirjettä. Jokainen kirje noudatti tuttua, toimivaksi koettua kaavaa. Joulupukki nimittäin pitää erityisen paljon kirjeistä, joissa kerrotaan kuulumisia, tarinoidaan siitä, mitä kirjoittajalle ja hänen lähipiirilleen kuuluu. Sitten kerrotaan, kuinka kiltti sitä ollaan oltu. Muutamin esimerkein pyritään pukki vakuuttamaan. Sitten kohteliaan tyylikkäästi esitetään muutamia lahjatoivomuksia. Lopuksi toivotetaan pikaista näkemistä!

Ajattelin itsekin kirjoittaa joulupukille – rehtorina viran puolesta.

Niinpä kirjoitin:

Hyvä Joulupukki!

Meille tänne Vasaramäen kouluun kuuluu hyvää. Olemme pian päättyvän syyslukukauden aikana halunneet korostaa meidän kaikkien hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tärkeitä asioita.

Lukuvuoden alkaessa erityisesti kysyimme: ”Noudatatko?” Halusimme korostaa yhteisten sääntöjen noudattamisen merkitystä. Sitten kysyimme ”Hyväksytkö ja kunnioitatko?” Halusimme korostaa tasa-arvoa. Olemme kaikki erilaisia, mutta saman arvoisia. Myöhemmin kysyimme ”Pidätkö huolta?” Korostimme vastuun ottamista itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme.

Olen tämän syyslukukauden aikana oppinut tuntemaan entistä paremmin koulumme opettajat ja muut täällä töissä olevat aikuiset ja olen saanut paremmin tutustua kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaita. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on aikaa kuunnella ja tulla kuulluksi, sitä paremmin ymmärrän toista ihmistä ja tulen itsekin ymmärretyksi.

Hyvä Joulupukki. Toivon lahjaksi meille aikuisille enemmän aikaa kuunnella toinen toistamme ja ennen kaikkea oppilaitamme ja samalla aikaa tulla kuulluksi.

Elokuussa sain myös monta uutta työkaveria opettajakuntaamme. Samoin noin 100 seitsemännen luokan oppilasta, joista tosin yhtenäiskoulumme ansiosta suuren osan tunsin jo ennestään. Seitsemännen luokan oppilaille kuitenkin kaikki taisi olla aluksi jännittävää – jotkin asiat pelottaviakin – siitäkin huolimatta, että jo keväällä he viettivät yhden kokonaisen päivän täällä.

Hyvä Joulupukki. Olen murheissani siitä, että kaikki oppilaat eivät menesty koulussamme niin hyvin kuin mihin heillä olisi mahdollisuuksia.

Onneksi kuitenkin ensi vuosi on uusi mahdollisuus. Kevätlukukausi antaa mahdollisuuden korottaa arvosanoja ja toivon oppilaittemme ymmärtävän, että me aikuiset täällä koulussa haluamme tehdä kaikkemme auttaaksemme heitä siinä. Mutta jokaisen on kuitenkin ymmärrettävä, että ennen kaikkea hänellä itsellään ja hänessä itsessään on hänen oman elämänsä avaimet.

Vaikka meille tänne Turkuunkin tuli lumi tänä vuonna varsin aikaisin – ja näyttää, että saamme valkean joulun - olemme tottuneet siihen, maisema näin talvella on vuoroin valkoinen, vuoroin musta. Johtuneeko siitä, että meillä on taipumus nähdä asiat usein mustavalkoisesti: Asiat ovat joko hyvin tai huonosti. Meidän pitäisi mielestäni kehittää itsessämme kykyä nähdä noiden kahden vaihtoehdon välisiä vivahteita.
Hyvä Joulupukki, toteutathan taatusti ympäristöystävälliset lahjatoiveemme: positiivista ajattelua ja huumoria? - Omat varantoni näiden luonnonvarojen suhteen ovat juuri nyt melko hyvät, mistä kiitos kuuluu työtovereilleni ja oppilaille: lukuisat yhteiset tekemiset täällä koulussa ja koulun ulkopuolellakin ovat vahvistaneet myönteistä me-henkeä ja antaneet tilaisuuden nauruun – usein hiljaiseen, joskus hyvinkin äänekkääseen.

Koska sinulla, joulupukki, on aattona niin kova kiire, voit jättää tämän lahjasi meidän itsemme toinen toisillemme jaettavaksi kevätlukukauden aikana.
Taidat Joulupukki tulla käymään taa Lehmuksen yksikössä tiistaiaamuna. Kun lähdette reissuun, ajakaa varovasti. Pitäkää turvavälit ja muistakaa, että koulun mäki voi olla liukas!

Lopuksi haluan toivottaa sinulle ja muorille sekä kaikelle Korvantunturin kansalle rauhoittumisen mahdollistavaa joulua, kunhan kiireiltänne sinne palaatte.


Vasaramäessä 17.12.2010

Jyrki Välimäki
rehtori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti