torstai 31. toukokuuta 2018

Lukuvuoden 2017-2018 päättyessä



Lukuvuoden käynnistyessä viime elokuussa olimme saaneet henkilökuntaamme uusia työntekijöitä. Katri Nirhamo oli tullut mukaan koulumme alkuopettajien tiimiin. Sanni Rantalainen oli valittu historian ja yhteiskuntaopin virkaan. Tosin Sanni aloitti meillä käytännössä vasta kevätlukukauden alussa. Syyslukukauden ajan hänen sijaisenaan toimi Ossi Nummelin. Harri Bläuer tuli Tuomaksen ja Marin rinnalle opettamaan käsityötä 7.-9. luokille. Tuomas Auremaan toimenkuva muuttui: hän palasi hoitamaan luokanopettajan virkaansa. Minna Aalto liittyi joukkoomme toimiakseen osa-aikaisena koordinaattorina. Hänen vastuullaan tulisi olemaan 7. luokan urheiluluokkakokeilun koordinointi. Zahraa Al Take tuli opettamaan islamin uskontoa 7.-9. luokille.

Terveydenhoitajan työ 7.-9. luokilla oli ollut jaettu Leena Kurkan ja Jenni Kalasniemen kesken. Nyt Leena Kurka oli siirtynyt kokonaan Kerttulin lukioon.

TE-keskus ja sen kanssa yhteistyössä toimivat työelämävalmennusta tarjoavat yritykset ovat olleet meitä kohtaan taas aktiivisia, koska näiden toimijoiden parissa on yleisesti tiedossa, että me mielellämme toimimme työelämään valmentajan roolissa mm. alan vaihtajille, työelämään palaaville, uravaihtoehtoja pohtiville nuorille tai äskettäin maahamme tulleille, kuten

täällä Lehmuksessa Jaana Intoselle, Josefina Kujalalle, Annika Alaselle, Aleksi Arevalle, Soohyun Kuosmaselle, Helar Eedmaalle, Van Lelle, Jamila Ismail Mohammedille, Satu Vuoriselle, Taika Pirilälle, Sofia Ajolle, Salim Harlinille, Emma Sjöblomille ja Eleonora Krmaricille.

ja Syreenissä Mrah Mohammed Faouzille , Päivikki Kauhaselle, Netta Laasiolle ja Hushyar Aftabille.

Erityinen kiitos Katja Paavilaiselle siitä, että täällä Lehmuksessa hän on ollut organisoimassa tuon varsin suuren joukon työllistämistä.

Elokuisessa yleisötilaisuudessa pian lukuvuoden käynnistyttyä teemana oli Vasaramäen koulun tulevaisuus. Tilaisuuden järjestämiseen oli tarvetta, koska paljon oli kyselty mahdollisista muutoksista kaupungin kouluverkossa ja erityisesti yläkoulumme tulevaisuudesta.

Samalla tietysti toivoin, että viimeistään tässä tilaisuudessa mm. oppilaitten vanhempien olisi ollut mahdollista saada selvitys kevätlukukaudella 2017 Syreenikujan yksikössämme toteutetun sisäilmatutkimuksen tuloksista. Henkilöstö oli ne kesän kynnyksellä kuullut ja oman tulkintani mukaan tilanne tutkimuksen valossa oli varsin hyvä, mutta en kokenut olevani pätevä tuloksia eteenpäin välittämään.

Toiveeni ei toteutunut. Sain tehtäväkseni välittää tutkimustulokset sellaisenaan oppilaittemme vanhemmille ja muille niistä kiinnostuneille.

Olin kuitenkin innostunut saamastamme huomiosta. Kaikki voitava luvattiin tehdä, jotta koulunpitoa voidaan jatkaa Syreenin yksikössä.

Lähdin valmistelemaan verhoprojektia: uudet verhot joka luokkaan – vanhojen, repaleisten, nuhruisten verhojen tilalle.

Projekti ei edennyt. Kiinteistö oli kuulemma toimenpidekiellossa. En tiedä, olemmeko yhä.
Hiljaista on ainakin ollut, mitä tulee pyrkimyksiin lisätä viihtyisyyttä ja pitää rakennus käyttökunnossa.

Tulevaisuuden näkymä oli, että siirtyisimme yläkoulun osalta pian Ruiskadun kiinteistöön, mutta tämä näkymä lukuvuoden mittaan hämärtyi ja lopulta hylättiin. Ratkaisuksi eri toimielimissä tuli Skanssin yhtenäiskoulun rakentaminen ja yläkoulutoiminnan sinne siirtäminen vuonna 2023. Tämä käsitykseni mukaan edellyttää vielä kaupunginvaltuuston päätöstä.

Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto eteni tämän lukuvuoden aikana. Tänä lukuvuonna uuden opetussuunnitelman mukaiset oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt astuivat voimaan seitsemänsien luokkien osalta. Tämän ikäluokan - samoin kuin neljännen vuosiluokan - jokainen oppilas sai henkilökohtaisen päätelaitteen. Tällä investoinnilla Turku halusi edistää oppimista opetuksen digitalisaation kautta.

Yläkoulun valinnaisainetarjotin valmistui ajallaan, jotta seitsemännen luokan oppilaat saattoivat täydentää opinto-ohjelmaansa kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa varten.

Monialaisia opintokokonaisuuksia suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä kummassakin yksikössä.

Valinnaisaineet, erilaiset painotukset ja kerhot ovat taas olleet tärkeä väline pyrkiessämme tukemaan oppilaan harrastuneisuutta ja osallisuuden kokemusta.

Koulupäivään liittyy paljon sellaisia odotuksia ja tarpeita, joihin emme pysty vastaamaan oppituntien aikana. Tai jos siihen pyrimme, koemme, että meille ei jää riittävästi aikaa opetukseen, joka kuitenkin edelleenkin on tehtävämme kasvatuksen rinnalla – kasvatuksen, joka on ensisijainen tehtävämme.

Koulupäivän rakennetta korjaamalla voimme mahdollistaa sen, että vastaamme noihin odotuksiin. Siksi olen pyrkinyt rikkomaan totuttua päivärytmiä myös 7.-9. luokkien osalta rikkomaan tänä lukuvuonna.

Tarkoitukseni oli, että pitkän välitunnin aikana oppilaalla olisi ollut mahdollisuus osallistua mm. Turun Liikkuva Koulu -hankkeen tuottamaan harrastetoimintaan, kerhotoimintaan, tukiopetukseen, luokanohjaajan tuokioihin, oppilaskunnan toimintaan ja tukioppilaiden tapaamisiin.

Pitkä välitunti ei kuitenkaan toteutunut kaikilla yläkoulun luokilla jokaisena viikonpäivänä. Osittain tämän vuoksi työjärjestys koettiin sekavaksi, josta luonnollinen seuraus oli halu palata entiseen.

Odotukset ja tarpeet, joihin edellä viittasin, ovat kuitenkin edelleen olemassa ja päinvastoin voimistuvat koko ajan.

Siksi – sen sijaan, että luovutamme ja palaamme perinteiseen, menemme eteenpäin.

Vielä joitakin poimintoja pian päättyvän lukuvuoden toiminnasta…

Olemme olleet taas kansainvälisesti aktiivisia. 1.-6. luokilla käynnistyi Erasmus+ -liikkuvuushanke, joka on mahdollistanut ja tulee mahdollistamaan opettajien tutustumisen eurooppalaisiin kouluihin tai osallistumisen eurooppalaisille täydennyskoulutuskursseille.
7.-9. luokilla on ollut toista vuotta käynnissä urheilun ja opiskelun yhdistämisen ympärille rakennettu kumppanuushanke.
Saimme myös osallistua Erasmus+ -valmennukseen Puolassa.
Yhteistyö Kenian Mogotiossa toimivat Chepyuanin koulun kanssa on jatkunut.
Toisaalta olemme saaneet paljon vieraita eri maista lukuvuoden aikana.

Huhtikuussa viettämämme Vasaran Päivä oli edeltäjiensä lailla menestys – pienet ja isot toimivat hienosti yhdessä. Kyllä meidän pitäisi jo uskoa, että se toimii ja hyödyntää tätä mahdollisuutta muutoinkin kuin Vasaran Päivänä.

Anita Zengerille myönnettiin ansiomerkki hänen hienosta työstään ranskan kielen ja kulttuurin hyväksi. Se ojennettiin hänelle 10.4.2018 Ranskan suurlähetystössä Helsingissä.

Lehmuksen yksikkö oli kansallisen Lukuklaani-hankkeen koulukirjastokilpailun yksi voittajista tänä keväänä. Voitto varmasti edellytti sitoutumista niin kirjaston henkilökunnalta, oppilailta kuin koko opettajakunnaltakin, mutta ei liene keneltäkään pois, jos erityisesti mainitsen tässä Annina Stenvallin panoksen.

Tähän lukuvuoteen päättyi pitkäaikainen yhteistyö kouluvaariemme Kalevi Aallon ja Kari Kaasalaisen kanssa. Uskon Lehmuksen väen kiittäneen heitä minunkin puolestani heidän viimeisenä työpäivänään. Toivon, että löydämme heidän työlleen jatkajat.


Päättyvä lukuvuosi on ollut Vasaramäen koulun 64. ja yhtenäiskoulun yhdeksäs. Tuleva lukuvuosi, johon olemme valmistautuneet jo pitkin tätä kevättä, tulee olemaan juhlavuosi. Täytämme pyöreitä – vietämme kymppisynttäreitä huhtikuun neljäntenä päivänä ensi vuonna.

Tulevaan lukuvuoteen valmistauduimme huhtikuun 14. päivänä ns. Oolannin piknikillä; menomatka m/s Amorellalla ja paluu Viking Gracellä.  Tuntui hyvältä kun olimme likimain kaikki siellä:

erilaisina, mutta samanarvoisina.

Perintö, jonka haluan jättää teille. Sitten kun lähden.

Kuluvaa lukuvuotta on leimannut keskustelu siitä, kuka koulua johtaa, kun siirryn eläkkeelle ja milloin siirryn.

Esimieheni tokaisi aiemmin keväällä minun olevan tulppana – estämässä johtamisjärjestelyihin suunniteltujen henkilövaihdosten teknisen toteutuksen.

Tulppa voi tosiaan estää virtauksen. En halunnut olla sellainen.

Sari Grönroos on jo nimitetty koulun uudeksi rehtoriksi ja hän korvaa minut 1. marraskuuta lukien. Huomaan, että Sarin nykyiseen toimipaikkaan Pansion kouluun ollaan juuri hakemassa uutta rehtoria 1. elokuuta lukien. Järjestelyllä pyrittäneen siihen, että Sarilla on kolme kuukautta aikaa kulkea niin minun kuin Pansion kouluun valittavan uuden rehtorin rinnalla.

Tulppa voi toisaalta pitää veneen pinnalla.


Tietysti mieluisampaa minulle olisi lähdön koittaessa, että tuo jälkimmäinen kokemus olisi vahvempi.


Kiitos kuluneesta lukuvuodesta. Voimat palauttavaa, voimauttavaa, inspiroivaa kesää teille kaikille!



Jyrki Välimäki, rehtori

Tämä oli puheeni henkilökunnalle torstaina 31.5.2018.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Opettajan tulee

Oma opintieni alkoi vuonna 1965 Martin kansakoulussa. 

Löysin koulun kirjahyllystä A. Hinkkasen toimittaman kirjan Uusi kansakoululainsäädäntö vuodelta 1959. Kirjan ensi lehdelle on edeltäjäni Markku Vähä-Mäkilä kirjoittanut kauniilla käsialalla nimensä; täytynee palauttaa kirja Markulle.
Kirjaa selatessani pysähdyn tutustumaan tarkemmin kansakouluasetuksen pykälään 117, joka alkaa sanoilla "opettajan tulee" ja sen jälkeen määrittelee opettajan tehtävät. Tehtäviä oli seitsemäntoista.
Voisin kuvitella, että tuolloinkin lain laadinnan yleinen periaate oli lausua asiat tärkeysjärjestyksessä. Neljä tärkeintä opettajan tehtävää oli siis
1) olla hyvänä esikuvana oppilailleen;
2) huolellisesti valmistautua tunneilleen sekä ahkerasti ja tunnollisesti suorittaa opetusvelvollisuutensa;
3) huolehtia, pyrkien hyvään yhteistyöhön kotien kanssa, oppilaiden kasvatuksesta ja käytöksestä koulussa ja mahdollisuuden mukaan koulun ulkopuolellakin;
4)  kohdella oppilaitaan ystävällisesti, välttää puolueellisuutta ja, milloin oppilaan huomauttaminen tai rankaiseminen on tarpeen, menetellä siinä tahdikkaasti, samoin myös valvoa rangaistuksen täytäntöönpanoa;
Koen nuo tehtävät tämän päivän koulussakin aivan keskeisiksi opettajan tehtäviksi.

Nyt voimassa olevassa perusopetuslaissa ja -asetuksessa ei vastaavalla tavalla ole luetteloitu opettajan tehtäviä.

Perusopetuslain 2§ määrittelee sen sijaan peruskoulun tehtävän: Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.
Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.
Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.

Lakien rinnalla opetussuunnitelma on merkittävä työtämme ohjaava dokumentti. Uusi opetussuunnitelmamme vuodelta 2016 perustuu näihin arvoihin:
  • oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen
  • ihmisyys, sivistys, tasa-arvo ja demokratia
  • kulttuurinen moninaisuus rikkautena ja
  • kestävän elämäntavan välttämättömyys
 Opettajan omien arvojen on oltava yhteneväiset näiden arvojen kanssa. On mahdotonta kuvitella, että opettaja selviytyisi työstään arvojen ollessa ristiriidassa; että aamukahdeksasta iltapäiväneljään olisi nämä arvot ja sen jälkeen voisi olla näistä arvoista vapaa.
Käytännössä virkaehtosopimus ( OVTES ) määrittelee opettajan työlle käytännön raamit. 
Kuntatyönantaja ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ ovat päässeet tammikuun lopulla sopimukseen mahdollisuudesta vuosityöaikakokeiluihin myös perusopetuksessa.

Mielestäni Turunkin olisi lähdettävä mukaan.

Voimassa oleva opettajien virkaehtosopimus on nykyisellään suurin este koulun toimintakulttuurin kehittämiseksi sellaiseksi, missä edellä lainaamani perusopetuslain 2§ ja uuden opetussuunnitelmamme perusteena olevat arvot voitaisiin elää todeksi. 






torstai 4. tammikuuta 2018

Tervetuloa Vasaramäen koulun urheiluluokalle!


Syksyllä 2017 alkoi kolmivuotinen urheiluyläkoulukokeilu Olympiakomitean koordinoimana. Urheiluyläkoulukokeilun tavoitteena on kehittää valtakunnallinen urheiluyläkoulutoiminnan malli, jossa oppilas saa ohjausta elämäntaitojensa kehittämiseen sekä valmiuksia opintojen ja urheilun vaativampaan yhdistämiseen. Kokeilussa olevat koulut rakentavat malleja, joissa on mahdollista saada toteutumaan kouluviikon yhteydessä kymmenen tuntia monipuolista liikuntaa ja harjoittelua viikossa.

Urheiluyläkoulukokeilussa on mukana yhdeksäntoista yläkoulua kahdestatoista eri kunnasta. Turusta mukana on Vasaramäen koulu.

Rakenteilla olevassa mallissa urheileva oppilas harjoittelee ja valmistautuu urheilijan uralle sekä samalla hankkii itselleen valmiudet haluamiinsa jatko-opiskeluihin siten, että kummatkin tavoitteet toteutuvat mahdollisimman optimaalisesti. Päämääränä on vakiinnuttaa urheiluyläkoulutoiminta osaksi suomalaista kaksoisuramallia. Kokeilu toteutetaan yhteistyössä yläkoulujen, kuntien, urheiluakatemioiden, lajiliittojen sekä paikallisten urheiluseurojen kanssa.

Urheiluyläkoulukokeilun tavoitteena on rakentaa ja löytää koulupäivän rakenteeseen, opetussuunnitelman sisältöihin, resurssien käyttöön sekä koulujen ja urheiluseurojen toimintakulttuureihin liittyviä malleja, joiden avulla helpotetaan tavoitteellisen koulukäynnin ja urheilemisen menestyksellistä yhdistämistä.

Toiminnan sisällöllisinä kehityskohteina ovat:
1) yhteiset periaatteet ja kriteerit urheiluyläkoulutoiminnan ohjaamiseen,
2) yhteinen valtakunnallinen soveltuvuuskoe,
3) urheilijaksi kasvamisen sisältökokonaisuus sekä digioppimisen kokonaisuus,
4) yhteinen seuranta ja arviointi.

Suomen Olympiakomitea vastaa hankkeen koordinaatiosta ja näin myös arvioinnin kokonaisuudesta. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU vastaa arviointiin tarvittavan tiedon tuottamisesta ja analysoinnista sekä hankkeen loppuarvioinnista.
Kokeilun tulokset on tarkoitus jalkauttaa kattavasti eri puolille Suomea laajan urheiluakatemiaverkoston välityksellä. Kokeilussa olevat koulut toimivat myöhemmin myös alueellisina urheiluyläkoulutoiminnan osaamiskeskuksina.

Vasaramäen koulu järjestää kuudennen vuosiluokan oppilaille ja heidän vanhemmilleen tiedotustilaisuuden Vasaramäen koulusta yläkouluna torstaina 11.1.2018 klo 18.30-20.00 Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikössä, Syreenikuja 1. 

Kerromme Vasaramäen koulusta lähikouluna, mutta tilaisuuden jälkimmäisessä osassa keskitymme urheiluluokkatoiminnan esittelyyn.

Turun Sanomat kirjoitti 3.1.2018 Vasaramäen koulun urheiluluokista: 
 Kaksoisuran alkeita opittava jo yläkoulussa












torstai 21. joulukuuta 2017

PUHE VASARAMÄEN KOULUN HENKILÖKUNNAN JOULUKAHVITILAISUUDESSA 21.12.2017



Chepyuanin koulun oppilaat Kenian Mogotiossa kiittävät ja toivottavat hyvää joulua Vasaramäen koululle ja luonnollisesti toivovat, että yhteistyömme jatkuu vuonna 2018.


”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.”

2000 vuodessa ovat verottajan käytännöt kehittyneet.

Nyt on asiointi helpompaa. Sain äskettäin postin kotiin kantamana uuden verokortin. Kuoreen oli painettu: ”Muutoksia verokorttiin? Tee ne helposti verkossa - vero.fi/verokortti.”

Monet asiat ovat muuttuneet.

Pian on esikoululaisten aika ilmoittautua kouluun. Samaan aikaa kuudennen luokan oppilaat pohtivat, jatkaako koulupolkuaan lähikoulussaan vai hakeutuako johonkin toiseen kouluun.

Tämän kaiken voi tehdä kätevästi netissä.

Prosessien siirtyessä nettiin, meidän on yhä tärkeämpää vaikuttaa mielikuviin, jotka ohjaavat oppilaiden – käytännössä kuitenkin heidän vanhempiensa – valintoja.

Mikään keisari Augustuksen käsky ei enää automaattisesti ohjaa meille oppilaita.

Julkinen epätietoisuus siitä, missä 7.-9. luokkamme tulevaisuudessa toimivat, luo meistä mielikuvaa auringonlaskun kouluna. 

Arjen toimintamme on kaikkea muuta.

Meiltä edellytetään juuri nyt kykyä elää tässä ja nyt samalla luottaen siihen, että asiat järjestyvät.

Ulospäin aktiivinen, laajan verkoston omaava, huolehtiva ja välittävä, kansainvälinen, monikulttuurinen, liikkuva ja tulevaisuudessa taas entistä enemmän myös lukeva koulu – tällaista mielikuvaa Vasaramäen koulusta toivon sinun kanssani vahvistavan.

Susanna ja Anni osallistuivat syksyn aikana eurooppalaiselle täydennyskoulutuskurssille Italiassa ja vaikka he vähättelivätkin kurssin antia, saamani dokumentti FIVE THINGS GEESE CAN TEACH US ABOUT TEAMWORK on kyllä inspiroinut ajatteluani.

Luonnontieteessä on tutkittu hanhien käyttäytymistä muuton aikana. Hanhet muodostavat pian lentoon lähdettyään v-kirjaimen muotoisen auran. Muodostelmassa hanhet tarjoavat toisilleen suojaa ja vetoapua. Tutkijoiden mukaan hanhet pystyvät lentämään 70 % pitemmälle kuin jos hanhet lentäisivät yksin.

Yhtä lailla ihmiset tehdessään yhteistyötä yhteisin arvoin ja päämäärin saavuttavat tavoitteensa nopeammin ja helpommin.

Muodostelman kärjessä lentävä hanhi siirtyy väsyttyään syrjään – kuitenkin pysyen muodostelmassa muiden suojassa. Toinen hanhi asettuu johtajaksi. Paikkoja kierrätetään jatkuvasti pitkän lentomatkan ajan.

Hyvin toimivassa työyhteisössä johtajuus on jaettu, mikä perustuu yksilöiden erityisosaamiseen tai kokemukseen. Hyvissä työyhteisöissä jokainen toimii vuorollaan niin johtajana kuin perässä tulijana.

Hanhet kommunikoivat keskenään äännellen - by honking - lennon aikana.

Työyhteisössä toimiva vuorovaikutus on välttämätöntä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Luonnontieteilijät ovat myös havainneet, että hanhen sairastuessa tai haavoittuessa ja siksi pudotessa pois muodostelmasta kaksi hanhea irrottautuu muodostelmasta jäädäkseen tuon heikon hanhen suojaksi kunnes tämä on kyllin vahva lentämään tai kun tämä menehtyy.

Yhtä lailla hyvissä työyhteisöissä ja tiimeissä ei vain toteuteta perustehtävää, vaan työntekijät välittävät ja huolehtivat toisistaan.



Näihin sanoihin päätän tämän puheenvuoroni. Sydämellinen kiitos kuluneesta syyslukukaudesta. Toivon teille kaikille rauhallista ja voimat palauttavaa joulua ja menestyksekästä vuotta 2018.