maanantai 3. marraskuuta 2014

Perinteiset juhlat ja uskonnolliset tilaisuudet peruskoulussa

Kuva: Keski-Suomen museon kuva-arkisto

Perinteiset juhlat

Eduskunnan Perustuslakivaliokunnan mukaan suomalaisella koululla on useita perinteisiä juhlia, kuten joulujuhla, kevätjuhla sekä YK:n päivän juhla ja itsenäisyyspäivän juhla. Opetuksen järjestäjät ja koulut päättävät juhlista ja niiden sisällöstä. Juhliin voi sisältyä myös joitakin uskontoon viittaavia elementtejä. Tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta juhlaa ei voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena.

Koulun juhlat ovat osa opetusta ja koulun toimintaa, johon oppilaiden tulee osallistua. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. Järjestelyistä sovittaessa tulee ottaa huomioon oppilaan turvallisuus. Järjestelyt, kuten oppilaan poistuminen juhlatilasta osaksi aikaa, tulee toteuttaa hienotunteisesti ja mahdollisimman vähän huomiota herättävästi.

Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista ja luottamusta. 
Nämä tavoitteet ovat Vasaramäen koulussa lähtökohtana myös suomalaisen koulujuhlaperinnön vaalimisessa ja kehittämisessä.

Perustuslakivaliokunta on kannanotossaan korostanut uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden huomioon ottamista koulujen toiminnassa. Myös eri kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavien oppilaiden kotoutumisen kannalta on tärkeää, että heillä on halutessaan mahdollisuus tutustua koulussa ja koulun juhlissa suomalaiseen kulttuuriin.

Perusopetuksen uskonnolliset tilaisuudet

Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ovat uskonnon harjoittamista. Perustuslain 11§:n 2 momentin mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen. Vapaus olla osallistumatta uskonnolliseen tilaisuuteen ja toimitukseen on riippumaton yhdyskunnan jäsenyydestä. Näin ollen myöskään tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan  kuuluvia ei voida velvoittaa osallistumaan asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin.

Perustuslain 11§:n 2 momentin tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta. Sen tarkoituksena on ensisijaisesti suojata henkilöä omantuntonsa vastaiselta uskonnon harjoittamiselta.

Vasaramäen koulussa tulemme jatkossa varmistamaan kouluumme ilmoittautumisen yhteydessä, osallistuuko oppilas uskonnollisiin tilaisuuksiin vai ei. Toistaiseksi pyrimme varmistamaan asian pyytämällä huoltajia ilmoittamaan, mikäli oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Perustuslakivaliokunnan mukaan koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa. Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla - uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta - luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.

Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen.

Vasaramäen koulu pyrkii tiedottamaan koulun uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista hyvissä ajoin.

Ongelmaksi voi muodostua näkemyserot siitä, mitä luetaan koulun perinteisiin juhliin kuuluvaksi ja koetaanko osa näiden juhlien sisällöstä uskonnon harjoittamiseksi.  Vaikka tässä asiassa olisikin erilaista tulkintaa, mielestäni edellä olevassa tekstissä on näihin tilanteisiin selkeät toimintaohjeet.

LÄHTEET:

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Koulut kehityskumppaneina - Vasaramäen koulun Lehmuksen yksikkö ja Chepyuan Primary School Kenian Mogotiossa

Kuva: Sune Lehkonen
Lehmuksen yksikössä vietettiin Kodin ja koulun päivää lauantaina 25.10.2014. Päivän ohjelma oli kolmijakoinen. 

Oppilaat vanhempineen osallistuivat koulurakennuksen sisälle järjestettyyn hyvinvointikierrokseen, jonka pysäkeillä oli mahdollisuus tavata terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi ja erityisopettaja. Oli toiminnallisia tehtäviä ja myös meneillään olevaan opetussuunnitelmaprosessiin osallistumista.

Juhlasalissa esiteltiin uutta kehityskumppanuutta Lehmuksen ja ja Kenian Mogotiossa toimivan Chepyuanin koulun välillä. Asiantuntijavieraanamme oli vasaramäkeläinen terveyskeskuslääkäri Maija Törmä, joka toi terveiset kumppanikoulustamme.

Luokassa opettajalla oli mahdollisuus oppilaitten ja näiden vanhempien läsnä ollessa ottaa esille haluamiaan ajankohtaisia asioita.

Tässä blogissa haluan kertoa tuosta kehityskumppanuustoiminnasta yhdessä hankkeen käynnistämisessä vahvasti mukana olleen opettaja Eevastiina Miettisen kanssa:


"Hanke sai alkunsa vajaa vuosi sitten joulun alla, kun meillä oli joulujuhlien sijasta oma Kauneimmat joululaulut –tilaisuus Henrikinkirkossa. Siellä kerättiin varoja Suomen Lähetysseuran kautta kehitysmaiden koululaisten hyväksi, ja näimme siellä videon afrikkalaisesta kuulovammaisten lasten ja nuorten koulusta. 

Mieleemme juolahti silloin, että olisi mukava saada oma kummikoulu jostain maasta, jossa tarvittaisiin apua. Ryhdyimme joulun jälkeen kyselemään muutamilta järjestöiltä kummikoulua, mutta sellaista ei ollut saatavissa – ainoastaan yksittäisiä kummioppilaita.

Meistä tuntui vähän hassulta, että 300 oppilaan koululla olisi vain jokunen yksittäinen kummilapsi. Olimme jo luovuttaa, kunnes saimme tietää World Vision –järjestöstä, johon olimmekin heti yhteydessä. Toimintamalli, jollaista haimme, ei ollut myöskään heille tuttu, mutta työntekijä, jolle soitimme, kiinnostui ajatuksesta heti ja järjestössä ryhdyttiin räätälöimään meille omaa toimintamallia. 

Näin tämä sitten alkoi. Nyt osallistumme Mogotion alueen hankkeeseen ja meillä on tuolla alueella ystävyyskoulu. Tätä koko Lehmuksen yksikköä osallistavaa hanketta koordinoi Kenia-tiimi, johon kuuluvat Aino Holmén, Eevastiina Miettinen ja Anita Zenger.
Ajatuksenamme on, että voimme saada paljon apua köyhä maan lapsille ja omat oppilaamme ja  me aikuiset opimme näkemään maailman asioita vähän toisella tavalla kuin mihin meillä on täällä omassa toimintaympäristössämme mahdollisuus. Tällainen ymmärrys on tärkeää, jotta maailmaa saataisiin edes hivenen verran paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.  Lasten ohjaaminen tällaiseen ajatteluun on hyvä aloittaa jo varhain. Lisäksi opimme antamaan enemmän arvoa niille asioille, mitä meillä on, kun näemme kuinka vähällä monien ihmisten on tultava toimeen."

Kuva: Sune Lehkonen

Juhlasalin yhteyteen oli rakennettu Kenia-piste.
Esillä oli kopiot piirustuksista, joita koulumme oppilaat olivat kumppanikouluumme lähettäneet. Esillä olivat myös kaikki kirjeet, jotka kumppanikoulumme oppilaat olivat vastauksiksi piirustuksiimme ja yhteiseen kirjeeseemme lähettäneet.

Kenia-pisteessä  oli keräyslippaat, joihin oli mahdollista halutessaan laittaa rahaa hanketta varten. Oli myös lelukirppis, jossa saattoi tehdä ostoksia hankkeen hyväksi. 

Kuluvalla viikolla - samoin kuin ensi viikolla -  oppilaat aivan erityisesti osallistuvat kotona kodin askareisiin. Jos vanhemmat  haluavat maksaa näistä töistä vielä hieman palkkaa, on oppilailla mahdollisuus lahjoittaa tuo palkka Mogotion asukkaiden hyväksi. 
Tai jos perheessä on tapana suoda lapselle karkkipäivä, lapsi voi halutessaan luopua esimerkiksi yhdestä karkkipäivästä ja antaa hankkeeseen sen rahan, jonka olisi käyttänyt muuten karkkeihin.
















    sunnuntai 5. lokakuuta 2014

    Kirjamessuilla

    Kuva: Päivi Hovila

    Perjantaina 3.10. osallistuin Turun Kirjamessuilla paneelikeskusteluun, jonka teemana oli "Onko nykykoulu muinaisjäänne?"

    Kanssani keskustelivat luokanopettaja Maarit Korhonen ja opettaja ja tietokirjailija Sari Markkanen. Kysymyksiä meille esitti Mili Kaikkonen.
    Maarit Korhonen on kirjoittanut pamfletit Herää, koulu! ja Koulun vika? ( Into Kustannus) ja Sari Markkanen kirjan Tipsu ja oivallusten opus ( Basam Books).

    En liiemmin valmistautunut tilaisuuteen. Toisaalta ajattelin, että  olin valmistautunut siihen 34 vuotta - siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran menin töihin Vasaramäen kouluun.
    Kuitenkin aivan tilaisuuden alla tietynlainen ramppikuume iski, kun huomasin, etten osaa vastata tuohon kysymykseen muutoin kuin "on ja ei".

    Otin tuekseni FT Helena Rajakaltion luennolla "Yhteisvoimin kohti uudistuvaa peruskoulua" 12.9. tekemäni muistiinpanot. Luento oli osa Opetusministeriön käynnistämää Tulevaisuuden peruskoulu -verkostoa, johon myös Vasaramäen koulu on liittynyt.

    Meihin on iskenyt tietynlainen PISA-paniikki, kun kansainvälisessä PISA-vertailussa olemme menettäneet asemiamme.
    Minä en ole tässä suhteessa peruskoulusta huolissani. Olen sen sijaan huolissani siitä, että PISA tietyllä lailla rappeuttaa peruskoulua, kun sen mittaamat asiat jättävät varjoonsa kaikkein tärkeimmät peruskoulun tehtävät: kasvatuksen moraaliin ja hyvän yleissivistyksen - parhaan lääkkeen niin rasismiin kuin populismiinkin.
    Meidän tulee kasvattaa nuoria ymmärtämään ja muuttamaan maailmaa.

    Koulun tärkein tehtävä on luoda uskoa! Kyynikon paikka ei ole koulu. 

    Uudistamistarvetta peruskoulussa on paljon. Uudistamisessa kouluyhteisöllä itsellään on kaikkein keskeisin rooli. Melkeinpä kaikki kouluyhteisön ulkopuoliset syyt, joiden sanotaan estävän koulu uudistamisen, ovat tekosyitä.

    Mutta...

    Kouluyhteisössä vaikuttavat sitä samanaikaisesti rakentavat ja hajottavat tekijät. Niinpä koulun toimintakulttuuria kuvaa pikemmin moninaisuus kuin yhtenäisyys: on erilaisia koulutussukupolvia, erilaisia tehtäviä, erilaisia ihmiskäsityksiä ja näkemyksiä koulusta, kasvatuksesta, yhteiskunnasta -  tulevaisuudesta.

    Kehittäminen vaatii kykyä kohdata erilaisuutta, moniarvoisuutta ja vaikeasti määriteltäviä arvosidonnaisia asioita.


    Mitä esimerkiksi on tasa-arvo koulun arjessa? -Se, minkä toinen kokee tasa-arvoa edistäväksi, on toisen mielestä eriarvoisuutta lisäävää - tai tasapäistävää.

    Kehittäminen vaatii yhteistä aikaa ja paikkaa, jotta vuorovaikutukselle on todellinen mahdollisuus. Näin yhteiset ideat ja ajatukset saadaan käytännön toiminnan kehittämiseksi.

    Olemme juuri laatimassa uutta opetussuunnitelmaa, joka on määrä ottaa käyttöön vuonna 2016. Uudistamisen painopiste on nimenomaan koulun toimintakulttuurin kehittämisessä.

    Maarit Korhonen on huolissaan siitä, että nykykoulu kadottaa otteensa suureen määrään oppilaita, jotka eivät saa riittävästi tukea ja huomiota järjestelmässä, jossa yksilö hukkuu ryhmään.

    Jaan tämän huolen.

    Myös Vasaramäen koulussa on tultu tilanteeseen, jossa opettaja ei enää selviydy työstään yksin. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä.


    sunnuntai 24. elokuuta 2014

    Martti "Eno" Määttänen


    Martti Vasaramäen koulun itsenäisyyspäivän juhlassa 2007
     
    Sain suruviestin. Eno on poissa. Vielä keväällä hän osallistui koulumme 60-vuotisjuhliin, mutta pian sen jälkeen vakava sairaus otti hänestä otteen ja lopulta mursi hänet.



    Lasta kunnioittava, ystävällinen, mutta luja, lapsen erilaisuudelle sopivasti tilaa antava aikuinen.

    Martti oli oppilailleen tällainen.

    Jo klassisena pidettävän J.A. Hollon määritelmän mukaan kasvatus on kasvamaan saattamista, kasvamisen tielle sattuvien esteiden poistamista, suotuisien olosuhteiden luomista itsestään tapahtuvalle kasvamiselle.

    Mielestäni Martti toteutti tätä ajatusta loistavasti.



    ”Työtä ja iloa – työn iloa!” on Vasaramäen koulun tunnuslause – jo vuosikymmenten takaa.
    Sen tarkoituksena on kannustaa oppilasta kokemaan hyvän olon tunnetta siitä, että hän on tehnyt työtä, jopa raatanut  - voimiensa äärirajoilla  - ehkäpä ylittänyt itsensä:; ponnistellut kohti tavoitetta, jonka sitten on saavuttanut.

    Ihailin Enon kykyä tehdä tuosta koulumme tunnuslauseesta totta.

    Hän teki sen  hyvin vähäeleisesti.

     
    Toukokuussa 2008 minulla oli kunnia luovuttaa Enolle Vasaran Vasara - järjestyksessään kolmaskymmenesviides. Perinteen mukaisesti vasaran sai, kun jäi koulustamme eläkkeelle.
     
    Jokainen vasara on ollut omansa näköinen. Ei ole ollut kahta samanlaista. Materiaalina on koulumäen honka.

    Vasaran vartena on joko karttakeppi – toivon mukaan juuri se, jota vasaran saajakin on käyttänyt – tai jokin muu modernimpi ratkaisu; sellainen, joka ilmentää vasaran saajaa.

    Martti viljeli huumoria ja häntä on paljolti kiittäminen siitä, että itsekin olen rohjennut sitä tekemään työssäni.

    Niinpä Turun kaupungin vaakunalla varustettu aito chippendale -haarukka – juuri se, mitä Eno aina lounaalla käytti - oli oiva valinta hänen vasaransa varreksi.



    Haluan välittää Martin omaisille osanottomme heidän suureen suruunsa.
     
    Koko Vasaramäen koulun puolesta, Martin muistoa kunnioittaen

    Jyrki Välimäki, rehtori