Kun lokakuussa 1980 tulin tänne Vasaramäen kouluun luokanopettajan sijaiseksi, en tietenkään voinut kuvitella, että tulisin tekemään elämäntyöni tässä koulussa.Olen kiitollinen Markku Vähä-Mäkilälle, silloiselle rehtorille, siitä, että sain asettua tänne. Toimin muutamia vuosia luokanopettajana, minkä jakson tosin varsin myöhään suoritettu varusmiespalvelus Porin Prikaatissa keskeytti.Vuosikymmenen lopulla suoritin erilliset erityisopettajan opinnot, minkä jälkeen luokanopettajan työn ohella toimin erityisopettajana.
Suvivirren vaiettua keväällä 1991 Markku jäi eläkkeelle varsin monen silloisen Vasaramäessä pitkään opettaneen kollegani kanssa samaan aikaan. Moni heistä oli tullut aikanaan vastavalmistuneeseen moderniin Vasaramäen kouluun vuonna 1953 - Markku vuotta myöhemmin.
Isä-hahmosta puhuminen voi tuntua kliseeltä. Mutta sitä Markku on minulle ollut. Muistan kun erään Särkisalon Hiekkarannassa vietetyn leirikoulun yhteydessä vierailimme lähitalossa. "Toit sitten poikasi mukanasi", sanoi isäntä Markulle.
Markku on aina ollut visionääri. Löydän uudesta opetussuunnitelmastamme keskeisinä koulun toimintakulttuurin piirteitä, joita hän tietoisesti pyrki kehittämään: osallisuuden tunteen vahvistaminen, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Vasaramäen koulu oli keskeinen toimija, kun eräät koulut saivat kokeilla annetun "tuntikehyksen" vapaampaa - koulun tarpeisiin paremmin vastaavaa - käyttöä. Hän ohjasi minut perehtymään perusopetuslakiin ja -asetukseen sekä virkaehtosopimukseen löytääkseni nämä koulun kehittämisen mahdollistajina - ei niinkään kahlitsevina asiakirjoina.
Varsinkin rehtorin urani vaikeina ensimmäisinä vuosina Markku toimi tukenani, jota sain käydessäni tapaamassa häntä Välskärinkadulla.
Pyrin nyt vastaavasti tukemaan Sari Grönroosia, joka pian ottaa vetovastuun Vasaramäen koulussa.
Toki Sarilla on jo varsin paljon kokemusta rehtorina toimimisesta ja huomaan, että monet rehtorin työhön kuuluvat osaamisalueet hän hallitsee monin verroin paremmin kuin minä.
Mutta Vasaramäen koulu on erityinen koulu minun mielestäni. Vaikka koulu on aina rehtorinsa näköinen, toivon ja uskon, että tietyt vuosikymmenten ajan rakennetut asiat - koulun eetos - pysyvät ja ovat tunnistettavissa Vasaramäen koulussa jatkossakin vierailevalle satunnaiselle kävijälle.
Halusin, että tuo valokuva ( yllä ) otetaan. Pyysin Markun käymään koulussa. Kiersimme kolmestaan Lehmusta ja keskustelimme. Halusin Sarin pääsevän osalliseksi koulun juurista.
On sanottu, että lapsi tarvitsee kaksi asiaa: juuret ja siivet - juuret, jotka pitävät jalat maassa ja siivet, joilla lentää kohti tulevaa.
Johtaakseen koulua, joka kykenee tukemaan lasta ja nuorta kasvussaan, rehtorin tulee kyetä tuntemaan nuo juuret ja hänellä tulee olla käytössään nuo siivet. Ainakin välillä olen tuntenut, että kohdallani näin on. Siitä olen ollut kiitollinen Markulle ja haluan vastaavasti tukea seuraajaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti