torstai 1. kesäkuuta 2017

Puhe henkilökunnalle 1.6.2017





Hyvät Ystävät.

Pitkään työstämämme uusi opetussuunnitelmamme 2016 on ollut käytössämme pian päättyvän lukuvuoden 1.-6. luokkien osalta ja myös 7.-9. luokkien ja VALMO-ryhmien osalta opetussuunnitelmauudistuksen kannalta tärkeimpien lukujen – toimintakulttuurin muutoksen suunnan määrittelevien lukujen 1-12 – osalta.

Yhteisöllisyys ja osallisuus ja niiden vahvistaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Näihin tavoitteisiin pyrkiminen voi kuitenkin tuoda arkeen kiireen ja riittämättömyyden tunnetta; kun kuitenkin pitäisi ehtiä opettaakin.

Emme voi luopua yhteisöllisyyden ja osallisuuden tavoitteista vähentääksemme kokemaamme kiirettä. Keinoista noiden tavoitteiden saavuttamiseksi voimme – ja meidän pitääkin – keskustella. Jos taistelulla kiirettä vastaan, vahvistamme yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, olemme oikealla tiellä.

Liikkuva koulu on hyvä esimerkki hankkeesta, jolla on selkeä yhteys opetussuunnitelmaan koulun toimintakulttuurin muutosta edistävänä ilmiönä. Meillä Vasaramäen koulussa olla aidosti liikkuva koulu onkin ollut edistyksellisesti ja esimerkillisesti yksi koko koulun kehittämistavoitteista.  Tällä on pyritty koko yhteisön sitouttamiseen.

Yhteisö koostuu yksilöistä, joita usein yhdistää yhteinen tehtävä tai päämäärä. Yhteisössä yksilöt toimivat tavalla tai toisella yhdessä, mutta yhteisön olemassaolo ei kuitenkaan ole tae yhteisöllisyyden muodostumisesta. Yhteisöllisyys lisää yhteisön jäsenen sosiaalista pääomaa ja se vaatii syntyäkseen yhteisön jäsenten keskinäistä luottamusta, avointa kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja osallistumista. Yhteisöllisyyden kehittymisessä yksilöiden tunteet ovat tärkeässä asemassa. Yksilön täytyy voida tuntea, että hän kuuluu yhteisöön, hänen tulee voida tuntea itsensä tarpeelliseksi, hyväksytyksi ja arvokkaaksi.

Luokan ja oppilaskunnan yhteisöllisyyden vahvistaminen on tärkeä osa koulun kasvatuksellista tehtävää. Terve ja turvallinen koulu on koulu, jossa nuoret itse osallistuvat monin tavoin omaa työtään koskeviin päätöksiin. Jotta osallisuutta todella voidaan koulussa vahvistaa ja oppilaiden osallistumista kehittää, tulee edellytykset osallistumiseen tietoisesti luoda.

Uusi opetussuunnitelma on tuonut haasteita myös koulun arviointikäytäntöihin. 1.-4. luokkien työläs sanallinen arviointi on edellyttänyt uudella tavalla toimenpiteitä arviointia varten. Vaarana on se, että lukuvuoteen jatkossa lähdetään arviointi edellä, mikä ei mielestäni ole uuden opetussuunnitelman hengen mukaista.

Koulun arki on tarjonnut lukuvuoden mittaan mielenkiintoisia haasteita, joilla lähes aina on ollut vahva kytkös koulun toimintakulttuuriin ja siinä ilmenneisiin kehittämistarpeisiin.

Itselleni kevätlukukausi on ollut raskas. Aikaa työhön on kulunut paljon. Kuitenkin esimerkiksi tulevan lukuvuoden suunnittelu on vasta käynnistymässä.  Vaikka juuri tässä keväässä on ollut joitakin poikkeuksellisen työllistäviä elementtejä, on minun toki syytä pohtia yhdessä kanssanne työn organisointia koulun tasolla, yksikön tasolla ja ennen kaikkea minun on toki syytä pohtia omaa ajankäyttöäni.

Ongelma on se, että työtä tuntuu tulevan koko ajan enemmän, mutta aikaa se tekemiseen ei.

Sama tunne taitaa olla meistä jokaisella.

Tiistaina 22.8. järjestetään yleinen tiedotustilaisuus Vasaramäen koulun ja ennen kaikkea koulun 7.-9. luokkien tulevaisuudesta, mikä arvatenkin kiinnostaa meistä jokaista ja oppilaittemme vanhempia.

Tässä asiassa, kuten yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei itse siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt käänteisesti niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.

Tämä viimeinen kappale on – kuten huomasit – äskettäin edesmenneen presidentti Mauno Koiviston mietelmä ( HS Kuukausiliitteen haastattelussa 25.11.2013 ).

Hyvät Ystävät.

Lukuvuosi 2016-2017 on päättymässä – on juhlan aika: tämä yhteinen kahvihetkemme, YsiGaala ja yläkoulun kevätkirkko, 1.-6. luokkien lukuvuoden päätöstilaisuus, 7.-8. luokkien ja VALMO-ryhmien kevätjuhla ja peruskoulunsa päättävien juhla ovat enää jäljellä tästä lukuvuodesta.

Uskon näiden juhlien avulla pystyväni lataamaan akkujani niin, että virtaa riittää tulevan lukuvuoden suunnitteluun yhdessä Ainon ja Aaron kanssa.

Ainoa haluan tässä yhteydessä erityisesti kiittää kuluneesta lukuvuodesta. Hän on korvaamaton.

Mutta haluan kiittää myös teistä jokaista hyvin tehdystä työstänne Vasaramäen koulun hyväksi nyt päättyvänä lukuvuonna ja toivotan teille ansaitsemaanne aurinkoista ja voimat palauttavaa lomaa

Jyrki Välimäki, rehtori









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti