tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kesä on koulussa kiireistä aikaa


Kaivinkone tuli Lehmuksen pihaan heti maanantaina 4.6.

Kesä - lukuun ottamatta viiden viikon lomaa - on rehtorille kiireistä aikaa. Mennyt lukuvuosi pitää kaikilta osin saattaa päätökseen ja tuleva lukuvuosi edellyttää valtavasti valmisteluja.

Talonmiehen ja koulusihteerin ohella koulumme on tänäkin kesänä myös aika monen muun työpaikka.

On syytä olla tyytyväinen, kun Lehmuksen yksikössä ovat työmaakopit olleet ikäänkuin saapuneen kesän merkki jo usean vuoden ajan. Tänä vuonna alkoi heti koulutyön päätyttyä salaojaremontti. Sen johdosta koko pihakin revitään auki: asfaltti uusitaan, pihalaatat kerätään pois, jotta ne jossain vaiheessa voidaan taas asettaa paikalleen. Pihaan johtavasta ajoväylästä kaikki kivet on poistettu. On syntynyt valtava röykkiö! Mäki tasoitetaan ja arvokkaat kivet asennetaan mäkeen uudestaan.

Pihatelineet tuodaan koulun pihaan myös kesän kuluessa. Samoin kuin portaikoista irroneet kivet muurataan paikalleen.

Aavistan, että piha ja ympäristö, joista olemme voineet olla ylpeitä, ovat sellaiset jatkossakin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti