maanantai 6. kesäkuuta 2011

Katse tulevaisuuteen



Lukuvuosi 2010-2011 päättyi opetuksen osalta lauantaina 4.6.2011.

Alakoulun osalta lukuvuosi päätettiin perinteiseen tapaan: lipunnoston jälkeen kokoonnuttiin Lehmuksen rinneteatteriin kunniakirjojen, stipendien ja erilaisten palkintojen jakoon. Tämän jälkeen siirryttiin juhlasaliin juhlaan, jossa kuudensien luokkien oppilaat jättävät alakoulun ja siirtyvät yläkouluun.

Samaan aikaan Syreenin yksikössä 7. ja 8. luokkien oppilaille heidän luokanvalvojansa jakoivat lukuvuositodistukset.

9. luokkien oppilaat ja heidän vanhempansa oli kutsuttu koolle käynnistämään uutta perinnettä koulumme käytäntöihin: peruskoulunsa päättävien juhlaa.

Vaikka vuosi sitten näkemäni yläkoulun kevätjuhla - jossa siihen astisen perinteen mukaisesti hyvästeltiin 9. luokkien oppilaat - olikin varsin juhlallinen, kaipasin juhlaa, jossa myös 9. luokkien oppilaiden vanhemmilla olisi mahdollisuus olla läsnä. Sen tähden seurasinkin mielihyvällä tämän ensimmäisen tämän tyyppisen tilaisuuden valmistelua.

Toki tilaisuus tarjoiluineen teetti valtavasti työtä lukuvuoden siinä vaiheessa, jossa voimavarat olivat jo ehtymässä. Palaute on kuitenkin ollut hyvin postiivista. On selvää, että jatkossakin tulee järjestää peruskoulunsa päättävien vanhemmille mahdollisuus osallistua vastaavaan tilaisuuteen. Juhlan käytännön toteutusta kannattaa toki pohtia työyhteisössä, jotta järjestelyt koetaan voimavarojen mukaisiksi.

Koko koulun henkilöstö ansaitsee tänä keväänä erityiskiitoksen poikkeuksellisista viimeisten työviikkojen järjestelyistä.

Lehmuksen yksikön 3. ja 4. kerroksen peruskorjaus käynnistyi etuajassa: kaksi viikkoa ennen lukuvuoden viimeistä työpäivää. Opetus ja oppiminen piti sananmukaisesti ulkoistaa! Käsitykseni mukaan siinä kuitenkin onnistuttiin hyvin.

Yläkoulussa on erityinen vaara lukuvuoden viimeisten viikkojen aikana, että työpäivät koetaan merkityksettöminä. Tämä taas aiheuttaa tarpeetonta rauhattomuutta, johon pitää puuttua. Ongelmien ennalta ehkäisemiseksi tänä keväänä viimeisille työviikoille järjestettiin erilaisia työpajoja ja pedagogiselle ja kasvatukselliselle yhteistyölle eri tahojen kanssa annettiin mahdollisuus. Lisäksi 9. luokkien TET-viikko ajoitettiin viimeistä edelliselle työviikolle. Näissä järjestelyissä onnistuttiin hyvin. Luokanvalvojien ja opinto-ohjaaja Eeva Himbergin osuus järjestelyissä korostui ja he ansaitsevatkin erityiskiitoksen työpanoksestaan.

Olen tänään kesäkuun 6. päivänä palannut "sorvin ääreen". Olen töissä perjantaihin 17. kesäkuuta, jolloin jään vuosilomalle. Aloitan kuitenkin työt taas maanantaina heinäkuun 18. päivänä.

Lukuvuosi 2011-2012 käynnistyy opettajien osalta maanantaina elokuun 15. päivänä ja oppilaiden osalta seuraavana päivänä.

Lausteen ja Vasaramäen koulujen johtokunta on kokouksessaan 11.5.2011 valinnut Tarja Mattilan alkaen 1.8.2011 opettajan virassa toimivaksi apulaisrehtoriksi. Minun, hänen ja kummankin yksikön - Lehmuksen ja Syreenin - vastuuopettajien välisestä työnjaosta tiedotan oppilaille, näiden vanhemmille ja koulun henkilöstölle 15.8.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti