Lupaan parhaani mukaan...

Olen seurakuntavaaleissa Katariinan Partiotyön Ystävien ehdokkaana. Olen vuodesta 1966 ollut Tornikotka. Lippukuntani toimii Martinmäessä. Olen edelleenkin mukana Tornikotkien kiltatoiminnassa. Jossain elämäni vaiheessa toimin myös sudenpentujohtajana Auran Tähti-Pojissa ja Turun Eränkävijöissä. En kuitenkaan ole liikkeellä pelkästään partiolaisten asialla.

Olen noin kaksikymmentä vuotta asunut Itä-Turussa: ensin Lanatiellä ja sittemmin runsaat kymmenen vuotta Paimenpuiston laidalla Itäharjulla.

Aktiiviseksi seurakuntalaiseksi tuleminen toteutuu parhaiten, kun lapsesta saakka saa olla mukana seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan tulee siis ennen kaikkea kohdentaa voimavarojaan lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön.

Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön tulee olla avointa kaikille - tämä kaikille avoimuus on yksi partiotoiminnankin perusperiaatteista.
Periaate on vielä saatava osaksi arkea, mikä on sinällään jo iso haaste meillä Itä-Turussa.

Lapsi-ja nuorisotyö on saatava ulos ns. mukavuusalueelta. On rohkeasti ja päättäväisesti tartuttava tämänpäivän sosiaalisiin haasteisiin.

Jo hyvin varhaisessa elämänsä vaiheessa ihmisen kohtaamat vaarat syrjäytyä - perinteisen sosiaalisesti hyväksyttävän yhteiskunnan ulkopuolelle putoamisen uhka - on tiedostettava suunniteltaessa seurakunnan lapsi- ja nuorisotyötä.

Kolmannen sektorin - jota seurakuntakin edustaa - tulisi esimerkiksi tarjota nuorille, joiden on vaikea saada peruskoulun päästötodistusta, yhteistyössä koulun kanssa vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa päästötodistuksen edellyttämät tavoitteet.

Seurakunta on toki kaikenikäisiä seurauntalaisia varten. On tietenkin selvä, että voimakas panostus lapsiin ja nuoriin, tuo aktiivisten seurakunnan jäsenten keski-ikää alas, mikä ei voi olla vaikuttamatta seurakunnan ilmapiiriin ja toimintaa ohjaaviin päätöksentekoprosesseihin.

Se voi joidenkin mielestä olla pelottavaa, mutta se on sangen välttämätöntä.

Seurakuntavaalien alla

Uudet jäsenet Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän eri seurakuntien seurakuntaneuvostoihin ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan 14.-15.11.2010. Ennakkoäänestys on 1.-5.11.2010.

Äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on yleensä ollut hyvin alhainen. Äänestämättömyys ei johtune tiedon puutteesta; ei liene ongelma saattaa seurakunna jäsenten tietoon äänestyspäivät ja -paikat. Varsinainen haaste on saada ihmiset kokemaan äänestäminen tärkeäksi - saada ihmiset likkeelle.

Seurakunnan jäsenyys on meille usein itsestäänselvyys, jota monikaan ei kyseealaista, mutta mille toisaalta ei muutoinkaan uhrata aikaa tai voimavaroja.
Aiheeseen paneutuminen johtaa hyvin usein seurakunnasta eroamiseen. Hyvin moni kokee uskovansa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, mutta ei kirkkoon. Kirkon toimintaan ei olla tyytyväisiä.

Kun vanhempi tyttäreni kastettiin seurakunnan jäsenyyteen 22 vuotta sitten Tuomiokirkossa Anneli Rantalaihon toimesta toimi sylikummina hyvä ystäväni Mika. "Mieskummi!" totesi Anneli hieman hämmästellen. "Naispappi!" hämmästeli Mika. Silloin naisen toimiminen pappina oli uutta.

En millään voi ymmärtää, että vieläkin aiheesta väännetään ja kirkon piirissä vieläkin saa toimia henkilöitä, jotka sanoutuvat irti yhteistyöstä naispappien kanssa - vastoin kirkon virallisen kannan.

Viime viikkoina on puhuttu paljon homojen oikeuksista seurakunnan jäseninä. Tähän kirkon ylin johto tarjoaa lääkkeeksi keskustelun aloittamista. Minusta keskusteluun on ollut aivan riittävästi aikaa.

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Minulle tämä ns. rakkauden kaksoiskäsky yhdessä Vuorisaarnan kultaisen säännön kanssa - "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" - riittää hyvin pitkälle.

Nuo elämänohjeet tekevät uskosta ajankohtaisen ja toimivan vielä nyt - vuonna 2010 - ja tästä eteenpäinkin.

Jätän henkilökohtaisesti omaan arvoonsa Mooseksen kirjat ja muut Raamatun kirjat niine historiallisene viitekehyksineen, jotka joillekin selittävät ihmisten eriarvoisuuden hyväksymisen seurakunnan toiminnassa.

Moni on nyt eronnut kirkosta. Kirkon edustajien pettymystä tuottanut esiintyminen viimeaikaisessa homokeskustelussa on ollut moneen eroon todellisena syynä. Ehkä myös veruke moneen eroon; ajalle tyypillistä on myös suhtautuminen erilaisiin instituutioihin taloudellisesta näkökulmasta käsin:"Olenko nettomaksaja vai -saaja?"

Kirkon sisäisten konservatiivisten voimien aiheuttaman turhautumisen kanavoituminen eroamiseksi on väärin. Se on luovuttamista ja vääränlainen viesti noille voimille.

Nyt tulee päinvastoin aktivoitua ja lähteä äänestämään tulevissa seurakuntavaaleissa.

Itse olen aktivoitunut. Olen lähtenyt ehdokkaaksi kotiseurakunnassani Katariinan seurakunnassa. Vaaliohjelmastani enemmän seuraavassa blogissani...

Kouluruokailusta

Kuvat ovat eteläisen Etiopian kyläkoulusta, joka on rakennettu kyläyhteisön, kunnan kouluhallinnon ja Pelastakaa Lasten yhteistyönä.

Kyläkoulun lasten äidit saivat opetusta oikeaoppisesta lasten ravinnosta, hygieniasta ja lasten oikeuksista. Ohessa kurssin suorittaneet naiset valmistavat kouluateriaa paikallisista raaka-aineista, joita ovat mm. ns. kaalipuun lehdet sekä paikallisista eri papulajeista ja maissista jauhetusta jauhoseoksesta tehtyjä lettuja.

Äidit ja lapset vievät hygienia- ja ravitsemustietoa koulusta kylän koteihin ja näin tieto esimerkiksi käsien pesun ja saniteettitilojen tärkeydestä leviää koteihin.

Keskiviikkona 13.10.2010 järjestettiin Vaskun Vanhempien toimesta lukuvuoden 2010-2011 ensimmäinen Aikuisten iltakahvit -tilaisuus.

Tilaisuutta markkinoitiin Suurena kouluruokailuiltana. Asiantuntijavieraina paikalla olivat ruokapalveluesimies Ulla Louhe ja ravintoterapeutti Maarit Ketola kertomassa ja keskustelemassa kouluruokailusta.

Muutamaan tilaisuudessa esiin nousseeseen ajatukseen haluan vielä kiinnittää huomiota.

Ruokailuun osallistuminen on osa koulupäivää ja sen pakollista osuutta. Syöminen ei ole pakollista.

Useat vanhemmat tuntuvat kuitenkin olevan huolissaan lastensa lounaasta: he toivovat, että koulun henkilökunta huolehtii siitä, että heidän lapsensa oppii ottamaan lautaselleen kaikkea tarjolla olevaa. He tuntevat, että heidän tulee voida luottaa siihen, että heidän lapsensa on saanut koulussa lämpimän aterian.

Osa vanhemmista on toisaalta sitä mieltä, ettei heidän lastaan saa pakottaa syömään, vaan heidän tulee saada itse päättää siitä, mitä ja kuinka paljon he syövät ja syövätkö lainkaan.

Illan aikana sovittiin, että jokaisen tulee maistaa tarjolla olevaa ruokaa. Maistaminen on minimissään sitä, että oppilas ottaa ruokalusikallisen kutakin tarjolla olevaa annokseen kuuluvaa ruokaa. Oppilaan on lupa viedä maistamisen jälkeen mahdollisesti lautaselle jäänyt ruoka jäteastiaan, mikäli hän ei sitä pysty syömään.

Maistamista pidettiin tärkeänä, koska makuaisti kehittyy ja kukin voi tunnistaa itsessään, kuinka on oppinut pitämään jostakin mausta, mistä ehkä aiemmmin ei pitänyt.

Yläkoululaisten kohdalla nähtiin ongelmaksi se, että tämän päivän oppilailla on käytössään nin paljon rahaa, että kouluruoka korvataan hyvin usein hampurilaisella, kebabilla, täytetyllä patongilla... Asioista, jotka olivat ennen jotenkin erityisiä, on tullut arkisia. Tämä nähtiin yleisesti syynä suomalaisten lasten ja nuorten ylipainoon yhtä lailla kuin minimiin jäänyt päivittäinen hyötyliikunta.

Yläkoulun välipalatarjoilua pidettiin erityisen hyvänä asiana ja mitä ilmeisimmin Vasaramäen koulussa tullaan käynnistämään välipalatarjoilu myös Lehmuksessa yläkoulun oppilaille klo 13.00-13.15 ja myös alakoulun oppilaille klo 14.00-14.15.

Minä ja Koop Arponen Hollannissa

Kotimatka alkamassa - erehdyksessä astuin ensin väärään koneeseen Schipholin kentällä Amsterdamissa

EU:n nuorisotoimintaohjelman Youth in Actionin tavoitteena on edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta. Tavoitteena on myös tukea eurooppalaista nuorisoalan yhteistyötä sekä tiedon ja kokemusten vaihtoa.
Ohjelma on tarkoitettu 13-30 -vuotiaille nuorille ja nuorten parissa toimiville. Ohjelman pääasiallinen kohderyhmä ovat 15-28 -vuotiaat nuoret koulutustasosta, yhteiskunnallisesta asemasta tai kulttuuritaustasta riippumatta.
Youth in Actionin yleisiin tavoitteisiin kuuluu

- edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta sekä erityisesti heidän Euroopan kansalaisuuttaan
- kehittää nuorten yhteisvastuullisuutta ja edistää suvaitsevuutta, etenkin Euroopan unionin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi
- edistää eri maiden nuorten keskinäistä ymmärtämystä
- myötävaikuttaa nuorten toimintaa tukevien järjestelmien laadun ja nuorisoalalla toimivien kansalaisjärjestöjen edellytysten kehittämiseen ja
- vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä nuorisoalalla.

Osallistuin 6.-11.9. pienessä De Glindin kylässä Hollannissa - keskellä Eurooppaa, mutta samalla keskellä ei mitään, jollei mukaan lasketa lehmiä, lampaita ja kanoja - Eye Opener -kurssille. Kurssin tavoitteena oli selvittää kurssilaisille YiA-ohjelman olemusta ja nuorisovaihtojen järjestämisen edellytyksiä ja käytännön toteutusta.

Vasaran Pauke ry:llä on suunnitelmissa järjestää yhdessä kreikkalaisten nuorten ja näiden ohjaajien kanssa viikon mittainen ryhmätapaaminen keväällä 2011 Ateenassa.

Kurssilla oli edustettuna 13 Euroopan maata. Kurssille osallistuttiin tiimeinä, johon kuului aikuinen nuorisotyöntekijä ja 1-2 nuorta. Yhteensä meitä oli 40. Yhdeksännen luokan Heidi ja Mikaela olivat mukanani kurssilla - tai oikeastaan: minä olin heidän mukanaan.

Nimensä mukaisesti kurssi avasi silmämme. Nyt vasta tiedämme, mikä ohjelmassa on olennaista ja ohjelman kautta tavoittelemisen arvoista. Nyt tehtävämme on saada koko ryhmätapaamiseen ilmoittautunut ryhmä mukaan tapaamisen valmisteluun.

Tiistaina - kurssin ensimmäisenä varsinaisena päivänä - menin ansaitulle ruokalevolle päivällisen jälkeen ja laitoin kuulokkeet korvilleni.Radiokanavien selaaminen loppui, kun Zwolle-kanavalta tuli Koop Arposen Young and foolish. Yritin päästä tarinasta jyvälle ja pääsinkin.

Kun seuraavan kerran ehdin laittaa kuulokkeet korvilleni - tulen siis hyvin toimeen ilman niitä - oli kurssin viimeinen yhteinen ilta. Riehakkaan, mutta osin tunnelmaltaan haikeankin, illan päätteeksi - tunteet vahvasti pinnassa - hain unta radion avulla: ensimmäinen kappale, jonka kuulin oli Koop Arposen Young and Foolish!

Viikon aikana sain tutustua nuoriin ja heidän kanssaan eri Euroopan maissa työtä tekeviin aikuisiin keskustelemalla heidän kanssaan ja tekemällä asioita yhdessä heidän kanssaan. Hymy ja nauru olivat läsnä koko ajan. Koop Arposen ansiosta tulin kelanneeksi ajassa taaksepäin - muistellen omaa nuoruuttani.

Kurssin alussa epäilin olevani "liian vanha tähän juttuun"; osallistumiseni oli kuin käsijarru päällä ajamista, mutta ajan myötä, ennen kaikkea toisten avulla, vapauduin.

Lauantain olimme turisteina Amsterdamissa. Yövyimme tosin Amersfoortissa, josta oli sitten sunnuntaina 12.9. kätevä mennä junalla Schipholiin.

Hotellihuoneen WC:n peilissä oli tarra: " I see many faces - I have never seen smiling faces,which wouldn't been beautiful."

Viikko lisää oppilaille lomaa olisi ollut paikallaan!

Kuva Lehmuksen toisesta kerroksesta 17.6.2010 - näytti aika mahdottomalta, että luokat tulevat kuntoon lukuvuoden alkuun mennessä...
Huominen maanantai 9.8. tarvitaan vielä, jotta kaikki on kunnossa!

Ensimmäinen kerros on vielä remontin osalta pahasti kesken.

Huomenna maanantaina 9.8. on opettajien virkaehtosopimuksen mukainen suunnittelupäivä, jonne olen kutsunut myös koulun koko muun henkilöstön. Tiistaina 10.8. tulevat sitten oppilaat ja "pöydän pitäisi olla katettuna". Aikaa on kuusi tuntia.
Ainakin maanosamme muiden maiden kouluihin verrattuna aikaa on kovin vähän: yleensä opettajat käyttävät huomattavasti pidemmän ajan lukuvuoden alkua edeltävään suunnitteluun. Samoin lukuvuoden päätyttyä: yleensä opettajat jäävät vielä joksikin aikaa arvioimaan päättynyttä lukuvuotta, tekemään sen pohjalta suunnitelmia, järjestämään oppimateriaalia. Meillä ei ole tällaista käytäntöä.

Meillä opettajien tulee osallistua huomisen suunnittelupäivän lisäksi vielä kahteen koulutuspäivään, jonka tulee olla muu kuin koulun oppilastyöpäivä - yleensä siis lauantai.

Mielestäni nämä kolme koulutuspäivää tulisi käyttää siten, että kaksi koulutuspäivää olisi elokuussa ennen oppilaiden tuloa ja yksi koulutuspäivä lukuvuoden päätyttyä.

Tiistaina päättyvä oppilaiden kesäloma ( 6.6. -9.8. 2010 )on kaksi viikkoa lyhyempi kuin vastaava viime vuonna ( 31.5.-18.8.2009 )!

Jos rehtori oli viisi viikkoa niin fyysisesti kuin henkisestikin lomalla - mihin useimmat rehtorit ovat oikeutettuja, jäi hänelle varsin vähän aikaa saada tulevan lukuvuoden suunnittelu niin valmiiksi, että olisi voinut luottavaisin mielin astua joukkojensa eteen huomenna. Niinpä - noissa henkisissä lomapäivissä en päässyt viiteen viikkoon.

Jännitin valtavasti Lehmuksen remontin etenemistä ja myötäelin projektista vastuussa olevien henkilöiden tuskan: viikko tai kaksi lisää koulujen kesälomaan olisi tehnyt ihmeitä.

Vaihe vaiheelta toteutettava peruskorjauksemme toivon mukaan etenee myös ensi kesänä. Toivon mukaan tuleva kesäloma on mahdollisimman pitkä, jotta koulutyö ei kärsisi remontoinnista. Uskon tämän olevan myös monen samassa tilanteessa olevan turkulaisen kollegani toive.

Lukuvuoden pituus - työpäivien määrä - on säädöksin määritelty, mutta paikallisesti tehdään päätökset työ- ja lomapäivien rytmittämisestä.

Mielestäni kesälomaa tulisi pidentää muiden loma- ja mahdollisten lupapäivien kustannuksella ja toteuttaa tuo edellä esiin nostamani ajatus opettajien koulutuspäivien sijoittamisesta tukemaan aidosti koulutyön suunnittelua ja arviointia.

Jos opettajat halutaan välttämättä töihin lauantaina, järjestettäköön kouluissa aitoja avoimien ovien päiviä! Rehtorin ja opettajien näkökulmasta raskaalta kuuluva ajatus, mutta maksaa aivan varmasti vaivan.

"Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaidassaan"

Norjan Nordfjordissa; matkalla kohti vuoren huippua, jonka saavuttaminen oli yksi lomamme kohokohdista

Kesäkuun 19. päivänä iltalaivalla märänpäänä Tukholma, josta oli määrä aamulla jatkaa Norjaan Bergenin seudulla olevaan Os-nimiseen paikkaan. Oli alkamassa jo perinteeksi muodostunut kolmen perheen PÖLÖ-camp. Perheitä yhdistää CISV-tausta ja niinpä leirin suunnittelussa leikkimielisesti mukaillaan CISV-kesäkylää... Lisätietoja CISV:stä saat osoitteesta http://www.fi.cisv.org/. Minun, vaimoni Eijan ja Romeo-koiran ohella leirille osallistuivat Leena, Jari, Anssi, Pasi, Tor, Stian ja Hege, jonka lapsuudenkoti Osissa oli leirimme ensimmäisen viikon tukikohta.

Toisen leiriviikon vietimme perheen kesänviettopaikassa hieman pohjoisemmassa: Nordfjordissa.

Maisemat Norjassa olivat silmiä hivelevät. Emmekä onneksi joutuneet tyytymään vain siihen. Kiipeäminen ylös lumiselle vuorenhuipulle oli valtava saavuttamisen kokemus.

Hääpäivämme 30. kesäkuuta huipentui ystäviemme järjestämään yllätykseen. Meille oli järjestetty ylhäältä vuoren rinteeltä "stöylen" - pieni mökki, jossa talon piialla oli tapana yöpyä, kun oli talon vuoro huolehtia kylän karjasta, joka laidunsi vuorilla.

Kalastimme vuonossa. Vettä saattoi olla allamme yli viisisataa metriä. Veneeseen astuessa tuli useaan kertaan varmistettua, että taskun vetoketju on kiinni - täällä auton avainta ei sukeltaisikaan noin vain. Onnistuin itsekin saamaan pilkillä makrillin, sein ja useita lyyra-turskia, joista keittiövuorossa olleet - minä en kertaakaan - valmistivat erinomaista ruokaa.

Norjalainen keittiö oli muutenkin minuun makuuni. Hegen äidin laittama perinneruoka "rasbeballa" oli jännittävän näköinen, mutta maistui erittäin hyvältä. Samoin oli kokemus syödä tuoreita katka- ja taskurapuja.

Hegen veli Joen on purjelentäjä - mestari lajissaan. Pääsin mukaan lennolle Osissa. Hän istui takanani ja kehotti minua tarttumaan ohjaimeen ja tunnustelemaan polkimia. Sanoin, että minulle riittää ihan vain katselu...

Retki Briksdaliin jäätikölle oli myös ohjelmassa. Matkalla ajoimme läpi Stryn-nimisen pienen kaupungin. Sieltä on lähtöisin jalkapalloilija Tore Andre Flo, joka urallaan on edustanut useita valioliigaseuroja, mm. Chelseaa.

On huomionarvoista, että hän valitsi useista harrastamistaan urheilulajeista jalkapallon vasta 16-vuotiaana. Lieneekö siinä syy myöhempään menestykseen juuri jalkapalloilijana?

Paluumatkalle lähdimme - Jari, Leena, Eija, Romeo ja minä - torstaina heinäkuun 1. päivänä. Hege, Pasi, Stian ja Tor jäivät vielä runsaaksi kahdeksi viikoksi toipumaan leirin rasituksista.

Ajoimme Lillehammerin kautta tavoitteenamme Oslo, jossa yövyimme leirintäalueen mökissä Holmenkollenin juurella. Seuraavana aamuna kävimme Vigelandin puistossa. Meidän kaikkien mielstä - myös Romeon - se oli vierailukohteena "must" ja on sitä vieläkin.Vigelandin puisto tai ”Patsaspuisto” on eräs Oslon ja Norjan kuuluisimmista nähtävyyksistä. Se sijaitsee Frognerin puistossa ja siellä on esillä yhteensä 212 Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Vigeland myös suunnitteli puiston rakenteen ja maisemat. Vigelandin puisto on pinta-alaltaan yli 320 hehtaaria.

Sen jälkeen olikin aika lähteä pitkälle ajomatkalle kohti Tukholmaa, josta illalla laiva lähtisi kohti Turkua.

Kotiin saavuimme lauantaiaamulla heinäkuun 3. päivänä.

Leila Välimäki 80 vuotta 3.6.2010

Rakas Äiti.Hyvä Juhlaväki.
Ihan aluksi tunnen tarvetta puhua politiikkaa.
Perinteinen vähäosaisten puolesta puhuva vasemmistopuolueiden aina näihin päiviin saakka omima aate on kriisissä.
Vähäosaiset ja yhteiskunnasta syrjäytyneet ovat syrjäytyneet myös äänestämisestä ja se kansan osa, jota aiemmin pidettiin työväenluokkana ei enää itse katso siihen kuuluvansa, vaan on ryhtynyt sekin sättimään verotaakkaansa.
Vasemmistopuolueiden vastaus tähän muutokseen vie viimeisetkin aatteen kannattajat: veturinkuljettajasta on tullut jarrumies.

Kuitenkin on niin, että kun tekniikan tohtori Simo Laakson kanssa – me kaksi Kunnallissairaalantien kaksikerroksisten talojen poikaa – siemailemme ansaitusti perjantai-iltana brandyä Kustavissa ennen saunaa, me samalla kuitenkin tiedostamme, että ilman perinteistä sosialidemokratiaa emme tässä olisi.

Mutta pelkkä yhteiskunnan tuki ei olisi riittänyt. Tarvittiin matkan varrella aimo annos tahdonvoimaa, joka on mahdollistanut tavoitteiden saavuttamisen.

Kodin tuella on ollut valtava merkitys. Minun ja Jarin tapauksessa se on rajoittunut Äitimme tukeen – Annu-mamman osuutta toki unohtamatta. Äitimme kasvatus on ollut puhtaasti – kuten tunnettu kasvatustieteilijä J.A. Hollo kasvatuksen määrittelee – kasvamaan saattamista.

Sitä voisi kaiketi kutsua vapaaksi kasvatukseksi, mutta se ei kuitenkaan ole sama kuin kasvattamatta jättäminen – kuten usein luullaan.

Siinä vapauksien kautta opitaan kantamaan vastuuta niin itsestä kuin muista ja huolehtimaan velvollisuuksista, joita ihmiselle tulee elämän eri rooleissa.

Tämä kasvatustyyli sopii lapselle ja nuorelle tai ei sovi. Minulle kasvatuksen kohteena se on sopinut, vaikkei elämä aina ole ongelmatonta ollutkaan.

Kuitenkin – esteitä elämänpolullani on varmasti ollut murto-osa siitä, mitä äitini on pitänyt ylittää.

Mielestäni äitini on tehnyt jo tähän mennessä merkittävän elämäntyön

Se olemme Jari ja minä. Meidän ei ole tarvinnut kilpailla äidin huomiosta tämän kodin ulkopuolisen uran tai muun kiinnostuksen kohteen kanssa. Me olemme hänen elämäntyönsä.

Ja se on kesken.


Rakas Äiti.

Haluan meidän kaikkien läsnäolijoiden puolesta onnitella sinua 3.6. 2010 80-vuotismerkkipäiväsi johdosta ja toivottaa voimia taisteluun niin pieniä kuin isojakin arjen harmeja vastaan. Näitä aiheuttavat mm. kuriton kissa, kohollaan olevat mattojen reunat ja kynnykset ja liian kiireiset poikasi.

Hyvä Juhlaväki.

Sydämellinen kiitos läsnäolostanne.


Naantalissa 6.6.2010


Jyrki Välimäki

Puhe henkilökunnan ja koulun yhteistyötahojen yhteisessä kahvitilaisuudessa 3.6.2010

Kuva ensimmäisestä Uuden Vasaran juhlasta


Hyvät Ystävät.

Uuden Vasaramäen koulun ensimmäinen lukuvuosi on pian päättymässä. Tässä uudessa tilanteessa haluan kuitenkin perinteitämme kunnioittaen pitää puheen. Vuosien varrella olen usein käyttänyt puheeni runkona kulunutta lukuvuotta ikään kuin koulun yhteisten tapahtumien ketjuna – jokaisen tapahtuman kohdalla – kuin perustellakseni sen oikeutusta – linkittänyt sen opetussuunnitelmaan tai johonkin hankkeeseen, johon olemme menneet mukaan. Mitä sitäkin olen pyrkinyt perustelemaan opetussuunnitelmalla.

Olen pyrkinyt vakuuttamaan, että kaikki perinteisten oppituntien ulkopuolinen tekeminen, joka äkkiseltään voi tuntua ylimääräiseltä, onkin tapa toteuttaa opetussuunnitelmaa.

Nyt kuitenkin tunnen olevani tilanteessa, jossa tuo kuvaamani tapa rakentaa puhe ei enää toimi.

On tapahtunut niin paljon. Liian paljon puheen rungoksi. Yhden kirjan ainekset on tässäkin kuluneessa lukuvuodessa. Siitä tulisi tiivistunnelmainen romaani täynnä tunnetta: niin muutospelkoa kuin -rohkeuttakin, niin onnistumisen iloa kuin pettymyksen tunnetakin, jännitystä, väsymistä, energiaa, niin iloa uuden luomisesta kuin turhautumistakin, niin ennakkoluuloja kuin avointa suhtautumista, uteliaisuutta.

Yhden tapahtuman haluan kuitenkin vielä palauttaa mieleemme. Se on ensimmäinen Uuden Vasaran juhla, jota vietimme Kupittaan urheiluhallissa 19.3.2010. Vaikka useimmat edellä kuvaamani tunteet olivat läsnä juhlaan valmistautumisessa, jäi juhlasta valtavan hyvä olo. Se vei yhteistä asiaamme enemmän eteenpäin kuin mitkään muut toimenpiteemme kuluvan lukuvuoden aikana.

Vasaran juhlan yhteydessä julkistettiin Vasaramäen koulun uusi logo. Sen on suunnitellut 5b-luokan Ida Lund. Logossa ovat kuvattuina toisaalta syreenin ja lehmuksen lehdet, toisaalta iso ja pieni oppilas - käsi kädessä.

Vasaran juhlasta tulee perinne. Se pyritään jatkossa ajoittamaan mahdollisimman lähelle huhtikuun 4. päivää, jota pidetään Uuden Vasaramäen koulun syntymäpäivänä.

Edelleenkin Lehmuksessa vietetään vuosittain Wanhan Vasaran juhlaa - mahdollisimman lähellä maaliskuun 26. päivää, joka oli 55 vuotta Vasaramäen koulun syntymäpäivä.
Tänä vuonna - ensimmäisessä Wanhan Vasaran juhlassa - juhlasalin luku 55 vaihdettiin luvuksi 56. Itse luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä. Tällä kertaa se lankesi 6b-luokan Aku Heinälle.

Toimimme siis kahdessa yksikössä – Syreenissä ja Lehmuksessa.

Täällä Lehmuksessa jatkuu ”hiljainen peruskorjaus”: jo aiemmin osittain saneerattua 1. kerrosta uusitaan mm. ilmanvaihdon osalta ja 2. kerroksen luokat uusitaan kokonaan. Peruskorjauksen on määrä jatkua tulevina kesinä, kunnes koko rakennus on peruskorjattu.

Olen tästä hyvin kiitollinen.

Syreenin tilanne on miltei lohduton. Peruskorjaukseen tähtäävät toimenpiteet ovat käynnistyneet, mutta koko prosessi tuntuu aivan liian hitaalta. On vaikea uskoa, että koulunpitoa voisi siellä jatkaa, jos ei aikatauluun saada radikaalia muutosta.

Olen kuitenkin tyytyväinen yhteistyöhön kiinteistöjemme kunnossapidosta vastaavien henkilöiden kanssa. Sydämellinen kiitos siitä teille. Edellä kuvaamani ongelma on kuitenkin sellainen, johon me emme pysty ratkaisevasti vaikuttamaan.

On muutoinkin kiitosten aika. Olen tähän tilaisuuteen kutsunut yhteistyötahojemme edustajia.
Yhteistyötahojen edustaja on aikamoinen sanahirviö. Ehkä käytän sanaa Ystävä tästä lähtien.

Hyvät Ystävät. Sydämellinen kiitos lukuvuonna 2009-2010 Vasaramäen koulun hyväksi tekemästänne työstä, lämpimistä ajatuksista, tuesta ja rinnalla kulkemisesta.

Mamma mia, here I go again!

Kuva 7.-9. luokkien kevätjuhlasta, jossa mm. valinnaisen musiikin ryhmä esitti kaksi Abban kappaletta

REHTORIN PUHE 7.-9. LUOKKIEN KEVÄTJUHLASSA 3.6.2010



( Taustalla soi Hill Street Blues -sarjan taustamusiikki ja rehtori kävelee estradille. )

Tänä lukuvuonna – aina kun minulla on ollut mahdollisuus tarttua mikkiin ja käyttää tämän Syreenin yksikön keskusradiota – olen aloittanut lähetyksen tuolla äsken kuullulla Hill Street Bluesin tunnusmusiikilla. Hill Street Blues on legendaarinen poliisisarja, joka kertoo ylikuormitetun poliisiaseman kuumeisesta arjesta ja henkilöstön ihmissuhteista riemuineen ja murheineen.

Lukuvuosi on taas päättymässä. Sitä juhlimme kahdella merkittävällä, ainutkertaisella tapahtumalla: pian alkavalla kevätjuhlalla ja huomisella kevätkirkolla tai käynnillä moskeijassa. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa lauantaiaamuinen todistusten jako.

Sen jälkeen on vuorossa kesä, jolloin voi tehdä monenlaista, mihin lukuvuoden mittaan ei ole mahdollisuus. Itse haluaisin joskus kokeilla golfia. Siitä ei voi tulla minulle harrastus, koska se käsitykseni mu-kaan vie liikaa – niin aikaa kuin rahaakin. Mutta minua viehättää siinä sen tasoitusjärjestelmä.
Golfin tasoitusjärjestelmän avulla voidaan laskea kuinka hyvin pelaaja on pelannut kierroksen omiin taitoihinsa ja omaan tasoitukseensa nähden.
Tasoitusjärjestelmän avulla golfissa eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään. Siis periaatteessa kuka tahansa lajin harrastaja voisi kilpailla Tiger Woodsin kanssa.

Lukuvuoden päättymisen merkiksi jaetaan tässäkin koulussa lukuvuositodistukset, 9. luokan oppilaille ne ovat peruskoulun päättötodistukset. On oppilaita, joita heidän poikkeuksellisen hyvän todistuksensa ansiosta muistetaan vielä stipendillä tai muulla huomionosoituksella. Sen he ovat ansainneet. Se on vaatinut heiltäkin työtä, eivätkä he ole saaneet mitään ilmaiseksi.

Kuitenkin – haluan olla rakentamassa tähän kouluun tasoitusjärjestelmää, jonka avulla – kuten golfissa – eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään – kukin omiin taitoihinsa ja tasoitukseensa nähden.

Tulee mieleen J. Karjalaisen kappale Sankarit:” Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarimiehet, joita koko valtakunta arvostaa? Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarinaiset, jotka tosi työstä palkintonsa saa? Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän - ihan jokainen.”
Minun on vaikea uskoa, että joku epäonnistuisi tahallaan. Aina ei kuitenkaan tulos ole sellainen, että siihen voi olla tyytyväinen. On hyvä, että jää parannettavaa. Silti – jos pyrkii tekemään parhaansa – on sankari. Juuri tänään on aika tätä korostaa.

Hyvä 9. –luokkalainen. Sinä erityisesti olet tänään sankari. Sinulle haluaisin vielä sanoa jotakin. Vertaan yläkouluaikaasi otteluun, jossa on ollut kolme erää – näinhän on mm. jääkiekossa. Tulin peliin mukaan sen kolmanteen erään. Tässä mielikuvassa sinä olet pelaaja, opettajasi valmentajia – entä minä? Joku voisi tarjota minulle managerin roolia – saisin siemailla hallin yläparvella arvokkaassa seurassa kuohuviiniä. Rooli ei sovi minulle. Halusin vetää hokkarit jalkaan ja tulla jäälle - olla tuomari.

Aluksi minusta tuntui vaikealta päästä peliin sisään.
Joitakin pelitilanteita pohdin vielä pitkään. Varmasti tein virheitä, mutta olen aika varma, etten yhtään sellaista, joka olisi vaikuttanut ottelun lopputulokseen. Eniten pohdin tilanteita, joissa aivan varmasti olin oikeassa – tilanteissa, joissa säännöistä ei voi joustaa. Siitä huolimatta saattoi joku tulla haastamaan, eikä ymmärtänyt tulla vastaan, vaan teki pelistä vaikean niin itselleen, minulle, valmentajille kuin joukkueelleenkin. Pelaajalla oli puutteellinen pelisilmä. Ilman sitä ei pärjää – ei missään.

Mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että yhteinen sävel oli löytymässä. Alkoi tuntua hyvältä olla osa tätä peliä, joka kuitenkin nyt sitten on päättymässä.


Hyvät Ysit. Te muodostatte joukkueen, joka selvisi jatkoon! Onneksi olkoon.

Mikä rehtorin työssä vie eniten voimiani?

Tämän päivän rehtorina oleminen on kuin kirjoittaisi romaania, jolle tuntuu tulevan - onneksi - loputon määrä jatko-osia. Tähän saakka jokaisesta osasta, joka aina on ollut yhden lukuvuoden mittainen, on kehkeytynyt jännittävä, haastava, ennalta arvaamaton, tunteikas ja voimauttava.

Olen kirjoittanut jo 19 osaa!

Nyt tuntuu tökkivän. Kirjoittaminen vaatii keskittymistä, johon ei ole enää mahdollisuutta. Syy on siinä, että vielä edellisen osan ollessa pahasti kesken - tarinan ollessa vasta puolessa välissä - tulee jo aloittaa uuden osan kirjoitaminen.

En pysty siihen. Haluan toimia koulun arjessa - haluan näkyä ja kuulua. Haluan osallistua. Haluan olla läsnä. Haluan olla pedagoginen johtaja. Haluan edelleenkin olla auttamassa, kun oppilaan pallo juuttuu koulupihan puuhun!

Ennen sain kirjoittaa tarinani loppuun - yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Kun tarina tuli valmiiksi, aika pysähtyi hetkeksi; istuimme koko opettajakunta hetken vielä yhdessä, kun oppilaat olivat läheteneet kesälaitumille. Tunsimme tyydytystä siitä, mitä olimme saaneet aikaiseksi.

En halua palvella MultiPrimusta, Kurrea, Rondoa, Rekryä, Populusta, ESSiä enkä Wilmaa - vain muutama uusi esimieheni mainitakseni.

Itse asiassa niiden piti palvella minua, mutta tunnen, että tässä kävi päinvastoin.

Olin tänään alakoulun kevätjuhlassa. Hieno, suorastaan upea juhla!

Mutta tunsin, että olin siellä vieraana.

Hössöttämällä sotkut selviävät?

Kesä tuli juuri viikonlopuksi. Oli oikein lämmintä. Minullakin oli vuoden ensimmäinen tilaisuus käydä laskemassa verkot veteen Kustavin Pohjois-Vartsalassa, jossa olen nyt kymmenettä kesää kesävieraana.

Verkkooni oli toivomieni ahventen ohella uinut kuhaparvi: ei ihan poikasia, mutta sellaisia nuoria kaloja, jotka tuli vielä päästää kasvamaan. Tehtävä oli kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja vaativa. Kalasta piti ottaa kiinni tiukasti, mutta samalla piti varoa satuttamasta sitä. Kala itse ei tehnyt tehtävää yhtään helpommaksi nostamalla neulan terävän selkäevänsä pystyyn aiheuttamalla verta vuotavia haavoja käteeni.
Sain kuitenkin irti kaikki kalat, jotka hyvinvoivan oloisina lähtivät uimaan. Sen jälkeen oli verkon selvittämisen aika. Nuo kuhanuorukaiset olivat saaneet verkkoni ennen näkemättömään sotkuun.

Kupittaan koulun entinen rehtori Olavi Ojalehto on aikanaan Suomussalmen Hossassa opettanut minulle, miten toivotonkin verkko selvitetään. Hänen metodinsa on hössöttäminen. Hössöttäminen on sitä, että sotkeutunutta verkkoa rauhallisesti avataan sormin epämääräisen näköisesti eri suuntiin. Hössöttää voi vaikka silmät sidottuina. Hössöttäminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.
Kärsivällisyys ja käytetty aika palkitaan: yllättäen verkon sotkut selviävät, eikä verkkoa tarvitse rikkoa - pois heittämisestä puhumattakaan. Niin kävi nytkin!

Yläkoulun rehtorille kalaverkon selvittäminen on oiva työkykyä ylläpitävä aktiviteetti ja hössöttäminen tärkeä työtapa - myös erilaisissa arjen tilanteissa.

Tervetuloa tutustumaan Vasaramäen kouluun!

Torstaina 6.5. vietämme nivelpäivää.

Elokuussa 1. luokalle tulevat oppilaat vanhempineen on kutsuttu tutustumaan Lehmuksen yksikköömme klo 8.00-9.45. Samaan tilaisuuteen ovat kutsutut myös kaikki uudet 2.-6. luokille kouluumme elokuussa tulevat oppilaat vanhempineen.

Samaan aikaan 7. luokalle koulussamme tai kouluumme siirtyvät oppilaat tutustuvat toisiinsa ja Syreenin yksikköön.

Koulutulokkaiden - siis tulevien 1. luokkien oppilaiden - osalta tilaisuus on jatkoa tammikuussa järjestetylle tilaisuudelle. Tällöin painopiste oli kouluvalmiudessa: Mitä koululaiselta odotetaan? Nyt painopiste on koulun valmiudessa: Miten koulu on valmis ottamaan vastaan tulevat oppilaansa - kunkin omana yksilönään?

Tilaisuudessa kuvaillaan 1. luokan arkea ja siihen liittyviä käytäntöjä. 1. luokkien osalta luokkamuodostus on vielä tekemättä. Luokat muodostetaan vielä ennen tämän lukuvuoden päättymistä ja niistä ja niiden opettajista tiedotetaan Wilman välityksellä.

Tervetuloa tutustumaan Vasaramäen kouluun!

Oheisessa Ilta-Sanomien nettisivuston kuvassa Ilari Filppula vie Marko Tuulolaa kahville ja tekee pian ratkaisevan maalin.

Jääkiekon keräilykortit kaudelta 1970-71, kortti numero 366 – minun kuvani TPS:n E-juniorina. Aikamoinen aasinsilta tähän ajankohtaiseen aiheeseen:


Turun Palloseura siis taistelee tällä hetkellä jääkiekon SM-liigan voitosta eli kullasta.

Jo tässä vaiheessa meillä on TEPSIstä paljon opittavaa.

Raha ei ratkaise kaikkea. Lähes kaikki muut SM-liigaseurat ovat käyttäneet enemmän rahaa joukkueensa kokoamiseen kuin TPS. Tärkeämpää näyttää sittenkin olevan mm. se, että pelaajat pelaavat ensisijaisesti joukkueelleen – eivät omaan pussiinsa. Joukkueessa ei varsinaisesti ole tähtiä, mutta ei heikkoa lenkkiäkään.Tuntuu siltä, että pelaajat ovat erilaisia, mutta saman arvoisia. Jokainen saa toteuttaa itseään – joukkueen hyväksi. Joukkueessa kaikki tuntevat, että saa tehdä virheitä; niitä ei tarvitse pelätä ja näin jokainen oppii käyttämään omia vahvuuksiaan.

Lähtökohdat meillä Vasaramäessä muistuttavat hyvinkin paljon Tepsin lähtökohtia. Yhtälailla meillä on kaikki mahdollisuudet kultaan, mutta siihen tarvitaan meistä jokaista: kovin moneen omaan pussiinsa pelaajaan tai ei vois vähempää kiinnostaa –pelaajaan meillä ei ole varaa.

Useimmat meistä voimme kuitenkin menestyä vain, jos me joukkueena menestymme. Ani harva meistä on riippumaton muista. Menestymisen edellytys on hyvä joukkuehenki, joka on viime kädessä sinusta kiinni. Hyvä luokkahenki ei riitä. Ei Tepsillekään riitä, että yksi ketju tai kentällinen toimii. Aika moni mestaruus on mennyt seuralta sivu suun, kun osa joukkueesta on luullut liikaa itsestään.

Joukkuepelissä on koko elämän olemus. Usko, että olet enemmän toisten avulla ja toisten kanssa.