lauantai 6. helmikuuta 2010

Iso paha koulu?



Ryhmätyö opettaa - kuvassa seitsemännen vuosiluokan oppilaita kuvataiteen tunnilla

Jokin aika sitten seurasin Ajankohtaisen kakkosen lähetystä, jonka aiheena oli Tampereen kaupungin suunnittelemat muutokset kouluverkkoonsa.

Koulujen lakkauttaminen ja jäljelle jäävien yhdistäminen ei siis olekaan mikään Turun taudin uusi olomuoto, vaan valtakunnallinen ilmiö, joka kasvukeskuksissa johtuu mm. oppilasmäärien pienentymisestä ja haja-asutusalueilla kuntien sisäisestä muuttoliikkeestä.

Ohjelmassa menivät kaikki kouluslangin käsitteet onnellisesti sekaisin: synonyymejä olivat toisilleen toisaalta tuntikehys ja tuntijako toisaalta koulun koko, luokkakoko ja ryhmäkoko.

Näin käy usein. Luulenpa jopa, että kunnallisesta päätöksenteosta vastuussa olevat syyllistyvät samaan - tahtomattaan sekoittavat nämä käsitteet.

Tuntikehys on yksittäisen koulun ylläpitäjältään lukuvuodeksi kerrallaan käyttöönsä saama opetustuntien määrä. Tuntikehys käytännössä määrää opetusryhmien lukumäärän ja niiden koon. Tuntikehys määrää, kuinka monta viikkotuntia oppilasta opetetaan viikossa. Toki valtakunnallinen tuntijako määrittelee jokaisen oppiaineen minimituntimäärän ja oppilaan viikottaisen minimituntimäärän. Laki ei kiellä tarjoamasta opetusta - siis pidentämästä oppilaan koulupäivää - yli minimin, mutta ainakin Turussa koulun käyttöönsä saama tuntikehys tekee sen.

Iso koulu ei ole sama kuin iso luokka tai iso opetusryhmä! Isossa koulussa voi olla pieniä luokkia. Iso luokka voidaan jakaa pienempiin opetusryhmiin.

Itse asiassa isolla koululla on paremmat mahdollisuudet ryhmitellä oppilaat erilaisiin pedagogisesti tarkoituksenmukaisiin opetusryhmiin, mikäli koulun käyttöönsä saama tuntikehys on riittävä.

Samoin kuin pieni yhteisö voi ahdistaa erilaiseksi itsensä kokemaa aikuista - samoin pienessä yhteisössä myös lapsen on helpompi kokea ahdistusta, joka johtuu erilaisuuden tunteesta ja siitä, että ei tunne tulevansa toimeen tarjolla olevien aikuisten kanssa. Isossa koulussa on enemmän sosiaalisia vaihtoehtoja.

Tahallaan pyritään luomaan mielikuvaa "maan korvessa kulkevi lapsosen tie" ja maalaillaan kuvaa, jossa pieni koululainen jää isompiensa jalkoihin isossa koulussa.
Hyvällä organisoinnilla isossa koulussa pystytään säilyttämään kaikki pienen koulun edut, mutta pienen koulun on vaikea saada käyttöönsä ison yksikön etuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti