Nuorilla Leijonilla oli tavoitteena maailmanmestaruus, kun joukkue lähti vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Ufaa Venäjälle. Juuri tavoitteessaan joukkue onnistuikin, joskin tavoite jäi saavuttamatta. Hyvin harvoin kuitenkin on niin, kuten vanha sananlasku sanoo, että "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Nytkään ei voida sanoa niin käyneen.
Jos kuuseen ei kurkota, ei pääse edes katajaan.
Pitää voida asettaa itselleen riittävän haastava tavoite, jonka saavuttaminen on mahdollista, jos tekee parhaansa. Muunlaisilla tavoitteilla ei ole merkitystä ja ilman tavoitteita on mahdotonta saada kaikki yksilön piilevät voimavarat käyttöön.
Miksi tavoitetta ei saavutettu? En tiedä.
Suomalaista koulua arvioitaessa tunnustetaan osaaminen, mutta tutkimustulokset toisaalta osoittavat, että lapset ja nuoret eivät viihdy koulussa. Kouluviihtyvyys on yksi negatiivisista koulu-alkuisista uudissanoista ja tarkoittaa käytänössä kouluviihtymättömyyttä.
Jääkiekkoa pelataan kaukalossa. On myös joukko kaukalo-alkuisia uudisanoja, eikä mikään estä keksimästä uusia: Mielestäni MM-turnauksen alkusarjan otteluissa Suomen joukkueesta jollain lailla huokui vastustajiin verrattuna tietty kaukaloviihtymättömyys. Yksittäiset pelaajat eivät juuri olemuksellaan viestittäneet, että pelaaminen olisi ollut "kivaa". Se, että vaikuttiko tämä suoritukseen vai suoritus tähän, on epäselvää.
Suorituksen ja "fiiliksen" suhde koulutyössä on yhtä lailla sangen epäselvä, mutta erittäin merkityksellinen.
Jotenkin tuntui, että joukkueen valmennusjohto uskoi pelin vielä aukeavan. Näin ei kuitenkaan käynyt riittävässä määrin, eikä riittävän varhaisessa vaiheessa turnausta.
Koululla on opetussuunnitelmansa ja jääkiekkojoukkueen valmentajalla fläppitaulunsa.
Mikä on psyykkisen valmennuksen tila suomalaisessa joukkueurheilussa? Miten ihmisten johtamista opiskellaan osana valmentajakoulutusta? Onko koulutus ylipäätään valmentajille pakollista? Vai riittääkö kokemus pelaajana ja valmennettava olemisesta?
Jos näin on, saadut mallit eivät välttämättä tue modernia valmennusta, jossa osaava psykologinen valmennus ja vuorovaikutustaidot lienevät onnistuneen lopputuloksen kannalta erittäin tärkeitä.
Näin on myös opettajan ammatissa. 20 vuotta sitten hankittu koulutus ei millään voi enää riittää. Tarvitaan täydennyskoulutusta. Toisaalta tuorekaan opettajankoulutus ei riitä, ellei oppeja sisäistä. Tähän voi olla avuksi arkinen opettajan työ, jolloin opiskellut asiat saavat merkityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti