lauantai 20. joulukuuta 2014

Mitä näet tässä kuvassa?



Kuvaa voi tulkita vaikka näin:


Suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluu, että näin joulun alla jokaista kehotetaan olemaan kiltti, koska Joulupukin pienet apulaiset - Tontut - kurkkivat ikkunasta. Tontut raportoivat näkemästään ja kuulemastaan Joulupukille, joka sitten jouluaattona palkitsee ihmisten kiltteyden tuomalla näille lahjoja.
Kuten tiedämme - tämä jouluperinne ei kohtele välttämättä kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti, koska hyvin usein kuitenkin kunkin perheen taloudellinen tilanne ratkaisee sen, kuinka paljon ja kuinka kalliita lahjoja jaetaan.
Itse muistan joskus kovasti pettyneeni, vaikka olin mielestäni auttanut äitiäni kotitöissä ja pyrkinyt välttämään riitoja veljeni kanssa.
En kuitenkaan luopunut pyrkimyksestäni kohdella muita ihmisiä niin kuin toivoin heidän minua kohtelevan. Ymmärsin pian, että näin sain kuitenkin enemmän kuin mitä Joulupukin rekeen ikinä olisi mahtunut.

Kuvaa voi tulkita myös näin:


Se on otettu Lehmuksen yksikön neljännessä kerroksessa, mistä on peräti upeat näkymät yli kaupungin. Voit mm. nähdä sieltä kolme kirkontornia: Martin kirkon, Mikaelin kirkon ja Tuomiokirkon tornit.
Valitettavasti vain Lehmuksen pääkäyttäjät - alakoulun oppilaat - eivät yleensä pysty maisemasta nauttimaan, koska ikkuna on niin korkealla.
Kun sitten ikää karttuu, myös näköalat avartuvat. Tämä on ihmisen elämässä suuri mahdollisuus: kehittää itsestään avarakatseinen. Valitettavasti kaikki eivät käytä tätä mahdollisuutta. Moni tyytyy näkemään maailman hyvin kapea-alaisesti.

Kuvaa voi tulkita myös näin:


Tasa-arvo ymmärretään usein noin. Kaikki kolme tonttua kurottavat ikkunaan "samalta viivalta". Sanotaan, että kaikilla on mahdollisuus katsoa ikkunasta ja nähdä nuo kirkontornit, mutta eihän se ole totta, ellei...



auteta ja tueta niitä, jotka apua ja tukea tarvitsevat. Avun tarve ei välttämättä perustu siihen - kuten tässä kuvassa - että toinen on toista lyhyempi tai muuuten fyysisesti vähäisempi. Avun ja tuen tarve perustuu usein oppimisen edellytyksiin.

Hyvät Oppilaat. Olen pian päättyvän syyslukukauden aikana saanut olla mukana usean luokan oppitunneilla mukana ja toivon olevani tervetullut tunneille taas kevätlukukauden käynnistyttyä.

Olen nähnyt oppitunneilla paljon esimerkkejä siitä, kuinka te pystytte toimimaan toinen toisillenne apuna ja tukena. Se on toimintaa oikeudenmukaisuuden puolesta ja edistää todellista tasa-arvoa.

Kiitos kuluneesta syyslukukaudesta! On taas ollut ilo ja kunnia olla tämän koulun rehtori.

Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2015!



Tämä on puheeni Syreenikujan yksikön kuusijuhlassa lauantaina 20.12.2015. Puhettani on innoittanut internetistä löytämäni lähde "Equality doesn't mean Justice".

perjantai 19. joulukuuta 2014

I do believe in fate.


Sir Alex Fergusonin pitkän ja menestyksekkään uran salaisuus

"Uskon kohtaloon" tai "Luotan onnettareen."  Jotenkin noin ymmärrän tuon sir Alex Fergusonin lausuman kääntyvän suomeksi.

Etsin ja löysin netistä kokoelman sir Alex Fergusonin ajatuksia. Hänen uskomattoman pitkä - 27 vuotta kestänyt -  ja menestyksekäs ura Manchester Unitedin managerina saa minutkin pohtimaan hänen salaisuuttaan.

Useimmiten jo muutaman vuoden jälkeen - vaikka menestyskin olisi ollut kohtuullinen - manageri vaihdetaan: koetaan, että managerilla ei enää ole annettavaa joukkueelle - eväät on syöty ja tämä valmentaja yksinkertaisesti ammennettu tyhjiin.
Saati jos menestystä ei joukkueelle tule. Silloin valmentajan vaihdos voi tulla hyvinkin nopeasti.

Sir Alex Fergusonin ura oli siis tässä suhteessa poikkeuksellinen.

En löytänyt siihen selitystä hänen sanomisistaan. Ehkä tuossa - I do believe in fate - on jotain sinne päin, mutta lopulta kuitenkaan 27 vuoden menestystä ei voi selittää kohtalolla tai onnettarella.

Englantilainen kollegani sanoi yhdeksi sir Alexin menestyksen salaisuuksista sen, että hän hyvin tarkkaan kuunteli seuran kannattajia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Mitä voin häneltä oppia?

Olen ollut Vasaramäen koulun rehtorina nyt 23 vuotta. On varmasti niin, että olen pärjännyt jokseenkin hyvin  johtaessani tätä koulua, johon sen oppilaat ja heidän vanhempansa ovat olleet enimmäkseen tyytyväisiä.
.
Kuitenkaan sillä, mitä olemme johdollani saavuttaneet tähän mennessä, ei ole merkitystä, kun arvioidaan menestystämme tänään - puhumattakaan huomisesta.
 
Yhteinen visio on välttämätön koulun kehittämisen lähtökohta. Se on yhteisymmärrys suurista linjoista pedagogiikassa ja koulun toimintakulttuurissa.

Tämä sir Alex -pohdintani johtuu siitä, että yritän löytää eväitä saavuttaakseni hänen virkavuotensa, kun välillä tuntuu, että puristan hammastahnaputkea väärin.

En voi omassa joukkueessani sir Alexin tavoin heittää ketään kengällä saadakseni tämän yhteisen visiomme taakse. On tyydyttävä muihin keinoihin.

Mikä on kouluyhteisöille ominaista?

Syyskuussa Tulevaisuuden peruskoulu -verkoston käynnistämisseminaarissa  Opetusministeriössä Helsingissä  Tampereen Yliopiston Helena Rajakaltion esitys teki minuun suuren vaikutuksen.  
Hänen mukaansa koulun toimintakulttuuria kuvaa pikemminkin moninaisuus kuin  yhtenäisyys: On erilaisia koulutussukupolvia, erilaisia tehtäviä, erilaisia ihmiskäsityksiä ja näkemyksiä koulusta, kasvatuksesta, yhteiskunnasta ja tulevaisuudesta. Kehittäminen vaatii kykyä kohdata erilaisuutta, moniarvoisuutta ja vaikeasti määriteltäviä arvosidonnaisia asioita.

Kehittäminen vaatii yhteistä aikaa ja paikkaa - mahdollisuutta vuorovaikutukseen, jonka tuloksena saamme yhteisiä ideoita ja ajatuksia käytännön toiminnan kehittämiseksi.

Tuon yhteisen ajan mahdollistaminen on erityisesti minun tehtäväni, mutta se on huomattavasti helpompaa, jos yhteinen aika koetaan oman työn kannalta tärkeäksi.

KOPS 2016

On käynnissä opetussuunnitelman uudistamisprosessi: OPS2016. Uudet opetussuunnitelmat astuvat siis voimaan vuonna 2016.
Turun kaupunki on lähtenyt paikallisesti hyvin organisoidusti mukaan - niin myös meidän koulumme. Saan itse osallistua apulaisrehtori Kari Salmisen lailla OppivaOPS -koulutukseen, mihin osallistuvat myös kummankin yksikön KOPS-opettajat: Lehmuksesta Aino Holmén ja Syreenistä Leena Risti.

Aina kulloinkin koulutuksessa oppimamme tuomme kouluun tavoitteenamme saada aina koko opettajakunta osalliseksi siitä, mitä itse olemme saaneet oppia.

Painopiste on koulun toimintakulttuurin kehittämisessä.

Oppilaat ja heidän vanhempansa on tärkeä saada prosessin eri vaiheisiin mukaan.

Lauantaina lokakuun 25. päivänä vietimme Lehmuksessa Kodin ja koulun päivää, jolloin vanhemmilla oli mahdollisuus tutustua opetussuunnitelmaprosessiin, oppilashuoltohenkilöstöön ja Lehmuksen yksikön omaan kehityskumppanuushankkeeseen kenialaisen koulun kanssa.

Eivätkö yläkoulun oppilaiden vanhemmat tosiaankaan ole kiinnostuneita lapsensa koulusta?


Viime tiistaina olin toimitsijatehtävissä viereisellä Marli Arenalla A-juniorien jääkiekko-ottelussa TuTo - KooVee. Pelaajat tuossa ikäluokassa ovat 17-19 -vuotiaita.

Yksi tuomareista oli koulumme entinen oppilas - Niklas Narvanmaa. -Olisitko ikinä uskonut? hän kysyi minulta. -Miksen olisi, vastasin. Uskon hänellä olevan hyvät edellytykset edetä tuomariuralla.

 Ottelun kuluessa ehdin laskea ottelun katsojamäärän. Päädyin lukuun 107.

Paljon oli katsojien joukossa tuttuja: useimmat heistä pelaajien vanhempia, isovanhempia ja tyttöystäviä.

Havaintoni on ristiriidassa sen suhteen, mitä usein kuulen sanottavan, kun koulu haluaa avata ovensa yläkoulunsa osalta oppilaitten vanhemmille. - Ei vanhempia kiinnosta. Eivät ne tule, sanotaan.

Jos vieä tuossa iässä olevan pojan joukkueen runkosarjan peli saa vanhemmat ja isovanhemmat tulemaan halliin palelemaan kahdeksi ja puoleksi tunniksi, niin eikö tosiaan koulu saa heitä yhtä lailla liikkeelle?

Lauantai 28. helmikuuta tulee olemaan yläkoulun oppilaille koulupäivä. Rohkaisen yläkoulun väkeä haastamaan itsensä, oppilaansa ja näiden vanhemmat järjestämällä tuo päivä Kodin ja koulun päivän hengessä.

Hyvät Vasaramäen koulun opettajat ja muut koulussamme työtä tekevät aikuiset. 

Hyvät Ystävät, jotka seuraatte koulun toimintaa sivusta ja tuette meitä kukin oman asemanne mahdollistamalla tavalla.

Kiitos kuluneesta syyslukukaudesta. Rauhallista ja rauhoittavaa Joulua.

Onnellista Uutta Vuotta 2015!



Tämä on puheeni Vasaramäen koulun henkilökunnan ja koulun sidosryhmien edustajien yhteisessä kahvitilaisuudessa perjantaina joulukuun 19. päivänä 2014 Lehmuksen juhlasalissa.


















torstai 4. joulukuuta 2014

Game.SET.Matching - Sports as an Educational Tool


Tbilisi, Georgia
17.-21.11.2014


Sain osallistua Erasmus+ -ohjelman alaiseen Youth in Action -koulutukseen Tbilisissä kesken harmainta marraskuuta. Päivä oli lyhyt Georgiassakin, mutta sitä pyrittiin jatkamaan keski-iältään varsin nuorista koostuneen ryhmän toimesta aina seuraavan päivän puolelle. Ikäkertoimet huomioon ottaen pysyin nuorten mielestä varsin hyvin vauhdissa mukana.

Edustettuna oli kahdeksantoista maata. Sain tutustua ihmisiin, jotka tulivat maista, joissa en ole koskaan käynyt tai edes tavannut ihmisiä, jotka tulevat näistä maista: Marokko, Tunisia, Egypti ja Jordania, jotka ovat ns. EuroMed-maita.

Jokainen toi mukanaan omasta maastaan pelin, leikin tai harjoituksen, jonka oli valmis jakamaan kurssilla muiden kanssa. 

Itselleni mieleepanuva oli LELOS - georgialainen kansallispeli, jossa varsin painavaa, lähinnä suurelta kurpitsalta muistuttavaa palloa, yritetään ryöstää omalle joukkueelle ja sitten kuljettaa se tiettyyn maaliin. Peli muistuttaa aika lailla rugbyä, jota myöskin sovellettuna kokeilimme.

Voimakas kokemus oli myös sokeiden futsal, jota pelasimme silmät sidottuina erikoisjalkapallolla, jossa erikoista oli se, että pallon sisällä oli helistin. Sokeiden futsalissa maalivahdit ovat näkeviä ja kummallakin joukkueella on vastustajan päätyviivalla näkevä "majakka", joka huutaa ohjeita omalle joukkueelleen. 

Jokaista peliä ja harjoitusta arvioitiin jälkeenpäin ryhmissä sen suhteen, miten se on sovellettavissa erilaisiin ympäristöihin erilaisiin tarpeisiin.

Youth in Action -ohjelma edustaa non-formaalia oppimista, kun perinteinen kouluopetus edustaa formaalia oppimista. Non-formaalista oppimisesta vastaavat esimerkiksi erilaiset nuorisojärjestöt. Yhteistä formaalille ja non-formaalille oppimiselle on etukäteen astetetut tavoitteet. Kouluopetuksessa tavoitteiden asettamisesta perinteisesti vastaavat koulun ylläpitäjät ja heidän edustajansa, opettajat. Non-formaalissa oppimisessa tavoitteiden asettaja on oppija itse. 

Lisäksi puhutaan informaalista oppimisesta, mikä on oppimista ilman asetettuja tavoitteita; esimerkiksi kun lapsi varttuessaan oppii asioita vanhempiaan seuraamalla.

Kurssilla loimme yhteyden, jonka on määrä tuottaa nuorisovaihto Marokossa syyskuussa 2015. Teemana on oppiminen luonnnossa ja luonnosta liikkumalla ja seikkailemalla luonnossa. Hankkeen työnimi on "Plant Path" (= kasvipolku ).

Toivoisin ensisijaisesti koulumme nykyisen YsiPlus-ryhmän oppilaitten innostuvan hankkeesta ja lähtevän sitä suunnittelemaan. Turun ja Marokon lisäksi nuoria osallistujia tulee Pietarista, Jordaniasta, Armeniasta ja Puolasta.

Olen itse valmis olemaan mukana, mutta ohjelma edellyttää, että päävastuu suunnittelusta on nuorilla itsellään: Youth in Action!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Pakko-ruotsista Lempi-ruotsiin

Osana OPS2016-prosessia nimettiin työryhmä laatimaan valtakunnallisten perusteluonnosten ja tuntijaon pohjalta Turun kaupungin perusopetukselle kieliohjelmaa. Sain itsekin kutsun tuohon työryhmään, jonka puheenjohtajana toimisi Ilpoisten koulun rehtori Johanna Järvinen.

Saimme esityksemme määräaikaan mennessä valmiiksi ja se lähti laajalle lausuntokierrokselle. Eniten vastustusta esityksessämme aiheutti ruotsin kielen asema. Esityksemme mukaan sitä ei enää tarjottaisi neljänneltä luokalta alkavana vapaaehtoisena ns. A2-kielenä englannin kielen ollessa kolmannelta luokalta alkava pakollinen ns. A1-kieli.

Valtakunnallisen tuntijaon mukaan ruotsin kieli on ns. kaikille pakollinen B1-kieli, joka aloittamista tullaan varhentamaan. Jatkossa sen opiskelu alkaa kuudennelta luokalta, kun se nykyisen voimassa olevan tuntijaon mukaan alkaa vasta yläkoulussa. Tämä on yksi syy työryhmämme mielestä jättää ruotsi pois neljänneltä luokalta alkaviksi tarjottavien vapaaehtoisten kielten joukosta.

Olisi hyvin todennäköistä, että osa neljänneltä luokalta ruotsin opiskelun aloittaneista pyytäisi saada aloittaa opiskelu uudelleen alusta kuudennelta luokalta. Kyseessä olisi näiden oppilaiden kohdalla kahden vuoden etukäteistukiopetus, mikä ei taloudellisesti ole perusteltua.

Neljänneltä luokalta alkavan vapaaehtoisen A2-kielen tarkoitus on ensisijaisesti laajentaa vieraiden kielten opiskelua: tuoda opiskeluohjelmiin muitakin kieliä kuin pakolliset englanti ja ruotsi.

Vasaramäen koulussa me tarjoamme valittavaksi joko ranskan tai saksan kielen.

Olen pohtinut erilaisia mahdollisuuksia Lempi-ruotsin opiskeluun tulevan tuntijaon puitteissa. Olen kuvannut ideaani oheisessa kuvassa. Kuudennen luokan keväällä huoltajilta ja kuudennen luokan oppilailta kysytään halukkuutta lähteä Lempi-ruotsin tielle. Seitsemänsiä luokkia muodostettaessa tämä halukkuus huomioitaisiin luokka- ja opetusryhmäjärjestelyissä.

Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla nämä Lempi-ruotsin lukijat opiskelisivat kumpanakin lukuvuonna kolme viikkotuntia ruotsia - kahden tunnin tullessa  ns. valinnaisainepotista. Jos oppilas haluaa, hän voi olla valitsematta kahden tunnin verran muita valinnaisaineita tai hän voi ne myös valita, jolloin hänen viikkotuntmääränsä kasvaa kahdella tunnilla.

Nämä Lempi-ruotsin opiskelijat opiskelisivat ruotsia peruskoulun aikana yhteensä kymmenen viikkotuntia nykyisen neljänneltä luokalta alkavan A2-ruotsin kahdentoista tunnin sijaan. Eli lähes yhtä paljon - kuitenkin nyt yläkouluun painotettuna.

Muut opiskelevat peruskoulun aikana yhteensä kuusi viikkotuntia ruotsia - yhtä paljon kuin nykyisenkin tuntijaon mukaan tehdään.

Uudet opetussuunnitelman perusteet haastavat nykyisen vieraiden kielten opetuksen. Jos haaste otetaan vastaan, on hyvin todennäköistä, ettei tuo minimimäärän opiskelevan ryhmän oppiaine ole tulevaisuudessa enää pakko-ruotsia, vaan oppiaine, joka koetaan hyödylliseksi ja jota opiskellaan mielellään.

Työryhmämme esitystä tarkastellaan nyt sen saaman palautteen valossa. On hyvin mahdollista, että lopullinen kieliohjelma on sellainen, että koulut saavat tarjota jatkossakin ruotsia neljäneltä luokalta alkavaksi A2-kieleksi. Minulla ei itse asiassa ole mitään sitä vastaa. Vasaramäen koulu ei kuitenkaan sitä tule tekemään.

Toivon, että olen tässä kyennyt asian perustelemaan. 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Miksei koulu tee mitään?


Oppilashuoltoa kehitetään ja seurataan pääsääntöisesti koulukohtaisissa oppilashuoltoryhmissä (KOR), joiden tehtävään oppilashuollon kehittäminen kuuluu. Tänään  keskiviikkona marraskuun 5. päivänä Vasaramäen koulun KOR kokoontui taas. Tänään ryhmän vieraina olivat kutsuttuina niin ala- kuin yläkoulunkin oppilasparlamenttien edustajat ja oppilasparlamenttien ohjaajat.

KOR halusi kuulla oppilaitten ajatuksia mm. siitä, miten turvallisuutta tulisi edistää niin Lehmuksen kuin Syreeninkin yksiköissä.

Kokouksessa hyväksyttiin myös Vasaramäen koulun toimenpideohjelma kiusaamisen ehkäisemiseksi ja havaitun kiusaamisen selvittämiseksi.
Keskeistä tässä toimenpideohjelmassamme on KiVa Koulu -ohjelman hyödyntäminen. Ohjelmaan voi tutustua mm. sen www-sivuilla osoitteessa http://www.kivakoulu.fi/ .

Toimenpideohjelmaamme pääsette tutustumaan, kunhan saamme sen koulumme kotisivuille. Tiedotamme tästä sitten wilman kautta.

Tänään Lehmuksen yksikön Päivän Pysäyksessä halusin korostaa koko alakoulun väelle, miten tärkeää on erottaa kiusaaminen ja lapsen normaaliin kasvuun kuuluvat riitatilanteet. Tämän lisäksi koulussa esiintyy ei-toivottua käyttäytymistä, jota minä yksinkertaisesti kutsun hölmöilyksi.

Hölmöilyä on esimerkiksi henkisen huonon olon purkaminen luokan ulkopuolella olevaan siistiin kenkäriviin: potkia kengät hujan hajan. Tai muunlainen yhteiseen tai jonkun oppilaan omaisuuteen kohdistuva ilkivalta - tietämättä välttämättä edes kenen omaisuudesta on kysymys. Tai toisen oppilaan tönäiseminen jonossa - kenen tahansa, joka sattui tulemaan eteen.

Hölmöily ei ole kiusaamista. Toki siihen puututaan ja tilanteet selvitetään. Hölmöilystä on oppilaalle tietyt seuraamukset. Mutta ennen kaikkea pyrimme selvittämään syyt ei-toivottuun käyttäytymiseen ja auttamaan oppilasta, jotta käyttäytyminen muuttuu.

Jokainen oppilas haluaa kuitenkin olla pidetty.

Riitoja taas tulee esimerkiksi kesken leikin tai pelin sen säännöistä ja niiden tulkinnasta. Riita voi tulla siitäkin, kuka ehti naulakolle ensin. Riidat ovat hyödyllisiä, koska ilman riitoja ei voi oppia selvittämään niitä. Ikävää on se, että ennen kuin tämän oppii, voi oppilas turvautua toista loukkaaviin sanavalintoihin tai fyysiseen väkivaltaan.

Riidat eivät ole kiusaamista.

Kiusaaminen on sitä, että vahvempi järjestelmällisesti joko sanoin tai teoin pyrkii aiheuttamaan tietylle ihmiselle mielipahaa tai fyysistä kipua. Ja tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Vahvemmuus voi olla fyysistä tai henkistä. Oppilaitten väliset erot iässä, pituudessa tai painossa ei tätä vättämättä ratkaise.

Vetoan usein Jeesuksen Kultaiseen sääntöön: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”  Tai ettei pidä tehdä mitään sellaista, mitä ei halua itsellekään tehtävän.

Edelliseen blogiini viitaten jätän kyllä jatkossa lähteen mainitsematta.

Tai toisaalta. Käsitykseni mukaan tuo sama ajatus on keskeinen kaikissa suurissa maailman uskonnoissa ja filosofioissa.





maanantai 3. marraskuuta 2014

Perinteiset juhlat ja uskonnolliset tilaisuudet peruskoulussa

Kuva: Keski-Suomen museon kuva-arkisto

Perinteiset juhlat

Eduskunnan Perustuslakivaliokunnan mukaan suomalaisella koululla on useita perinteisiä juhlia, kuten joulujuhla, kevätjuhla sekä YK:n päivän juhla ja itsenäisyyspäivän juhla. Opetuksen järjestäjät ja koulut päättävät juhlista ja niiden sisällöstä. Juhliin voi sisältyä myös joitakin uskontoon viittaavia elementtejä. Tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta juhlaa ei voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena.

Koulun juhlat ovat osa opetusta ja koulun toimintaa, johon oppilaiden tulee osallistua. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. Järjestelyistä sovittaessa tulee ottaa huomioon oppilaan turvallisuus. Järjestelyt, kuten oppilaan poistuminen juhlatilasta osaksi aikaa, tulee toteuttaa hienotunteisesti ja mahdollisimman vähän huomiota herättävästi.

Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista ja luottamusta. 
Nämä tavoitteet ovat Vasaramäen koulussa lähtökohtana myös suomalaisen koulujuhlaperinnön vaalimisessa ja kehittämisessä.

Perustuslakivaliokunta on kannanotossaan korostanut uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden huomioon ottamista koulujen toiminnassa. Myös eri kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavien oppilaiden kotoutumisen kannalta on tärkeää, että heillä on halutessaan mahdollisuus tutustua koulussa ja koulun juhlissa suomalaiseen kulttuuriin.

Perusopetuksen uskonnolliset tilaisuudet

Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ovat uskonnon harjoittamista. Perustuslain 11§:n 2 momentin mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen. Vapaus olla osallistumatta uskonnolliseen tilaisuuteen ja toimitukseen on riippumaton yhdyskunnan jäsenyydestä. Näin ollen myöskään tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan  kuuluvia ei voida velvoittaa osallistumaan asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin.

Perustuslain 11§:n 2 momentin tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta. Sen tarkoituksena on ensisijaisesti suojata henkilöä omantuntonsa vastaiselta uskonnon harjoittamiselta.

Vasaramäen koulussa tulemme jatkossa varmistamaan kouluumme ilmoittautumisen yhteydessä, osallistuuko oppilas uskonnollisiin tilaisuuksiin vai ei. Toistaiseksi pyrimme varmistamaan asian pyytämällä huoltajia ilmoittamaan, mikäli oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Perustuslakivaliokunnan mukaan koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa. Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla - uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta - luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.

Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen.

Vasaramäen koulu pyrkii tiedottamaan koulun uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista hyvissä ajoin.

Ongelmaksi voi muodostua näkemyserot siitä, mitä luetaan koulun perinteisiin juhliin kuuluvaksi ja koetaanko osa näiden juhlien sisällöstä uskonnon harjoittamiseksi.  Vaikka tässä asiassa olisikin erilaista tulkintaa, mielestäni edellä olevassa tekstissä on näihin tilanteisiin selkeät toimintaohjeet.

LÄHTEET:

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Koulut kehityskumppaneina - Vasaramäen koulun Lehmuksen yksikkö ja Chepyuan Primary School Kenian Mogotiossa

Kuva: Sune Lehkonen
Lehmuksen yksikössä vietettiin Kodin ja koulun päivää lauantaina 25.10.2014. Päivän ohjelma oli kolmijakoinen. 

Oppilaat vanhempineen osallistuivat koulurakennuksen sisälle järjestettyyn hyvinvointikierrokseen, jonka pysäkeillä oli mahdollisuus tavata terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi ja erityisopettaja. Oli toiminnallisia tehtäviä ja myös meneillään olevaan opetussuunnitelmaprosessiin osallistumista.

Juhlasalissa esiteltiin uutta kehityskumppanuutta Lehmuksen ja ja Kenian Mogotiossa toimivan Chepyuanin koulun välillä. Asiantuntijavieraanamme oli vasaramäkeläinen terveyskeskuslääkäri Maija Törmä, joka toi terveiset kumppanikoulustamme.

Luokassa opettajalla oli mahdollisuus oppilaitten ja näiden vanhempien läsnä ollessa ottaa esille haluamiaan ajankohtaisia asioita.

Tässä blogissa haluan kertoa tuosta kehityskumppanuustoiminnasta yhdessä hankkeen käynnistämisessä vahvasti mukana olleen opettaja Eevastiina Miettisen kanssa:


"Hanke sai alkunsa vajaa vuosi sitten joulun alla, kun meillä oli joulujuhlien sijasta oma Kauneimmat joululaulut –tilaisuus Henrikinkirkossa. Siellä kerättiin varoja Suomen Lähetysseuran kautta kehitysmaiden koululaisten hyväksi, ja näimme siellä videon afrikkalaisesta kuulovammaisten lasten ja nuorten koulusta. 

Mieleemme juolahti silloin, että olisi mukava saada oma kummikoulu jostain maasta, jossa tarvittaisiin apua. Ryhdyimme joulun jälkeen kyselemään muutamilta järjestöiltä kummikoulua, mutta sellaista ei ollut saatavissa – ainoastaan yksittäisiä kummioppilaita.

Meistä tuntui vähän hassulta, että 300 oppilaan koululla olisi vain jokunen yksittäinen kummilapsi. Olimme jo luovuttaa, kunnes saimme tietää World Vision –järjestöstä, johon olimmekin heti yhteydessä. Toimintamalli, jollaista haimme, ei ollut myöskään heille tuttu, mutta työntekijä, jolle soitimme, kiinnostui ajatuksesta heti ja järjestössä ryhdyttiin räätälöimään meille omaa toimintamallia. 

Näin tämä sitten alkoi. Nyt osallistumme Mogotion alueen hankkeeseen ja meillä on tuolla alueella ystävyyskoulu. Tätä koko Lehmuksen yksikköä osallistavaa hanketta koordinoi Kenia-tiimi, johon kuuluvat Aino Holmén, Eevastiina Miettinen ja Anita Zenger.
Ajatuksenamme on, että voimme saada paljon apua köyhä maan lapsille ja omat oppilaamme ja  me aikuiset opimme näkemään maailman asioita vähän toisella tavalla kuin mihin meillä on täällä omassa toimintaympäristössämme mahdollisuus. Tällainen ymmärrys on tärkeää, jotta maailmaa saataisiin edes hivenen verran paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.  Lasten ohjaaminen tällaiseen ajatteluun on hyvä aloittaa jo varhain. Lisäksi opimme antamaan enemmän arvoa niille asioille, mitä meillä on, kun näemme kuinka vähällä monien ihmisten on tultava toimeen."

Kuva: Sune Lehkonen

Juhlasalin yhteyteen oli rakennettu Kenia-piste.
Esillä oli kopiot piirustuksista, joita koulumme oppilaat olivat kumppanikouluumme lähettäneet. Esillä olivat myös kaikki kirjeet, jotka kumppanikoulumme oppilaat olivat vastauksiksi piirustuksiimme ja yhteiseen kirjeeseemme lähettäneet.

Kenia-pisteessä  oli keräyslippaat, joihin oli mahdollista halutessaan laittaa rahaa hanketta varten. Oli myös lelukirppis, jossa saattoi tehdä ostoksia hankkeen hyväksi. 

Kuluvalla viikolla - samoin kuin ensi viikolla -  oppilaat aivan erityisesti osallistuvat kotona kodin askareisiin. Jos vanhemmat  haluavat maksaa näistä töistä vielä hieman palkkaa, on oppilailla mahdollisuus lahjoittaa tuo palkka Mogotion asukkaiden hyväksi. 
Tai jos perheessä on tapana suoda lapselle karkkipäivä, lapsi voi halutessaan luopua esimerkiksi yhdestä karkkipäivästä ja antaa hankkeeseen sen rahan, jonka olisi käyttänyt muuten karkkeihin.
















    sunnuntai 5. lokakuuta 2014

    Kirjamessuilla

    Kuva: Päivi Hovila

    Perjantaina 3.10. osallistuin Turun Kirjamessuilla paneelikeskusteluun, jonka teemana oli "Onko nykykoulu muinaisjäänne?"

    Kanssani keskustelivat luokanopettaja Maarit Korhonen ja opettaja ja tietokirjailija Sari Markkanen. Kysymyksiä meille esitti Mili Kaikkonen.
    Maarit Korhonen on kirjoittanut pamfletit Herää, koulu! ja Koulun vika? ( Into Kustannus) ja Sari Markkanen kirjan Tipsu ja oivallusten opus ( Basam Books).

    En liiemmin valmistautunut tilaisuuteen. Toisaalta ajattelin, että  olin valmistautunut siihen 34 vuotta - siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran menin töihin Vasaramäen kouluun.
    Kuitenkin aivan tilaisuuden alla tietynlainen ramppikuume iski, kun huomasin, etten osaa vastata tuohon kysymykseen muutoin kuin "on ja ei".

    Otin tuekseni FT Helena Rajakaltion luennolla "Yhteisvoimin kohti uudistuvaa peruskoulua" 12.9. tekemäni muistiinpanot. Luento oli osa Opetusministeriön käynnistämää Tulevaisuuden peruskoulu -verkostoa, johon myös Vasaramäen koulu on liittynyt.

    Meihin on iskenyt tietynlainen PISA-paniikki, kun kansainvälisessä PISA-vertailussa olemme menettäneet asemiamme.
    Minä en ole tässä suhteessa peruskoulusta huolissani. Olen sen sijaan huolissani siitä, että PISA tietyllä lailla rappeuttaa peruskoulua, kun sen mittaamat asiat jättävät varjoonsa kaikkein tärkeimmät peruskoulun tehtävät: kasvatuksen moraaliin ja hyvän yleissivistyksen - parhaan lääkkeen niin rasismiin kuin populismiinkin.
    Meidän tulee kasvattaa nuoria ymmärtämään ja muuttamaan maailmaa.

    Koulun tärkein tehtävä on luoda uskoa! Kyynikon paikka ei ole koulu. 

    Uudistamistarvetta peruskoulussa on paljon. Uudistamisessa kouluyhteisöllä itsellään on kaikkein keskeisin rooli. Melkeinpä kaikki kouluyhteisön ulkopuoliset syyt, joiden sanotaan estävän koulu uudistamisen, ovat tekosyitä.

    Mutta...

    Kouluyhteisössä vaikuttavat sitä samanaikaisesti rakentavat ja hajottavat tekijät. Niinpä koulun toimintakulttuuria kuvaa pikemmin moninaisuus kuin yhtenäisyys: on erilaisia koulutussukupolvia, erilaisia tehtäviä, erilaisia ihmiskäsityksiä ja näkemyksiä koulusta, kasvatuksesta, yhteiskunnasta -  tulevaisuudesta.

    Kehittäminen vaatii kykyä kohdata erilaisuutta, moniarvoisuutta ja vaikeasti määriteltäviä arvosidonnaisia asioita.


    Mitä esimerkiksi on tasa-arvo koulun arjessa? -Se, minkä toinen kokee tasa-arvoa edistäväksi, on toisen mielestä eriarvoisuutta lisäävää - tai tasapäistävää.

    Kehittäminen vaatii yhteistä aikaa ja paikkaa, jotta vuorovaikutukselle on todellinen mahdollisuus. Näin yhteiset ideat ja ajatukset saadaan käytännön toiminnan kehittämiseksi.

    Olemme juuri laatimassa uutta opetussuunnitelmaa, joka on määrä ottaa käyttöön vuonna 2016. Uudistamisen painopiste on nimenomaan koulun toimintakulttuurin kehittämisessä.

    Maarit Korhonen on huolissaan siitä, että nykykoulu kadottaa otteensa suureen määrään oppilaita, jotka eivät saa riittävästi tukea ja huomiota järjestelmässä, jossa yksilö hukkuu ryhmään.

    Jaan tämän huolen.

    Myös Vasaramäen koulussa on tultu tilanteeseen, jossa opettaja ei enää selviydy työstään yksin. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä.


    sunnuntai 24. elokuuta 2014

    Martti "Eno" Määttänen


    Martti Vasaramäen koulun itsenäisyyspäivän juhlassa 2007
     
    Sain suruviestin. Eno on poissa. Vielä keväällä hän osallistui koulumme 60-vuotisjuhliin, mutta pian sen jälkeen vakava sairaus otti hänestä otteen ja lopulta mursi hänet.



    Lasta kunnioittava, ystävällinen, mutta luja, lapsen erilaisuudelle sopivasti tilaa antava aikuinen.

    Martti oli oppilailleen tällainen.

    Jo klassisena pidettävän J.A. Hollon määritelmän mukaan kasvatus on kasvamaan saattamista, kasvamisen tielle sattuvien esteiden poistamista, suotuisien olosuhteiden luomista itsestään tapahtuvalle kasvamiselle.

    Mielestäni Martti toteutti tätä ajatusta loistavasti.



    ”Työtä ja iloa – työn iloa!” on Vasaramäen koulun tunnuslause – jo vuosikymmenten takaa.
    Sen tarkoituksena on kannustaa oppilasta kokemaan hyvän olon tunnetta siitä, että hän on tehnyt työtä, jopa raatanut  - voimiensa äärirajoilla  - ehkäpä ylittänyt itsensä:; ponnistellut kohti tavoitetta, jonka sitten on saavuttanut.

    Ihailin Enon kykyä tehdä tuosta koulumme tunnuslauseesta totta.

    Hän teki sen  hyvin vähäeleisesti.

     
    Toukokuussa 2008 minulla oli kunnia luovuttaa Enolle Vasaran Vasara - järjestyksessään kolmaskymmenesviides. Perinteen mukaisesti vasaran sai, kun jäi koulustamme eläkkeelle.
     
    Jokainen vasara on ollut omansa näköinen. Ei ole ollut kahta samanlaista. Materiaalina on koulumäen honka.

    Vasaran vartena on joko karttakeppi – toivon mukaan juuri se, jota vasaran saajakin on käyttänyt – tai jokin muu modernimpi ratkaisu; sellainen, joka ilmentää vasaran saajaa.

    Martti viljeli huumoria ja häntä on paljolti kiittäminen siitä, että itsekin olen rohjennut sitä tekemään työssäni.

    Niinpä Turun kaupungin vaakunalla varustettu aito chippendale -haarukka – juuri se, mitä Eno aina lounaalla käytti - oli oiva valinta hänen vasaransa varreksi.



    Haluan välittää Martin omaisille osanottomme heidän suureen suruunsa.
     
    Koko Vasaramäen koulun puolesta, Martin muistoa kunnioittaen

    Jyrki Välimäki, rehtori