Mikä rehtorin työssä vie eniten voimiani?

Tämän päivän rehtorina oleminen on kuin kirjoittaisi romaania, jolle tuntuu tulevan - onneksi - loputon määrä jatko-osia. Tähän saakka jokaisesta osasta, joka aina on ollut yhden lukuvuoden mittainen, on kehkeytynyt jännittävä, haastava, ennalta arvaamaton, tunteikas ja voimauttava.

Olen kirjoittanut jo 19 osaa!

Nyt tuntuu tökkivän. Kirjoittaminen vaatii keskittymistä, johon ei ole enää mahdollisuutta. Syy on siinä, että vielä edellisen osan ollessa pahasti kesken - tarinan ollessa vasta puolessa välissä - tulee jo aloittaa uuden osan kirjoitaminen.

En pysty siihen. Haluan toimia koulun arjessa - haluan näkyä ja kuulua. Haluan osallistua. Haluan olla läsnä. Haluan olla pedagoginen johtaja. Haluan edelleenkin olla auttamassa, kun oppilaan pallo juuttuu koulupihan puuhun!

Ennen sain kirjoittaa tarinani loppuun - yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Kun tarina tuli valmiiksi, aika pysähtyi hetkeksi; istuimme koko opettajakunta hetken vielä yhdessä, kun oppilaat olivat läheteneet kesälaitumille. Tunsimme tyydytystä siitä, mitä olimme saaneet aikaiseksi.

En halua palvella MultiPrimusta, Kurrea, Rondoa, Rekryä, Populusta, ESSiä enkä Wilmaa - vain muutama uusi esimieheni mainitakseni.

Itse asiassa niiden piti palvella minua, mutta tunnen, että tässä kävi päinvastoin.

Olin tänään alakoulun kevätjuhlassa. Hieno, suorastaan upea juhla!

Mutta tunsin, että olin siellä vieraana.

Hössöttämällä sotkut selviävät?

Kesä tuli juuri viikonlopuksi. Oli oikein lämmintä. Minullakin oli vuoden ensimmäinen tilaisuus käydä laskemassa verkot veteen Kustavin Pohjois-Vartsalassa, jossa olen nyt kymmenettä kesää kesävieraana.

Verkkooni oli toivomieni ahventen ohella uinut kuhaparvi: ei ihan poikasia, mutta sellaisia nuoria kaloja, jotka tuli vielä päästää kasvamaan. Tehtävä oli kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja vaativa. Kalasta piti ottaa kiinni tiukasti, mutta samalla piti varoa satuttamasta sitä. Kala itse ei tehnyt tehtävää yhtään helpommaksi nostamalla neulan terävän selkäevänsä pystyyn aiheuttamalla verta vuotavia haavoja käteeni.
Sain kuitenkin irti kaikki kalat, jotka hyvinvoivan oloisina lähtivät uimaan. Sen jälkeen oli verkon selvittämisen aika. Nuo kuhanuorukaiset olivat saaneet verkkoni ennen näkemättömään sotkuun.

Kupittaan koulun entinen rehtori Olavi Ojalehto on aikanaan Suomussalmen Hossassa opettanut minulle, miten toivotonkin verkko selvitetään. Hänen metodinsa on hössöttäminen. Hössöttäminen on sitä, että sotkeutunutta verkkoa rauhallisesti avataan sormin epämääräisen näköisesti eri suuntiin. Hössöttää voi vaikka silmät sidottuina. Hössöttäminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.
Kärsivällisyys ja käytetty aika palkitaan: yllättäen verkon sotkut selviävät, eikä verkkoa tarvitse rikkoa - pois heittämisestä puhumattakaan. Niin kävi nytkin!

Yläkoulun rehtorille kalaverkon selvittäminen on oiva työkykyä ylläpitävä aktiviteetti ja hössöttäminen tärkeä työtapa - myös erilaisissa arjen tilanteissa.

Tervetuloa tutustumaan Vasaramäen kouluun!

Torstaina 6.5. vietämme nivelpäivää.

Elokuussa 1. luokalle tulevat oppilaat vanhempineen on kutsuttu tutustumaan Lehmuksen yksikköömme klo 8.00-9.45. Samaan tilaisuuteen ovat kutsutut myös kaikki uudet 2.-6. luokille kouluumme elokuussa tulevat oppilaat vanhempineen.

Samaan aikaan 7. luokalle koulussamme tai kouluumme siirtyvät oppilaat tutustuvat toisiinsa ja Syreenin yksikköön.

Koulutulokkaiden - siis tulevien 1. luokkien oppilaiden - osalta tilaisuus on jatkoa tammikuussa järjestetylle tilaisuudelle. Tällöin painopiste oli kouluvalmiudessa: Mitä koululaiselta odotetaan? Nyt painopiste on koulun valmiudessa: Miten koulu on valmis ottamaan vastaan tulevat oppilaansa - kunkin omana yksilönään?

Tilaisuudessa kuvaillaan 1. luokan arkea ja siihen liittyviä käytäntöjä. 1. luokkien osalta luokkamuodostus on vielä tekemättä. Luokat muodostetaan vielä ennen tämän lukuvuoden päättymistä ja niistä ja niiden opettajista tiedotetaan Wilman välityksellä.

Tervetuloa tutustumaan Vasaramäen kouluun!