Hyvää Uutta Vuotta! Mutta miten on laita vuoden 2012?

Turun kaupungin perusopetukseen kohdistetaan vuonna 2012 varsin rajut säästötoimet.Säästää pitää 2,8 miljoonaa euroa. Se on paljon.

Se on niin paljon, että on säästettävä myös opetuksen palkkamenoista.Käytännön koulutyössä tämä tarkoittaa suurempia opetusryhmiä, valinnaisuuden vähentämistä - käytännössä sen lopettamista ja erilaisten pedagogisten tukitoimien vähentämistä sellaiselle tasolle, että hädin tuskin voidaan sanoa edes "lain kirjaimen" toteutuvan.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että palkkojen suhteen perusopetuksessa eletään lukuvuosittain. On henkilöstön kanssa sovittu, miten opetus on järjestetty kesäkuun 2. päivään saakka. Jokainen 3.-9. luokkien oppilaan huoltaja voi tämän tarkistaa oman lapsensa osalta Wilmasta, josta löytyvät oppilaiden työjärjestykset. Alkuluokkien ja 1.-2. luokkien oppilaiden työjärjestykset on muutoin jaettu vanhemmille. Näihin järjestelyihin on lähes mahdotonta puuttua kesken lukuvuoden jo senkin takia, että useimmille opettajille on näillä järjestelyillä saatu aikaan juuri ja juuri opettajan opetusvelvollisuuden edellyttämä tuntimäärä. Ja mitä tulee koulumme muutoinkin lukumääräisesti harvoihin koulunkäyntiavustajiin,he jo nyt ovat osa-aikaisia.

Kun kevään palkkamenoista ei voi säästää, on syyslukukaudella säästettävä kaksin verroin!

Perusopetuksen tulosaluejohtaja Outi Rinne on hankalassa tilanteessa. Vielä joulun alla hän esitti kouluille seuraavat toimenpiteet säästöjen aikaa saamiseksi vuonna 2012:

Jokaisen koulun tulee säästää vähintään 1 %:n tuntikehyksestään kevätlukukauden aikana jättämällä palkkaamatta opettajia, yhdistämällä ryhmiä tai muin mahdollisin toimenpitein. Vasaramäen koulun tulee säästää 10-11 opetustuntia joka viikko.

Sijaisten ottamisessa tulee noudattaa entistä suurempaa harkintaa. Yhden päivän sijaisia ei pääsääntöisesti tule ottaa.

Koulujen toiminta- ja materiaalimenoja tulee supistaa ja hankkia vain välttämättömin.

Maksullisiin koulutuksiin ei pääsääntöisesti osallistuta.

Matkustamista Turun ulkopuolisiin kokouksiin ja tapahtumiin koulujen varoin tulee välttää. Matkustamisen vähentäminen koskee sekä rehtoreita, opettajia että muuta henkilöstöä.

Suositaan etäkokouksia.

Jokaisen koulun tulee heti kevätlukukauden alettua jättää perusopetuksen tulosaluejohtajalle oma suunnitelmansa säästöjen aikaansaamiseksi. Vasaramäen koulun toiminta- ja materiaalimenoista tullaan säästämään niin, että vain kaikkein välttämättömin hankitaan ja toteutetaan. Ohjeen mukaisesti Turun ulkopuolisiin kokouksiin ja tapahtumiin ei tulla osallistumaan eikä niin muodoin maksullisiin koulutuksiin.

Valitettavasti nämä toimenpiteet eivät riitä alkuunkaan. Ryhmien yhdistämistä on harkittava. Edellä kuvaamistani ongelmista huolimatta. On myös harkittava,onko enää mahdollisuutta tarjota tulevaisuudessa vapaaehtoisia kieliä valittavaksi. Tosi raskas ajatus, kun menestystarinamme on perustunut juuri erilaisiin valinnan mahdollisuuksiin. Sijaisten palkkaamista tullaan vähentämään,mikä sekään ei ole helppoa, kun lain mukaan oppimisympäristön tulee olla turvallinen ja oppilaan tulee joka päivä saada opetussuunnitelman mukaista opetusta.

Otan mielelläni vastaan hyviä ideoita säästöjen aikaansaamiseksi.

Rehtorin puhe henkilökunnalle joulun alla 2011

Oheinen kuva on henkilökohtainen muisto marraskuulta 2011. Vasaran Pauke ry:n ryhmä järjesti yhdessä kreikkalaisten nuorten kanssa Youth in Action -ohjelman alaisen ryhmätapaamisen Ateenassa. Luovutimme ryhmän johtajalle, Annie Takvorianille, taulun, jonka on maalannut Radostina Ivanova. Taulussa on hienosti kuvattu Parthenon ja Turun Tuomiokirkko - rinta rinnan.


Hyvät Ystävät.

Syyslukukausi on päättymässä. Viimeisen työviikon perinteisiin kuuluu tämä tilaisuus, johon te kaikki olette sydämellisesti tervetulleita. Tosin tänä vuonna järjestelyt poikkeavat esimerkiksi viime vuodesta siten, että näitä tilaisuuksia on kaksi: toinen Syreenissä, toinen Lehmuksessa. Tällä järjestelyllä pyrimme tarjoamaan tilaisuuden osallistua myös niille työntekijöille, joille kiireinen työpäivä ei suo mahdollisuutta siirtyä toiseen yksikköön.

En juuri voinut osallistua kuluvan lukuvuoden suunnitteluun keväällä. Vaikka pohjatyötä Ainon ja Tarjan johdolla olikin tehty kummassakin yksikössä, tuntui vaikealta saada oma suunnittelutyö käyntiin kesäkuun alussa virkavapaan jälkeen taas töihin palatessani.

Tavoitteeni oli, että yläkoulun tavoin myös alakoulun työjärjestys tehtäisiin Kurre-ohjelmalla, jotta alakoululaistenkin työjärjestykset olisivat luettavissa Wilmassa. Tämän toteutuminen edellytti pohjatyötä, jota keväällä oli asian hyväksi tehty. Kuitenkin täytyy sanoa, että vanhan - edeltäjältäni Markku Vähä-Mäkilältä oppimani -ruutupaperityöjärjestyksen nuolineen ja väkäsnuolineen siirtäminen tietokoneaikaan oli valtava ponnistus. Se vei koko kesän.

Työjärjestys on tärkeä pedagogisen johtamisen työkalu. Sen tulisi olla sellainen, joka maksimoi opetukseen käytettävistä tunneista saadun hyödyn, mahdollistaisi monenlaisen yhteistyön opettajien kesken ja mahdollistaisi joustavat opetusjärjestelyt.

Näin yhden kesän kokemuksen perusteella pelkään, että tietokone ei tässä suhteessa palvele toiminnan kehittämistä, vaan luo olemassaolollaan painetta luoda työjärjestyksestä keskiverto kirkonkylän peruskoulun työjärjestys, mihin meillä ei taas ole mahdollisuutta tyytyä.

Elokuussa koulutyön käynnistyessä tuntui siltä, että olisin halunnut monen asian olleen siinä vaiheessa paremmin valmistellun.

Lisäksi Lehmuksen kolmannen ja neljännen kerroksen ”hiljainen” peruskorjaus kireine aikatauluineen toi ylimääräistä kiireen tuntua ja tunnetta siitä, että emme olleet vielä ihan valmiit aloittamaan lukuvuotta.

Onneksi apulaisrehtori Tarja Mattila otti vastuun yläkoulun työjärjestyksestä ja lähes kaikesta mitä se edellytti.

Työnjako Tarjan kanssa on sujunut mielestäni erittäin hyvin. Tarja on toiminut edelleenkin opettajan virassa, johon sitten 1.8.2011 alkaen liitettiin apulaisrehtorin tehtävät. Yhtenäiskoulun hallintoresurssista leikattiin tällä järjestelyllä useita viikoittaisia työtunteja pois.

Nuo tunnit – ja niiden päälle vielä melkoinen määrä työtä - on kuitenkin tehty, koska tämä työ sitä minulta ja Tarjalta on edellyttänyt.

Jo edellistä lukuvuotta varten olimme asettaneet itsellemme tavoitteeksi saattaa koulumme toiminta-ajatuksen perustana olevat arvot osaksi koulun arkea erilaisin yhteisin toimenpitein.

Kuluvaa lukuvuotta käynnistettäessä arvioimme, että tuo tavoite toteutui vain osittain. Päätimme ottaa tuon tavoitteen myös tämän lukuvuoden tavoitteeksi. Tapa, jolla tavoitteeseen pyrkisimme, tulisi olemaan erilainen. Kumpaankin koulun yksikköön – Lehmukseen ja Syreeniin – tulisi keskeiselle paikalle ”puu”.

Tätä puu-teemaa on nyt toteutettu kummassakin yksikössä, mutta prosessi on kesken. Kun kummankin yksikön puut ovat valmiit, niistä on luettavissa koulumme toiminta-ajatus ja koulumme arvot. Puun avulla tulemme korostamaan aika ajoin tiettyä arvoa yhdessä sopimillamme toimenpiteillä. Tässä oppilaskunnan eli OPPAn osallistumisella on keskeinen rooli. Myös Vaskun Vanhemmat ry:n toivotaan osallistuvan ”puun hoitoon”. Puun myötä koko koulu ottaa käyttöönsä vanhan moton Lehmuksen yksikön liikuntasalin seinältä: Työtä ja iloa – työn iloa! Tämä slogan kätkee taakseen koulumme toiminta-ajatuksen arvoineen. Työn iloa ei voi kokea, ellei puuta ole hoidettu.


Tavoitteenamme tälle lukuvuodelle on ollut entistä sujuvampi arki yhdessä. Meidän tulisi löytää avaimet hyvään, ammattitaitoiseen kasvatus- ja opetustyöhön.

Laadimme lukuvuoden alkaessa koulun henkilökunnalle yhdessä toimimisen eettisen sopimuksen, jonka toivottiin olevan sisällöltään sellainen, että jokainen katsoisi voivansa sen allekirjoittaa.

Tavoitteenamme on ollut kehittää tämän lukuvuoden aikana kummankin yksikön oppilashuoltotyöryhmän toimintaa tiedonkulkua parantamalla huomioiden voimassa oleva lainsäädäntö, mikä edelleenkin korostaa lapsen parasta. Pyrimme myös selkeyttämään työnjakoa ryhmän sisällä.

1.1.2011 voimaan astunut perusopetuslain muutos on tuonut mm. käsitteet yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki – pedagoginen arvio ja pedagoginen suunnitelma. Juuri nyt teemme kovasti työtä sen aikaan saamiseksi, että perusopetuslakia myös näiden muutoksiensa osalta meidänkin koulussamme päästäisiin noudattamaan lain taustalla olevien tarkoitusten toteutumiseksi.

Pyrimme myös kehittämään koulumme vuosikelloa: tulevien normaalista työjärjestyksestä poikkeavien työpäivien ennakointia ja yhteisistä tapahtumista informointia hyvissä ajoin. Tässä olemme mielestäni menneet valtavasti eteenpäin.
Tämä kehitys ei kuitenkaan saa viedä meiltä ennalta arvaamattomien tilanteitten sietokykyä ja niiden vaatimaa joustavuutta.

Pian päättyvä vuosi 2011 on Turulle erityinen vuosi. Olemme olleet Tallinnan lailla Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tämä on näkynyt monessa - vielä syyslukukaudellakin koulumme arjessa.

Koulumme 7.-9. luokkien oppilaitten koulunkäynnin järjestäminen 1.8.2013 alkaen on ollut kuluvan syyslukukauden aikana varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan käsittelyssä. Viimeksi asia on palautettu uuteen valmisteluun.

Epävarmuus tulevaisuudesta ei voi olla vaikuttamatta negatiivisesti työilmapiiriin. Vallankin, kun on selvää, että nykyisissä tiloissa Kupittaan koulukiinteistössä koulunpitoa ei voi jatkaa.
Epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta – tai juuri sen tähden – meidän tulisi kyetä keskittymään siihen, että teemme juuri tästä päivästä mahdollisimman hyvän.

Oppilaan näkökulmasta yhtenäiskoulu on edelleenkin tähän erittäin hyvä työkalu. Moni asia on jo nyt paremmin Vasaramäen koulussa kuin elokuussa 2009 yhtenäiskouluun siirryttäessä. Tai ennen sitä.

On asioita, jotka ovat nyt huonommalla tolalla, mutta ne useimmiten ovat seurausta yhteiskunnallisesti laajemmista ilmiöistä.

On keskityttävä niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Edellä kuvaamani yhteiset tavoitteet ovat tällaisia. Toivon niiden olevan vahvasti esillä, kun tammikuussa palaamme työhön – toivottavasti levänneinä.

Kiitos kuluneesta syyslukukaudesta.

Rauhallista ja rauhoittavaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012.


Jyrki Välimäki
rehtori

Väliarvioinnista joulun alla 2011

Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua ja kuvata, miten oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet.
Numeroarvosana todistuksessa kuvaa osaamisen tasoa.

Numeroarvosanat otetaan käyttöön kolmannelta luokalta alkaen - kuitenkin niin, että taito- ja taideaineita ei vielä numeroin arvioida. Neljänneltä luokalta alkaen kaikki oppiaineet välitodistuksessa arvioidaan numeroin. Ainoa poikkeus on liikunta - lukuun ottamatta liikuntalinjan liikuntaa. Tärkeää on oppilaan itsearviointi väliarvioinnin alla. Tätä arvioinnin muotoa pyritään korostamaan juuri liikunnassa.

Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet, jotka löytyvät opetussuunnitelmasta eri oppiaineiden opetussuunitelman kuvauksen alusta.


Miten sitten arvioidaan työskentelytaidot oppiaineissa?

Työskentelyn arviointi kohdistuu oppiaineelle ominaisiin työtapoihin, missä keskeistä on oppimaan oppiminen.

Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vuodelta 2004 ohjaavat siihen, että
jokaisessa oppiaineessa arvioinnin työskentelyn osalta tulee kohdistua oppilaan taitoon suunnitella, säädellä, toteuttaa ja arvioida omaa työtään.
Huomioon otetaan myös oppilaan vastuullisuus työstään ja yhteistyötaidot toisten kanssa.


Vasaramäen koulun oma opetussuunnitelma vuodelta 2004 määrittelee, että Vasaramäen koulussa työskentelyn arviointi perustuu seuraaviin tavoitteisiin:

1 Oppilas osaa suunnitella omaa työskentelyään itsenäisesti sekä annettujen ohjeiden mukaisesti.

2 Oppilas keskittyy työskentelyynsä tehtävän vaatiman ajan. ( =säätely)

3 Oppilas huolehtii tehtävistään ja välineistään. (=vastuullisuus)

4 Oppilas tekee työnsä valmiiksi. (=säätely, toteutus)

5 Oppilas osaa arvioida omaa työtään ja oppimistaan.

6 Oppilas esittää mielipiteensä rakentavasti ja kuuntelee muita. (=yhteistyötaidot)

7 Oppilas osaa hankkia tarvitsemiaan tietoja (=säätely)

8 Oppilas osaa työskennellä ryhmässä ja kantaa vastuunsa omasta osuudestaan.

9 Oppilas osaa arvostaa omaa ja toisten työtä. (=yhteistyötaidot, arviointi)

Miten sitten arvioidaan käyttäytyminen numerolla?

Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vuodelta 2004 määräävät, että käyttäytymisen arvioinnin tulee kohdistua siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset,ottaa huomioon ympäristönsä ja noudattaa sääntöjä.

Vasaramäen koulun opetussuunnitelma vuodelta 2004 määrittelee Vasaramäen koulun tavoitteet oppilaan käyttäytymiselle:
1. Koulun ja luokan sääntöjen noudattaminen ( =noudattaa sääntöjä)
2. Hyvien tapojen noudattaminen (=ottaa huomioon muut ihmiset)
3. Muiden huomioon ottaminen (=ottaa huomioon muut ihmiset)
4. Luokan työrauhaan myönteisesti vaikuttaminen (=ottaa huomioon ympäristön)

Käyttäytymisen numeroarviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat ottamalla tasapuolisesti huomioon kaikki käyttäytymistä koskevat tavoitteet

Käyttäytymiselle on laadittu Vasaramäen koulun tarkennettu kuvaus arviointiasteikolle 5-6,7-8 ja 9-10, jonka perusteella opettajat antavat
numeroarvioinnin.

Vasaramäen koulun kasvatukselle asettamat tavoitteet - Vasaramäen koulun opetussuunnitelma vuodelta 2004, luku 2 - on otettava huomioon.

Pro Urheilu –mitali Tommy Lindholmille

Entiselle A-maajoukkueen päävalmentajalle Tommy Lindholmille on myönnetty arvostettu Pro Urheilu -mitali. Opetus- ja kulttuuriministeriön jakamat mitalit myönnettiin seitsemälle urheilussa vaikuttaneelle henkilölle.



Tunnustukset jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki keskiviikkona 7.12. Helsingissä. Pro Urheilu -mitali myönnetään urheilun hyväksi tehdystä työstä. Tunnustus on merkittävä myös siinä mielessä, että milloinkaan aikaisemmin Pro Urheilu -mitalia ei olla myönnetty jalkapalloilijalle tai jalkapallovalmentajalle.



Lindholm edusti mittavalla peliurallaan TPS:n (1966–1968, 1973–1978) lisäksi Pargas IF:ää, TuTo:a, Helsingin IFK:ta, Reipasta, turkkilaista Besiktasia ja TuPa:a. Hänen seurajoukkueuransa parhaita saavutuksia ovat Suomen mestaruudet vuosilta 1968 ja 1975, jotka hän molemmat voitti TPS:n kanssa. Yhteensä Lindholm pelasi SM-tasolla 213 ottelua, joissa teki 101 maalia. Vuosina 1967 ja 1968 hän oli SM-sarjan maalikuningas. Lindholmilla on tilillään 43 maaottelua, joissa hän teki 11 maalia.


Lindholm on valmentanut Suomen A-maajoukkuetta vuosina 1992-1994.TPS:n päävalmentajana Lindholm toimi vuosina 1978, 1986-1988 sekä 1991.


Lindholm on koulutukseltaan liikunnanopettaja ja toimii nykyään urheiluvalmennuksen lehtorina Turun Ammattikorkeakoulussa.

Tämän kirjoituksen kuvineen olen lainannut suoraan Suomen Palloliiton www-sivuston etusivulta. Toki viimeiseen virkkeeseen haluan lisätä, että Tommy Lindholm toimii lisäksi Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien liikuntalinjan jalkapalloryhmien opettajana.

Jääkiekkosäännöistä

Perjantaina 2.12. pelatussa Mestiksen ottelussa TuTo-Hockey vastaan Heinolan Peliitat sattui erikoinen tilanne. Maalivahti Santaselta meni maila rikki hänen syöttäessään kiekon kanssapelaajalleen joukkueensa pelatessa yivoimaa. Kukaan joukkueessa ei tiennyt, miten tilanteessa tulee toimia. Vihdoin Santanen lähti luistelemaan pelin käydessä kohti vaihtoaitiotaan, jota lähestyessään pyysi mailaa varamaalivahti Kim Törnströmiltä ( kuvassa ), joka oli sitä jo jonkin aikaa ollut tarjoamassa. Kimi liu'utti mailan jäätä pitkin kohti Santasta, joka otti mailan ja kiiruhti työpaikalleen. Seuraavan pelikatkon aikana olikin sitten ihnmettelemistä, kun Kimille määrättiin 2 minuutin rangaistus ja sen päälle automaattinen pelirangaistus - siis suihkukomento. Mailaa - eikä mitään muutakaan - ei saa heittää kentälle pelaaja-aitiosta.

Joukkueen johto oli koko tilanteen ajan "jäässä", eikä siis penkin takaa tullut oikeaa ohjetta: Maalivahti saa pelin käydessä tulla hakemaan pelaajapenkin luota itselleen uuden mailan ja palata maalille. Toisaalta kuka tahansa joukkuetovereista olisi voinut viedä mailan Santaselle. Sillä ehdolla, ettei osallistu peliin mailaa viedessään.

Voisi olettaa ja mielestäni olisi syytä edellyttää, että valmentajat osaavat säännöt. Miten voi valmentaa, jos ei osaa sääntöjä? Edellä kuvattu tilanne on toki poikkeuksellinen, mutta valmentajien puutteisiin sääntötuntemuksessa törmää katsojana lähes joka ottelussa. Toisaalta pelaajapenkin takaa tulee ohjeita tuomareille solkenaan.

Erotuomarikoulutukseen kuuluu nykyään valmennuksellisia osioita, millä pyritään lisäämään tuomareiden pelinlukutaitoa. Voisi kuvitella, että yhtä lailla valmennuskoulutukseen tulisi kuulua sääntökurssi: pelisäännöt ja ennen kaikkea case book - kansainvälisesti sovittu sääntöjen sovelluskokoelma; eräänlainen jääkiekon katekismus.

Sääntöjen hyvä tuntemus olisi valmentajalle taktinenkin työkalu. Tällä hetkellä menetetään monia mahdollisuuksia, kun vain keskitytään huutamaan tuomarille eikä vaivauduta opiskelemaan sääntöjä ja niiden tulkintaan ohjaavia sopimuksia.

Toisaalta liikkeellä tuntuu olevan voimia, jotka eivät ylipäätään pidä koulutusta arvossa: pelkkä kokemus pelaajana on riittävä hyvän valmentajan edellytys. Tämä riittää, vaikka saavutukset valmennuksen saralla eivät ole kummoisetkaan.

Joka sää on ulkoilusää?

Lokakuussa osallistuin Helensburghissa Skotlannissa eurooppalaiselle opettajien täydennyskoulutuskurssille Outdoor Environmental Education. Olen saanut vuonna 2005 osallistua likimain saman organisaation järjestämälle saman nimiselle kurssille Tsekissä. Tälle Tsekin kurssille ovat sittemmin koulustamme osallistuneet Hannu Fälden, Radostina Ivanova, Leena Majaniemi ja Heidi Saukkola-Suomi.

Outdoor Environmental Education-kurssin tavoitteena on vahvistaa osallistujien valmiuksia viedä opetusta koulurakennuksen ulkopuolelle hyödyntämällä koulun ympäristöä eri oppiaineiden opetuksessa. Kurssin aikana opitaan kestävän kehityksen perusteita mm. tutkimalla luonnon erilaisia ravintoketjuja. Kurssin ohjelmassa on myös kurssilaisten itsensä haastamista erilaisiin fyysisiin suorituksiin, kuten kiipeilyyn, mountain bikingiin ja erilaisiin vesiaktiviteetteihin, kuten melontaan.

Ehdoton kokemus tällä kertaa oli aktiviteetti, johon yllä olevassa kuvassa valmistaudun ruotsalaisen ystäväni kanssa. Kuravaatteisiin ja kypärään sonnustautuneina ryömimme erilaisissa kivenkoloissa ja luolissa - koloista, joihin pelkäsi juuttuvansa. Oli valtava tunne, kun voitti pelkonsa.

Koko viikon satoi. Kuin saavista kaatamalla.

Silti olimme koko viikon ulkona.Se ei näyttänyt olevan Skotlannissa ongelma.

Meillä Suomessa on opetuksen ulos viennissä se ongelma, että usein jo pelkkä sateen uhka riittää syyksi muuttaa suunnitelma ja toteuttaa opetus sittenkin sisällä. Tämä hankaloittaa vallankin liikunnan opetusjärjestelyjä, kun pakostakin aina jollakin ryhmällä on ns. ulkovuoro.

Myös välitunnit ovat ongelma, jos lähtökohta on se, että sade on pahasta.

Olisi voitava sateesta huolimatta - toki järkeä käyttäen - viedä opetusta ulos, mikä edellyttää oikeaa pukeutumista.
Vaatetta pitää olla riittävästi ja sateella pitää olla yllä jotain sateen pitävää.Tämä on mielestäni ihan kohtuullinen vaatimus koulun taholta koskien jokaista koulupäivää.

Mikäli sitten opettajan johdolla lähdetään esimerkiksi ryömimään kivenkoloihin - ihania sellaisia löytyy ihan koulun läheltä - opettajan tulee informoida koteja etukäteen, jotta kellään ei ole yllään mitään liian fiiniä.

Kulkukoira Boris Ateenasta

Hyvä ystäväni Helvi Wilkko, joka oli kanssamme Young People in Friendly Human Cities - Athens and Turku -ryhmän mukana Ateenassa, kirjoitti kotiin palattuaan ryhmän Facebook-sivulle näin:

"Pakko kertoa - näin koko viime yön unta hylätyistä koirista. Yritin heitellä niile salaa sämpylän palasia. Jostain sain porkkanalaatikkoakin lautasellisen ja panin sen kadulle Boriksen näköisen koiran eteen mutta heti tuli kolme kreikkalaista matkaopasta peittämään lautasen sanomalehdellä! Perustetaanko Pelasta Boris (ja Tatjana + pian syntyvät pennut) - yhdistys?"

Tämä tapahtui sunnuntaina 13.11. Ateenassa. Olimme seuraamassa Ateenan Maratonia. Johtuen sateesta ja koleasta säästä lähdimme kuitenkin ennen varsinaiseen maratoniin osalistuvien maaliin tuloa pois stadioinilta - tuolta vuoden 1896 olympialaisia varten valmistetulta - kohti Likavittos-kukkulaa.

Kuvassa oleva koira, jolle pian annoimme nimen Boris, lähti meitä seuraamaan, eikä vain seuraamaan, vaan johtamaan ryhmäämme. Se käyttäytyi samalla varsin agressiivisesti muita kulkijoita kohtaan. Tuntui siltä, että se oli ottanut tehtäväkseen johdattaa meidät minne ikinä olimmekin menossa ja samalla suojella meitä.
Se oli valmis seuraamaan ryhmää hissivaunuun, joka vei ryhmän Likavittos-kukkulalle, mutta hissin henkilökunta ei pitänyt tätä soveliaana.
Kun tulimme alas kukkulalta, koira oli odottamassa meitä läheisessä kadunkulmassa ja ryhtyi taas johtamaan meitä, minne tahansa olimmekin menossa.

Alkoi tuntua siltä, että Boriksesta voi tulla meille ongelma. Viimeistään noustessamme lentokoneeseen..

Sateenvarjoa kantaneen vanhemman herran kohtaaminen oli dramaattinen. Mies sohi rähisevää ja uhittelevaa koiraa sateenvarjolla ja koira oli vähällä purra sateenvarjosta entisen.

Syntagma-aukiolta ryhmäämme liittyi toinen koira - varsin hyvässä lihassa ollut lyllertäjä.
Päädyimme paikalliseen pikaruokapaikkaan, mistä sai varsin edullista gyros pitaa.

Koirat päivystivät ulkona uskollisesti.

Syntagman metroasemalle laskeuduttuamme tiemme lopulta erkaantuivat. Boris jatkoi kohti parlamenttitaloa. Sen edustalla se ilmeisesti oli oppinutkin rähisemään.

Young People in Friendly Human Cities - Athens and Turku

Terveiset täältä Ateenasta. Olemme olleet täällä EU:n Youth in Action -ohjelman alaisessa ryhmätapaamisessa kreikkalaisten nuorten ja heidän ohjaajiensa kanssa viime maanantaista lähtien.

Käynnistimme viikon asettamalla itse kukin itsellemme oppimistavoitteet ja miettimällä myös sitä, mikä voi estää oppimisen.

Sen jälkeen onkin sitten pitänyt kiirettä. En lähde päiväkirjan omaisesti kuvaamaan, mitä kunakin päivänä on nähty,tehty ja koettu - se on tapaamiseen osallistuneiden nuorten tehtävä.

Tänään sunnuntaina aloitimme paluumatkan kiipeämällä Likavittos-kukkulalle, joka on Ateenan korkein paikka. Oivallinen paikka jättää hyvästit kaikelle näkemällemme: "Tuolla on Pireus. Tuolla on Akropolis. Tuolla on Paleo Faliro, jossa ystävämme asuvat ja käyvät koulua..."

Palauttuamme hotelliimme aloimme valmistella Farewell-partya. Tulisimme näkemään kreikkalaiset ystävämme - ainakin toistaiseksi - viimeisen kerran.

Ilta oli onnistunut. Toki se vaati monelta ponnisteluja: päästäkseen pois mukavuusalueeltaan tuli tehdä töitä - väsytti,mutta silti piti vielä jaksaa olla ulospäin suuntautuva ja sosiaalinen.

Huomenna palaamme siihen, mistä aloitimme: oppimistavoitteisiin. Otamme esille EU:n määrittelemät "key competences" ja arvioimme itse kukin mennyttä viikkoa niiden kannalta.

Sen jälkeen on todistusten jako. Todistus on Youth Pass, jonka voi sitten itse kukin liittää omaan CV:nsä oheen.

Juuso - aikaansa edellä

Osallistuin torstaina 6.10. Suomen Rehtorit ry:n ProRexi-tapahtumaan Sigyn-salissa, minne oli kerääntynyt parisen sataa rehtoria eri puolilta maata. Sain nähdä ja kuulla Alf Rehnin luennon luovuudesta ja ihmisten johtamisesta. Alf Rehn on Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professori.Rehn on saanut kansainvälistä tunnustusta - mm. Thinkers 50 -listalla.
Mieleeni jäi mm. kuvaus siitä, kuinka me rakastumme "ympärillä olevaamme", mikä estää meitä avoimesti ja vastaanottavaisesti suhtautumaan uusiin ajatuksiin. Vastauksemme on hyvin usein refleksinomainen kieltäminen.

Alf Rehnin luennolta kiirehdin Veritas-stadionille, jossa oli klo 15 alkamassa kirjan "Juuso - aikaansa edellä" julkistamistilaisuus.


Kirja on kertomus maajoukkuejääkiekkoilijan, valmentajan ja urheiluvaikuttajan Juhani "Juuso" Wahlstenin elämän mittaisesta matkasta. Tarinassa kuvataan hänen elämäänsä ja vaiheitaan niin Suomessa kuin ulkomailla.

Teos avaa lukijalle Juuson kokemuksia ja kohtaamisia matkalla pienestä suomalaisesta kaupungista kansainvälisten pelikenttien edustajaksi. Kirja taustoittaa hänen elämäänsä niin pelien kuin perhe-elämänkin kautta.

Wahlstenin pioneerityö suomalaisen urheilukulttuurin toimijana ja edelläkävijänä kuvataan yksityiskohtaisesti Juuson kokemana ja kertomana.

Siirtyminen Alf Rehnin luennolta Juuson tilaisuuteen oli hyvin luontevaa. Kirjansa nimen mukaisesti hän on aina ollut aikaansa edellä luovine innovaatioineen, joita säännöllisesti on ohjannut hyvin laaja lähestymiskulma jääkiekon kehittämiseen - aina on ollut kysymys paljon isommasta: urheilun kehittämisestä ja nuorten tukemisesta kasvussa urheilun avulla.

Tutustuin Juusoon, kun aloimme kehtittää "reikäkiekkoa" alakoulujen käyttöön. Myöhemmin tämä kehitystyö johti LUOKKALÄTKÄän, joka toteutuessaan tulevana talvena olisi Turussa kymmenes kerta, kun kaupungin 1.-3. luokkien oppilaat kutsutaan tähän tapahtumaan.

Myöhemmin illalla ProRexi-tapahtumaan palattuani kollegani Mika Rantanen Kaarinasta muisteli, että kuvani - kymmenvuotiaan pienen pojan kuva - on keräilykorttikansiossa vuodelta 1970. Hän kertoi keränneensä aikoinaan koko kirjan täyteen ja onnistuneensa vielä säilyttämään tuon kansion näihin päiviin saakka.

Sen lisäksi, että kansiosta löytyy samalta sivulta minun kuvani kanssa Normaston Arin - Hepokullan rehtorin - kuva, kansiosta löytyy monen Juuson kirjan julkistamistilaisuudessa läsnäolleen kuva.

Paikalla olivat mm. Seppo Lindström, Jorma Valtonen, Urpo Ylönen, Juhani Tamminen, Ilkka Mesikämmen ja Matti "Mölli" Keinonen.

Minutkin oli sinne kutsuttu. Arvostan sitä.

Velkasaneeraus uhkaa?

Syyskuun alussa kävin kahden Young People in Friendly Human Cities - Athens and Turku -ryhmän nuoren jäsenen kanssa Ateenassa valmistelemassa marraskuussa Ateenassa toteutettavaa kreikkalais-suomalaista nuorten ryhmätapaamista. Suomalaiset nuoret ovat Vasaramäen koulun viime ja tämän lukuvuoden 9. luokkien oppilaita.

Osallistun siis Youth in Action -ohjelmaan. Vaimoani tämä huvittaa.Ei ihan aiheetta: 5.10. - kansainvälisenä opettajien päivänä täytän 53 ja juuri nyt tunnen itseni vähintäänkin sen ikäiseksi känkäksi...

Tänään olin nimittäin kuuntelemassa monen muun lailla ravintola Alabaman auditoriossa Opetushallituksen opetusneuvos Pirjo Koivulan luentoa Tuen kolmiportaisuus normien valossa.

Luento auttoi ymmärtämään tämän vuoden alussa voimaan astuneen perusopetuslain muutosta: perusopetuksen oppilaalle tarjottavan oppimisen ja koulunkäynnin tuen tulee olla kolmiportainen käsittäen yleisen tuen, tehostetun tuen ja erityisen tuen.

Yleinen tuki on yleensä alakoulun luokassa luokanopettajan ja yläkoulun luokassa aineenopettajan antamaa tukea, mikä on mielestäni kaikkein tärkein näistä tuen portaista ja siksi sen kehittämisen koen ensisijaisen tärkeäksi. Yleistä tukea ovat myös yhteistyö opettajien kesken ja avustajapalvelut.

Yleisen tuen tulisi perustua vuoden 2004 perusopetuksen valtakunnallisiin perusteisiin, jotka monelta osin ovat vieläkin saavuttamatta koulun arkea. Yleisen tuen kannalta mm. tulisi tiedostaa luvut oppimiskäsityksestä ja sen vaikutuksesta työtapoihin ja ennen kaikkea oppilaan arvioinnista. Arviointi on oppimisen arvioinnin ohella myös arviointia oppimista varten ja oppilaan omien arviointitaitojen kehittämistä. Yleisen tuen kehittäminen perustuu sille myönteiseen asenteeseen; siihen uskoon, että kaikkia luokan sisäisiä mahdollisuuksia ja voimavaroja ei vielä ole käytetty ja haluun etsiä näitä.

Kun tuntuu siltä, että yleinen tuki ei riitä, tehdään pedagoginen arvio ja sen pohjalta oppimissuunnitelma. Tämän pohjalta voidaan ryhtyä antamaan tehostettua tukea. Tällöin samoja yleisen tuen keinoja käytetään oppilaan hyväksi, mutta vielä tehostetummin ja moniammatillinen oppilashuoltotyöryhmä tukee opettajaa tarkoituksenmukaisten tukikeinojen löytämisessä.

Kun tuntuu siltä, että tehostettu tuki ei riitä, laaditaan pedagoginen selvitys, jonka pohjalta voidaan laatia sitten HOJKS, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, joka on erityisen tuen edellytys.

Jos haluamme - niin kuin me Vasaramäen koulussa teemme - että, edellä lyhyesti kuvaamastani perusopetuslain muutoksesta tulee osa toimivaa koulun arkea, meidän tulee käyttää tähän valtavasti aikaa. Aikaa tarvitaan uuden oppimiseen ja yhdessä tekemiseen.

Opettajan palkkaukseen kuuluvasta yhteissuunnitteluajasta ei tähän prosessiin aikaa jää. Tuo ns. YT-aika - kolme tuntia viikossa - menee arjen pyörittämiseen yhteistyössä muun henkilöstön ja oppilaiden vanhempien kanssa.

Aikaresurssin suhteen ollaan lähellä konkurssia. Koulun ylläpitäjän pitää lainata aikaa.

Markkinat ovat syystä hermostuneet.

Aikaa aiotaan lainata rehtorilta ja opettajilta. Rehtori ja opettajat - ja näiden läheiset - ovat huolestuneita siitä, milloin laina maksetaan takaisin. Epäillään, että se ei toteudu kenenkään kohdalla työuran aikana. Epäillään myös, että ajan katteeton lainaaminen tulee jatkumaan.

Ratkaisu olisi opettajien kokonaistyöaika. Sitä ei haluta nähdä. Ei - vaikka velkasaaneraus uhkaa: jostakin on löydettävä aikaa.

Mihin Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien oppilaat sijoitetaan 1.8.2013 lukien?

Kupittaan koulutalon peruskorjaus tulee ajankohtaiseksi, kun Kupittaan lukio muuttaa yhteen Aurajoen lukion kanssa muodostettavaan Kerttulin lukioon 1.8.2013 lukien.


Kiinteistö kaipaa todella peruskorjausta. Ongelmana ovat vanhentunut LVI-tekniikka, nykykoulun kannalta epätarkoituksenmukaiset tilat ja puutteellinen ilmanvaihto.

Kaikki osapuolet ovat ongelmista tietoisia.

Kuitenkin puheissa korostetaan, että on väärin puhua homekoulusta, koska hometta tehdyissä tutkimuksissa ei ole kiinteistöstä löydetty.
Jos olisi löydetty, nämä tilat toki olisi suljettu.

Käydyissä keskusteluissa - niin tilalaitoksen kuin kasvatus- ja opetusvirastonkin edustajat - ovat olleet sitä mieltä, että uusien sisäilmatutkimusten tekeminen olisi tarpeetonta. Tulos tiedetään. Laajan vuonna 2004 toteutetun tutkimuksen tuloksia ei kiistetä: tutkimus nosti esille ilmanvaihdon puutteet.

Ilmanvaihtoa on mm. lukuvuonna 2010-2011 pyritty tehostamaan siivousta lisäämällä, ilmanvaihtokanavien puhdistuksella ja asentamalla luokkakohtaisia ilmanvaihtokoneita.
Tänä lukuvuonna näitä koneita tullaan asentamaan lisää koulun tekemän esityksen mukaisesti.

Vasaramäen koulun henkilökunnalle järjestettiin informaatiotilaisuus Kupittaan koulukiinteistön tulevaisuutta koskevista vaiohtoehdoista maanantaina 29.8.2011. Henkilökuntaa informoivat suunnittelupäällikkö Tapio Alapaattikoski ja perusopetuspäällikkö Outi Rinne kasvatus- ja opetusvirastosta. Tilaisuudessa olivat läsnä vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin tilalaitoksesta Merja Lumme, Minna Juselius ja Lars Wiren.

Peruskorjaukselle on kaksi vaihtoehtoa: kokonaan uuden koulun rakentaminen tai koulun lakkauttaminen yläkoulun osalta ja oppilaiden sijoittaminen muihin kouluihin.

Parhaana ratkaisuna pidän uuden koulun rakentamista. Tämä on mahdollista joko Kupittaan koulutalon paikalle tai Vasaramäen koulutalon välittömään läheisyyteen, mitä pidän parhaana vaihtoehtona. Tämä mahdollistaisi sekä vanhojen että uusien koulutilojen joustavan yhteiskäytön ja koulun pedagogisen kehittämisen aivan uudella tavalla. Koulun erityispainotuksen edellyttämät liikuntatilat koulu saisi Turun Ammattikorkeakoulun Ruiskadun yksiköstä, Kupittaan liikuntalaitoksista ja mahdollisesta Kupittaalle rakennettavasta palloiluhallista.
Tämä vaihtoehto tosin perustuu kaavamuutokseen, koska Vasaramäen koulun nykyiselle tontille tuo lisärakennus ei mahdu.

Vaihtoehto on myös koulun lakkauttaminen yläkoulun osalta. Noin 300 oppilaan sijoittaminen muihin kouluihin ei vain ole helppoa - tällä hetkellä se on mahdotonta. Osa oppilaista voitaisiin sijoittaa muihin kouluihin, mm. Puropellon kouluun, mutta ei kaikkia. Tämä tilanne jatkuisi arviolta vuoteen 2016, jolloin Hirvensalon koulun lasketaan valmistuvan ja Luostarivuoren koulutalon tällöin voivan vastaanottaa isomman määrän oppilaita.

Kun nyt toteutettavasta kouluverkkouudistuksesta aikanaan päätettiin, sitä perusteltiin mm. sillä, että aikaan saatavat säästöt voidaan käyttää olemassaolevien koulukiinteistöjen peruskorjaukseen; Kupittaan koulutalo tuolloin nimeltä mainiten.
Tästä on nyt syytä pitää kiinni.

On selvää, että vaikka Vasaramäkeen rakennetaan uusia koulutiloja yhtenäiskoulun käyttöön tai jos Kupittaan koulukiinteistö peruskorjataan, kaupungilla ei ole liikaa koulutiloja.

Skanssin asuinalue tulee toteutumaan. Toteutumisen edellytyksenä ovat hyvät, toimivat palvelut. Lähikoulu - yhteinäisen perusopetuksen Vasaramäen koulu - olisi juuri tällainen.

Kun haaveesta tuli totta

Vihren on 2914 metriä korkea, Bulgarian Pirin-vuorten korkein ja koko maan toiseksi korkein ja koko Balkanin kolmanneksi korkein vuori.

Ystävieni Hannun ja Radostinan näytettyä joitakin vuosia sitten kuvia Vihrenistä, toivoin jonakin päivänä saavani itsekin kokea tuon uskomattoman kauniin vuoren huipulle nousun.

Haaveeni toteutui perjantaina 24. päivänä kesäkuuta - siis juhannusaattona.

Nautittuamme poikkeuksellisen tukevan aamiaisen hotellissamme Mountain Romance - jo hotellin nimikin oli enteellinen: tulisin pian rakastumaan - lähdimme varsin varhain Banskosta ajamaan kohti Vihreniä.

Vaikka aamiainen olikin tukeva, hieman arvellutti oppaamme Radostinan laatima eväsmenu: yksi omena jokaiselle. Yhteensä neljä omenaa: yksi Radostinalle, yksi Hannulle, yksi vaimolleni Eijalle ja yksi minulle.

Mutkittelevaa tietä ajoimme 2000 metrin korkeudella olevalle paikoitusalueelle. josta aloitimme oman osuutemme.

Vuorelle nousijoita oli muitakin, mutta ei käsittääkseni lainkaan niin paljon kuin myöhemmin varsinaisen lomasesongin käynnistyttyä heinäkuussa tulisi olemaan. Vuorelle noustaan merkittyä reittiä, mutta luonnollisestikaan mistään siloitellusta polusta ei ole kysymys. Ei olisi ollut lainkaan liiottelua, jos jalassa olisivat olleet lenkkitossujen - ne samat, joista toinen juuri jäi Kustavissa suohon - sijaan tukevat vaelluskengät. Siitäkin huolimatta nautin siitä, että kaikki matkalla tapaamani olivat ihan tavallisia ihmisiä tavallisissa vetimissä.

Vierastan sitä, että yksinkertaisiinkin perinteisiin liikuntamuotoihin, kuten luonnossa liikkumiseen, pitää lähteä hyvin varustellun urheiluliikkeen kautta ja asuksi ei käy muu kuin gore tex.

Nykykäsityksen mukaan Tornikotkien Kärppä-vartion olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kuolla viluun ja nälkään joka kerta, kun se oli laavuretkellä Hirvijärvellä 70-luvun puolivälissä.

Nousun Vihrenille oli arvioitu kestävän kolme tuntia. Matkan varrella olleet muutamat opastaulut kertoivat, kuinka paljon aikaa olisi tämän mukaan tullut käyttää ja kuinka paljon aikaa olisi vielä jäljellä.

Polku kiersi jonkin verran vuoren sivulle, jotta viimeistä osuutta ei tarvitsisi tehdä vuoren jyrkimmästä kohtaa. Kun tuo viimeinen osuus alkoi eräänlaisesta kurusta, johon tavallaan laskeuduimme - totesin heti, ettei ainakaan minun kohdallani sille varattu 40 minuuttia riittäisi. Rehellisesti sanoen: tuossa kohtaa en lainkaan uskonut jaksavani kiivetä huipulle.

Jo jonkin aikaa seurueessamme oli ollut mukana Olga. Hänet Radostina otti suojiinsa, kun Olgan muu seurue ei tuntunut tietävän, että vuorella(kaan) kaveria ei jätetä. Minä ainakaan en olisi yksin jaksanut enää jatkaa. Muiden kannustus ja yhteiset lyhyet lepohetket auttoivat minut saavuttamaan muiden mukana huipun. Aikaa kului yhteensä kolme tuntia kaksikymmentä minuuttia.

Tunne oli sanoin kuvaamaton. Yritän silti. Näkymät eri suuntiin olivat uskomattomat kauniit. Oli tosi hyvä olo. Kaikesta teki vielä parempaa se, kun tuon olotilan sai jakaa rakkaan vaimon ja hyvien ystävien kanssa. Liikutuin, kun ajattelin, että vielä runsas kolme kuukautta sitten makasin sairaalassa eteisvärinää murehtien.

Paluumatkaa pelkäsin. Yllätyksekseni kuitenkin totesin, että ainakin alkuun se sujui hyvin ja varsin nopeasti. Loppumatkasta - autojen paikoitusalueen jo häämöttäessä - olin kuitenkin todella väsynyt tai pikemminkin kyllästynyt tuohon jaloille käyvään kivikkoiseen maastoon.

Lopulta pääsimme perille automme luo. Aikaa oli kulunut kuusi tuntia siitä, kun vaellukselle olimme lähteneet. Pian saisin taas yrittää tulla ymmärretyksi bulgarian kielellä:"As istam etna kulema Zagorka."

Erään lenkkitossun tarina

Kun seuraavan kerran kohtaan jonkun, jolla on vain yksi kenkä, en jää asiaa ihmettelemään. Hienotunteisuussyistä olen kuin en moista huomaisikaan. Nyt nimittäin henkilökohtaisesti olen saanut tuntea, miltä tuntuu palata kotiin yhdellä kengällä.

Taas kerran tuntui hyvältä lähteä mökiltä metsään - muovipussi taskussa, jos vaikka kanttarelleja löytyisi. Romeo oli innoissaan; metsässä vapaana kulkeminen ilmeisesti saa senkin unohtamaan vanhenemisen mukanaan tuomat pikkuvaivat.

Emme päässeet kauaskaan, kun jo saimme aiheen pysähtyä: kanttarelleja keskellä polkua!

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että luultuani lähestyväni mökkiämme olimmekin päinvastoin etääntyneet siitä ja tunnistin edessäni olevan peltoaukean hyvin kaukana mökistämme olevaksi. Pyrkiessäni välttämään talojen pihoja, soita, hakkuuaukioita ja ryteikköjä - ajatellen lähinnä lyhytjalkaista kaveriani - eksyin entisestään.

Tuli tilanteita, joista ei ollut helppoa ulospääsyä. Kengät kastuivat...

Tuli vastaan tilanteita, jolloin piti ottaa tuo lyhytjalkainen raskaasti läähättävä kaveri syliin ja kantaa pahimman yli. Eräässä tällaisessa jalkani upposi syvälle suohon. Kun hädin tuskin sain sen ylös, huomasin olenvani vailla siinä vielä hetkeä aiemmin ollutta lenkkaria.

Lenkkari oli ja pysyi syvällä suossa.

Tämä taas on seurausta siitä, että olen ottanut tavaksi kulkea - nuorten miesten tavoin - lenkkarien nauhat auki.

Yritin nähdä asiat positiivisesti. Sää oli tälle seikkailulle - sitähän tämä oli - oikein hyvä. Ei ollut liian kuumaa. Hiki johtui fyysisestä rasituksesta, mikä sekin on ihmiselle ja koiralle hyväksi. Ja nuo kengät olivatkin jo aika kuluneet. Oli jo aikakin luopua niistä.

Mietin, luopuisinko heti myös vasemman jalan lenkkarista. Päätin kuitenkin jostain syystä pitää sen edelleen jalassa.

Olin edelleen eksyksissä. Oli kulunut kaksi tuntia siitä, kun olimme lähteneet.

Pian kuitenkin löysimme sen kohdan mökille johtavasta mönkijän urasta,josta olimme aiemmin poikenneet edellä kuvatuin seurauksin.

Enää toivoin, ettei kukaan tulisi vastaan. Oli jokseenkin misterbiinmäinen olo.

Katse tulevaisuuteen

Lukuvuosi 2010-2011 päättyi opetuksen osalta lauantaina 4.6.2011.

Alakoulun osalta lukuvuosi päätettiin perinteiseen tapaan: lipunnoston jälkeen kokoonnuttiin Lehmuksen rinneteatteriin kunniakirjojen, stipendien ja erilaisten palkintojen jakoon. Tämän jälkeen siirryttiin juhlasaliin juhlaan, jossa kuudensien luokkien oppilaat jättävät alakoulun ja siirtyvät yläkouluun.

Samaan aikaan Syreenin yksikössä 7. ja 8. luokkien oppilaille heidän luokanvalvojansa jakoivat lukuvuositodistukset.

9. luokkien oppilaat ja heidän vanhempansa oli kutsuttu koolle käynnistämään uutta perinnettä koulumme käytäntöihin: peruskoulunsa päättävien juhlaa.

Vaikka vuosi sitten näkemäni yläkoulun kevätjuhla - jossa siihen astisen perinteen mukaisesti hyvästeltiin 9. luokkien oppilaat - olikin varsin juhlallinen, kaipasin juhlaa, jossa myös 9. luokkien oppilaiden vanhemmilla olisi mahdollisuus olla läsnä. Sen tähden seurasinkin mielihyvällä tämän ensimmäisen tämän tyyppisen tilaisuuden valmistelua.

Toki tilaisuus tarjoiluineen teetti valtavasti työtä lukuvuoden siinä vaiheessa, jossa voimavarat olivat jo ehtymässä. Palaute on kuitenkin ollut hyvin postiivista. On selvää, että jatkossakin tulee järjestää peruskoulunsa päättävien vanhemmille mahdollisuus osallistua vastaavaan tilaisuuteen. Juhlan käytännön toteutusta kannattaa toki pohtia työyhteisössä, jotta järjestelyt koetaan voimavarojen mukaisiksi.

Koko koulun henkilöstö ansaitsee tänä keväänä erityiskiitoksen poikkeuksellisista viimeisten työviikkojen järjestelyistä.

Lehmuksen yksikön 3. ja 4. kerroksen peruskorjaus käynnistyi etuajassa: kaksi viikkoa ennen lukuvuoden viimeistä työpäivää. Opetus ja oppiminen piti sananmukaisesti ulkoistaa! Käsitykseni mukaan siinä kuitenkin onnistuttiin hyvin.

Yläkoulussa on erityinen vaara lukuvuoden viimeisten viikkojen aikana, että työpäivät koetaan merkityksettöminä. Tämä taas aiheuttaa tarpeetonta rauhattomuutta, johon pitää puuttua. Ongelmien ennalta ehkäisemiseksi tänä keväänä viimeisille työviikoille järjestettiin erilaisia työpajoja ja pedagogiselle ja kasvatukselliselle yhteistyölle eri tahojen kanssa annettiin mahdollisuus. Lisäksi 9. luokkien TET-viikko ajoitettiin viimeistä edelliselle työviikolle. Näissä järjestelyissä onnistuttiin hyvin. Luokanvalvojien ja opinto-ohjaaja Eeva Himbergin osuus järjestelyissä korostui ja he ansaitsevatkin erityiskiitoksen työpanoksestaan.

Olen tänään kesäkuun 6. päivänä palannut "sorvin ääreen". Olen töissä perjantaihin 17. kesäkuuta, jolloin jään vuosilomalle. Aloitan kuitenkin työt taas maanantaina heinäkuun 18. päivänä.

Lukuvuosi 2011-2012 käynnistyy opettajien osalta maanantaina elokuun 15. päivänä ja oppilaiden osalta seuraavana päivänä.

Lausteen ja Vasaramäen koulujen johtokunta on kokouksessaan 11.5.2011 valinnut Tarja Mattilan alkaen 1.8.2011 opettajan virassa toimivaksi apulaisrehtoriksi. Minun, hänen ja kummankin yksikön - Lehmuksen ja Syreenin - vastuuopettajien välisestä työnjaosta tiedotan oppilaille, näiden vanhemmille ja koulun henkilöstölle 15.8.

Ihanaa, Leijonat, ihanaa!

Puheeni koulun henkilökunnan ja eri yhteistyötahojen yhteisessä kevätkahvitilaisuu-dessa perjantaina 3.6.2011

http://www.youtube.com/watch?v=QJuVD5_-0Cw

Suomi voitti kultaa jääkiekon vuoden 2011 MM-kisoissa Bratislavassa. Loppuottelu pelattiin sunnuntaina 15.5. Siinä Suomi voitti Ruotsin 6-1.

Mestaruushuumassa Vasaramäen koulu valmistautuu päättämään kevätlukukautta ja sen myötä lukuvuotta 2010-2011.

Mitä voimme oppia Leijonilta varmistaaksemme sellaisen tuloksen, johon voimme olla tyytyväisiä?

Suomessa on kaksi asiaa, joissa lähes jokainen tuntee olevansa asiantuntija: koulu ja jääkiekko.

Tällä kansakunnalla on poikkeuksellinen kyky havaita puutteita - niin muutostarpeita kuin muuttumattomuustarpeitakin - koulutusjärjestelmässämme ja sitä edustavissa kouluissa: niiden tavoitteissa, työtavoissa ja opetusjärjestelyissä.

Myös kansakunnallemme rakkaan jääkiekon A-maajoukkueemme johtamisesta ja valmennuksesta vastuussa olevat henkilöt ja joukkueen pelaajat tekevät työtä varsin kyseenalaistavassa ilmapiirissä, mikä ei ole hyvään tulokseen vaadittavan vahvan itseluottamuksen kannalta hyvä lähtökohta.

Kun Leijonat nyt ylsi parhaaseen mahdolliseen tulokseen, on aiheellista pohtia, oliko joukkueen toiminnassa jotakin sellaista, josta meidän tulisi ottaa vaarin, jotta oma tuloksemme olisi mahdollisimman hyvä.

Itse kiinnitin huomiota seuraaviin asioihin, joista meidän tulee oppia.

Pitää olla yhteinen tavoite.

Ei se ole heikkoutta, jos ei saavuta korkealle asetettua tavoitetta, vaan se, ettei uskalla asettaa korkeita tavoitteita.

Pelistä pitää voida ja saada nauttia.

Valmentajat tuntuivat tätä painottavan. Sen jälkeen on yksittäisen pelaajankin sitä helpompi toteuttaa. Korostettiin tilaisuuden - yksittäisen ottelun - ainutkertaisuutta. Ikäänkuin Carpe diem! Tartu tähän päivään. Elä tässä hetkessä.

Virheiden tekemistä ei pidä pelätä.

On oltava rohkea. On helpompi olla rohkea, kun joukkueessa on ilmapiiri, joka sallii virheiden tekemisen. Rohkeuteen liittyy riskinotto ja luovuus. Granlundin ilmaveivin takana on henkilökohtainen osaaminen, mutta myös joukkueeseen aikaansaatu positiivinen ilmapiiri.

Yhteinen pelikirja

Joukkueella pitää olla yhteiset yhdessä sovitut säännöt siitä, miten toimitaan eri tilanteissa kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella. Näistä jokaisen on pidettävä kiinni.

Kaikki erilaisia, mutta samanarvoisia

Tämä periaate ei ole ristiriidassa edellisen kanssa. Kellään ei ole oikeutta sanoutua irti yhteisistä säännöistä erilaisuuteensa vedoten.
Oli säälittävää seurata Venäjän joukkueen peluutusta, kun taitavista pelaajista kootussa joukkueessa vain muutama pelaaja oli Jotakin valmentajan silmissä - vai oliko peluutus enää valmentajan käsissä. Toisaalta loppuottelussa Ruotsin siirryttyä käyttämään vain osaa pelaajistostaan, Suomi käytännössä luisteli voittoon.

Joukkueessa jokaisen on voitava tuntea itsensä tärkeäksi. Jokaiselle on löydettävä se oikea rooli, jossa juuri hänen vahvuutensa tulee joukkueen käyttöön.

Kuitenkin - joukkueen kapteenien, vallankin Mikko Koivun, merkitys oli poikkeuksellinen. He olivat esimerkkejä muille niin kaukalossa kuin pukukopissakin. Tällaisia pelaajia valmentaja tarvitsee, eikä se ole muilta pelaajilta pois.

On osattava pelata toiselle.

Tämä kävi ilmi monissa haastatteluissa. Pelaajat pyrkivät tekemään kaukalossa omilla ratkaisuillaan toisistaan onnistujia.

On osattava iloita yhteisistä saavutuksista.

Leijonat osasivat. Jos kohta julkisuudessa oltiin sitäkin mieltä, etteivät he osanneet tehdä sitä kultamitalien ratkettua nuorison esikuville sopivalla tavalla.

Minulle jäi mieleen tuosta juhlinnasta Leijonien ja Sakari Kuosmasen yhdessä laulama J. Karjalaisen Sankarit.

Laulun viesti oli tämä: Me kaikki olemme sankareita, kun oikein silmin katsotaan.

Lukuvuosi 2010-2011 on päättymässä. Uskon, että lukuvuosi on suonut onnistumisen elämyksiä myös Vasaramäen koulussa. Toivon, että niistä on osattu ja uskallettu iloita - yhdessä, jakamalla.

Vielä muutama sana siitä, mitä minulle itselleni kuuluu... Riittää, kun kuuntelet seuraavasta Irinan kappaleesta vaikka vain ihan alun.

http://www.youtube.com/watch?v=x43QsP5WV6E

Minulle kulunut kevät on tarjonnut mahdollisuuden kiireettömään pohdiskeluun koskien suhdettani työhöni. Yritän sovitella Mikael Granlundin ajatusta "Tämä on kuitenkin vain hokia" omaan arkeeni. Kevät sairaalassa ja kotona on ollut tilaisuus koulumaailman tarkasteluun hieman etäämmältä, mikä on mahdollistanut taas pitkästä aikaa suurten kokonaisuuksien hahmottamisen ja isojen asioiden erottamisen pienistä ja vähän merkitsevistä asioista. Näin huomaamattani olen tullut rakentaakseni toimenkuvaani uudelleen.

On aika kiittää Vasaramäen koulun henkilökuntaa, oppilaita ja näiden vanhempia yhteisestä lukuvuodesta 2010-2011.
Lisäksi haluan kiittää kaikkia Teitä, jotka olette lukuvuoden aikana tukeneet työtämme, huolehtineet käytössämme olevien tilojen kunnossapidosta ja eri tavoin - omista lähtökohdistanne – olette pyrkineet parantamaan koulumme niin henkisiä kuin fyysisiäkin toimintaedellytyksiä.

Kiitos kuluneesta lukuvuodesta 2010-2011! Hyvää kesää!

Koulun keskityttävä olennaiseen

Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtajan Ari Pokan mielipidekirjoitus julkaistiin tänään 2.6.2011 ainakin Turun Sanomissa. Kirjoitus tukee siinä määrin pohdiskelujani, että uskallan julkistaa sen täällä blogissani, jotta se tämänkin kautta saisi lisää ansaitsemaansa näkyvyttä. KIrjoitus oli varustettu oheisella kuvalla, joka on otettu Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikön keloaulasta.

Suomalainen koulujärjestelmä on kansainvälisesti juhlittu ja arvostettu. Luottamus, hyvin koulutetut opettajat ja pienet kansalliset erot – tämän tarinan tuntuvat osaavan kaikki maailman koulutuspolitiikan tekijät. Mutta mikä on se inhimillinen hinta, joka menestyksestä maksetaan? Kysymystä eivät esitä edes meidän omat koulutuspoliittiset päättäjämme.

Olen ollut pitkään huolissani suomalaisista perusopetuksen rehtoreista, koulunjohtajista ja opettajista, jotka tekevät suomalaisen koulun ihmeen. He kohtaavat päivittäin todellisuuden, missä lapsuus, vanhemmuus ja inhimillisyys ovat joskus kadoksissa. Siinä todellisuudessa työ alkaa näyttäytyä päivästä toiseen selviytymiseltä, johon ei iloa tuo edes se, että valtaosa lapsista ja nuorista tekee koulutyönsä kunnolla.

Suomalaiselle yhteiskunnalle on ominaista, että koulun tehtäväksi on haluttu sälyttää kaikenlaisten uusien ongelmien ratkaisijan rooli kysymättä, onko koululla, rehtorilla tai opettajilla mahdollisuuksia ratkaista näitä asioita. Tai onko heitä edes koulutettu niiden ratkaisemiseen.

Kun aikaresurssi on sidottu opettajien opetustunteihin ja rehtorin työaikaan, vain rehtori voi työpäivän aikana hoitaa ne ongelmat, joita monin tavoin oirehtivat lapset ja nuoret nostavat esiin. Osin ikäväksemme siksi, että koulu on monella lapselle ja nuorelle se ainoa paikka, jossa joku huomaa, joku puuttuu ja on aikuinen lapselle. Kiitoksia tästä työstä saa harvoin.

Toki kunnat ovat oppilashuoltoa resurssoineet. Puhutaan ns. moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa sosiaalitoimi, terveystoimi ja opetus ratkovat ongelmia yhdessä. Usein koulu ongelmineen jää kuitenkin ilman apua, koska tässä yhteistyössä vain koulu on avoin ja informoiva. Muut toimijat seisovat asiakkaan suojaksi tehtyjen lakien tai toimintamallien takana ja jakavat tietonsa sivulauseissa, jos niissäkään. Jos haluamme, että lapsen ongelmiin todella pystytään puuttumaan myös koulun tasolla, täytyy viranomaisten tiedonvaihtoa koskevan lain todella tarkoittaa kaikkia viranomaisia ja turvaa koulun työskentelyolosuhteet.

Vielä vakavammin on pohdittava sitä, kenen tehtävä koulussa on olla ongelmien selvittelijä? Rehtori on koulun pedagoginen johtaja, jolla on myös mittava hallinnollinen työtehtävä. Jos rehtorista tulee koulun työrauhan takuuhenkilö, kun koulujen koko on kasvamassa, työsarkaa riittää koko päiväksi. Pedagogisen johtamisen voi luovuttaa opettajille, mutta heitäkin on vaikea nähdä tässä roolissa. Aika pois luokasta, on pois niiltä muilta oppilailta, joiden opettamiseen opettaja on palkattu.

Tämän resurssipainin keskellä kyse on lasten tulevaisuudesta. Ja jos asiaa tarkastelee toisesta suunnasta, niin ainakin itseäni mietityttää, kuka haluaa alkaa perusopetuksen rehtoriksi, jos työsarka on tällainen. Se on hatunnoston ja vakavan palkka- ja työaikakeskustelun paikka.

On mietittävä myös sitä, mitkä ovat tulevaisuuden koulun resurssit. Olisiko koulun henkilöstörakenne uudistettava? Pitäisikö opettajia olla enemmän vai olisiko moniammatillisesta yhteistyöstä siirryttävä moniammatilliseen kouluun, jolla riittää oikeita ihmisiä oikeisiin paikkoihin? Ehkä tässä olisi mahdollisuus myös todelliseen ennaltaehkäisevään koulutyöhön, joka vähentäisi tarvetta korjaavaan toimintaan. Ehkä tämä malli mahdollistaisi myös rehtorille työn oppimisen johtajana ja koulun kehittäjänä.

”Anna sille tarroja”. Näin totesi eräs ammattiauttaja koulun erityisopettajalle, kun tämä tiedusteli häneltä, miten toimia itselleen ja ympäristölleen vaaraksi olevan, todella ongelmaisen lapsen kanssa. Esimerkki on niin absurdi, ettei se edes naurata. Siihen sisältyy myös niin vahva toisen ammattilaisen työn aliarvostus, että se oikeasti hätkähdyttää. Tai sitten taustalla on realismia – teillä ei ole mahdollisuuksia tämän asian hoitamiseen. Ehkä koulun, rehtorin ja opettajien tulisikin keskittyä olennaiseen – oppimisen ja kasvun tukemiseen ja siirtää koulun ongelmat sinne, missä ne osataan paremmin ratkaista.


Ari Pokka, puheenjohtaja,Suomen Rehtorit ry

Mitä sanoa ylioppilaalle - vallankin, kun tämä on oma tytär?

Emme opiskele koulua vaan elämää varten. Non scholae sed vitae discimus. Tämä on latinan kielinen sanonta, jonka alkuperää selvittäessäni päädyin filosofi Senecan moraalikirjeisiin ystävälleen Lucilius Iuniorille.

Senecan lauseessa asiat ovat toisinpäin: "Non vitae sed scholae discimus." Tulkintani mukaan Seneca ei kuitenkaan kuvaa sitä, miten asioiden tulisi olla, vaan sitä, miten hän näki asioiden olevan - noin vuonna 60 jKr.

Meidän siis tulisi opiskella elämää varten.

Valitettavasti formaali oppiminen - jota kouluoppiminen edustaa - on helposti oppimista pikemminkin koulua varten, kun oppijalle jää epäselväksi opeteltavan tiedon tai taidon yhteys elämään. Oppimisesta tulee tuolloin suorittamista ja hyvin monen oppiaineen eteen voidaan lisätä tuo ruotsin kielestä tuttu etuliite pakko.

Käsitys siitä, millaista tietoa ja millaisia taitoja elämässämme tulemme tarvitsemaan, muuttuu koko ajan - sen mukaan millaisena näemme tulevaisuuden. Samoin muuttuu käsitys siitä, miten ihminen parhaiten oppii nuo tarvittavat tiedot ja taidot.

Nykyinen ylioppilastutkinto ei välttämättä vastaa parhaalla mahdollisella tavalla siihen, mitä tulevaisuuden yhteiskunta yleissivistävältä koululta odottaa.

On siis ymmärrettävää, että vahvasti elämään suuntautuneella nuorella on vaikeuksia motivoitua opiskeluun, joka tuntuu opiskelulta koulua - ei elämää - varten.

Koulu nykyisellään ei saa kaikista oppilaista esiin tulosten kannalta suotuista kunnianhimoa.

Erityisesti tästä syystä ylioppilastutkinnon suorittaminen on sangen kunnioitettava saavutus!

Se on osoitus loppuun saattamisen kyvystä. Se on tietynlainen maali, jossa ainakin joksikin aikaa on lupa pysähtyä ja olla itseensä tyytyväinen.

Kun opiskelee elämää varten, tiedosta tulee sydämen sivistystä - henkistä pääomaa. Elämää varten opiskelu on viisauden etsintää. Sanotaan, että Sokrates - toinen antiikin filosofi - oli viisain kaikista, koska hän tiesi, että ei tiedä.

Se on tavalliselle ihmiselle vaikeaa. Kuten Apulannan biisissä sanotaan:"Viisaus ei asu meissä. Ei ratkaisut muuta tietämme. Me luopumaan ei suostuta edes tyhmyydestämme."


On asioita, joissa tarvitaan älyä, tieteellistä erittelevää tutkimusta, joka halkoo asiat poikki ja pinoon. Mutta sitten on sydämen viisautta, se ei halkaise asioita, vaan yhdistää ja näkee suurempia kokonaisuuksia.

Kari Uusikylän mukaan ihmisen eheys on onnellisen elämän kriteeri: se, että uskaltaa ja saa kasvaa omaksi arvokkaaksi itsekseen ymmärtäen samalla kuuluvansa kaiken
olevaisen yhteyteen, menneisiin ja tuleviin sukupolviin.

On myös olemassa viisautta, johon ihmisen järki eikä sydän ylety. Se on Jumalan salattu viisaus. Suurinta viisautta ihmisellä on etsiytyä hänen siunauksensa alle; oppia tuntemaan oma ihmisyytensä Jumalan luomana. Silloin näkee itsensä oikean kokoisena.

Onni ei ole ottamista ja saamista, vaan luomista ja antamista.

Virallisia tuloksia odotellessa ja juhlia varovasti järjestellessä....

Voittajan on helppo hymyillä - Bratislavan tunnelmissa

Seuraavassa Jyrki Välimäen pelaajahaastattelu. Saa nähdä, onko hän oppinut kaikki jääkiekkofraasit...

"Kaveri lähti peliin hyvällä jalalla. Me lähdimme peliin jotenkin pelokkaina. Vaikka Venäjällä olikin nippu maailman luokan tähtiä, voi silti sanoa, että kiekko pomppi heille ja taululla oli ekan erän jälkeen 2-0 heille. Meillä oli kuitenkin vahva usko omaan tekemiseen. Toisessa erässä saimme takaisin pelirohkeutemme ja oman pelillisen identiteettimme, mutta ennen kaikkea muistimme pysyä poissa boksista. Noudatimme etukäteen laadittua pelikirjaamme: loimme painetta vastustajan pakkeihin ja onnistuimme estämään kaverin kontrolloidut hyökkäyksiin lähdöt.Toisen erän jälkeen taululla oli 2-2. Lajunen oli hyvä. Hänellä oli tuoreet jalat ja hän laittoi esimerkillisesti kroppaansa likoon. Kolmannessa erässä meillä oli hyvä ilme, vaikka maalia emme saaneetkaan aikaiseksi, mutta ei saanut kaverikaan - suuri kiitos voittavalle maalivahdillemme: maalin suulle kesken ensimmäisen erän vaihdetulle Teemu Lassilalle.Kolmas erä ja jatkoaika olivat maalittomat. Seurasi huikea voittolaukauskilpailu, jonka Suomi vei Immosen, Koivun ja ennen kaikkea Lassilan onnistumisilla."

Urpo Narvanmaa - Vasaramäen koulun talonmies

Lauantain 23. huhtikuuta Turun Sanomissa oli Urpo Narvanmaan kuolinilmoitus muistokirjoituksineen:

"Näimme voimasi vähenevän,
tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan ja
kiitoksen kaikkein kauneimman."

Nuo sanat kuvaavat hyvin sitä, mitä itsekin Urposta ajattelen. En tosin ole nähnyt Urpoa pitkään aikaan, enkä edes kuullut mitään hänestä. Nuo muistokirjoituksen kaksi ensimmäistä riviä kertovat minulle sen, mitä en pitkän eron vuoksi voinut tietää.

Kun tulin Vasaramäen kouluun opettajaksi lokakuussa 1980, Urpo toimi koulun talkkarina. Tuon aikaisen melko yleisen käytännön mukaan talonmies asui koulun yhteydessä. Uudenmaankadun puoleisessa päädyssä oli hänen ja hänen perheensä koti. Nykyään noissa tiloissa toimii partiopoikalippukunta Kupittaan Henrikinpojat.

Asuinhuoneistoja on oikeastaan kaksi. Vielä ennen Urponkin aikaa, koulussa oli työskennellyt kaksi talonmiestä - toisen vastatessa lähinnä talon lämmityksestä. Koulun pihassa on edelleenkin kolme luukkua, joista saatiin syötettyä mitä ilmeisimmin koksia pannuhuoneeseen.

Urpo oli erinomainen talonmies ja minulle hyvä ystävä. Kun sitten lukuvuoden 1991-92 alusta aloitin rehtorina, Urpo toimi eräänlaisena mentorina - henkisenä tukenani - arjen pyörityksessä, kun välillä, aika rankastikin, asemaani kyseenalaistettiin.

Muistan, kun hän kerran virka-ajan taas jo ajat sitten päätyttyä, mutta työpäiväni edelleen jatkuessa, toi minulle varastonsa kätköistä Aura A IV -pullon. Hän osasi lukea minua.

Urpon aikana paikat pysyivät järjestyksessä ja kunnossa. Hänellä oli aina pieni yleistyökalu taskussaan ja havaitessaan sille tarvetta, hän heti otti sen käyttöön. Hän kulki kiinteistössä silmät auki. Jos sitten henkilökunta oli laiminlyönyt velvollisuutensa kiinteistön tai yhteisen välineistön suhteen, Urpo hermostui ja antoi meille siinä määrin palautetta, että muistimme ainakin jonkin aikaa olla taas huolellisempia.

On aivan käsittämätön ajatus, että tämän päivän talonmieheltämme Kimiltä odotetaan, että hän pystyisi samaan, kun hänen saman työajan puitteissa on huolehdittava myös Rakuunatien päiväkodin kiinteistöstä ja Kupittaan koulukiinteistön talonmiehen ollessa estynyt suorittamasta työtehtäviään, myös siitä kiinteistöstä!

Kiinteistönhoito on ulkoistettu kaupungin kiinteistönhoitoyksikölle. Olemme nyt asiakkaita. Sääli on sairautta. Jos palvelu ei pelaa, pitää valittaa. Käy silti sääliksi Kimiä, joka tekee parhaansa mahdottoman tehtävän edessä.

Talonmiehen tehtävät eivät suinkaan ole vähentyneet Vasaramäen koulukiinteistössä - Lehmuksessa - kuten me nykyään sitä kutsumme.

Päinvastoin.

Vuonna 1953 rakennettu koulurakennus hajoaa käsiin. Tarvittavat kiinteistön isommat korjaustyöt laiminlyötiin usean vuosikymmenen ajan. Nyt sitten korjataan ja talonmiehen rooli on aivan keskeinen näiden prosessien koordinoinnissa. Edelleenkin suurin osa ulkotöistä, kuten lumityöt, täytyy tehdä "käsipelillä".

Päinvastoin kuin luullaan: tekniikka ei ole vähentänyt talonmiehen töitä, vaan se on lisännyt hänen työmääräänsä.

Säästöjen hakeminen tekemällä koulujen talonmiehistä huoltomiehiä on ollut hyvin lyhytnäköistä. Uskallan kyseenalaistaa saavutetut tai saavutettavat säästöt.

On siis väärin nykyistä talonmiestä kohtaan muistella Urpon aikoja, mutta väksisinkin sitä tulee tehneeksi.

Piinaviikko

Alemmassa kuvassa Romeo Nordfjordissa Norjassa kesällä 2010
Ylempi kuva on mökiltä Kustavin Etelä-Vartsalasta


Piinaviikko eli hiljainen viikko palmu- ja pääsiäissunnuntain välillä kertaa päivä päivältä Kristuksen tuskien tien tapahtumia.

Tarkoitus oli tällä kertaa hiljentyä hiljaisen viikon sanomaan mökillä Kustavin Etelä-Vartsalassa.
Lauantaina Romeo sitten kohtasi mökin nurkalla kohmeisen pienen kyyn ja pian selvisi, että kyy oli ehtinyt purra Romeota: kaksi pientä verta vuotavaa haavaa koiran kuonossa.

Pian koira lamaantui. Paniikissa annoimme sille kyypakkauksesta lääkettä, jonka koira hädin tuskin suostui nielemään, vaikka lääke oli kätketty lauantaimakkaraan.
Myöhemmin selvisi, ettei kyypakkauksesta ole hyötyä - päinvastoin siitä voi olla haittaa koiran munuaisille, joihin itse kyyn myrkkykin kohdistuu.

Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille. Pieneläinklinikka Tuhatjalka toimii Turussa, osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 17.
Kehoitettiin viipymättä tulemaan lääkäriin. Siis lähdimme ajamaan Turkuun.
Pieneläinklinikalla tilanne oli lähinnä kaoottinen. Asiakkaita oli paljon - kissoja ja koiria ja näiden huolestuneita omistajia - eikä kaikille riittänyt odotustilassa istumapaikkaa - puhumattakaan hoititiloista: Romeo laitettiin tiputukseen niin, että se istui Eijan sylissä odotustilassa ja tippapussi oli viereisessä naulakossa.

Monen tunnin istumisen jälkeen saimme luvan lähteä. Haimme päivystävästä apteekista lääkärin määräämää särkylääkettä, joka on eräs opiaatti. Farmaseutti muistutti, ettei potilas saa ajaa autoa eikä nauttia alkoholia. Totesin, ettei hän yleensäkään aja autoa.

Tuon ilmeisen pahanmakuisen lääkkeen antaminen on oman bloginsa arvoinen.

Aamuyöstä mökillä tilanne muuttui selvästi huonommaksi. Romeo oli aivan "flaati", lihahyytelö ei mennyt alas ja se aristi vasenta eturaajaansa. Soitin lääkärille, joka sitten kehoittikin meitä tuomaan koiran heille takaisin. Siis lähdimme Turkuun.

Romeo sai lääkäriasemalta oman pienen yksiön - pienen häkin - jossa hän on ollut tähän saakka tiputuksessa.

Nyt on pääsiäisen jälkeinen maanantai ja kello on 20.50.

Olen ollut koko päivän aivan onneton. Koko perhe on ollut sitä.

Pelottaa, kun Romeollakin on varsin vaikea sydämen läppävika ihan niin kuin minullakin oli. Sen vaivaa ei vain voi korjata - pelkästään sitä voidaan lääkitä; joka aamu Romeo saa sydän ja nesteenpoistoläkkeet.

Koiran ja ihmisen välinen suhde on kaksijakoinen ja siksi raastava:

Toisaalta haluan neuvoa kaikkia koiran hankintaa harkitsevia olemaan hankkimatta koiraa, koska aina tulee se päivä, jolloin koirasta on luovuttava, enkä ainakaan minä osaa siihen varautua. Jo pelkkä ajatus tekee minusta lohduttoman.

Toisaalta koira on ihana kaveri. Se tuo omistajansa arkeen niin sanoin kuvaamattoman paljon. Miten paljon olemmekaan saaneet siltä näiden yhdentoista vuoden aikanana!
Siitäkin huolimatta, että se taitaa elää vain itseään varten ja me olemme sille sitä varten, että me viemme sen pitkille lenkeille ja ruokimme sitä.

Nyt pieneläinklinikalta soitetaan. Saamme hakea Romeon kotiin. Sen pää on kuulemma edelleenkin voimakkaasti turvoksissa, mutta lääkäri sanoo - kun kysyn sitä - että Romeo selviää.

Vaikea kuvata, miltä minusta tuntuu. Itken.

Wanhan vasaran juhla 6.4.2011

Wanhan vasaran juhlassa Lehmuksen juhlasalin etuosassa oleva luku muuttuu aina yhtä suuremmmaksi. Nyt tuo luku on 57. On kulunut 57 vuotta siitä, kun Vasaramäen koulu vihittiin juhlallisesti käyttöönsä. Luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä, joka lankeaa jollekin kuudennen luokan oppilaalle.

Tapahtuman yhteydessä lauletaan aina opettaja Eevastiina Miettisen säveltämä ja sanoittama Vasaramäen koulun onnittelulaulu.

Virallinen Wanhan vasaran päivä on 26.3. Tänä vuonna huhtikuu on Vasaramäen koulussa kulttuurikuukausi - osana Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Niinpä tämä perinteinen tapahtumakin oli siirretty huhtikuulle.

Nyt tapahtumalla oli myös erityinen nimi: Hanajaiset. Haluttiin tästä vuodesta jokin pysyvä jälki Vasaramäen kouluun. Niinpä eräitten huoltajien avulla kunnostettiin Lehmuksen aulan suihkulähde, joka on jo pitkään ollut poissa käytöstä. Nyt se taas toimii!

Kun koulu aikanaan - vuonna 1953 - rakennettiin, oli paikallislehden yleisön osastossa harmistunut kirjoitus: "Miksi Vasaramäen koulu rakennettiin niin kauas kaupungista ja keskelle metsää?" Kirjoituksessa kuulemma lisäksi moitittiin sitä kuinka koulusta oli tehty turhan "pramea"; oli mm. oma uima-allas.

Tähän silloinen rehtori Mikko Hirvoila vastasi, ettei kysymyksessä ollut uima-allas, vaan pieni suihkulähde, joka sekin oli lahjoitus, josta merkkinä on edelleenkin suihkulähteen pohjassa kirjaimet YS, jotka tulevat sanoista Yrjänän Sementti.

Keskiviikkona 6.4. oli myös koulun taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyyn oli sitten illalla mahdollisuus tutustua myös oppilaitten vanhemmilla. Taidenäyttelyn avajaisten järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Vaskun Vanhemmat ry - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistys.

Vaikka liikunta on meille Vasaramäen koulussa tärkeää, pidämme yhtä tärkeänä mielen liikettä, kuten arvostamani kollega Martti Hellström sanoo puhuessaan taiteen merkityksestä osana koulun arkea.

Lisää liikuntaa koulupäivään - mutta miten?

Kuva on Vaskun Vanhemmat ry:n - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistyksen - joka keskiviikkoisesta Vaskun Pomppu -tapahtumasta, johon koulun oppilaat ja esikouluikäiset voivat tulla liikkumaan klo 18.00-19.30. Ehtona on, että lapsen mukana tulee myös aikuinen valvomaan toimintaa. Kuva on otettu Halloween-teemaisesta erityispompusta.

Turku-TV:n eilisessä vaalipaneelissa oli aiheena liikunta. En ole nähnyt lähetystä, saati sitten ollut läsnä, mutta kommentoin vaalipaneelia tämän päivän Turun Sanomissa olevan, vaalipaneelia käsittelevän, jutun pohjalta.

Vaalipaneelissa on noussut esille ajatus siitä, että liikunta-nimistä oppiainetta tulisi olla enemmän. Jonkun mielestä sitä pitäisi olla yksi tunti päivässä.
Olen sitä mieltä, ettei liikunta-nimisen oppiaineen määrää lisäämällä saada ongelmia ratkaistua.
Ongelmahan on, että suuri osa lapsista ja nuorista liikkuu hyvin vähän tai ei ollenkaan, mikä on syynä siihen, että tulevaisuudessa terveydenhoito on mitä suurimassa määrin sairaiden ja sairauksien hoitoa.

Olen jopa sitä mieltä, että liikunta-nimistä oppiainetta on tällä hetkellä määrällisesti tarpeeksi. Kouluilla on sitä paitsi jonkin verran liikkumavaraa asian suhteen: ei ole välttämätöntä nykyistenkään säädösten voimassa ollessa opettaa vain valtakunnallisen tuntijaon mukaista minimituntimäärää.

Nyt pitää kiinnittää huomiota opetuksen laatuun.

Opetuksen tulee ensisijaisesti tähdätä siihen, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori omaksuu liikunnallisen elämäntavan.

Nykyinen liikunnan arviointi on tämän kehityssuunnan esteenä.

Ellei liikunnan arvioinnista voida luopua, niin mielestäni liikunnan arviointia tulisi kehittää entistä enemmän oppilasta ohjaavaksi; sellaiseksi, joka todella antaa eväitä lapselle ja nuorelle, jotta tämä omaksuisi liikunnallisen ja terveyttä arvostavan elämäntavan.

Liikunnassa tasoryhmät ovat hyvä ratkaisu kehitettäessä opetusta. Enemmän osaavilta oppiminen - siis se, että oppilas oppii oppilaalta - on kaunis ajatus, mutta käytännössä kuitenkin suuret osaamiserot lamaannuttavat ne oppilaat, jotka eivät vielä omasta mielestään osaa asioita.

Eräässä Pohjois-Karjalan liperiläisessä alakoulussa oppilaat jaetaan ryhmiin RPY - rajun pelin ystävät - ja ERPY - ei niin rajun pelin ystävät.

Meillä Vasaramäen koulussa on kolmannelta luokalta alkaen mahdollisuus hakeutua liikuntalinjalle. Ns. tavallisessa liikunnassa voidaan sitten keskittyä eri asioihin, toisenlaiseen motivointiin ja toisenlaisiin työtapoihin.

Jo tällä koululiikunnan määrällä koulujen liikuntasalit ovat täyteen buukatut koulupäivien ajaksi. Jos liikuntatunteja tulee lisää, opetus tulee järjestää koulun ulkopuolissa liikuntapaikoissa. Tässä suhteessa koulut ovat sijainniltaan hyvin eriarvoisessa asemassa. Ulkoliikunnan varaan voidaan toki rakentaa, mutta jokainen liikuntaa opettava tietää kyllä, kuinka pitkältä varsinais-suomalainen rospuuttokausi tuntuu. Opetuksen laatu kärsii.

Koululiikunnan rinnalle on nostettu uusi käsite: koulun liikunta. Tämä voi olla ratkaisu ongelmaan.

Koulun liikuntaa ja koululiikuntaa yhdistämällä tulisi päästä siihen, että jokainen liikkuisi vähintään tunnin päivässä.


Koulun liikunta on mm. sitä, että kiinnitetään vanhempien kanssa huomio koulumatkoihin. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kulkisi koulumatkansa kävellen tai pyörällä.

Koulun liikunta on myös sitä, että kiinnitetään huomiota välitunteihin, mihin liittyy olennaisesti koulupihojen kehittäminen. Tarvittaessa on uskallettava rikkoa perinteinen oppituntien ja välituntien välinen rytmitys. Oppitunteja yhdistämällä saadaan vastaavasti pitempiä välitunteja.

Ennen kaikkea koulun liikuntaa ovat oppituntien jälkeiset oppilaille tarjottavat aktiviteetit.

Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n yhteinen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Safe and Active Schoolday -hanke ovat tuoneet kouluille lisää mahdollisuuksia iltapäiväkerhojen järjestämiseen; tällä hetkellä ei puhuta enää vain liikunnan lisäämisestä vaan monipuolisesti oppilaan hvyinvoinnin edistämisestä.

Mutta miten toimimme, kun hankkeet päättyvät?

Hankkeiden avulla pyritään löytämään pysyviä ratkaisuja. Kaikille ratkaisumalleille on yhteistä se, että ne maksavat. Iltapäivätoiminnot edellyttävät ammattitaitoista ohjausta. Ohaajana voi toimia koulun edustaja, mutta myös koulun yhteistyötahon, kuten urheiluseuran, edustaja. Mutta kaikki haluavat oikeutetusti korvauksen tekemästään työstä.

Varsinkin yläkoulussa onnistumisen avain on oppilaiden osallistaminen. Yleensä mikään valmiiksi aikuisten toimesta pureskeltu ei kiinnosta. Jollakin tavalla - tämä on vaikeaa - tulisi saada nuoret itse suunnittelemaan ja innostumaan asiasta. Aikuisten tehtävä olisi sitten huolehtia puitteista.

Ja sitten vielä: luonnollisesti Kupittaa on paras vaihtoehto tulevan palloiluhallin sijainniksi.

Vasaramäen yhtenäiskoulu kaksi vuotta 4.4.2011

Tänään piti jo ennen kello kahdeksaa kiirehtiä Kirkkotien terveysasemalle Marevan-kontrolliin, jotta ehtisin ennen yhdeksää Kupittaan urheiluhalliin - kaikki tämä jalkaisin.

Tänään 4.4. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Vasaramäen ja Kupittaan koulut juhlallisesti vihittiin yhtenäiskouluksi ja uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.

Vietimme syntymäpäivää Kupittaan urheiluhallissa yhteisellä liikunnallisella juhlalla.

Liikunta sopiikin hyvin koulumme yhteisen juhlan teemaksi: meillä toimii osana Turun Seudun Urheiluakatemiaa jo kolmannelta luokalta alkava liikuntalinja ja muutoinkin on pyritty kehittämään liikunnan opetusta - myös niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole liikuntalinjalla. Lisäksi olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä koulun likuntaa - ensin Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n Koulut liikkeelle -hankkeessa ja sitten sitä seuraanneessa Turun ja Tallinnan yhteisessä Safe and active schoolday -hankkeessa.

Juhla alkoi monikulttuurisen koulumme tervetulotoivotuksin.Saimme kuulla, miten "Tervetuloa!" sanotaan niillä eri kielillä, jotka ovat koulussamme edustettuina.

Oppilaat esittivät juhlassa omaa osaamistaan; heillä oli mahdollisuus tuoda omaa liikuntaharrastustaan ja -osaamistaan muiden nähtäville. Oli ainakin tanssia, voimistelua, yleisurheilua, skeittailua, salibandya, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Tästä vastasivat lähinnä alakoulun oppilaat, mutta juhla huipentui 9. luokan oppilaiden joukkuevoimisteluesitykseen, joka oli kaunis, mutta samalla hauska esitys.

Oman toipumiseni kannalta oli hyvä todeta, ettei sota sittenkään kaipaa yhtä miestä, vaikka olen ehkä erehtynyt niin luulemaan aiemmin. Jos asiat sujuvat koulussa muutoinkin yhtä jouhevasti kuin mitä tämä juhla sujui - mikä on ilmeistä - saan tosiaan huoletta käydä tämän sairaslomani loppuun.

Juhlan jälkeen minun pitikin sitten kiirehtiä Kupittaan Citymarketiin kahville ja kuuntelemaan eläkeläisten tarinoita. Olen jo sairaslomani tässä vaiheessa onnistunut verkostoitumaan tähän joukkoon...

Terveisiä TYKSistä!

Viime hiihtoloma soi minulle mahdollisuuden todeta, kuinka huonossa kunnossa olin. Puolet lomasta ja päivät loman jälkeen vietinkin sitten TYKSissä. Nyt olen ollut viikon kotona.

Nyt kaikki alkaa olla hyvin. Sydämeni mitraaliläppä korvattiin keinoläpällä ja sydämessä havaitun vajaatoiminnan pitäisi korjautua.

Olen sangen kiitollinen sille Turun kaupungin työterveysaseman terveydenhoitajalle ja lääkärille, jotka ottivat vaivani vakavasti, minkä johdosta hoitoprosessi lähti käyntiin. Olen sangen kiitollinen TYKSissä minua hoitaneille lääkäreille ja muulle henkilökunnalle.

Ihmetyttää valtavasti, että oireet, jotka nyt herättivät huolen, ovat esiintyneet jo vuosia. Sydämen sivuääni on kuulemma ollut synnynnäinen. Kuitenkin oikeaan hoitoon ohajutuminen on lähinnä sattumasta kiinni: että kohtaa oikean henkilön, joka tosissaan kuuntelee - stetoskoopilla ja ilman.

Itse mm. osallistuin kaksi vuotta sitten neljän viikon ASLAK-kuntoutukseen Ikaalisissa,missä yhteydessä lääkäri kuvasi sivuääntä "jännäksi" ja harmittomaksi. Lähinnä ongelmakseni koettiin jumiutunut rintaranka ja lääkkeeksi voimistelu.

Sairaalassa olo on henkisesti raskasta. Hoito on hyvää, mutta henkisten paineiden kanssa sairaalassa potilas on aika yksin. Paineita aiheuttaa epätietoisuus siitä, mikä kuuluu toipumiseen, mikä ei. Potilaita tulee huoneeseen ja potilaita lähtee. Jo leikkauksen kokeneet osaavat rohkaista leikkaukseen valmistautuvia. Keskustelu ja vitsailu potilastoverin kanssa keskellä yötä - kun uni ei tule - helpottaa oloa ja vähentää ahdistusta.

Yöt ovat vaikeita.

Toisaalta. Kun tämä potilastoveri lähtee, olo on entistä alakuloisempi.

Ja sitten oli tuo Japanin katastrofi. Soitin Astalle ja pyysin olemaan yhteydessä Facebookin kautta Hisakoon. Hisako vastasi, että hänen perheellään oli kaikki hyvin.

Alakoulun opettajat olivat itse kukin tehneet minulle kortin. En kyennyt lukemaan niitä ennen kuin kotiin päästyäni.

Eduskuntavaalit lähestyvät. Yksi vaaaliteemoista on työurien pidentäminen. Olen ollut Vasaramäen koulussa töissä lokakuusta 1980. Siis yli kolmekymmentä vuotta. Jos nykyisten säädösten mukainen eläkeikä toteutuu joskus omalta osaltani, olen ollut opettajan ja rehtorin töissä 38 vuotta. Sen saavuttaminen ei tunnu enää itsestään selvältä. Saatika työnteon jatkaminen sen jälkeen.

Sen sijaan että puhutaan työurien pidentämisestä, tulisi huolehtia siitä, että ihmiset pysyisivät työkykyisinä nykyisten säädösten mukaisen ajan.

Moni on ollut huolissaan vuokseni; on nähty, että minulla on liikaa työtä. Työn määrä ei ole mielestäni tervesyriski, kun työ on mielekästä - kun saa tehdä sitä, mitä haluaa.

Valitettavasti rehtorin työ - koulun pito - on tänä päivänä hyvin vahvasti ulkoa ohjautuvaa. Ei ole enää sitä tunnetta, että kapteeni miehistöineen vie laivaa kohti yhdessä sopimaansa satamaa.

Nyt vain yritetään selviytyä arjesta. Päivä kerrallaan.

No. Näitäkin asioita minulla on aikaa pohtia toukokuun 22. päivään saakka. Tuolloin päättynee sairaslomani.

Kotipihoja kehittämään!

Turkulainen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hanke ovat pyrkineet saamaan lisää liikettä koulupäivään mm. koulujen välituntipihoja kehittämällä.

Ajalle tyypillistä on kuitenkin se, että samalla kotipihat ovat hiljentyneet.

Moni aikuinen muistelee lapsuutensa pihaleikkejä ja -pelejä lämmöllä.
Kaveria haettiin kotiovelta ulos leikkimään. Ja pihalla tai esimerkiksi kodin välittömässä läheisyydessä olevassa metsikössä tai läheisellä pallokentällä tai jääkiekkokaukalossa viihdyttiin kauan.

Pihaleikkien säännöt olivat kaikille tutut ja mikä parhainta, näissä leikeissä ei sukupuolella ollut niin väliä.

Jossakin vaiheessa lasten vapaa-ajan käyttöä alettiin vanhempien toimesta organisoida. Pihat ja lähikentät tyhjenivät lapsista, joiden täytyi ehtiä harrastamaan. Sitten tulivat elektroniset pelikoneet, internet ja sosiaalinen media: Enää ei kysytty äidiltä tai isältä:"Voinko mennä ulos?" Nyt kysyttiin:"Saanko jäädä sisälle?"

Tällä kaikella on valtava merkitys koulun sosiaaliseen ilmastoon.

Kun pihapiirin kaverisuhteet puuttuvat, koulupäivän kaverisuhteilla on tällä hetkellä aivan kohtuuttoman suuri merkitys.

Jokaiselle tulisi löytyä välituntia varten kaveri ja jokaisen pitäisi päästä halutessaan välituntileikkeihin ja -peleihin mukaan. Oppilailla ei ole koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää, jolla voisi kompensoida sen, ettei kulunut koulupäivä ollut sosiaalisesti onnistunut.

Lapsella saattaa olla kavereita harrastusten parissa, mutta harrastuksetkin - on joitakin poikkeuksia kuten Nappulaliiga - on organisoitu ylialueellisesti: lasta kuskataan harrastuksen pariin kaupungin keskustaan tai toiselle puolelle kaupunkia. Kaverisuhteet toimivat - jos toimivat - vain harrastamisen ajan.

Usein lähikoulu ei kelpaa. Tämä vaikeuttaa entisestään oppilaan koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää. Kaikki jää koulun varaan.

Kaveritaitojen oppiminen jää varhaiskasvatuksen ja koulun varaan. Kun kaveritaidot ovat puutteelliset, on lapsella riski tulla kiusaajaksi tai kiusatuksi.

Akateemisen oppimisen kannalta pyritään koulussa pieniin opetusryhmiin, mikä taas on riski sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Pienessä ryhmässä on suurempi riski jäädä ilman kaveria kuin isommassa ryhmässä, jossa mahdollisia kaverisuhteita on tietenkin enemmän.

Tästä kaikesta seuraa koulua ahdistava kysymys: "Miksei koulu tee mitään?"

Voimassa olevan perusopetuslain 2§ määrittelee opetuksen tavoitteet:"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana."

Siis oppilaiden ihmisyyteen kasvun tukeminen on mainittu ennen elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ymmärrän tämän niin, että kasvatus menee opetuksen edelle.

Ja kuitenkin. Kasvatuksessa voimme korkeintaan tukea lapsen vanhempia.

Vaikea yhtälö.

Väärinmajan koulun vanhempainillassa

Iglu Näsijärven rannalla, kuva: Jari Majaniemi

Väärinmaja on Ylä-Pirkanmaalla sijaitsevan Ruoveden kunnan itä- ja kaakkoiskulma. Väärinmajalla on oma alakoulunsa: Väärinmajan koulu. 17.2.2011 ilmestyneen Ruovesi-lehden mukaan Väärinmajan kyläkoulu tullaan sulkemaan. Sulkemista perustellaan oppilaiden vähyydellä. Siitäkin huolimatta, että kylätoimikunta kuvaa kotikyläänsä seuraavasti:"Väärinmaja on elävä, virkeä kylä. Täällä kotikonnuillaan moni nuori jatkaa yritystoimintaa pyörittäen."
Kesällä kunnan asukasluku arvioiden mukaan tuplaantuu. Sain luettavakseni tuon Ruovesi-lehden hiihtolomlla hyvien ystävieni mökillä Ruovedellä.

Nyt talvella paukkupakkasten keskellä oli hiljaista. Mökki oli kylmä, kun sinne saavuimmme. Lomamme ensimmäisenä aamuna lämpötila mökin sisällä oli jo himpun verran plussan puolella. Ulkoilua rajoitti kova pakkanen. Oli aikaa perehtyä tarkemmin Ruovesi-lehteen.

Yleisön osastossa oli kirjoitus, jossa eräs paikallisista kirjoitti tuntemuksistaan taannoisessa Väärinmajan koulun 3.-4. -luokan vanhempainillassa. Hän kummasteli sitä, miksi vanhempien suhtautuminen kouluun ja luokan opettajaan oli niin negatiivinen ja ylikriittinen.

Vanhemmat olivat mm. tuoneet illan aikana esiin tyytymättömyytensä sen johdosta, että toisten oppilaiden tekemisiin opettaja puuttuu korjaavasti enemmän kuin toisten oppilaiden tekemisiin.

Opettaja oli puolustautunut selittämällä, että oppilaiden käyttäytymisessä on eroja: toisten oppilaiden käyttäytymistä tulee ohjata enemmän kuin toisten.

Kirjoituksessa pahoiteltiin selvästi tunnistettavaa koulun ja kotien välistä huonoa yhteistyöilmapiiriä. Kirjoittajan mielestä ei ollut ihme, että Väärinmajan koulun opettajat vaihtuvat tuhka tiheään.

Kirjoittaja kaipasi vanhemmilta enemmän positiivista ja rakentavaa otetta.

Me kaikki - myös kaikki Vasaramäen koulun opettajat - olemme sitä mieltä,että oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus on tärkeimpiä opettajan ammatin eettisiä perusarvoja.

Samalla se on myös kaikista opettajan ammatin perusarvoista juuri se, jossa opettajan ammattitaito useimmin kyseenalaistetaan vanhempien taholta: niin Väärinmajassa kuin Vasaramäessäkin.

Joulun alla toteuttamamme tyytyväisyyskysely vahvistaa tämän.

Nykypäivän ja tulevaisuuden peruskoulussa jokaisen tulee saada ponnistella omista ihmisenä kasvun ja oppimisen lähtökohdistaan. Tätä prosessia tukee oppilaan arviointi, jonka tulee olla ohjaavaa.

Tiettyä oppilasta ohjaa toivottuun tietynlainen arviointi, toista oppilasta taas toisenlainen.

Eri tempperamenttityypit tulee huomioida ja nähdä saman arvoisina.

Mutta mikään tempperamenttityyppi ei oikeuta huonoon käytökseen. Siihen on puututtava aina.