Kuva 7.-9. luokkien kevätjuhlasta, jossa mm. valinnaisen musiikin ryhmä esitti kaksi Abban kappaletta
REHTORIN PUHE 7.-9. LUOKKIEN KEVÄTJUHLASSA 3.6.2010
( Taustalla soi Hill Street Blues -sarjan taustamusiikki ja rehtori kävelee estradille. )
Tänä lukuvuonna – aina kun minulla on ollut mahdollisuus tarttua mikkiin ja käyttää tämän Syreenin yksikön keskusradiota – olen aloittanut lähetyksen tuolla äsken kuullulla Hill Street Bluesin tunnusmusiikilla. Hill Street Blues on legendaarinen poliisisarja, joka kertoo ylikuormitetun poliisiaseman kuumeisesta arjesta ja henkilöstön ihmissuhteista riemuineen ja murheineen.
Lukuvuosi on taas päättymässä. Sitä juhlimme kahdella merkittävällä, ainutkertaisella tapahtumalla: pian alkavalla kevätjuhlalla ja huomisella kevätkirkolla tai käynnillä moskeijassa. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa lauantaiaamuinen todistusten jako.
Sen jälkeen on vuorossa kesä, jolloin voi tehdä monenlaista, mihin lukuvuoden mittaan ei ole mahdollisuus. Itse haluaisin joskus kokeilla golfia. Siitä ei voi tulla minulle harrastus, koska se käsitykseni mu-kaan vie liikaa – niin aikaa kuin rahaakin. Mutta minua viehättää siinä sen tasoitusjärjestelmä.
Golfin tasoitusjärjestelmän avulla voidaan laskea kuinka hyvin pelaaja on pelannut kierroksen omiin taitoihinsa ja omaan tasoitukseensa nähden.
Tasoitusjärjestelmän avulla golfissa eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään. Siis periaatteessa kuka tahansa lajin harrastaja voisi kilpailla Tiger Woodsin kanssa.
Lukuvuoden päättymisen merkiksi jaetaan tässäkin koulussa lukuvuositodistukset, 9. luokan oppilaille ne ovat peruskoulun päättötodistukset. On oppilaita, joita heidän poikkeuksellisen hyvän todistuksensa ansiosta muistetaan vielä stipendillä tai muulla huomionosoituksella. Sen he ovat ansainneet. Se on vaatinut heiltäkin työtä, eivätkä he ole saaneet mitään ilmaiseksi.
Kuitenkin – haluan olla rakentamassa tähän kouluun tasoitusjärjestelmää, jonka avulla – kuten golfissa – eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään – kukin omiin taitoihinsa ja tasoitukseensa nähden.
Tulee mieleen J. Karjalaisen kappale Sankarit:” Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarimiehet, joita koko valtakunta arvostaa? Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarinaiset, jotka tosi työstä palkintonsa saa? Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän - ihan jokainen.”
Minun on vaikea uskoa, että joku epäonnistuisi tahallaan. Aina ei kuitenkaan tulos ole sellainen, että siihen voi olla tyytyväinen. On hyvä, että jää parannettavaa. Silti – jos pyrkii tekemään parhaansa – on sankari. Juuri tänään on aika tätä korostaa.
Hyvä 9. –luokkalainen. Sinä erityisesti olet tänään sankari. Sinulle haluaisin vielä sanoa jotakin. Vertaan yläkouluaikaasi otteluun, jossa on ollut kolme erää – näinhän on mm. jääkiekossa. Tulin peliin mukaan sen kolmanteen erään. Tässä mielikuvassa sinä olet pelaaja, opettajasi valmentajia – entä minä? Joku voisi tarjota minulle managerin roolia – saisin siemailla hallin yläparvella arvokkaassa seurassa kuohuviiniä. Rooli ei sovi minulle. Halusin vetää hokkarit jalkaan ja tulla jäälle - olla tuomari.
Aluksi minusta tuntui vaikealta päästä peliin sisään.
Joitakin pelitilanteita pohdin vielä pitkään. Varmasti tein virheitä, mutta olen aika varma, etten yhtään sellaista, joka olisi vaikuttanut ottelun lopputulokseen. Eniten pohdin tilanteita, joissa aivan varmasti olin oikeassa – tilanteissa, joissa säännöistä ei voi joustaa. Siitä huolimatta saattoi joku tulla haastamaan, eikä ymmärtänyt tulla vastaan, vaan teki pelistä vaikean niin itselleen, minulle, valmentajille kuin joukkueelleenkin. Pelaajalla oli puutteellinen pelisilmä. Ilman sitä ei pärjää – ei missään.
Mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että yhteinen sävel oli löytymässä. Alkoi tuntua hyvältä olla osa tätä peliä, joka kuitenkin nyt sitten on päättymässä.
Hyvät Ysit. Te muodostatte joukkueen, joka selvisi jatkoon! Onneksi olkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti