sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Colchester 9.-14.3.2014

Kuvassa ovat kanssani Mr. Jeremy Hallum ( vasemmalla ) ja Mr. Neil Matthews Colchesterin linnan edustalla. Kuva: Ari Rusi

Ryhmä rehtoreita Essexin maakunnasta Englannista vietti viime toukokuussa viikon Turussa seuraten turkulaisten rehtorien työntekoa. Toivon mukaan he oppivat myös laajemminkin, miten esi- ja perusopetus on järjestetty Suomessa.

Nyt maaliskuussa oli vastavierailun aika. Nämä vierailut ovat osa viime vuonna päättynyttä Euroopan Unionin Lifelong Learning -ohjelmaa, jonka Comenius-alaohjelmasta saattoi hakea rahoitusta täydennyskoulutukseen, jota kutsutaan nimellä "job shadowing".

Onnistuin siis Paattisten koulun johtajan Ari Rusin ja Ilpoisten koulun rehtorin Johanna Järvisen ohella saamaan apurahan tätä vierailua varten.

Minun rehtorikollegani oli Mr. Jeremy Hallum, jonka koulu on Old Heath Community Primary  School Colchesterin kaupungissa. Tutustuin myös varsin perusteellisesti Heathlands Primary School -kouluun, joka oli "Arin koulu" Colchesterissä. Lisäksi vietimme päivän Southendissä  - noin 50 kilometrin päässä Colchesteristä, meren rannalla - tutustuen eri kouluasteita edustaviin kouluihin sekä myös erityisopetukseen. "Johannan koulu" oli Southendissä: Earls Hall Junior School.

Englantilaisessa koulussa rehtorilla on apunaan enemmän muuta henkilöstöä huolehtimassa koulun hallinnosta kuin meillä Turussa. Rehtori ei ole siellä jokapaikan höylä, jonka odotetaan huolehtivan kaikesta.

Koulupäivä alkaa aina siten, että oppilaat, oppilaitten vanhemmat ja rehtori kokoontuvat pihalle. Tämä on "reception time", mikä on hyvä hetki vanhempainvartin omaiseen vuoropuheluun.  Kellon soitua koulun portti menee kiinni. Vanhemmalle huomautetaan tiukasti, jos hän tästä myöhästyy ja talonmies joutuu avaamaan portin toistamiseen. Oppitunnit alkavat kaikilla aina samaan aikaan ja päättyvät iltapäivällä samaan aikaan. Vanhemmat ovat lapsiaan vastassa - portin takana.

Englantilaisessa koulussa on kokemukseni mukaan opettajien rinnalla paljon aikuisia töissä: auttamassa oppilaita.
Meillä yhtä tai kahta avustajaa revitään luokasta toiseen.

Seiniä käytetään opetukseen sataprosenttisesti: Tärkeät ja opetussuunnitelman kannalta ajankohtaiset asiat ovat esillä. Kaikki siististi. Avustajat huolehtivat tästä. Luokista ja käytävistä tulee näin samalla viihtyisän oloiset.
Meillä siivous- ja paloturvallisuusohjeet rajoittavat seinien hyödyntämistä. Koulun tulee näyttää sairaalalta.

Englantilaisessa koulussa oppilaat tekevät aina työtä yhdessä. Oppilaat istuvat aina ryhmissä. Luokissa on jatkuva puheensorina.
Kyllä meillä edelleenkin opiskellaan enemmän rivit suorissa yksin kuin ryhmissä yhdessä. Rikkumaton hiljaisuus on meillä halutumpaa kuin aktiivinen puheensorina.

Englantilaisessa koulussa käytetään hyvin vähän oppikirjoja. Sen sijaan opetussuunnitelma perustuu erilaisiin teemoihin, kuten Vesi. Tätä teemaa sitten käsitellään eri oppiaineitten näkökulmasta laajoina projekteina. Kotitehtäväkin liittyy teemaan. Kotitehtävä ei ole päivittäinen läksy, vaan esimerkiksi kotona tehtävä viikon projektityö.

Englantilaisessa koulussa eri ikäiset oppilaat on jaettu luokkiensa lisäksi "taloihin" (= the Houses ). Ikäänkuin Harry Potter -kirjojen Tylypahkan koulussa. Samassa talossa on siis eri ikäisiä oppilaita. Nämä talot kilpailevat keskenään mm. siinä, miten oppilaat toteuttavat koulun arvoja, jotka on luettavissa keskeisiltä paikoilta koulutaloissa.

Lisäksi on - kuten meilläkin -vaaleilla valittu oppilaskunnan hallitus, joka pyrkii omalta osaltaan huolehtimaan siitä, että kaikilla on koulussa hyvä olla. Myös oppilaskunta hyödynsi tehokkaasti koulun käytävien ja muiden yhteisten tilojen seiniä.

Välitunteja ei juuri ole. Aamulla on matematiikkaa ja iltapäivällä äidinkieltä. Aamun tuntien välissä on "tutorial time", joka kestää kymmenen minuuttia. Se ollaan sisällä. Yksi välitunti sisältyy aamupäivään. Silloin ollaan ulkona. Välitunnin päätteeksi yksi oppilaista soittaa vanhaa käsikelloa.
Iltapäivällä on tunnin lounastauko: useimmilla oppilailla on oma lounasboxinsa, mutta myös lämmin ateria on tarjolla - maksua vastaan. Lounaan valvonnasta ja ruuan jaosta sekä lounastunnin ulkovalvonnasta vastaa ulkopuolinen taho, jolta tämä palvelu on tilattu.

Olen tähän blogiini koonnut joitakin asioita englantilaisesta koulusta. Esitän niistä useimmat hyvin myönteisessä valossa; asioina, joista meidän tulisi oppia.
Toki on niin, että kansainvälisissä vertailuissa suomalainen koulu edelleenkin menestyy erittäin hyvin. Useimmat koulunpitoon liittyvät valintamme ja ratkaisumme ovat siis hyviä - jopa erinomaisia. En nähnyt tarpeelliseksi ruveta enempää vertailemaan tässä suomalaista ja englantilaista koulua tästä näkökulmasta.

Tekemäni vierailu Colchester Unitedin jalkapalloakatemiaan ansaitsee oman bloginsa. 

Olen kiitollinen EU:lle. Olen mielelläni osa isompaa kokonaisuutta. Tätä tuntemusta vahvistivat koko viikon uutiset Ukrainasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti