keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Erään lenkkitossun tarina




Kun seuraavan kerran kohtaan jonkun, jolla on vain yksi kenkä, en jää asiaa ihmettelemään. Hienotunteisuussyistä olen kuin en moista huomaisikaan. Nyt nimittäin henkilökohtaisesti olen saanut tuntea, miltä tuntuu palata kotiin yhdellä kengällä.

Taas kerran tuntui hyvältä lähteä mökiltä metsään - muovipussi taskussa, jos vaikka kanttarelleja löytyisi. Romeo oli innoissaan; metsässä vapaana kulkeminen ilmeisesti saa senkin unohtamaan vanhenemisen mukanaan tuomat pikkuvaivat.

Emme päässeet kauaskaan, kun jo saimme aiheen pysähtyä: kanttarelleja keskellä polkua!

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että luultuani lähestyväni mökkiämme olimmekin päinvastoin etääntyneet siitä ja tunnistin edessäni olevan peltoaukean hyvin kaukana mökistämme olevaksi. Pyrkiessäni välttämään talojen pihoja, soita, hakkuuaukioita ja ryteikköjä - ajatellen lähinnä lyhytjalkaista kaveriani - eksyin entisestään.

Tuli tilanteita, joista ei ollut helppoa ulospääsyä. Kengät kastuivat...

Tuli vastaan tilanteita, jolloin piti ottaa tuo lyhytjalkainen raskaasti läähättävä kaveri syliin ja kantaa pahimman yli. Eräässä tällaisessa jalkani upposi syvälle suohon. Kun hädin tuskin sain sen ylös, huomasin olenvani vailla siinä vielä hetkeä aiemmin ollutta lenkkaria.

Lenkkari oli ja pysyi syvällä suossa.

Tämä taas on seurausta siitä, että olen ottanut tavaksi kulkea - nuorten miesten tavoin - lenkkarien nauhat auki.

Yritin nähdä asiat positiivisesti. Sää oli tälle seikkailulle - sitähän tämä oli - oikein hyvä. Ei ollut liian kuumaa. Hiki johtui fyysisestä rasituksesta, mikä sekin on ihmiselle ja koiralle hyväksi. Ja nuo kengät olivatkin jo aika kuluneet. Oli jo aikakin luopua niistä.

Mietin, luopuisinko heti myös vasemman jalan lenkkarista. Päätin kuitenkin jostain syystä pitää sen edelleen jalassa.

Olin edelleen eksyksissä. Oli kulunut kaksi tuntia siitä, kun olimme lähteneet.

Pian kuitenkin löysimme sen kohdan mökille johtavasta mönkijän urasta,josta olimme aiemmin poikenneet edellä kuvatuin seurauksin.

Enää toivoin, ettei kukaan tulisi vastaan. Oli jokseenkin misterbiinmäinen olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti