Urpo Narvanmaa - Vasaramäen koulun talonmies

Lauantain 23. huhtikuuta Turun Sanomissa oli Urpo Narvanmaan kuolinilmoitus muistokirjoituksineen:

"Näimme voimasi vähenevän,
tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan ja
kiitoksen kaikkein kauneimman."

Nuo sanat kuvaavat hyvin sitä, mitä itsekin Urposta ajattelen. En tosin ole nähnyt Urpoa pitkään aikaan, enkä edes kuullut mitään hänestä. Nuo muistokirjoituksen kaksi ensimmäistä riviä kertovat minulle sen, mitä en pitkän eron vuoksi voinut tietää.

Kun tulin Vasaramäen kouluun opettajaksi lokakuussa 1980, Urpo toimi koulun talkkarina. Tuon aikaisen melko yleisen käytännön mukaan talonmies asui koulun yhteydessä. Uudenmaankadun puoleisessa päädyssä oli hänen ja hänen perheensä koti. Nykyään noissa tiloissa toimii partiopoikalippukunta Kupittaan Henrikinpojat.

Asuinhuoneistoja on oikeastaan kaksi. Vielä ennen Urponkin aikaa, koulussa oli työskennellyt kaksi talonmiestä - toisen vastatessa lähinnä talon lämmityksestä. Koulun pihassa on edelleenkin kolme luukkua, joista saatiin syötettyä mitä ilmeisimmin koksia pannuhuoneeseen.

Urpo oli erinomainen talonmies ja minulle hyvä ystävä. Kun sitten lukuvuoden 1991-92 alusta aloitin rehtorina, Urpo toimi eräänlaisena mentorina - henkisenä tukenani - arjen pyörityksessä, kun välillä, aika rankastikin, asemaani kyseenalaistettiin.

Muistan, kun hän kerran virka-ajan taas jo ajat sitten päätyttyä, mutta työpäiväni edelleen jatkuessa, toi minulle varastonsa kätköistä Aura A IV -pullon. Hän osasi lukea minua.

Urpon aikana paikat pysyivät järjestyksessä ja kunnossa. Hänellä oli aina pieni yleistyökalu taskussaan ja havaitessaan sille tarvetta, hän heti otti sen käyttöön. Hän kulki kiinteistössä silmät auki. Jos sitten henkilökunta oli laiminlyönyt velvollisuutensa kiinteistön tai yhteisen välineistön suhteen, Urpo hermostui ja antoi meille siinä määrin palautetta, että muistimme ainakin jonkin aikaa olla taas huolellisempia.

On aivan käsittämätön ajatus, että tämän päivän talonmieheltämme Kimiltä odotetaan, että hän pystyisi samaan, kun hänen saman työajan puitteissa on huolehdittava myös Rakuunatien päiväkodin kiinteistöstä ja Kupittaan koulukiinteistön talonmiehen ollessa estynyt suorittamasta työtehtäviään, myös siitä kiinteistöstä!

Kiinteistönhoito on ulkoistettu kaupungin kiinteistönhoitoyksikölle. Olemme nyt asiakkaita. Sääli on sairautta. Jos palvelu ei pelaa, pitää valittaa. Käy silti sääliksi Kimiä, joka tekee parhaansa mahdottoman tehtävän edessä.

Talonmiehen tehtävät eivät suinkaan ole vähentyneet Vasaramäen koulukiinteistössä - Lehmuksessa - kuten me nykyään sitä kutsumme.

Päinvastoin.

Vuonna 1953 rakennettu koulurakennus hajoaa käsiin. Tarvittavat kiinteistön isommat korjaustyöt laiminlyötiin usean vuosikymmenen ajan. Nyt sitten korjataan ja talonmiehen rooli on aivan keskeinen näiden prosessien koordinoinnissa. Edelleenkin suurin osa ulkotöistä, kuten lumityöt, täytyy tehdä "käsipelillä".

Päinvastoin kuin luullaan: tekniikka ei ole vähentänyt talonmiehen töitä, vaan se on lisännyt hänen työmääräänsä.

Säästöjen hakeminen tekemällä koulujen talonmiehistä huoltomiehiä on ollut hyvin lyhytnäköistä. Uskallan kyseenalaistaa saavutetut tai saavutettavat säästöt.

On siis väärin nykyistä talonmiestä kohtaan muistella Urpon aikoja, mutta väksisinkin sitä tulee tehneeksi.