Piinaviikko

Alemmassa kuvassa Romeo Nordfjordissa Norjassa kesällä 2010
Ylempi kuva on mökiltä Kustavin Etelä-Vartsalasta


Piinaviikko eli hiljainen viikko palmu- ja pääsiäissunnuntain välillä kertaa päivä päivältä Kristuksen tuskien tien tapahtumia.

Tarkoitus oli tällä kertaa hiljentyä hiljaisen viikon sanomaan mökillä Kustavin Etelä-Vartsalassa.
Lauantaina Romeo sitten kohtasi mökin nurkalla kohmeisen pienen kyyn ja pian selvisi, että kyy oli ehtinyt purra Romeota: kaksi pientä verta vuotavaa haavaa koiran kuonossa.

Pian koira lamaantui. Paniikissa annoimme sille kyypakkauksesta lääkettä, jonka koira hädin tuskin suostui nielemään, vaikka lääke oli kätketty lauantaimakkaraan.
Myöhemmin selvisi, ettei kyypakkauksesta ole hyötyä - päinvastoin siitä voi olla haittaa koiran munuaisille, joihin itse kyyn myrkkykin kohdistuu.

Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille. Pieneläinklinikka Tuhatjalka toimii Turussa, osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 17.
Kehoitettiin viipymättä tulemaan lääkäriin. Siis lähdimme ajamaan Turkuun.
Pieneläinklinikalla tilanne oli lähinnä kaoottinen. Asiakkaita oli paljon - kissoja ja koiria ja näiden huolestuneita omistajia - eikä kaikille riittänyt odotustilassa istumapaikkaa - puhumattakaan hoititiloista: Romeo laitettiin tiputukseen niin, että se istui Eijan sylissä odotustilassa ja tippapussi oli viereisessä naulakossa.

Monen tunnin istumisen jälkeen saimme luvan lähteä. Haimme päivystävästä apteekista lääkärin määräämää särkylääkettä, joka on eräs opiaatti. Farmaseutti muistutti, ettei potilas saa ajaa autoa eikä nauttia alkoholia. Totesin, ettei hän yleensäkään aja autoa.

Tuon ilmeisen pahanmakuisen lääkkeen antaminen on oman bloginsa arvoinen.

Aamuyöstä mökillä tilanne muuttui selvästi huonommaksi. Romeo oli aivan "flaati", lihahyytelö ei mennyt alas ja se aristi vasenta eturaajaansa. Soitin lääkärille, joka sitten kehoittikin meitä tuomaan koiran heille takaisin. Siis lähdimme Turkuun.

Romeo sai lääkäriasemalta oman pienen yksiön - pienen häkin - jossa hän on ollut tähän saakka tiputuksessa.

Nyt on pääsiäisen jälkeinen maanantai ja kello on 20.50.

Olen ollut koko päivän aivan onneton. Koko perhe on ollut sitä.

Pelottaa, kun Romeollakin on varsin vaikea sydämen läppävika ihan niin kuin minullakin oli. Sen vaivaa ei vain voi korjata - pelkästään sitä voidaan lääkitä; joka aamu Romeo saa sydän ja nesteenpoistoläkkeet.

Koiran ja ihmisen välinen suhde on kaksijakoinen ja siksi raastava:

Toisaalta haluan neuvoa kaikkia koiran hankintaa harkitsevia olemaan hankkimatta koiraa, koska aina tulee se päivä, jolloin koirasta on luovuttava, enkä ainakaan minä osaa siihen varautua. Jo pelkkä ajatus tekee minusta lohduttoman.

Toisaalta koira on ihana kaveri. Se tuo omistajansa arkeen niin sanoin kuvaamattoman paljon. Miten paljon olemmekaan saaneet siltä näiden yhdentoista vuoden aikanana!
Siitäkin huolimatta, että se taitaa elää vain itseään varten ja me olemme sille sitä varten, että me viemme sen pitkille lenkeille ja ruokimme sitä.

Nyt pieneläinklinikalta soitetaan. Saamme hakea Romeon kotiin. Sen pää on kuulemma edelleenkin voimakkaasti turvoksissa, mutta lääkäri sanoo - kun kysyn sitä - että Romeo selviää.

Vaikea kuvata, miltä minusta tuntuu. Itken.