Viime hiihtoloma soi minulle mahdollisuuden todeta, kuinka huonossa kunnossa olin. Puolet lomasta ja päivät loman jälkeen vietinkin sitten TYKSissä. Nyt olen ollut viikon kotona.
Nyt kaikki alkaa olla hyvin. Sydämeni mitraaliläppä korvattiin keinoläpällä ja sydämessä havaitun vajaatoiminnan pitäisi korjautua.
Olen sangen kiitollinen sille Turun kaupungin työterveysaseman terveydenhoitajalle ja lääkärille, jotka ottivat vaivani vakavasti, minkä johdosta hoitoprosessi lähti käyntiin. Olen sangen kiitollinen TYKSissä minua hoitaneille lääkäreille ja muulle henkilökunnalle.
Ihmetyttää valtavasti, että oireet, jotka nyt herättivät huolen, ovat esiintyneet jo vuosia. Sydämen sivuääni on kuulemma ollut synnynnäinen. Kuitenkin oikeaan hoitoon ohajutuminen on lähinnä sattumasta kiinni: että kohtaa oikean henkilön, joka tosissaan kuuntelee - stetoskoopilla ja ilman.
Itse mm. osallistuin kaksi vuotta sitten neljän viikon ASLAK-kuntoutukseen Ikaalisissa,missä yhteydessä lääkäri kuvasi sivuääntä "jännäksi" ja harmittomaksi. Lähinnä ongelmakseni koettiin jumiutunut rintaranka ja lääkkeeksi voimistelu.
Sairaalassa olo on henkisesti raskasta. Hoito on hyvää, mutta henkisten paineiden kanssa sairaalassa potilas on aika yksin. Paineita aiheuttaa epätietoisuus siitä, mikä kuuluu toipumiseen, mikä ei. Potilaita tulee huoneeseen ja potilaita lähtee. Jo leikkauksen kokeneet osaavat rohkaista leikkaukseen valmistautuvia. Keskustelu ja vitsailu potilastoverin kanssa keskellä yötä - kun uni ei tule - helpottaa oloa ja vähentää ahdistusta.
Yöt ovat vaikeita.
Toisaalta. Kun tämä potilastoveri lähtee, olo on entistä alakuloisempi.
Ja sitten oli tuo Japanin katastrofi. Soitin Astalle ja pyysin olemaan yhteydessä Facebookin kautta Hisakoon. Hisako vastasi, että hänen perheellään oli kaikki hyvin.
Alakoulun opettajat olivat itse kukin tehneet minulle kortin. En kyennyt lukemaan niitä ennen kuin kotiin päästyäni.
Eduskuntavaalit lähestyvät. Yksi vaaaliteemoista on työurien pidentäminen. Olen ollut Vasaramäen koulussa töissä lokakuusta 1980. Siis yli kolmekymmentä vuotta. Jos nykyisten säädösten mukainen eläkeikä toteutuu joskus omalta osaltani, olen ollut opettajan ja rehtorin töissä 38 vuotta. Sen saavuttaminen ei tunnu enää itsestään selvältä. Saatika työnteon jatkaminen sen jälkeen.
Sen sijaan että puhutaan työurien pidentämisestä, tulisi huolehtia siitä, että ihmiset pysyisivät työkykyisinä nykyisten säädösten mukaisen ajan.
Moni on ollut huolissaan vuokseni; on nähty, että minulla on liikaa työtä. Työn määrä ei ole mielestäni tervesyriski, kun työ on mielekästä - kun saa tehdä sitä, mitä haluaa.
Valitettavasti rehtorin työ - koulun pito - on tänä päivänä hyvin vahvasti ulkoa ohjautuvaa. Ei ole enää sitä tunnetta, että kapteeni miehistöineen vie laivaa kohti yhdessä sopimaansa satamaa.
Nyt vain yritetään selviytyä arjesta. Päivä kerrallaan.
No. Näitäkin asioita minulla on aikaa pohtia toukokuun 22. päivään saakka. Tuolloin päättynee sairaslomani.
Hei Jyrki
VastaaPoistavoimia ja tsemppiä toipumiseen! Oli hienoa nähdä sinut jo liikkellä hyvissä voimissa! Hiljaa hyvä tulee - ota rauhallisesti ja malttia kuntoutukseen. Tänään 4.4. järjestetyssä Vasaran päivän juhlatapahtumassa Kupittaan Urheiluhallissa oli hieno kokea kuinka taitavia oppilaita ja hieno yhteishenki teillä on Vasaramäen Yhteinäiskoulussa. Kiitokseni teille kaikille mukavasta juhlasta ja onnistuneesta toteutuksesta. Mukavaa kevään odotusta toivon Pia Lehikoinen