Kotipihoja kehittämään!

Turkulainen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hanke ovat pyrkineet saamaan lisää liikettä koulupäivään mm. koulujen välituntipihoja kehittämällä.

Ajalle tyypillistä on kuitenkin se, että samalla kotipihat ovat hiljentyneet.

Moni aikuinen muistelee lapsuutensa pihaleikkejä ja -pelejä lämmöllä.
Kaveria haettiin kotiovelta ulos leikkimään. Ja pihalla tai esimerkiksi kodin välittömässä läheisyydessä olevassa metsikössä tai läheisellä pallokentällä tai jääkiekkokaukalossa viihdyttiin kauan.

Pihaleikkien säännöt olivat kaikille tutut ja mikä parhainta, näissä leikeissä ei sukupuolella ollut niin väliä.

Jossakin vaiheessa lasten vapaa-ajan käyttöä alettiin vanhempien toimesta organisoida. Pihat ja lähikentät tyhjenivät lapsista, joiden täytyi ehtiä harrastamaan. Sitten tulivat elektroniset pelikoneet, internet ja sosiaalinen media: Enää ei kysytty äidiltä tai isältä:"Voinko mennä ulos?" Nyt kysyttiin:"Saanko jäädä sisälle?"

Tällä kaikella on valtava merkitys koulun sosiaaliseen ilmastoon.

Kun pihapiirin kaverisuhteet puuttuvat, koulupäivän kaverisuhteilla on tällä hetkellä aivan kohtuuttoman suuri merkitys.

Jokaiselle tulisi löytyä välituntia varten kaveri ja jokaisen pitäisi päästä halutessaan välituntileikkeihin ja -peleihin mukaan. Oppilailla ei ole koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää, jolla voisi kompensoida sen, ettei kulunut koulupäivä ollut sosiaalisesti onnistunut.

Lapsella saattaa olla kavereita harrastusten parissa, mutta harrastuksetkin - on joitakin poikkeuksia kuten Nappulaliiga - on organisoitu ylialueellisesti: lasta kuskataan harrastuksen pariin kaupungin keskustaan tai toiselle puolelle kaupunkia. Kaverisuhteet toimivat - jos toimivat - vain harrastamisen ajan.

Usein lähikoulu ei kelpaa. Tämä vaikeuttaa entisestään oppilaan koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää. Kaikki jää koulun varaan.

Kaveritaitojen oppiminen jää varhaiskasvatuksen ja koulun varaan. Kun kaveritaidot ovat puutteelliset, on lapsella riski tulla kiusaajaksi tai kiusatuksi.

Akateemisen oppimisen kannalta pyritään koulussa pieniin opetusryhmiin, mikä taas on riski sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Pienessä ryhmässä on suurempi riski jäädä ilman kaveria kuin isommassa ryhmässä, jossa mahdollisia kaverisuhteita on tietenkin enemmän.

Tästä kaikesta seuraa koulua ahdistava kysymys: "Miksei koulu tee mitään?"

Voimassa olevan perusopetuslain 2§ määrittelee opetuksen tavoitteet:"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana."

Siis oppilaiden ihmisyyteen kasvun tukeminen on mainittu ennen elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ymmärrän tämän niin, että kasvatus menee opetuksen edelle.

Ja kuitenkin. Kasvatuksessa voimme korkeintaan tukea lapsen vanhempia.

Vaikea yhtälö.