Menneellä viikolla MTV3 julkaisi valtakunnallisen yläkoulun opettajien keskuudessa tehdyn kyselyn tulokset, jotka käynnistivät vilkkaan keskustelun peruskoulun - lähinnä 7.-9. luokkien - työrauhasta tai lähinnä sen puutteesta.
Koulu tulee helposti hakeneeksi työrauhaongelmiinsa ratkaisua ulkopuoleltaan. Tällaisia ratkaisuja ovat mm. lisäresurssit: enemmän rahaa koulun pyörittämiseen, jotta saamme muodostettua entistä pienempiä ja pedagogisesti tarkoituksenmukaisia ryhmiä, lisää moniammatillista osaamista kouluun - opetuksen tukipalveluja koulun yhteyteen ja lisääntyvää yhteistyötä eri viranomaistahojen, kuten poliisin, kanssa.
Aloitteellisuus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat toki hyvän koulunpidon tunnusmerkkejä, mutta edellä kuvatut ratkaisut ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät ole koulun itsensä päätettävissä.
Koulun pitää löytää omat keinonsa ja laatia oma "kortittoman ruuan keittokirjansa".
On lähdettävä ennen kaikkea siitä, että oppilaiden vanhemmat eivät ole koulun ulkopuolella vaan sen sisällä - osa koulua. Ilman todellista kodin ja koulun välistä yhteistyötä koulun työrauhaongelmille ei ole löydettävissä kunnon ratkaisua.
Niin kauan kuin mahdollinen yhteydenotto kotiin on pelote, meillä on vielä toivoa.
Wilma on oivallinen kodin ja koulun välisen viestinnän väline, mutta se kaipaa rinnalleen perinteistä vuorovaikutusta; ihmisten kohtaamista.
Mielestäni yläkoulussakin pitäisi ottaa käyttöön vanhempainvartit tai kolmikantakeskustelut, joihin osallistuvat luokanvalvoja, oppilas ja tämän huoltajat.
Yläkouluikäisten oppilaiden vanhempien tulisi aktivoitua ja tulla mukaan vanhempainyhdistystoimintaan. Tällä hetkellä esimerkiksi on hyvin hiljaista tällä rintamalla, mitä tulee Vaskun Vanhempien muuten hyvin aktiiviseen toimintaan.
Kotona vanhempien tehtävä on nalkuttaa! Niin raskasta kuin se onkin.
Työrauhakysymyksissä toki oppilas ja opettaja ovat avainasemassa.
Tilanne on haastava,jos oppilas ei millään jaksa tai kykene näkemään yli tulevan viikonlopun. Kun kaikelta koulun vaatimalta tekemiseltä tuntuu puuttuvan merkitys.
Koululla on omat järjestyssääntönsä.
Nyt juuri olen lähtenyt ristiretkelle 9. luokkien tupakoitsijoita vastaan. Kun koulumme järjestyssäännöt kieltävät oppilasta poistumasta välituntien aikana välituntialueelta ja kun toisaalta voimassa oleva tupakkalaki kieltää kaikilta tupakoinnin koulun tontilla, olemme pattitilanteessa.
Jokainen ymmärtää, että koulu ei voi tässä joustaa. Jos sille tielle lähtee, se on menoa.
Tiedän, että perusopetuslaki antaa mahdollisuuden määrätä jälki-istuntoa, antaa kirjallisen varoituksen tai jopa erottaa määräaikaisesti, mutta kuitenkin tunnen olevani aseeton.
On selvää, että oppilaan kuulemista ja osallistamista muutoinkin tulee lisätä ja kaikin tavoin tulee pyrkiä tukemaan yhteisöllisyyttä myös yläkoulussa. Uskon, että yhtenäiskoulun vakiintuessa myös yhteisöllisyys vahvistuu.
Olen samaa mieltä että ne oppilaat jotka jatkuvasti häiritsevät työrauhaa tarvitsevat kotinalkutusta vanhemmilta. Kolmikantakeskustelut antavat varmasti lisävoimia asian käsittelylle jos vaan ko.vanhemman saa siihen mukaan uskoteltua.
VastaaPoistaTupakkaongelma pitäisi hoitaa jonkun muun tahon kautta kuin koulun järjestyssäännön tai perusopetuslain. Tosiasia on kuitenkin se että että tupakkatuotteiden myyminen alle 18-vuotiaille on kielletty. Tupakoinnista ilmoitettava vanhemmille ja heiltä on saatava vastaus kysymykseen mistä nuori on saanut/hankkinut tupakat. Omavalvontavastuun pohjalta voidaan yrittäjää sakottaa jos hän rikkoo lakia myymällä nuorille. Jos taas omat vanhemmat tai yli 18v nuoret välittävät tupakkaa alaikäselle niin se on vastuutonta ja sille ei voi käytännössä mitään.