Rehtorin blogi

Hyvää Uutta Vuotta! Mutta miten on laita vuoden 2012?

2011-12-30T07:51:00.000-08:00

Turun kaupungin perusopetukseen kohdistetaan vuonna 2012 varsin rajut säästötoimet.Säästää pitää 2,8 miljoonaa euroa. Se on paljon.

Se on niin paljon, että on säästettävä myös opetuksen palkkamenoista.Käytännön koulutyössä tämä tarkoittaa suurempia opetusryhmiä, valinnaisuuden vähentämistä - käytännössä sen lopettamista ja erilaisten pedagogisten tukitoimien vähentämistä sellaiselle tasolle, että hädin tuskin voidaan sanoa edes "lain kirjaimen" toteutuvan.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että palkkojen suhteen perusopetuksessa eletään lukuvuosittain. On henkilöstön kanssa sovittu, miten opetus on järjestetty kesäkuun 2. päivään saakka. Jokainen 3.-9. luokkien oppilaan huoltaja voi tämän tarkistaa oman lapsensa osalta Wilmasta, josta löytyvät oppilaiden työjärjestykset. Alkuluokkien ja 1.-2. luokkien oppilaiden työjärjestykset on muutoin jaettu vanhemmille. Näihin järjestelyihin on lähes mahdotonta puuttua kesken lukuvuoden jo senkin takia, että useimmille opettajille on näillä järjestelyillä saatu aikaan juuri ja juuri opettajan opetusvelvollisuuden edellyttämä tuntimäärä. Ja mitä tulee koulumme muutoinkin lukumääräisesti harvoihin koulunkäyntiavustajiin,he jo nyt ovat osa-aikaisia.

Kun kevään palkkamenoista ei voi säästää, on syyslukukaudella säästettävä kaksin verroin!

Perusopetuksen tulosaluejohtaja Outi Rinne on hankalassa tilanteessa. Vielä joulun alla hän esitti kouluille seuraavat toimenpiteet säästöjen aikaa saamiseksi vuonna 2012:

Jokaisen koulun tulee säästää vähintään 1 %:n tuntikehyksestään kevätlukukauden aikana jättämällä palkkaamatta opettajia, yhdistämällä ryhmiä tai muin mahdollisin toimenpitein. Vasaramäen koulun tulee säästää 10-11 opetustuntia joka viikko.

Sijaisten ottamisessa tulee noudattaa entistä suurempaa harkintaa. Yhden päivän sijaisia ei pääsääntöisesti tule ottaa.

Koulujen toiminta- ja materiaalimenoja tulee supistaa ja hankkia vain välttämättömin.

Maksullisiin koulutuksiin ei pääsääntöisesti osallistuta.

Matkustamista Turun ulkopuolisiin kokouksiin ja tapahtumiin koulujen varoin tulee välttää. Matkustamisen vähentäminen koskee sekä rehtoreita, opettajia että muuta henkilöstöä.

Suositaan etäkokouksia.

Jokaisen koulun tulee heti kevätlukukauden alettua jättää perusopetuksen tulosaluejohtajalle oma suunnitelmansa säästöjen aikaansaamiseksi. Vasaramäen koulun toiminta- ja materiaalimenoista tullaan säästämään niin, että vain kaikkein välttämättömin hankitaan ja toteutetaan. Ohjeen mukaisesti Turun ulkopuolisiin kokouksiin ja tapahtumiin ei tulla osallistumaan eikä niin muodoin maksullisiin koulutuksiin.

Valitettavasti nämä toimenpiteet eivät riitä alkuunkaan. Ryhmien yhdistämistä on harkittava. Edellä kuvaamistani ongelmista huolimatta. On myös harkittava,onko enää mahdollisuutta tarjota tulevaisuudessa vapaaehtoisia kieliä valittavaksi. Tosi raskas ajatus, kun menestystarinamme on perustunut juuri erilaisiin valinnan mahdollisuuksiin. Sijaisten palkkaamista tullaan vähentämään,mikä sekään ei ole helppoa, kun lain mukaan oppimisympäristön tulee olla turvallinen ja oppilaan tulee joka päivä saada opetussuunnitelman mukaista opetusta.

Otan mielelläni vastaan hyviä ideoita säästöjen aikaansaamiseksi.

Rehtorin puhe henkilökunnalle joulun alla 2011

2011-12-19T00:13:00.000-08:00

Oheinen kuva on henkilökohtainen muisto marraskuulta 2011. Vasaran Pauke ry:n ryhmä järjesti yhdessä kreikkalaisten nuorten kanssa Youth in Action -ohjelman alaisen ryhmätapaamisen Ateenassa. Luovutimme ryhmän johtajalle, Annie Takvorianille, taulun, jonka on maalannut Radostina Ivanova. Taulussa on hienosti kuvattu Parthenon ja Turun Tuomiokirkko - rinta rinnan.

Hyvät Ystävät.

Syyslukukausi on päättymässä. Viimeisen työviikon perinteisiin kuuluu tämä tilaisuus, johon te kaikki olette sydämellisesti tervetulleita. Tosin tänä vuonna järjestelyt poikkeavat esimerkiksi viime vuodesta siten, että näitä tilaisuuksia on kaksi: toinen Syreenissä, toinen Lehmuksessa. Tällä järjestelyllä pyrimme tarjoamaan tilaisuuden osallistua myös niille työntekijöille, joille kiireinen työpäivä ei suo mahdollisuutta siirtyä toiseen yksikköön.

En juuri voinut osallistua kuluvan lukuvuoden suunnitteluun keväällä. Vaikka pohjatyötä Ainon ja Tarjan johdolla olikin tehty kummassakin yksikössä, tuntui vaikealta saada oma suunnittelutyö käyntiin kesäkuun alussa virkavapaan jälkeen taas töihin palatessani.

Tavoitteeni oli, että yläkoulun tavoin myös alakoulun työjärjestys tehtäisiin Kurre-ohjelmalla, jotta alakoululaistenkin työjärjestykset olisivat luettavissa Wilmassa. Tämän toteutuminen edellytti pohjatyötä, jota keväällä oli asian hyväksi tehty. Kuitenkin täytyy sanoa, että vanhan - edeltäjältäni Markku Vähä-Mäkilältä oppimani -ruutupaperityöjärjestyksen nuolineen ja väkäsnuolineen siirtäminen tietokoneaikaan oli valtava ponnistus. Se vei koko kesän.

Työjärjestys on tärkeä pedagogisen johtamisen työkalu. Sen tulisi olla sellainen, joka maksimoi opetukseen käytettävistä tunneista saadun hyödyn, mahdollistaisi monenlaisen yhteistyön opettajien kesken ja mahdollistaisi joustavat opetusjärjestelyt.

Näin yhden kesän kokemuksen perusteella pelkään, että tietokone ei tässä suhteessa palvele toiminnan kehittämistä, vaan luo olemassaolollaan painetta luoda työjärjestyksestä keskiverto kirkonkylän peruskoulun työjärjestys, mihin meillä ei taas ole mahdollisuutta tyytyä.

Elokuussa koulutyön käynnistyessä tuntui siltä, että olisin halunnut monen asian olleen siinä vaiheessa paremmin valmistellun.

Lisäksi Lehmuksen kolmannen ja neljännen kerroksen ”hiljainen” peruskorjaus kireine aikatauluineen toi ylimääräistä kiireen tuntua ja tunnetta siitä, että emme olleet vielä ihan valmiit aloittamaan lukuvuotta.

Onneksi apulaisrehtori Tarja Mattila otti vastuun yläkoulun työjärjestyksestä ja lähes kaikesta mitä se edellytti.

Työnjako Tarjan kanssa on sujunut mielestäni erittäin hyvin. Tarja on toiminut edelleenkin opettajan virassa, johon sitten 1.8.2011 alkaen liitettiin apulaisrehtorin tehtävät. Yhtenäiskoulun hallintoresurssista leikattiin tällä järjestelyllä useita viikoittaisia työtunteja pois.

Nuo tunnit – ja niiden päälle vielä melkoinen määrä työtä - on kuitenkin tehty, koska tämä työ sitä minulta ja Tarjalta on edellyttänyt.

Jo edellistä lukuvuotta varten olimme asettaneet itsellemme tavoitteeksi saattaa koulumme toiminta-ajatuksen perustana olevat arvot osaksi koulun arkea erilaisin yhteisin toimenpitein.

Kuluvaa lukuvuotta käynnistettäessä arvioimme, että tuo tavoite toteutui vain osittain. Päätimme ottaa tuon tavoitteen myös tämän lukuvuoden tavoitteeksi. Tapa, jolla tavoitteeseen pyrkisimme, tulisi olemaan erilainen. Kumpaankin koulun yksikköön – Lehmukseen ja Syreeniin – tulisi keskeiselle paikalle ”puu”.

Tätä puu-teemaa on nyt toteutettu kummassakin yksikössä, mutta prosessi on kesken. Kun kummankin yksikön puut ovat valmiit, niistä on luettavissa koulumme toiminta-ajatus ja koulumme arvot. Puun avulla tulemme korostamaan aika ajoin tiettyä arvoa yhdessä sopimillamme toimenpiteillä. Tässä oppilaskunnan eli OPPAn osallistumisella on keskeinen rooli. Myös Vaskun Vanhemmat ry:n toivotaan osallistuvan ”puun hoitoon”. Puun myötä koko koulu ottaa käyttöönsä vanhan moton Lehmuksen yksikön liikuntasalin seinältä: Työtä ja iloa – työn iloa! Tämä slogan kätkee taakseen koulumme toiminta-ajatuksen arvoineen. Työn iloa ei voi kokea, ellei puuta ole hoidettu.

Tavoitteenamme tälle lukuvuodelle on ollut entistä sujuvampi arki yhdessä. Meidän tulisi löytää avaimet hyvään, ammattitaitoiseen kasvatus- ja opetustyöhön.

Laadimme lukuvuoden alkaessa koulun henkilökunnalle yhdessä toimimisen eettisen sopimuksen, jonka toivottiin olevan sisällöltään sellainen, että jokainen katsoisi voivansa sen allekirjoittaa.

Tavoitteenamme on ollut kehittää tämän lukuvuoden aikana kummankin yksikön oppilashuoltotyöryhmän toimintaa tiedonkulkua parantamalla huomioiden voimassa oleva lainsäädäntö, mikä edelleenkin korostaa lapsen parasta. Pyrimme myös selkeyttämään työnjakoa ryhmän sisällä.

1.1.2011 voimaan astunut perusopetuslain muutos on tuonut mm. käsitteet yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki – pedagoginen arvio ja pedagoginen suunnitelma. Juuri nyt teemme kovasti työtä sen aikaan saamiseksi, että perusopetuslakia myös näiden muutoksiensa osalta meidänkin koulussamme päästäisiin noudattamaan lain taustalla olevien tarkoitusten toteutumiseksi.

Pyrimme myös kehittämään koulumme vuosikelloa: tulevien normaalista työjärjestyksestä poikkeavien työpäivien ennakointia ja yhteisistä tapahtumista informointia hyvissä ajoin. Tässä olemme mielestäni menneet valtavasti eteenpäin.
Tämä kehitys ei kuitenkaan saa viedä meiltä ennalta arvaamattomien tilanteitten sietokykyä ja niiden vaatimaa joustavuutta.

Pian päättyvä vuosi 2011 on Turulle erityinen vuosi. Olemme olleet Tallinnan lailla Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tämä on näkynyt monessa - vielä syyslukukaudellakin koulumme arjessa.

Koulumme 7.-9. luokkien oppilaitten koulunkäynnin järjestäminen 1.8.2013 alkaen on ollut kuluvan syyslukukauden aikana varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan käsittelyssä. Viimeksi asia on palautettu uuteen valmisteluun.

Epävarmuus tulevaisuudesta ei voi olla vaikuttamatta negatiivisesti työilmapiiriin. Vallankin, kun on selvää, että nykyisissä tiloissa Kupittaan koulukiinteistössä koulunpitoa ei voi jatkaa.
Epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta – tai juuri sen tähden – meidän tulisi kyetä keskittymään siihen, että teemme juuri tästä päivästä mahdollisimman hyvän.

Oppilaan näkökulmasta yhtenäiskoulu on edelleenkin tähän erittäin hyvä työkalu. Moni asia on jo nyt paremmin Vasaramäen koulussa kuin elokuussa 2009 yhtenäiskouluun siirryttäessä. Tai ennen sitä.

On asioita, jotka ovat nyt huonommalla tolalla, mutta ne useimmiten ovat seurausta yhteiskunnallisesti laajemmista ilmiöistä.

On keskityttävä niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Edellä kuvaamani yhteiset tavoitteet ovat tällaisia. Toivon niiden olevan vahvasti esillä, kun tammikuussa palaamme työhön – toivottavasti levänneinä.

Kiitos kuluneesta syyslukukaudesta.

Rauhallista ja rauhoittavaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012.

Jyrki Välimäki
rehtori

Väliarvioinnista joulun alla 2011

2011-12-09T02:35:00.000-08:00

Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua ja kuvata, miten oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet.
Numeroarvosana todistuksessa kuvaa osaamisen tasoa.

Numeroarvosanat otetaan käyttöön kolmannelta luokalta alkaen - kuitenkin niin, että taito- ja taideaineita ei vielä numeroin arvioida. Neljänneltä luokalta alkaen kaikki oppiaineet välitodistuksessa arvioidaan numeroin. Ainoa poikkeus on liikunta - lukuun ottamatta liikuntalinjan liikuntaa. Tärkeää on oppilaan itsearviointi väliarvioinnin alla. Tätä arvioinnin muotoa pyritään korostamaan juuri liikunnassa.

Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet, jotka löytyvät opetussuunnitelmasta eri oppiaineiden opetussuunitelman kuvauksen alusta.

Miten sitten arvioidaan työskentelytaidot oppiaineissa?

Työskentelyn arviointi kohdistuu oppiaineelle ominaisiin työtapoihin, missä keskeistä on oppimaan oppiminen.

Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vuodelta 2004 ohjaavat siihen, että
jokaisessa oppiaineessa arvioinnin työskentelyn osalta tulee kohdistua oppilaan taitoon suunnitella, säädellä, toteuttaa ja arvioida omaa työtään.
Huomioon otetaan myös oppilaan vastuullisuus työstään ja yhteistyötaidot toisten kanssa.

Vasaramäen koulun oma opetussuunnitelma vuodelta 2004 määrittelee, että Vasaramäen koulussa työskentelyn arviointi perustuu seuraaviin tavoitteisiin:

1 Oppilas osaa suunnitella omaa työskentelyään itsenäisesti sekä annettujen ohjeiden mukaisesti.

2 Oppilas keskittyy työskentelyynsä tehtävän vaatiman ajan. ( =säätely)

3 Oppilas huolehtii tehtävistään ja välineistään. (=vastuullisuus)

4 Oppilas tekee työnsä valmiiksi. (=säätely, toteutus)

5 Oppilas osaa arvioida omaa työtään ja oppimistaan.

6 Oppilas esittää mielipiteensä rakentavasti ja kuuntelee muita. (=yhteistyötaidot)

7 Oppilas osaa hankkia tarvitsemiaan tietoja (=säätely)

8 Oppilas osaa työskennellä ryhmässä ja kantaa vastuunsa omasta osuudestaan.

9 Oppilas osaa arvostaa omaa ja toisten työtä. (=yhteistyötaidot, arviointi)

Miten sitten arvioidaan käyttäytyminen numerolla?

Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vuodelta 2004 määräävät, että käyttäytymisen arvioinnin tulee kohdistua siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset,ottaa huomioon ympäristönsä ja noudattaa sääntöjä.

Vasaramäen koulun opetussuunnitelma vuodelta 2004 määrittelee Vasaramäen koulun tavoitteet oppilaan käyttäytymiselle:
1. Koulun ja luokan sääntöjen noudattaminen ( =noudattaa sääntöjä)
2. Hyvien tapojen noudattaminen (=ottaa huomioon muut ihmiset)
3. Muiden huomioon ottaminen (=ottaa huomioon muut ihmiset)
4. Luokan työrauhaan myönteisesti vaikuttaminen (=ottaa huomioon ympäristön)

Käyttäytymisen numeroarviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat ottamalla tasapuolisesti huomioon kaikki käyttäytymistä koskevat tavoitteet

Käyttäytymiselle on laadittu Vasaramäen koulun tarkennettu kuvaus arviointiasteikolle 5-6,7-8 ja 9-10, jonka perusteella opettajat antavat
numeroarvioinnin.

Vasaramäen koulun kasvatukselle asettamat tavoitteet - Vasaramäen koulun opetussuunnitelma vuodelta 2004, luku 2 - on otettava huomioon.

Pro Urheilu –mitali Tommy Lindholmille

2011-12-07T11:16:00.000-08:00

Entiselle A-maajoukkueen päävalmentajalle Tommy Lindholmille on myönnetty arvostettu Pro Urheilu -mitali. Opetus- ja kulttuuriministeriön jakamat mitalit myönnettiin seitsemälle urheilussa vaikuttaneelle henkilölle.

Tunnustukset jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki keskiviikkona 7.12. Helsingissä. Pro Urheilu -mitali myönnetään urheilun hyväksi tehdystä työstä. Tunnustus on merkittävä myös siinä mielessä, että milloinkaan aikaisemmin Pro Urheilu -mitalia ei olla myönnetty jalkapalloilijalle tai jalkapallovalmentajalle.

Lindholm edusti mittavalla peliurallaan TPS:n (1966–1968, 1973–1978) lisäksi Pargas IF:ää, TuTo:a, Helsingin IFK:ta, Reipasta, turkkilaista Besiktasia ja TuPa:a. Hänen seurajoukkueuransa parhaita saavutuksia ovat Suomen mestaruudet vuosilta 1968 ja 1975, jotka hän molemmat voitti TPS:n kanssa. Yhteensä Lindholm pelasi SM-tasolla 213 ottelua, joissa teki 101 maalia. Vuosina 1967 ja 1968 hän oli SM-sarjan maalikuningas. Lindholmilla on tilillään 43 maaottelua, joissa hän teki 11 maalia.

Lindholm on valmentanut Suomen A-maajoukkuetta vuosina 1992-1994.TPS:n päävalmentajana Lindholm toimi vuosina 1978, 1986-1988 sekä 1991.

Lindholm on koulutukseltaan liikunnanopettaja ja toimii nykyään urheiluvalmennuksen lehtorina Turun Ammattikorkeakoulussa.

Tämän kirjoituksen kuvineen olen lainannut suoraan Suomen Palloliiton www-sivuston etusivulta. Toki viimeiseen virkkeeseen haluan lisätä, että Tommy Lindholm toimii lisäksi Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien liikuntalinjan jalkapalloryhmien opettajana.

Jääkiekkosäännöistä

2011-12-03T08:47:00.000-08:00

Perjantaina 2.12. pelatussa Mestiksen ottelussa TuTo-Hockey vastaan Heinolan Peliitat sattui erikoinen tilanne. Maalivahti Santaselta meni maila rikki hänen syöttäessään kiekon kanssapelaajalleen joukkueensa pelatessa yivoimaa. Kukaan joukkueessa ei tiennyt, miten tilanteessa tulee toimia. Vihdoin Santanen lähti luistelemaan pelin käydessä kohti vaihtoaitiotaan, jota lähestyessään pyysi mailaa varamaalivahti Kim Törnströmiltä ( kuvassa ), joka oli sitä jo jonkin aikaa ollut tarjoamassa. Kimi liu'utti mailan jäätä pitkin kohti Santasta, joka otti mailan ja kiiruhti työpaikalleen. Seuraavan pelikatkon aikana olikin sitten ihnmettelemistä, kun Kimille määrättiin 2 minuutin rangaistus ja sen päälle automaattinen pelirangaistus - siis suihkukomento. Mailaa - eikä mitään muutakaan - ei saa heittää kentälle pelaaja-aitiosta.

Joukkueen johto oli koko tilanteen ajan "jäässä", eikä siis penkin takaa tullut oikeaa ohjetta: Maalivahti saa pelin käydessä tulla hakemaan pelaajapenkin luota itselleen uuden mailan ja palata maalille. Toisaalta kuka tahansa joukkuetovereista olisi voinut viedä mailan Santaselle. Sillä ehdolla, ettei osallistu peliin mailaa viedessään.

Voisi olettaa ja mielestäni olisi syytä edellyttää, että valmentajat osaavat säännöt. Miten voi valmentaa, jos ei osaa sääntöjä? Edellä kuvattu tilanne on toki poikkeuksellinen, mutta valmentajien puutteisiin sääntötuntemuksessa törmää katsojana lähes joka ottelussa. Toisaalta pelaajapenkin takaa tulee ohjeita tuomareille solkenaan.

Erotuomarikoulutukseen kuuluu nykyään valmennuksellisia osioita, millä pyritään lisäämään tuomareiden pelinlukutaitoa. Voisi kuvitella, että yhtä lailla valmennuskoulutukseen tulisi kuulua sääntökurssi: pelisäännöt ja ennen kaikkea case book - kansainvälisesti sovittu sääntöjen sovelluskokoelma; eräänlainen jääkiekon katekismus.

Sääntöjen hyvä tuntemus olisi valmentajalle taktinenkin työkalu. Tällä hetkellä menetetään monia mahdollisuuksia, kun vain keskitytään huutamaan tuomarille eikä vaivauduta opiskelemaan sääntöjä ja niiden tulkintaan ohjaavia sopimuksia.

Toisaalta liikkeellä tuntuu olevan voimia, jotka eivät ylipäätään pidä koulutusta arvossa: pelkkä kokemus pelaajana on riittävä hyvän valmentajan edellytys. Tämä riittää, vaikka saavutukset valmennuksen saralla eivät ole kummoisetkaan.

Joka sää on ulkoilusää?

2011-11-27T05:21:00.000-08:00

Lokakuussa osallistuin Helensburghissa Skotlannissa eurooppalaiselle opettajien täydennyskoulutuskurssille Outdoor Environmental Education. Olen saanut vuonna 2005 osallistua likimain saman organisaation järjestämälle saman nimiselle kurssille Tsekissä. Tälle Tsekin kurssille ovat sittemmin koulustamme osallistuneet Hannu Fälden, Radostina Ivanova, Leena Majaniemi ja Heidi Saukkola-Suomi.

Outdoor Environmental Education-kurssin tavoitteena on vahvistaa osallistujien valmiuksia viedä opetusta koulurakennuksen ulkopuolelle hyödyntämällä koulun ympäristöä eri oppiaineiden opetuksessa. Kurssin aikana opitaan kestävän kehityksen perusteita mm. tutkimalla luonnon erilaisia ravintoketjuja. Kurssin ohjelmassa on myös kurssilaisten itsensä haastamista erilaisiin fyysisiin suorituksiin, kuten kiipeilyyn, mountain bikingiin ja erilaisiin vesiaktiviteetteihin, kuten melontaan.

Ehdoton kokemus tällä kertaa oli aktiviteetti, johon yllä olevassa kuvassa valmistaudun ruotsalaisen ystäväni kanssa. Kuravaatteisiin ja kypärään sonnustautuneina ryömimme erilaisissa kivenkoloissa ja luolissa - koloista, joihin pelkäsi juuttuvansa. Oli valtava tunne, kun voitti pelkonsa.

Koko viikon satoi. Kuin saavista kaatamalla.

Silti olimme koko viikon ulkona.Se ei näyttänyt olevan Skotlannissa ongelma.

Meillä Suomessa on opetuksen ulos viennissä se ongelma, että usein jo pelkkä sateen uhka riittää syyksi muuttaa suunnitelma ja toteuttaa opetus sittenkin sisällä. Tämä hankaloittaa vallankin liikunnan opetusjärjestelyjä, kun pakostakin aina jollakin ryhmällä on ns. ulkovuoro.

Myös välitunnit ovat ongelma, jos lähtökohta on se, että sade on pahasta.

Olisi voitava sateesta huolimatta - toki järkeä käyttäen - viedä opetusta ulos, mikä edellyttää oikeaa pukeutumista.
Vaatetta pitää olla riittävästi ja sateella pitää olla yllä jotain sateen pitävää.Tämä on mielestäni ihan kohtuullinen vaatimus koulun taholta koskien jokaista koulupäivää.

Mikäli sitten opettajan johdolla lähdetään esimerkiksi ryömimään kivenkoloihin - ihania sellaisia löytyy ihan koulun läheltä - opettajan tulee informoida koteja etukäteen, jotta kellään ei ole yllään mitään liian fiiniä.

Kulkukoira Boris Ateenasta

2011-11-20T08:27:00.000-08:00

Hyvä ystäväni Helvi Wilkko, joka oli kanssamme Young People in Friendly Human Cities - Athens and Turku -ryhmän mukana Ateenassa, kirjoitti kotiin palattuaan ryhmän Facebook-sivulle näin:

"Pakko kertoa - näin koko viime yön unta hylätyistä koirista. Yritin heitellä niile salaa sämpylän palasia. Jostain sain porkkanalaatikkoakin lautasellisen ja panin sen kadulle Boriksen näköisen koiran eteen mutta heti tuli kolme kreikkalaista matkaopasta peittämään lautasen sanomalehdellä! Perustetaanko Pelasta Boris (ja Tatjana + pian syntyvät pennut) - yhdistys?"

Tämä tapahtui sunnuntaina 13.11. Ateenassa. Olimme seuraamassa Ateenan Maratonia. Johtuen sateesta ja koleasta säästä lähdimme kuitenkin ennen varsinaiseen maratoniin osalistuvien maaliin tuloa pois stadioinilta - tuolta vuoden 1896 olympialaisia varten valmistetulta - kohti Likavittos-kukkulaa.

Kuvassa oleva koira, jolle pian annoimme nimen Boris, lähti meitä seuraamaan, eikä vain seuraamaan, vaan johtamaan ryhmäämme. Se käyttäytyi samalla varsin agressiivisesti muita kulkijoita kohtaan. Tuntui siltä, että se oli ottanut tehtäväkseen johdattaa meidät minne ikinä olimmekin menossa ja samalla suojella meitä.
Se oli valmis seuraamaan ryhmää hissivaunuun, joka vei ryhmän Likavittos-kukkulalle, mutta hissin henkilökunta ei pitänyt tätä soveliaana.
Kun tulimme alas kukkulalta, koira oli odottamassa meitä läheisessä kadunkulmassa ja ryhtyi taas johtamaan meitä, minne tahansa olimmekin menossa.

Alkoi tuntua siltä, että Boriksesta voi tulla meille ongelma. Viimeistään noustessamme lentokoneeseen..

Sateenvarjoa kantaneen vanhemman herran kohtaaminen oli dramaattinen. Mies sohi rähisevää ja uhittelevaa koiraa sateenvarjolla ja koira oli vähällä purra sateenvarjosta entisen.

Syntagma-aukiolta ryhmäämme liittyi toinen koira - varsin hyvässä lihassa ollut lyllertäjä.
Päädyimme paikalliseen pikaruokapaikkaan, mistä sai varsin edullista gyros pitaa.

Koirat päivystivät ulkona uskollisesti.

Syntagman metroasemalle laskeuduttuamme tiemme lopulta erkaantuivat. Boris jatkoi kohti parlamenttitaloa. Sen edustalla se ilmeisesti oli oppinutkin rähisemään.

Young People in Friendly Human Cities - Athens and Turku

2011-11-13T11:43:00.000-08:00

Terveiset täältä Ateenasta. Olemme olleet täällä EU:n Youth in Action -ohjelman alaisessa ryhmätapaamisessa kreikkalaisten nuorten ja heidän ohjaajiensa kanssa viime maanantaista lähtien.

Käynnistimme viikon asettamalla itse kukin itsellemme oppimistavoitteet ja miettimällä myös sitä, mikä voi estää oppimisen.

Sen jälkeen onkin sitten pitänyt kiirettä. En lähde päiväkirjan omaisesti kuvaamaan, mitä kunakin päivänä on nähty,tehty ja koettu - se on tapaamiseen osallistuneiden nuorten tehtävä.

Tänään sunnuntaina aloitimme paluumatkan kiipeämällä Likavittos-kukkulalle, joka on Ateenan korkein paikka. Oivallinen paikka jättää hyvästit kaikelle näkemällemme: "Tuolla on Pireus. Tuolla on Akropolis. Tuolla on Paleo Faliro, jossa ystävämme asuvat ja käyvät koulua..."

Palauttuamme hotelliimme aloimme valmistella Farewell-partya. Tulisimme näkemään kreikkalaiset ystävämme - ainakin toistaiseksi - viimeisen kerran.

Ilta oli onnistunut. Toki se vaati monelta ponnisteluja: päästäkseen pois mukavuusalueeltaan tuli tehdä töitä - väsytti,mutta silti piti vielä jaksaa olla ulospäin suuntautuva ja sosiaalinen.

Huomenna palaamme siihen, mistä aloitimme: oppimistavoitteisiin. Otamme esille EU:n määrittelemät "key competences" ja arvioimme itse kukin mennyttä viikkoa niiden kannalta.

Sen jälkeen on todistusten jako. Todistus on Youth Pass, jonka voi sitten itse kukin liittää omaan CV:nsä oheen.

Juuso - aikaansa edellä

2011-10-09T09:42:00.000-07:00

Osallistuin torstaina 6.10. Suomen Rehtorit ry:n ProRexi-tapahtumaan Sigyn-salissa, minne oli kerääntynyt parisen sataa rehtoria eri puolilta maata. Sain nähdä ja kuulla Alf Rehnin luennon luovuudesta ja ihmisten johtamisesta. Alf Rehn on Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professori.Rehn on saanut kansainvälistä tunnustusta - mm. Thinkers 50 -listalla.
Mieleeni jäi mm. kuvaus siitä, kuinka me rakastumme "ympärillä olevaamme", mikä estää meitä avoimesti ja vastaanottavaisesti suhtautumaan uusiin ajatuksiin. Vastauksemme on hyvin usein refleksinomainen kieltäminen.

Alf Rehnin luennolta kiirehdin Veritas-stadionille, jossa oli klo 15 alkamassa kirjan "Juuso - aikaansa edellä" julkistamistilaisuus.

Kirja on kertomus maajoukkuejääkiekkoilijan, valmentajan ja urheiluvaikuttajan Juhani "Juuso" Wahlstenin elämän mittaisesta matkasta. Tarinassa kuvataan hänen elämäänsä ja vaiheitaan niin Suomessa kuin ulkomailla.

Teos avaa lukijalle Juuson kokemuksia ja kohtaamisia matkalla pienestä suomalaisesta kaupungista kansainvälisten pelikenttien edustajaksi. Kirja taustoittaa hänen elämäänsä niin pelien kuin perhe-elämänkin kautta.

Wahlstenin pioneerityö suomalaisen urheilukulttuurin toimijana ja edelläkävijänä kuvataan yksityiskohtaisesti Juuson kokemana ja kertomana.

Siirtyminen Alf Rehnin luennolta Juuson tilaisuuteen oli hyvin luontevaa. Kirjansa nimen mukaisesti hän on aina ollut aikaansa edellä luovine innovaatioineen, joita säännöllisesti on ohjannut hyvin laaja lähestymiskulma jääkiekon kehittämiseen - aina on ollut kysymys paljon isommasta: urheilun kehittämisestä ja nuorten tukemisesta kasvussa urheilun avulla.

Tutustuin Juusoon, kun aloimme kehtittää "reikäkiekkoa" alakoulujen käyttöön. Myöhemmin tämä kehitystyö johti LUOKKALÄTKÄän, joka toteutuessaan tulevana talvena olisi Turussa kymmenes kerta, kun kaupungin 1.-3. luokkien oppilaat kutsutaan tähän tapahtumaan.

Myöhemmin illalla ProRexi-tapahtumaan palattuani kollegani Mika Rantanen Kaarinasta muisteli, että kuvani - kymmenvuotiaan pienen pojan kuva - on keräilykorttikansiossa vuodelta 1970. Hän kertoi keränneensä aikoinaan koko kirjan täyteen ja onnistuneensa vielä säilyttämään tuon kansion näihin päiviin saakka.

Sen lisäksi, että kansiosta löytyy samalta sivulta minun kuvani kanssa Normaston Arin - Hepokullan rehtorin - kuva, kansiosta löytyy monen Juuson kirjan julkistamistilaisuudessa läsnäolleen kuva.

Paikalla olivat mm. Seppo Lindström, Jorma Valtonen, Urpo Ylönen, Juhani Tamminen, Ilkka Mesikämmen ja Matti "Mölli" Keinonen.

Minutkin oli sinne kutsuttu. Arvostan sitä.

Velkasaneeraus uhkaa?

2011-10-03T10:41:00.000-07:00

Syyskuun alussa kävin kahden Young People in Friendly Human Cities - Athens and Turku -ryhmän nuoren jäsenen kanssa Ateenassa valmistelemassa marraskuussa Ateenassa toteutettavaa kreikkalais-suomalaista nuorten ryhmätapaamista. Suomalaiset nuoret ovat Vasaramäen koulun viime ja tämän lukuvuoden 9. luokkien oppilaita.

Osallistun siis Youth in Action -ohjelmaan. Vaimoani tämä huvittaa.Ei ihan aiheetta: 5.10. - kansainvälisenä opettajien päivänä täytän 53 ja juuri nyt tunnen itseni vähintäänkin sen ikäiseksi känkäksi...

Tänään olin nimittäin kuuntelemassa monen muun lailla ravintola Alabaman auditoriossa Opetushallituksen opetusneuvos Pirjo Koivulan luentoa Tuen kolmiportaisuus normien valossa.

Luento auttoi ymmärtämään tämän vuoden alussa voimaan astuneen perusopetuslain muutosta: perusopetuksen oppilaalle tarjottavan oppimisen ja koulunkäynnin tuen tulee olla kolmiportainen käsittäen yleisen tuen, tehostetun tuen ja erityisen tuen.

Yleinen tuki on yleensä alakoulun luokassa luokanopettajan ja yläkoulun luokassa aineenopettajan antamaa tukea, mikä on mielestäni kaikkein tärkein näistä tuen portaista ja siksi sen kehittämisen koen ensisijaisen tärkeäksi. Yleistä tukea ovat myös yhteistyö opettajien kesken ja avustajapalvelut.

Yleisen tuen tulisi perustua vuoden 2004 perusopetuksen valtakunnallisiin perusteisiin, jotka monelta osin ovat vieläkin saavuttamatta koulun arkea. Yleisen tuen kannalta mm. tulisi tiedostaa luvut oppimiskäsityksestä ja sen vaikutuksesta työtapoihin ja ennen kaikkea oppilaan arvioinnista. Arviointi on oppimisen arvioinnin ohella myös arviointia oppimista varten ja oppilaan omien arviointitaitojen kehittämistä. Yleisen tuen kehittäminen perustuu sille myönteiseen asenteeseen; siihen uskoon, että kaikkia luokan sisäisiä mahdollisuuksia ja voimavaroja ei vielä ole käytetty ja haluun etsiä näitä.

Kun tuntuu siltä, että yleinen tuki ei riitä, tehdään pedagoginen arvio ja sen pohjalta oppimissuunnitelma. Tämän pohjalta voidaan ryhtyä antamaan tehostettua tukea. Tällöin samoja yleisen tuen keinoja käytetään oppilaan hyväksi, mutta vielä tehostetummin ja moniammatillinen oppilashuoltotyöryhmä tukee opettajaa tarkoituksenmukaisten tukikeinojen löytämisessä.

Kun tuntuu siltä, että tehostettu tuki ei riitä, laaditaan pedagoginen selvitys, jonka pohjalta voidaan laatia sitten HOJKS, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, joka on erityisen tuen edellytys.

Jos haluamme - niin kuin me Vasaramäen koulussa teemme - että, edellä lyhyesti kuvaamastani perusopetuslain muutoksesta tulee osa toimivaa koulun arkea, meidän tulee käyttää tähän valtavasti aikaa. Aikaa tarvitaan uuden oppimiseen ja yhdessä tekemiseen.

Opettajan palkkaukseen kuuluvasta yhteissuunnitteluajasta ei tähän prosessiin aikaa jää. Tuo ns. YT-aika - kolme tuntia viikossa - menee arjen pyörittämiseen yhteistyössä muun henkilöstön ja oppilaiden vanhempien kanssa.

Aikaresurssin suhteen ollaan lähellä konkurssia. Koulun ylläpitäjän pitää lainata aikaa.

Markkinat ovat syystä hermostuneet.

Aikaa aiotaan lainata rehtorilta ja opettajilta. Rehtori ja opettajat - ja näiden läheiset - ovat huolestuneita siitä, milloin laina maksetaan takaisin. Epäillään, että se ei toteudu kenenkään kohdalla työuran aikana. Epäillään myös, että ajan katteeton lainaaminen tulee jatkumaan.

Ratkaisu olisi opettajien kokonaistyöaika. Sitä ei haluta nähdä. Ei - vaikka velkasaaneraus uhkaa: jostakin on löydettävä aikaa.

Mihin Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien oppilaat sijoitetaan 1.8.2013 lukien?

2011-08-29T13:04:00.000-07:00

Kupittaan koulutalon peruskorjaus tulee ajankohtaiseksi, kun Kupittaan lukio muuttaa yhteen Aurajoen lukion kanssa muodostettavaan Kerttulin lukioon 1.8.2013 lukien.

Kiinteistö kaipaa todella peruskorjausta. Ongelmana ovat vanhentunut LVI-tekniikka, nykykoulun kannalta epätarkoituksenmukaiset tilat ja puutteellinen ilmanvaihto.

Kaikki osapuolet ovat ongelmista tietoisia.

Kuitenkin puheissa korostetaan, että on väärin puhua homekoulusta, koska hometta tehdyissä tutkimuksissa ei ole kiinteistöstä löydetty.
Jos olisi löydetty, nämä tilat toki olisi suljettu.

Käydyissä keskusteluissa - niin tilalaitoksen kuin kasvatus- ja opetusvirastonkin edustajat - ovat olleet sitä mieltä, että uusien sisäilmatutkimusten tekeminen olisi tarpeetonta. Tulos tiedetään. Laajan vuonna 2004 toteutetun tutkimuksen tuloksia ei kiistetä: tutkimus nosti esille ilmanvaihdon puutteet.

Ilmanvaihtoa on mm. lukuvuonna 2010-2011 pyritty tehostamaan siivousta lisäämällä, ilmanvaihtokanavien puhdistuksella ja asentamalla luokkakohtaisia ilmanvaihtokoneita.
Tänä lukuvuonna näitä koneita tullaan asentamaan lisää koulun tekemän esityksen mukaisesti.

Vasaramäen koulun henkilökunnalle järjestettiin informaatiotilaisuus Kupittaan koulukiinteistön tulevaisuutta koskevista vaiohtoehdoista maanantaina 29.8.2011. Henkilökuntaa informoivat suunnittelupäällikkö Tapio Alapaattikoski ja perusopetuspäällikkö Outi Rinne kasvatus- ja opetusvirastosta. Tilaisuudessa olivat läsnä vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin tilalaitoksesta Merja Lumme, Minna Juselius ja Lars Wiren.

Peruskorjaukselle on kaksi vaihtoehtoa: kokonaan uuden koulun rakentaminen tai koulun lakkauttaminen yläkoulun osalta ja oppilaiden sijoittaminen muihin kouluihin.

Parhaana ratkaisuna pidän uuden koulun rakentamista. Tämä on mahdollista joko Kupittaan koulutalon paikalle tai Vasaramäen koulutalon välittömään läheisyyteen, mitä pidän parhaana vaihtoehtona. Tämä mahdollistaisi sekä vanhojen että uusien koulutilojen joustavan yhteiskäytön ja koulun pedagogisen kehittämisen aivan uudella tavalla. Koulun erityispainotuksen edellyttämät liikuntatilat koulu saisi Turun Ammattikorkeakoulun Ruiskadun yksiköstä, Kupittaan liikuntalaitoksista ja mahdollisesta Kupittaalle rakennettavasta palloiluhallista.
Tämä vaihtoehto tosin perustuu kaavamuutokseen, koska Vasaramäen koulun nykyiselle tontille tuo lisärakennus ei mahdu.

Vaihtoehto on myös koulun lakkauttaminen yläkoulun osalta. Noin 300 oppilaan sijoittaminen muihin kouluihin ei vain ole helppoa - tällä hetkellä se on mahdotonta. Osa oppilaista voitaisiin sijoittaa muihin kouluihin, mm. Puropellon kouluun, mutta ei kaikkia. Tämä tilanne jatkuisi arviolta vuoteen 2016, jolloin Hirvensalon koulun lasketaan valmistuvan ja Luostarivuoren koulutalon tällöin voivan vastaanottaa isomman määrän oppilaita.

Kun nyt toteutettavasta kouluverkkouudistuksesta aikanaan päätettiin, sitä perusteltiin mm. sillä, että aikaan saatavat säästöt voidaan käyttää olemassaolevien koulukiinteistöjen peruskorjaukseen; Kupittaan koulutalo tuolloin nimeltä mainiten.
Tästä on nyt syytä pitää kiinni.

On selvää, että vaikka Vasaramäkeen rakennetaan uusia koulutiloja yhtenäiskoulun käyttöön tai jos Kupittaan koulukiinteistö peruskorjataan, kaupungilla ei ole liikaa koulutiloja.

Skanssin asuinalue tulee toteutumaan. Toteutumisen edellytyksenä ovat hyvät, toimivat palvelut. Lähikoulu - yhteinäisen perusopetuksen Vasaramäen koulu - olisi juuri tällainen.

Kun haaveesta tuli totta

2011-07-10T09:34:00.000-07:00

Vihren on 2914 metriä korkea, Bulgarian Pirin-vuorten korkein ja koko maan toiseksi korkein ja koko Balkanin kolmanneksi korkein vuori.

Ystävieni Hannun ja Radostinan näytettyä joitakin vuosia sitten kuvia Vihrenistä, toivoin jonakin päivänä saavani itsekin kokea tuon uskomattoman kauniin vuoren huipulle nousun.

Haaveeni toteutui perjantaina 24. päivänä kesäkuuta - siis juhannusaattona.

Nautittuamme poikkeuksellisen tukevan aamiaisen hotellissamme Mountain Romance - jo hotellin nimikin oli enteellinen: tulisin pian rakastumaan - lähdimme varsin varhain Banskosta ajamaan kohti Vihreniä.

Vaikka aamiainen olikin tukeva, hieman arvellutti oppaamme Radostinan laatima eväsmenu: yksi omena jokaiselle. Yhteensä neljä omenaa: yksi Radostinalle, yksi Hannulle, yksi vaimolleni Eijalle ja yksi minulle.

Mutkittelevaa tietä ajoimme 2000 metrin korkeudella olevalle paikoitusalueelle. josta aloitimme oman osuutemme.

Vuorelle nousijoita oli muitakin, mutta ei käsittääkseni lainkaan niin paljon kuin myöhemmin varsinaisen lomasesongin käynnistyttyä heinäkuussa tulisi olemaan. Vuorelle noustaan merkittyä reittiä, mutta luonnollisestikaan mistään siloitellusta polusta ei ole kysymys. Ei olisi ollut lainkaan liiottelua, jos jalassa olisivat olleet lenkkitossujen - ne samat, joista toinen juuri jäi Kustavissa suohon - sijaan tukevat vaelluskengät. Siitäkin huolimatta nautin siitä, että kaikki matkalla tapaamani olivat ihan tavallisia ihmisiä tavallisissa vetimissä.

Vierastan sitä, että yksinkertaisiinkin perinteisiin liikuntamuotoihin, kuten luonnossa liikkumiseen, pitää lähteä hyvin varustellun urheiluliikkeen kautta ja asuksi ei käy muu kuin gore tex.

Nykykäsityksen mukaan Tornikotkien Kärppä-vartion olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kuolla viluun ja nälkään joka kerta, kun se oli laavuretkellä Hirvijärvellä 70-luvun puolivälissä.

Nousun Vihrenille oli arvioitu kestävän kolme tuntia. Matkan varrella olleet muutamat opastaulut kertoivat, kuinka paljon aikaa olisi tämän mukaan tullut käyttää ja kuinka paljon aikaa olisi vielä jäljellä.

Polku kiersi jonkin verran vuoren sivulle, jotta viimeistä osuutta ei tarvitsisi tehdä vuoren jyrkimmästä kohtaa. Kun tuo viimeinen osuus alkoi eräänlaisesta kurusta, johon tavallaan laskeuduimme - totesin heti, ettei ainakaan minun kohdallani sille varattu 40 minuuttia riittäisi. Rehellisesti sanoen: tuossa kohtaa en lainkaan uskonut jaksavani kiivetä huipulle.

Jo jonkin aikaa seurueessamme oli ollut mukana Olga. Hänet Radostina otti suojiinsa, kun Olgan muu seurue ei tuntunut tietävän, että vuorella(kaan) kaveria ei jätetä. Minä ainakaan en olisi yksin jaksanut enää jatkaa. Muiden kannustus ja yhteiset lyhyet lepohetket auttoivat minut saavuttamaan muiden mukana huipun. Aikaa kului yhteensä kolme tuntia kaksikymmentä minuuttia.

Tunne oli sanoin kuvaamaton. Yritän silti. Näkymät eri suuntiin olivat uskomattomat kauniit. Oli tosi hyvä olo. Kaikesta teki vielä parempaa se, kun tuon olotilan sai jakaa rakkaan vaimon ja hyvien ystävien kanssa. Liikutuin, kun ajattelin, että vielä runsas kolme kuukautta sitten makasin sairaalassa eteisvärinää murehtien.

Paluumatkaa pelkäsin. Yllätyksekseni kuitenkin totesin, että ainakin alkuun se sujui hyvin ja varsin nopeasti. Loppumatkasta - autojen paikoitusalueen jo häämöttäessä - olin kuitenkin todella väsynyt tai pikemminkin kyllästynyt tuohon jaloille käyvään kivikkoiseen maastoon.

Lopulta pääsimme perille automme luo. Aikaa oli kulunut kuusi tuntia siitä, kun vaellukselle olimme lähteneet. Pian saisin taas yrittää tulla ymmärretyksi bulgarian kielellä:"As istam etna kulema Zagorka."

Erään lenkkitossun tarina

2011-07-06T02:55:00.000-07:00

Kun seuraavan kerran kohtaan jonkun, jolla on vain yksi kenkä, en jää asiaa ihmettelemään. Hienotunteisuussyistä olen kuin en moista huomaisikaan. Nyt nimittäin henkilökohtaisesti olen saanut tuntea, miltä tuntuu palata kotiin yhdellä kengällä.

Taas kerran tuntui hyvältä lähteä mökiltä metsään - muovipussi taskussa, jos vaikka kanttarelleja löytyisi. Romeo oli innoissaan; metsässä vapaana kulkeminen ilmeisesti saa senkin unohtamaan vanhenemisen mukanaan tuomat pikkuvaivat.

Emme päässeet kauaskaan, kun jo saimme aiheen pysähtyä: kanttarelleja keskellä polkua!

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että luultuani lähestyväni mökkiämme olimmekin päinvastoin etääntyneet siitä ja tunnistin edessäni olevan peltoaukean hyvin kaukana mökistämme olevaksi. Pyrkiessäni välttämään talojen pihoja, soita, hakkuuaukioita ja ryteikköjä - ajatellen lähinnä lyhytjalkaista kaveriani - eksyin entisestään.

Tuli tilanteita, joista ei ollut helppoa ulospääsyä. Kengät kastuivat...

Tuli vastaan tilanteita, jolloin piti ottaa tuo lyhytjalkainen raskaasti läähättävä kaveri syliin ja kantaa pahimman yli. Eräässä tällaisessa jalkani upposi syvälle suohon. Kun hädin tuskin sain sen ylös, huomasin olenvani vailla siinä vielä hetkeä aiemmin ollutta lenkkaria.

Lenkkari oli ja pysyi syvällä suossa.

Tämä taas on seurausta siitä, että olen ottanut tavaksi kulkea - nuorten miesten tavoin - lenkkarien nauhat auki.

Yritin nähdä asiat positiivisesti. Sää oli tälle seikkailulle - sitähän tämä oli - oikein hyvä. Ei ollut liian kuumaa. Hiki johtui fyysisestä rasituksesta, mikä sekin on ihmiselle ja koiralle hyväksi. Ja nuo kengät olivatkin jo aika kuluneet. Oli jo aikakin luopua niistä.

Mietin, luopuisinko heti myös vasemman jalan lenkkarista. Päätin kuitenkin jostain syystä pitää sen edelleen jalassa.

Olin edelleen eksyksissä. Oli kulunut kaksi tuntia siitä, kun olimme lähteneet.

Pian kuitenkin löysimme sen kohdan mökille johtavasta mönkijän urasta,josta olimme aiemmin poikenneet edellä kuvatuin seurauksin.

Enää toivoin, ettei kukaan tulisi vastaan. Oli jokseenkin misterbiinmäinen olo.

Katse tulevaisuuteen

2011-06-06T09:00:00.000-07:00

Lukuvuosi 2010-2011 päättyi opetuksen osalta lauantaina 4.6.2011.

Alakoulun osalta lukuvuosi päätettiin perinteiseen tapaan: lipunnoston jälkeen kokoonnuttiin Lehmuksen rinneteatteriin kunniakirjojen, stipendien ja erilaisten palkintojen jakoon. Tämän jälkeen siirryttiin juhlasaliin juhlaan, jossa kuudensien luokkien oppilaat jättävät alakoulun ja siirtyvät yläkouluun.

Samaan aikaan Syreenin yksikössä 7. ja 8. luokkien oppilaille heidän luokanvalvojansa jakoivat lukuvuositodistukset.

9. luokkien oppilaat ja heidän vanhempansa oli kutsuttu koolle käynnistämään uutta perinnettä koulumme käytäntöihin: peruskoulunsa päättävien juhlaa.

Vaikka vuosi sitten näkemäni yläkoulun kevätjuhla - jossa siihen astisen perinteen mukaisesti hyvästeltiin 9. luokkien oppilaat - olikin varsin juhlallinen, kaipasin juhlaa, jossa myös 9. luokkien oppilaiden vanhemmilla olisi mahdollisuus olla läsnä. Sen tähden seurasinkin mielihyvällä tämän ensimmäisen tämän tyyppisen tilaisuuden valmistelua.

Toki tilaisuus tarjoiluineen teetti valtavasti työtä lukuvuoden siinä vaiheessa, jossa voimavarat olivat jo ehtymässä. Palaute on kuitenkin ollut hyvin postiivista. On selvää, että jatkossakin tulee järjestää peruskoulunsa päättävien vanhemmille mahdollisuus osallistua vastaavaan tilaisuuteen. Juhlan käytännön toteutusta kannattaa toki pohtia työyhteisössä, jotta järjestelyt koetaan voimavarojen mukaisiksi.

Koko koulun henkilöstö ansaitsee tänä keväänä erityiskiitoksen poikkeuksellisista viimeisten työviikkojen järjestelyistä.

Lehmuksen yksikön 3. ja 4. kerroksen peruskorjaus käynnistyi etuajassa: kaksi viikkoa ennen lukuvuoden viimeistä työpäivää. Opetus ja oppiminen piti sananmukaisesti ulkoistaa! Käsitykseni mukaan siinä kuitenkin onnistuttiin hyvin.

Yläkoulussa on erityinen vaara lukuvuoden viimeisten viikkojen aikana, että työpäivät koetaan merkityksettöminä. Tämä taas aiheuttaa tarpeetonta rauhattomuutta, johon pitää puuttua. Ongelmien ennalta ehkäisemiseksi tänä keväänä viimeisille työviikoille järjestettiin erilaisia työpajoja ja pedagogiselle ja kasvatukselliselle yhteistyölle eri tahojen kanssa annettiin mahdollisuus. Lisäksi 9. luokkien TET-viikko ajoitettiin viimeistä edelliselle työviikolle. Näissä järjestelyissä onnistuttiin hyvin. Luokanvalvojien ja opinto-ohjaaja Eeva Himbergin osuus järjestelyissä korostui ja he ansaitsevatkin erityiskiitoksen työpanoksestaan.

Olen tänään kesäkuun 6. päivänä palannut "sorvin ääreen". Olen töissä perjantaihin 17. kesäkuuta, jolloin jään vuosilomalle. Aloitan kuitenkin työt taas maanantaina heinäkuun 18. päivänä.

Lukuvuosi 2011-2012 käynnistyy opettajien osalta maanantaina elokuun 15. päivänä ja oppilaiden osalta seuraavana päivänä.

Lausteen ja Vasaramäen koulujen johtokunta on kokouksessaan 11.5.2011 valinnut Tarja Mattilan alkaen 1.8.2011 opettajan virassa toimivaksi apulaisrehtoriksi. Minun, hänen ja kummankin yksikön - Lehmuksen ja Syreenin - vastuuopettajien välisestä työnjaosta tiedotan oppilaille, näiden vanhemmille ja koulun henkilöstölle 15.8.

Ihanaa, Leijonat, ihanaa!

2011-06-03T01:00:00.000-07:00

Puheeni koulun henkilökunnan ja eri yhteistyötahojen yhteisessä kevätkahvitilaisuu-dessa perjantaina 3.6.2011

http://www.youtube.com/watch?v=QJuVD5_-0Cw

Suomi voitti kultaa jääkiekon vuoden 2011 MM-kisoissa Bratislavassa. Loppuottelu pelattiin sunnuntaina 15.5. Siinä Suomi voitti Ruotsin 6-1.

Mestaruushuumassa Vasaramäen koulu valmistautuu päättämään kevätlukukautta ja sen myötä lukuvuotta 2010-2011.

Mitä voimme oppia Leijonilta varmistaaksemme sellaisen tuloksen, johon voimme olla tyytyväisiä?

Suomessa on kaksi asiaa, joissa lähes jokainen tuntee olevansa asiantuntija: koulu ja jääkiekko.

Tällä kansakunnalla on poikkeuksellinen kyky havaita puutteita - niin muutostarpeita kuin muuttumattomuustarpeitakin - koulutusjärjestelmässämme ja sitä edustavissa kouluissa: niiden tavoitteissa, työtavoissa ja opetusjärjestelyissä.

Myös kansakunnallemme rakkaan jääkiekon A-maajoukkueemme johtamisesta ja valmennuksesta vastuussa olevat henkilöt ja joukkueen pelaajat tekevät työtä varsin kyseenalaistavassa ilmapiirissä, mikä ei ole hyvään tulokseen vaadittavan vahvan itseluottamuksen kannalta hyvä lähtökohta.

Kun Leijonat nyt ylsi parhaaseen mahdolliseen tulokseen, on aiheellista pohtia, oliko joukkueen toiminnassa jotakin sellaista, josta meidän tulisi ottaa vaarin, jotta oma tuloksemme olisi mahdollisimman hyvä.

Itse kiinnitin huomiota seuraaviin asioihin, joista meidän tulee oppia.

Pitää olla yhteinen tavoite.

Ei se ole heikkoutta, jos ei saavuta korkealle asetettua tavoitetta, vaan se, ettei uskalla asettaa korkeita tavoitteita.

Pelistä pitää voida ja saada nauttia.

Valmentajat tuntuivat tätä painottavan. Sen jälkeen on yksittäisen pelaajankin sitä helpompi toteuttaa. Korostettiin tilaisuuden - yksittäisen ottelun - ainutkertaisuutta. Ikäänkuin Carpe diem! Tartu tähän päivään. Elä tässä hetkessä.

Virheiden tekemistä ei pidä pelätä.

On oltava rohkea. On helpompi olla rohkea, kun joukkueessa on ilmapiiri, joka sallii virheiden tekemisen. Rohkeuteen liittyy riskinotto ja luovuus. Granlundin ilmaveivin takana on henkilökohtainen osaaminen, mutta myös joukkueeseen aikaansaatu positiivinen ilmapiiri.

Yhteinen pelikirja

Joukkueella pitää olla yhteiset yhdessä sovitut säännöt siitä, miten toimitaan eri tilanteissa kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella. Näistä jokaisen on pidettävä kiinni.

Kaikki erilaisia, mutta samanarvoisia

Tämä periaate ei ole ristiriidassa edellisen kanssa. Kellään ei ole oikeutta sanoutua irti yhteisistä säännöistä erilaisuuteensa vedoten.
Oli säälittävää seurata Venäjän joukkueen peluutusta, kun taitavista pelaajista kootussa joukkueessa vain muutama pelaaja oli Jotakin valmentajan silmissä - vai oliko peluutus enää valmentajan käsissä. Toisaalta loppuottelussa Ruotsin siirryttyä käyttämään vain osaa pelaajistostaan, Suomi käytännössä luisteli voittoon.

Joukkueessa jokaisen on voitava tuntea itsensä tärkeäksi. Jokaiselle on löydettävä se oikea rooli, jossa juuri hänen vahvuutensa tulee joukkueen käyttöön.

Kuitenkin - joukkueen kapteenien, vallankin Mikko Koivun, merkitys oli poikkeuksellinen. He olivat esimerkkejä muille niin kaukalossa kuin pukukopissakin. Tällaisia pelaajia valmentaja tarvitsee, eikä se ole muilta pelaajilta pois.

On osattava pelata toiselle.

Tämä kävi ilmi monissa haastatteluissa. Pelaajat pyrkivät tekemään kaukalossa omilla ratkaisuillaan toisistaan onnistujia.

On osattava iloita yhteisistä saavutuksista.

Leijonat osasivat. Jos kohta julkisuudessa oltiin sitäkin mieltä, etteivät he osanneet tehdä sitä kultamitalien ratkettua nuorison esikuville sopivalla tavalla.

Minulle jäi mieleen tuosta juhlinnasta Leijonien ja Sakari Kuosmasen yhdessä laulama J. Karjalaisen Sankarit.

Laulun viesti oli tämä: Me kaikki olemme sankareita, kun oikein silmin katsotaan.

Lukuvuosi 2010-2011 on päättymässä. Uskon, että lukuvuosi on suonut onnistumisen elämyksiä myös Vasaramäen koulussa. Toivon, että niistä on osattu ja uskallettu iloita - yhdessä, jakamalla.

Vielä muutama sana siitä, mitä minulle itselleni kuuluu... Riittää, kun kuuntelet seuraavasta Irinan kappaleesta vaikka vain ihan alun.

http://www.youtube.com/watch?v=x43QsP5WV6E

Minulle kulunut kevät on tarjonnut mahdollisuuden kiireettömään pohdiskeluun koskien suhdettani työhöni. Yritän sovitella Mikael Granlundin ajatusta "Tämä on kuitenkin vain hokia" omaan arkeeni. Kevät sairaalassa ja kotona on ollut tilaisuus koulumaailman tarkasteluun hieman etäämmältä, mikä on mahdollistanut taas pitkästä aikaa suurten kokonaisuuksien hahmottamisen ja isojen asioiden erottamisen pienistä ja vähän merkitsevistä asioista. Näin huomaamattani olen tullut rakentaakseni toimenkuvaani uudelleen.

On aika kiittää Vasaramäen koulun henkilökuntaa, oppilaita ja näiden vanhempia yhteisestä lukuvuodesta 2010-2011.
Lisäksi haluan kiittää kaikkia Teitä, jotka olette lukuvuoden aikana tukeneet työtämme, huolehtineet käytössämme olevien tilojen kunnossapidosta ja eri tavoin - omista lähtökohdistanne – olette pyrkineet parantamaan koulumme niin henkisiä kuin fyysisiäkin toimintaedellytyksiä.

Kiitos kuluneesta lukuvuodesta 2010-2011! Hyvää kesää!

Koulun keskityttävä olennaiseen

2011-06-02T23:50:00.000-07:00

Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtajan Ari Pokan mielipidekirjoitus julkaistiin tänään 2.6.2011 ainakin Turun Sanomissa. Kirjoitus tukee siinä määrin pohdiskelujani, että uskallan julkistaa sen täällä blogissani, jotta se tämänkin kautta saisi lisää ansaitsemaansa näkyvyttä. KIrjoitus oli varustettu oheisella kuvalla, joka on otettu Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikön keloaulasta.

Suomalainen koulujärjestelmä on kansainvälisesti juhlittu ja arvostettu. Luottamus, hyvin koulutetut opettajat ja pienet kansalliset erot – tämän tarinan tuntuvat osaavan kaikki maailman koulutuspolitiikan tekijät. Mutta mikä on se inhimillinen hinta, joka menestyksestä maksetaan? Kysymystä eivät esitä edes meidän omat koulutuspoliittiset päättäjämme.

Olen ollut pitkään huolissani suomalaisista perusopetuksen rehtoreista, koulunjohtajista ja opettajista, jotka tekevät suomalaisen koulun ihmeen. He kohtaavat päivittäin todellisuuden, missä lapsuus, vanhemmuus ja inhimillisyys ovat joskus kadoksissa. Siinä todellisuudessa työ alkaa näyttäytyä päivästä toiseen selviytymiseltä, johon ei iloa tuo edes se, että valtaosa lapsista ja nuorista tekee koulutyönsä kunnolla.

Suomalaiselle yhteiskunnalle on ominaista, että koulun tehtäväksi on haluttu sälyttää kaikenlaisten uusien ongelmien ratkaisijan rooli kysymättä, onko koululla, rehtorilla tai opettajilla mahdollisuuksia ratkaista näitä asioita. Tai onko heitä edes koulutettu niiden ratkaisemiseen.

Kun aikaresurssi on sidottu opettajien opetustunteihin ja rehtorin työaikaan, vain rehtori voi työpäivän aikana hoitaa ne ongelmat, joita monin tavoin oirehtivat lapset ja nuoret nostavat esiin. Osin ikäväksemme siksi, että koulu on monella lapselle ja nuorelle se ainoa paikka, jossa joku huomaa, joku puuttuu ja on aikuinen lapselle. Kiitoksia tästä työstä saa harvoin.

Toki kunnat ovat oppilashuoltoa resurssoineet. Puhutaan ns. moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa sosiaalitoimi, terveystoimi ja opetus ratkovat ongelmia yhdessä. Usein koulu ongelmineen jää kuitenkin ilman apua, koska tässä yhteistyössä vain koulu on avoin ja informoiva. Muut toimijat seisovat asiakkaan suojaksi tehtyjen lakien tai toimintamallien takana ja jakavat tietonsa sivulauseissa, jos niissäkään. Jos haluamme, että lapsen ongelmiin todella pystytään puuttumaan myös koulun tasolla, täytyy viranomaisten tiedonvaihtoa koskevan lain todella tarkoittaa kaikkia viranomaisia ja turvaa koulun työskentelyolosuhteet.

Vielä vakavammin on pohdittava sitä, kenen tehtävä koulussa on olla ongelmien selvittelijä? Rehtori on koulun pedagoginen johtaja, jolla on myös mittava hallinnollinen työtehtävä. Jos rehtorista tulee koulun työrauhan takuuhenkilö, kun koulujen koko on kasvamassa, työsarkaa riittää koko päiväksi. Pedagogisen johtamisen voi luovuttaa opettajille, mutta heitäkin on vaikea nähdä tässä roolissa. Aika pois luokasta, on pois niiltä muilta oppilailta, joiden opettamiseen opettaja on palkattu.

Tämän resurssipainin keskellä kyse on lasten tulevaisuudesta. Ja jos asiaa tarkastelee toisesta suunnasta, niin ainakin itseäni mietityttää, kuka haluaa alkaa perusopetuksen rehtoriksi, jos työsarka on tällainen. Se on hatunnoston ja vakavan palkka- ja työaikakeskustelun paikka.

On mietittävä myös sitä, mitkä ovat tulevaisuuden koulun resurssit. Olisiko koulun henkilöstörakenne uudistettava? Pitäisikö opettajia olla enemmän vai olisiko moniammatillisesta yhteistyöstä siirryttävä moniammatilliseen kouluun, jolla riittää oikeita ihmisiä oikeisiin paikkoihin? Ehkä tässä olisi mahdollisuus myös todelliseen ennaltaehkäisevään koulutyöhön, joka vähentäisi tarvetta korjaavaan toimintaan. Ehkä tämä malli mahdollistaisi myös rehtorille työn oppimisen johtajana ja koulun kehittäjänä.

”Anna sille tarroja”. Näin totesi eräs ammattiauttaja koulun erityisopettajalle, kun tämä tiedusteli häneltä, miten toimia itselleen ja ympäristölleen vaaraksi olevan, todella ongelmaisen lapsen kanssa. Esimerkki on niin absurdi, ettei se edes naurata. Siihen sisältyy myös niin vahva toisen ammattilaisen työn aliarvostus, että se oikeasti hätkähdyttää. Tai sitten taustalla on realismia – teillä ei ole mahdollisuuksia tämän asian hoitamiseen. Ehkä koulun, rehtorin ja opettajien tulisikin keskittyä olennaiseen – oppimisen ja kasvun tukemiseen ja siirtää koulun ongelmat sinne, missä ne osataan paremmin ratkaista.

Ari Pokka, puheenjohtaja,Suomen Rehtorit ry

Mitä sanoa ylioppilaalle - vallankin, kun tämä on oma tytär?

2011-05-18T08:39:00.000-07:00

Emme opiskele koulua vaan elämää varten. Non scholae sed vitae discimus. Tämä on latinan kielinen sanonta, jonka alkuperää selvittäessäni päädyin filosofi Senecan moraalikirjeisiin ystävälleen Lucilius Iuniorille.

Senecan lauseessa asiat ovat toisinpäin: "Non vitae sed scholae discimus." Tulkintani mukaan Seneca ei kuitenkaan kuvaa sitä, miten asioiden tulisi olla, vaan sitä, miten hän näki asioiden olevan - noin vuonna 60 jKr.

Meidän siis tulisi opiskella elämää varten.

Valitettavasti formaali oppiminen - jota kouluoppiminen edustaa - on helposti oppimista pikemminkin koulua varten, kun oppijalle jää epäselväksi opeteltavan tiedon tai taidon yhteys elämään. Oppimisesta tulee tuolloin suorittamista ja hyvin monen oppiaineen eteen voidaan lisätä tuo ruotsin kielestä tuttu etuliite pakko.

Käsitys siitä, millaista tietoa ja millaisia taitoja elämässämme tulemme tarvitsemaan, muuttuu koko ajan - sen mukaan millaisena näemme tulevaisuuden. Samoin muuttuu käsitys siitä, miten ihminen parhaiten oppii nuo tarvittavat tiedot ja taidot.

Nykyinen ylioppilastutkinto ei välttämättä vastaa parhaalla mahdollisella tavalla siihen, mitä tulevaisuuden yhteiskunta yleissivistävältä koululta odottaa.

On siis ymmärrettävää, että vahvasti elämään suuntautuneella nuorella on vaikeuksia motivoitua opiskeluun, joka tuntuu opiskelulta koulua - ei elämää - varten.

Koulu nykyisellään ei saa kaikista oppilaista esiin tulosten kannalta suotuista kunnianhimoa.

Erityisesti tästä syystä ylioppilastutkinnon suorittaminen on sangen kunnioitettava saavutus!

Se on osoitus loppuun saattamisen kyvystä. Se on tietynlainen maali, jossa ainakin joksikin aikaa on lupa pysähtyä ja olla itseensä tyytyväinen.

Kun opiskelee elämää varten, tiedosta tulee sydämen sivistystä - henkistä pääomaa. Elämää varten opiskelu on viisauden etsintää. Sanotaan, että Sokrates - toinen antiikin filosofi - oli viisain kaikista, koska hän tiesi, että ei tiedä.

Se on tavalliselle ihmiselle vaikeaa. Kuten Apulannan biisissä sanotaan:"Viisaus ei asu meissä. Ei ratkaisut muuta tietämme. Me luopumaan ei suostuta edes tyhmyydestämme."

On asioita, joissa tarvitaan älyä, tieteellistä erittelevää tutkimusta, joka halkoo asiat poikki ja pinoon. Mutta sitten on sydämen viisautta, se ei halkaise asioita, vaan yhdistää ja näkee suurempia kokonaisuuksia.

Kari Uusikylän mukaan ihmisen eheys on onnellisen elämän kriteeri: se, että uskaltaa ja saa kasvaa omaksi arvokkaaksi itsekseen ymmärtäen samalla kuuluvansa kaiken
olevaisen yhteyteen, menneisiin ja tuleviin sukupolviin.

On myös olemassa viisautta, johon ihmisen järki eikä sydän ylety. Se on Jumalan salattu viisaus. Suurinta viisautta ihmisellä on etsiytyä hänen siunauksensa alle; oppia tuntemaan oma ihmisyytensä Jumalan luomana. Silloin näkee itsensä oikean kokoisena.

Onni ei ole ottamista ja saamista, vaan luomista ja antamista.

Virallisia tuloksia odotellessa ja juhlia varovasti järjestellessä....

Voittajan on helppo hymyillä - Bratislavan tunnelmissa

2011-05-10T09:52:00.000-07:00

Seuraavassa Jyrki Välimäen pelaajahaastattelu. Saa nähdä, onko hän oppinut kaikki jääkiekkofraasit...

"Kaveri lähti peliin hyvällä jalalla. Me lähdimme peliin jotenkin pelokkaina. Vaikka Venäjällä olikin nippu maailman luokan tähtiä, voi silti sanoa, että kiekko pomppi heille ja taululla oli ekan erän jälkeen 2-0 heille. Meillä oli kuitenkin vahva usko omaan tekemiseen. Toisessa erässä saimme takaisin pelirohkeutemme ja oman pelillisen identiteettimme, mutta ennen kaikkea muistimme pysyä poissa boksista. Noudatimme etukäteen laadittua pelikirjaamme: loimme painetta vastustajan pakkeihin ja onnistuimme estämään kaverin kontrolloidut hyökkäyksiin lähdöt.Toisen erän jälkeen taululla oli 2-2. Lajunen oli hyvä. Hänellä oli tuoreet jalat ja hän laittoi esimerkillisesti kroppaansa likoon. Kolmannessa erässä meillä oli hyvä ilme, vaikka maalia emme saaneetkaan aikaiseksi, mutta ei saanut kaverikaan - suuri kiitos voittavalle maalivahdillemme: maalin suulle kesken ensimmäisen erän vaihdetulle Teemu Lassilalle.Kolmas erä ja jatkoaika olivat maalittomat. Seurasi huikea voittolaukauskilpailu, jonka Suomi vei Immosen, Koivun ja ennen kaikkea Lassilan onnistumisilla."

Urpo Narvanmaa - Vasaramäen koulun talonmies

2011-04-27T23:31:00.000-07:00

Lauantain 23. huhtikuuta Turun Sanomissa oli Urpo Narvanmaan kuolinilmoitus muistokirjoituksineen:

"Näimme voimasi vähenevän,
tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan ja
kiitoksen kaikkein kauneimman."

Nuo sanat kuvaavat hyvin sitä, mitä itsekin Urposta ajattelen. En tosin ole nähnyt Urpoa pitkään aikaan, enkä edes kuullut mitään hänestä. Nuo muistokirjoituksen kaksi ensimmäistä riviä kertovat minulle sen, mitä en pitkän eron vuoksi voinut tietää.

Kun tulin Vasaramäen kouluun opettajaksi lokakuussa 1980, Urpo toimi koulun talkkarina. Tuon aikaisen melko yleisen käytännön mukaan talonmies asui koulun yhteydessä. Uudenmaankadun puoleisessa päädyssä oli hänen ja hänen perheensä koti. Nykyään noissa tiloissa toimii partiopoikalippukunta Kupittaan Henrikinpojat.

Asuinhuoneistoja on oikeastaan kaksi. Vielä ennen Urponkin aikaa, koulussa oli työskennellyt kaksi talonmiestä - toisen vastatessa lähinnä talon lämmityksestä. Koulun pihassa on edelleenkin kolme luukkua, joista saatiin syötettyä mitä ilmeisimmin koksia pannuhuoneeseen.

Urpo oli erinomainen talonmies ja minulle hyvä ystävä. Kun sitten lukuvuoden 1991-92 alusta aloitin rehtorina, Urpo toimi eräänlaisena mentorina - henkisenä tukenani - arjen pyörityksessä, kun välillä, aika rankastikin, asemaani kyseenalaistettiin.

Muistan, kun hän kerran virka-ajan taas jo ajat sitten päätyttyä, mutta työpäiväni edelleen jatkuessa, toi minulle varastonsa kätköistä Aura A IV -pullon. Hän osasi lukea minua.

Urpon aikana paikat pysyivät järjestyksessä ja kunnossa. Hänellä oli aina pieni yleistyökalu taskussaan ja havaitessaan sille tarvetta, hän heti otti sen käyttöön. Hän kulki kiinteistössä silmät auki. Jos sitten henkilökunta oli laiminlyönyt velvollisuutensa kiinteistön tai yhteisen välineistön suhteen, Urpo hermostui ja antoi meille siinä määrin palautetta, että muistimme ainakin jonkin aikaa olla taas huolellisempia.

On aivan käsittämätön ajatus, että tämän päivän talonmieheltämme Kimiltä odotetaan, että hän pystyisi samaan, kun hänen saman työajan puitteissa on huolehdittava myös Rakuunatien päiväkodin kiinteistöstä ja Kupittaan koulukiinteistön talonmiehen ollessa estynyt suorittamasta työtehtäviään, myös siitä kiinteistöstä!

Kiinteistönhoito on ulkoistettu kaupungin kiinteistönhoitoyksikölle. Olemme nyt asiakkaita. Sääli on sairautta. Jos palvelu ei pelaa, pitää valittaa. Käy silti sääliksi Kimiä, joka tekee parhaansa mahdottoman tehtävän edessä.

Talonmiehen tehtävät eivät suinkaan ole vähentyneet Vasaramäen koulukiinteistössä - Lehmuksessa - kuten me nykyään sitä kutsumme.

Päinvastoin.

Vuonna 1953 rakennettu koulurakennus hajoaa käsiin. Tarvittavat kiinteistön isommat korjaustyöt laiminlyötiin usean vuosikymmenen ajan. Nyt sitten korjataan ja talonmiehen rooli on aivan keskeinen näiden prosessien koordinoinnissa. Edelleenkin suurin osa ulkotöistä, kuten lumityöt, täytyy tehdä "käsipelillä".

Päinvastoin kuin luullaan: tekniikka ei ole vähentänyt talonmiehen töitä, vaan se on lisännyt hänen työmääräänsä.

Säästöjen hakeminen tekemällä koulujen talonmiehistä huoltomiehiä on ollut hyvin lyhytnäköistä. Uskallan kyseenalaistaa saavutetut tai saavutettavat säästöt.

On siis väärin nykyistä talonmiestä kohtaan muistella Urpon aikoja, mutta väksisinkin sitä tulee tehneeksi.

Piinaviikko

2011-04-25T10:17:00.000-07:00

Alemmassa kuvassa Romeo Nordfjordissa Norjassa kesällä 2010
Ylempi kuva on mökiltä Kustavin Etelä-Vartsalasta

Piinaviikko eli hiljainen viikko palmu- ja pääsiäissunnuntain välillä kertaa päivä päivältä Kristuksen tuskien tien tapahtumia.

Tarkoitus oli tällä kertaa hiljentyä hiljaisen viikon sanomaan mökillä Kustavin Etelä-Vartsalassa.
Lauantaina Romeo sitten kohtasi mökin nurkalla kohmeisen pienen kyyn ja pian selvisi, että kyy oli ehtinyt purra Romeota: kaksi pientä verta vuotavaa haavaa koiran kuonossa.

Pian koira lamaantui. Paniikissa annoimme sille kyypakkauksesta lääkettä, jonka koira hädin tuskin suostui nielemään, vaikka lääke oli kätketty lauantaimakkaraan.
Myöhemmin selvisi, ettei kyypakkauksesta ole hyötyä - päinvastoin siitä voi olla haittaa koiran munuaisille, joihin itse kyyn myrkkykin kohdistuu.

Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille. Pieneläinklinikka Tuhatjalka toimii Turussa, osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 17.
Kehoitettiin viipymättä tulemaan lääkäriin. Siis lähdimme ajamaan Turkuun.
Pieneläinklinikalla tilanne oli lähinnä kaoottinen. Asiakkaita oli paljon - kissoja ja koiria ja näiden huolestuneita omistajia - eikä kaikille riittänyt odotustilassa istumapaikkaa - puhumattakaan hoititiloista: Romeo laitettiin tiputukseen niin, että se istui Eijan sylissä odotustilassa ja tippapussi oli viereisessä naulakossa.

Monen tunnin istumisen jälkeen saimme luvan lähteä. Haimme päivystävästä apteekista lääkärin määräämää särkylääkettä, joka on eräs opiaatti. Farmaseutti muistutti, ettei potilas saa ajaa autoa eikä nauttia alkoholia. Totesin, ettei hän yleensäkään aja autoa.

Tuon ilmeisen pahanmakuisen lääkkeen antaminen on oman bloginsa arvoinen.

Aamuyöstä mökillä tilanne muuttui selvästi huonommaksi. Romeo oli aivan "flaati", lihahyytelö ei mennyt alas ja se aristi vasenta eturaajaansa. Soitin lääkärille, joka sitten kehoittikin meitä tuomaan koiran heille takaisin. Siis lähdimme Turkuun.

Romeo sai lääkäriasemalta oman pienen yksiön - pienen häkin - jossa hän on ollut tähän saakka tiputuksessa.

Nyt on pääsiäisen jälkeinen maanantai ja kello on 20.50.

Olen ollut koko päivän aivan onneton. Koko perhe on ollut sitä.

Pelottaa, kun Romeollakin on varsin vaikea sydämen läppävika ihan niin kuin minullakin oli. Sen vaivaa ei vain voi korjata - pelkästään sitä voidaan lääkitä; joka aamu Romeo saa sydän ja nesteenpoistoläkkeet.

Koiran ja ihmisen välinen suhde on kaksijakoinen ja siksi raastava:

Toisaalta haluan neuvoa kaikkia koiran hankintaa harkitsevia olemaan hankkimatta koiraa, koska aina tulee se päivä, jolloin koirasta on luovuttava, enkä ainakaan minä osaa siihen varautua. Jo pelkkä ajatus tekee minusta lohduttoman.

Toisaalta koira on ihana kaveri. Se tuo omistajansa arkeen niin sanoin kuvaamattoman paljon. Miten paljon olemmekaan saaneet siltä näiden yhdentoista vuoden aikanana!
Siitäkin huolimatta, että se taitaa elää vain itseään varten ja me olemme sille sitä varten, että me viemme sen pitkille lenkeille ja ruokimme sitä.

Nyt pieneläinklinikalta soitetaan. Saamme hakea Romeon kotiin. Sen pää on kuulemma edelleenkin voimakkaasti turvoksissa, mutta lääkäri sanoo - kun kysyn sitä - että Romeo selviää.

Vaikea kuvata, miltä minusta tuntuu. Itken.

Wanhan vasaran juhla 6.4.2011

2011-04-07T03:32:00.001-07:00

Wanhan vasaran juhlassa Lehmuksen juhlasalin etuosassa oleva luku muuttuu aina yhtä suuremmmaksi. Nyt tuo luku on 57. On kulunut 57 vuotta siitä, kun Vasaramäen koulu vihittiin juhlallisesti käyttöönsä. Luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä, joka lankeaa jollekin kuudennen luokan oppilaalle.

Tapahtuman yhteydessä lauletaan aina opettaja Eevastiina Miettisen säveltämä ja sanoittama Vasaramäen koulun onnittelulaulu.

Virallinen Wanhan vasaran päivä on 26.3. Tänä vuonna huhtikuu on Vasaramäen koulussa kulttuurikuukausi - osana Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Niinpä tämä perinteinen tapahtumakin oli siirretty huhtikuulle.

Nyt tapahtumalla oli myös erityinen nimi: Hanajaiset. Haluttiin tästä vuodesta jokin pysyvä jälki Vasaramäen kouluun. Niinpä eräitten huoltajien avulla kunnostettiin Lehmuksen aulan suihkulähde, joka on jo pitkään ollut poissa käytöstä. Nyt se taas toimii!

Kun koulu aikanaan - vuonna 1953 - rakennettiin, oli paikallislehden yleisön osastossa harmistunut kirjoitus: "Miksi Vasaramäen koulu rakennettiin niin kauas kaupungista ja keskelle metsää?" Kirjoituksessa kuulemma lisäksi moitittiin sitä kuinka koulusta oli tehty turhan "pramea"; oli mm. oma uima-allas.

Tähän silloinen rehtori Mikko Hirvoila vastasi, ettei kysymyksessä ollut uima-allas, vaan pieni suihkulähde, joka sekin oli lahjoitus, josta merkkinä on edelleenkin suihkulähteen pohjassa kirjaimet YS, jotka tulevat sanoista Yrjänän Sementti.

Keskiviikkona 6.4. oli myös koulun taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyyn oli sitten illalla mahdollisuus tutustua myös oppilaitten vanhemmilla. Taidenäyttelyn avajaisten järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Vaskun Vanhemmat ry - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistys.

Vaikka liikunta on meille Vasaramäen koulussa tärkeää, pidämme yhtä tärkeänä mielen liikettä, kuten arvostamani kollega Martti Hellström sanoo puhuessaan taiteen merkityksestä osana koulun arkea.

Lisää liikuntaa koulupäivään - mutta miten?

2011-04-06T05:01:00.000-07:00

Kuva on Vaskun Vanhemmat ry:n - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistyksen - joka keskiviikkoisesta Vaskun Pomppu -tapahtumasta, johon koulun oppilaat ja esikouluikäiset voivat tulla liikkumaan klo 18.00-19.30. Ehtona on, että lapsen mukana tulee myös aikuinen valvomaan toimintaa. Kuva on otettu Halloween-teemaisesta erityispompusta.

Turku-TV:n eilisessä vaalipaneelissa oli aiheena liikunta. En ole nähnyt lähetystä, saati sitten ollut läsnä, mutta kommentoin vaalipaneelia tämän päivän Turun Sanomissa olevan, vaalipaneelia käsittelevän, jutun pohjalta.

Vaalipaneelissa on noussut esille ajatus siitä, että liikunta-nimistä oppiainetta tulisi olla enemmän. Jonkun mielestä sitä pitäisi olla yksi tunti päivässä.
Olen sitä mieltä, ettei liikunta-nimisen oppiaineen määrää lisäämällä saada ongelmia ratkaistua.
Ongelmahan on, että suuri osa lapsista ja nuorista liikkuu hyvin vähän tai ei ollenkaan, mikä on syynä siihen, että tulevaisuudessa terveydenhoito on mitä suurimassa määrin sairaiden ja sairauksien hoitoa.

Olen jopa sitä mieltä, että liikunta-nimistä oppiainetta on tällä hetkellä määrällisesti tarpeeksi. Kouluilla on sitä paitsi jonkin verran liikkumavaraa asian suhteen: ei ole välttämätöntä nykyistenkään säädösten voimassa ollessa opettaa vain valtakunnallisen tuntijaon mukaista minimituntimäärää.

Nyt pitää kiinnittää huomiota opetuksen laatuun.

Opetuksen tulee ensisijaisesti tähdätä siihen, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori omaksuu liikunnallisen elämäntavan.

Nykyinen liikunnan arviointi on tämän kehityssuunnan esteenä.

Ellei liikunnan arvioinnista voida luopua, niin mielestäni liikunnan arviointia tulisi kehittää entistä enemmän oppilasta ohjaavaksi; sellaiseksi, joka todella antaa eväitä lapselle ja nuorelle, jotta tämä omaksuisi liikunnallisen ja terveyttä arvostavan elämäntavan.

Liikunnassa tasoryhmät ovat hyvä ratkaisu kehitettäessä opetusta. Enemmän osaavilta oppiminen - siis se, että oppilas oppii oppilaalta - on kaunis ajatus, mutta käytännössä kuitenkin suuret osaamiserot lamaannuttavat ne oppilaat, jotka eivät vielä omasta mielestään osaa asioita.

Eräässä Pohjois-Karjalan liperiläisessä alakoulussa oppilaat jaetaan ryhmiin RPY - rajun pelin ystävät - ja ERPY - ei niin rajun pelin ystävät.

Meillä Vasaramäen koulussa on kolmannelta luokalta alkaen mahdollisuus hakeutua liikuntalinjalle. Ns. tavallisessa liikunnassa voidaan sitten keskittyä eri asioihin, toisenlaiseen motivointiin ja toisenlaisiin työtapoihin.

Jo tällä koululiikunnan määrällä koulujen liikuntasalit ovat täyteen buukatut koulupäivien ajaksi. Jos liikuntatunteja tulee lisää, opetus tulee järjestää koulun ulkopuolissa liikuntapaikoissa. Tässä suhteessa koulut ovat sijainniltaan hyvin eriarvoisessa asemassa. Ulkoliikunnan varaan voidaan toki rakentaa, mutta jokainen liikuntaa opettava tietää kyllä, kuinka pitkältä varsinais-suomalainen rospuuttokausi tuntuu. Opetuksen laatu kärsii.

Koululiikunnan rinnalle on nostettu uusi käsite: koulun liikunta. Tämä voi olla ratkaisu ongelmaan.

Koulun liikuntaa ja koululiikuntaa yhdistämällä tulisi päästä siihen, että jokainen liikkuisi vähintään tunnin päivässä.

Koulun liikunta on mm. sitä, että kiinnitetään vanhempien kanssa huomio koulumatkoihin. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kulkisi koulumatkansa kävellen tai pyörällä.

Koulun liikunta on myös sitä, että kiinnitetään huomiota välitunteihin, mihin liittyy olennaisesti koulupihojen kehittäminen. Tarvittaessa on uskallettava rikkoa perinteinen oppituntien ja välituntien välinen rytmitys. Oppitunteja yhdistämällä saadaan vastaavasti pitempiä välitunteja.

Ennen kaikkea koulun liikuntaa ovat oppituntien jälkeiset oppilaille tarjottavat aktiviteetit.

Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n yhteinen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Safe and Active Schoolday -hanke ovat tuoneet kouluille lisää mahdollisuuksia iltapäiväkerhojen järjestämiseen; tällä hetkellä ei puhuta enää vain liikunnan lisäämisestä vaan monipuolisesti oppilaan hvyinvoinnin edistämisestä.

Mutta miten toimimme, kun hankkeet päättyvät?

Hankkeiden avulla pyritään löytämään pysyviä ratkaisuja. Kaikille ratkaisumalleille on yhteistä se, että ne maksavat. Iltapäivätoiminnot edellyttävät ammattitaitoista ohjausta. Ohaajana voi toimia koulun edustaja, mutta myös koulun yhteistyötahon, kuten urheiluseuran, edustaja. Mutta kaikki haluavat oikeutetusti korvauksen tekemästään työstä.

Varsinkin yläkoulussa onnistumisen avain on oppilaiden osallistaminen. Yleensä mikään valmiiksi aikuisten toimesta pureskeltu ei kiinnosta. Jollakin tavalla - tämä on vaikeaa - tulisi saada nuoret itse suunnittelemaan ja innostumaan asiasta. Aikuisten tehtävä olisi sitten huolehtia puitteista.

Ja sitten vielä: luonnollisesti Kupittaa on paras vaihtoehto tulevan palloiluhallin sijainniksi.

Vasaramäen yhtenäiskoulu kaksi vuotta 4.4.2011

2011-04-04T09:16:00.000-07:00

Tänään piti jo ennen kello kahdeksaa kiirehtiä Kirkkotien terveysasemalle Marevan-kontrolliin, jotta ehtisin ennen yhdeksää Kupittaan urheiluhalliin - kaikki tämä jalkaisin.

Tänään 4.4. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Vasaramäen ja Kupittaan koulut juhlallisesti vihittiin yhtenäiskouluksi ja uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.

Vietimme syntymäpäivää Kupittaan urheiluhallissa yhteisellä liikunnallisella juhlalla.

Liikunta sopiikin hyvin koulumme yhteisen juhlan teemaksi: meillä toimii osana Turun Seudun Urheiluakatemiaa jo kolmannelta luokalta alkava liikuntalinja ja muutoinkin on pyritty kehittämään liikunnan opetusta - myös niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole liikuntalinjalla. Lisäksi olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä koulun likuntaa - ensin Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n Koulut liikkeelle -hankkeessa ja sitten sitä seuraanneessa Turun ja Tallinnan yhteisessä Safe and active schoolday -hankkeessa.

Juhla alkoi monikulttuurisen koulumme tervetulotoivotuksin.Saimme kuulla, miten "Tervetuloa!" sanotaan niillä eri kielillä, jotka ovat koulussamme edustettuina.

Oppilaat esittivät juhlassa omaa osaamistaan; heillä oli mahdollisuus tuoda omaa liikuntaharrastustaan ja -osaamistaan muiden nähtäville. Oli ainakin tanssia, voimistelua, yleisurheilua, skeittailua, salibandya, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Tästä vastasivat lähinnä alakoulun oppilaat, mutta juhla huipentui 9. luokan oppilaiden joukkuevoimisteluesitykseen, joka oli kaunis, mutta samalla hauska esitys.

Oman toipumiseni kannalta oli hyvä todeta, ettei sota sittenkään kaipaa yhtä miestä, vaikka olen ehkä erehtynyt niin luulemaan aiemmin. Jos asiat sujuvat koulussa muutoinkin yhtä jouhevasti kuin mitä tämä juhla sujui - mikä on ilmeistä - saan tosiaan huoletta käydä tämän sairaslomani loppuun.

Juhlan jälkeen minun pitikin sitten kiirehtiä Kupittaan Citymarketiin kahville ja kuuntelemaan eläkeläisten tarinoita. Olen jo sairaslomani tässä vaiheessa onnistunut verkostoitumaan tähän joukkoon...

Terveisiä TYKSistä!

2011-03-23T23:43:00.000-07:00

Viime hiihtoloma soi minulle mahdollisuuden todeta, kuinka huonossa kunnossa olin. Puolet lomasta ja päivät loman jälkeen vietinkin sitten TYKSissä. Nyt olen ollut viikon kotona.

Nyt kaikki alkaa olla hyvin. Sydämeni mitraaliläppä korvattiin keinoläpällä ja sydämessä havaitun vajaatoiminnan pitäisi korjautua.

Olen sangen kiitollinen sille Turun kaupungin työterveysaseman terveydenhoitajalle ja lääkärille, jotka ottivat vaivani vakavasti, minkä johdosta hoitoprosessi lähti käyntiin. Olen sangen kiitollinen TYKSissä minua hoitaneille lääkäreille ja muulle henkilökunnalle.

Ihmetyttää valtavasti, että oireet, jotka nyt herättivät huolen, ovat esiintyneet jo vuosia. Sydämen sivuääni on kuulemma ollut synnynnäinen. Kuitenkin oikeaan hoitoon ohajutuminen on lähinnä sattumasta kiinni: että kohtaa oikean henkilön, joka tosissaan kuuntelee - stetoskoopilla ja ilman.

Itse mm. osallistuin kaksi vuotta sitten neljän viikon ASLAK-kuntoutukseen Ikaalisissa,missä yhteydessä lääkäri kuvasi sivuääntä "jännäksi" ja harmittomaksi. Lähinnä ongelmakseni koettiin jumiutunut rintaranka ja lääkkeeksi voimistelu.

Sairaalassa olo on henkisesti raskasta. Hoito on hyvää, mutta henkisten paineiden kanssa sairaalassa potilas on aika yksin. Paineita aiheuttaa epätietoisuus siitä, mikä kuuluu toipumiseen, mikä ei. Potilaita tulee huoneeseen ja potilaita lähtee. Jo leikkauksen kokeneet osaavat rohkaista leikkaukseen valmistautuvia. Keskustelu ja vitsailu potilastoverin kanssa keskellä yötä - kun uni ei tule - helpottaa oloa ja vähentää ahdistusta.

Yöt ovat vaikeita.

Toisaalta. Kun tämä potilastoveri lähtee, olo on entistä alakuloisempi.

Ja sitten oli tuo Japanin katastrofi. Soitin Astalle ja pyysin olemaan yhteydessä Facebookin kautta Hisakoon. Hisako vastasi, että hänen perheellään oli kaikki hyvin.

Alakoulun opettajat olivat itse kukin tehneet minulle kortin. En kyennyt lukemaan niitä ennen kuin kotiin päästyäni.

Eduskuntavaalit lähestyvät. Yksi vaaaliteemoista on työurien pidentäminen. Olen ollut Vasaramäen koulussa töissä lokakuusta 1980. Siis yli kolmekymmentä vuotta. Jos nykyisten säädösten mukainen eläkeikä toteutuu joskus omalta osaltani, olen ollut opettajan ja rehtorin töissä 38 vuotta. Sen saavuttaminen ei tunnu enää itsestään selvältä. Saatika työnteon jatkaminen sen jälkeen.

Sen sijaan että puhutaan työurien pidentämisestä, tulisi huolehtia siitä, että ihmiset pysyisivät työkykyisinä nykyisten säädösten mukaisen ajan.

Moni on ollut huolissaan vuokseni; on nähty, että minulla on liikaa työtä. Työn määrä ei ole mielestäni tervesyriski, kun työ on mielekästä - kun saa tehdä sitä, mitä haluaa.

Valitettavasti rehtorin työ - koulun pito - on tänä päivänä hyvin vahvasti ulkoa ohjautuvaa. Ei ole enää sitä tunnetta, että kapteeni miehistöineen vie laivaa kohti yhdessä sopimaansa satamaa.

Nyt vain yritetään selviytyä arjesta. Päivä kerrallaan.

No. Näitäkin asioita minulla on aikaa pohtia toukokuun 22. päivään saakka. Tuolloin päättynee sairaslomani.

Kotipihoja kehittämään!

2011-03-03T01:07:00.001-08:00

Turkulainen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hanke ovat pyrkineet saamaan lisää liikettä koulupäivään mm. koulujen välituntipihoja kehittämällä.

Ajalle tyypillistä on kuitenkin se, että samalla kotipihat ovat hiljentyneet.

Moni aikuinen muistelee lapsuutensa pihaleikkejä ja -pelejä lämmöllä.
Kaveria haettiin kotiovelta ulos leikkimään. Ja pihalla tai esimerkiksi kodin välittömässä läheisyydessä olevassa metsikössä tai läheisellä pallokentällä tai jääkiekkokaukalossa viihdyttiin kauan.

Pihaleikkien säännöt olivat kaikille tutut ja mikä parhainta, näissä leikeissä ei sukupuolella ollut niin väliä.

Jossakin vaiheessa lasten vapaa-ajan käyttöä alettiin vanhempien toimesta organisoida. Pihat ja lähikentät tyhjenivät lapsista, joiden täytyi ehtiä harrastamaan. Sitten tulivat elektroniset pelikoneet, internet ja sosiaalinen media: Enää ei kysytty äidiltä tai isältä:"Voinko mennä ulos?" Nyt kysyttiin:"Saanko jäädä sisälle?"

Tällä kaikella on valtava merkitys koulun sosiaaliseen ilmastoon.

Kun pihapiirin kaverisuhteet puuttuvat, koulupäivän kaverisuhteilla on tällä hetkellä aivan kohtuuttoman suuri merkitys.

Jokaiselle tulisi löytyä välituntia varten kaveri ja jokaisen pitäisi päästä halutessaan välituntileikkeihin ja -peleihin mukaan. Oppilailla ei ole koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää, jolla voisi kompensoida sen, ettei kulunut koulupäivä ollut sosiaalisesti onnistunut.

Lapsella saattaa olla kavereita harrastusten parissa, mutta harrastuksetkin - on joitakin poikkeuksia kuten Nappulaliiga - on organisoitu ylialueellisesti: lasta kuskataan harrastuksen pariin kaupungin keskustaan tai toiselle puolelle kaupunkia. Kaverisuhteet toimivat - jos toimivat - vain harrastamisen ajan.

Usein lähikoulu ei kelpaa. Tämä vaikeuttaa entisestään oppilaan koulupäivän jälkeistä sosiaalista elämää. Kaikki jää koulun varaan.

Kaveritaitojen oppiminen jää varhaiskasvatuksen ja koulun varaan. Kun kaveritaidot ovat puutteelliset, on lapsella riski tulla kiusaajaksi tai kiusatuksi.

Akateemisen oppimisen kannalta pyritään koulussa pieniin opetusryhmiin, mikä taas on riski sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Pienessä ryhmässä on suurempi riski jäädä ilman kaveria kuin isommassa ryhmässä, jossa mahdollisia kaverisuhteita on tietenkin enemmän.

Tästä kaikesta seuraa koulua ahdistava kysymys: "Miksei koulu tee mitään?"

Voimassa olevan perusopetuslain 2§ määrittelee opetuksen tavoitteet:"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana."

Siis oppilaiden ihmisyyteen kasvun tukeminen on mainittu ennen elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ymmärrän tämän niin, että kasvatus menee opetuksen edelle.

Ja kuitenkin. Kasvatuksessa voimme korkeintaan tukea lapsen vanhempia.

Vaikea yhtälö.

Väärinmajan koulun vanhempainillassa

2011-02-25T08:10:00.000-08:00

Iglu Näsijärven rannalla, kuva: Jari Majaniemi

Väärinmaja on Ylä-Pirkanmaalla sijaitsevan Ruoveden kunnan itä- ja kaakkoiskulma. Väärinmajalla on oma alakoulunsa: Väärinmajan koulu. 17.2.2011 ilmestyneen Ruovesi-lehden mukaan Väärinmajan kyläkoulu tullaan sulkemaan. Sulkemista perustellaan oppilaiden vähyydellä. Siitäkin huolimatta, että kylätoimikunta kuvaa kotikyläänsä seuraavasti:"Väärinmaja on elävä, virkeä kylä. Täällä kotikonnuillaan moni nuori jatkaa yritystoimintaa pyörittäen."
Kesällä kunnan asukasluku arvioiden mukaan tuplaantuu. Sain luettavakseni tuon Ruovesi-lehden hiihtolomlla hyvien ystävieni mökillä Ruovedellä.

Nyt talvella paukkupakkasten keskellä oli hiljaista. Mökki oli kylmä, kun sinne saavuimmme. Lomamme ensimmäisenä aamuna lämpötila mökin sisällä oli jo himpun verran plussan puolella. Ulkoilua rajoitti kova pakkanen. Oli aikaa perehtyä tarkemmin Ruovesi-lehteen.

Yleisön osastossa oli kirjoitus, jossa eräs paikallisista kirjoitti tuntemuksistaan taannoisessa Väärinmajan koulun 3.-4. -luokan vanhempainillassa. Hän kummasteli sitä, miksi vanhempien suhtautuminen kouluun ja luokan opettajaan oli niin negatiivinen ja ylikriittinen.

Vanhemmat olivat mm. tuoneet illan aikana esiin tyytymättömyytensä sen johdosta, että toisten oppilaiden tekemisiin opettaja puuttuu korjaavasti enemmän kuin toisten oppilaiden tekemisiin.

Opettaja oli puolustautunut selittämällä, että oppilaiden käyttäytymisessä on eroja: toisten oppilaiden käyttäytymistä tulee ohjata enemmän kuin toisten.

Kirjoituksessa pahoiteltiin selvästi tunnistettavaa koulun ja kotien välistä huonoa yhteistyöilmapiiriä. Kirjoittajan mielestä ei ollut ihme, että Väärinmajan koulun opettajat vaihtuvat tuhka tiheään.

Kirjoittaja kaipasi vanhemmilta enemmän positiivista ja rakentavaa otetta.

Me kaikki - myös kaikki Vasaramäen koulun opettajat - olemme sitä mieltä,että oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus on tärkeimpiä opettajan ammatin eettisiä perusarvoja.

Samalla se on myös kaikista opettajan ammatin perusarvoista juuri se, jossa opettajan ammattitaito useimmin kyseenalaistetaan vanhempien taholta: niin Väärinmajassa kuin Vasaramäessäkin.

Joulun alla toteuttamamme tyytyväisyyskysely vahvistaa tämän.

Nykypäivän ja tulevaisuuden peruskoulussa jokaisen tulee saada ponnistella omista ihmisenä kasvun ja oppimisen lähtökohdistaan. Tätä prosessia tukee oppilaan arviointi, jonka tulee olla ohjaavaa.

Tiettyä oppilasta ohjaa toivottuun tietynlainen arviointi, toista oppilasta taas toisenlainen.

Eri tempperamenttityypit tulee huomioida ja nähdä saman arvoisina.

Mutta mikään tempperamenttityyppi ei oikeuta huonoon käytökseen. Siihen on puututtava aina.

Mitä meillä oli ennen kuin meillä oli Wilma?

2011-02-12T03:52:00.000-08:00

Joulun alla Vasaramäen koulun oppilaiden vanhemmilla oli mahdollisuus osallistua Wilman välityksellä tyytyväisyyskyselyyn. Saimmekin vastauksia yhteensä 254. Erityisen kiitollinen olen "risuista ja ruusuista" ja kehittämisajatuksista, joita avointen vastausten kautta välittyi. Tässä ja tulevissa kirjoituksissani vastaan saamaamme palautteeseen.

Saimme paljon palautetta koskien Wilmaa - käytössämme olevaa sähköistä reissuvihkoa - ja sen käyttöä.

Vaikka Wilmaa pidetään yleisesti - niin kotona kuin koulussakin - hyvänä kodin ja koulun välisen tiedonkulun työkaluna, on sen käytössä, sitä määrittelevässä etiketissä ja toimintakulttuurissa vielä paljon kehitettävää.

Oppilaan poissaolojen kirjaamisen työkaluna wilma on hyvä ja palvelee mm. oppilashuollon henkilöstöä silloin, kun oppilaalla on poikkeuksellisen paljon poissaoloja.

Oppilasta koskeva negatiivinen palaute - vallankin kun sitä tulee toistuvasti - koetaan kotona ahdistavaksi. Siihen reagoidaan joko niin, että viestejä ei enää lueta tai jos luetaan, koetaan, että koulu kohtelee lasta epäoikeudenmukaisesti eikä muutoinkaan ole tehtäviensä tasolla.

Toisaalta kaivataan postiivista palautetta. Tässä tuntuu olevan eroja opettajien välillä: toiset antavat enemmän postiivista palautetta wilman välityksellä, toiset vähemmän tai eivät ollenkaan.

On ilmeisesti niin, että tähän saakka itsestäänselvinä pidetyistä asioista, kuten hyvästä käytöksestä ja tehtävistään ja välineistään huolehtimisesta, tulee antaa toteutuessaan oppilaalle palautetta.

Wilma ei kuitenkaan ole tuonut opettajan päivään lisää tunteja. Oppituntien valmistelu on edelleenkin hoidettava hyvin ja se vie valtavasti aikaa.

Oppilasta koskeva wilman kautta välitettävä palaute on osa koulun arviointijärjestelmää, jonka tulee olla ohjaavaa: palautteen tehtävänä on ennen kaikkea vahvistaa suotuista käyttäytymistä ja ohjata oppilasta kohti hyviä työtapoja ja oppimistuloksia ja koulun oppilaan käyttäytymiselle asettamia tavoitteita.

Aina, kun koulu antaa palautetta, tulisi pohtia, palveleeko nyt antamani palaute arvioinnin ohjaavuutta. Ohjaako palautteeni oppilasta haluamaani suuntaan? Onko tiedossa ryhdistäytyminen? Vai välirikko kodin ja koulun välillä? -Vain kaksi reagointitapaa mainitakseni.

Vanhemmilla on oikeus tietää, jos heidän lapsensa rikkoo koulun järjestyssääntöjä. Vastaavasti koululla on velvollisuus ilmoittaa vanhemmille,kun näin tapahtuu. On selvää, että isänä tai äitinä on valmis luopumaan tästä oikeudesta, jos näitä ilmoituksia tulee koulusta päivittäin. Opettajallekin negatiivisten viestien säännöllinen lähettäminen on raskasta. Toisaalta hän pelkää, että alkaessaan lähettää niitä valikoidusti, häntä tulkitaan väärin: kun viestit vähenevät, asiat koulussa ovat paremmin.

Tyytyväisyyskyselyn tulosten pohjalta koen tärkeäksi, että taas kerran käymme - vanhemmat ja koulun henkilöstö yhdessä - avoimen keskustelun kodin ja koulun välisestä työnjaosta. Palautteen pohjalta on tulkittavissa, että on jokseenkin epäselvää, kenen vastuulla on se, että oppilas huolehtii kotitehtävistään ja välineistään.

Wilma ei ole oikea kanava ongelmien ratkomiseen. Esimerkiksi arviointiin liittyvät epäkohdat ja koettu koulun kyvyttömyys selvittää oppilaiden välisiä riitoja tai kiusaamista tulee ottaa esille kasvotusten. On järjestettävä tapaaminen, johon kutsutaan asianosaiset. Wilma on siis oiva työkalu ongelman toteamiseen ja pyyntöön järjestää asian suhteen tapaaminen.

Wilman käyttöön liittyvistä uhkakuvista yksi on "vaatimus vastauksen reaaliaikaisuudesta": puolin ja toisin saatetaan lähettää viestejä viime tipassa ja odotetaan vastausta saman tien. On syytä muistaa, ettei koulun henkilöstöllä ole mitään velvoitetta iltaisin lukea wilmaa. On itse asiassa kaikkien etu, että opettajalla on aikaa myös muillekin rooleilleen kuin opettajan roolilleen: monella on mm. koululaisen isän tai äidin rooli.

Wilma-tunnuksia ei huoltaja saa antaa oppilaan käyttöön! Huoltajan tehtävä on kuitata oppilaan poissaolot ja antaa niistä tarvittavat selvitykset. Huoltajan tehtävä on lukea hänelle suunnatut viestit ja tiedotteet. Puutteellinen suomen kielen taito vaikeuttaa tästä tehtävästä suoriutumista. Silloin meidän on yhdessä löydettävä toinen tapa toimia. Mutta se, että oppilas saa huoltajan tunnukset, ei ole oikea tapa.

Aitiopaikalla

2011-01-23T08:41:00.000-08:00

SaPKo juhli tasoitusta, Keinänen lähti samalla istumaan kymppiä.
© Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Perjantaina 21.1. käydyssä Mestiksen jääkiekko-ottelussa TuTo menetti taas johtoasemansa - tällä kertaa se oli johtanut ennen kolmatta erää ottelua kahdella maalilla.
Harmistuksissaan Aki Keinänen löi kiekon toiseen päähän kenttää, mistä Stefan Fonselius - toinen ottelun päätuomareista - antoi hänelle kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.
Vaikka tuomari tilanteessa aisti pelaajan tunnetilan, ei hänellä juuri ollut mahdollisuutta joustaa, kun tilanteen näki koko lähes tuhatpäinen yleisö.

Maalituomarina sain todistaa tapahtunutta aitiopaikalta.

Rukan hangilta

2011-01-07T06:08:00.001-08:00

Aurinko nousee Rukalla uuden päivän merkiksi. Tosin - kun katsoo kelloon, päivä on jo pitkällä.

On tartuttava tähän hetkeen. Valoisaa aikaa kestää vain hetken. Toki tänään tuo aika on jo enemmän kuin eilen ja huomenna enemmän kuin tänään.

Loppiainen Rukalla - kuin olisi ulkomailla. Kaikkialla kuulee puhuttavan kieltä, jota en ymmärrä: venäläiset lomanviettäjät ovat täällä. Ja heitä on paljon. Paikkallisten mukaan useimmat heistä tulevat uskomattoman väkirikkaalta Pietarin alueelta, mutta on kuulemma järjestetty sen lisäksi useita tilauslentoja myös Moskovasta suoraan Kuusamoon.

Rukan henkilökunta ja muut paikalliset palvelujen tuottajat ovat kovilla. Siinä ei jokaisen koulussa opiskelemasta ruotsin kielestä ole apua. Englannin kielen osaamisesta on apua, mutta ennen kaikkea tarvitaan venäjän kielen osaamista, jota kuitenkin kantaväestöstä kovin harva on opiskellut koulussa.

Nämä matkailijat tuntuvat käyttävän paljon rahaa. Ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Asenteet ovat muuttuneet. Vielä muutama vuosi sitten ei juuri näkynyt venäjän kielisiä opasteita - ehkä korkeintaan joitakin kieltoja ja rajoituksia, joiden taustalla oli nähtävissä ennakkoluuloja Venäjältä tulevia turisteja kohtaan.

Nyt opasteita on: siis suomen ja englannin kielten lisäksi venäjäksi. Tilan puutteen vuoksi on jouduttu usein tinkimään - ruotsi on saanut väistyä.

Pitäisi mielestäni vakavasti harkita kaikkia vaihtoehtoja, joilla voitaisiin lisätä venäjän kielen osaamista Suomessa - vallankin niillä alueilla, missä Suomen ja Venäjän välinen kaupankäynti ja muu vuorovaikutus on osa ihmisten arkipäivää. Tarvittaessa on kyettävä muuttamaan tältä osin valtakunnallista tuntijakoa.

Turussa venäjän tarjoaminen neljänneltä luokalta alkavaksi A2-kieleksi on turhauttavaa. Koko kaupungin tasolla opiskelun on valmis aloittamaan vuosittain vain 1-2 oppilasta.

Pienellekin ryhmälle ollaan toki valmiita opetusta tarjoamaan etäopetuksen keinoin. Etäopetuksesta meillä on erittäin hyviä kokemuksia ranskan kielen osalta.

PUHE VASARAMÄEN KOULUN HENKILÖKUNNAN JA KOULUN YHTEISTYÖTAHOJEN EDUSTAJIEN KAHVITILAISUUDESSA 20.12.2010

2010-12-19T10:22:00.000-08:00

Hyvät Ystävät.

Syyslukukausi lukuvuoden 2010-2011 osalta on pian päättymässä. Me olemme sitä päättämässä tällä perinteisellä tilaisuudella, johon te kaikki olette sydämellisesti tervetulleita.

Olemme halunneet korostaa meidän kaikkien hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tärkeitä asioita. Nuo tärkeät asiat olemme koonneet yhtenäiskoulumme toiminta-ajatukseen.

Lukuvuoden alkaessa erityisesti kysyimme: ”Noudatatko?” Halusimme korostaa yhteisten sääntöjen noudattamisen merkitystä. Sitten kysyimme ”Hyväksytkö ja kunnioitatko?” Halusimme korostaa tasa-arvoa. Olemme kaikki erilaisia, mutta saman arvoisia. Myöhemmin kysyimme ”Pidätkö huolta?” Korostimme vastuun ottamista itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme.

Toiminta-ajatuksemme arvojen tuominen määrätietoisesti koulun arkeen jatkuu tammikuussa. Samalla meidän tulee saattaa toiminta-ajatuksemme helpommin ymmärrettävään muotoon.

Vallankin lokakuun alusta lähtien olen viettänyt suurimman osan koulupäivien aikaisesta työajastani Syreenikujan yksikössä.

Lokakuun alussa kävimme Syreenikujan yksikössä keskustelun henkilökunnan rehtoriin kohdistamista odotuksista. Uskon myös täällä Lehmuksessa työskentelevien tuntevan samoin:

Rehtorilta odotetaan paljon. Rehtoria verrataan laivan kapteeniin, joka määrää laivan suunnan, mutta joka kuuntelee miehistöään. Rehtori nähdään arvojohtajana ja koulun pedagogisena johtajana.

Rehtorilta odotetaan fyysistä läsnäoloa. Hänen odotetaan olevan paikalla mahdollisimman paljon työhuoneessaan, kun kysyttävää tulee. Hänen tulee olla tavoitettavissa ongelmatilanteissa koulun arjessa.

Koulussa, joka toimii kahdessa eri yksikössä, fyysisen läsnäolon vaatimukseen on vaikea vastata kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Niinpä meidän tulee kehittää jaettua johtajuutta, selkeyttää vastuunjakoa ja delegoida johtamiseen liittyviä tehtäviä rohkeasti.

Lehmuksen yksikön vastuuopettaja Aino Holmén ja koko yksikön opettajakunta ja muut aikuiset ansaitsevatkin erityiskiitoksen kuluneesta syyslukukaudesta. Näen monen koulun arkeen liittyvän asian menneen täällä eteenpäin ja yhdessä tekemisen toimintatavan entisestään vahvistuneen – rehtorin poissaolosta huolimatta - tai juuri sen takia.

Lämpimän kiitoksen ansaitsevat myös Lehmuksen hiljaisesta peruskorjaamisesta huolehtivat kaupungin virkamiehet. Syyslukukauden alkuun mennessä saimme peruskorjatun toisen kerroksen käyttöömme ja lokakuun alussa myös loput tänä vuonna kunnostetuista tiloistamme: käsityötilat ja tekniset huoltotilat.

Remontoinnin on määrä jatkua taas toukokuussa kolmannen ja neljännen kerroksen osalta.

Syreeniin kuuluu myös hyvää. Henkinen sisäilman laatu on parempi kuin vuosi sitten. Sisäilman laatuun pyritään vaikuttamaan myös teknisin toimenpitein: Ilmanvaihtokanavien perusteellinen nuohous on ollut varmasti hyödyksi. Alkavan joululoman aikana asennettaan osaan luokista tilakohtaisia ilmanvaihtokoneita ja kiinteistössä toteutetaan tehostettu siivous.

Koko koulun yhteinen haaste kevätlukukaudella tulee olemaan tuen porrastusta koskeva 1.1.2011 voimaan astuva perusopetuslain muutos. Laki tuo koulun arkeen käsitteet yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Meidän haasteemme on saada lakiuudistus toimimaan siten, että oppilaamme saavat siitä kaiken mahdollisen hyödyn.

Lopuksi haluaisin lukea otteen arkkipiispa Kari Mäkisen joulutervehdyksestä. Se on julkaistu uusimmassa Kirkko ja Me –lehdessä. Ks. http://nakoislehti.laatulehdet.fi/kirkkojame/2010-11/

Kirje Joulupukille

2010-12-19T04:49:00.000-08:00

Hyvät 7.-9. luokkien Oppilaat. Hyvät Opettajat ja muut aikuiset.

Joulupukille kirjoittaminen on osa suomalaista jouluperinnettä. Rohkenen puhua siitä, vaikka tiedänkin, että moni meistä ei kulttuurinsa puolesta valmistaudukaan kanssani samalla lailla joulun viettoon.

Kotona joulusiivousta tehdessäni löysin kolme huonosti kätkettyä joulupukille osoitettua kirjettä. Jokainen kirje noudatti tuttua, toimivaksi koettua kaavaa. Joulupukki nimittäin pitää erityisen paljon kirjeistä, joissa kerrotaan kuulumisia, tarinoidaan siitä, mitä kirjoittajalle ja hänen lähipiirilleen kuuluu. Sitten kerrotaan, kuinka kiltti sitä ollaan oltu. Muutamin esimerkein pyritään pukki vakuuttamaan. Sitten kohteliaan tyylikkäästi esitetään muutamia lahjatoivomuksia. Lopuksi toivotetaan pikaista näkemistä!

Ajattelin itsekin kirjoittaa joulupukille – rehtorina viran puolesta.

Niinpä kirjoitin:

Hyvä Joulupukki!

Meille tänne Vasaramäen kouluun kuuluu hyvää. Olemme pian päättyvän syyslukukauden aikana halunneet korostaa meidän kaikkien hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tärkeitä asioita.

Lukuvuoden alkaessa erityisesti kysyimme: ”Noudatatko?” Halusimme korostaa yhteisten sääntöjen noudattamisen merkitystä. Sitten kysyimme ”Hyväksytkö ja kunnioitatko?” Halusimme korostaa tasa-arvoa. Olemme kaikki erilaisia, mutta saman arvoisia. Myöhemmin kysyimme ”Pidätkö huolta?” Korostimme vastuun ottamista itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme.

Olen tämän syyslukukauden aikana oppinut tuntemaan entistä paremmin koulumme opettajat ja muut täällä töissä olevat aikuiset ja olen saanut paremmin tutustua kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaita. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on aikaa kuunnella ja tulla kuulluksi, sitä paremmin ymmärrän toista ihmistä ja tulen itsekin ymmärretyksi.

Hyvä Joulupukki. Toivon lahjaksi meille aikuisille enemmän aikaa kuunnella toinen toistamme ja ennen kaikkea oppilaitamme ja samalla aikaa tulla kuulluksi.

Elokuussa sain myös monta uutta työkaveria opettajakuntaamme. Samoin noin 100 seitsemännen luokan oppilasta, joista tosin yhtenäiskoulumme ansiosta suuren osan tunsin jo ennestään. Seitsemännen luokan oppilaille kuitenkin kaikki taisi olla aluksi jännittävää – jotkin asiat pelottaviakin – siitäkin huolimatta, että jo keväällä he viettivät yhden kokonaisen päivän täällä.

Hyvä Joulupukki. Olen murheissani siitä, että kaikki oppilaat eivät menesty koulussamme niin hyvin kuin mihin heillä olisi mahdollisuuksia.

Onneksi kuitenkin ensi vuosi on uusi mahdollisuus. Kevätlukukausi antaa mahdollisuuden korottaa arvosanoja ja toivon oppilaittemme ymmärtävän, että me aikuiset täällä koulussa haluamme tehdä kaikkemme auttaaksemme heitä siinä. Mutta jokaisen on kuitenkin ymmärrettävä, että ennen kaikkea hänellä itsellään ja hänessä itsessään on hänen oman elämänsä avaimet.

Vaikka meille tänne Turkuunkin tuli lumi tänä vuonna varsin aikaisin – ja näyttää, että saamme valkean joulun - olemme tottuneet siihen, maisema näin talvella on vuoroin valkoinen, vuoroin musta. Johtuneeko siitä, että meillä on taipumus nähdä asiat usein mustavalkoisesti: Asiat ovat joko hyvin tai huonosti. Meidän pitäisi mielestäni kehittää itsessämme kykyä nähdä noiden kahden vaihtoehdon välisiä vivahteita.
Hyvä Joulupukki, toteutathan taatusti ympäristöystävälliset lahjatoiveemme: positiivista ajattelua ja huumoria? - Omat varantoni näiden luonnonvarojen suhteen ovat juuri nyt melko hyvät, mistä kiitos kuuluu työtovereilleni ja oppilaille: lukuisat yhteiset tekemiset täällä koulussa ja koulun ulkopuolellakin ovat vahvistaneet myönteistä me-henkeä ja antaneet tilaisuuden nauruun – usein hiljaiseen, joskus hyvinkin äänekkääseen.

Koska sinulla, joulupukki, on aattona niin kova kiire, voit jättää tämän lahjasi meidän itsemme toinen toisillemme jaettavaksi kevätlukukauden aikana.
Taidat Joulupukki tulla käymään taa Lehmuksen yksikössä tiistaiaamuna. Kun lähdette reissuun, ajakaa varovasti. Pitäkää turvavälit ja muistakaa, että koulun mäki voi olla liukas!

Lopuksi haluan toivottaa sinulle ja muorille sekä kaikelle Korvantunturin kansalle rauhoittumisen mahdollistavaa joulua, kunhan kiireiltänne sinne palaatte.

Vasaramäessä 17.12.2010

Jyrki Välimäki
rehtori

Vaarantaako TSA - työsuorituksen arviointi - joulumielen?

2010-12-11T12:53:00.000-08:00

Joulupukki vierailee aina syyslukukauden viimeisenä koulupäivänä Lehmuksen yksikössä. Niin tänäkin vuonna: hän tullee tiistaina joulukuun 21. päivänä. Koska hän mitä ilmeisimmin on ns. valepukki, herää kysymys: "Kuka hän on?"

Syyslukukauden päättyessä oppilaat saavat väliarvioinnin. Arvioinnin tehtävänä on
ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kuvata, miten oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet.

Numeroarvosana kuvaa osaamisen tasoa.

Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia.
Työskentelyn arviointi on osa kunkin oppiaineen arviointia. Arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet, jotka löytyvät opetussuunnitelmasta eri oppiaineiden alusta.

Numeroarvosana oppiaineissa välitodistuksissa muodostuu oppiaineelle ominaisten työskentelylle asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja oppilaan edistymisestä oppiaineen lukuvuoden sisältötavoitteiden suuntaisesti.

Oppilaan käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset, miten hän ottaa huomioon ympäristön ja miten hän noudattaa sääntöjä.
Käyttäytymisen numeroarviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat ottamalla tasapuolisesti huomioon kaikki käyttäytymistä koskevat tavoitteet.
Käyttäytymiselle on laadittu Vasaramäen koulun tarkennettu kuvaus arviointiasteikolle 5-6,7-8 ja 9-10, jonka perusteella opettajat antavat
numeroarvioinnin.

Numero kahdeksan kuvaa hyvää osaamista. Usein käy kuitenkin niin, että "hyvä osaaminen" ei riitä. Oppilas kokee osaavansa paremmin kuin hyvin. Hyvä osaaminen tuottaa pettymyksen.

Omaa osaamistani ja koko opettajakunnan osaamista on juuri arvioitu TSA-prosessin avulla.
Hyvää prosessissa on ollut se, että siinä ovat tulleet määritellyiksi meidän ammattillisen osaamisemme osatekijät, jotka ovat henkilökohtaiset työtulokset, ammatinhallinta, monitaitoisuus, yhteistyökyky ja kehityshakuisuus. Minulla rehtorina vielä omana osatekijänään johtaminen. Arviointityötä helpottamaan on kunkin osatekijän alle kerätty vielä joukko kysymyksiä, joihin vastaaminen tukee arviointityötä.

Arviointiasteikko on A:sta E:hen. A tarkoittaa "ei kaikilta osin vastaa tavoitteita" ja E tarkoittaa "erinomainen suoritus".

C tarkoittaa "säännöllisesti vastaa tavoitteita". Oppilasarviointiin verrattaessa tämä lienee se numero 8 eli hyvä suoritus. Pitäisi siis olla tyytyväinen: kaikki hyvin. Mutta en ole sitä henkilökohtaisten työtulosteni osalta. Olen itse asettanut itselleni tietyt hyvinkin kunnianhimoiset tavoitteet tässä uudessa haastavassa tilanteessa johtaessani Vasaramäen yhtenäiskoulua ja pyrkien kehittämään niin fyysistä kuin psyykkistäkin toimintaympäristöämme. Näitä tavoitteita en ole jakanut esimieheni kanssa, enkä oikein tiedä, mihin tavoitteisiin viitataan minua arvioitaessa. En pysty kokemaan arviointiani ohjaavaksi enkä myöskään kannustavaksi.

Kyse ei niinkään ole siitä, että en onnistunut saamaan arvioinnin myötä lisää palkkaa, vaan siitä, että pelkkä kirjain C herättää enemmän henkistä levottomuutta aiheuttavia kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Arvatenkin Vasaramäen koulun opettajat, joiden toisena arvioitsijana esimieheni ohella ole toiminut, kokevat samoin.

Tietoisuus siitä, että osa opettajista saa arvioinnin myötä lisää palkkaa, voi heikentää kokonaisuutta ja sen johtamista. Alunperin johtamisen välineeksi tarkoitetusta työsuorituksen arvioinnista on mahdollista tulla johtamista vaikeuttava, työmotivaatiota ja sitoutumista heikentävä kauhistus.

Toisaalta viisaasti käyettynä arviointilomake toimii jatkossa hyvänä työkaluna esimiehen ja alaisen välisissä kehityskeskusteluissa.

Vasaramäen koulun vanhemmat ovat saaneet viime viikkojen aikana vastata Wilmassa avoinna olleeseen asiakastyytyväisyyskyselyyn. Vastaajia oli ennen kyselyn sulkemista lähes 300! Vallankin kyselyn tuottamat "ruusut ja risut" ja "kehittämisajatukset" antavat meille paljon enemmän kuin kirjaimet asteikolla A - E. Palaamme kyselyn tuloksiin heti kevätlukukauden alussa. Kiitos aktiivisuudestanne.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!

Pilli taskuun - lopullisesti!

2010-11-21T01:29:00.000-08:00

Turun Jääkiekkotuomarit, jonka jäsen olen ollut kaudesta 1980-81, järjesti taas jääkiekkoerotuomarin peruskurssin saadakseen uusia erotuomareita ja toimitsijoita jääkiekon pariin.

Otin tilaisuudesta vaarin ja laitoin varusteeni kiertoon. Luovutin erotuomarin raitapaidan, housut ja kypäräni kurssin käyneelle nuorelle. Toivottavasti ne sopivat hänelle. Itsekin olin hankkinut tuon paidan ja nuo housut muutama vuosi sitten kierrätyksen kautta: paidan Ojalan Kimmolta ja housut Steffulta. Piti tuolloin uusia asukokonaisuus,kun tunsin itseni reliikiksi ihonmyötäisessä alkuperäisasussani. Jossain vaiheessa oli tullut muotiin käyttää reilun kokoista asua, jonne mahtuu toppauksia alle.

Täst'edes toimin otteluissa toimitsijana sikäli, kun tehtäviä määrätään: eilen olin maalituomarina Mestis-ottelussa TuTo - K-Laser. Kuulemma nämäkin tehtävät jäävät pois, kun Kupittaan halliin saadaan pian tekniikka, joka mahdollistaa sen, että päätuomarit voivat tarkistaa maalit vaihtoaitiossa videolta.

Vuosikymmenet erotuomarina toimiminen on ollut opettavaista. Niin kaukalossa kuin koulussakin toimivat samat periaatteet valvottaessa sääntöjen noudattamista ja pyrittäessä vaalimaan reilun pelin henkeä.

Ensinnäkin on tunnettava säännöt. Sekään ei riitä. On tiedettävä, miten sääntöjä sovelletaan. Sääntökirjan ohella on osattava Case Book, jääkiekon Katekismus. Asioiden ymmärtämistä edesauttaa keskustelu muiden tuomareiden kanssa. On löydettävä yhteinen linja!

On puhallettava vain ne virheet, jotka näkee. Oletusten ja ennakkokäsitysten pohjalta ei pidä toimia. On osattava unohtaa niin omat kuin toistenkin virheet. Toki virheistä pitää pyrkiä oppimaan.

Jokainen peli on uusi mahdollisuus niin sinulle kuin muillekin ottelutapahtumaan osallistuville. Pelaaja ja pelaajan tekeminen ovat kaksi eri asiaa, samoin valmentaja ja valmentajan tekeminen. Sinun tulee tehdä selväksi, ettet hyväksy sääntöjen ja reilun pelin hengen vastaista tekemistä, mutta hyväksyt ihmiset ihmisinä.

Tämä näkyy käyttäymisenäsi kaukalon ulkopuolella: tervehdit, juttelet, kuuntelet, kyselet kuulumisia, mutta ennen kaikkea teet selväksi, että edellisellä ottelulla ei ole mitään tekemistä seuraavan ottelun kanssa. Pyrit kaikin tavoin vahvistamaan itsestäsi kuvaa reiluna ja puolueettomana tuomarina, jolla ei ole ketään kohtaan puolueettomuutta horjuttavia ennakkoasenteita.

Ammattilaisena ymmärrät, että sinun tulee toimia vain järkeäsi hyväksi käyttäen, kun toinen osapuoli saa tuoda tilanteeseen myös tunteensa.

Ennen kaikkea tarvitset pelisilmää, tilannetajua. Aistit toisen osapuolen tunneitilan ja osaat lukea peliä. Pyrit esimerkiksi välttämään luistelemasta juuri rankaisemasi pelaajan vierestä tai hänen joukkueensa vaihtoaition edestä. Vältyt kuulemasta kommentteja, jotka johtaisivat siihen, että sinun tulee antaa lisää rangaistuksia. Sen sijaan annat toiselle osapuolelle aikaa rauhoittua.

Et provosoidu pienestä.

Tärkeää on myös osata myöntää virheensä. Ja osata antaa ne itselleen anteeksi.

Sinun on osattava tehdä yhteistyötä. Kaukalossa tuomareiden kesken vallitsee tietty työnjako - on heitä sitten kaksi tai neljä. On luotettava, että jokainen hoitaa omat tehtävänsä. Jos alkaa epäillä toisen osaamista, käy helposti niin, että ne pelikentän alueet, joita juuri sinun tuli valvoa, jäävätkin valvomatta ja pääsee tapahtumaan rike, joka sinun piti nähdä. Aina et saa seurata kiekkoa, niin jännittävää kuin se onkin.

Maalituomarina seuraan juuri kiekkoa. Maali hyväksytään, jos kiekko on ylittänyt kokonaan maaliviivan ja kun muut hyväksyttävän maalin reunaehdot toteutuvat: maali ei ole siirtynyt paikaltaan, maalivahtia ei ole häiritty, maali ei ole tehty potkaisemalla tai ns. korkealla mailalla...

Mutta voihan käydä niin, että maalituomarinakaan en näe, kun kiekko ylittää maaliviivan. Katson tilannetta läheltä, mutta vain tietystä kulmasta.

Asioiden tarkastelu eri näkökulmista ja eri etäisyyksiltä - välillä kauempaakin - varmistaa mahdollisimman oikeudenmukaisen lopputuloksen.

Lupaan parhaani mukaan...

2010-10-22T10:51:00.000-07:00

Olen seurakuntavaaleissa Katariinan Partiotyön Ystävien ehdokkaana. Olen vuodesta 1966 ollut Tornikotka. Lippukuntani toimii Martinmäessä. Olen edelleenkin mukana Tornikotkien kiltatoiminnassa. Jossain elämäni vaiheessa toimin myös sudenpentujohtajana Auran Tähti-Pojissa ja Turun Eränkävijöissä. En kuitenkaan ole liikkeellä pelkästään partiolaisten asialla.

Olen noin kaksikymmentä vuotta asunut Itä-Turussa: ensin Lanatiellä ja sittemmin runsaat kymmenen vuotta Paimenpuiston laidalla Itäharjulla.

Aktiiviseksi seurakuntalaiseksi tuleminen toteutuu parhaiten, kun lapsesta saakka saa olla mukana seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan tulee siis ennen kaikkea kohdentaa voimavarojaan lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön.

Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön tulee olla avointa kaikille - tämä kaikille avoimuus on yksi partiotoiminnankin perusperiaatteista.
Periaate on vielä saatava osaksi arkea, mikä on sinällään jo iso haaste meillä Itä-Turussa.

Lapsi-ja nuorisotyö on saatava ulos ns. mukavuusalueelta. On rohkeasti ja päättäväisesti tartuttava tämänpäivän sosiaalisiin haasteisiin.

Jo hyvin varhaisessa elämänsä vaiheessa ihmisen kohtaamat vaarat syrjäytyä - perinteisen sosiaalisesti hyväksyttävän yhteiskunnan ulkopuolelle putoamisen uhka - on tiedostettava suunniteltaessa seurakunnan lapsi- ja nuorisotyötä.

Kolmannen sektorin - jota seurakuntakin edustaa - tulisi esimerkiksi tarjota nuorille, joiden on vaikea saada peruskoulun päästötodistusta, yhteistyössä koulun kanssa vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa päästötodistuksen edellyttämät tavoitteet.

Seurakunta on toki kaikenikäisiä seurauntalaisia varten. On tietenkin selvä, että voimakas panostus lapsiin ja nuoriin, tuo aktiivisten seurakunnan jäsenten keski-ikää alas, mikä ei voi olla vaikuttamatta seurakunnan ilmapiiriin ja toimintaa ohjaaviin päätöksentekoprosesseihin.

Se voi joidenkin mielestä olla pelottavaa, mutta se on sangen välttämätöntä.

Seurakuntavaalien alla

2010-10-22T08:20:00.000-07:00

Uudet jäsenet Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän eri seurakuntien seurakuntaneuvostoihin ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan 14.-15.11.2010. Ennakkoäänestys on 1.-5.11.2010.

Äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on yleensä ollut hyvin alhainen. Äänestämättömyys ei johtune tiedon puutteesta; ei liene ongelma saattaa seurakunna jäsenten tietoon äänestyspäivät ja -paikat. Varsinainen haaste on saada ihmiset kokemaan äänestäminen tärkeäksi - saada ihmiset likkeelle.

Seurakunnan jäsenyys on meille usein itsestäänselvyys, jota monikaan ei kyseealaista, mutta mille toisaalta ei muutoinkaan uhrata aikaa tai voimavaroja.
Aiheeseen paneutuminen johtaa hyvin usein seurakunnasta eroamiseen. Hyvin moni kokee uskovansa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, mutta ei kirkkoon. Kirkon toimintaan ei olla tyytyväisiä.

Kun vanhempi tyttäreni kastettiin seurakunnan jäsenyyteen 22 vuotta sitten Tuomiokirkossa Anneli Rantalaihon toimesta toimi sylikummina hyvä ystäväni Mika. "Mieskummi!" totesi Anneli hieman hämmästellen. "Naispappi!" hämmästeli Mika. Silloin naisen toimiminen pappina oli uutta.

En millään voi ymmärtää, että vieläkin aiheesta väännetään ja kirkon piirissä vieläkin saa toimia henkilöitä, jotka sanoutuvat irti yhteistyöstä naispappien kanssa - vastoin kirkon virallisen kannan.

Viime viikkoina on puhuttu paljon homojen oikeuksista seurakunnan jäseninä. Tähän kirkon ylin johto tarjoaa lääkkeeksi keskustelun aloittamista. Minusta keskusteluun on ollut aivan riittävästi aikaa.

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Minulle tämä ns. rakkauden kaksoiskäsky yhdessä Vuorisaarnan kultaisen säännön kanssa - "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" - riittää hyvin pitkälle.

Nuo elämänohjeet tekevät uskosta ajankohtaisen ja toimivan vielä nyt - vuonna 2010 - ja tästä eteenpäinkin.

Jätän henkilökohtaisesti omaan arvoonsa Mooseksen kirjat ja muut Raamatun kirjat niine historiallisene viitekehyksineen, jotka joillekin selittävät ihmisten eriarvoisuuden hyväksymisen seurakunnan toiminnassa.

Moni on nyt eronnut kirkosta. Kirkon edustajien pettymystä tuottanut esiintyminen viimeaikaisessa homokeskustelussa on ollut moneen eroon todellisena syynä. Ehkä myös veruke moneen eroon; ajalle tyypillistä on myös suhtautuminen erilaisiin instituutioihin taloudellisesta näkökulmasta käsin:"Olenko nettomaksaja vai -saaja?"

Kirkon sisäisten konservatiivisten voimien aiheuttaman turhautumisen kanavoituminen eroamiseksi on väärin. Se on luovuttamista ja vääränlainen viesti noille voimille.

Nyt tulee päinvastoin aktivoitua ja lähteä äänestämään tulevissa seurakuntavaaleissa.

Itse olen aktivoitunut. Olen lähtenyt ehdokkaaksi kotiseurakunnassani Katariinan seurakunnassa. Vaaliohjelmastani enemmän seuraavassa blogissani...

Kouluruokailusta

2010-10-14T09:48:00.001-07:00

Kuvat ovat eteläisen Etiopian kyläkoulusta, joka on rakennettu kyläyhteisön, kunnan kouluhallinnon ja Pelastakaa Lasten yhteistyönä.

Kyläkoulun lasten äidit saivat opetusta oikeaoppisesta lasten ravinnosta, hygieniasta ja lasten oikeuksista. Ohessa kurssin suorittaneet naiset valmistavat kouluateriaa paikallisista raaka-aineista, joita ovat mm. ns. kaalipuun lehdet sekä paikallisista eri papulajeista ja maissista jauhetusta jauhoseoksesta tehtyjä lettuja.

Äidit ja lapset vievät hygienia- ja ravitsemustietoa koulusta kylän koteihin ja näin tieto esimerkiksi käsien pesun ja saniteettitilojen tärkeydestä leviää koteihin.

Keskiviikkona 13.10.2010 järjestettiin Vaskun Vanhempien toimesta lukuvuoden 2010-2011 ensimmäinen Aikuisten iltakahvit -tilaisuus.

Tilaisuutta markkinoitiin Suurena kouluruokailuiltana. Asiantuntijavieraina paikalla olivat ruokapalveluesimies Ulla Louhe ja ravintoterapeutti Maarit Ketola kertomassa ja keskustelemassa kouluruokailusta.

Muutamaan tilaisuudessa esiin nousseeseen ajatukseen haluan vielä kiinnittää huomiota.

Ruokailuun osallistuminen on osa koulupäivää ja sen pakollista osuutta. Syöminen ei ole pakollista.

Useat vanhemmat tuntuvat kuitenkin olevan huolissaan lastensa lounaasta: he toivovat, että koulun henkilökunta huolehtii siitä, että heidän lapsensa oppii ottamaan lautaselleen kaikkea tarjolla olevaa. He tuntevat, että heidän tulee voida luottaa siihen, että heidän lapsensa on saanut koulussa lämpimän aterian.

Osa vanhemmista on toisaalta sitä mieltä, ettei heidän lastaan saa pakottaa syömään, vaan heidän tulee saada itse päättää siitä, mitä ja kuinka paljon he syövät ja syövätkö lainkaan.

Illan aikana sovittiin, että jokaisen tulee maistaa tarjolla olevaa ruokaa. Maistaminen on minimissään sitä, että oppilas ottaa ruokalusikallisen kutakin tarjolla olevaa annokseen kuuluvaa ruokaa. Oppilaan on lupa viedä maistamisen jälkeen mahdollisesti lautaselle jäänyt ruoka jäteastiaan, mikäli hän ei sitä pysty syömään.

Maistamista pidettiin tärkeänä, koska makuaisti kehittyy ja kukin voi tunnistaa itsessään, kuinka on oppinut pitämään jostakin mausta, mistä ehkä aiemmmin ei pitänyt.

Yläkoululaisten kohdalla nähtiin ongelmaksi se, että tämän päivän oppilailla on käytössään nin paljon rahaa, että kouluruoka korvataan hyvin usein hampurilaisella, kebabilla, täytetyllä patongilla... Asioista, jotka olivat ennen jotenkin erityisiä, on tullut arkisia. Tämä nähtiin yleisesti syynä suomalaisten lasten ja nuorten ylipainoon yhtä lailla kuin minimiin jäänyt päivittäinen hyötyliikunta.

Yläkoulun välipalatarjoilua pidettiin erityisen hyvänä asiana ja mitä ilmeisimmin Vasaramäen koulussa tullaan käynnistämään välipalatarjoilu myös Lehmuksessa yläkoulun oppilaille klo 13.00-13.15 ja myös alakoulun oppilaille klo 14.00-14.15.

Minä ja Koop Arponen Hollannissa

2010-09-12T10:34:00.000-07:00

Kotimatka alkamassa - erehdyksessä astuin ensin väärään koneeseen Schipholin kentällä Amsterdamissa

EU:n nuorisotoimintaohjelman Youth in Actionin tavoitteena on edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta. Tavoitteena on myös tukea eurooppalaista nuorisoalan yhteistyötä sekä tiedon ja kokemusten vaihtoa.
Ohjelma on tarkoitettu 13-30 -vuotiaille nuorille ja nuorten parissa toimiville. Ohjelman pääasiallinen kohderyhmä ovat 15-28 -vuotiaat nuoret koulutustasosta, yhteiskunnallisesta asemasta tai kulttuuritaustasta riippumatta.
Youth in Actionin yleisiin tavoitteisiin kuuluu

- edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta sekä erityisesti heidän Euroopan kansalaisuuttaan
- kehittää nuorten yhteisvastuullisuutta ja edistää suvaitsevuutta, etenkin Euroopan unionin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi
- edistää eri maiden nuorten keskinäistä ymmärtämystä
- myötävaikuttaa nuorten toimintaa tukevien järjestelmien laadun ja nuorisoalalla toimivien kansalaisjärjestöjen edellytysten kehittämiseen ja
- vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä nuorisoalalla.

Osallistuin 6.-11.9. pienessä De Glindin kylässä Hollannissa - keskellä Eurooppaa, mutta samalla keskellä ei mitään, jollei mukaan lasketa lehmiä, lampaita ja kanoja - Eye Opener -kurssille. Kurssin tavoitteena oli selvittää kurssilaisille YiA-ohjelman olemusta ja nuorisovaihtojen järjestämisen edellytyksiä ja käytännön toteutusta.

Vasaran Pauke ry:llä on suunnitelmissa järjestää yhdessä kreikkalaisten nuorten ja näiden ohjaajien kanssa viikon mittainen ryhmätapaaminen keväällä 2011 Ateenassa.

Kurssilla oli edustettuna 13 Euroopan maata. Kurssille osallistuttiin tiimeinä, johon kuului aikuinen nuorisotyöntekijä ja 1-2 nuorta. Yhteensä meitä oli 40. Yhdeksännen luokan Heidi ja Mikaela olivat mukanani kurssilla - tai oikeastaan: minä olin heidän mukanaan.

Nimensä mukaisesti kurssi avasi silmämme. Nyt vasta tiedämme, mikä ohjelmassa on olennaista ja ohjelman kautta tavoittelemisen arvoista. Nyt tehtävämme on saada koko ryhmätapaamiseen ilmoittautunut ryhmä mukaan tapaamisen valmisteluun.

Tiistaina - kurssin ensimmäisenä varsinaisena päivänä - menin ansaitulle ruokalevolle päivällisen jälkeen ja laitoin kuulokkeet korvilleni.Radiokanavien selaaminen loppui, kun Zwolle-kanavalta tuli Koop Arposen Young and foolish. Yritin päästä tarinasta jyvälle ja pääsinkin.

Kun seuraavan kerran ehdin laittaa kuulokkeet korvilleni - tulen siis hyvin toimeen ilman niitä - oli kurssin viimeinen yhteinen ilta. Riehakkaan, mutta osin tunnelmaltaan haikeankin, illan päätteeksi - tunteet vahvasti pinnassa - hain unta radion avulla: ensimmäinen kappale, jonka kuulin oli Koop Arposen Young and Foolish!

Viikon aikana sain tutustua nuoriin ja heidän kanssaan eri Euroopan maissa työtä tekeviin aikuisiin keskustelemalla heidän kanssaan ja tekemällä asioita yhdessä heidän kanssaan. Hymy ja nauru olivat läsnä koko ajan. Koop Arposen ansiosta tulin kelanneeksi ajassa taaksepäin - muistellen omaa nuoruuttani.

Kurssin alussa epäilin olevani "liian vanha tähän juttuun"; osallistumiseni oli kuin käsijarru päällä ajamista, mutta ajan myötä, ennen kaikkea toisten avulla, vapauduin.

Lauantain olimme turisteina Amsterdamissa. Yövyimme tosin Amersfoortissa, josta oli sitten sunnuntaina 12.9. kätevä mennä junalla Schipholiin.

Hotellihuoneen WC:n peilissä oli tarra: " I see many faces - I have never seen smiling faces,which wouldn't been beautiful."

Viikko lisää oppilaille lomaa olisi ollut paikallaan!

2010-08-08T11:01:00.000-07:00

Kuva Lehmuksen toisesta kerroksesta 17.6.2010 - näytti aika mahdottomalta, että luokat tulevat kuntoon lukuvuoden alkuun mennessä...
Huominen maanantai 9.8. tarvitaan vielä, jotta kaikki on kunnossa!

Ensimmäinen kerros on vielä remontin osalta pahasti kesken.

Huomenna maanantaina 9.8. on opettajien virkaehtosopimuksen mukainen suunnittelupäivä, jonne olen kutsunut myös koulun koko muun henkilöstön. Tiistaina 10.8. tulevat sitten oppilaat ja "pöydän pitäisi olla katettuna". Aikaa on kuusi tuntia.
Ainakin maanosamme muiden maiden kouluihin verrattuna aikaa on kovin vähän: yleensä opettajat käyttävät huomattavasti pidemmän ajan lukuvuoden alkua edeltävään suunnitteluun. Samoin lukuvuoden päätyttyä: yleensä opettajat jäävät vielä joksikin aikaa arvioimaan päättynyttä lukuvuotta, tekemään sen pohjalta suunnitelmia, järjestämään oppimateriaalia. Meillä ei ole tällaista käytäntöä.

Meillä opettajien tulee osallistua huomisen suunnittelupäivän lisäksi vielä kahteen koulutuspäivään, jonka tulee olla muu kuin koulun oppilastyöpäivä - yleensä siis lauantai.

Mielestäni nämä kolme koulutuspäivää tulisi käyttää siten, että kaksi koulutuspäivää olisi elokuussa ennen oppilaiden tuloa ja yksi koulutuspäivä lukuvuoden päätyttyä.

Tiistaina päättyvä oppilaiden kesäloma ( 6.6. -9.8. 2010 )on kaksi viikkoa lyhyempi kuin vastaava viime vuonna ( 31.5.-18.8.2009 )!

Jos rehtori oli viisi viikkoa niin fyysisesti kuin henkisestikin lomalla - mihin useimmat rehtorit ovat oikeutettuja, jäi hänelle varsin vähän aikaa saada tulevan lukuvuoden suunnittelu niin valmiiksi, että olisi voinut luottavaisin mielin astua joukkojensa eteen huomenna. Niinpä - noissa henkisissä lomapäivissä en päässyt viiteen viikkoon.

Jännitin valtavasti Lehmuksen remontin etenemistä ja myötäelin projektista vastuussa olevien henkilöiden tuskan: viikko tai kaksi lisää koulujen kesälomaan olisi tehnyt ihmeitä.

Vaihe vaiheelta toteutettava peruskorjauksemme toivon mukaan etenee myös ensi kesänä. Toivon mukaan tuleva kesäloma on mahdollisimman pitkä, jotta koulutyö ei kärsisi remontoinnista. Uskon tämän olevan myös monen samassa tilanteessa olevan turkulaisen kollegani toive.

Lukuvuoden pituus - työpäivien määrä - on säädöksin määritelty, mutta paikallisesti tehdään päätökset työ- ja lomapäivien rytmittämisestä.

Mielestäni kesälomaa tulisi pidentää muiden loma- ja mahdollisten lupapäivien kustannuksella ja toteuttaa tuo edellä esiin nostamani ajatus opettajien koulutuspäivien sijoittamisesta tukemaan aidosti koulutyön suunnittelua ja arviointia.

Jos opettajat halutaan välttämättä töihin lauantaina, järjestettäköön kouluissa aitoja avoimien ovien päiviä! Rehtorin ja opettajien näkökulmasta raskaalta kuuluva ajatus, mutta maksaa aivan varmasti vaivan.

"Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaidassaan"

2010-07-25T09:47:00.000-07:00

Norjan Nordfjordissa; matkalla kohti vuoren huippua, jonka saavuttaminen oli yksi lomamme kohokohdista

Kesäkuun 19. päivänä iltalaivalla märänpäänä Tukholma, josta oli määrä aamulla jatkaa Norjaan Bergenin seudulla olevaan Os-nimiseen paikkaan. Oli alkamassa jo perinteeksi muodostunut kolmen perheen PÖLÖ-camp. Perheitä yhdistää CISV-tausta ja niinpä leirin suunnittelussa leikkimielisesti mukaillaan CISV-kesäkylää... Lisätietoja CISV:stä saat osoitteesta http://www.fi.cisv.org/. Minun, vaimoni Eijan ja Romeo-koiran ohella leirille osallistuivat Leena, Jari, Anssi, Pasi, Tor, Stian ja Hege, jonka lapsuudenkoti Osissa oli leirimme ensimmäisen viikon tukikohta.

Toisen leiriviikon vietimme perheen kesänviettopaikassa hieman pohjoisemmassa: Nordfjordissa.

Maisemat Norjassa olivat silmiä hivelevät. Emmekä onneksi joutuneet tyytymään vain siihen. Kiipeäminen ylös lumiselle vuorenhuipulle oli valtava saavuttamisen kokemus.

Hääpäivämme 30. kesäkuuta huipentui ystäviemme järjestämään yllätykseen. Meille oli järjestetty ylhäältä vuoren rinteeltä "stöylen" - pieni mökki, jossa talon piialla oli tapana yöpyä, kun oli talon vuoro huolehtia kylän karjasta, joka laidunsi vuorilla.

Kalastimme vuonossa. Vettä saattoi olla allamme yli viisisataa metriä. Veneeseen astuessa tuli useaan kertaan varmistettua, että taskun vetoketju on kiinni - täällä auton avainta ei sukeltaisikaan noin vain. Onnistuin itsekin saamaan pilkillä makrillin, sein ja useita lyyra-turskia, joista keittiövuorossa olleet - minä en kertaakaan - valmistivat erinomaista ruokaa.

Norjalainen keittiö oli muutenkin minuun makuuni. Hegen äidin laittama perinneruoka "rasbeballa" oli jännittävän näköinen, mutta maistui erittäin hyvältä. Samoin oli kokemus syödä tuoreita katka- ja taskurapuja.

Hegen veli Joen on purjelentäjä - mestari lajissaan. Pääsin mukaan lennolle Osissa. Hän istui takanani ja kehotti minua tarttumaan ohjaimeen ja tunnustelemaan polkimia. Sanoin, että minulle riittää ihan vain katselu...

Retki Briksdaliin jäätikölle oli myös ohjelmassa. Matkalla ajoimme läpi Stryn-nimisen pienen kaupungin. Sieltä on lähtöisin jalkapalloilija Tore Andre Flo, joka urallaan on edustanut useita valioliigaseuroja, mm. Chelseaa.

On huomionarvoista, että hän valitsi useista harrastamistaan urheilulajeista jalkapallon vasta 16-vuotiaana. Lieneekö siinä syy myöhempään menestykseen juuri jalkapalloilijana?

Paluumatkalle lähdimme - Jari, Leena, Eija, Romeo ja minä - torstaina heinäkuun 1. päivänä. Hege, Pasi, Stian ja Tor jäivät vielä runsaaksi kahdeksi viikoksi toipumaan leirin rasituksista.

Ajoimme Lillehammerin kautta tavoitteenamme Oslo, jossa yövyimme leirintäalueen mökissä Holmenkollenin juurella. Seuraavana aamuna kävimme Vigelandin puistossa. Meidän kaikkien mielstä - myös Romeon - se oli vierailukohteena "must" ja on sitä vieläkin.Vigelandin puisto tai ”Patsaspuisto” on eräs Oslon ja Norjan kuuluisimmista nähtävyyksistä. Se sijaitsee Frognerin puistossa ja siellä on esillä yhteensä 212 Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Vigeland myös suunnitteli puiston rakenteen ja maisemat. Vigelandin puisto on pinta-alaltaan yli 320 hehtaaria.

Sen jälkeen olikin aika lähteä pitkälle ajomatkalle kohti Tukholmaa, josta illalla laiva lähtisi kohti Turkua.

Kotiin saavuimme lauantaiaamulla heinäkuun 3. päivänä.

Leila Välimäki 80 vuotta 3.6.2010

2010-06-07T01:28:00.000-07:00

Rakas Äiti.Hyvä Juhlaväki.
Ihan aluksi tunnen tarvetta puhua politiikkaa.
Perinteinen vähäosaisten puolesta puhuva vasemmistopuolueiden aina näihin päiviin saakka omima aate on kriisissä.
Vähäosaiset ja yhteiskunnasta syrjäytyneet ovat syrjäytyneet myös äänestämisestä ja se kansan osa, jota aiemmin pidettiin työväenluokkana ei enää itse katso siihen kuuluvansa, vaan on ryhtynyt sekin sättimään verotaakkaansa.
Vasemmistopuolueiden vastaus tähän muutokseen vie viimeisetkin aatteen kannattajat: veturinkuljettajasta on tullut jarrumies.

Kuitenkin on niin, että kun tekniikan tohtori Simo Laakson kanssa – me kaksi Kunnallissairaalantien kaksikerroksisten talojen poikaa – siemailemme ansaitusti perjantai-iltana brandyä Kustavissa ennen saunaa, me samalla kuitenkin tiedostamme, että ilman perinteistä sosialidemokratiaa emme tässä olisi.

Mutta pelkkä yhteiskunnan tuki ei olisi riittänyt. Tarvittiin matkan varrella aimo annos tahdonvoimaa, joka on mahdollistanut tavoitteiden saavuttamisen.

Kodin tuella on ollut valtava merkitys. Minun ja Jarin tapauksessa se on rajoittunut Äitimme tukeen – Annu-mamman osuutta toki unohtamatta. Äitimme kasvatus on ollut puhtaasti – kuten tunnettu kasvatustieteilijä J.A. Hollo kasvatuksen määrittelee – kasvamaan saattamista.

Sitä voisi kaiketi kutsua vapaaksi kasvatukseksi, mutta se ei kuitenkaan ole sama kuin kasvattamatta jättäminen – kuten usein luullaan.

Siinä vapauksien kautta opitaan kantamaan vastuuta niin itsestä kuin muista ja huolehtimaan velvollisuuksista, joita ihmiselle tulee elämän eri rooleissa.

Tämä kasvatustyyli sopii lapselle ja nuorelle tai ei sovi. Minulle kasvatuksen kohteena se on sopinut, vaikkei elämä aina ole ongelmatonta ollutkaan.

Kuitenkin – esteitä elämänpolullani on varmasti ollut murto-osa siitä, mitä äitini on pitänyt ylittää.

Mielestäni äitini on tehnyt jo tähän mennessä merkittävän elämäntyön

Se olemme Jari ja minä. Meidän ei ole tarvinnut kilpailla äidin huomiosta tämän kodin ulkopuolisen uran tai muun kiinnostuksen kohteen kanssa. Me olemme hänen elämäntyönsä.

Ja se on kesken.

Rakas Äiti.

Haluan meidän kaikkien läsnäolijoiden puolesta onnitella sinua 3.6. 2010 80-vuotismerkkipäiväsi johdosta ja toivottaa voimia taisteluun niin pieniä kuin isojakin arjen harmeja vastaan. Näitä aiheuttavat mm. kuriton kissa, kohollaan olevat mattojen reunat ja kynnykset ja liian kiireiset poikasi.

Hyvä Juhlaväki.

Sydämellinen kiitos läsnäolostanne.

Naantalissa 6.6.2010

Jyrki Välimäki

Puhe henkilökunnan ja koulun yhteistyötahojen yhteisessä kahvitilaisuudessa 3.6.2010

2010-06-04T13:17:00.000-07:00

Kuva ensimmäisestä Uuden Vasaran juhlasta

Hyvät Ystävät.

Uuden Vasaramäen koulun ensimmäinen lukuvuosi on pian päättymässä. Tässä uudessa tilanteessa haluan kuitenkin perinteitämme kunnioittaen pitää puheen. Vuosien varrella olen usein käyttänyt puheeni runkona kulunutta lukuvuotta ikään kuin koulun yhteisten tapahtumien ketjuna – jokaisen tapahtuman kohdalla – kuin perustellakseni sen oikeutusta – linkittänyt sen opetussuunnitelmaan tai johonkin hankkeeseen, johon olemme menneet mukaan. Mitä sitäkin olen pyrkinyt perustelemaan opetussuunnitelmalla.

Olen pyrkinyt vakuuttamaan, että kaikki perinteisten oppituntien ulkopuolinen tekeminen, joka äkkiseltään voi tuntua ylimääräiseltä, onkin tapa toteuttaa opetussuunnitelmaa.

Nyt kuitenkin tunnen olevani tilanteessa, jossa tuo kuvaamani tapa rakentaa puhe ei enää toimi.

On tapahtunut niin paljon. Liian paljon puheen rungoksi. Yhden kirjan ainekset on tässäkin kuluneessa lukuvuodessa. Siitä tulisi tiivistunnelmainen romaani täynnä tunnetta: niin muutospelkoa kuin -rohkeuttakin, niin onnistumisen iloa kuin pettymyksen tunnetakin, jännitystä, väsymistä, energiaa, niin iloa uuden luomisesta kuin turhautumistakin, niin ennakkoluuloja kuin avointa suhtautumista, uteliaisuutta.

Yhden tapahtuman haluan kuitenkin vielä palauttaa mieleemme. Se on ensimmäinen Uuden Vasaran juhla, jota vietimme Kupittaan urheiluhallissa 19.3.2010. Vaikka useimmat edellä kuvaamani tunteet olivat läsnä juhlaan valmistautumisessa, jäi juhlasta valtavan hyvä olo. Se vei yhteistä asiaamme enemmän eteenpäin kuin mitkään muut toimenpiteemme kuluvan lukuvuoden aikana.

Vasaran juhlan yhteydessä julkistettiin Vasaramäen koulun uusi logo. Sen on suunnitellut 5b-luokan Ida Lund. Logossa ovat kuvattuina toisaalta syreenin ja lehmuksen lehdet, toisaalta iso ja pieni oppilas - käsi kädessä.

Vasaran juhlasta tulee perinne. Se pyritään jatkossa ajoittamaan mahdollisimman lähelle huhtikuun 4. päivää, jota pidetään Uuden Vasaramäen koulun syntymäpäivänä.

Edelleenkin Lehmuksessa vietetään vuosittain Wanhan Vasaran juhlaa - mahdollisimman lähellä maaliskuun 26. päivää, joka oli 55 vuotta Vasaramäen koulun syntymäpäivä.
Tänä vuonna - ensimmäisessä Wanhan Vasaran juhlassa - juhlasalin luku 55 vaihdettiin luvuksi 56. Itse luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä. Tällä kertaa se lankesi 6b-luokan Aku Heinälle.

Toimimme siis kahdessa yksikössä – Syreenissä ja Lehmuksessa.

Täällä Lehmuksessa jatkuu ”hiljainen peruskorjaus”: jo aiemmin osittain saneerattua 1. kerrosta uusitaan mm. ilmanvaihdon osalta ja 2. kerroksen luokat uusitaan kokonaan. Peruskorjauksen on määrä jatkua tulevina kesinä, kunnes koko rakennus on peruskorjattu.

Olen tästä hyvin kiitollinen.

Syreenin tilanne on miltei lohduton. Peruskorjaukseen tähtäävät toimenpiteet ovat käynnistyneet, mutta koko prosessi tuntuu aivan liian hitaalta. On vaikea uskoa, että koulunpitoa voisi siellä jatkaa, jos ei aikatauluun saada radikaalia muutosta.

Olen kuitenkin tyytyväinen yhteistyöhön kiinteistöjemme kunnossapidosta vastaavien henkilöiden kanssa. Sydämellinen kiitos siitä teille. Edellä kuvaamani ongelma on kuitenkin sellainen, johon me emme pysty ratkaisevasti vaikuttamaan.

On muutoinkin kiitosten aika. Olen tähän tilaisuuteen kutsunut yhteistyötahojemme edustajia.
Yhteistyötahojen edustaja on aikamoinen sanahirviö. Ehkä käytän sanaa Ystävä tästä lähtien.

Hyvät Ystävät. Sydämellinen kiitos lukuvuonna 2009-2010 Vasaramäen koulun hyväksi tekemästänne työstä, lämpimistä ajatuksista, tuesta ja rinnalla kulkemisesta.

Mamma mia, here I go again!

2010-06-03T00:17:00.000-07:00

Kuva 7.-9. luokkien kevätjuhlasta, jossa mm. valinnaisen musiikin ryhmä esitti kaksi Abban kappaletta

REHTORIN PUHE 7.-9. LUOKKIEN KEVÄTJUHLASSA 3.6.2010

( Taustalla soi Hill Street Blues -sarjan taustamusiikki ja rehtori kävelee estradille. )

Tänä lukuvuonna – aina kun minulla on ollut mahdollisuus tarttua mikkiin ja käyttää tämän Syreenin yksikön keskusradiota – olen aloittanut lähetyksen tuolla äsken kuullulla Hill Street Bluesin tunnusmusiikilla. Hill Street Blues on legendaarinen poliisisarja, joka kertoo ylikuormitetun poliisiaseman kuumeisesta arjesta ja henkilöstön ihmissuhteista riemuineen ja murheineen.

Lukuvuosi on taas päättymässä. Sitä juhlimme kahdella merkittävällä, ainutkertaisella tapahtumalla: pian alkavalla kevätjuhlalla ja huomisella kevätkirkolla tai käynnillä moskeijassa. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa lauantaiaamuinen todistusten jako.

Sen jälkeen on vuorossa kesä, jolloin voi tehdä monenlaista, mihin lukuvuoden mittaan ei ole mahdollisuus. Itse haluaisin joskus kokeilla golfia. Siitä ei voi tulla minulle harrastus, koska se käsitykseni mu-kaan vie liikaa – niin aikaa kuin rahaakin. Mutta minua viehättää siinä sen tasoitusjärjestelmä.
Golfin tasoitusjärjestelmän avulla voidaan laskea kuinka hyvin pelaaja on pelannut kierroksen omiin taitoihinsa ja omaan tasoitukseensa nähden.
Tasoitusjärjestelmän avulla golfissa eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään. Siis periaatteessa kuka tahansa lajin harrastaja voisi kilpailla Tiger Woodsin kanssa.

Lukuvuoden päättymisen merkiksi jaetaan tässäkin koulussa lukuvuositodistukset, 9. luokan oppilaille ne ovat peruskoulun päättötodistukset. On oppilaita, joita heidän poikkeuksellisen hyvän todistuksensa ansiosta muistetaan vielä stipendillä tai muulla huomionosoituksella. Sen he ovat ansainneet. Se on vaatinut heiltäkin työtä, eivätkä he ole saaneet mitään ilmaiseksi.

Kuitenkin – haluan olla rakentamassa tähän kouluun tasoitusjärjestelmää, jonka avulla – kuten golfissa – eritasoiset pelaajat voivat kilpailla tasaväkisesti keskenään – kukin omiin taitoihinsa ja tasoitukseensa nähden.

Tulee mieleen J. Karjalaisen kappale Sankarit:” Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarimiehet, joita koko valtakunta arvostaa? Keitä ne on ne sankarit? - Sellaiset sankarinaiset, jotka tosi työstä palkintonsa saa? Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän - ihan jokainen.”
Minun on vaikea uskoa, että joku epäonnistuisi tahallaan. Aina ei kuitenkaan tulos ole sellainen, että siihen voi olla tyytyväinen. On hyvä, että jää parannettavaa. Silti – jos pyrkii tekemään parhaansa – on sankari. Juuri tänään on aika tätä korostaa.

Hyvä 9. –luokkalainen. Sinä erityisesti olet tänään sankari. Sinulle haluaisin vielä sanoa jotakin. Vertaan yläkouluaikaasi otteluun, jossa on ollut kolme erää – näinhän on mm. jääkiekossa. Tulin peliin mukaan sen kolmanteen erään. Tässä mielikuvassa sinä olet pelaaja, opettajasi valmentajia – entä minä? Joku voisi tarjota minulle managerin roolia – saisin siemailla hallin yläparvella arvokkaassa seurassa kuohuviiniä. Rooli ei sovi minulle. Halusin vetää hokkarit jalkaan ja tulla jäälle - olla tuomari.

Aluksi minusta tuntui vaikealta päästä peliin sisään.
Joitakin pelitilanteita pohdin vielä pitkään. Varmasti tein virheitä, mutta olen aika varma, etten yhtään sellaista, joka olisi vaikuttanut ottelun lopputulokseen. Eniten pohdin tilanteita, joissa aivan varmasti olin oikeassa – tilanteissa, joissa säännöistä ei voi joustaa. Siitä huolimatta saattoi joku tulla haastamaan, eikä ymmärtänyt tulla vastaan, vaan teki pelistä vaikean niin itselleen, minulle, valmentajille kuin joukkueelleenkin. Pelaajalla oli puutteellinen pelisilmä. Ilman sitä ei pärjää – ei missään.

Mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että yhteinen sävel oli löytymässä. Alkoi tuntua hyvältä olla osa tätä peliä, joka kuitenkin nyt sitten on päättymässä.

Hyvät Ysit. Te muodostatte joukkueen, joka selvisi jatkoon! Onneksi olkoon.

Mikä rehtorin työssä vie eniten voimiani?

2010-05-26T11:35:00.000-07:00

Tämän päivän rehtorina oleminen on kuin kirjoittaisi romaania, jolle tuntuu tulevan - onneksi - loputon määrä jatko-osia. Tähän saakka jokaisesta osasta, joka aina on ollut yhden lukuvuoden mittainen, on kehkeytynyt jännittävä, haastava, ennalta arvaamaton, tunteikas ja voimauttava.

Olen kirjoittanut jo 19 osaa!

Nyt tuntuu tökkivän. Kirjoittaminen vaatii keskittymistä, johon ei ole enää mahdollisuutta. Syy on siinä, että vielä edellisen osan ollessa pahasti kesken - tarinan ollessa vasta puolessa välissä - tulee jo aloittaa uuden osan kirjoitaminen.

En pysty siihen. Haluan toimia koulun arjessa - haluan näkyä ja kuulua. Haluan osallistua. Haluan olla läsnä. Haluan olla pedagoginen johtaja. Haluan edelleenkin olla auttamassa, kun oppilaan pallo juuttuu koulupihan puuhun!

Ennen sain kirjoittaa tarinani loppuun - yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Kun tarina tuli valmiiksi, aika pysähtyi hetkeksi; istuimme koko opettajakunta hetken vielä yhdessä, kun oppilaat olivat läheteneet kesälaitumille. Tunsimme tyydytystä siitä, mitä olimme saaneet aikaiseksi.

En halua palvella MultiPrimusta, Kurrea, Rondoa, Rekryä, Populusta, ESSiä enkä Wilmaa - vain muutama uusi esimieheni mainitakseni.

Itse asiassa niiden piti palvella minua, mutta tunnen, että tässä kävi päinvastoin.

Olin tänään alakoulun kevätjuhlassa. Hieno, suorastaan upea juhla!

Mutta tunsin, että olin siellä vieraana.

Hössöttämällä sotkut selviävät?

2010-05-16T11:23:00.000-07:00

Kesä tuli juuri viikonlopuksi. Oli oikein lämmintä. Minullakin oli vuoden ensimmäinen tilaisuus käydä laskemassa verkot veteen Kustavin Pohjois-Vartsalassa, jossa olen nyt kymmenettä kesää kesävieraana.

Verkkooni oli toivomieni ahventen ohella uinut kuhaparvi: ei ihan poikasia, mutta sellaisia nuoria kaloja, jotka tuli vielä päästää kasvamaan. Tehtävä oli kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja vaativa. Kalasta piti ottaa kiinni tiukasti, mutta samalla piti varoa satuttamasta sitä. Kala itse ei tehnyt tehtävää yhtään helpommaksi nostamalla neulan terävän selkäevänsä pystyyn aiheuttamalla verta vuotavia haavoja käteeni.
Sain kuitenkin irti kaikki kalat, jotka hyvinvoivan oloisina lähtivät uimaan. Sen jälkeen oli verkon selvittämisen aika. Nuo kuhanuorukaiset olivat saaneet verkkoni ennen näkemättömään sotkuun.

Kupittaan koulun entinen rehtori Olavi Ojalehto on aikanaan Suomussalmen Hossassa opettanut minulle, miten toivotonkin verkko selvitetään. Hänen metodinsa on hössöttäminen. Hössöttäminen on sitä, että sotkeutunutta verkkoa rauhallisesti avataan sormin epämääräisen näköisesti eri suuntiin. Hössöttää voi vaikka silmät sidottuina. Hössöttäminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.
Kärsivällisyys ja käytetty aika palkitaan: yllättäen verkon sotkut selviävät, eikä verkkoa tarvitse rikkoa - pois heittämisestä puhumattakaan. Niin kävi nytkin!

Yläkoulun rehtorille kalaverkon selvittäminen on oiva työkykyä ylläpitävä aktiviteetti ja hössöttäminen tärkeä työtapa - myös erilaisissa arjen tilanteissa.

Tervetuloa tutustumaan Vasaramäen kouluun!

2010-05-02T09:06:00.000-07:00

Torstaina 6.5. vietämme nivelpäivää.

Elokuussa 1. luokalle tulevat oppilaat vanhempineen on kutsuttu tutustumaan Lehmuksen yksikköömme klo 8.00-9.45. Samaan tilaisuuteen ovat kutsutut myös kaikki uudet 2.-6. luokille kouluumme elokuussa tulevat oppilaat vanhempineen.

Samaan aikaan 7. luokalle koulussamme tai kouluumme siirtyvät oppilaat tutustuvat toisiinsa ja Syreenin yksikköön.

Koulutulokkaiden - siis tulevien 1. luokkien oppilaiden - osalta tilaisuus on jatkoa tammikuussa järjestetylle tilaisuudelle. Tällöin painopiste oli kouluvalmiudessa: Mitä koululaiselta odotetaan? Nyt painopiste on koulun valmiudessa: Miten koulu on valmis ottamaan vastaan tulevat oppilaansa - kunkin omana yksilönään?

Tilaisuudessa kuvaillaan 1. luokan arkea ja siihen liittyviä käytäntöjä. 1. luokkien osalta luokkamuodostus on vielä tekemättä. Luokat muodostetaan vielä ennen tämän lukuvuoden päättymistä ja niistä ja niiden opettajista tiedotetaan Wilman välityksellä.

Tervetuloa tutustumaan Vasaramäen kouluun!

2010-04-25T11:25:00.000-07:00

Oheisessa Ilta-Sanomien nettisivuston kuvassa Ilari Filppula vie Marko Tuulolaa kahville ja tekee pian ratkaisevan maalin.

Jääkiekon keräilykortit kaudelta 1970-71, kortti numero 366 – minun kuvani TPS:n E-juniorina. Aikamoinen aasinsilta tähän ajankohtaiseen aiheeseen:

Turun Palloseura siis taistelee tällä hetkellä jääkiekon SM-liigan voitosta eli kullasta.

Jo tässä vaiheessa meillä on TEPSIstä paljon opittavaa.

Raha ei ratkaise kaikkea. Lähes kaikki muut SM-liigaseurat ovat käyttäneet enemmän rahaa joukkueensa kokoamiseen kuin TPS. Tärkeämpää näyttää sittenkin olevan mm. se, että pelaajat pelaavat ensisijaisesti joukkueelleen – eivät omaan pussiinsa. Joukkueessa ei varsinaisesti ole tähtiä, mutta ei heikkoa lenkkiäkään.Tuntuu siltä, että pelaajat ovat erilaisia, mutta saman arvoisia. Jokainen saa toteuttaa itseään – joukkueen hyväksi. Joukkueessa kaikki tuntevat, että saa tehdä virheitä; niitä ei tarvitse pelätä ja näin jokainen oppii käyttämään omia vahvuuksiaan.

Lähtökohdat meillä Vasaramäessä muistuttavat hyvinkin paljon Tepsin lähtökohtia. Yhtälailla meillä on kaikki mahdollisuudet kultaan, mutta siihen tarvitaan meistä jokaista: kovin moneen omaan pussiinsa pelaajaan tai ei vois vähempää kiinnostaa –pelaajaan meillä ei ole varaa.

Useimmat meistä voimme kuitenkin menestyä vain, jos me joukkueena menestymme. Ani harva meistä on riippumaton muista. Menestymisen edellytys on hyvä joukkuehenki, joka on viime kädessä sinusta kiinni. Hyvä luokkahenki ei riitä. Ei Tepsillekään riitä, että yksi ketju tai kentällinen toimii. Aika moni mestaruus on mennyt seuralta sivu suun, kun osa joukkueesta on luullut liikaa itsestään.

Joukkuepelissä on koko elämän olemus. Usko, että olet enemmän toisten avulla ja toisten kanssa.

Keskiviikko 14.4. on yläkoulun taksvärkkipäivä!

2010-04-08T11:03:00.000-07:00

Keskiviikkona 14.4. on Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien oppilaille mahdollista, että päivän hyvä työ tulee tehtyä taksvärkkipäivänä. Taksvärkki-nimitys tulee ruotsin kielen sanoista "dags verk" eli päivän työ.

Käytännössä koululaiset tekevät päivän verran töitä joko ulkopuolisen palveluksessa tai kotona. Työstä saatu palkka, vähintään 10 euroa, lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen: tänä vuonna Suomen Punaiselle Ristille osan tuotosta jäädessä kuitenkin oppilaskunnan omaan käyttöön.

OPPA tulee ottamaan selvää ja informoimaan koko oppilaskuntaa myöhemmin siitä, mihin nimenomaiseen tarkoitukseen SPR juuri tänä vuonna kohdistaa sille keräämämme varat.

Suosituin ahertamistapa lienee kotona siivoaminen ja leipominen, jolloin vanhemmat maksavat palkan. Monet toki sanovat etsivänsä itselleen työpaikkaa ulkopuoliselta työnantajalta, esimerkiksi kaupasta.

Oppilaat ovat saaneet taksvärkkipäivää koskevan tiedotteen kotiinsa vietäväksi.

Taksvärkkipäivä on hyvän mielen hyväntekeväisyyttä.

Taksvärkkipäivälle on toinen hyvän mielen vaihtoehto. Mikäli oppilas ei osallistu taksvärkkiin, hän saa tai joutuu - riippuen ihan asenteesta - osallistumaan koulun piha- ja ympäristötalkoisiin keskiviikkona klo 8-12.
Koulun mäki ja Kupittaan puisto ovat järkyttävässä kunnossa talven jäljiltä! Nyt tarjotaan arjen sankarin viittaa itse kullekin. Talkoissa kerätään roskat jätesäkkeihin ja romut kasoihin.

Talkoisiin ei pidä tulla ykkösasussa, jonka suojelemiseen menee sitten oppilaan kaikki tarmo.

Piha- ja ympäristötalkoot alkavat klo 8.10 koulun pihalla nimenhuudolla. Talkoot päättyvät myös nimenhuutoon.

Iltapäivällä on koko Vasaramäen koulun henkilökunnalle tarkoitettu arviointitilaisuus, jonka tavoitteena on arvioida koulun toimintaa pian päättyvänä lukuvuonna ja sen pohjalta asettaa tavoitteet tulevalle lukuvuodelle.

Alakoulun oppilaat tempaisevat samalla viikolla Lehmuksen ympäristön puolesta. Luokanopettajat informoivat tästä omaa luokkaansa.

Vasaramäen koululla on uusi logo

2010-04-08T10:15:00.000-07:00

Taannoisen Vasaran juhlan yhteydessä julkistettiin Vasaramäen koulun uusi logo. Sen on suunnitellut 5b-luokan Ida Lund. Logossa ovat kuvattuina toisaalta syreenin ja lehmuksen lehdet, toisaalta iso ja pieni oppilas - käsi kädessä.

Vasaran juhlasta tulee perinne. Se pyritään jatkossa ajoittamaan mahdollisimman lähelle huhtikuun 4. päivää, jota pidetään Uuden Vasaramäen koulun syntymäpäivänä.

Edelleenkin Lehmuksessa vietetään vuosittain Wanhan Vasaran juhlaa - mahdollisimman lähellä maaliskuun 26. päivää, joka oli 55 vuotta Vasaramäen koulun syntymäpäivä.
Tänä vuonna - ensimmäisessä Wanhan Vasaran juhlassa - juhlasalin luku 55 vaihdettiin luvuksi 56. Itse luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä. Tällä kertaa se lankesi 6b-luokan Aku Heinälle.

Prahan keväästä

2010-04-05T00:38:00.000-07:00

Prahan kevät (tšek. Pražské jaro) on nimitys poliittisesti liberaalille ajanjaksolle kommunistisessa Tšekkoslovakiassa, joka alkoi 5. tammikuuta 1968 ja päättyi 21. elokuuta 1968 Varsovan liiton miehitettyä maan. Tšekkoslovakialaiset olisivat halunneet rakentaa inhimillisempää ja modernimpaa sosialismia, mutta hanke kaatui Neuvostoliiton johdon vastustukseen.

Muutama viikko sitten - maaliskuun 22.-28. päivänä - sain kokea toisenlaisen Prahan kevään: osallistuin kurssille, jonka aiheena oli "European citizenship". Kyseessä on Euroopan Neuvoston lanseeraama käsite, jolle on erittäin vaikea löytää suomenkielistä vastinetta, kun äkkiseltään mieleen tuleva "kansalaisuus" on kuitenkin pikemminkin yhtä kuin "nationality".

European citizenship on minulle tietynlainen asenne: valmius keskustella laajasti arvoista ja pyrkiä löytämään, jakamaan ja vahvistamaan yhteiset eurooppalaiset arvot - myös Euroopan Unionin ulkopuolella. Eurooppaa on Unionin ulkopuolellakin. Euroopan maantieteelliset rajat on vaikea määritellä. En ole varma, onko vakiintunut viidennen luokan maantiedon kirjan määritelmä se ainoa oikea.

European citizenship on taistelua demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Kurssilla olivat edustettuina Azerbaidzan, Armenia, Georgia, Bosnia-Herzegovina, Serbia, Kosovo, Espanja, Belgia, Englanti, Tsekki,Turkki, Romania ja Suomi. Kouluttajat olivat Portugalista, Unkarista ja Valko-Venäjältä.

Teemaa lähestyttiin nuorten näkökulmasta. Samalla sain tärkeää tietoa EU:n Youth in action -ohjelmasta, jonka puitteissa olemme käynnistämässä ateenalaisen nuorisoryhmän kanssa "Young people in Human City" -hankkeen, joka huipentuu tapaamiseen Ateenassa marraskuussa 2010.

Työrauha yläkoulussa

2010-03-14T08:27:00.000-07:00

Menneellä viikolla MTV3 julkaisi valtakunnallisen yläkoulun opettajien keskuudessa tehdyn kyselyn tulokset, jotka käynnistivät vilkkaan keskustelun peruskoulun - lähinnä 7.-9. luokkien - työrauhasta tai lähinnä sen puutteesta.

Koulu tulee helposti hakeneeksi työrauhaongelmiinsa ratkaisua ulkopuoleltaan. Tällaisia ratkaisuja ovat mm. lisäresurssit: enemmän rahaa koulun pyörittämiseen, jotta saamme muodostettua entistä pienempiä ja pedagogisesti tarkoituksenmukaisia ryhmiä, lisää moniammatillista osaamista kouluun - opetuksen tukipalveluja koulun yhteyteen ja lisääntyvää yhteistyötä eri viranomaistahojen, kuten poliisin, kanssa.

Aloitteellisuus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat toki hyvän koulunpidon tunnusmerkkejä, mutta edellä kuvatut ratkaisut ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät ole koulun itsensä päätettävissä.

Koulun pitää löytää omat keinonsa ja laatia oma "kortittoman ruuan keittokirjansa".

On lähdettävä ennen kaikkea siitä, että oppilaiden vanhemmat eivät ole koulun ulkopuolella vaan sen sisällä - osa koulua. Ilman todellista kodin ja koulun välistä yhteistyötä koulun työrauhaongelmille ei ole löydettävissä kunnon ratkaisua.

Niin kauan kuin mahdollinen yhteydenotto kotiin on pelote, meillä on vielä toivoa.

Wilma on oivallinen kodin ja koulun välisen viestinnän väline, mutta se kaipaa rinnalleen perinteistä vuorovaikutusta; ihmisten kohtaamista.

Mielestäni yläkoulussakin pitäisi ottaa käyttöön vanhempainvartit tai kolmikantakeskustelut, joihin osallistuvat luokanvalvoja, oppilas ja tämän huoltajat.

Yläkouluikäisten oppilaiden vanhempien tulisi aktivoitua ja tulla mukaan vanhempainyhdistystoimintaan. Tällä hetkellä esimerkiksi on hyvin hiljaista tällä rintamalla, mitä tulee Vaskun Vanhempien muuten hyvin aktiiviseen toimintaan.

Kotona vanhempien tehtävä on nalkuttaa! Niin raskasta kuin se onkin.

Työrauhakysymyksissä toki oppilas ja opettaja ovat avainasemassa.

Tilanne on haastava,jos oppilas ei millään jaksa tai kykene näkemään yli tulevan viikonlopun. Kun kaikelta koulun vaatimalta tekemiseltä tuntuu puuttuvan merkitys.

Koululla on omat järjestyssääntönsä.

Nyt juuri olen lähtenyt ristiretkelle 9. luokkien tupakoitsijoita vastaan. Kun koulumme järjestyssäännöt kieltävät oppilasta poistumasta välituntien aikana välituntialueelta ja kun toisaalta voimassa oleva tupakkalaki kieltää kaikilta tupakoinnin koulun tontilla, olemme pattitilanteessa.

Jokainen ymmärtää, että koulu ei voi tässä joustaa. Jos sille tielle lähtee, se on menoa.

Tiedän, että perusopetuslaki antaa mahdollisuuden määrätä jälki-istuntoa, antaa kirjallisen varoituksen tai jopa erottaa määräaikaisesti, mutta kuitenkin tunnen olevani aseeton.

On selvää, että oppilaan kuulemista ja osallistamista muutoinkin tulee lisätä ja kaikin tavoin tulee pyrkiä tukemaan yhteisöllisyyttä myös yläkoulussa. Uskon, että yhtenäiskoulun vakiintuessa myös yhteisöllisyys vahvistuu.

Valmistaudumme Vasaran päivään - koulumme syntymäpäivään

2010-03-07T11:36:00.000-08:00

Kuvassa vasemmalta Vasaramäen koulun rehtori Jyrki Välimäki, Tuija Ekman, Petri Laitinen, Tarja Mattila, Alisa Vehviläinen, Leena Majaniemi. Musiikista huolehti Hilkka Oksama-Valtonen.

Vasaramäen alakoulun ja Kupittaan yläkoulun yhdistämistä vietettiin Kakskerrassa Sinapin leirikeskuksessa lauantaina 4.4. 2009.
Koulun opettajat olivat saapuneet paikalle ja istuivat eri puolilla käytävää. Kupittaan väki vasemmalla ja Vasaramäen väki oikealla puolella takaa katsottuna ikäänkuin häissä.

Pastori Petri Laitinen kertoi, että koulut oli vihitty aamulla yhteen,vaikkei hän sitä heti alussa muistanutkaan.

Tilaisuudessa oli paikalla myös kuningaspari, joka keskusteli innokkaasti valtakunnassa tapahtuneesta suuresta onnesta.Toivottavasti kaikki nyt sujuisi hyvin.

Salin edessä oli pöytä, jossa oli kaksi kättä sekä vasara ja pari kuppia
symboolisen yhdistymisen merkiksi. Oikealla oli kakku, josta nousi lintu.
Lapsi oli syntynyt.

Petri-papin mielestä lapselle pitää saada nimi, mutta mitä tapahtuukaan. Pahatar saapuu kiukkuisena paikalle. Hän uhkailee, mutta Petri-pappi ei luovu, vaan laulaa kauniin laulun Ilkan säestyksellä, Pahatar leppyy ja tilaisuus muuttuu nimenantotilaisuudeksi.

Loppu on hyvin, kaikki on hyvin. Uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.

Tulevaa huhtikuun neljättä voidaan siis pitää merkittävänä päivänä Vasaramäen yhtenäiskoulun lyhyessä historiassa. Ja sitä se tulee olemaankin.

Kuitenkaan emme halua unohtaa juuriamme. Vasaramäen kansakoulu vihittiin juhlallisin menoin käyttöön maaliskuun 26. päivänä vuonna 1953. Koulua oli toki käyty noissa uusissa ja moderneissa tiloissa syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta kuitenkin tuota vihkiäispäivää alettiin pitää Vasaran päivänä, Vasaramäen koulun syntymäpäivänä. Niin varmasti teemme jatkossakin - yhtenäiskouluna.

Kuitenkin tänä vuonna joudumme käytännön syistä siirtämään Vasaran päivän juhlan jo edelliselle viikolle: vietämme koko koulun yhteistä Vasaran juhlaa perjantaina maaliskuun 19. päivänä klo 9.30-10.30 Kupittaan urheiluhallissa. Myös kaikki oppilaiden vanhemmat ja isovanhemmat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Tilaisuudessa mm. julkistetaan koulun logo -kilpailun tulos eli yhtenäisen Vasaramäen koulun logo.

Onnistunut suksien vaihto

2010-02-28T08:55:00.000-08:00

Aino-Kaisa Saarinen voitti pronssia Vancouverin talviolympialaisten naisten viimeisellä maastohiihtomatkalla, joka oli 30 kilometriä.

Hieman yli viisi kilometriä ennen maalia Aino-Kaisa meni suksien vaihtoon - toisin kuin kaikki muut kärkihiihtäjät. Hiihtoa television välityksellä selostaneet ja kommentoineet pitivät suksien vaihtoa virheenä. Samoin minä. Uskon useimpien kisaa seuranneiden ihmetelleen tuota taktiikkaa ja olleen vakuuttuneita siitä, että toiveet mitalista sai unohtaa.

Toisin kävi. Suksien vaihto vielä viisi kilometriä ennen maalia osoittautui osaksi oivallista taktiikkaa, jonka ansiosta Aino-Kaisa Saarinen onnistui lopussa karistamaan kannoiltaan muut pronssia tavoitelleet kilpailijat.

Rehtorin työssäni olen saanut usein tuntea olevani tilanteessa, jossa valitsemaani taktiikkaan epäillään, koska se poikkeaa siitä, miten ennen on toimittu tai miten muut toimivat.

Kun tavoite on selkeä - kun tietää, mitä on tullut hakemaan, kuten Aino-Kaisa asian ilmaisi - pitää uskaltaa kokeilla uusia keinoja ja tehdä poikkeavia ratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi.

Tavoitteeni on selkeä: elää todeksi kaikki nuo arvot, jotka on määritelty Vasaramäen koulun toiminnan perustaksi.

On kuitenkin selvää, ettei huippuhiihtäjäksi tulla kuuntelematta muita. Aino-Kaisankin innoittajana oli toiminut Sami "Musti" Jauhojärven viime kaudella maailman cupin 50 kilometrin voittoon johtama vastaava taktiikka.

Ihmisen kosketus

2010-02-14T11:12:00.000-08:00

Luokkalätkä on osaltani ohi. "Ikuisesti", ajattelin. Tapahtuma tosiaan käy voimille.
Suurin haaste on saada luokat aamulla ajoissa asianmukaisesti varustettuina jäälle päivän ohjelman mukaisesti.

Varissuon tiistaiaamua hämmensi tuore tutkimustulos ja sen synnyttämä keskustelu oppilaiden kokemasta opettajan heihin kohdistamasta koskettelusta.
Mietin asiaa, kun puin ekaluokkalaiselle maalivahdille patjoja eli maalivahdin säärisuojuksia. Kyllä siinä oli äheltämistä eikä siinä onnistu ilman kosketusta. Kypärän nepit taas olivat niin piukat, että oli parasta ottaa pienen miehen pää hellästi, mutta tukevasti kainaloon, jotta tehtävässä onnistuisi.

Käytössämme olevan Turvataito-materiaalin ohjeet lapselle ovat hyvät. Se opettaa lapselle hyvän ja pahan kosketuksen eron. Materiaali mm. opettaa, että kosketus, joka kohdistuu kuvitellun kokouimapuvun peittämälle alueelle, on kielletty.
Materiaali on meille opettajillekin hyvä, jotta emme provosoituisi tutkimuksesta, vaan uskallamme edelleen olla läsnä täysillä työssämme. Siihen kuuluu myös ihmisen kosketus.

Luokkalätkän päälle sitten rehtorin hommat. Ei jaksa.

Mutta saamani erittäin myönteinen palaute aiheuttanee sen, että ensi vuonnakin olen tapahtumaa järjestämässä:

"Perjantaihuomenta Jyrki,SUURI kiitos jälleen kerran siitä harvinaisesta urheilutapahtumasta ,jossa sijoitus,pisteet,vaikeuskertoimet eivätkä mitkään muutkaan vastaavat näy millään tavalla, Jopa oppilaat,jotka ilmoittivat ,etteivät ota luistimia mukaan, tai EIVÄT ainakaan osallistu pelaamiseen, vinkuivat turnauksessa vieressä koko ajan, että pääsisivät mukaan seuraavaan kentälliseen, ja sitten - ykkösiä kun ovat- pitävät maalia pystyssä jne... 100 % :sti kiva tapahtuma ja hienosti organisoitu,leppoisa ilmapiiri...."

Kolme päivää Impivaarassa ja kolme päivää Varissuolla - yhteensä 1600 oppilasta kaupunkimme 1.-3. luokilta osallistui tähän jääkiekkotapahtumaan.

Perjantaina olin Vierumäellä tapaamassa Jääkiekkoliiton kehitysjohtajaa Ari Piispasta jääkiekko- ja kouluasioissa. Nämä kaksi on tarkoitus tulevaisuudessa koulumme 7.-9. luokilla yhdistää tavalla, josta Turku voi olla ylpeä.

Iso paha koulu?

2010-02-06T05:02:00.000-08:00

Ryhmätyö opettaa - kuvassa seitsemännen vuosiluokan oppilaita kuvataiteen tunnilla

Jokin aika sitten seurasin Ajankohtaisen kakkosen lähetystä, jonka aiheena oli Tampereen kaupungin suunnittelemat muutokset kouluverkkoonsa.

Koulujen lakkauttaminen ja jäljelle jäävien yhdistäminen ei siis olekaan mikään Turun taudin uusi olomuoto, vaan valtakunnallinen ilmiö, joka kasvukeskuksissa johtuu mm. oppilasmäärien pienentymisestä ja haja-asutusalueilla kuntien sisäisestä muuttoliikkeestä.

Ohjelmassa menivät kaikki kouluslangin käsitteet onnellisesti sekaisin: synonyymejä olivat toisilleen toisaalta tuntikehys ja tuntijako toisaalta koulun koko, luokkakoko ja ryhmäkoko.

Näin käy usein. Luulenpa jopa, että kunnallisesta päätöksenteosta vastuussa olevat syyllistyvät samaan - tahtomattaan sekoittavat nämä käsitteet.

Tuntikehys on yksittäisen koulun ylläpitäjältään lukuvuodeksi kerrallaan käyttöönsä saama opetustuntien määrä. Tuntikehys käytännössä määrää opetusryhmien lukumäärän ja niiden koon. Tuntikehys määrää, kuinka monta viikkotuntia oppilasta opetetaan viikossa. Toki valtakunnallinen tuntijako määrittelee jokaisen oppiaineen minimituntimäärän ja oppilaan viikottaisen minimituntimäärän. Laki ei kiellä tarjoamasta opetusta - siis pidentämästä oppilaan koulupäivää - yli minimin, mutta ainakin Turussa koulun käyttöönsä saama tuntikehys tekee sen.

Iso koulu ei ole sama kuin iso luokka tai iso opetusryhmä! Isossa koulussa voi olla pieniä luokkia. Iso luokka voidaan jakaa pienempiin opetusryhmiin.

Itse asiassa isolla koululla on paremmat mahdollisuudet ryhmitellä oppilaat erilaisiin pedagogisesti tarkoituksenmukaisiin opetusryhmiin, mikäli koulun käyttöönsä saama tuntikehys on riittävä.

Samoin kuin pieni yhteisö voi ahdistaa erilaiseksi itsensä kokemaa aikuista - samoin pienessä yhteisössä myös lapsen on helpompi kokea ahdistusta, joka johtuu erilaisuuden tunteesta ja siitä, että ei tunne tulevansa toimeen tarjolla olevien aikuisten kanssa. Isossa koulussa on enemmän sosiaalisia vaihtoehtoja.

Tahallaan pyritään luomaan mielikuvaa "maan korvessa kulkevi lapsosen tie" ja maalaillaan kuvaa, jossa pieni koululainen jää isompiensa jalkoihin isossa koulussa.
Hyvällä organisoinnilla isossa koulussa pystytään säilyttämään kaikki pienen koulun edut, mutta pienen koulun on vaikea saada käyttöönsä ison yksikön etuja.

Luokkalätkä 2010

2010-01-31T04:48:00.000-08:00

TURUN KOULUT LIIKKEELLE LUOKKALÄTKÄN AVULLA

Koululiikunnassa Turussa puhaltavat uudet tuulet. Kaupungin ja Nuori Suomi ry:n yhteisen Koulut liikkeelle –hankkeen ja sitä seuranneen Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hankkeen ansiosta on koululiikunnan kehittämistyö hyvässä vauhdissa hankkeeseen mukaan lähteneissä kouluissa; tavoitteena on koululiikunnan lisäksi kehittää koulun liikuntaa – aamu- ja iltapäiväliikuntaa ja välituntiliikuntaa ja olosuhteita näiden toteuttamiseen. Liikunnallisen elämäntavan ja terveyden yhteyttä korostetaan, samoin kuin liikunnan merkitystä keinona ehkäistä syrjäytymistä. Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä -hankkeesta on kehittynyt monipuolisesti lapsen hyvinvointia edistävä hanke.
Suomen Jääkiekkoliitto on mukana vaikuttamassa edellä kuvattuun muutokseen. SJL:n kanssa yhteistyössä toteutettavassa LUOKKALÄTKÄ -tapahtumassa on nähtävissä muutoksen suunta: koululiikunnan uudet tavoitteet ja työtavat. Luokkalätkä-tapahtuma järjestettiin nykyisessä muodossaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2003. Tapahtumaan osallistui tuolloin Varissuon jäähallissa 30 luokkaa – noin 600 oppilasta! Luokkalätkä ’09 järjestettiin kahtena tapahtumana: Tois pual jokke –luokkalätkä 20.-22.1.2009 Impivaaran jäähallissa ja Täl pual jokke –luokkalätkä Varissuon jäähallissa 3.-5.2.2009. Yhteensä näihin kahteen alueelliseen tapahtumaan osallistui kahdestakymmenestä koulusta 73 luokkaa – oppilaita yhteensä noin 1700! Kummankin kaksirataisen jäähallin jokainen neliömetri oli tarpeen: tunnelma oli kuin muurahaispesässä. Kummankin kaksirataisen jäähallin jokainen neliömetri oli tarpeen: tunnelma oli kuin muurahaispesässä.

LUOKKALÄTKÄ 2010 käynnistyi viikolla 3 Tois pual jokke -tapahtumalla Impivaaran jäähallissa ja jatkuu viikolla 6 Täl pual jokke -tapahtumalla Varissuon jäähallissa.

Tiistaina 9.2. klo 9-13 vuorossa ovat ensimmäiset luokat: Ilmoittautuneita luokkia on yhteensä 12. Edustettuina ovat Vasaramäen koulun ohella Wäinö Aaltonen, Luolavuori, Ilpoinen, Halinen ja Kakskerta.

Keskiviikkona 10.2. klo 9-13 ovat vuorossa toiset luokat: Ilmoittatuneita luokkia on yhteensä 14. Edustettuna on em. koulujen ohella myös Pääskyvuori.

Torstaina 11.2. klo 9-13 ovat vuorossa kolmannet luokat: Ilmoittautuneita luokkia on yhteensä 14. Edustettuina ovat em. koulujen lisäksi Kerttuli, Martti ja Vähä-Heikkilä.

Kenelle Luokkalätkä on tarkoitettu?

Luokkalätkään voivat osallistua peruskoulun vuosiluokat 1.-3. Tavoitteena on tehdä jääkiekosta kaikkien peli: pelattavassa reikäkiekossa on hyvin yksinkertaiset säännöt ja siinä tarvitaan vain joitakin pakollisia varusteita. Pyrimme siihen, että kaikki tuntevat osaavansa ja olevansa hyviä – juuri jääkiekossa! Tavoitteena on kehittää lasten luistelutaitoa. Tilaisuus on samalla osallistuville opettajille täydennyskoulutustilaisuus – jos se oikein oivalletaan. Luokkalätkä-tapahtumassa on mahdollista oppia lisää liikuntatunnin organisoinnista, uusia työtapoja ja harjoitteita.

Toteutus perustuu yhteistyöhön

Tapahtuman suunnittelusta vastaa työryhmä, johon kuuluvat projektipäällikkö Pertti Koski ja aluevalmentaja Jari Heiniola Suomen Jääkiekkoliitosta, juniorivalmennuspäälliköt seuraavista seuroista: TPS, Kiekko-67, Tuto, TuKV ja TuWe sekä koulujen edustajana rehtori Jyrki Välimäki ja Marko Mäenpää Vasaramäen koulusta sekä koululiikunnan ohjaaja Harri Karjalainen Turun opetuspalvelukeskuksesta.
Tapahtuman toteutuksesta vastaavat em. seurojen valmentajat apunaan jääkiekkoa harrastavat 5.-9. luokkien koululaiset.

Luokkalätkään osallistuu siis koko luokka. Ne oppilaista, jotka haluavat, pelaavat reikäkiekkoa. Muille oppilaille järjestetään luisteluharjoitteita ja –leikkejä ns. vapaalla jäällä. Toisaalta ei ole huono ajatus sekään, että kaikki luokan oppilaat pelaavat reikäkiekkoa jokaisen osallistuessa ainakin johonkin päivän kolmesta ottelusta.
Ne oppilaat, joilla on voimassa oleva jääkiekon, kaukalopallon tai ringeten pelaajalisenssi ( ei koske 1. luokan oppilaita ) eivät saa osallistua reikäkiekkoon pelaajina tai maalivahtina. Heille ohjaajat järjestävät oman pelin, omia harjoitteita tai antavat kokonaisuuden kannalta vastuullisia tehtäviä.
Kullekin luokka-asteelle on varattu Impivaaran ja Varissuon kaksirataisesta jäähallista oma päivänsä. Ilmoittautuneista luokista laaditaan tavallaan ottelukaavio, josta käy ilmi, mitkä luokat kulloinkin ovat jäällä. Jokainen luokka on jäällä vähintään kolme puolen tunnin toimintajaksoa. Kaaviosta käy ilmi luokan ”vastustajat” reikäkiekko-otteluissa, sekä luistelumoduulit: niille oppilaille, jotka eivät osallistu reikäkiekkoon, on suunniteltu kolme erilaista luistelumoduulia eli puolen tunnin ohjelmaa.
Opettajan tehtävä hallissa on huolehtia siitä, että hänen luokkansa on oikeaan aikaan jäällä. Sen lisäksi opettaja huolehtii luokastaan taukojen aikana, jolloin oppilaat lepäävät ja syövät eväitään. Varsinkin pienimpien oppilaitten kohdalla opettaja tarvitsee apua luistinten sitomisessa ja maalivahdin varustamisessa.

Reikäkiekon säännöt

• Tapahtuman aikana luokalla on mahdollisuus pelata kolme ottelua.
• 1. luokat pelaavat 1. luokkia vastaan, 2. luokat 2. luokkia vastaan jne.
• Yhdysluokat pelaavat vanhemman ikäluokan mukaan. Jos se ei tunnu mielekkäältä, opettajan on informoitava asiasta ilmoittautumisen yhteydessä.
• Otteluaika on 2 x 12 minuuttia ns. suoraa aikaa eli pelikelloa ei välillä pysäytetä.
• Kahden minuutin välein kuitenkin peli puhalletaan poikki ja kello pysäytetään. Tällöin on mahdollisuus vaihtaa pelaajia kentällä. Tuomari voi lyhentää vaihtojen väliä, jos vaihtopelaajia on runsaasti.
• Pelaamassa on aina maalivahti ja neljä pelaajaa. Kentällä on aina oltava tyttöjä ja poikia.
• Pelaamiseen osallistuvat oppilaat on jaettava mahdollisuuksien mukaan etukäteen neljän oppilaan ryhmiin, jotta em. pelaajien vaihtaminen sujuu mutkattomasti.
• Pelikenttä: 1/3 osa kaukalosta siniviiva rajana. Peliä pelataan siis kaukalon leveyssuunnassa.
• Mikäli siniviivalla ei ole laitaa, vaihtopelaajat toimivat ”muurina”. Muurissa olevan pelaajan tehtävä on palauttaa kiekko peliin. Jos kiekko ohittaa muurin, peli puhalletaan poikki.
• Pelivälineenä on reikäkiekko, joka on tavallista kiekkoa kevyempi.
• Pelikatkon jälkeen aloitus suoritetaan aina pelialueen keskipisteestä.
• Otteluissa pelataan aina voitosta, mutta joukkueet eivät saa voitoista ja tasapeleistä pisteitä. Voitoilla ja tappioilla ei ole merkitystä: turnausvoittajaa ei haeta – eikä voittajaa muutenkaan nosteta korokkeelle.
• Kun oppilaat kuitenkin laskevat ”tehopisteitään”, tulee painottaa seuraavaa: maaliin johtanut syöttö = 2 pistettä, maali = 1 piste.

Vasaran Pauke liikuttaa lapsia ja aikuisia

2010-01-27T11:18:00.000-08:00

Urheiluseura Vasaran Paukkeen alakoulun oppilaille suunnattu perjantain pelivuoro starttasi viime perjantaina oppituntien jälkeen ja jatkoa seuraa taas tällä viikolla.

Itse tulin juuri Vasaran Paukkeen aikuisten liikuntavuorolta Lehmuksen liikuntasalista. Meitä oli viisi ja pelasimme sählyä tyyliin kaksi vastaan kolme välillä joukkueita vaihdellen. Oli raskasta! Mutta kivaa! Ensi viikolla kuulemma tulee lisää porukkaa. On määrä silloinkin pelata sählyä.
Laji voi olla jotain muutakin -se on ihan siitä kiinni, miten sovitaan. Tämä viikoittainen liikuntasessio on siis Lehmuksen salissa keskiviikkoisin alkaen klo 19.45 - heti Vaskun Pompun jälkeen. Tänään jaksoimme pelata puoli yhdeksään.

Tämä on mielestäni sitä "matalan kynnyksen toimintaa", johon mielestäni on helppo liittyä: ei todellakaan tarvita aiempaa kokemusta. Sinne vaan mukaan!

A2-kielen opiskelusta

2010-01-24T11:51:00.000-08:00

Helmikuun alussa 3. luokkien oppilaiden vanhemmat saavat painotuoreen tiedotteen, joka kertoo vapaaehtoisen A2-kielen valinnan mahdollisuudesta. Turku on mukana Opetushallituksen kansallisessa vieraiden kielten opetuksen kehittämishankkeessa, jonka tavoitteena on, että englannin ja ruotsin ohella myös perusopetuksen kielipolkuihin kuuluvia muita kieliä opiskeltaisiin.

Vasaramäen koulun kieliohjelmaan kuuluvat A2-kielinä saksa ja ranska. Turussa on opetusryhmän minimikooksi määritelty 14 oppilasta. Toki pienemmälläkin ryhmällä opetuksen mielestäni voisi käynnistää, mutta tuo asetettu minimiraja on sikäli perusteltu, että aina käy niin, että joku ryhmästä muuttaa pois tai muuten vaihtaa koulua - esimerkiksi 7. luokalle siirryttäessä - tai käy yksinkertaisesti niin, että A2-kielen opiskelu osoittautuu liian vaativaksi ja koti ja koulu yhdessä sopivat, että oppilas keskeyttää opiskelun. Niinpä tuo asetettu ryhmän minimikoko varmistaa, että opetusryhmä säilyy taloudelliseti ja toiminnallisesti järkevän kokoisena perusopetuksen loppuun saakka.

Monen mielestä meidän tulisi tarjota A2-kielenä ruotsia. Minunkin mielestäni ruotsi on erittäin tärkeä! Siksi se onkin kaikille pakollinen B1-kieli, joka alkaa 7. luokalta.

Jos kieliohjelmaamme kuuluisi A2-kielenä vain ruotsi, ryhmä muodostuisi. Olen tästä tietoinen.
Mutta: A2-kielen tarkoitus on monipuolistaa opiskeltavien vieraiden kielten tarjontaa. Siksi me tarjoamme ranskaa ja saksaa. Ja teemme se tosissamme.

Mikäli perinteistä opetusryhmää ei muodostu, tarjoamme mahdollisuutta opiskella kyseistä kieltä etäopetuksessa. Tällöin opiskellaan internetin välityksellä kameralla ja mikrofonilla varustetun tietokoneen avulla koulunkäyntiavustajan valvonnassa. Ryhmään kuuluu myös oppilaita yhdestä tai kahdesta muusta koulusta. Opettaja ei ole oppilaiden luona, vaan opettaa omasta työpisteestään. Toki silloin tällöin kokoonnutaan perinteiseen opetukseen, mikä vahvistaa ryhmäytymistä.

Joillekin A2-ruotsi on ollut "kynnyskysymys" ja olemme tarjonneet mahdollisuutta opiskella sitä päivän ensimmäisellä tai viimeisellä tunilla Kerttulin koulussa koulujen yhteisessä ryhmässä. Tosin edes näin ei viimeksi ryhmää muodostunut ja opetus tässäkin aloitettiin etäopetuksena.

Tänä lukuvuonna on ollut etäopetuksessa ongelmia tietoliikenneyhteyksissä, kun kilpailutuksen kautta kaupunki siirtyi Soneran asiakkaaksi. Uskomme kuitenkin, että ratkaisut löytyvät näihinkin ongelmiin.

Edellä mainitsemani tiedotteen ohella 3. luokkien vanhemmat saavat valintalomakkeen, joka tulee palauttaa jokaisen oppilaan osalta kouluun maanantaina 8.2.

Tervetuloa Vasaramäen kouluun!

2010-01-17T05:17:00.000-08:00

Yhtenäiskoulussa isot ja pienet oppivat rinnakkain.

Tällä viikolla järjestämme kaksi merkittävää tilaisuutta. Kummatkin niistä liittyvät lapsen koulupolun tärkeisiin nivelvaiheisiin.

Tiistaina 19.1. klo 18.00-19.30 on informaatiotilaisuus elokuussa 1. luokan aloittavien lasten vanhemmille Lehmuksen ravintola Kokkikukossa.

Tuomme esille käsityksemme lapsen kouluvalmiudesta. Meidän mielestämme siitä on edelleenkin puhuttava. Tämä ajankohta on hyvä. Tämän jälkeen emme siitä puhu - elokuussa 2010 peruskoulun aloittavien lasten vanhemmille. On totta, että kouluvalmiuden käsitettä ollaan romuttamassa. Ajatellaan, että pitääkin puhua koulun valmiudesta: jokaisen tulisi voida aloittaa opintie tuossa laissa säädetyssä iässä kotiaan lähellä olevassa koulussa. Olen itsekin tämän ajatuksen takana, kunhan koulu saa tuon ideologian edellytämät taloudelliset resurssit. Näin ei vielä ole. Niitä odotellessa - opetus on edelleenkin luokkaopetusta, jossa suuret erot oppimisvalmiuksissa opintien alkuvaiheessa ovat vaikeasti eliminoitavissa ja aiheuttavat näin uhkan lapsen onnelliselle koulupolulle.
Meillä Vasaramäen koulussa on onneksi tarjota lähikouluna alkuluokka lapsille, joiden kohdalla päädytään siihen, että aikalisä on paikallaan.

Informaatiotilaisuutemme ei kuitenkaan ole kouluvalmiusilta, vaan pyrimme siihen, että ilta etenee tulevien koululaisten vanhempien esittämien lapsensa koulun aloittamiseen liittyvien kysymysten herättämän keskustelun avulla.

Tilaisuuden jälkeen on mahdollista suorittaa myös koulutulokkaan kouluun ilmoittautuminen opastuksellamme juuri saneeratussa ATK-luokassamme.

Tilaisuus jatkuu toukokuun 6. päivänä klo 8.00-9.45, jolloin kykenemme vastaamaan myös niihin koulun alkuun ja lukuvuoteen 2010-2011 liittyviin kysymyksiin, joihin vielä näin tammikuussa emme pysty.

Keskiviikkona 20.1. klo 18.30-19.30 on tiedotustilaisuus 7. luokan elokuussa aloittavien lasten vanhemmille Syreenin alasalissa.

Vasaramäen koulun 6. luokkien vanhemmille järjestimme jo marraskuussa yläkouluun siirtymiseen liittyvän tilaisuuden, jonka tarkoituksena oli hälventää tähän nivelvaiheeseen liittyviä pelkoja ja vahvistaa vanhemmissa ja osittain heidän välityksellään oppilaissamme uskoa yhtenäiskouluumme.

Keskiviikon tilaisuus on tiedotustilaisuus. Voidaan myös puhua koulun markkinoinnista. Tässä perusopetuksen nivelvaiheessa kouluumme tulee oppilaita muista kouluista. Se on myös koulumme elinehto. Monelle käynti Vasaramäen koulussa on ensimmäinen.

Toivon, että pystymme vakuuttamaan kaikki meille tärkeissä asioissa:

Jokainen oppilas on meille yhtä tärkeä - on hän sitten liikuntalinjalla tai ei. Pyrimme siis järjestämään käytössämme olevat resurssit tasapuolisesti ja organisoimaan opetuksen siten, että kaikki luokat ja opetusryhmät ovat yhtä hyviä.

Toki tiedotustilaisuudessamme on tärkeää esitellä liikuntalinjaamme, siis yleisliikunta- ja jalkapallolinjaamme, onhan kyseessä koulumme erityistehtävä turkulaisessa kouluverkossa.

Otamme vakavasti perusopetuslain vaatimuksen turvallisesta oppimisympäristöstä. Sekä henkisen että fyysisen oppimisympäristön tulee olla sellainen, että kouluun on hyvä tulla.
Me Vasaramäen koulussa tiedostamme sen, että koulumme kehittäminen ei onnistu ilman oppilaiden ja näiden vanhempien kuulemista ja ja oppilaiden osallistamista koulun arjessa.

Tervetuloa siis kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä!

Rakkkaudesta jääkiekkoon

2010-01-09T02:47:00.000-08:00

Jos haluaa hetkeksi päästä eroon kouluasioista - tuppaavat pyörimään päässä - kannattaa mennä jääkiekko-otteluun. Minulle hyvä jääkiekko-ottelu paikan päällä koettuna on paras tapa irrottautua arjesta. Rentoutumisesta ei voi puhua. Eikä aina viihteestäkään. Välillä tuska on sietämätöntä, kun oma joukkue tekee työt ja vastustaja korjaa hedelmät. Eilen kävi niin ottelun ratkaisseessa toisessa erässä. Oli TPS - HIFK. Yleisöä oli pitkästi yli 8000. Katsomo näytti täydeltä, kun yläkatsomon toinen sivu oli edelleen suurten lakanamainosten peitossa.
Ottelukohtaisen katsojakeskiarvon täytyy olla tämän kauden osalta yli kuuden tuhannen. Kuitenkin on sellainen mielikuva, että rahat on loppu Tepsiltä - muihin liigaseuroihin verrattuna pienestä palkkabudjetista huolimatta. Miten jotkut seurat voivat sitten pyörittää samaa bisnestä puolta vähemmillä katsojamäärillä? En ymmärrä.
Ottelun alla esitin - kuten aina - retorisen kysymyksen rakkaalle vaimolleni: "Tuletko mukaan jääkiekko-otteluun?" Yllättäen hän sanoi "kyllä". Hän tekee sen kerran kaudessa. Jos sen tekee kerran kaudessa, se kannattaa tehdä HIFK-ottelun kohdalla. Niin nytkin, vaikka peli ei pelaajien osalta ollut lähellekään sitä, mihin he pystyvät.
HIFK:n kannattajat olivat taas hyviä. Minunkin pitäisi oppia laulamaan ja kannustamaan ja jättää kiroilu ja sättiminen vähemmälle. Kyllä turkulaisetkin kannustivat, mutta aina väärään aikaan: silloin, kun oma joukkue oli tehnyt maalin tai kun esimerkiksi hyökkäyspäässä luistin kulki ja sen seurauksena kulmapeli sujui. Mutta kun kannustusta olisi takaa-ajoasemassa kaivattu, katsomo oli kutakuinkin hiljaa. Niin minäkin. Mikään tyypillinen turkulainen kannattaja en siinä mielessä kyllä ole, että käyn kyllä otteluissa hävittyjenkin pelien jälkeen.
Jotenkin on käsittämätöntä, että Tepsin väreihin sonnustautuneita faneja on Tepsin kotiotteluissa aina vähemmän kuin vierasjoukkueen väreihin pukeutuneita faneja!
Jos tilanteeseen halutaan parannus, minulla on siihen resepti: Faniksi ei tulla - faniksi kasvetaan. Pelaajille kummikoulut tai -päiväkodit, kummi välillä kouluun käymään ja höntsäämään välitunnilla oppilaitten kanssa. Yhteisiä vierailun teemoja voisivat olla liikunnan merkitys, päihteettömyys, riittävä yöuni, koulun hoitaminen kunnolla... Jokainen voisi vuorollaan kutsua kummikoulunsa seuraamaan ottelua ja tämä huomioitaisiin ottelussa.

Oltiin tällä tiellä jo pitkällä Heinosen Villen kanssa, kun hän markkinoi TuToa. Villen lähdettyä työ jäi kesken niin kuin moni muukin asia TuTon kohdalla.

Kun lähdimme ottelusta, ovella jaettiin ilmaiskappale Urheilulehteä. Toimittaja Petteri Sihvonen on säälittävä! Lehden 7.1.2010 numeron sivulla 25 oleva juttu juniorijääkiekkoulun tilasta otsikolla "Piikkinä lajin lihassa" on toimittajan kannalta karmeaa luettavaa. Suomalaisten juniorimaajoukkueiden menestymättömyys laitetaan taas Nuori Suomi -ohjelman piikkiin ja Jääkiekkoliiton eläkkeelle siirtynyttä nuorisopöäällikköä Eero Lehteä verrataan syöpään.
Ensinnäkin - mielestäni alle 20-vuotiaitten maajoukkueen huonolla menestyksellä - oliko se huono? - ja Nuori Suomi -ohjelmalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa; ehkä se, että ohjelman ansiosta taas joukkueellinen nuoria on jaksanut jatkaa harrastustaan, josta sitten on muodostunut heille työ.
Toiseksi - en ymmärrä, miksi Sihvosen kirjoitus kirjoitettiin ja julkaistiin?

Tänään on Vaasassa tärkeä ottelu. Klo 19 alkaa Suomi-sarjan ottelu Waasa Red Ducks vastaan Naantalin VG-62. Vastakkain ovat mm. sarjan parhaat maalivahdit: Niklas Wevar ( kuva yllä ) ja Kim Törnström ( Miksei muuten pelaa TuTossa? ). Täytyy laittaa Jääkiekkoliiton sivustolta suora otteluseuranta päälle.

Olenko lätkäjätkä? -En. Kuitenkin moni muu asia menee elämässäni jääkiekon edelle.

Lehmuksen remontti etenee

2009-12-28T08:06:00.000-08:00

Varsinainen joululahja!

Tutkin Tilaliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjaa 15.12.2009. § 289 Turun Tilaliikelaitoksen vuoden 2010 investointiohjelman "Muut peruskorjaukset" -nimikkeen hankejako kertoo meille, että Vasaramäen koulun B-osan perustekniikkaan ja inva-wc:n rakentamiseen on varattu vuodelle 2010 500 000 euroa. Tämä mitä ilmeisimmin tarkoittaa sitä, että varsinaisten luokkatilojen saneeraus käynnistyy kerroksittain Lehmuksessa.

Kupittaan koulukiinteistön peruskorjauksen ensimmäinen hankekokous on määrä pitää pian vuodenvaihteen jälkeen.

Sen jälkeen on helpompi suunnitella taas yhtenäiskoulun tulevaisuutta.

Syyslukukauden päätöspäivä 22.12.2009

2009-12-22T10:25:00.000-08:00

Edellisenä päivänä alakoulun väki kokoontui Lehmuksen juhlasaliin viettämään Talvipäivän seisausta klo 10.

Jo seuraava päivä olisi sitten pitempi.

Ohjelmaa oli kertynyt kokonaisen juhlan verran. Merkille pantavaa oli, kuinka juuri valmistunut näyttämön valaistus- ja äänentoistoremontti tuki lasten esityksiä ja teki niistä entistä nautinnollisempia. Yhtenäiskoulun hengessä seitsemännen luokan - vieläpä liikuntalinjan - tytöt esittivät tanssin. Olihan vastaavasti Pikkukuoromme vieraillut edellisenä perjantaina yläkoulun kuusijuhlassa ja valloittanut yleisönsä.

Illan kuusijuhlaa, johon perinteisesti kutsumme oppilaitten vanhemmat ja isovanhemmat, emme tänä vuonna järjestäneet opettajien lomautusten johdosta. Vaikka juhlan tietenkin olisi voinut ajoittaa mille illalle tahansa, näkemys on, että syyslukukauden viimeistä työpäivää on voitu perinteisesti lyhentää siksi, että osa tästä päivästä on siirretty yhteen iltaan: kuusijuhlaan. Kun nyt sitten kaikki vakinaiset opettajat olisivat lomautettuina viimeisenä työpäivänä 22.12., oli itäisen yhteistyöalueen yhteinen päätös, ettei kuusijuhlia järjestetä.

Yläkoulu kävi aamulla Tuomiokirkossa. Satunnainen tarkkailija voisi sanoa:"Eikö koulu enää opeta, miten kirkossa käyttäydytään?" Kysyn:"Onko kyse koulun laiminlyönnistä, jos oppilas ei erota jumalanpalvelusta ja TuTon jääkiekko-ottelua?"

Tiistai 22.12. - syyslukukauden päätöspäivä - alkoi perinteiseen tapaan klo 9: joulupukki oli nukahtanut juhlasalin näyttämölle keinutuoliin. Kaikki oppilaat kerääntyivät saliin ja saivat kuin saivatkin pukin hereille yritysten ja erehdysten kautta - vihdoin keksittyyään laulaa "Joulupukki, joulupukki...".

Pukki mitä ilmeisemmin oli valepukki. Mutta kuka hän oli? Aluksi tuntui siltä, että hän oli rehtori - hänen äänensä kun muistutti rehtorin ääntä. Mutta kun rehtori sitten myöhästyneenä ryntäsi saliin, valtasi yleisön epäusko...
Laulettiin yhdessä joululauluja. Koulun bändi esiintyi. Ilman Petri Kososta ei hommasta olisi tullut mitään. Muut opettajat olivat lomautettuina. Petrin lisäksi paikalla olivat Assi, Mirkka ja Anita. Ja koulunkäyntiavustajat. Juusoa ei näkynyt missään. Kouluvaarit Kalevi ja Kari olivat myös tulleet. Onneksi. Saivat nimittäin korjattavakseen nikkarointikerhoonsa pianotuolin, joka sortui Petrin alla. Ja sitten oli äitejä ja isiä. Onneksi. Ja kiitos tästä Vaskun Vanhemmat ry:lle. Joululaujen lomaan piti järjestää oppilaat kerroksittain ruokailuun ravintola Kokkikukkoon, jossa odotti joulupuuro. Puuron jälkeen 3.-6. luokille jaettiin välitodistukset luokissa.

Klo 11 kaikki oli ohi. Jotakin jäi puuttumaan. Opettajat. Lukuvuoden päätöspäivä on myös opettajien päivä. Opettajien lomauttaminen päätöspäivänä on kuin lomauttaisi Leijonat Vancouverin olympialaisten kiekkofinaalista, johon joukkue olisi vaivalla raivannut tiensä.

Yleensä klo 11 kello pysähtyy ja kiireeseen tulee tauko. Kaikki istuvat opettajainhuoneessa tuntien tyytyväisyyttä. Nyt siellä istui rehtori muutaman - tosin erittäin arvokkaan - työntekijän kanssa ja oli väsynyt. Kuin taistelun jälkeen. Taistelun, joka oli vaatinut liian suuren uhrauksen.

Lomauttaminen ei sovi kouluun.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010!

2009-12-16T12:52:00.000-08:00

Syyslukukaudella kouluumme käytiin tutustumassa Ranskasta, Saksasta, Keniasta, Namibiasta,Sambiasta ja Japanista. Kuvassa Hirohito Nishigaki Kyoto Sosei Universitystä sekä suunnittelupäällikkö Tapio Alapaattikoski Turun Opetuspalvelukeskuksesta

Hyvät Ystävät.

Vasaramäen koululle lukuvuoden 2009-2010 käynnistyminen elokuussa oli aivan poikkeuksellinen koulun historiassa.
Kaupunginvaltuusto oli päättänyt kokouksessaan 15.12.2008, että Kupittaan ja Vasaramäen kouluista muodostetaan yhtenäiskoulu 1.8.2009 lukien ja että opetustoimen johtosäännön 31 §:ää muutetaan siten, että koululuettelosta poistetaan ”14. Kupittaan koulu”.
Muutokseen sisältyi paljon mahdollisuuksia. Jotta ainakin osa näistä mahdollisuuksista alkaisi todentua jo yhtenäiskoulun ensimmäisenä lukuvuonna, määrittelimme lukuvuodelle 2009-2010 kahdeksan eri tavoin yhtenäiskoulua edistävää tavoitetta.

Näin syyslukukauden lähestyessä loppuaan on syytä arvioida, miten olemme onnistuneet.

Kuluvan lukuvuoden aikana on tavoitteena sopia rehtorin, apulaisrehtorin ja kummankin yksikön – Syreenin ja Lehmuksen – vastuuopettajien välinen työnjako. Selkeä työnjako on perusedellytys toimivalle yhteistyölle – niin hullulta kuin se kuulostaakin. Työnjako edellyttää keski-näistä luottamusta. Luottamusta pitää vahvistaa. Avoin ja rehellinen keskustelu sekä halu oppia uutta vahvistavat luottamusta. Johtotiimin jäsen on nyt kuin jalkapalloilija, jolla on poikkeuksellisen hyvä oikean jalan potku, mutta onneton vasuri, mutta jota hänet nyt pannaan harjoittamaan.

Johtotiimin ohella meillä yhtenäiskoulun rakennustyötä ovat viemässä eteenpäin lukuisat tiimit, joissa kussakin on sekä ala- että yläkoulun opettajia: opetussuunnitelma-tiimi, arki-tiimi, oppilaan osallistamisen tiimi, erityisen tuen tiimi, tieto-tiimi ja tyky-tiimi. Rakennusprosessin virtauksia valvoo LVI-tiimi, joka pyrkii auttamaan muita hahmottamaan kokonaisuus ja määrittelemään prosessille aikataulun.

Syyslukukauden aikana on ollut merkille pantavaa, että sekä oppilaissa että henkilökunnassa on valtavasti yhteistä energiaa. Samalla on kuitenkin ollut havaittavissa, että ainakin osalla oppilaista energiaa "menee harakoille", mikä toisaalta vie valtavasti opettajien energiaa. Tämä on LVI-tiimille oiva haaste jatkon kannalta.

Kaikki tiimit ovat kokoontuneet ja työ on saatu käyntiin. Konkreettisia tuloksia ovat mm. ARKI-tiimin valmistelemat ja koko henkilökunnan hyväksymät järjestyssäännöt. Syreenin ja Lehmuksen säännöissä on joitakin eroja, jotka johtuvat toisaalta rakennusten erilaisuudesta toisaalta siitä, että vanhemmille oppilaille annettiin tiettyjä vapauksia, joihin kylläkin liittyy tietty vastuu. Oppilaan osallistamisen tiimi on organisoinut OPPAn – oppilasparlamentin, joka on kaksikamarinen: meillä on alahuone ja ylähuone.

Mitä tulee johdon työnjakoon ja tiimien toimintaan, voisi toisaalta kysyä: ”Eikö kuitenkin olisi parasta, jos suutari pysyisi lestissään? Eikö kuitenkin olisi järkevämpää, että osa henkilöstöstä murehtii vain alakoulun asioista ja osa vain yläkoulun asioista – koulun johto mukaan lukien?
Kun kyseessä on kuitenkin kuin kaksi eri maailmaa.”

Järkevää se ehkä olisi, mutta ei viisasta. ( Lainaus – muistaakseni Aapelin Siunattu hulluus… )

On totta, että ala- ja yläkoulu ovat hyvin erilaiset toimintakulttuuriltaan. Mutta se ei ole pelkästään hyvä asia. Uskon siirtymisen seitsemännelle luokalle olevan monen kohdalla tällä hetkellä mitä suurimmassa määrin shokkihoitoa. Uskon, että opetussuunnitelmaa yhtenäistämällä pystymme madaltamaan kynnystä ala- ja yläkoulun välillä, mikä onkin keskeinen tavoitteemme.

Tavoitteemme tälle lukuvuodelle on, että puhumme meidän koulustamme – emme noista tuolla yläkoulussa tai noista tuolla alakoulussa. Tätä tukemaan loimme uudet yksiköiden nimet - Lehmus ja Syreeni – jotta vanhat koulutalojen nimet eivät vahvistaisi sellaista, mistä on opittava pois.

Nykyisistä erillisistä ala- ja yläkoulun liikuntalinjoistamme on kehitettävä peruskoulun liikuntalinja, jolla on selkeä tarkoitus. Liikuntalinjamme kehittäminen osana huolehtivaa ja siksi vetovoimaista koulua on tärkeä. Koulun on kuitenkin pystyttävä vastaamaan myös niiden oppilaiden tarpeisiin, jotka eivät hakeudu liikuntalinjalle.

Kevätlukukaudella tärkeää tulee olemaan yhteistyö Lausteen koulun kanssa. Lausteen koulu on oppilasalueemme toinen koulu – alakoulu, josta suurin osa oppilaista siirtyy 7. luokalle Vasaramäen kouluun. Vuorovaikutus Lausteen koulun henkilöstön kanssa on edellytys sille, että onnistumme muodostaessamme myöhemmin tulevia 7. luokkia.

Viimeinen kirjattu tavoitteemme tälle lukuvuodelle on tiedottamisen – niin sisäisen kuin ulkoisenkin – kehittäminen.

Sisäistä tiedottamista ovat olleet yhteisten ja yksikkökohtaisten palaverien ohella yhteiset toimittamani viikkotiedotteet ja varsin aktiivinen Wilman käyttö. Tammikuussa otamme aktiiviseen käyttöön Moodlen, joka tulee toimimaan yhteisenä opettajainhuoneena ilmoitustauluineen.

Ulkoista viestintää edustaa, Hyvät Ystävät, tämä tilaisuus. Vasaramäen koulu ei ole vain sen nykyiset oppilaat, opettajat ja muu henkilöstö. Vasaramäen kouluun kuulutte lisäksemme Te kaikki, jotka ajatuksin, sanoin tai teoin olette tämänkin pian päättyvän syyslukukauden aikana olleet läsnä arjessamme.

Kiitos hyväksemme tekemästänne työstä. On ollut taas ilo toimia Vasaramäen koulun rehtorina.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009!

Puheeni Vasaramäen koulun henkilökunnan ja koulun sidosryhmien edustajien perinteisessä joulukahvitilaisuudessa 17.12.2009

Australianterrieri Romeo on oto-koulupsykologi

2009-12-15T11:13:00.000-08:00

Romeo täyttää pyöreät 10 vuotta ensi kesänä, jos Luoja suo. Sivulause on poikkeuksellisen paikallaan Romeon kohdalla: sydämen sivuääni on voimakas ja Romeon tavoilleen tyypillisestä silmittömästä kiskomisesta seuraa aina ankaraa yskintää, mikä ei kuitenkaan vauhtia hillitse. Joka aamu alkaa sydän- ja nesteenpoistolääkkeellä.
Jonakin vuonna vein Romeon lähes säännöllisesti perjantaisin kouluun. Lapset saivat vuorolistan mukaan ulkoiluttaa sitä välituntisin. Tuntui siltä, että ulkoiluttajiksi hakeutui oppilaita, joille tehtävä oli todella tärkeä. Aikuisen näkökulmasta siinä oli jotain hyvin terapeuttista: tassuterapiaa. Tultiinpa joskus Romeota hakemaan ulos kotoaankin.
Kerran vanhempainillassa esittelin koulumme oppilashuoltoa ja erilaisia siihen liittyviä tukipalveluja. Todettuani juuri, miten meiltä puuttuivat psykologipalvelut pitkästynyt Romeo haukahti juhlasalin eteisessä, jossa se usein vanhempainilloissa kytkettynä saa odottaa. Totesin, että Romeo hoitaa toistaiseksi koulupsykologin virkaa. Tämä herätti hilpeyttä. Mustaa huumoria. Onhan todella valitettavaa, että ilmeisesti viimeisenä turkulaisena oppilasalueena Vasaramäen ja Lausteen oppilasalue on edelleen ilman omaa koulupsykologia.
Tarve on ilmeinen. Oma koulupsykologi toisi tukitoimiimme tehokkuutta ja varmuutta, kun opettajat ja oppilaan vanhemmat saisivat saisivat nopeasti ja mutkattomasti käyttöönsä psykologin lausunnot ja ehdotukset toimenpiteiksi, joilla aikuiset sitten yhdessä lasta tukisivat.
Romeo toimii myös psykologina kuuntelemalla minua. Se osaa kuunnella, vaikka en puhu ääneen. Onneksi - en ainakaan vielä. Tämä hiljainen puhe ja sen kuuntelu nimittäin tapahtuu pitkien kävelylenkkien aikana iltaisin. Kelaan päivän tapahtumia. Hyvin usein on tapahtunut jotain sellaista, minkä yli ei meinaa päästä. Sitä suomii itseään, jostain, mistä ei mielestään ole selviytynyt riittävän hyvin. Kelaan tulevaa. Mietin ja suunnittelen, miten tehdä asiat paremmin. Uusi tilanne - olla yhtenäiskoulun rehtori - on kieltämättä lisännyt tarvetta tähän keskusteluun. Tilanne on haastava. Usko omiin voimavaroihin on kuitenkin edelleen vahva.

Vain viikko syyslukukautta jäljellä. Maanantaina on talvipäivän seisaus. Sitten päivät alkavat taas pidentyä. Vielä ei kuitenkaan pidä haaveilla kesäisistä melontaretkistä. Pitää iloita jokaisesta päivästä, jonka saa elää ja tehdä työtä, jota rakastaa.