maanantai 21. tammikuuta 2013

"Peruna on pyöreä, peruna on soikea...


Peruna  on ruoka ihan oikea..." Muistattehan tämä perunan promo-biisin? Sitä taitaa olla aikaa, kun sitä viimeksi hyräiltiin. Tämän päivän koululaisilta se on tainnut mennä kerrassaan ohi.

Meillä on ruokalistalla - niin Lehmuksen Kokkikukossa kuin Syreenin ruokalassakin - aika usein kuorimattomia perunoita. Syy siihen lienee toisaalta taloudellinen, toisaalta kasvatuksellinen: On hyvä, jos lapsi osaa kuoria perunan.  Syy kuoriperuniin saattaa hyvin olla myös terveydellinen. Itse ainakin olen kuullut puhuttavan kuinka kuorimattomassa perunassa on kuorittuun verrattuna enemmän jäljellä terveellisiä ravintoaineita.

Nyt on kuitenkin niin, että lapset ja nuoret jättävät hyvin usein kuoriperunat kokonaan ottamatta, jos vain aikuisen valvova silmä pettää. Toisaalta on myös hyvin tavallista, että lopuksi peruna päätyy koskemattomana jäteastiaan.





On toki oppilaita, jotka kuorivat perunansa ja syövät sen. On myös oppilaita, jotka syövät perunansa kuorineen.

Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? Sallimmeko sen, että perunapiste ohitetaan? Vaadimmeko, että perunaa on otettava, mutta sen saa viedä jäteastiaan? Hyväksymmekö sen, ettei lasten tule osata tai viitsiä kuoria perunaa ja minä rehtorina alan vaatia ruokalistalle kuorittuja perunoita?

Miten oppilaiden vanhemmat tämän näkevät?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Miten välttää pakkaspaniikki?





Pakkasaamuna voi iskeä paniikki. Lapsen lukujärjestys kertoo, että koulupäivän ohjelmaan kuuluu liikuntaa. Jääkaapin oveen magneetilla kiinnitetystä ohjelmasta on luettavissa, että on ulkoliikuntaa.

Onko sitä ulkoliikuntaa, kun on näin kylmä? -Otetaanko ne luistimet mukaan vai ei? Meidän lapsi ei kyllä näin kylmällä ilmalla luistele! Taidan soittaa opettajalle ja kertoa, mitä meidän mittari tänä aamuna näytti...

Miten tämä kiusallinen aamuinen vatvominen voidaan välttää?

On välttämätöntä, että kotona tiedostetaan, millainen ilma on ulkona. Sataako? Tuuleeko? Onko kylmä? Tämä on tärkeää, jotta oppilasta osataan tarvittaessa ohjata pukeutumaan oikein.

Mitä tulee liikunnan opetukseen,  on hyvä, jos luotetaan opettajan kykyyn arvioida tilanne. Siksi ohjeemme on tämä: Varustaudutaan liikuntatunnille siten kuin on etukäteen sovittu! Mikäli kotona tuntuu ilmeiseltä, että sää ei salli ulkoliikuntaa, vaikka sitä olisi ohjelmassa, on hyvä ottaa ulkoliikuntavälineiden lisäksi mukaan sisäliikuntavälineet.

Tilanne on melko hankala koulussa, kun on yksi opettaja ja hänellä liikuntaryhmä, jossa osa oppilaista on vanhempineen aamulla arvioinut sään ulkoliikunnalle sopimattomaksi ja osa taas on kantanut ulkolikuntavälineet mukanaan ja on valmis hommiin.

Liikuntaryhmiä on monta. Meillä  Vasaramäen koulussa niitä on liikuntalinjamme johdosta vieläkin useampi. Lisäksi liikuntatunteja on enemmän kuin muissa kouluissa. Ja kuitenkin vain yksi liikuntasali Lehmuksessa, kaksi Syreenissä. Tästäkin johtuen - myönnettäköön - emme kovin herkästi ole viemässä ulos suunniteltua liikunnan tuntia sisätiloihin, joita ei ole vapaana. 

Perjantaina muutama oppilas tuli aamulla kovin tuohtuneena luokseni:"Ei kai vain tarvitse tällä pakkasella mennä välitunnilla ulos?"

Välitunnit vietettiin perjantainakin ulkona. Opettajien kesken päätettiin pohtia, miten toimitaan ns. pitkän välitunnin suhteen. Päätettiin ensin seurata ulkolämpötilan mahdollista muutosta ja ennen kaikkea sitä, liittyykö pakkaseen esimerkiksi pureva viima, joka usein saa vain muutaman asteen pakkasen tuntumaan sietämättömän kylmältä.

Kun katsoin ulos Lehmuksen välituntipihalle, näytti siltä, että toimintaa riitti ja kova pakkanen - myönnettäköön: sitä se oli - ei näkynyt lasten olemuksessa.

Välituntien vietto ulkona on tärkeää. Kun lapsi liikkuu ulkona kolme normaalia vältuntia päivässä, hän on liikkunut yhden ylimääräisen liikuntatunnin verran. Eri oppiaineiden opiskelun kannalta on välttämätöntä, että välillä käydään ulkona.

Syreenissä yläkoulun oppilasparlamentin ehdotuksesta tosin kokeillaan nyt kahden välitunnin viettoa sisätiloissa - tosin uloskin saa mennä: Ruokavälitunnilla oppilaat ovat tarkoituksella venyttäneet ruokasalissa oloaan, jottei tarvitse mennä ulos. Nyt voi siirtyä ala- tai kelloaulaan ja tehdä tilaa ruokasaliin niille, jotka ovat vielä tulossa lounaalle. Välipalan myynnin yhteydessä klo 13 oppilaat ovat kerääntyneet ruokasaliin, vaikka eivät olisikaan tulleet välipalalle. Nyt voi jäädä ala- tai kelloaulaan ja välipalalle ruokasaliin menevät vain ne, joilla siihen todella on aikomus.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Vasaramäen koulu kiinnostaa

Kuva: Lauri Lehtinen

Neljännen luokan oppilaat olivat tänään tohkeissaan. Välitunnilla oli koulun pihalla nähty kuulemma lumikko. Oppilaat olivat aika lailla varmoja siitä, että kyseessä oli juuri lumikko.
Lauri oli onnistunut saamaan vieraasta kuvankin. Pyysin Lauria lähettämään sen minulle - tätä blogiani varten.

Ei kovinkaan jokapäiväinen havainto.

Lumikko on Euroopan pienin näätäeläin. Lumikon koko vaihtelee suuresti, riippuen sen maantieteellisestä asuinalueesta. Suomessa tavattava lumikko on kooltaan pienempi, kuin etelämpänä elävä, ja sitä sanotaankin tyypiltään pikkulumikoksi. Se on talvella kokonaan valkoinen - eräillä yksilöillä voi joskus olla jäljellä laikkuja ruskeasta kesäturkista. Se on maailman pienin petoeläin. Suurin maapeto, jääkarhu - voi olla 23 000 kertaa sitä suurempi. Uroksen pituus on 16 - 17 cm, naaraan 14 - 15 cm.Uroksen keskipaino on 50 - 55 g. Uros voi painaa enimmillään 80 g. Naaraan keskipaino on 35 - 40 g.

Itse muistan kerran Vaasassa koirani Romeon kanssa nähneeni, kuinka ikäänkuin valkoinen sikaari juoksi polun poikki - pidin sitä lumikkona. Se oli mielestäni kuvan eläintä huomattavasti pienempi...
Viime viikon keskiviikkona järjestettiin eskarilasten vanhemmille Kouluun elokuussa 2013 -tilaisuus. Väkeä oli Kokkikukon täydeltä.Samaan aikaan vasta remontoidussa Lehmuksen auditoriossa esiteltiin alakoulun liikuntalinjaa. Torstaina 17.1.  klo 18.30 on yläkoulumme esittelytilaisuus Syreenin kelloaulassa. Odotettavissa on paljon kuuljoita.

Tätä pihalla piipahtanutta pientä näätäeläintäkin tuntui koulumme kovasti kiinnostavan.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaako?

Kuva: Lehtikuva

Nuorilla Leijonilla oli tavoitteena maailmanmestaruus, kun joukkue lähti vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Ufaa Venäjälle. Juuri tavoitteessaan joukkue onnistuikin, joskin tavoite jäi saavuttamatta. Hyvin harvoin kuitenkin on niin, kuten vanha sananlasku sanoo, että "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Nytkään ei voida sanoa niin käyneen.

Jos kuuseen ei kurkota, ei pääse edes katajaan.

Pitää voida asettaa itselleen riittävän haastava tavoite, jonka saavuttaminen on mahdollista, jos tekee parhaansa. Muunlaisilla tavoitteilla ei ole merkitystä ja ilman tavoitteita on mahdotonta saada kaikki yksilön piilevät voimavarat käyttöön.

Miksi tavoitetta ei saavutettu? En tiedä.

Suomalaista koulua arvioitaessa tunnustetaan osaaminen, mutta tutkimustulokset toisaalta osoittavat, että lapset ja nuoret eivät viihdy koulussa. Kouluviihtyvyys on yksi negatiivisista koulu-alkuisista uudissanoista ja tarkoittaa käytänössä kouluviihtymättömyyttä.

Jääkiekkoa pelataan kaukalossa. On myös joukko kaukalo-alkuisia uudisanoja, eikä mikään estä keksimästä uusia: Mielestäni MM-turnauksen alkusarjan otteluissa Suomen joukkueesta jollain lailla huokui vastustajiin verrattuna tietty kaukaloviihtymättömyys. Yksittäiset pelaajat eivät juuri olemuksellaan viestittäneet, että pelaaminen olisi ollut "kivaa". Se, että vaikuttiko tämä suoritukseen vai suoritus tähän, on epäselvää.

Suorituksen ja "fiiliksen" suhde koulutyössä on yhtä lailla sangen epäselvä, mutta erittäin merkityksellinen.

Jotenkin tuntui, että joukkueen valmennusjohto uskoi pelin vielä aukeavan. Näin ei kuitenkaan käynyt riittävässä määrin, eikä riittävän varhaisessa vaiheessa turnausta.

Koululla on opetussuunnitelmansa ja jääkiekkojoukkueen valmentajalla fläppitaulunsa.

Mikä on psyykkisen valmennuksen tila suomalaisessa joukkueurheilussa? Miten ihmisten johtamista opiskellaan osana valmentajakoulutusta? Onko koulutus ylipäätään valmentajille pakollista? Vai riittääkö kokemus pelaajana ja valmennettava olemisesta?

Jos näin on, saadut mallit eivät välttämättä tue modernia valmennusta, jossa osaava psykologinen valmennus ja vuorovaikutustaidot lienevät onnistuneen lopputuloksen kannalta erittäin tärkeitä.

Näin on myös opettajan ammatissa. 20 vuotta sitten hankittu koulutus ei millään voi enää riittää. Tarvitaan täydennyskoulutusta. Toisaalta tuorekaan opettajankoulutus ei riitä, ellei oppeja sisäistä. Tähän voi olla avuksi arkinen opettajan työ, jolloin opiskellut asiat saavat merkityksen.