Turun Sanomien mielipahasivulla 6.7. nimimerkki KKA toi esille turhautumisensa kouluttamattomien kouluavustajien palkkaamiseen kouluihin ja jatkuviin säästöihin. Kirjoituksessaan hän myös ehdotti ammatin arvostamisen lisäämiseksi koulutettujen koulukäyntiavustajien nimikkeen muuttamista koulukäyntiohjaajiksi.
14.7. hänen kirjoitustaan kommentoi Varsinais-Suomen opinto-ohjaajien puheenjohtaja Virpi Lieri, joka totesi, ettei KKAn esille nostama ongelma poistu ammattinimikettä vaihtamalla.
Kirjoituksen lopuksi Lieri toteaa painokkaasti:"Mikäli ohjaaja-nimikkeeseen päädytään, on syytä jatkossa tuoda entistä selkeämmin esille ero ammattitutkinnon suorittaneen koulunkäyntiavustajan ja opettajan kelpoisuuden hankkineen henkilön välillä. Opinto-ohjausta tekevistä opetusalan ammattilaista on käytettävä nimikettä oppilaanohjaaja tai opinto-ohjauksen lehtori."
Koulunkäyntiavustajan ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnot ovat yhdistyneet vuoden 2011 alusta. Uusi tutkintonimike on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto.
Tutkinto antaa valmiudet eri-ikäisten ja kulttuuritaustaltaan erilaisten asiakkaiden kasvatukseen, ohjaamiseen ja toimintakyvyn tukemiseen. Toimintaympäristöjä ovat muun muassa päivähoito, perusopetus, lukio ja ammatillinen koulutus, aamu- ja iltapäivätoiminta, vapaa-ajan toiminta sekä asiakkaan koti.
Tutkinto muodostuu neljästä pakollisesta tutkinnon osasta: ammatissa toimiminen, kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen, oppimisen ja toiminnan tukeminen ja ohjaaminen ja erityistä tukea tarvitsevien ohjaaminen.
Aiemman koulunkäyntiavustajan tutkinnon suorittaneille tarjotaan mahdollisuutta täydentää omaa tutkintoaan vastaamaan tätä uutta. Rehtorina en näe sitä välttämättömäksi. Kuitenkin on niin, että oman ammattillisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen on osa ammattitaitoa ja koskee jokaista koulun työntekijää.
Arvostan koulutusta. Tutkinnon suorittaminen on ennen kaikkea osoitus kyvystä saattaa jokin asia tai prosessi päätökseen: tehdä asia valmiiksi. Kunhan muistaa, ettei tutkinto tee ihmistä valmiiksi.
Siis arvostan tutkintoa. Mutta. Koulun on kannettava tietty yhteiskuntavastuu myös niistä työikäisistä, joissa herää kiinnostus opetus- ja kasvatusalaan tai peräti pyrkiä herättämään tuo kiinnostus tilanteessa, jossa henkilön eri syistä tuntuu olevan vaikea löytää paikkaansa työmarkkinoilta.
Oppisopimuskoulutus on Vasaramäen koulussa hyväksi koettu. Toki se edellyttää varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan lupaa henkilön palkkaukseen.
Epätyypillisten työsuhteiden rakentajina olemme olleet uranuurtajia palkkaamalla työntekijän yhteistyössä urheiluseuran kanssa, koska kummankaan resurssit eivät tähän yksin olisi riittäneet.
On otettava avosylin vastaan eri opinto-ohjelmiin liittyvät harjoittelujaksot, työmarkkina- tai työllistämistuella työllistetyt, kouluvaarit ja muut vapaaehtoistyöntekijät.
Koulussa on aina tarve silmäparille ja auttavista käsistä on aina puutetta.
Ei tämä ajattelutapa vie mielestäni mitään pois yhdeltäkään jo koulutetulta opettajalta, koulunkäyntiavustajalta tai koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajalta.
Koulussa on vahvistettava sellaista ilmapiiriä, että kaikki työntekijät ovat lapsen ja nuoren näkökulmasta koulun aikuisia. Kaikki erilaisia, mutta samanarvoisia.
Kaikenlainen ammattinimikkeiden ja niiden hierarkisuuden korostaminen ja siitä muistuttaminen, onko työntekijä vakinainen vai määräaikainen, syö koulun yhteisöllisyyttä, joka on tämän päivän koulun keskeinen tavoite ja samalla voimavara.
Kukaan ei halua olla vain jotakin. Jokainen haluaa olla tärkeä ja tuntea tekevänsä työtä, jolla on merkitys.
