perjantai 25. helmikuuta 2011

Väärinmajan koulun vanhempainillassa



Iglu Näsijärven rannalla, kuva: Jari Majaniemi

Väärinmaja on Ylä-Pirkanmaalla sijaitsevan Ruoveden kunnan itä- ja kaakkoiskulma. Väärinmajalla on oma alakoulunsa: Väärinmajan koulu. 17.2.2011 ilmestyneen Ruovesi-lehden mukaan Väärinmajan kyläkoulu tullaan sulkemaan. Sulkemista perustellaan oppilaiden vähyydellä. Siitäkin huolimatta, että kylätoimikunta kuvaa kotikyläänsä seuraavasti:"Väärinmaja on elävä, virkeä kylä. Täällä kotikonnuillaan moni nuori jatkaa yritystoimintaa pyörittäen."
Kesällä kunnan asukasluku arvioiden mukaan tuplaantuu. Sain luettavakseni tuon Ruovesi-lehden hiihtolomlla hyvien ystävieni mökillä Ruovedellä.

Nyt talvella paukkupakkasten keskellä oli hiljaista. Mökki oli kylmä, kun sinne saavuimmme. Lomamme ensimmäisenä aamuna lämpötila mökin sisällä oli jo himpun verran plussan puolella. Ulkoilua rajoitti kova pakkanen. Oli aikaa perehtyä tarkemmin Ruovesi-lehteen.

Yleisön osastossa oli kirjoitus, jossa eräs paikallisista kirjoitti tuntemuksistaan taannoisessa Väärinmajan koulun 3.-4. -luokan vanhempainillassa. Hän kummasteli sitä, miksi vanhempien suhtautuminen kouluun ja luokan opettajaan oli niin negatiivinen ja ylikriittinen.

Vanhemmat olivat mm. tuoneet illan aikana esiin tyytymättömyytensä sen johdosta, että toisten oppilaiden tekemisiin opettaja puuttuu korjaavasti enemmän kuin toisten oppilaiden tekemisiin.

Opettaja oli puolustautunut selittämällä, että oppilaiden käyttäytymisessä on eroja: toisten oppilaiden käyttäytymistä tulee ohjata enemmän kuin toisten.

Kirjoituksessa pahoiteltiin selvästi tunnistettavaa koulun ja kotien välistä huonoa yhteistyöilmapiiriä. Kirjoittajan mielestä ei ollut ihme, että Väärinmajan koulun opettajat vaihtuvat tuhka tiheään.

Kirjoittaja kaipasi vanhemmilta enemmän positiivista ja rakentavaa otetta.

Me kaikki - myös kaikki Vasaramäen koulun opettajat - olemme sitä mieltä,että oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus on tärkeimpiä opettajan ammatin eettisiä perusarvoja.

Samalla se on myös kaikista opettajan ammatin perusarvoista juuri se, jossa opettajan ammattitaito useimmin kyseenalaistetaan vanhempien taholta: niin Väärinmajassa kuin Vasaramäessäkin.

Joulun alla toteuttamamme tyytyväisyyskysely vahvistaa tämän.

Nykypäivän ja tulevaisuuden peruskoulussa jokaisen tulee saada ponnistella omista ihmisenä kasvun ja oppimisen lähtökohdistaan. Tätä prosessia tukee oppilaan arviointi, jonka tulee olla ohjaavaa.

Tiettyä oppilasta ohjaa toivottuun tietynlainen arviointi, toista oppilasta taas toisenlainen.

Eri tempperamenttityypit tulee huomioida ja nähdä saman arvoisina.

Mutta mikään tempperamenttityyppi ei oikeuta huonoon käytökseen. Siihen on puututtava aina.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Mitä meillä oli ennen kuin meillä oli Wilma?



Joulun alla Vasaramäen koulun oppilaiden vanhemmilla oli mahdollisuus osallistua Wilman välityksellä tyytyväisyyskyselyyn. Saimmekin vastauksia yhteensä 254. Erityisen kiitollinen olen "risuista ja ruusuista" ja kehittämisajatuksista, joita avointen vastausten kautta välittyi. Tässä ja tulevissa kirjoituksissani vastaan saamaamme palautteeseen.

Saimme paljon palautetta koskien Wilmaa - käytössämme olevaa sähköistä reissuvihkoa - ja sen käyttöä.

Vaikka Wilmaa pidetään yleisesti - niin kotona kuin koulussakin - hyvänä kodin ja koulun välisen tiedonkulun työkaluna, on sen käytössä, sitä määrittelevässä etiketissä ja toimintakulttuurissa vielä paljon kehitettävää.

Oppilaan poissaolojen kirjaamisen työkaluna wilma on hyvä ja palvelee mm. oppilashuollon henkilöstöä silloin, kun oppilaalla on poikkeuksellisen paljon poissaoloja.

Oppilasta koskeva negatiivinen palaute - vallankin kun sitä tulee toistuvasti - koetaan kotona ahdistavaksi. Siihen reagoidaan joko niin, että viestejä ei enää lueta tai jos luetaan, koetaan, että koulu kohtelee lasta epäoikeudenmukaisesti eikä muutoinkaan ole tehtäviensä tasolla.

Toisaalta kaivataan postiivista palautetta. Tässä tuntuu olevan eroja opettajien välillä: toiset antavat enemmän postiivista palautetta wilman välityksellä, toiset vähemmän tai eivät ollenkaan.

On ilmeisesti niin, että tähän saakka itsestäänselvinä pidetyistä asioista, kuten hyvästä käytöksestä ja tehtävistään ja välineistään huolehtimisesta, tulee antaa toteutuessaan oppilaalle palautetta.

Wilma ei kuitenkaan ole tuonut opettajan päivään lisää tunteja. Oppituntien valmistelu on edelleenkin hoidettava hyvin ja se vie valtavasti aikaa.

Oppilasta koskeva wilman kautta välitettävä palaute on osa koulun arviointijärjestelmää, jonka tulee olla ohjaavaa: palautteen tehtävänä on ennen kaikkea vahvistaa suotuista käyttäytymistä ja ohjata oppilasta kohti hyviä työtapoja ja oppimistuloksia ja koulun oppilaan käyttäytymiselle asettamia tavoitteita.

Aina, kun koulu antaa palautetta, tulisi pohtia, palveleeko nyt antamani palaute arvioinnin ohjaavuutta. Ohjaako palautteeni oppilasta haluamaani suuntaan? Onko tiedossa ryhdistäytyminen? Vai välirikko kodin ja koulun välillä? -Vain kaksi reagointitapaa mainitakseni.

Vanhemmilla on oikeus tietää, jos heidän lapsensa rikkoo koulun järjestyssääntöjä. Vastaavasti koululla on velvollisuus ilmoittaa vanhemmille,kun näin tapahtuu. On selvää, että isänä tai äitinä on valmis luopumaan tästä oikeudesta, jos näitä ilmoituksia tulee koulusta päivittäin. Opettajallekin negatiivisten viestien säännöllinen lähettäminen on raskasta. Toisaalta hän pelkää, että alkaessaan lähettää niitä valikoidusti, häntä tulkitaan väärin: kun viestit vähenevät, asiat koulussa ovat paremmin.

Tyytyväisyyskyselyn tulosten pohjalta koen tärkeäksi, että taas kerran käymme - vanhemmat ja koulun henkilöstö yhdessä - avoimen keskustelun kodin ja koulun välisestä työnjaosta. Palautteen pohjalta on tulkittavissa, että on jokseenkin epäselvää, kenen vastuulla on se, että oppilas huolehtii kotitehtävistään ja välineistään.

Wilma ei ole oikea kanava ongelmien ratkomiseen. Esimerkiksi arviointiin liittyvät epäkohdat ja koettu koulun kyvyttömyys selvittää oppilaiden välisiä riitoja tai kiusaamista tulee ottaa esille kasvotusten. On järjestettävä tapaaminen, johon kutsutaan asianosaiset. Wilma on siis oiva työkalu ongelman toteamiseen ja pyyntöön järjestää asian suhteen tapaaminen.

Wilman käyttöön liittyvistä uhkakuvista yksi on "vaatimus vastauksen reaaliaikaisuudesta": puolin ja toisin saatetaan lähettää viestejä viime tipassa ja odotetaan vastausta saman tien. On syytä muistaa, ettei koulun henkilöstöllä ole mitään velvoitetta iltaisin lukea wilmaa. On itse asiassa kaikkien etu, että opettajalla on aikaa myös muillekin rooleilleen kuin opettajan roolilleen: monella on mm. koululaisen isän tai äidin rooli.

Wilma-tunnuksia ei huoltaja saa antaa oppilaan käyttöön! Huoltajan tehtävä on kuitata oppilaan poissaolot ja antaa niistä tarvittavat selvitykset. Huoltajan tehtävä on lukea hänelle suunnatut viestit ja tiedotteet. Puutteellinen suomen kielen taito vaikeuttaa tästä tehtävästä suoriutumista. Silloin meidän on yhdessä löydettävä toinen tapa toimia. Mutta se, että oppilas saa huoltajan tunnukset, ei ole oikea tapa.